Kaukalonahistelusta brändiä Espoolle

Espoon kaupungin tiedotuslehdykäisen viimeisin numero esittelee ja suitsuttaa uutta kaupunginjohtajaa, Jukka Mäkelää/kok.  Mielikuvamarkkinoinnin mielikuvia on lähdetty hakemaan jääkiekosta, tuosta wannabee-alfa-urosten leikistä jossa polvihousuiset aikuiset miehet luistelee ja sohii toisiaan pitkillä kepeillä.

Mäkelästä yritetään antaa kuvaa joukkuepelaajana lajissa, jossa onnistuminen koetaan kun päästään vielä rahakkaampaan sopimukseen ja korkein onnistuminen on päästä rapakon taakse sohimaan.  Lajissa, jossa ristiriitatilanteet ratkotaan "respektiä" hakien tappelemalla maksavan yleisön edessä.

Minkä kuvan tämä antaa halusta kehittää Espoon arkea?  Keneltä Mäkelä on lähdössä hakemaan "respektiä" ja  haastamaan kaukalotappeluun?  Onko itseasiassa esimerkiksi metron historia juuri tuota; 60-luvulta asti espoolaisten "tiimi" on pyrkinyt tappelemaan eikä yhteistyöstä ole tietoakaan ja seurauksena eteläisen Espoon parhaita alueita halkoo valtava Länsiväyläksi kutsuttu arpi.

Kaikenkaikkiaan koko Espoo on joukko gryndereiden pystyttämiä nukkumalähiöitä.  Ja koska espoolaisilla porvareilla ei ole ollut halua järjestää kunnon joukkoliikennettä, noiden lähiöiden välit on täytetty omakotitalojen ghettoilla ilman minkäänlaista järjelliseen yhdyskuntasuunnitteluun perustuvaa liikennejärjestelmää.

Espoossa on nyt viisi nimettyä n.s. aluekeskusta joiden ympärille piirretyissä suurpiireissä on jokaisessa oikean kaupungin verran asukkaita.  Olisiko siis paikallaan pilkkoa Espoo viiteen kuntaan?  Tulisiko homman järkeä jos samalla myös Vantaa pilkottaisi esimerkiksi kahteen tai kolmeen osaan ja Helsinki kolmesta viiteen palaan ja niille muodostettaisi seutu- tai maakuntahallinto väliportaaksi?  Paikalliset asiat hoidettaisi oikeasti paikallisesti ja koko pääkaupunkiseudun suunnittelu tuossa väliportaassa.  Sitten sen jälkeen on ihan sama haetaanko sille brändäystä metropolipolitiikasta puhumalla vai hoidettaisiko vain maanläheisesti maakuntasarjan asioita. 

Joka tapauksessa Espoota johtavien herrojen ja rouvien nykyisen kaltaisesta ja jo vuosikymmeniä jatkuneesta itsekkäästä ja kilpailuhenkisestä omaan napaan tuijottamisesta olisi päästä eroon.  Siinä vain sohitaan naapureita ja luodaan nurkkapatrioottista sisäänpäinlämpiävää meollaanparempiakuinnuomuut -henkeä.  Ihmisten hyvä elämä ei ole jääkiekkokaukalossa nahistelua.

Sitoutunutta mielipiteenvälitystä

Viime aikoina tunisialaiset ovat käynnistäneet vallankumouksen maassaan.  Kansanjoukot ovat saaneet presidentti Zine el-Abidine Ben Alin pakenemaan Saudi-Arabiaan.  Paikalle on istahtanut entinen pääministeri jatkamaan mahdollisuuksien mukaan entistä menoa,  tai ainakin välttelemään suurempia muutoksia.  Siis johtoklikki on vain siivoutunut yhdellä.

Vähän aikaa sitten Valko-Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit.  Aleksander Lukasenka voitti niinkuin kaikki riippumattomat ja riippuvat mielipidetutkimuksen etukäteen ennustivat. 

Aina silloin tällöin kun globaalin kapitalismin johtajat kokoontuvat jossakin päin maailmaa sopimaan kuinka talouksia operoidaan.  

Mitä yhteistä noilla kolmella sinällään erilaisella tapahtumalla on keskenään?  Ainakin kaksi asiaa: ensinnäkin niihin on liittynyt väkivallaksi kääntyneitä tai käännettyjä mielenosoituksia ja toiseksi suomalaiset tiedotusvälineet puolensa valinneina ovat kertoneet niistä meille.  

Puolenvalinta näyttää olevan heille helppoa.  Katsotaan vain millä puolella ajetaan maailmanlaajuisen kapitalismin ja USAn etuja.  Kun  globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa sattuu ja tapahtuu, syyllisiä ovat mielenosoittajat, nuo huligaanit, jotka eivät osaa käyttäytyä ja ajaa asiaansa rauhanomaisesti.  

Kun Valko-Venäjän vaalien häviäjät aloittavat mielenosoitukset joissa yritetään väkivaltaisesti hallituksen rakennuksiin ja poliisit sen estävät, Lukasenka terrorisoi toisinjattelijoita koska on väärentänyt vaalit.

Kun Tunisiassa vanhan korruptoituneen hallinnon jäljelle jääneet jäsenet Muhammad al-Ghannušin johdolla yrittävät pelastaa USAn liittolaishallinnosta sen minkä voivat, meillä toivotaan Hillary Clintonin perässä, että väliaikainen hallitus pystyy "vakauttamaan" tilanteen.  Huolena kun on, että muutkin USAn liittolaiset seuraavat perässä.

Mistä meille saataisi aidosti riippumattomat tiedonvälittäjät nykyisten mielipiteiden välittäjien tilalle?  Sellainen joka pyrkisi katsomaan poliittisen väkivallan alle ja näkemään kuka heiluttaa ketäkin.  Sellainen joka ei olisi riippuvainen samoista kapitaaleista kuin poliittisetkin toimijat.

P.s. Toisaalta eivät tiedonvälittäjämme ole ainoita jotka ovat samoin puolensa valinneet.  meidän ulkopoliittinen johtomme näyttää olevan samassa veneessä, vai pitäisikö sanoa suihkukoneessa.

Epäsymmetrisesti vastavuoroinen

Venäjän maalakeja on täydennetty määräyksellä joka kieltää maan myymisen ulkomaalaisille raja-alueilta.  Jo aiemminkin myyminen oli kielletty mutta raja-aluetta ei oltu määritelty näin tarkasti.  Venäjän hallinto on toiminut suvereenin valtion tapaan omalla alueellaan lainsäädäntöään tarkentaen.  Lain hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä saattaa tietysti olla montaakin mieltä, etenkin kun ei ihan tarkkaan tiedetä mitkä ovat lain tavoitteet.  Se ei kuitenkaan ole estänyt sitä, että tietyt tahot alkoivat välittömästi russofobistisen *) älämölön Venäjän demonisoimiseksi ja Karjalan rajaspekulaatioiden hengissä pitämiseksi.  

Puhutaan vastavuoroisuudesta niinkuin Venäjän pitäisi ottaa omia sisäisiä lakeja säätäessään huomioon muiden haluja, tässä tapauksessa maan ostamiseen tietyiltä alueilta.  Mitä ihmeen vastavuoroisuutta tässä oikeastaan halutaan? Sitäkö, että vastavuoroisesti Suomen lainsäädännössä on otettava huomioon Venäjän halut? Sitähän molemminpuoleinen vastavuoroisuus tarkoittaa. Jos me haluamme, että Venäjä noudattaa meidän lainsäätäjiemme ja hallintomme haluja lainsäädännössään niin meidän on silloin täällä noudatettava heidän halujaan. Tässä ilmeisesti halutaan olla vastavuoroisia toiseen suuntaan ja toiseen ei haluta, että toinen puuttuu meidän asioihimme.

Ulkomaalaiset saavat ostaa Suomesta, p.l. Ahvenanmaan kotipaikkarajoitukset ja maatalousmaan etuosto-oikeudet, maata kunhan sen pystyvät myyyjälle maksamaan. Minulle se on ihan riittävää ohjausta vaikka emme asetakaan mitään vastavuoroisuusvaatimuksia joilla yritetään puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin.  Ja ihan ilman mitään vastavuoroisuusvaatimuksia voimme suvereeniutemme, joka on kapeampi kuin Venäjän, eli EU:n sallimissa puitteissa päättää omista myynti- ja osto-oikeuksistamme ja -rajoituksistamme.

Alexander Stubb on YLEn uutisessa ihan oikeassa, että venäläisten päätöksessä on kyse heidän sisäpolitiikastaan, siis päätöksestä joka koskee heidän omia sisäisiä asioitaan. Toisen sisäisiin asioihin puuttumista on pidetty jotenkin rumana, ainakin jos se kohdistuu meihin. Sen sijaan ilmeisesti Stubbin ja kmpnien mielestä toiseen suuntaan se on luvallista.

Tässä nähdään tai ainakin julkisesti halutaan asia osoittaa, että tämä olisi jotenkin Suomea kohtaan osoitettu toimenpide. Kuitenkin Venäjältä katsottuna on paljon monia muitakin ulkomaita. eikä sitäpaitsi tuonkaltaiset rajoitukset ole ollenkaan ainutkertaisia maailmalla.

 

Mitä taas strategiaan tulee niin Stubb itsekin tietää, että hän ja hanen samanmielisesä haikailevat NATO-jäsenyyttä ja kyhnyttävät sen kyljessä. Se tekee Suomen ja Venäjän välisestä rajasta hyvinkin strategisen paikan, jonne mikä tahansa NATOn kriisi voi eskaloitua. Kyseessä olevilla Suomen rajan viereisillä alueilla Venäjä saattaa hyvinkin joutua varautumaan NATOn uhkaan.

Myös Karjalan liiton Markku Laukkanen on puuttunut asiaan samaan russofobiseen henkeen. lmeisesti tarvitsee Karjala-takaisin -hemmojen ja hemmottarien ääniä joten älämölöä pitää pitää.

Nyt näyttää Stubb nostaneen "vaihteen kakkoselle" vaalikampanjassaan Venäjä-vastaisten äänten kalastelussa kun on lähettänyt nootin aiheesta.  Sinällään nootissa on yksi ihan asiallinenkin kysymys: pyrkimys selvittää miten jo epämääräisessä tilassa tehtyjen kauppojen suhteen tullaan menettelemään.  se on tietenkin ihan hyvä tehdä kerralla ja selväksi linjaukseksi.  Muilta osin nootti näyttää olevan venäjävastaisuudesta elämäntehtävänsä tehneiden nuoleskelussa, varmaan siis eduskuntavaalit mielessä.  Kun sisäpolitiikkaan pettyneet ihmiset tuntuvat jättävän yhä enenevässä määrin äänestämättä, oikeistohörhöt sensijaan raahautuvat vaikka viimeisillä voimillaan ja  ääniä ovat keräämässä nämä Subbit ja Laukkaset.

*) Termi russofobia tarkoittaa venäjänpelkoista.  Se ei ihan tarkasti ottaen ole tässä yhteydessä kuvaava ilmaus.  Pikemminkin pitäisi puhua Venäjä-vihasta.  Olisiko se silloin sivistyssanana esimerkiksi misorussismi kun kreikankielen sanasta misos tuleva etuliite mis(o)  tarkoittaa vihaamista, esim. misantropia eli ihmisten vihaaminen.

Reilu meininki - turpaan ja onnea

En monastikaan lue lehtien urheilu-uutisia, en varsinkaan jääkiekkoa koskevia.  Nyt kuitenkin silmäni sattuivat Ilta-Sanomien juttuun joka oli otsikoitu raflaavasti "Kosto oli suloinen".  Sama tilanne oli myös toisen bulevardilehden urheiluliitteessä sivunkokoisena juttuna.  Myös kyseiset joukkueet näyttävät huomioineen asian Oulussa ja Tampereella, tosin hieman eri tyyliin.

Taustalla lienee juttu jossa Tampereen Ilveksen pelaaja Masi Marjamäki oli taklannut Oulun Kärpät -joukkueen pelaajan, Kamil Krepsin, tajuttomaksi.  Nyt taklattu kosti - tai haki "kunniansa takaisin" kuten toinen osapuoli "isoa respektiä" jakaen on kuulemma kertonut.

Minua tässä asiassa häiritsee lähinnä kolme asiaa: miksi urheilijat eivät pysty ratkaisemaan keskinäisiä erimielisyyksiään kuin tappelemalla, miksi urheilutoimittajat ihannoivat tappelua reiluna tapana selvittää erimielisyyksiä ja miksi jääkiekkokaukalossa ei ole voimassa samat säännöt kuin yhteiskunnassa sen ulkopuolella?

Tässä kyseisessä tapauksessa taustalla ollut taklaus oli ilmeisesti perimmäinen syy. Jos loukkaantumiseen johtanut teko oli jääkiekkosääntöjen vastainen eikä tuomarit siihen tuolloin eikä kurinpitäjät jälkikäteenkään puuttuneet niin eikö nuoret urheilusankarit olisi voineet puhumalla selvittää mahdollisia erimielisyyksiään?   Mitä sellaista asiaan liittyy joka vaati selvittämään sen tappelemalla julkisesti ja maksullisessa yleisötapahtumassa?  Urheilusankareiden maineko ja arvo pelaajamarkkinoilla?  Rakensivatko he sillä omia brändejään - ja sovitusti?  Vai ovatko urheilijat taantuneet evoluutiossaan kykenemättömiksi ihmismäiseen kommunikointiin riehuessaan polvihousuissa pitkien keppien kanssa toistensa kimpussa?

Ilta-Sanomien toimittaja Jarmo Korhonen hehkutti vastenmielisesti isolla tappelukuvalla varustetussa jutussaan tapausta erityisesti perusteltuna ja rehtinä ongelmanratkaisutapana.  Mitä rehtiä tappelemisessa on? Se on vastenmielistä ja kuvottavaa.

Sinällään Korhonen lienee päässyt lähelle perimmäistä tässä jutussa kun viittaa paikallisen sanomalehden, Kalevan juttuun jossa ottelua mainostettiin mahdollisella yhteenotolla.

Kaiken kaikkiaan Korhosen juttu on kuitenkin onnetonta tappelukulttuurin ylistystä ja hehkutusta väkivallalle erimielisyyksien ratkaisukeinona.  Ari Stenius Iltalehdessä ei ihan yllä samaan mutta hänenkin juttunsa oli höystetty Marjamäen ruhjotuilla kasvoilla.  Olisin odottanut parempaa sentään kirjoitus- ja lukutaitoisilta ihmisiltä.

Jääkiekko näyttää kehittyvän aina vain raaempaan suuntaan.  Kautta aikain on puhuttu Pohjois-Amerikan raha-sarjojen järjestetyistä show-nyrkkeily- ja painiotteluista sekä n.s. poliiseiksi nimitetyistä huliganeista.  Tuon menon ihannoinnissa näytetään täällä mentävän perässä samaan.  Siitä on seurannut, että kaukaloissa ei ole enää yhteiskunnan säätämä rikoslaki voimassa.  Täysin pahoinpitelyjen tunnusmerkit omaavista teoista ei enää vastata lain edessä vaan haetaan "respektiä" tappelemalla verenhimoisen yleisön edessä.

Joukkueiden takana olevat yhtiöt ja rahoittajat tarvitsevat maksavia katsojia ja heidän ja heille mainoksiaan esittävien yhtiöiden houkuttelemiseksi tarvitaan näyttäviä spektaakkeleita.  Pelkkä kiekon sohiminen ei riitä vaan tarvitaan tappeluita ja punaista verta valkoisella jäällä.  Tulee elävästi mieleen 70-luvun elokuva Rollerball (ohjaus Norman Jewison, pääosassa James Caan) ja kuulapallon kehittäminen äärimmäiseen loppuotteluun.  Sama näyttävyyden ja mielenkiinnon kohteiden inflaatio näyttää olevan vallalla myös nykyajan sirkushuveissa.

Aivan oma lukunsa on, kuinka jääkiekkoa esitetään nuorille esimerkillisenä urheiluna ja ammattina.   Edustavatko nämä marjamäet ja krepsit oivallisia esikuvia?  Heistäkö roolimalleja kasvaville nuorille joiden pitäisi ottaa tulevaisuudessa vastuu yhteiskunnastamme?