Vapaaehtoista maanpuolustusta Tampereella

ProKarelia on järjestänyt Tampereella Soviet Story -elokuvan ohjelmallisen esitystilaisuuden Hitlerin syntymäpäivänä 20/4 . Tilaisuuden järjestelyihin osallistui myös paikallisia kenttätykistökiltoja eli Tampereen ja Tykistöprikaatin killat. En puutu nyt enempää tuon tilaisuuden sisältöön ja sen kirvoittamiin vastalauseisiin, esim. Johan Bäckmanin touhuihin. Niistä on kirjoitettu eri suuntiin jo paljonkin. Sen sijaan minun silmääni pisti tuo tykistökiltojen osuus.

Kiltojen yhtenä tehtävänä tilaisuudessa oli eräiden tiedotusvälineiden mukaan tilaisuuden turvallisuuden takaaminen. Onko vapaaehtoista maanpuolustustyötä ohjaavat viranomaiset tietoisia tälläisestä järjestysvallan kaappaamisesta?

Tähän asti n.s. vapaaehtoista maanpuolustustyötä tehneet tahot ovat yrittäneet edes julkisuudessa esiintyä puolueettomina, ikään kuin vain maanpuolustusasialla olevinaan. Nämä eripuolella maata toimivat tykistökillat kertovat itse olevansa samalla asialla sen lisäksi, että ne ovat aselajiharrastajien puuhastelupiirejä. Noissa piireissä pyörivien myötätunnon suuntahan on aina ollut tiedossa mutta he eivät ole tuoneet sitä esille noissa kiltapuuhasteluissaan. Samat henkilöt ovat sitten toimineet muualla avoimen poliittisesti, kansallisseuroissa j.n.e. Nyt nämä kaksi tykistökiltaa ovat luopuneet entisestä vähästäkin häveliäisyydestä ja astuneet ulos kaapeistaan.

ProKarelian rinnalle astuessaan he tekevät paljasta politiikkaa ja rinnastuvat Karjala takaisin -porukoiden revansisteihin.

Olisikohan puolustushallinnon ja vapaaehtoisesta maanpuolustustyötä ohjaavien tahojen syytä puuttua tuohon touhuun. Eli erottaa poliittinen toiminta erilleen maanpuolustustyöstä ihan oikeastikin. Muuten olemme menossa takaisin 30-luvun poliittisen väkivallan aikoihin. Sinällään minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset harrastavat poliittisia asioita mutta sen sotkeminen yhteiskunnan tukemaan aseiden kanssa pelaamiseen on vaarallinen leikki. Jos toiset sotkevat ne keskenään niin ei ole kaukaa haettu, että toisillekin osapuolille tulee aiheesta tai aiheetta mieleen hoitaa asioita samalla tavalla.

Sotasyyllisyys, vastuu ja kunnia

Viime aikoina on taas pyörähtänyt uusi kierros ikiaiheesta eli sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä.   Tällä kertaa kierroksen käynnistäjänä oli Jukka Tarkan uusi kirja ("Hirmuinen asia. Sotasyyllisyys ja historian taito ").  En ole kirjaa lukenut enkä ole varma luenkokaan.  Sen sijaan mieleeni juohtui kommentoida asiaa joidenkin lehtikirjoitusten perusteella.  Hirmuinenhan tuo syyllisyydestä vastuuseen joutuminen on vain syyllisten kanssa samanmielisille ja kanssarikollisille.

Minusta näyttää, että monilta asiaan kantaa ottaneilta näyttää unohtuneen mistä syyllisyydestä noissa oikeudenkäynneissä oikein oli kyse.  Oikeuttahan tuolloin käytiin nimen omaan syyllisyydestä Jatkosotaan.  Minusta silloin olisi asiaa lähdettävä tarkastelemaan siinä valossa, että Suomen valtiojohto piti Talvisodan jälkeen solmittua rauhaa välirauhana jo ennen sen rauhan solmimista.  Valtioneuvoston kokousten pöytäkirjoja lukeneet ovat löytäneet merkintöjä joden mukaan Ryti puhui menetettyjen alueiden takaisinvaltauksesta varustautumiseen käytettävän välirauhan jälkeen perusteluna rauhan hyväksymiselle.  Samaan yhteyteen on liitettävä saksalaisten lupaukset avusta.  Käytännössä siis Suomen johtavat tahot olivat päättäneet rauhansopimuksen rikkomisesta ja siten sodan aloittamisesta jo ennen rauhasta sopimista.  Miten tämä mahtuu kuvaan rehellisistä ja sanansa pitävistä suomalaisista?  Jos tuossa ei olleet liikkeellä sotasyylliset niin ketkä?  Ja miten mahtaa olla sen paljon puhutun kunnian kanssa kun noin sopimuksiin suhtaudutaan?

Oma kysymyksensä on sitten oliko syytettyjen joukko kattava ja edustava oikeasti syyllisiä ajatellen?  Minusta ei; saaliista puuttui tärkeitä tahoja ja nuottaan oli pujahtanut pari pienempää kalaa.  Paukkujen uhraaminen Reinikkaan ja Kukkoseen vaikuttaa lähinnä Maalaisliiton eli nykyisen Kepun  jäsentenväliseltä.  Sen sijaan ulkopuolelle jätettiin niin Mannerheim kuin metsäteollisuuden johto.  Tässä ilmeisesti vaikutti niin suomalainen sisäpolitiikka kuin Stalinin hallinnon ulkopoliittiset tarkoituksenmukaisuuskysymykset enemmän kuin kaikkien todellisten syyllisten saaminen vastaamaan teoistaan.

Mannerheim olisi ehdottomasti kuulunut syytettyjen penkille.  Tosin häntä vastaan olisi voinut nostaa syytteitä muillakin perusteilla.  Olihan hän lähipiireineen täysin vastoin voimassa olleita perustuslakeja tehnyt Saksan kanssa sopimuksen saksalaisten joukkojen kauttakulusta ja sen varjolla Suomeen.tulosta.  Mannerheim oli tietoisesti ja salaa tehnyt sopimuksen ulkovallan kanssa vaikka hänellä ei ollut siihen minkäänlaisia valtuuksia, ne kuuluivat presidentille ja eduskunnalle.  Toisaalta välirauhan aikana Mannerheim piti armeijan ylipäällikkyyttä vaikka hän olisi pitänyt luovuttaa se rauhan tultua takaisin presidentille.   Molemmat olivat minusta sotasyyllisyyttä osoittavia tekoja.  Sattuneesta syystä Mannerheimin "terveydenhoitoa" ulkomailla onkin pidetty maanpakona, sellaista on ilmeisesti upseerikunnia .

Oma lukunsa olisivat olleet metsäteollisuuden napamiehet, Walldenin johdolla.  Hehän havittelivat ja olivat havitelleet koko itsenäisyyden ajan Karjalan metsävaroja.  Siellä oli "retkeilty" useaan otteeseen sekä ennen voimassa olleita rauhansopimuksia että niiden jälkeen "heimotyötä" tekemässä.  Tuo politiikka näkyi myös siinä miten he osallistuivat hallituksiin ja niitä ohjailivat.  Ainakin hestä siis Rudolf Wallden olisi kuulunut syytettyjen joukkoon.  Hänhän osallistui myös Mannerheimin kanssa salaliittoon joka johti sopimukseen saksalaisjoukoista.

Kovin on siis valikoivaa ja kaksinaismoralistista tämä suomalainen muisti, niin myös Jukka Tarkan kuin Paasikivenkin, kun on kyse omista tekemisistä ja omasta sopimusten noudattamisesta.  Ei noiden sotasyyllisten kunnia mennyt oikeudenkäynnissä koska sitä ei enää ollut.  Se oli mennyt jo aiemmin sotasyylliseksi ryhtyessä.

Poliittisen työn rahoitus motissa

YLEn MOT-ohjelma on puuttunut puolueiden saamaan rahoitukseen. Tällä kertaa myös muuhun kuin vaalikampanjarahoitukseen. YLE on oman yhtiön juttua uutisoidessaan keskittynyt jostakin kumman syystä vinosti vain ay-liikkeen antamaan tukeen vaikka ohjelma sinällään keroti muustakin. Uutisiin kelpasi vain SDP ja Vas mutta MOT:ssa käsiteltiin myös Kokoomusta ja Kepua. Ulkopuolelle oli jostakin syystä jätetty RKP säätiöineen ja Persut. Persujen suurimpia tukijoitahan ovat YLE, Sanoma-WSOY ja Alma-Media Pientalonpoikien säätiötä unohtamatta. 

Yleisesti ottaen a-järjestöt eivät ole puolueettomia vaan hyvin puolueellisia. Ne ovat jäsentensä puolella. Ammattijärjestöjen tehtävä on hoitaa jäsentensä edunvalvontaa. Sitä varten niissä valitaan demokraattisesti edustajat johtamaan ja hoitamaan tätä edunvalvontatyötä. Jos nämä valitut edustajat katsovat, että edunvalvontaa on hyvä hoitaa myös sellaista politiikkaa tukemalla joka ajaa oman jäsenistön etuja niin se on kyseisen järjestön oma sisäinen asia. Jos edunvalvonta, sen tavoitteet ja menetelmät, eivät miellytä jäsenistöä niin jäsenillä on täysi oikeus seuraavalla kierroksella vaihtaa sellainen johto. Jos johto ei vaihdu niin silloin on oikeus olettaa, että johto nauttii jäsenistön enemmistön luottamusta.

Monen a-järjestön johto on demareiden käsissä ja loput vasemmistoliittolaisia. Se on totta mutta heidät on sinne demokraattisesti valittu. Jos siellä ei porvareita joidenkin liittojen johdossa näy niin se on tietysti jäsenistön vika: he eivät ole sinne heitä valinneet. Työläisten eli a-järjestöjen jäsenten edunvalvontaa ajatellen olisi suorastaan kummallista jos tukea heltiäisi "työväenpuolue" Kokoomukselle tai isäntien Kepulle. Sellaista on tämänkin hallituksen politiikka ollut. Ei se tosin paljoa SDP:n ja Vas:n vastaavasta poikkea mutta kumminkin... 

Toisaalta voisi tietysti toivoa, että jäsenistö olisi aktiivista, kävisi kokouksissa ja seuraisi johdon tekemisiä. Ulkopuolisten narinan voi hyvin kuitata vastapuolen eli työnantajien masinoimaksi yritykseksi vaikuttaa edunvalvonnan tehokkuuteen. Heillehän vallan hyvin sopinee, että työntekijöiden etuja ajavilla ei ole rahaa käytettävissään.

Jos taas joku haluaa vaikuttaa järjestöjen toimintaan niin tervetuloa aktiivisiksi jäseniksi. Silloin saa äänioikeuden päättämään. Aktiivi saattaa jopa itse päästä johtaviin asemiin. Se tosin vaatii jäsenisöltä kannatusta esitetyille asioille.

Voi tätä kaksinaismoralismin määrää

YK on järjestämässä suurta rasisminvastaista kokousta.  Suuret läntisen maailman vapauden kannattajat ovat osoittaneet mitä he tarkoittavat sananvapaudella.  U.S.A., Israel ja heidän innoikkaimmat liittolaisensa boikotoivat tilaisuutta.  Ja kun länsimaiden politiikkaa vastustava ja arvosteleva taho saa puheenvuoron, loputkin marssivat ulos osoittaen, että he eivät halua kuunnella mitä mieltä erimieltä olevat ovat.   

Läntiset vapauden puolustajat pitävät itse oikeutenaan arvostella ketä tahansa mutta korvat eivät kestä kuunella itseen kohdistuvaa arvostelua.  Tällä kaksinaismoralismillaan he ovat ihan oikeasti luopuneet moraalisesta oikeudestaan arvostella ketään sillä kenen tarvitsee heidän arvosteluaan kuunnella kun hekään eivät kuuntele.

On totta, että Mahmud Ahmadinedzadin ja Ali Khamenein johtama Iran on kaikkea muuta kuin sananvapauden tyyssija ja siellä vallitsee uskonnollinen totalitarismi mutta eikö länsimaat boikotillaan ja ulosmarssillaan juuri osoittanut Iranin johtajille, että he ovat olleet oikeassa pelätessään ja varoittaessaan, että ei länsimaat halua oikeasti sananvapautta ja siihen liittyvää oikeutta tulla kuulluksi vaan haluavat vain sanella?

Boikotin ja ja ulosmarssin syyksi on ilmoitettu arvostelu Israelin politiikkaa kohtaan.  Onko Israelin harjoittama palestiinalaisiin kohdistuva apartheid jotenkin rasismikeskustelun ulko- ja yläpuolella niin, että sitä ei voi eikä saa arvostella?  Eikö siitä saa edes keskustella?  Ei edes rasismikokouksessa?

Kaikkein surullisinta ja vaarallisinta meidän suomalaisten kannalta on, että meidät on sotkettu mukaan tähän länsimaiden ja EUn kaksinaismoralistiseen arroganssiin.  Emme voi puhua "heistä" kun puhumme ylimielisistä sananvapauden vastustajista vaan meidän on puhuttava "meistä" estämässä avointa keskustelua rasismista.  Emme voi puhua valikoivasti rasismin vastustamisesta, valita meille sopivia syytösten kohteita syyllistymättä itse epärehellisyyteen ja valehteluun.

Soinilla on tehtävä

Mikkelissä ilmestyvä Länsi-Savo -lehti julkaisee verkkosivujensa Mielipiteet-sivulla juttua EU-vaaleista otsikolla "EU-vaalit menevät Soinin paapomiseksi". Porvarillisen LS:n toimittaja ei ilmeisesti ole huomannut Soinin merkitystä työnantajansa edustamalle yhteiskunnalliselle taholle.

Soinilla on annettu tehtävä, kuten esimerkiksi oppi-isälleen Veikko Vennamolle tai venäläiselleVladimir Zirinovskille tai vaikkapa Ernesti Hentuselle Totuudentorvineen. Heidät on laitettu ohjaamaan valtaapitävien epäoikeudenmukaisen ja ahneen politiikan aiheuttama ihmisten tyytymättämyys valtaapitävien kannalta turvallisesti. He pitävät älämölöä oireuden seurauksista mutta heiltä on turha odottaa ensimmäistäkään aloitetta, tekoa tai tointa oireiden takana olevien syiden korjaamiseksi. Heidän ei tarvitse välittää syistä tai seurauksista. Heissä kiinnitetään huomiota heidän ulkoisiin temppuihinsa ja iskulauseisiinsa. Ne kun ovat mediaseksikkämpiä kuin looginen analyysi ja ajattelu miten asiat ihan oikeasti menevät ja vaikuttavat toisiinsa. Tarkoitus on siis ihan sama kun Hentunen kirjoitti, että puolet kansanedustajista on tai ei ole hulluja tai Veikko Vennamo huusi rosvoja kiinni tai Soini lausuu yksirivisiään. He haukkuvat kulkevaa karavaania mutta eivät pure kättä joka heille tehtävän on antanut. Valtaapitävät voivat heitä siis julkisuudessa vähätellä mutta vallan rakenteisiin muutoksia hakevat eivät voi. Tätä kutsutaan yleensä populismiksi.

Populisteista puhuttaessa mieluusti valtajulkisuudessa kerrotaan kuinka nasevasti ja rohkeasti he laukovat ”totuuksiaan” mutta ei heidän ratkaisumalleistaan. Heidän tavaramerkkejään ovat makoisat iskulauseet. Uutta Soinissa on vain nykyisen uusmystiikan ajan temppuilu hänen Suomen oloissa sopivan erikoisella uskonnollaan; islam tai buddhismi tai wickalaisuus olisi liian erilaista, ortodoksisuus jo julkisuudesta tuttua mutta katolisuus sopivan eksoottista mutta samalla turvallista. Soini on siis valtaapitävien hieno tuote heidän kannaltaan tärkeään tehtävään.

Sitten jos Soinin populismi lässähtää epäuskottavuuteen, tilalle rakennetaan joku toinen. Jos taas tyytymättömyys oleviin oloihin kasvaa liikaa eli Persujen suosio, niin kellokkaille annetaan joku hyvä virka tai muu palkkio ja seuraajaehdokkaat kannustetaan riitelemään keskenään. Niinhän tehtiin aikoinaan SMP:n kanssa: esiin ja valtaan haluavat hajotettiin riitelemään SKYP:iin ja SMP:en ja lopulta Pekalle virka postiin sekä Kortesalmelle maaherruus. Posti kulkee nykyään hitaammin kuin "pimeällä" keskiajalla ja Etelä-Savo eli entinen Kortesalmen läänitys on takapajuisimpia alueita koko maassa. Tärkeintähän on vain, että tavalliset ihmiset eivät huomaa, että heitä huijataan.

Populistien tehtävä valtaapitävien kannalta on siis pyrkiä saamaan ihmiset jättämään huomiotta ne jotka ihan oikeasti pyrkivät jotenkin muuttamaan olemassa olevaa ja sen rakenteita. Niin myös on Soinin ja hänen kumppaniensa tehtävä. Pyritään kiinnittämään ihmisten huomio oleellisesta ja vaikuttavasta epäoleelliseen. Ja jollei joku ajatteleva harhaudukkaan niin ainakin hän turhautuu älämölöön.

Tiede lääkkeistä, sairauksista ja hoidosta

Olen ihmetellyt ihmisten terveyden ja sairauksien ympärillä pyöriteltäviä termejä.  Terveyttä, sairauksia ja niiden hoitoa tutkivaa tieteenhaaraa kutsutaan lääketieteeksi.  Lääkkeet ovat kuitenkin vain yksi osa ihmisen terveyttä, terveenä pysymistä ja uudelleen terveeksi tulemista.  Ne eivät ole koko totuus edes lääketieteen suppeamman merkityksen puitteissa. 

Lääketiedetermillä on vanha etymologiansa lääkitsemisessä ja Veijo Meren mukaan muinais-Intian loitsimisessa.  Siis taustaltaan sana tarkoittaa parantamista.  Mutta nykyisessä muodossaan ja nykykielessä merkitys tuo mieleen lähinnä medikalisoitumisen eli sen, että kaikki vaivat, niin oikeat kuin kuvitellutkin, parannetaan lääkkeillä lääkitsemällä.  Vai pitäisikö puhua konkreettisen medikalisoimisesta.  Hyvin harvat asiathan yhteiskunnassa tapahtuvat ilman, että jollakin on joku tarkoitus muuttaa asioita.  Passiivissa puhumisella vain yritetään häivyttää vastuuta.

Perusteltuja vaihtoehtoja voisi olla monia:

Terveystieteen alana voisi olla kaikki mikä liittyy terveyden vaalimiseen.  

Hoitotieteen voisi käsittää kokonaisvaltaiseksi sairaan hoitamiseen liittyvänä kokonaisuutena.

Parannustiede olisi varmaan hieman kapeampialainen kuin hoitotiede; kaikkeahan ei voida parantaa mutta potilasta voidaan hoitaa kunnes...

Sairaustieteenä voisi pitää kaikkea tutkimusta joka koskee terveydestä poikkeavia olotiloja.

Lääkitsemistiede voisi tarkoittaa kaikkien parantamiseen tähtäävien toimien, mukaanlukien lääkkeiden, tutkimista.

Hyvästä olosta ei sen sijaan kannattane johtaa sanaa sillä lääkelaitoksemme, vielä kun se helsinkiläisenä on pystyvä hoitamaan asioitaan, on määritellyt hyvän olon mielenterveydelliseksi häiriöksi ja siis sitä potevan lääkitsemistä tarvitsevaksi. *)

Kannattaisiko nykyaikana, kun muillekin asioille kehitetään uusia sanoja, myös lääkitsemistä ja ihmisen terveenä pitämistä tutkivaa tiedettä alkaa kutsua jollakin kokonaisvaltaisemminasiaa  kuvaavalla sanalla.  

*) Marihuanaa kipulääkkeenä käsittelevässä YLEn MOT-ohjelmassa esitetty kannanotto marihuanaa vastaan.  Sen sijaan opiaatit ovat kuulemma suositeltavampia koska seurauksena on paha olo.

Kataislaista totalitarismia ja elvytystä

Kokoomuksen Jyrki Katainen on taas avautunut.  Ensin hän on Kokoomuksen omassa tilaisuudessa arvostellut valitsemasta EU-parlamenttiin EUn arvostelijoita.  Hän perusteli väitettään jotenkin niin, että se olisi kuin valitsisi Suomen eduskuntaan eduskunnan vastustajia.  Vertaus on täysin kestämätön ja erityisen kestämätön se on kokoomuslaisen suusta.  Ensinnäkin politiikan sisältöjen arvosteleminen on eri asia kuin sen muotojen ja välineiden arvosteleminen.  Pikemminkin Kataisen viesti taitaa olla, että Katainen ei haluaisi eri mieltä olevia valittavan heittämään kapuloita heidän rattaidensa pyöränpuolien väliin.  Vain hänen ja hänenkaltaistensa kuuluu saada äänensä ja mielipiteensä kuulluksi ja vaikuttavan päätöksentekoon. Minusta tuo kuullostaa enemmän totalitarismilta kuin demokratialta. 

Toisaalta Kataisen puolue on ollut itse siirtämässä valtaa pois nyt niin kovasti arvostamaltaan Suomen eduskunnalta.  Valtaa on siirretty markkinavoimille johtamalla uusliberaalia talouspolitiikkaa,  yrityksille yksityistämällä budjettivallassa olleita toimintoja yksityisille yrityksille ja ennenkaikkea valtaa on siirretty EUn byrokraateille ja suoran parlamentaarisen kontrollin ulkopuolella oleville johtoelimille janiinedelleen.  

Erityisen vekkulia oli Kataisen puhe siitä kuinka EU-ratkaisu on jo tehty eikä siihen pitäisi palata.  Miksi sitten EUn perustuslakiin voidaan palata vaikka sekin keskustelu on jo käyty laki hylätty.  Ai niin, se ei mennyt valtaeliitin sekä sen juoksupoikien ja -tyttöjen kannalta halutulla tavalla joten se pitää hoitaa loppuun. Sen sijaan ne asiat jotka he ovat saaneet haluamalleen mallille ovat loppuunkäsiteltyjä.

Mauri Pekkarinen on kaivanut taas naftaliinista sosiaalisen omantuntonsa ja halunnut YLEn haastattelussa myös hyväosaisten kantavan omalta osaltaan vastuuta talouslamassa.  Hänkään ei toki halunnut konkreettisesti kertoa, että ainoita tehokkaista keinoja olisi palauttaa varallisuusvero ja saattaa hyväosaisten tulomuodot tuloverotuksessa samalle viivalle kuin tavallisten palkansaajien.  Mutta sekin näyttää olevan Kataiselle liikaa.  Kataisen kanta tuloverojen alentamisesta ja kulutusverojen nostamisesta on hänen oman mainostamansa elvytyksen vastaista.  Jos kulutusveroja nostetaan, hinnat nousee ja kuluttaminen vähenee.  Siitä seuraa automaattisesti , että tuotantokin vähenee.  Seurauksena on työpaikkojen tarpeen väheneminen niin tuotannossa, logistiikassa kuin kaupassakin.  Se siitä elvetyksestä eli Katainen haluaa lisätä työttömyyttä mutta ilmeisesti hän elvyttää edustamiensa tahojen eli hyvätuloisten tuloja.

Toivo-talkoista YLEn tavoittama Katainen ei halua talkoisiin osallistumisajatulla kiristää hyväosaisten verotusta vaikka aikaisemmin on uhkaillut veronkorotuksilla tavallisia taatiaisia.   Ilmeisesti talkoot sopivat tavallisille ihmisille mutta ei hyväosaisille.  Heillähän on toki muutakin puuhaa eikä renki halua häiritä isäntiään ja emäntiään.

Kaavoituksesta

Etelä-Savon maakuntajohtaja Viialainen ja Pieksämäen kaupunginjohtaja Turunen ovat pahoittaneet mielensä kun ympäristöministeriö ei olekaan purematta niellyt kaikkien ostosparadiisien ja -helvettien rakentamista.  Ympäristöministeriö ei ole hyväksynyt Ideaparkin rakentamista Pieksämäelle poikkeusluvalla vaan on vaatinut normaalia maakuntakaavamenettelyä: ensin maakuntakaavaan ja sitten vasta alemman tason kaavoihin.  Nyt he taas ihmettelevät kun Keski-Suomen maakuntakaavassa ei mennytkään läpi kaikki ostoshelvettikeskittymät.  He kyselevät kenellä on päätäntävalta kaavoituksessa. 

Nyt ympäristöministeriö on pyyhkäissyt yli seitsemän suurta keskittymää maakuntakaavasta.  Viialaisen porukka yrittää Etelä-Savoon viittä.  Mistähän nämä vekkulit kuvittelevat saavansa asiakkaat kaikkiin.  Ei tietenkään muuten kuin, että asiakkaan sukkuloivat eri paradiisien välillä omilla autoillaan ja laiduntavat peltilehmiään ostoskeskittymän parkkiaavikolla sen aikaa kun perhe viettää laatuaikaa.  Sillä tavalllahan edistetään kestävää kehitystä, ympäristöystävällisesti.  Oikeampi suunta olisi pohtia miten kauppaketjut pystyisivät paremmin hoitamaan toimitusketjun logistiikkaa lähemmäs loppukäyttäjää.  Nyt suurten kauppaketjujen suuntana näyttää olevan, että loppukäyttäjäasiakas hoitaisi logistiikan mahdollisimman suuresta tukkukeskusvaraston tyylisestä kaupasta omalla yksityisautollaan kotiin kun n.s. palveluyhteiskunnassa suunta pitäisi kai olla toiseen suuntaan. 

Luulisi tuon tason virkamiehillä olevan tiedossa kaavoituksen lainmukaisen proseduuri.  Vai pitäisikö herrojen mielestä ympäristöministeriön olla kumileimasin joka automaattisesti hyväksyy kaiken mitä maakuntien miehet ja naiset mahtavat keksiä?  On hyvä, että ympäristöministeriöstä edes löytyy hieman järkeä katsoa suurempia kuvioita kuin maakuntien napamiesten ja -naisten omien napojen ympärykset.  Sieltä katsottuna saattaa nimittäin suuremmat perspektiivit ja laajemmat katsannot jäädä nöyhdän taakse piiloon kun keskusliikkeet ja kehittyvien maakuntien suomet vievät kuin pässiä narussa.

O tempora, o mores

YLE kertoo verkkouutisissaan kuinka kuntaministeri Kiviniemen mukaan kuntien saamia yhdistymisavustuksia  voi vapaasti jakaa puolueille. (YLEn uutinen tämän linkin takana).  Noin on jo menetelty ainakin Salossa (uutinen YLEssä tämän linkin takana).  Turun hallinto-oikeus on kuitenkin ollut Kiviniemen kanssa erimieltä.

Salossa kunnallispolitrukkien mielestä veronmaksajien rahojen antaminen kolmelle suurimmalle puolueelle eli SDP:lle, Kokoomukselle ja Kepulle,  on demokratian tukemista ja lisäämistä.  Noinkohan vain rahan jakaminen vain osalle kunnallisia poliittisia toimijoita edistää demokratiaa?  Eiköhän pikemminkin demokratia vain kapene kun rahan jakajat jakavat sitä vain itselleen.  

Valtaapitävien kanssa eri mieltä oleminen ei näköjään ole sitten demokratiaa ollenkaan - vallanpitäjien mielestä.

Puhdistus - Mission Accomplished

Otin tuossa Joulun jälkeen urakakseni lukea Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin.  Onhan se paljon puhuttu teos ja Finlandia-palkinnonkin voittanut.  Nyt urakka on ohi.   Työn ja tuskan takana läpi kahlaaminen oli mutta suomalaisella sisulla pääsin lopulta päämäärään ja eli kirjan loppuun.  Jos kirja olisi ollut nyky-yhteiskunnassamme vähemmän kuuluisa ja vähemmän puhuttu, olisin suosiolla jättänyt kesken mutta kun ei, niin pitihän se lukea loppuun.  Sillä katson lunastaneeni oikeuden sitä arvioida ja arvostella: minusta kirja on huono ja seuraavassa joukko perusteluja.

Kirja on tyylillisesti kuin kirjoittamisesta innostuneen teinitytön tai finninaamaisen pojan tai eläkeikään ehtineen lukijan ensi yritys koettaa ihan itse.  Kirjoittajan on näytettävä, että hän tuntee kirjallisia temppuja ja vaikutuskeinoja symboliikasta ajallisiin takautumiin.  Hän kuitenkin sortuu kaikkien aloittelijain tavoin niiden käytössä liioitteluun ja tyylin horjahteluun.  Runoratsun jalat eivät niin sanotusti pysy kovalla tiellä vaan lipsuvat tuskastuttavan usein ojan puolelle. 

Sinällään episodinen kerronta eri roolihenkilöiden näkökulmasta ei ole huono valinta mutta sillä on jo voitettu yksi Finlandia:  Hannu Raittilahan käytti sitä hienossa Canal Grandessaan.  Joten se siitä kehutusta omaperäisyydestä.

Henkilöhahmot ovat kovin yksiulotteisia, kuten aloittelijoilla usein ovat.  Hyvät ovat hyviä, kauniita ja tuoksuvat hyvälle, pahat ovat pahoja, rumia ja haisevat pahalle eli ry**älle.  Ja uhkaavissa tilanteissa kärpäset pörräävät.

Kyseessä on fiktiivinen romaani, siis mielikuvituksen tuote.  Sitä kuitenkin tunnutaan luettavan niinkuin se jotenkin antaisi todellisen kuvan Viron tapahtumista viime vuosikymmeninä.  Siinä suhteessa teos on kovin yksisilmäinen ja sitä kautta vääristelevä.   Ideologisessa oikeaoppisuudessa unohtuu niin saksalaisten keskitysleirit kuin virolaisten yhteistoiminta natsien kanssa.  Valitettavasti tämä tälläinen mielipidevaikuttaminen on yleistä: sotketaan historiallisia tapahtumia ja sepitettä siten, että virheiden oikaiseminen on vaikeaa.  Jos puuttuu johonkin yksityiskohtaan tai yleisempään kohtaan niin kirjoittaja vetäytyy tai työnnetään n.s. taiteellisen vapauden ja fiktion suojaan.  Sieltä hän ja hänen puolustajansa kuitenkin tyrkyttävät tarkoitushakuista kuvaansa todenmukaisena tai -tuntuisena.  Ja jos näkökulmalla on valtaapitävien taholta markkina-arvoa, tukea löytyy kaikenlaisten palkintojen muodossa.  Ja kun vielä kustantaja haistaa rahaa niin markkinointipuolikin on kunnossa.

Nuoruuden ja aloittelijuuden tiliin pitänee myös laittaa ajoittainen herkuttelu n.s. rumilla sanoilla.  Rohkea kirjoittaja uskaltaa sanoa ruman sanan niinkuin se on, jopa kirjoittaa eri sukupuolten genitaaleista "isojen poikien" sanoilla.

Pelottavinta tässä on, jos Puhdistusta pidetään ihan oikeasti parhaana viimevuotisena romaanina Suomessa.  Kovasti on kirjallisuutemme menossa rappiolle jos niin on.  No, en toki usko, että tilanne niin huono olisi.  Nyt vain tehdään kirjallisuudella politiikkaa ja historialla businesta.  Aloittelevat skribentitkin uskaltavat törkkiä ja liikemiehet rahastaa kun uhri on jo haudattu.

Lipposen äksyily provosoi

Lipposella on taas kummallisia käsityksiä äksyilyblokissaan Turun sanomissa. Hänestä on ilmeisesti ihan oikein, että energiayhtiöt saavat ansiottomasti, ilman syytä ja omaa työtä messeviä voittoja.  Minusta on vain kohtuullista, että niitä nipistetään Windfall-verolla.

Samoin häntä tuntuu kaihertavan kun Niinistö yrittää vasemmalta ohi demareista, kiitos Lipposen itsensä ja vasemmistoliiton johdon siellä onkin tilaa. Toisaalta en pidä presidentinvaalikampanjaansa jo käyvää Niinistöä yhtään Lipposta uskottavampana. Kummastakaan ei ole työväen johtajaksi tai työväen aseman puolustajaksi.

Ydinvoimaakin hän jaksaa edelleen puolustaa. Jostain kumman syystä hän ei pysty tai ehkä pikemminkin halua laskea syntyviä työpaikkoja. Ydinvoimala on toki iso ja seksikäs mutta työllistää vain rakennusaikana. Sen jälkeen siellä ei tarvita kuin muutama valvoja monitorin ääressä. Sen sijaan hajautettu energiantuotanto uusiutuvista raaka-aineista työllistää paljon enemmän sekä laitteistojen rakentamisessa, niiden hoitamisessa kuin raaka-aineen hankinnassakin. Työpaikathan eivät kuitenkaan tunnu Lipposta ja hänen kumppaneitaan huolestuttavan. 

Toisaalta ydinenergian riskitkään eivät hänen kaltaisiaan ole koskaan huolestuttaneet. Heitä ei voisi vähempää huolettaa kymmenien tuhansien vuosien säteilyt, uraanikaivosten ympäristöongelmat t.m.s. He eivät vertaa tavanomaisten voimaloiden aiheuttamia riskejä ydinvoimalan riskeihin. Paljon muutakin jää huomaamatta sillä onhan iso laitos aina seksikkäämpi fetissi kuin pieni.

Mitä taas tulee muiden pohjoismaiden sosialidemokraattien haluihin niin Lipposelle ei liene tullut mieleen, että niissä ei kuuden vuoden välein ole demokraattisia kuninkaanvaaleja. Ei voisi vertailu pahemmin ontua. Minä olisin paljon huolestuneempi kuinka nyt kasataan huoletta valtaa pääministerille presidentin vallan karsimisen savuverhon suojassa. Sen näkemättä jättäminen on minun miestäni suorastaan edesvastuutonta jos on jotenkin olevinaan huolissaan demokratian tilasta.

Onkohan Lipposella jokin krapula valtansa menetyksestä vai joitakin muita vanhan miehen vaivoja jotka pitää purkaa. Sinällään varmaankin tuollainen kirjoittelu on terapeuttista mutta saa muiden adrenaalinerityksen kiihtymään.

Ydinsulkusopimus, NATO ja Suomi

Lueskelin tuossa viimeisintä Tiedonantajaa (nro 14; 9/4 -09).  Siinä on sivun mittainen Erkki Suden juttu aiheesta "NATO ja ydinsodan uhka".  Susi kertoo jutussa kuinka vuonna 1968 solmittu ja 1970 voimaan tullut kansainvälinen ydinsulkusopimus kieltää ydinaseiden viemisen ydinaseettomiin valtioihin ja kuinka NATO sitä rikkoo.

  

Ydinsulkusopimuksen ensimmäisissä artikloissa kirjoitetaan seuraavasti:

1 artikla

Jokainen sopimuksen osapuolena oleva ydinasevaltio sitoutuu olemaan siirtämättä kenellekään välittömästi tai välillisesti ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa : sekä olemaan millään tavoin auttamatta, rohkaisematta tai saattamatta mitään ydinaseetonta valtiota valmistamaan tai muulla tavoin hankkimaan ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa.

2 artikla

Jokainen sopimuksen osapuolena oleva ydinaseeton valtio sitoutuu olemaan ottamatta vastaan välittömästi tai välillisesti keneltäkään ydinaseita tai muita ydinräjähteitä tai sellaisten aseiden tai räjähteiden hallintaa; olemaan valmistamatta tai muulla tavoin hankkimatta ydinaseita tai muita ydinräjähteitä; sekä olemaan hankkimatta ja ottamatta vastaan mitään apua ydinaseiden tai muiden ydinräjähteiden valmistamiseksi.

(lähde: Finlex; valtiosopimukset; 11/1970) 

Nyt kuitenkin monet ydinaseettomat NATO-valtiot ovat ottaneet vastaan U.S.A:n ydinaseita ja varastoivat niitä alueellaan  sekä ovat sitoutuneet U.S.A:lle niitä käyttämään.  Tälläisiä valtioita ovat tiettävästi ainakin Saksa, Belgia, Hollanti, Italia, Espanja ja Turkki mutta ydinsulkusopimuksen tarkoittamia ydinasevaltioita NATOn jäsenmaista ovat kuitenkin vain Ranska, UK ja itse U.S.A.  (lähde esim. The Nuclear Threa Initiative (NTI):  http://www.nti.org/d_newswire/issues/2005_6_24.html#DE004107)  NATO itse julkistaa asian omassa käsikirjaan (NATO handbook) puhumalla NATOn ydinasevoimista ("NATO's nuclear forces") joita ei ole tarve laajentaa uusiin jäsenmaihin (mutta vanhoissa niitä siis on).  

Enpä ole huomannut, että kukaan kuitenkaan kyselisi Suomessa NATO-intoilijoilta, noilta Stubbeilta, Kataisilta, Jaakon- ja Ahtisaarilta saati muilta miten he aikovat elää tuollaisen sopimusrikkomuksen kanssa.  

Eihän Suomen herrat ja tasa-arvon nimissä myös rouvat, olleet moksiskaan kun U.S.A-laisilta sotalaivoilta olisi pitänyt kysyä tuovatko ne laivastovierailuilla ydinaseita ydinaseettomaan Suomeen.  Miten sitten samat tahot kyselisivät mitään vaikka NATO-liittokumppani toisi niitä liittolaisjäsenmaahan.  Ja vaikka kyseltäisi niin miten luotettava olisi vastaus.  Siitä on esimerkkinä NATOn varastot Norjassa.  Ei sielläkään tavalliset norjalaiset tiedä onko ydinaseettomassa maassa ydinaseita.  On vain hurskas vakuutus.

Minusta tämä on jälleen yksi naula NATOttajien argumenttien arkkuun,   Heidän mielestään tästä(-kään) ei pitäisi varmaan puhua.  Se lienee heidän mielestään pelottelua ja epäasiallista, se kun ei edistä heidän asiaansa.  Heidän mielestään asiallinen keskustelu on heidän kanssaan samanmielisten keskinäistä hyrinää siitä kuka keksii hienommin muotoillun mainossloganin yhteisistä länsimaisista arvoista, pöydistä joissa päätetään, viiteryhmistä j.n.e.  Meidän tavallisten suomalaisten turvallisuus vaatii kuitenkin ihan jotain muuta.

Koulukirjojen Viro

Muistelen omalta kouluajaltani 60-luvun lopulta ja 70-luvun alusta Viron historiaa käsitellyn melko vähän.  Sitä käsiteltiin kuitenkin enemmän kuin toista naapuriamme Norjaa tahi Ruotsia vuoden 1809 jälkeen.  

Silloin muistettiin sanoa, että Viro ei juuri olemassa olonsa aikana ole ollut itsenäinen kuin 1920 - ja 30-luvuilla.  Tanskalaiset perustivat Daneborgin ja sitten vuoronperään saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset ovat valloittaneet sen toinen toisiltaan.  1920-ja 30-luvuista kerrottiin, että itsenäistyi vapaussodan perusteella,  mainittiin myös suomalaiset vapaaehtoiset.  Konstantin Päts ja Johan Laidoner kerrottiin johtajiksi.  Sitten kerrottiin, että NL ehdotti tukikohtia ja pian Viro liitettiin NL:oon.  Lisäksi mainittiin, että asioiden kulusta on useampia erilailla poliittisesti värittyneitä käsityksiä.  Lisäksi muistettiin mainita, että virolaisia vapaaehtoisia oli myös Suomen armeijassa taistelemassa NLa vastaan.  Minusta Mikkelin lyseossa tuolloin annettu kuva ei ollut kovin huono tai tasapainoton.  Asiaan käytettävissä olevaan aikaan nähden se oli jopa melko hyvä ja balanssissa.  Kertomatta kuitenkin jäi m.m. Pätsin ja Laidonerin 1/2-fasistinen diktatuuri, saksalaismiehityksen aikaiset keskitysleirit, yhteistyö natsien kanssa sekä natsien kunniamaininta ensimmäisestä "judenfrei" -alueesta.

Ilmeisesti tässäkin asiassa halutaan historian opeilla ja opetuksella tehdä politiikkaa.  Ja 70-luvun kainot yritykset edes jonkinlaiseen tasapuolisuuteen nähdään suurena rikoksena.  Olisiko tämäkin nähtävä niin, että kun tuolloin NL oli vielä voimissaan niin oikeisto joutui pitämään jonkin verran sordiinoa mutta nyt kun sitä ei enää ole pidäkkeenä niin katsotaan voitavan työntää millaista puppua tahansa ja unohtaa mitä tahansa, kulloinkin valtaapitävien kannalta poliittisesti tarkoituksenmukaisesti.

Moldaviasta

Viime päivinä olemme saaneet eri tiedotusvälineistä lukea, kuulla ja nähdä kuinka Moldaviassa on osoitettu mieltä vaalien jälkeen.  On osoitettu mieltä rauhallisesti ja paikkoja rikkoen.  Tilannetta ei voi olla vertaamatta muiden mielenosoitusten uutisointiin täältä Suomesta ja muualta maailmasta.

Valtatiedotusvälineemme näyttävät olevan kiinnostuneita mielenosoituksista jotka kohdistuvat EU:iin, NATOon tai tai muuhun läntiseen menoon kriittisesti suhtautuviin hallituksiin tai organisaatioihin.  Sen sijaan jos päinvastaisia kuvataan, ne ovat terrorismia, kaaosta, mellakointia tai vastaavaa.  Kymmenen tuhatta ihmistä Moldavian pääkaupungin kaduilla osoittamassa mieltä kommunistien voitettua vaalit on suuri uutinen mutta sata tuhatta Sakartvelon*) pääkaupungin, Tbilisin kaduilla ohitetaan olankohautuksella.   Mutta sehän olikin lännen ja siinä sivussa Suomen valtaapitävien suosikin, presidentti Saakasvilin vastainen mielenosoitus.  Tällä kertaa sivuseikka oli vaalitarkkailijoiden lausunnot koska he pitivät vaaleja reiluina.  Sen sijaan Moldovasta korostettiin joidenkin yksittäisten mielenosoittajien demokratavaatimuksia ja EU-mielisyyskin mainittiin.

En voi olla vertaamatta tätä siihen miten nyt on jälkiviisasteltu n.s. suomettumisen ajan uutisointia.  Silloiset toimittajat selittävät kuinka he sijoittivat piilomerkityksiä viesteihinsä sillä he kyllä tiesivät miten asiat olivat mutta eivät voineet ison veljen pelossa sitä kertoa.  Saammeko nyt valmistautua siihen, että parin kymmenen vuoden kuluttua nämä nykyiset muistelevat kuinka he vilauttivat uutiskuvissa hallintorakennusten ryöstelijöiden kantavan televisioita ulos rakennuksesta ja kuinka he sivulauseissa mainitsivat Romaniasta.  EU:ta ja NATOa ei sen sijaan uskaltanut mainita koska toimittajan lastenkin on saatava leipää ja expokseja.

*) Sakartvelo on suomeksi Gruusiana tunnettu valtio Kaukasuksen rinteillä ja Mustan meren rannalla.   Monella romaanisella ja anglo-saksisella kielellä se tunnetaan nimellä Georgia.  Jostakin, ilmeisesti poliittisesta, syystä myös Suomessa on nimi pyritty vääntämään uuteen uskoon.  Pitänee siis pyrkiä käyttämään heidän omakielistä nimeään.

Mikä on totta ja mikä ei?

Nyt kun Lilius siirretään sivuun, "erityistehtäviin", niin taas tulee uudella tavalla aikaisempien kertomusten kanssa ristikkäistä "tietoa". Fortum on Matti Lehden YLElle kertoman mukaan etsinyt jo viime syksystä uutta toimitusjohtajaa Liliuksen paikalle. Mikähän tässä jutussa yleensä enää on totta ja mikä ei? Varmaan vain energianhinnan nousu tavallisille sähkön ja lämmön kuluttajille.

Toisaalta miten tämä Tapio Kuula poikkeaa entisestä? Eikös hän ole ollut myös näitä bonuksilla palkittujen kärkipäätä, toisena heti Liliuksen jälkeen. Tuskin siis meno miksikään muuttuu.

Vielä kerran Liliuksesta

Jos tavallinen työläinen käyttäytyisi kuten Lilius tiedotustilaisuudessaan, käytettäisi työsuhteen purkamisesta annettuja työsopimuslain pykäliä kaikessa ankaruudessaan. Työntekijä lähtisi siltä seisomalta ja ilman irtisanomisajan palkkaa. Mutta mitä lie Liliuksen ja kaltaistensa sopimuksiin kirjoitettu kun heille pitäisi tälläisessäkin tilanteessa maksaa heidän kultaiset kädenpuristuksensa.

Oma ja eri juttunsa on sitten miten paljon Liliuksen puheissa on perää. Häkämiehen julkisuudessa esitetyt puheet ovat todella kummallisia. Omistajallako ei nykykapitalismissamme ole sanan sijaa siihen miten ja kuka itse omistettua yritystä johtaa. Hannu Raittila taitaa olla oikeassa kirjassaan "Liikkumaton liikuttaja" kun kirjoittaa kapitalistien menettäneen päätäntävaltansa omistuksiinsa. Hän tosin taisi tarkoittaa kapitalistin mahdollisuutta päättää miten paljon lisäarvoa yrittää repiä kapitaalillaan. Nyt kehitys on mennyt siitäkin eteenpäin kapitalismin pääpuolustajapuolueen kykyministerien johdolla. Onko siis kapitalistien tärkeimpänä haasteena Kokoomus, Kokoomus ja Kokoomus vai Häkämies, Häkämies ja Häkämies.

Jos Liliuksen sopimuksesta ei päästä irti, hänet pitäisi siirtää erityistehtäviin Raateen hampaan kellariin josta hänelle voitaisi varata työhuone ja kellokorttikone ovenpieleen. Hänen edellytettäisi saapuvan työpaikalleen joka aamu kello seitsemän ja työaikalain mahdollistamat tauot huomioiden hän saisi lähteä kahdeksan tunnin työajan päätyttyä, plus tietenkin pekkasvapaat. Erityistehtävänä hän voisi lajitella paperiklemmareita ja teroittaa muiden virkailijoiden lyijykyniä. Erityisesti pidettäisi huolta, että hän kannustuisi jatkamaan työuraansa säädettyyn vanhuuseläkeikään, 65v, saakka.

Ahneudesta ja kannustamisesta

Olen jo vuosia ihmetellyt kannustamisen ja ahneuden mekanismeja.  Nyt Fortumin ja Liliuksen takia asia tuntuu taas ajankohtaiselta.  

Meillä näyttää olevan tapana, että köyhää kansaa ja työläisiä kannustetaan ottamalla heiltä etuuksia pois.  Se mukamas kannustaa heitä yhä uusiin ponnistuksiin tai ainakin johdattaa heidät pois lorvehtimasta.  Sen sijaan parempiosaisille pitää antaa kannustepalkkioita lisää jotta he oikein innostuisivat raatamaan.  Erityisen tärkeää tuntuu olevan antaa heille kultaisia kädenpuristuksia siltä varalta, että heidän sitouttamisensa ei onnistunutkaan tai, että heistä pitää päästä eroon.

Erityisen kummalliselta tämä tuntuu kun he eivät itse tunnu pitävän rahallista palkkiota arvossa vaan kehuvat kuinka heitä kannustaa mielenkiintoiset haasteet.  Raha ei heille tunnu merkitsevän mitään vaan työskentely haastavassa ympäristössä mielenkiintoisten ja luovien ihmisten parissa antaa heille elämän sisällön.  Näin ainakin erilaisissa lehtihaastatteluissa he antavat ymmärtää.

Joskus vuosikymmeniä sitten oli muodikasta puhua Maslowin tarvehierarkiasta.   Sen mukaanhan ihminen alimmalla tasollaan tarvitsee fyysisten tarpeiden tyydyttämisen ja ylimmillä tasoilla ovat henkiset, itsensä tyydyttämisen tarpeet.  Silloin oltiin mieltä, että kehittynyt nykyihminen olisi siellä tarvehierarkian ylimmillä portailla.  Voisimme siis olettaa, että kehittyneet yritysjohtajat ja muut yhteiskuntamme valioyksilöt olisivat korkeammalla tarpeiden tyydyttämisen tasolla kuin tavalliset työläistaatiaiset.   Mutta esimerkiksi Fortumin ja muiden suuryritysten kannustejärjestelmät osoittavat päinvastaista.  Onko Lilius & kmpninsa muut suomalaiset yritysjohtajat poikkeusyksilöitä vai Maslowin teoria puppua vai kannustinjärjestelmät aivan metsässä?

Alusta...

Olen aikojen kuluessa kirjoitetellut lukuisille keskustelupalstoille ja kommentoinut muiden kirjoituksia sekä keskustelupalstoille ja nettilehtiin.  Olen niissä noinniinkuin suurena linjana yrittänyt katsoa asioita toisenlaisista näkökulmista kuin valtajulkisuus.  Tarkoituksenani on ollut toisaalta saada muita lukijoita ajattelemaan asioita MYÖS muista kuin ennakkokäsitystensä mukaisista näkökulmista.  Toisaalta olen myös ikäänkuin testannut ajatusten muotoilemista julkikirjoitetuiksi lauseiksi muiden luettavaksi.  Olen siis kainosti toivonut, että niin kirjoittelemalla avautuisi laajempia kokonaiskuvia itselleni ja muille.

Nyt alkoi jotenkin tuntua, että satunnaisten reagoimisten lisäksi tai asemesta haluaisin avata oman kanavan hieman laajempaan ja enemmän omaehtoiseen sanomiseen.  Tähän asti olo on ollut kuin sillä entisellä miehellä joka haitarin ostettuaan istui se sylissä ja haikaili:  sävel soi sielussain mutta en saa pelistä irti.  Josko nyt siis alkaisi harjoitella mitä tällä blogi-pelillä saan aikaiseksi.

Aion siis kirjoitella satunnaisen säännöllisesti erilaisista minua kiinnostavista asioista.  Minua kiinnostavat monet asiat: niin korkea ulkopolitiikka kuin talouselämäkin, kulttuuri eri muodoissaan, paitsi ruumiin-.  Unohtaa ei tietenkään sovi erilaisia pieniä tai suurempia etiikan kysymyksiä eikä satunnaisia filosofisempia pohdintoja asioiden tärkeyksistä ja merkityksistä.  Ja kaikki niiden väliltä ja ympäriltä.