Äärioikeisto vie - vasemmisto ei edes vikise

Jälleen valtamedian uutisvirta näyttää kiertäneen nykyisessä menossamme kuvaavan tapahtuman.

Ruotsissa sikäläinen Sosiaalidemokraattinen ammattiliitto LO, akateeminen ammattiliittoyhtymä TCO ja Ruotsin elinkeinoelämän keskusliitto ovat yllättäen esittäneet sopimusta ”ruotsalaisen mallin pelastamiseksi” lakko-oikeutta rajoittamalla.  Taustalla on kiista kuka saa edustaa satamatyöläisiä Göteborgin satamassa mutta seuraukset kauaskantoisemmat.

Mutta tälläisten todella tärkeiden kysymysten asemesta Ruotsin tilanteesta nostetaan kuitenkin esille vain se mistä ääliöoikeisto, siis pääasiassa sikäläinen Sverigedemokraatterna, haluaa keskustella eli öyhötetään maahanmuutosta ja sen lieveilmiöistä kuten juurikin SD:n suosiosta tulevissa vaaleissa.  

Ovatko kaikki ja etenkin vasemmistolaiset, vasemmistoliittolaiset kuin muutkin vasemmistolaiset, menneet tässä äärioikeiston ansaan? 

Kukaan ei edes huomaa kuinka tälläkin hetkellä Ruotsissa on pidätettynä aktiiveja jotka olivat menossa niiden harvojen tilanteen huomanneiden ja siihen reagoineiden Strike Back- sekä sitä seuranneeseen antifasistiseen Kämpa Stockholm -mielenosoitukseen.  Ikäänkuin mielenosoittaminenkin olisi jo rikollista sillä nuo ihmiset ovat kiinniotettuina, ei siis pidätettyinä tai syytettyinä, epäiltynä maahanpyrkimisestä rikollisessa tarkoituksessa.  Mukana lienee myös suomalaisia.

Tuo mielenosoitus pidettiin 25/8 eli viime lauantaina. Täältä Suomesta katsottuna täydessä hiljaisuudessa.  Itse huomasin sen Varisverkoston kautta. Mutta sen sijaan ihmetellään kuin SD menestyy silloin kun kukaan ei tee millekään mitään työnantajien hivutuksen edessä ay-liikkeen huippujohto vain myötäilee heitä.  Tai jos joku harva tekeekin niin ollaan kuin kuin se kuuluisia k**i siinä kuuluissa sukassa ettei vain kukaan meitä huomaisi ja vaatisi puolustamaan työläisten oikeuksia.

Onko syytä ihmetellä jos työnantajat vievät kuin sikaa säkissä.  Eikö silloin ole pikemminkin selvää miksi tyytymättömät ihmiset lähtevät niiden mukaan joilla on esittää selkeä vihollinen, vaikkakin väärä.  Ehkäpä jos puolueiksi ja ammattiyhdistysliikkeeksi järjestäynyt vasemmisto ottaisi lusikan takaisin kauniiseen käteensä ja alkaisi ajaa tavallisten työtätekevien ihmisten etuja niin ääliöoikeistolaiset jäisivät nuolemaan näppejään.

---

Julkaisen tämän myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstan plokissani.

Rakennusliiton varapuheenjohtajan huti

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas on avautunut useammanikin kerran Eduskunnassa tehdystä lakialoitteesta jolla luovuttaisi ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinnasta.

Lakiehdotuksen tarkoituksena on vähentää byrokratiaa poistamalla Ulkomaalaislaista  (301/2004) tarveharkinta EU:n ulkopuolelta tulevilta työntekijöiltä.  EU-jäsenyyden aikana sen sisältä, esimerkiksi Virosta, tulevia se ei ole koskenutkaan.  Aloitteen takana on kirjava joukko eri eduskuntapuolueiden edustajia kärjessään Vasemmistoliiton Anne Kontula.  Muut ovat Juhana Vartiainen/kok, Veronica Rehn-Kivi/rkp, Emma Kari /vihr ja Tytti Tuppurainen/sdp.

Suokas tuntuu olevan ihan n.s. "pihalla" sen suhteen mitä työpaikoilla oikeasti tapahtuu.  Oikeastihan ulkomaalaisia työntekijöitä on jo pilvin pimein eikä heidän tulemistaan ole estetty eikä estetä tuolla byrokratian kiemuralla.  

Työnantajilla on keinonsa kiertää tuota "tarveharkintaa" m.m. käyttämällä ulkomaalaisia alihankintafirmoja, myös suomalaisten siellä omistamia.


Suokkaan ja muun ay-liikkeen toivoisikin keskittyvän työsuhteenehdoilla keinottelun estämiseen. Tällä tuon lakialoitteen ja sen tekijöiden haukkumisella Suokas ei kuitenkaan mitenkään edistä ay-liikkeenkin tavoitteekseen ottamaa samojen työehtojen ja -etujen saavuttamista kaikille suomalaisilla työpaikoilla työskenteleville.
Julkaisen tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen plokissani.

Vartiainen peesaa Etelärantaa

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Juhana Vartiainen yhtyy työnantajien kampanjaan työehtojen polkemiseksi.  Hän tuntuu olevan täysin tietämätön  työläisten ja työpaikkojen olosuhteista.  Missä on ay-liikkeen ja työväenpuolueiden avaukset meidän tavallisten työläisten etujen puolustamiseksi?

Kirjoitin muutama tunti sitten työnantajien kampanjoinnista työsuhteen ehtojen polkemiseksi.  Nyt huomasin, että Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtaja, sosialidemokraatti Juhana Vartiainenkin on liittynyt työnantajien kuoroon.  Iisalmen sanomissa olevan jutun mukaan hän haluaisi ikääntyvien työntekijöiden työnantajille mahdollisuuden laskea haluamiensa vanhempien työntekijöiden palkkoja.  Vartiaisen perustelut ontuvat kuitenkin pahan kerran. 

Hänen mukaansa ihmisiä pitäisi eläkkeelle pääsyn kauemmas siirtämisellä kannustaa pitämään työkyvystään paremmin huolta.  Hän ei kuitenkaan ota huomioon, että työkykyyn vaikuttaa eniten työolosuhteet, niin henkiset kuin fyysisestkin sekä yleensä yhteiskunnan terveus- ja sairaanhoitopalvelut.  Hän ei sanallakaan kehota työnantajia huolehtimaan olosuhteista työpaikalla vaan sysää kaiken vastuun palkollisen niskaan.

Haastattelu antaa myös kummallisen käsityksen sosialidemokraatin ihmiskuvasta.  Työläiset ovat mukamas laiskoja ja työnantajia hellyteltävä palkanalennusmahdollisuuksilla jotta lorvailijat pidettäisi kurissa.  Vartiainen ei ilmeisesti ole juurikaan oikeissa töissä ollut vaan kuunnellut vain työnantajien propagandaa.

Vartiaiselle ei ole tullut mieleenkään, että kokenut ja osaava työntekijä saa enemmän ja parempia tuloksia aikaan keskittymällä tärkeään tekemiseen hosumisen ja häsläämisen asemesta.  Se saattaa näyttää asiaa ymmärtämättömästä laiskottelulta mutta oikeasti on keskittymistä oleelliseen.

Olisi ehkä parempi, että Vartiainenkin tekisi n.s. häkämiehet ja siirtyisi EK:on kun mielipiteet näyttää jokatapauksessa olevan sieltä peräisin.  

On väitetty, että suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ei mahdu kuin yksi asia kerrallaan ja sekin yhdestä näkökulmasta.  Nyt tuo asia näyttäisi olevan työläisten kurittaminen ja näkökulma puhtaasti työnantajien.  Miten saisimme edes ay-liikkeen ja n.s. työväenpuolueet avaamaan keskustelun jolla pyrittäisi heidän edustamiensa tavallisten työläisten etujen ajamiseen?

Etelärannassa tuulee

EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan. 

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

Työmarkkinamenoa

Elinkeinoelämän johto haluaa avata raami-TES:in.  Onko tarkoituksena työmarkkinaprotokollan noudattaminen, saada lyhyen tähtäyksen voittoja Euro-kriisin varjolla vai pidemmälle meneviä tavoitteita?  Onko tarkoitus purkaa "sopimusyhteiskunta"?  Ovatko he laskeneet tavoitteidensa koko hinnan vai onko kyseessä lyhytnäköinen kvartaaliahneus?

Viime aikoina Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut taas joka kertaisen neuvottelukierrosta edeltävän itkunsa.  Nyt on kyseessä pidemmän n.s. Raamisopimuksen ja sen perusteella tehtyjen työehtosopimusten loppupuolen palkankorotuksista sopiminen ja EK:lla mielessä koko sopimuksen avaaminen.  Leppeimillään tyytyvät maksimaalisten joustomahdollisuuksien käyttöön ja tömäköimmillään vaaditaan raamienkin avaamista.  Äänessä on pääasiassa n.s. pään(sä) avaajana teknologiateollisuus.

Noin yleensä heidän puheenvuoronsa eivät poikkea mitenkään jo aiemmin aina erilaisten neuvottelujen alla tekemistään esiintymisistä.  Aina, on taloustilanne mikä tahansa, älämölö on samanlaista.  Niinpä näillä puheilla ei tälläkään kertaa ole mitään uskottavuutta sillä ne vuodesta toiseen toistettuna ovat inflatoituneet aivan turhanpäiväisiksi jorinoiksi jotka.  Ne kuulunevat normaaliin työmarkkinaliturgiaan joita ilman neuvottelunäytelmä ei olisi tuttu ja turvallinen.

Monet a-järjestöt ja -liitot sekä muu työväenliike ovat jo ehtineet kuitata EK:n ja Teknologiateollisuuden repliikit sinne mihin ne kuuluvat: niin STTK, Pro kuin Akavakin.  Sen sijaan SAK:n pehmeys pistää epäilyttämään.  Sieltä jotkut liittojohtajat, kuten esimerkiksi Metalliliiton Riku Aalto, ovat sanansa sanoneet mutta keskusjärjestön johto puheenjohtaja Lauri Lylyä myöten on epäilyttävän hiljaa.

Mikä sitten EK:lla on mielessä normaalin työmarkkinaprotokollan täyttämisen lisäksi?  Onko tarkoituksena vain asettaa neuvotteluluille työntekijäpuolen kannalta mahdollisimman huono lähtökohta.  Siis sellainen jossa jo sovitun saavuttaminen voidaan esittää voittona.

Vai onko tarkoitus ihan oikeasti saavuttaa huononnuksia Euro-kriisin varjolla.  Sinällään kun yritysten talouksissa ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta mene juurikaan huonommin kuin jo raamineuvotteluja käydessä oli manattu.

Aikoinaan nykyisen kaltainen työehtosopimusmenettely (TES) aloitettiin Talvisodan melskeiden keskellä n.s. "Tammikuun kihlauksella".  Silloin piti saada työläiset mahdollisimman suurella innolla puolustamaan kapitalistien lompakkoja ase kädessä.  Myönnytyksenä suostuttiin sopimaan työehdoista.  Seurauksena oli n.s. "sopimusyhteiskunta".  Nyt ilmeisesti työnantajat tuntevat asemansa niin turvatuiksi, että aiemmista sopimisista pitää päästä eroon.

Ymmärtääköhän EK:n johto oikeasti millaisia elementtejä he yhteiskunnassamme liikuttelevat kun voitonsuhdeluvun alenemistendenssiä eli sijoitetun pääoman tuoton suhteellista alenemista vastaan kapitalismin jatkuvan kriisin oloissa taistelevat?  Mikä on myös heille koituva hinta siitä, että yhteiskunta ei enää toimikaan sopimusyhteiskunnan ehdoin.  Laskevatko he asemansa vahvempien väkivaltakoneistojensa varaan.  Ottavatko he silloin huomioon, että sekin maksaa vaikka siitäkin tekisi businesta.   vai onko kyseessä vain kvartaaliahneus ilman sen pidemmälle ulottuvaa miettimistä?

Palkka palkkana

Hallitus aikoo alentaa verottomia kilometrikorvauksia.  Korvauksien tulisi noudattaa tarkasti aiheutuneita kustannuksia.  Työläisten etu on, että palkka maksetaan palkkana.

Viime aikoina on ollut jonkin verran keskustelua hallituksen aikeista alentaa työnantajien maksamien kilometrikorvausten verotonta osuutta ensi vuoden budjetin yhteydessä.  Asiaan näyttää liittyvän monenlaista väärinymmärystä ja tulkintaa.

Työnantajan maksamat korvaukset eivät ole työntekijän palkkaa vaan ovat tarkoitetut korvaamaan ylimääräisiä työnantajan työntekijälle aiheuttamia kustannuksia.  Kilometrikorvauksetkin siis korvaavat työnantajan aiheuttamia matkakustannuksia jotka ovat syntyneet siitä, että työtä on tehty.  Työstä saatava palkka maksetaan erikseen.  Ja verottaja jättää korvauksen sen takia verottamatta siltä osin kuin se vastaa ajateltavissa olevia todellisia kuluja.  

Joillakin aloilla työnantajat pyrkivät maksamaan osan palkasta keinottelemalla korvauksilla.  On valitettavaa, että myös jotkut työntekijät ovat luiskahtaneet samaan ymmärtämättä omaa etuaan.   Erityisen valitettavaa on jos ay-liike ei näe korvauskysymystä työntekijöiden kokonaisedun kannalta.

Myös Vassulien kansanedustaja Risto Kalliorinne on ymmärtänyt korvausten merkityksen ja tekniikan väärin vaatiessaan Itä- ja Pohjois-Suomeen korkeampaa kilometrirajaa  uudelle korkeammalle korvaustasolle ellei sitten pysty todistamaan, että siellä 15000 kilometrin ajaminen on kalliimpaa kuin etelämpänä ja lännempänä.

Erityisen vaarallista palkan ottaminen korvauksina ja päivärajoina on siksi, että niistä ei kerry eläkettä eikä lomarahoja.   Niistä ei pidätetä sosiaaliturva- eikä eläkemaksuja ja samalla työnantajien ei tarvitse maksaa niiden osalta omaa osuuttaan työeläke- eikä sairausvakuutusmaksuista.  Työläisten kannattaisi ihan oman etunsa vuoksi vaatia palkka palkkana ja korvaukset kulujen mukaan korvauksina.  Ja siltä osin kun jollakin alalla on lipsuttu maksamaan palkkaa korvauksina ay-liikkeen on taisteltava ne osuudet sinne mihin ne kuuluvat eli palkkaan.

Korkmanin rakenteellinen juustohöylä

Korkeassa 64 vuoden iässä eläkkeelle ETLAn ja EVAn toimitusjohtajan tehtävästä juuri kuunvaihteessa jäävä Sixten Korkman on avautunut YLEn Ykkösaamu -ohjelmassa eilen lauantaina taloudenpidosta.  Kyse lienee eläköitymishaastattelusta.

Minulle jäi epäselväksi mitä Korkman oikeasti haluaakaan.  Toisaalta hän selitteli rakenteellisten muutosten tarpeita nykyisissä talous- ja finanssikriiseissä ja tuskaili niiden poliittista vaikeutta.  Sitten hän kuitenkin tarjosi n.s. juustohäylää säästöjen tekoon.  Miten hän aikoo oikoa rakenteita hviemällä tasaisesti rahaa kaikista kuluista?  Ilmeisesti hänen tarkoituksensakaan ei ole muuta kuin ajaa nythetikaikkimulle -tekniikalla isäntiensä etua vielä eläkkeelle jäädessäänkin.

Toisaalta hän jatkoi myös työnantajien kestoaiheesta eli eläkeikien nostosta.  Hänen mukaansa eläkeiän nosto lisää työllisyyttä.  Tarjonta muka lisää kysyntää.  Tässä hän puhui aivan päinvastoin kuin hänen ideologisten taustaoppiensa mukaan tapahtuu sillä kansantaloustieteen mukaanhan asiakkaiden rationaalinen käytös luo kysyntää ja siihen vastataan tarjonnalla.  Oikeasti hänellä lienee tausta-ajatauksenaan työvoiman hinnan laskeminen lisäämällä työmarkkinoita väkisin manipuloimalla suhteellista liikaväestöä ja siten työvoiman tarjontaa. 

Mistä löytyisi näille Korkmaneille vastaajat jotka ylittäisivät valtatiedonvälityksen uutiskynnykset.  Ammattiyhdistysliikekin on saatu samaan aikaan tuskailemaan Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamis- ja erottamishässäkän kanssa.  Tiedonlevitteet selvittävät hyvin tarkkaan ja värikkäin sanakääntein Ahteen ja hänen puolustajiensa tuohtumusta mutta eivät vaivaudu edes selvittämään onko Ahde irtisanottu vai onko hänen työsuhteensa purettu vai vasta erottamisprosessi pantu liikkeelle.  Älämölö AKT:n ja Timo Rädyn ympärillä, tietenkin, saa porvarilliset tiedotusvälineet hekumoimaan ja samalla Korkmanin ja hänen kaltaistensa möläytykset jäävät elämään "totuuksina".   Sen sijaan AKT:n ja Rädyn kanta esimerkiksi eläkekysymyksiin ei näytä tiedotusvälineitä kiinnostavan vaikka siinä olisi vuoropuhelua ja kommenttia Korkmanillekin.

Sovittumatonta sovittelua

Viime päivinä on tiedotusvälineissä paljon kirjoiteltu valtakunnan sovittelija Esa Lonkan haastattelusta jossa hän piti nykyistä TES-neuvottelutapaa lyhytjänteisenä ja osapuolia valmistautumattomina. Monet tiedotusvälineet ovat lähteneet toistamaan Lonkan liturgiaa.

Heiltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että monet sovittelijoiden käsiteltäviksi tulleista asioista ei ole vain yhden TES-kierroksen asioita vaan niillä on pitkä historia takanaan. Historiassa vaikuttaa usein vielä työnantajien yksipuolinen oikeus TES:ien tulkintaan. Samoja asioita on jo käsitelty aiemmissa neuvotteluissa ja useita jopa edellisten TESien aikana erilaisissa työryhmissä. Yleinen tapahan päästä neuvotteluissa eteenpäin, on haudata kiistat työryhmiin. Niin ei kuitenkaan voi asioita peitellä iän kaiken.

Esimerkkinä käytetään viime aikoina etenkin Finnairin matkustamohenkilökunnan tapausta. Siinäkinhän historia lähtee jo aiemmasta Finnairin henkilöstöpolitiikasta. Nyt alla oli Finnairin taannoinen tervehdyttämisohjelma ja työntekijöiden sitoutuminen siihen palkkojen alentamisineen. Ensin tämä unohtui työnantajalta, sitten Esa Lonkalta ja lopulta myös tiedotusvälineiden hutkivilta zurnalisteilta. He näkivät vain tämän akuutin tilanteen tässä ja nyt ilman historiaa. Voiko sellaiselta pohjalta syntyä vakavasti otettavaa neuvotteluasennetta?

Valtakunnansovittelijan tulisi olla puolueeton sovittelija jolla on pidempää näkemystä historiassa kumpaakin suuntaan, niin taakse- kuin eteenpäinkin. Miksi niin usen nämä sovittelijat ovat kuitenkin niin silmättömiä ja kädettömiä, että kulkevat avuttomina ja sokeina työnantajien talutusnuorassa. Toki uskon heillä itsellään henkilökohtaisesti olevan ainakin tietoja ja ehkä myös taitoja hoitaa asiaansa mutta se ei näy julkisuudessa eikä tuloksissa.

Lainsäädäntöämme tulisikin kehittää suuntaan jossa neuvotteluasemat olisivat tasavertaisemmat ja sovittelijat aidosti puolueettomia.

Kunnallista työsuhdepolitiikkaa

YLE kertoo pääkaupunkiseudun alueuutisessaan Järvenpään kaupungin härskeilystä palvelukodin toiminnan kilpailuttamisessa. Jampankiven hoitokodin henkilökunta joutuu kilpailutuksen tuloksen takia hakemaan vanhoja työpaikkojaan uudelleen ja entistä huonommilla palkoilla. Kaupunki osoittaa taas ansaitsevansa nimiväännöksensä Järjenpää.

Tässä jälleen paljastuu mistä ulkoistamisessa ja kilpailuttamissa eli n.s. tilaaja-tuottajamallissa todellisuudessa on kyse. Tuskimpa tässäkään kuntalaisten maksurasitus helpottuu mutta yksityisen yrityksen omistajat vetävät välistä sen osuuden mikä hoitajien palkoista uusi yrittäjä tavallaan varastaa.

Sitäpaitsi ihan oikeasti Järvenpään kaupunki siirtää toimintaa työntekijöineen, tiloineen ja asiakkaineen uudelle yrittäjälle eli tapahtuu juuri tuo työntekijäpuolen mainitsema liikkeenluovutus. Normaali meno edellyttäisi, että työntekijät siirtyvät n.s. vanhoina työntekijöinä. Ei siinä ole mistään vastuun säilymisestä kyse vaikka kaupunkin a.o. johtaja niin yrittääkin venkuroida.

Samaa on aikoinaan yritetty myös pääkaupunkiseudun bussiliikenteen kilpailutuksessa. Silloin se ei onnistunut ja toivottavasti se ei onnistu nytkään vaan ammattiyhdistysliike pystyy pysäyttämään tämän törkeän työsuhteenehtojen loukkauksen.

Tässä tapauksessa lienee reikä myös hankintalaissa joka ei edellytä huolehtimaan työntekijöiden oikeuksien säilymisestä toiminnasta tulevien tulojen siirtyessä menemään uudelle omistajalle.

Nyt olisi taas eduskunnan n.s. työväenpuolueilla, SDP:llä ja Vasemmistoliitolla mahdollisuus ansaita luottamusta työntekijöiden keskuudessa ja profiloitua oikeina työväenpuolueina.

Työmarkkinaälämölön korkea veisu

Taas on ylenpalttisen työmarkkinaälämölön aika. Valtatiedotusvälineet suoltavat virsiä suoraan työnantajien veisuukirjasta. Onhan käynnissä ihan oikea normaaliin työehtosopimusmenettelyyn kuuluva työtaistelu.

Ensimmäisessä värssyssä demonisoidaan työtaisteluun joutuneen a-järjestön johtaja, tällä kertaa AKT:n Timo Räty. Kaikki pahuus projisoidaan häneen ja hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa, ahneuteensa j.n.e. Samalla spekuloidaan järjestöjen välisillä suhteilla eli pyritään estämään yhteistyö ja solidaarisuus. Tietenkin unohdetaan, että riitaan tarvitaan kaksi. Työnantajapuolta ei nimetä eikä henkilöidä. Harva edes tietää kuka on AKT:n vastapuoli ahtaajien TES-neuvotteluissa. Tiedoksi, että se on Suomen satamaoperaattorit ry toimitusjohtajanaan Juha Mutru ja työmarkkinajohtajanaan Markku Hakala.

Toisessa säkeistössä osoitetaan, että lakko on tietenkin laillinen työtaistelutoimenpide mutta aivan tietenkin aikansa elänyt eikä varsinkaan tähän tilanteeseen sopiva. Kukaan ei vain ole vielä kertonut mitkä olisivat nykyaikaiset keinot puolustaa työläisten asemaa. Sopivaa ajankohtaakaan lakolle ei ole pystytty kertomaan sillä jollei ole nousun edellytykset vaarassa niin sitten on lasku uhkaamassa.

Kolmannessa itketään vaikutuksia sivullisille. Se onkin tavallaan totta mutta miten vaikuttaa työnantajan liiketoimintaan niin, että siitä ei aiheudu vaikeuksia asiakkaille? Muuhan ei työnantajaan pure kuin heidän tulojensa uhkaaminen.

Neljännessä säkeistössä sotketaan lailliset ja laittomat lakot keskenään. Kun AKT käy täysin laillista työtaisteluaan työehtojensa puolesta, valtatiedotusvälineissa revitellään laittomien lakkojen turmiollisuudella. Sillä pyritään antamaan mielikuva, että laillinenkin lakko olisi jotenkin laiton. N.s. laittomistakin lakoista puhuttaessa tietenkin unohdetaan, että ne ovat seurausta työnantajan yksipuolisesta oikeudesta tulkita työehtosopimusta.

Viidenneksi paisutellaan lakon taloudellisia vaikutuksia. Tehtaita kuulemma joudutaan pysäyttämään, kaikki ulkomaankauppa tyrehtyy, ruoka loppuu j.n.e. Tähän asti on aikaistettu huoltoseisokkeja. Paperitehtaille sitäpaitsi on ihan mieluista pysäyttää tuotanto koska markkinat eivät vedä muutenkaan ja tuotantoa on markkinoilla liikaa. Sama on muillakin aloilla. Ne seisokit on tietysti kiva laittaa jäseniensä eduista taistelevan ammattiyhdistysliikkeen niskaan.   Sitäpaitsi kaikki ulkomaankauppa ei mene rahtisatamien kautta. Rekkaralli jatkuu ihan entisellään autolautoilla ja onnistuu myös Suomen- ja Pohjanlahtien ympäri. Samoin lentorahdit kulkevat.

Kuudennessa värssyssä osoitetaan, että lakkoilijat menettävät tuloja enemmän kuin lakolla saavutetaan. Siinä onkin joskus perää jos joudutaan tyytymään huonoon sopimukseen työtaistelusn jälkeenkin. Monasti niin käykin kun johto on liian lepsu ja suostuvainen työnantajien painostukseen. Toisaalta jää mainitsematta, että onnistuneet työtaistelut lisäävät liiton uskottavuutta neuvotteluissa vielä vuosienkin jälkeen.

Seitsemännessä värssyssä osoitetaan miten hyväosaisia lakkoilijat ovat ja yritetään luoda kateutta muissa työläisissä sekä kuvaa ahneista paskiaisista. Se tehdään paisuttelemalla palkkatilastoja ja laskemalla kaikki ylimääräiset ja laskennallisetkin lisät normaalin palkan päälle ja laskemalla palkankorotusehdotukset moninkertaisina yhdistelemällä eri aikoina tehtäviä korotuksia ikäänkuin ne tulisivat heti. Yleinen tapa on myös "myydä" samat korotukset moneen kertaan n.s. palkkaperintönä.

Kahdeksantena kerrotaan kuinka lakkoherkkä kulloinkin lakossa oleva ala on. Silloin aina unohdetaan kuinka viime vuosikymmeninä lakkojen ja lakoissa menetettyjen työpäivien määrä on koko ajan alentunut. Satamissakin on lakkoiltu kai viimeksi vuonna 1991 joten herkässä on.

Lisäksi kiekaistaan vielä encorena kuinka meidän suomalaisten Talvisodassa ja velanmaksussa työllä ja tuskalla hankittu maineemme nyt menee ikiajoiksi. Eipä kuitenkaan ranskalaisten ja saksalaisten maine mene vaikka siellä lakkoillaan paljon herkemmin ja paljon näyttävämmin. Siellä lähdetään panderollien kanssa kaduille mutta täällä pilkille.

Koskahan valtatiedotusvälineet käsittelisivät ihan oikeita lakon syitä ja molempien osapuolten kantoja ja vaatimuksia sekä todellisia olosuhteita kiihkottomasti ja tasapuolisesti. Sellaista ei tietenkään kannata odottaa porvarillisilta tiedotusvälineitä koska he ovat jo oletusarvoisesti työnantajaleirin edustajia. Sen sijaan esimerkiksi YLEltä julkisen palvelun yhtiönä pitäisi voida odottaa tasapuolisempaa otetta.

P.s. Työmarkkina-asioita näin taantuma-aikana tarkasteltaessa ei pidä myöskään unohtaa, että viime vuonna palkkoja maksettiin prosentin vähemmän kuin edellisenä vuonna mutta vastaavasti pörssiyhtiöt maksavat samalta vuodelta osinkoja 13 prosenttia enemmän kuin edelliseltä. Toisille tuntuu rahaa löytyvän mutta toisille ei.

Taas on aika ... ja pari sanaa Finnairista

Taas tuntuu olevan se aika ajankierrossa jossa työnantajat pohjustavat työehtosopimusneuvotteluja kauhukuvien maalailuilla. Se on toki niiden yleinen tapa ollut jo vuosikymmeniä mutta nyt on alla talouden lama jonka he näkevät suuremmoisena tilaisuutenaan puristaa itselleen halvat palkkasopimukset.

Työnantajat yrittävät hämätä nyt päällä olevalla tilanteella peittäen sen, että sopimuksia ensi syksynä tehdään nousukaudelle eikä tälle lama-ajalle. Jopa jotkut ay-johtajatkin tuntuvat sortuneen tähän halpaan tai sitten he tarkoituksella yrittävät ajaa työnantajien asiaa.

Laskisin samaan sarjaan osittain myös Finnairin eronneen toimitusjohtajan puheet Finnairin yritys- ja työehtosopimuskulttuurista. Eronnut toimitusjohtaja Jukka Hienonen paheksuu tarkkoja sopimuksia ja ja niihin sisältävien ehtojen kuten ulkomaiden majoitusolosuhteiden tarkistamista. Hänen mielestään se on omituista ja muualla tarpeetonta. Häneltä taitaa olla jäänyt arvioimatta olisiko mahdollisesti kyse luottamuspulasta. Työntekijät eivät ilmeisesti voi luottaa Finnairiin työnantajana vaan katsovat tarpeelliseksi edellyttää kaiken mahdollisen kirjatuksi mahdollisimman tarkkaan.

Samoin hän syyttää yrityskulttuuria ikäänkuin sekin olisi työntekijöiden vika. Tällä työkokemuksella olisin kuitenkin taipuvainen väittämään, että yrityskulttuuri syntyy johdon toimin. Heinosen olisi pitänyt pistää tuulemaan Finnairin yläkerrassa eikä syyttää ammattiyhdistysliikettä. Mutta nyt tässä tilanteessa tämäkin kelpaa omalta osaltaan yritykseen ay-liikkeen kompromentoimiseksi julkisuudessa ennen TES-kierrosta.

Tuleva syksy tulee olemaan työväen ja ay-liikkeelle näytön paikka. Annetaanko Etelärannan herrojen ja rouvien viedä ja itse vain vikistään vai halutaanko ihan oikeasti ajaa työläisten etuja. Tämä olisi mitä mainioin paikka kääntää vasemmiston kannatus politiikassa nousuun. Se tosin vaatii jämäkkää toimintaa ja selvänäköisyyttä valituilta työväenliikkeen johtajilta sekä jäsenistöltä aktiivista johtajien ajamista eteenpäin.

Mitä vasemmiston pitäisi tehdä

Viime vaalien jälkeen on ollut suorastaan yleisenä kansanhuvina neuvoa vasemmistoa. Liikkeellä on ollut niin vasemmistolaisia, "vasemmistolaisia" kuin porvareitakin. Osa lienee liikkeellä ihan vilpittömästikin huolestuneena vasemmiston kannatuksen alamäestä mutta valtaosa julkisuuteen päässeistä neuvojista taitaa yrittää suistaa vasemmistoa eteenpäin mäenlaskussaan. Tarjoudunpa nyt itsekin jonon jatkoksi neuvomaan - ihan aidosti ja syvästi huolissani jo vuosikausia jatkuneesta kehityksestä.

Mikä on vasemmisto

Ensinnä pitää tietysti määritellä mitä vasemmistolla tarkoittaa. En mene syntyihin syviin eli Ranskan vallankumouksen ajan parlamentin istumajärjestykseen vaan pysyttelen nyky-yhteiskuntamme poliittisissa ja ideologisissa asetelmissa. Pidän siis vasemmistona poliittisia kuppikuntia oikeistodemareista vasemmalle normaalilla oikeisto-vasemmisto -akselilla. En siis laske esimerkiksi Lassse Lehtistä, Liisa Jaakonsaarta, Martti Ahtisaarta tai Paavo Lipposta vasemmistolaisiksi. En myöskään eräitä entisiä vasemmistoliittolaisia kuten Suvi-Anne Siimestä tai Matti Viialaista. Tyypittelisin heidät tannerilais-lipposlaiseksi viidenneksi kolonnaksi työväenliikkeessä. Heistä vasemmalle on joukko erilaisia joukkioita joita voi vielä hyvällä syyllä pitää jonkinlaisina enemmän tai vähemmän vasemmistolaisina, siis osa SDP:tä, Vasemmistoliitto, SKP, KTP ja STP. Tämä rajaus voisi siis olla tiukempikin jolloin vielä suurempi osa SDP:stä ja suuri osa Vasemmistoliittoa rajautuisi porvaristoon mutta olkoon, olen kesäloman kunniaksi leppoisalla päällä.

Ongelmia

Tuon vasemmistoksi luokittelemani joukon erilaisten kuppikuntien ongelmana on ollut hiipuminen vaali vaalilta yhä pienemmäksi joukoksi. Samalla sen kannattajakunnaltaan suurimpien osien politiikka on oikeistolaistunut. Yhtäaikaa myös aloitteellisuus on lopahtanut ja toiminta on vain reagoimista oikeiston tekemiin hyökkäyksiin työväestölle ja vähäväkisille tärkeissä asioissa. Joskus jotkut ovat jopa menneet mukaan noihin hyökkäyksiin. Tuolle kehitykselle voi toisaalta etsiä syitä maailmanpolitiikasta eli n.s. reaalisosialismin romahtamisesta jolloin porvaristo ympäri maailman on saanut uutta virtaa. Mutta paljon on myös sisäsyntyistä, ihan omista toiminnasta löytyvää saamattomuutta. On hävitty porvareille julkisuudessa ja annettu heidän leimata vasemmisto luusereiksi ja vanhanaikaiseksi vaikka porvaristo ei ole sen uudenaikaisempi kuin aiemminkaan vaan kyse heidän toimissaan on vain vanhan, ennen sotia vallinneen restauraatiosta.

Oikeastaan kannatuksen lasku ei ole ongelma vaan ongelmien seurausta. On tehty virheitä, oltu laiskoja, kuunneltu vääriä neuvoja ja seuraukseksi on koitunut puheiden ja tekojen ristiriita. On yritetty kikkailla erilaisilla terminologisilla tempuilla kuten kolmansilla teillä, eurokommunismilla, punavihreydellä j.n.e. Mutta se ei ole peittänyt perusongelmaa: on livetty peruskannattajakunnan, työllään itsensä elättävien, vähäväkisten ja huonompiosaisten etujen konkreettisesta ajamisesta ylätason politikointiin ja poliittiseen jargoniin. On yritetty tehdä politiikkaa niinkuin ihmiset eivät enää tarvitsi ruokaa, asuntoa ja suojaa.

Nämä ongelmat eivät ratkea keulakuvia vaihtamalla ja messiasta odottamalla vaan politiikan sisältö on laitettava kuntoon.

Ehdotuksia

Vasemmistoa ei nyt pelasta uudet keulakuvat ja puheet vaan perusteellinen remontti. Siitä ei selviä vain puhumalla vaan tarvitaan työtä ja taas työtä ennenkuin menetetty luottamus on saatu takaisin.

Ensin on päätettävä kenen asialla sitä oikein ollaan. Pitää määritellä, että ollaan työtä tekevien ihmisten asialla. Siis sellaisten jotka elättävät itsensä ja perheensä palkkatyötä tekemällä tai pitäisi pystyä niin tekemään vaikka eivät sairauden tai työttömyyden tai muun syyn takia pysty niin juuri tällä hetkellä tekemään. Näiden ihmisten puolella pitää olla koko heidän elämänkaarensa ajan lapsesta nuoruuden ja työelämän kautta ansaittuun vanhuuden lepoon. Yhteiskunnan omistavista luokista pitää kyllä porvarit huolen.

Seuraavaksi pitää ottaa teoreettinen pohja uudelleen haltuun. Koulutustoiminta kursseineen ja opintopiireineen pitää saada käyntiin uudelleen. Koulutustoiminnassa pitää tietenkin myös käyttää nykyaikaisia välineitä mutta henkilökohtaisen kontaktit nenäkkäin ovat tehokkaampia kuin nettikevytyhteisöt. Koulutuksen kohteena pitää olla koko järjestöväki koska teoreettinen pohja on päässyt niin pahasti rapistumaan.

Vahvalta teoreettiselta pohjalta päästään sitten rakentamaan uudet konkreettiset ohjelmat jotka tähtäävät todellisiin, mitattaviin tavoitteisiin. Niissä ei pidä puhua mistään aatteista yleisinä viitekehyksinä vaan konkreettisista asioista niinkuin ihmisten konkreettisista oikeuksista kunnon toimeentuloon, turvalliseen sosiaaliturvaan ja terveydenhoitoon, koulutukseen j.n.e.. Pitää osata osoittaa syyt, tehtävät ja seuraukset lyhyellä ja pitkällä tähtäyksellä - konkreettisesti ja teoreettiseen pohjaan nojautuen. Ei pidä myöskään unohtaa pidemmän tähtäimen tavoitteita sosialismista ja oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta oikeudenmukaisempine tuotantosuhteineen ja vallankäyttöineen. Sellaisten ohjelmien rakentaminen ja esitteleminen vaatii rankkaa panostamista teoreettiseen osaamiseen ja taitoon sen osaamisen konkretisoimisessa.

Sitten ei tarvitsekaan kuin lähteä toteuttamaan noita ohjelmia. Kun sen jälkeen puhutaan sitä mitä tehdään ja tehdään mitä puhutaan, kannattajien ja äänestäjien luottamus palaa.

...ja vielä pikkuvinkkejä

Vasemmiston kytköksiä ay-liikkeeseen ei kannata välttää eikä piilotella. Ay-liikkeen ja poliittisen vasemmiston pitää olla samalla asialla, samojen ihmisten puolella samoja porvareita vastaan.

Kansainvälisyys on aina ollut ollut osa työväenliikettä. Mutta nyt on käännettävä vaihde kakkoselle. Uusi maapalloistunut kapitalismi tarvitsee vastavoimakseen maapalloistuneen työväenliikkeen ja vasemmiston. Kiinalaiset työläiset pitää saada meidän liittolaisiksemme jotta heitä ei käytetä meitä vastaan eikä meitä käytetä heitä vastaan.

Pätkätyöläisyys ei ole mikään uusi asia. Jo ennen sotia mutta erityisesti sotien jälkeen ay-liike taisteli m.m. metsä- ja rakennusaloilla pätkätöiden epäinhimillisiä työehtoja vastaan ja silloin yhtenäisyydella saavutettiinkin tuloksia. Miksi se ei nyt olisi mahdollista? Samasta asiastahan on loppujen lopuksi kyse.

Ympäristöasiat ovat tärkeitä ja ne ovat oleellinen osa hyvää ja turvallista elinympäristoä työläisille. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että unohdetaan ihmisten arki. Ympäristökysymykset ovat osa ihmisten jokapäiväistä elämää eikä jotakin yksittäisten luonnontieteellisten yksityiskohtien vatvomista.

Vanha viisaus, että jos porvari kehuu sinua, tarkista linjasi, on pistetty vuosikymmenten aikana monen työväenliikkeen miehen ja naisen suuhun. Se on edelleenkin täysin paikkaansa pitävä ohje.

Poliittisen työn rahoitus motissa

YLEn MOT-ohjelma on puuttunut puolueiden saamaan rahoitukseen. Tällä kertaa myös muuhun kuin vaalikampanjarahoitukseen. YLE on oman yhtiön juttua uutisoidessaan keskittynyt jostakin kumman syystä vinosti vain ay-liikkeen antamaan tukeen vaikka ohjelma sinällään keroti muustakin. Uutisiin kelpasi vain SDP ja Vas mutta MOT:ssa käsiteltiin myös Kokoomusta ja Kepua. Ulkopuolelle oli jostakin syystä jätetty RKP säätiöineen ja Persut. Persujen suurimpia tukijoitahan ovat YLE, Sanoma-WSOY ja Alma-Media Pientalonpoikien säätiötä unohtamatta. 

Yleisesti ottaen a-järjestöt eivät ole puolueettomia vaan hyvin puolueellisia. Ne ovat jäsentensä puolella. Ammattijärjestöjen tehtävä on hoitaa jäsentensä edunvalvontaa. Sitä varten niissä valitaan demokraattisesti edustajat johtamaan ja hoitamaan tätä edunvalvontatyötä. Jos nämä valitut edustajat katsovat, että edunvalvontaa on hyvä hoitaa myös sellaista politiikkaa tukemalla joka ajaa oman jäsenistön etuja niin se on kyseisen järjestön oma sisäinen asia. Jos edunvalvonta, sen tavoitteet ja menetelmät, eivät miellytä jäsenistöä niin jäsenillä on täysi oikeus seuraavalla kierroksella vaihtaa sellainen johto. Jos johto ei vaihdu niin silloin on oikeus olettaa, että johto nauttii jäsenistön enemmistön luottamusta.

Monen a-järjestön johto on demareiden käsissä ja loput vasemmistoliittolaisia. Se on totta mutta heidät on sinne demokraattisesti valittu. Jos siellä ei porvareita joidenkin liittojen johdossa näy niin se on tietysti jäsenistön vika: he eivät ole sinne heitä valinneet. Työläisten eli a-järjestöjen jäsenten edunvalvontaa ajatellen olisi suorastaan kummallista jos tukea heltiäisi "työväenpuolue" Kokoomukselle tai isäntien Kepulle. Sellaista on tämänkin hallituksen politiikka ollut. Ei se tosin paljoa SDP:n ja Vas:n vastaavasta poikkea mutta kumminkin... 

Toisaalta voisi tietysti toivoa, että jäsenistö olisi aktiivista, kävisi kokouksissa ja seuraisi johdon tekemisiä. Ulkopuolisten narinan voi hyvin kuitata vastapuolen eli työnantajien masinoimaksi yritykseksi vaikuttaa edunvalvonnan tehokkuuteen. Heillehän vallan hyvin sopinee, että työntekijöiden etuja ajavilla ei ole rahaa käytettävissään.

Jos taas joku haluaa vaikuttaa järjestöjen toimintaan niin tervetuloa aktiivisiksi jäseniksi. Silloin saa äänioikeuden päättämään. Aktiivi saattaa jopa itse päästä johtaviin asemiin. Se tosin vaatii jäsenisöltä kannatusta esitetyille asioille.