EUn ja NATOn suhde

Euroopan unionin ja Pohjois-Atlannin liittokunnan välinen suhde on mielenkiintoinen.  Etenkin näinä aikoina, jolloin meidät on ajettu jo toisen jäseneksi ja toiseen ujuttaminen on kovassa käynnissä, sitä kannattaa pohtia.

NATO syntyi ihan kylmän sodan alkuaikoina länsiliittoutuneiden koossapitämisvälineeksi.  EU:lla on monipolvisempi kehityskaari Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä nykyiseksi liittovaltion alkioksi.  Molemmilla puolilla on pitkälti samat toimijat.   Valtiojoukotkin ovat pitkälti samat. Lisäksi propagandassa käytetetään mielenkiintoisella tavalla ihan samoja termejä joilla saksalaiset mainostivat omaa visiotaan uudesta Euroopasta ("neuropa" tai natseille "Neue Ordnung").

Suhteisiin vaikuttaa toisaalta ylikansallisten kapitaalikasautumien yhteisten intressien koossa pitävät voimat mutta toisaalta myös paikallisten länsieurooppalaisten ja paikallisten USA-laisten eriävät intressit.  Jos EU haluaa ja on pitkän aikaa näyttänyt haluavan omaa itsenäistä, maailmanlaajuista roolia taloudessa, niin se tarvitsee siihen oman itsenäisen ja maailmanlaajuisen sotilaallisen voiman.  Tämä halu näytti pitkän aikaa johtavan siihen, että NATO olisi hajonnut Atlantin kohdalta kahtia.  

Nyt tällä hetkellä kapitaalikasautumat näyttäisivät olevan niin kansainvälisiä, että länsieurooppalaisten ja Pohjois-Ameriikkalaisten kapitaalikeskittymien yhteiset intressit ovat voimakkaammat kuin niitä eriyttävät voimat.  Ristiinomistukset senkun lisääntyvät, viimeisimpänä esimerkkinä Opelin myynti kanadalaisille.

Olin vielä muutama kuukausi sitten sitä mieltä, että erottavat voimat olisivat olleet suuremmat ja EU olisi ihan oikeasti pyrkinyt maapalloistuneilla markkinoilla maailmanlaajuiseksi toimijaksi omine sotavoimineen.  Nyttemmin olen taipuvainen pitämään kapitaalien kasautumia niin laajoina, että länsieurooppalaisia ei voi enää erottaa pohjois-ameriikkalaista.  Silloin luonnollinen kehitys on myös niiden väkivaltakoneistojen yhteennivoutuminen.  Olemme siis matkalla kohti jonkinlaista Pohjois-Atlantin yhdysvaltoja eli EU+USA=US(N)A.  Ja sen toimintaa ohjaavina olisivat edellisessä kirjoituksessani kuvailemat länsimaiset arvot.

Tuollaisessa konklomeraatissa koillisen pienen kieli- ja kulttuurivähemmistön asema ei voi olla kovinkaan ruusuinen.  Etenkinkin kun se sijaitsee potentiaalisen kilpailijan ja vastustajan rajalla. 

Länsimainen arvomaailma

Monet NATOn ja EUn kannattajat perustelevat noihin liittymistä n.s. länsimaisilla arvoilla ja kuvaavat noita länsimaisiksi arvoyhteisöiksi. Myös Nobel-palkittu ex-presidentti Ahtisaari käyttää usein juuri tätä perustetta propagoidessaan NATOn puolesta. Minusta on silloin paikallaan hieman pohtia noita arvoja, niiden taustoja ja niiden perusteella tehtyjä toimenpiteitä.

Usein unohdetaan, että nämä nykyiset n.s. länsimaat eli yhteinen arvoyhteisö olivat vain muutama vuosikymmen sitten ahneita siirtomaaisäntiä ja ne kävivät raakaa orjakauppaa Atlantin molemmin puolin. Nyt ne ikäänkuin jatkumona puolustavat kansallisia etujaan joka puolella maailmaa. On helppo nähdä tämä nykyinen maapalloistuminen, jota globalisaatioksikin kutsutaan, tuon aikaisemman herruuden restauraationa. Maailmansodat ja niiden jälkipyykit näyttävät vain aiheuttaneen pienen katkoksen maailmanherruuden tavoitteluun.

Länsimaisiksi arvoiksi lasketaan vapaus ja demokratia. Miten ne näyttävät toteutuvan maailmanherruteen pyrkivien länsimaiden käytännön toimissa? Edistetäänkö Irakissa ja Afganistanissa ihan oikeasti vapautta ja demokratiaa? Oliko Jugoslavian hajottaminen vapauden ja demokratian edistämistä? No, onhan Afganistanissa edistetty huumekauppiaiden vapautta ja Kosovossa vapautettu terrorismista etsintäkuulutettuja demokraattisiksi mainittujen elinten virkoihin. Muilta osin edistäminen onkin sitten ollut kyseenalaista.

Yleistä ja yhteistä näille operaatioille on, että tämä demokratian ja vapauden edistäjäksi itsensä nimennyt taho itse määrittelee mikä on demokratiaa ja vapautta. Tätä moraalia kuvaa hyvin Javier Solanan neuvonantajan Robert Cooperin kirjoitukset "uudesta liberaalista imperialismista": "Euroopan on totuttava kaksinaismoraalin ideaan... Omassa keskuudessamme pidämme kiinni laista, mutta kun operoimme viidakossa, meidän täytyy myös käyttää viidakon lakeja ... Meidän täytyy palata aiemman aikakauden kovempiin menetelmiin: väkivaltaan, ennalta ehkäisevään hyökkäykseen, petokseen, mihin tahansa mikä on tarpeen." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer; 7.4.2002; koko teksti myös Guardianin sivuilla otsikolla "The new liberal imperialism").

Samaan aikaan NATO käy raakaa miehityssotaa Afganistanissa ja laajentaa sitä parhaillaan Pakistaniin ja miehittää Kosovoa erotettuaan sen Serbiasta vastoin itse solmimaansa rauhansopimusta. Irakia miehittää merkittävä joukko NATO-maita vaikka nimellisesti NATO ei olekaan NATOna mukana. Kuitenkin kaikki 26 NATO-maata ovat sitoutuneet sinne NATO Training Mission - Iraq:n kautta. janiinedelleen esimerkkejä löytyy lisää.

Jotenkin minusta on luonnollista, että NATO-kiimailijamme, nämä ahtisaaret, stubbit ja jaakonsaaret sekä erkot, eivät mielellään kerro tälläisistä asioista kun he puhuvat yhteisistä arvoistamme. Eihän se antaisi kaunista kuvaa siitä mihin he ovat meitä viemässä.

Meidän tulisi pysytellä kaukana EU:n ja NATOn kaltaisista arvoyhteisöistä ihan oman turvallisuutemme ja moraalimme vuoksi.

Armeija härskeilee

Viime aikoina olemme saaneet lukea uutisia kuinka Helsingissa Suomenlinnan kupeessa olevaa armeijan hallussa olevaa Vallisaarta kunnostetaan armeijan jäljiltä siviilikäyttöön virkistysalueeksi.  Kustannukset siivouksesta ovat kaatumassa Helsingin veronmaksajien, museoviraston ynnä muiden maksettaviksi.  

Mitä armeija on tehnyt jotta nyt kun he ovat luopumassa, paljastuu, että muinaismuistot vaativat miljoonien remontteja, yli 70 vuotta sitten tapahtuneen räjähdysonnettomuuden jäljet ovat yhä siivoamatta j.n.e.  Millaista elämää kapiaiset oikein siellä ovat viettäneet?  Miten armeija oikein hoitaa haltuunsa uskottua yhteistä omaisuutta?

Oma lukunsa on näkökulma, että armeija selittää kuinka he pystyvät hallitsemaan sotaoloissa tarkoituksella metsään kylvettäviä miinoja mutta eivät ole pystyneet tai halunneet hoitaa rauhan aikana metsään lentäneitä ammuksia kun onnettomuus tapahtui yli 70 vuotta sitten ja tästä ajasta melkein 70 vuotta on ollut rauhan aikaa.

Mitähän "löytöjä" on odotettavissa muilta armeijan hallussa olleilta alueilta?  Miten yleensäkään voimme luottaa armeijan kykyyn huolehtia mistään?  Hehän ovat vakuuttaneet, että heidän hallussaan nuo alueet ovat säilyneet mutta siviilit olisivat ne turmelleet.  

Ei kai siviilikäyttöön siirtämisen kustannuksiksi voida laskea sellaisia kustannuksia jotka ovat syntyneet siitä, että armeija ei ole huolehtinut hallussaan olevasta yhteisestä omaisuudesta.   Armeijahan on osa valtiota ja valtio on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta, eikö olekin? 

Vaalirauhanjulistus

Täten julistan itseäni koskevan vaalirauhan jonka aikana en anna vaalikampanjoiden vaikuttaa jo tekemääni ehdokasvalintaan.

Olen jo aikoja sitten valintani tehnyt ja olen tehnyt sen seurattuani eri potentiaalisten ehdokkaiden tekemisiä pitemmän aikaa nimen omaan vaalikampanjoiden ulkopuolella.  Vaalikampanjat ovat kuin mitä tahansa mainoskampanjoita.  Niiden aikana ei enää saa ehdokkaista minkäänlaista luotettavaa kuvaa.  Ihan aina sitä ei saa muulloinkaan mutta varsinkin kampanjoinnin aikana se on mahdotonta. 

Mitro Revon ehdokkuus

Ortodoksisen kirkon yritys estää työntekijänsä Mitro Revon ehdokkuus on jälleen irvokas esimerkki uskonnollisesta väkivallasta nyky-Suomessa.   Meillä on jo pitkät perinteet kuinka erilaisin perustein tapahtuvasta syrjinnästä yritetään päästä eroon.  Mutta meillä on keskellämme jonkinlaiseksi arvojohtajaksi itsensä tunteva organisaatio joka harjoittaa pahimmanlaatuista syrjintää työehdoissaan.  

Meillä on itsestään selvänä, että lainsäädännössämme on syrjintäkieltoja ja että ne koskevat myös työsuhteita.  Jos tämä tapaus sattuisi jossakin toisenlaisessa työsuhteessa niin työnantajaa yritettäisi saada lain edessä vastaamaan tekemissitään.  Kun lehtikustantajaa tässä taannoin syytettiin sukupuolisen suuntautumisen perusteella syrjimisestä niin tapaus selvitetään leivättömän pöydän ääressä.  Mutta nyt kun kirkko syyllistyy samaan ja vielä härskin julkisesti ja peittelemättömästi niin julkisuudessa spekuloidaan vain uhrin kohtalolla.  Eikö sen pitäisi olla ihmisoikeuksia kunnioittavassa oikeusvaltiossa itsestään selvä: Repo saa osallistua vaaleihin ehdokkaana ja työpaikka säilyy.   Sen sijaan ortodoksisen kirkon ne edustajat jotka ovat ovat virkakieltoa yrittäneet, kuuluisivat lain eteen selvittämään ja vastaamaan teostaan.  

Kaiken kaikkiaan tämä on jälleen kerran osoitus kuinka erilaiset kirkot ovat jääneet ajastaan jälkeen ja yrittävät sinnitellä muinaisten paimentolaisyhteiskuntien moraalikoodiensa kanssa.  Kaikki ne moraalisäännöt jotka ovat joskus olleet vallanpitäjien kannalta toimivia tuhansia vuosia sitten Lähi-Idässä vaeltaneilla paimentolaisheimoilla, eivät toimi enää nyky-yhteiskunnissa 21. vuosisadalla.   Monia sääntöjä kirkot ovat jo pikku hiljaa muokanneet modernimmaksi, tosin jälkikäteen ja reaktiivisesti.  Enää ei esimerkiksi pidetä tarpeellisena kivittää uskottomia vaimoja eikä kuukautisten jälkeen tarvitse naisten puhdistautua saastaisuudestaan viemällä papille kyyhkynen.  Paljon näyttää kuitenkin olevan vielä jäljellä tekemistä.  Ja se myös kestää kun kirkko näyttää toimivan siten, että se toimii vasta viimeisen pakon edessa, silloin kun maksavat jäsenet uhkaavat äänestää jaloillaan.   Kirkot ilmeisesti pelkäävät, että samalla se nakertaa oman oppnsa niin, että sen koko onttous paljastuu pikku hiljaa kaikkien silmille.

Nyt olisi jo korkea aika erottaa kirkot täydellisesti valtiosta ja julkisesta vallasta.  Tavoitteena tulisi olla täysin sekulaari valtio ja julkishallinto.  Samalla kaikenlainen erityislainsäädäntö niiden suhteen tulee purkaa, ei enää mitään kirkko- sun muita lakeja.  Kirkkoja ja niiden hallintoja ja työsuhteita koskekoon kaikki samat lait kuin muitakin yhteisöjä.  Eikö esimerkiksi yhdistyslaki riitä? 

Sekoilu jatkuu

Vasta kun työnantajat, Nokia etunenässä, saivat urkintalakinsa eli Lex Nokian, alkaa heidän vähäisenkin valvontansa murentaminen.  Eikä laki ole edes vielä voimassa.  Minua ihmetyttää tässä viimeisimmässä kohussa kaikkein eniten kaksi asiaa. Ensinnäkin miten on mahdollista, että Liikenne- ja viestintäministeriö on niin täysin EK:n talutushihnassa? En ole paljon laskenutkaan ministeri Lindenin varaan mutta voisi olettaa ministeriön virkamiehistön edes alkeellisella tavalla yrittävän vahtia miten asioita hoidetaan.  Tässä suhteessa pitäisi ilmeisesti eduskunnan valvontamahdollisuuksia lisästä.  Jos liikennevaliokunnalla olisi kunnollinen asema suhteessa ministeriöön niin ainakin voisi kuvitella, että asiat olisivat julkisia ja sitä kautta kohdistuisi painetta ministeriin ja virkamiehiin.

Toiseksi minua hämmästyttää EK:n arroganssi.  He ajoivat kiivaasti jäsenyrityksilleen valvontaoikeuksia mutta nyt he katsovat olevansa niin kaiken yläpuolella, ettei heitä saa valvoa.  He jopa perustelevat, että tietosuojavaltuutetun valvontakäyntimahdollisuus olisi vahvempi oikeus kuin poliisin valtuudet.  Kas, kun he eivät älähtäneet kun heidän jäsenilleen vaaadittiin, he itse mukana, ja he saivat työnantajille poliisia suuremmat valtuudet.  Miksi se ei ollut hirveää ja tavatonta?  

Mitä meidän yhteiskunnassamme on tapahtunut kun tälläinen ylimielisyys ja kaksinaismoralismi voi olla vallalla eikä kukaan edes ihmettele sitä?  Meillä alkaa työnantajilla olla sellaisia oikeuksia, valtuuksia ja mahdollisuuksia, että 30-luvun lapualaiset työnantajat olisivat kateellisia jos tietäisivät.

Spekulointia toisenlaisilla historian kuluilla

Yleisenä ja ja pitkään jatkuneena kansanhuvina tuntuu olevan vaihtoehtoisilla historioilla spekulointi.  Ihmiset yrittävät arvioida miten olisi historiassa käynyt ja tulevaisuudessa kävisi jos joku historian tapahtuma olisikin mennyt jotenkin toisin.

Yleisenä piirteenä näille spekulaatioille tuntuu olevan, että niissä ikäänkuin poimitaan rusinoita historian pullamössöstä omien ennakkoasenteiden mukaisesti.  Samojen asenteiden mukaisesti myös demonisoidaan sellaisia joista ei pidetä. 

Oman juonteensa spekuloinneille antaa, että hyvin monet sellaista harrastavat tuntuvat pitävän nykytilaa ikäänkuin parhaana mahdollisena asioiden kulkuna oman itsen ja lähipiirin kannalta.  Tähän sortuvat etenkin sellaiset jotka kokevat nykytilassa olevan omalta kannalta puolustettavia etuja tai haluavat harrastaa ideologista toiveajattelua.

Ihan oikeasti historian tapahtumat ovat verkosto, jossa monet asiat vaikuttavat moniin asioihin.  Historian kulut eivät ole yksittäinen tapahtumien polku jossa yhden asian muuttaminen johtaa ennalta arvattavaan toisenlaiseen sarjaan tapahtumia.  Monet asiat kuitenkin vaikuttavat moneen ja useasti vielä molempiin suuntiin. Silloin joku erilainen tulos jostakin tapahtumasta johtaa moneen erilaiseen tapahtumaan ja ne edelleen moniin muihin.  Silloin ennalta arvaaminen on täydellisesti mahdotonta.

Toisaalta tietysti on ihan mukavaa ja rattoisaa lätistä esimerkiksi oluttuopukaisen ylitse millaista olisi jos toisin olisi käynyt. Historiasta oppimisen kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä eikä sellainen käy perusteluksi nykyhetken ratkaisuihin tai arvioihin olemassa olevasta.

Viroa Kirjan ja ruusun päivänä

Satuin kulkemaan eilen Kirjan ja ruusun päivänä töiden jälkeen Helsingin keskustassa Narinkkatorin läpi.  Siellä oli lavalla haastateltavana Imbi Paju.  Kuulin osan tuosta haastattelusta enkä voinut kuin ihmetellä sitä yksisilmäisyyttä ja kuulijoiden arvostelukyvyn aliarvioimista jota lavalta tuli.

Siinä osassa jonka kuulin, väitettiin II Maailmansotaa edeltävässä poliittisessa pelissä vain Hitlerin ja Stalin pelanneen.  Muita osallistujia ei edes mainittu nimeltä vaan vain heidät ja heidän pelinsä yli pienten kansojen päiden.  Ilmeisesti Pajun historiakäsitykseen ei mahdu länsiliittoutuneiden tekemiset ollenkaan.  Ja myöskin Martti Turtolan tutkimukset Viron omasta politiikasta lienevät hänelle tuntemattomia.

Varsinaisen rimanalituksen hän teki verratessaan Konstantin Pätsin ja Johan Laidonerin kohtaloja kuvitteelliseen Tarja Halosen kohteluun.  Hänelle ei ilmeisesti tullut mieleen, että tuolloin elettiin sen ajan olosuhteissa.  Jos hän olisi halunnut hakea uudempia kohtaloita niin hän olisi voinut vaikka verrata tilannetta Irakiin tai Panamaan tai Jugoslavian hajottamiseen.

Ja miehityshorinakin tuli, tietenkin.  Historianlähteenäkin mainittu Paju ei kuitenkaan tunnu tietävän mitä sana miehitys tarkoittaa ja miten se eroaa valtion tai  alueen liittämisestä toiseen valtioon.  Mainio toinen esimerkki propagandarusinoiden keräämisestä historian pullasta on hieman vastaavanlainen juttu parin viikon takaisessa sunnuntai-hesarissa.  Siinä iskettiin tarinaa Estonia-teatterin johtajasta, Eri Klasista.  Hän kertoi kuinka heiltä vaadittiin neuvosto-Virossa myös NL-laista ohjelmistoa.  Klasin mielestä heiltä oli nerokas oivallus, että hehän ovat itsekin neuvostoliittolaisia ja heidän oma tekemänsä musiikki siis neuvotomusiikkia.  Tämä kelpasi Moskovalle kuulemma hyvin.  Mutta heti vieressä kerrottiin miehityksestä: NL siis miehitti NL:a.  O, sancta simplicitas sanoisivat muinaiset latinalaiset tuollaisesta.

Ollilan jorinoita

Tämän aamun paperi-hesarissa oli juttua Jorma Ollilan neuvoista Suomen taloudelle.  Ei pidä kuulemma keskittyä tuotannolliseen toimintaan vaan palveluihin.  Missäköhän virtuaalimaailmassa Ollila oikein elää.  Onko hän ymmärtänyt Maslowin tarvehierarkian niin, että kun pääsee tasoa ylemmäs niin alemmat tasot voi hävittää.  Ei maailma kuitenkaan niin mene.  Jos me keskitymme täällä pelkkiin palveluihin Ollilan haluamalla tavalla niin kuka ne palvelut meille tänne kustantaa ja millä rahalla me saamme kuitenkin tarvitsemamme oikeat konkreettiset tavarat.  Tarvehierarkia menee niin, että alempien tasojen pitää olla kunnossa ja hyvin hoidettuna ennekuin voi kohota ylöspäin.

Palvelut ovat paikallisia.  Yleensä siis palvellaan siellä missä palveltavat ovat.  Eivät he juurikaan kulje maasta toiseen palveltavaksi (p.l. osa turismista).  Meille jää siis palveltavaksi vain toisemme.  Palvelijoilla taas ei ole varaa käyttää palveluja sillä muuten palvelut olisivat liian kalliita jos palvelijoiden palkoilla olisi mahdollista ostaa palveluja.  Palveluiden kuluttajiksi siis jää ne muutamat harvat joilla on omistuksia ihan oikeasti tuotannollista toimintaa harjoittavissa maissa.  Heitä lienee muutama tuhat.  Loput 5,3 miljoonaa sitten passaa ja paappoa heitä --- ja millaisella elintasolla?  Emme me voi rakentaa mitään kengänkiillottajayhteiskuntaa.

Ollilalla tuntuu myös olevan käsitys, että tuotannollinen toiminta olisi kokonaisuudessaan jotain bulkkituotantoa halpojen eikun "suotuisten" työvoimakustannusten maissa.  No, hänen oma kokemuksensa on kännyköiden valmistamisesta ja öljynporauksesta.  Ensin mainitussa tehtiin miljoonia ja taas miljoonia samanlaisia kännyköitä ja jälkimmäisessä porataan reikiä maahan ja pistetään niihin putkia.  Samaten Suomessa on vuosisatoja tehty bulkkituotteita puusta ja nimitetty sitä jalostukseksi.  Keitetty sellua ja puristettu siitä paperia, sahattu kaivospölkkyjä ja poltettu tervaa.  Ei ihme, että käsitys jalostavasta teollisuudesta on hieman hämärtynyt.  Meidän hitaasti kasvavasta luonnonvarastamme pitäisi pystyä tekemään jotain kestävämpää kuin vessapapaperia. 

Ihan oikeasti meidän pitää pystyä nostamaan jalostusaste niin korkeaksi, että meidän kannattaa tuottaa valittuja huipputuotteita - pienempinä sarjoina mutta laadukkaammin ja valikoituihin käyttötarkoituksiin.  Niihin voidaan sitten lisäarvona tuottaa palveluita päälle ja ottaa siitä lisähintaa.  Kaiken perusta on kuitenkin ihan oikea tuotanto ihan oikeisiin ihmisten konkreettisiin tarpeisiin.  Ihmisten pitää jatkossakin syödä, juoda, nukkua, pukeutua ja rakentaa kalustettuja huoneita asuinsijoikseen.  

Ihalaisen vappupuheet

Lauri Ihalainen kuuluu uutisten mukaan puhuneen yritysten taseisiin kerättävistä rahastoista.  Niillä pitäisi varautua hyvinä aikoina yrityksen huonoihin aikoihin ja estää siten irtisanomisia.

Puheet tuntuvat kovin tutuilta viime vuosituhannen viimeiseltä vuosikymmeneltä.  Silloin olivat asialla  yritysjohtajat.  He halusivat yritysten taseisiin rahaa pahan päivän varalle.  Keinona oli n.s. maltilliset palkankorotukset, n.s. palkkamaltti.  Niin sittemmin tehtiinkin.  Työläisille myytiin pienet palkankorotukset nousukaudella jotta yritysten taseet paranisivat.  Vakavaraisten yritysten piti olla paras tae työpaikoillle.

Mitä sitten tapahtuikaan?  Yritykset jakoivat ne rahat osakkeenomistajille osinkoina.  Silloin perusteluna oli, että rahaa ei kannata makuuttaa taseessa kun sitä tarvitaan uusiin investointeihin.  Sinne menivät rahat ja investoinnit menivät n.s. suotuisan kustannustason maihin.  Ja laskukaudella taas irtisanottiin ja lomautettiin.  Eli se työpaikkojen turvasta.

Jotenkin siis en oikein jaksa luottaa tähänkään suunnitelmaan.  Silläkin taas viedään työntekijöille kuuluvaa osuutta työntuloksista.  Ihalainen on kokenut ja paljon nähnyt työmarkkinajohtaja.  Jotenkin en siis oikein jaksa uskoa, etteikö hän ymmärtäisi mitä on tekemässä.  Silotteleeko hän tässä nyt omaa tulevaa valtakunnansovittelijan paikkaansa työläisten selkänahalla.

Palkansaajien kannalta on edelleenkin selkeintä ja turvallisinta kasvattaa ostovoimaansa suorilla palkankorotuksilla.  Niissä ei saa olla mitään erikoisia koukkuja tai erikoissääntöjä sillä niiden avulla jälkikäteinen työnantajien vempulointi aina helpottuu.

Uskontojen synty ja merkitys

Minua on pitkään pohdituttanut käsitykset uskontojen, noin yleisesti, synty ja merkitys ihmiskunnan kehitykseen.  Yritän tähän avata käsitystäni hieman jäsennellympänä kokonaisuutena.  Pohjana tähän kirjoitukseen minulla kirjoituspöydän laatikosta löytämäni muutaman vuoden takainen käsin kirjoitettu esiversio.

Lähtökohta

Esi-ihmiset elivät laumoina joissa johtajuus syntyi kuten laumaeläimillä yleensäkin.  Lauman vahvin uros johti kunnes joku nuorempi haastoi hänet tai sen menestyksellä.  Silloin ei tarvittu henkisiä kykyjä vaikka niistä saattoi olla hyötyäkin juonikkuutena taistelun tuoksinassa.

Kehitys

Ihmisten elämä kuitenkin monimutkaistui ajattelun ja kommunikaation kehittyessä.  Henkisiä kykyjä tarvittiin muuhunkin kuin vain taistelussa aavistamaan vastustajan yritykset ja keksimään itse parempia. Opittiin vähitellen siirtämään tietoa ja kokemuksia yksilöltä toiselle muutenkin kuin vain matkimalla toisen käytöstä: toinen pystyi opettamaan toista puhumalla ja selittämällä.

Tässä vaiheessa ei enää pelkkä voima ollutkaan ratkaisevaa johtajuutta ratkaistaessa.  Myös metsästyksen johtamistaidoilla oli merkitystä.  Samoin kyvyllä selittää ja ennustaa ympäröivän maailman ilmiöitä: ukkosta, sadetta, auringon ja kuun liikkeitä j.n.e.  Yhteiskunnan johtamisessa käytetty väkivalta siis muutti muotoaan tai oikeammin monipuolistui pelkästä fyysisestä myös henkiseen väkivaltaan.  Uusi "tietojohtaminen" haastoi "voimajohtamisen". 

Tuolloinen ihmisten maailmankuva oli animistinen.  Ympäristöään tarkkailevat ihmiset kuvittelivat kaikella heitä ympäröivillä, puilla ja kivilläkin, olevan jonkinlainen henki tai sielu tai tietoisuus mutta etenkin tahto,  kuten heillä itselläänkin.  Tämä liitettiin myös alusta lähtien vainajiin.  Tuo lienee jonkinlainen alitajuinen "cogito, ergo sum" ajatuksen alkeellinen siemen.  Ihminen ei vain tuolloin osannut nähdä omaa asemaansa erityisenä ja soi tajunnan myös muille.

Yksilöt jotka halusivat valtaa yli toisten, käyttivät animistista lähestymistapaa hyväkseen ja pyrkivät esittämään pystyvänsä ottamaan yhteyttä noihin sieluihin ja vaikuttamaan niihin.  He myös vahvistivat omaa sanomaansa kertomalla, että viesti, käsky tai kielto ei ole heidän itsensä keksimä vaan tuollaisen hengen antama.  Erittäinkin tehokasta lienee ollut puhua ukkosen nimissä.  Kun uskomusmaailma näin kehittyi yhä monimutkaisemmaksi, samalla kehittyi myös tämä hyväksikäyttö. 

Vaikutus on ollut myös toisensuuntaista.  Tarkoituksella on kehitetty uusia henkiä ja niille hierarkioita jotta tietäjillä näyttäisi olevan entistä enemmän muilta salattua tietoja ja kykyjä.  Vanhat temputhan kärsivät ajanmyötä inflaatiosta ja tarvitaan uutta ja näyttävämpää. vain heillä oli tietoa miten henkien, usein heidän itsensä luomien, kanssa tuli elää.  Vain heillä oli taito ja myös lupa kommunikoida niiden kanssa.  Muita uhkailtiin ja rangaistiin pyrittäessä estämään edes yrittämästä tietäjien konsteja.  Pelkkä voimaan perustunut johtaminen ei enää toiminut kun tietäjä näytti saavan tietoa tuonpuoleisesta, sekä ylisestä että alisesta maailmasta.  Hän näytti keskustelevan sujuvasti niin ukkosen hengen kuin vainajienkin henkien kanssa.  

Tietäjät pystyivät yhdistämään ihan oikeaa, konkreetistakin tietoa uskomusrakennelmiinsa.  He käyttivät sujuvasti tietoja vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihteluista, luonnon kiertokulusta ja -ilmiöistä apunaan rakentaessaan sääntömaailmaa valtansa tueksi.  Tässä he myös hyödynsivät sukupolvilta toisille perittyjä tietoaineistoja ja omia havaintojaan.  Tietäjät siis toisaalta loivat yhteisölleen hyödyllistä tietoa ja toimintaohjeita mutta omaa valtaansa pönkittääkseen he mystifoivat tietonsa ja etenkin sen lähteet.  Dostojevski kirjoitti Karamazovin veljeksissä Ivan Fjodorovitsin suuhun monologin jossa hän kertoo pakosta keksiä jumala ellei sellaista ole.  Perusteluksi hän esitti, että yhteiskunnan säännöt eivät tehoa ellei niillä ole ylimaallista lähdettä.

Suhde "voimajohtamiseen" oli kaksinainen.  Voimajohtamista voi katsoa edustaneen erilaiset kuninkaiden ja maallisten ylimysten valta.  Toisaalta kilpailtiin mutta toisaalta nähtiin yhteiset edut.  Se johti vähitellen kahden valtakeskuksen syntymiseen: kirkko ja uskonto toisaalla sekä kuningas ja armeija toisaalla.  Välillä ne ovat eläneet eri asteisissa symbiooseissa, välillä ne ovat olleet yksi ja sama ja välillä taas on otettu mittaa toisistaan.  Pitkällä tähtäyksellä ne ovat kuitenkin yhteiset etunsa ja ovat päätyneet yhteistyöhön ja työnjakoon.  Vallan työnjaossa uskontojen ja niitä ympäröivien kirkko-organisaatioiden vastuulle on tullut henkisellä väkivallalla ihmisten kurissapito.  Valtiovallalle taas on tullut fyysisellä väkivallalla hallitseminen.  

Eri uskonnoista

Eri uskonnon ovat oman aikakautensa ja kulttuurinsa tuotoksia.  Kaikki ne kuitenkin ovat omaksuneet piirteitä edeltäjistään ja ympäröivien muiden kulttuurien uskomusrakennelmista. Esimerkiksi kristinuskossa on paljon piirteitä aikaisemmista juutalaisuudesta ja siinä zarathustralaisuudesta.  Toisaalta taas niitä on tietoisesti kehitetty erottautumisen välineeksi.  Tässä suhteessa mainio esimerkki on juutalaisuus joka aikoinaan kehitettiin jotta yksi kansanryhmä olisi erottunut muista nykyisen Irakin alueella.  Siihen kuitenkin liitettiin yleisiä uskomuksia ja tarinoita muilta, aiemmilta uskonnoilta. Mutta jumalhenkien ominaisuuksia ja riittejä kehitettiin niin, että sekaantumisen vaaraa ei olisi syntynyt. Ja mahdollisesta sekaantumisesta rangaistiin ankarasti.  Nämä harhaoppisten kohtalot ovatkin useiden uskontojen tarinoiden keskeisintä ja opettavaisimmaksi tarkoitettua ydintä.  Ja juutalaisuuden pohjalta kehitettyyn kristillisyyteenkin roomalaiset lisäsivät kristinuskoon ominaisuuksia erottelukyvyn lisäämiseksi.  He tosin lisäsivät siihen myös ominaisuuksia jotka tekivät tuotteesta vetovoimaisemman uskontomarkkinoilla. 

Yleisesti voi todeta, että uskontojen erot ovat pienempiä kuin niiden väliset yhteiset perusasiat, kova ydin.  Uskonnot eroavat pantheonin väkiluvussa, riittien monimuotoisuudessa, legendojen henkilögallerioissa ja symboliikan käytössä eli ulkoisessa olemuksessa.  Mutta sama tietämisen ja vallan mystifiointi vain niihin vihityille on kaikkien kovaa ydintä.

Nykytilanne

Uskomussmaailman rakenteet ovat eriytyneet alkuperäisestä jokapäiväisten taitojen osaamisesta ja maailmanselityksestä abstraktiksi henkimaailmaksi.  Toisaalta tähän on johtanut sekulaarin luonnontieteiden kehitys  ja toisaalta uskomusmaailman kehittyminen yhä pidemmälle.  Mitä enemmän ihmiset näkevät uskomusten taakse, sitä monimutkaisemmiksi tai mystisemmiksi henget on mystifioitava.  Yhä maallistuvassa yhteiskunnassa ei konkreettiset uskonnolliset tarinat kelpaakaan koska ne ovat vastoin tiedettyjä luonnontieteellisiä faktoja.  Jänikset ei märehdi, käärmeet syö maan tomua eikä aurinko kierrä liitteää maata taivaan kantta pitkin.  Sen asemesta ihmisille kehitetään kaupallisin keinoin tarvetta mystiikkaan jolloin abstraktit opit riitteineen menevät kaupaksi.

Merkittävänä erona menneeseen, nykyaikana ei enää kaikkialla käytetä fyysistä väkivaltaa yhden ja valtaapitävien kannalta oikean uskonnon ylläpitämiseksi.  Sen sijaan tilalle on tullut uskontojen "myyminen" kun on huomattu, että erot uskontojen välillä ovat niin pienet.  Vain vallan haastaviin uskontoihin suhtaudutaan vihamielisesti.  Sellaisia ovat lähinnä kilpailevien valtakeskuksen henkiset hallintavälineet.  

Oma piirteensä maallistuneessa yhteiskunnassa on myös, että uskontojen johrtavat tahot joutuvat myös "markkinoimaan" itsensä ja uskontonsa myös valtaapitäville kun markkinoilla on myös muita hankiseen vallankäyttöön sopivia välineitä kuten kilpailevat uskonnot, viihde mukaan lukien kaupallistettu huippu-urheilu ja kaupallisesti hallittu tiedonvälitys sekä muu elämysteollisuus.

Tulevaisuuden arvauksia

Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa mutta arvata voinee ehkä kaksi linjaa: jatkuva sekularisoituminen ja tuotteistettu uusmystiikka.  Luonnontieteet kehittynevät tulevaisuudessakin ja tietämys niiden saavutuksista levinnee yhä laajemmalle.  Niin ainakin toivon.  Se syö uskontojen markkinaa sillä niiden maailmanselityssadut näyttävät jatkuvasti ontommilta ja ontommilta entistä paremman ja demokraattisemman tiedon valossa.

Toisaalta meille markkinoidaan henkistymistä ja oman sisimmän tutkiskelua jonkinlaisina mystisinä tripeinä.  Niillä markkinoilla ei paljon faktat paina ja henkinen mössö käy kaupaksi.  Markkinatoimijoiden määrä myös kasvanee.  Mukaan tulee kaikenlaisia uusia tuotteita ja myös vanhojen kasvoja ehostetaan.  Vanhat ketjutkin pysyttelevät mukana kisassa tuomalla uusia lisäpiirteitä  ja hämärtämällä vanhoja, jo hassuilta nykytietämyksen valossa näyttäviä.  Tämä omalta osaltaan myös pirstoo markkinoita koska fundamentalistit erottuvat joustavampien markkinaketterien joukosta.  Nykyisin ev.lut.ketjun uskontokaupasta saa niin patriarkaalista homofobiaa kuin letkeää kaikkipääseetaivaaseen kevytlevitettä.  Jatkossa kaikki keskittynevät enemmän ydinliiketoimintaansa ja -osaamiseensa  eli jonpikumpi linja ulkoistaa toisen.

Nykyinen pikku hiljaa tapahtuva maallistuminen siis jatkunee ainakin toistaiseksi.  Papit ja piispat saanevat jatkossakin pitää leipäpuunsa mutta pikku hiljaa kapenevilla ja monimuotoistuvilla markkinoilla. Ihmisten uskonnollinen käytöskin muuttunee.  Jatkossa yhä enemmän haetaan elämyksiä sen sijaan, että haettaisi maailmanselityksiä tai eettisiä saati käytännöllisiä  toimintaohjeita.