Kreikkalaiset draamassa

Kreikan lainakriisissä on vaadittu, lähinnä SDP:seen leimautuneesti, vakuuksia sekä jatkolainoille että -takauksille.  Sinällään ihan hieno homma mutta ...

Olen hyväntahtoisesti halunnut ymmärtää, että SDP edes johonkin asti, siis pl. Paavo Lipposen toilailut, vastustaisi veronmaksajien omaisuuden haaskaamista yhtiöittämisen ja yksityistämisen kautta.  Nyt YLEn uutisten mukaan he kuitenkin Urpilaisen suulla edellyttävät sitä kreikkalaisilta.  Kreikassa pitäisi yhteiskunnan eli veronmaksajien omaisuus pitäisi antaa yhtiölle ja sitten yksityistää koska eliitti on elänyt yli yhteiskunnan varojen.  Olisikohan liikaa vaadittu Jutta Urpilaiselta, että hän olisi johdonmukainen myös valtiovarainministerinä?

Suomessa samanlainen omaisuuden yhtiöittäminen tehtiin pankkikriisin jälkeen.  Esimerkiksi säästöpankkeja hävittämään perustettiin  Arsenal Oy.  Menettelyllä hävitettiin omaisuuksia ja toimivia yrityksiä pilkkahinnalla.   Samaten on valtion omaisuutta mennyt Kapiteeli Oy:n ja Sponda Oy:n kautta.   Kaiken kaikkiaan ja kuitenkin lopputuloksena ei ollut yhteiskunnan selviäminen kriisistä mahdollisimman vähin vaurioin vaan omaisuuksien kaappaamisesta ja elinkelpoisen talouden tuhoamisesta.

Oma lukunsa Kreikan kimpussa häärääjistä on Luxenburgin pää-, valtiovarain- ja valtioministeri Jean-Claude Juncner (Kristillissosiaalinen kansanpuolue).  Hän vaatii Kreikkaan Treuhand-tyylistä laitosta hävittämään kreikkalaisten yhteistä omaisuutta.  Joko Juncker on tietämätön Saksan lähihistoriasta tai tahtomattaan paljastaa perinmäisiä tarkoitusperiään.  Treuhandin tarkoitushan oli olla osa kokonaisen valtion eli DDR:n hävittämistä.  Siinä suhteessa se onnistui eli DDR:ssä kansallistettu omaisuus hävitettiin nopeasti, tehokkasti ja pilkkahintaan yksityisille.  Toisaalta epäonnistuttiin sillä samalla syrjäytettiin ihmisiä, tuhottiin yhteiskunnan sosiaaliturvaa ja raunioitettiin lopullisesti itäisen Saksan talous.  Treuhandin jäljistä ei olla vieläkään toivuttu eikä kukaan osaa ennustaa koska tullaan toipumaan.

Onko Juncker nyt tuhoamassa Kreikkaa valtiona?  Vai vain omimassa kreikkalaisten kansallisomaisuuksia luxenburgilaisille ja muille edustamilleen pankeille?  Ja onko Urpilainen hiihtämässä perässä?

Kreikkaisessa draaman kaaressa kuuluu Aristoteleen runousopin mukaan olla peripetia eli juonen käänne.  Tilanne jossa epäselvyydet ratkeavat, väärinkäsitykset korjataan ja sen jälkeen aletaan valmistautua näytelmän loppuun.  Paljastaisikohan nämä Urpilaisen-Junckerin linjan toimenpiteet peripetian olevan olevan tässäkin draamassa käsillä?  vai onko tämä vain puskafarssia jostakin peräkylän kesäteatterista?

Poliittista nimimestarointia

YLEn uutisten mukaan Sakartvelon hallitus, ilmeisesti presidentti Mikheil Zaakashvilin johdolla, haluaa puuttua muiden kielten sanastoihin.   He haluaisivat kieltää Gruusia-nimen käytön slaavilaisissa kielissä.  Ilmeisesti kieli on Zaakashvilille ja hänen koplalleen vain ideologinen väline.

Tuon maan omakielinen nimi on Sakartvelo tai Sekertvelo translitteroinnista riippuen.  Nimi tarkoittaa "kartvelien maata" jotka ovat paikallinen omakielinen nimi kansalle.  

Anglosaksisilla kieleillä nimeksi on tullut Georgia johtuen sikäläisestä Pyhän Yrjön palvonnasta keskiajalla.  Slaavilaisille kielille maan nimi muodostui Venäjän persialais-arabialaistaustaisen Gruzija-nimen kautta.  Se tarkoittaa "Gurzinin maa".  Myös Suomen kieleen nimi otettiin Venäjästä koska tulimme tuntemaan k.o. alueen Venäjän kautta ja sen osana.

Maan nimi sen naapureiden ja lähialueiden kielillä viittaa Venäjän kanssa samaan alkuperään: esimerkiksi armeniaksi "Vrastan", azerbeidzjaniksi "Gürcüstan" ja Turkiksi "Gürcistan".

Nyt maailmanpolittisen tilanteen käännyttyä ensin suomalaiset juoksivat anglosaksien perässä muuttamaan kielessämme nimen Georgiaksi.  Mutta esimerkiksi virolaiset puhuvat edelleenkin Gruusiasta vaikka maan jotkut kellokkaat olivat esimerkiksi vuoden 2008 sodassa kovasti Sakartvelon hallituksen takana.  

Nyt sitten itse Zaakashvilikin haluaa pomottaa muunkielisiä ja pakottaa heidät käyttämään itsehaluamaansa käännöstä.  Kai virolaisetkin juoksevat perässä.  Suomalaisten ei enää tarvitse koska olimme yli-innokkaina lännen nimimielikuvarintamassa mukana jo alusta lähtien.

Suomen valtio on julistanut, että se tunnustaa valtioita, ei hallituksia.  Mutta se näyttää nimittävän valtioita hallitusten mukaan.   Politiikkaa ei vissiin voi koskaan irroittaa maantieteestä saati kielestä.  Voisimmeko silti edes toivoa, että ihmiset ymmärtäisivät milloin heidän ajatuksiaan ja maailmankuvaansa ohjaillaan nimillä.

P.s. Joku sekoittaa tämän nimiasian helposti esimerkiksi NL:lle luovutettujen alueiden nimenmuutoksiin.  Se ei kuitenkaan ole vertailukelpoista sillä NL:ssa oikeasti muutettiin paikkakuntien nimiä heidän omalla kielellään.  Sakartvelolaiset eivät ole muuttaneet maansa omakielistä nimeä.  He vain pyrkivät mestaroimaan muita kieliä.  

Demoninen porno

Johanna Korhonen kirjoitti Helsingin Sanomille pakinakirjoituksen pari päivää sitten.  Siinä hän kaipaili pornotonta päivää.  Ei siinä mitään, ihan kaunis ajatus vastustaa businessajattelun ikiaikaista tunkeutumista erotiikankin alueelle. 

Omituista kirjoituksessa sen sijaan oli kuinka Korhonen tekee kaikesta paljaan pinnan näkymisestä pornoa jos sitä vilahtaa hiemankin enemmän kuin fundamentalisti-islamisteilla tai tiukkapipoisilla körteillä.  

Olen itse tottunut pitämään pornona sellaista kaupallisesti levitettävää eroottista materiaalia jonka avulla ihmiset hakevat seksuaalista tyydytystä.  Korhoselle sellaisen lisäksi näyttää olevan pornoa myös muiden kuin eroottisten kuvien, filmien ja muun av-materiaalin näkeminen.  

Hänelle on pornoa jos autoja myydään vähäpukeisten naisten kuvilla.  Minusta se ei ole pornoa vaan autojen markkinointia mielikuvilla ja ostavan yleisön mielenkiinnon kohdistamista auton ominaisuuksien asemesta toissijaisiin asioihin, tavallaan autonostajan käsityskyvyn aliarviointia.  

Hänelle näyttää myös olevan pornoa naisten uimapukujen myyminen kuvilla  joissa on naisia nuo myytävät uimapuvut yllään.  Mitähän kuvia uimapujen käyttämisestä hänen mielestään pitäisi näyttää?

Hänelle näyttää lisäksi olevan pornoa jos pienille esipuberteetissään kiemurteleville tytöille myydään liian paljastavia vaatteita.   Onkohan siinäkään kyse pornosta vai tyttöjen lapsuuden typistämistä?

Haluaisin ymmärtää Korhosen tavoittelevan ihan hyviä asioita: että lapset saisivat viettää lapsuutensa, että asioita myytäisi niiden omilla ominaisuuksilla j.n.e.  Ehkä hän pääsisi paremmin tavoitteeseensa jos olisi hieman analyyttisempi ja tunnistaisi asiat niiden oikeilla nimillä.  Kaikkien epämiellyttävien asioiden demonisoiminen pornoksi hävittää ja peittää asioiden oikean luonteen ja siten kohdistaa korjaavat toimenpiteet väärin.  Ja kaiken lisäksi se vie hyvän tavoittelijalta uskottavuuden asioita hieman syvällisemmin ajattelevien silmissä.  Toivoisin siis Korhosenkin käyttävän kaikkien toimittajien ammattitaitoon toivottavasti kuuluvaa analyytistä ajattelua ja sen jälkeen asioiden nimittämistä niiden oikeilla nimillä.

Eduskuntavaaleja uudistamaan

Parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa taitaa eduskuntavaalien menettelyt olla kovin vääntämisen kohde.  Pienemmät ovat huolissaan tuleeko heille uhaksi äänikynnys ja isommat eivät haluaisi uusia pieniä kiusakseen.  Samalla kinastellaan kuinka saada vaalipiirit tasavertaisemmiksi niin, ettei omat paikat olisi vaarassa.   En malta olla listaamatta tähän muutamia omia uudistusehdotuksiani.  

---

Vaalipiirijaon voisi todella tasata yhdistelemällä pienempiä ja jamalla suurempia.  Esimerkiksi Uudenmaan voisi jakaa kolmeen: länsi, itä ja radanvarsi.  Ja kun itä jäisi turhan pieneksi niin siihen voisi yhdistää Kymijoen laaksoa.  Savot voisi yhdistää ja samoin Karjalat.  Mutta onko se vain näpertelyä?

Onko vaalipiirijaon oltava välttämättä alueellinen?  Voisiko jako mennä myös politiikan aihealueittain: sosiaalipolitiikalle omansa, ulkopolitiikalle omansa, koulutukselle, taloudelle j.n.e. omansa.  Ihmiset sitten voisivat itse ilmoittaa missä vaalipiirissä äänestävät.

Voisiko jopa vaalipiirit olla äänioikeutettujen itsensä perustamia, kriteereinä omat kiinnostuksen kohteet.  Paikat jaettaisi sitten vaalipiireille niiden ihmismäärän suhteessa.

---

Ääntenlaskussa voitaisi luopua d'Hondtin kertoimista ja vertailuluvuista.  Paikat voitaisi jakaa suoraan äänimäärien mukaan ilman puolueita edustavien vaalilistojen vertailulukuja.   

Nythän joidenkin suosittujen ehdokkaiden siivellä tulee valituksi myös sellaisia joiden oma kannatus ei riitä paikkaan valittujen joukossa.  Menettely tukee ajattelua, että puolueen tai muun listan asettajan yhteinen ohjelma tai ajattelu saa tukea ja se tulee näin otettua huomioon.  Meillä kuitenkin korostetaan kuinka kansanedustajia sitoo vain heidän omatuntonsa ja ryhmäkuri on pahasta.   Jos todella näin ajattelemme, on ryhmien suosiminen lopetettava. 

Jos taas haluamme tukea ryhmää yksilön asemesta, meidän olisi syytä palata n.s. pitkiin listoihin ja äänestää ryhmien välillä.  Oma ehdotukseni on paikkojen jakaminen suoraan äänimäärien mukaan.

---

Eduskuntaan paikkoja ääntenlaskennassa jaettaessa myös nukkuvien puolueen paikat tulisi jakaa eli jättää Eduskunnan suuressa salissa tyhjiksi.  Nykyinen menettelyhän antaa kuvan, että valitut 200 edustavat koko kansaa.  Mutta hehän edustavat vain vaaliuurnille vaivautuneita tilanteessa jossa nukkuvien puolue on ylivoimaisesti suurin.  Äänestämisen liian suureksi haasteeksi kokevien tai muuten välinpitämättömien osuuden pitäisi näkyä myös eduskunnan paikkajaossa.  Eduskunnassamme pitäisi siis olla 59 tyhjää paikkaa ja puolueilla vastaavasti vähemmän paikkoja: Kokoomuksella 31 paikkaa, Demareilla 30, PerSuilla 28 j.n.e. Kristillisillä 6.  Silloin näkyisi todelliset kannatuksen voimasuhteet salissa kokoajan kun nukkuvien edustajien jakarandatuolit olisivat koko ajan pöydällä näkyvissä.  Tai voisihan nukkuvien edustajien paikat merkitä myös paketissa käyttämättöminä olevilla torkkupeitoilla.  (En viitsi lähteä spekuloimaan mitä säätyville puoluetukiaisille tai taksikuluille pitäisi tehdä).

---

Tuossa muutamia mieleen palanneita ehdotuksia hallitusneuvottelijoille vapaasti käytettäväksi.  Jyrki Katainen ja muuta neuvottelijat varmaan mielellään niitä hyödyntävät.

Niskalenkki

Viime aikoina on puhuttu kovasti eräiden euromaiden avustamisesta kun ne ovat joutuneet ahtaalle kansainvälisten pankkien myöntämien lainojen kanssa.  Menemättä nyt tällä kertaa sen syvemmälle siihen keitä autetaan ja ketkä maksavat, puutun erääseen toiseen seikkaan.  Meillä eräät puolueet mainostavat kovasti erilaisten ehtojen asettamista velkaisille.  Jo aikoja sitten valtiovarainministeri Jyrki Katainen julisti ottaneensa kansainväliset rahoitusmarkkinat niskalenkkiotteeseensa.  Nyt asialla ovat lähinnä demarit.

Demarit kertovat asettavansa ehtoja Portugalin ja Kreikan tukemiselle sekä jatkossa muillekin.  Hyvä niin jos ehdoilla saataisi tuo kaivattu niskalenkki mutta kun ei.

Demareiden vaatimuksia on esimerkiksi valtioiden omaisuuksien myynti, siis yksityistäminen.  Tähän asti, p.l. Paavo Lipposen touhut, demarit ovat kovasti selittäneet puolustavansa meidän kaikkien yhteisiä eli yhteiskunnan omistuksia.  Nyt kuitenkin kreikkalaisten ja portugalilaisten pitäisi myydä energiayhtiönsä, koulunsa, valtionyhtiönsä j.n.e.  Onko oikein, että tavalliset tyyötätekevät ja vähäosaiset kreikkalaiset ja portugalilaiset maksavat sähkölaskuisaan ja kouluissaan eliitin laskuja jotta meidän eliittimme voi selittää pitäneensä poliittiset lupauksensa?

Kuvittelevatko demarit Jutta Urpilaisen johdolla ihan oikeasti, että jonkin kreikkalaiset energiayhtiön yksityinen omistaja ei rahastaisi ostostaan energiayhtiön tavallisilta asiakkailta jotta saa sijoitukselleen voittoa.  No, eiväthän kaikki, etenkään porvarit, ole ymmärtäneet sitä täälläkään vaan ovat myyneet kunnallisia energiayhtiöitä.

Sama juttu on valtionyhtiöiden myymisen kanssa.  Myydään lypsävät lehmät ja siemenperunat jotta poliittinen eliitti voi pitää lupauksensa finanssieliitille.  Jäljelle jää vain tavallisten ihmisten palkkatulojen verotuksen ja arvonlisäverotuksen korottaminen jotta pankkien omistajat saavat rahansa.

Oma lukunsa on puheet vakuuksista.  Meille eistetään vakavalla naamalla, että emme voi vaatia noilta mailta vakuuksia lainoillemme ja vastatakauksia omille takauksillemme.  Miten sellainen on mahdollista?  Itse asiassa noilla suurilla kansainvälisillä pankeillakin pitäisi olla vakuudet myöntämilleen lainoille varautumisena maksukyvyttömyyteen.   Ilmeisesti kuitenkaan taloudelliset eliitit eivät sellaisia keskinäisissä spekulaatioissaan vaadi ja me sitten maksamme heidän leväperäisyytensä.

Kukaan ei kuitenkaan ole puhunut rahamarkkinoiden toimijoiden oikeasta vastuuseenpanosta eli siitä niskalenkistä jota Katainen lupasi.  Demarit ovat kainosti vaatineet, josko pankit voisivat vielä jatkossakin lainoittaa noita ongelmamaita.  Vastuuta olisi oikeasti kärsiä luottotappiot silloin kun on annettu lainaa maksukyvyttömälle ilman kelvollisia, realisoitavissa olevia vakuuksia. 

Jos pankkien persuukset eivät kestä niiden antamien lainojen luottotappioita niin olisi kai paikallaan kiristää pankkien vakavaraisuussäännöksiä niin, että niillä on oikeasti mahdollisuuksia vastata huutoihinsa.  Se vähentäisi muutenkin spekulanttien ja businessleijonien saalistusmahdollisuuksia ja estäisi uusien höttöntöttörahakuplien syntymistä.  Silloin olisi saatu edes jonkinlainen ote kontrolloida rahoitusmarkkinoita ja voisi puhua rehellisin mielin edes jonkinlaisesta niskalenkistä.

Lupa tappaa

Ian Fleming loi aikoinaan fiktiivisen agenttisankarihahmon nimeltä James Bond jolle hän antoi koodinumeron 007 ja luvan tappaa.  Nyt USA harjoittaa ulkopolitiikkaansa samalla tyylillä.  He kun korkeinta johtoaan myöten katsovat oikeudekseen tappaa ihmisiä ympäri maailmaa.  

Meille opetetaan länsimaista oikeuskäytäntöä maailman parhaana ja oikeudenmukaisimpana.  Sen mukaan jokainen on syytön kunnes riippumattomattoman oikeusistuimen tasavertaisessa, reilussa, avoimessa ja oikeudenmukaisessa istunnossa mahdollisesti syylliseksi todetaan.  Vasta sen jälkeen oikeuskoneistolla on oikeus laittaa tuomio täytäntöön.  Silloinkin ihmisen tappamista pidetään brutaalina ja epäinhimillisenä kostona joka ei sovi käytettäväksi sivistyneessä yhteiskunnassa. 

Onko Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Barack Obama nyt vienyt johtamansa USAn pois meille niin rakkaiden länsimaisten vapaiden ja demokraattisten sivistysyhteiskuntien ulkopuolelle?

No, jos jätetään suuret ja kauniit sanat pois ja palataan realismiin niin ei Obama ole USAn politiikkaa vienyt mihinkään.  Tämä on suoraa jatkumoa heidän ylimieliselle ja öykkärimäiselle maailmanpoliisiasenteelleen.  Sille, jossa millaiset tahansa toimet voidaan oikeuttaa kansallisten etujen ja turvallisuuden takaamisella.  Milloin tahansa voidaan lähettää joukkio murhaamaan joku jossakin päin maailmaa tai lentokoneet tiputtamaan pommeja ihmisten niskaan.

Oma lukunsa on sitten heidän onnettomat selittely-yrityksensä.  He ovat jääneet kiinni tökeröistä selittelyistä ja lavastuksista jo ties kuinka monta kertaa: on Tonkinin lahden tykkivenediplomatiat, Irakin joukkotuhoaseet, Grenadan lentokentät,  Sikojenlahdet, Jugoslavian hajotussodat, janiinedelleenjaniinedelleen.  Nyt on sitten vuorossa 40 minuutin laukausten vaihto vaimonsa takana piilottelevan Osama bin Ladenin ja hänen joukkionsa kanssa joka paljastuu asettomien ihmisten kylmäverisiksi murhiksi.

On Osama bin Laden ollut millainen konna tahansa niin meille markkinoidun länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti häntä olisi tullut pitää syyttömänä kunnes hänet syylliseksi laillisessa ja oikeunmukaisessa järjestyksessä olisi todettu.  Nyt sellainen ei ole mahdollista kun Obaman tuplanollat estivät mahdollisuuden kuulustella bin Ladenia ja häneltä mahdollisuuden puolustautua sekä hävittivät osan todisteista.  Olisiko ollut pelkona, että bin Laden olisi paljastanut avoimessa oikeudenkäynnissä liikaa USA:n ja sen CIAn kytköksistä Al-Qaidaan?

Onko tämä taas yksi osa Robert Cooperin lanseeraamaa ajattelua eli n.s.  liberaalia imperialismia.  Sehän sallii kaikki keinot meille kun ajamme länsimaisen kapitalismin etuja sillä me olemme hyviksiä, sen sijaan muut erimieltä olevat ovat pahiksia joten ...

Meidän oma Nobel-palkittu rauhansankarimme Martti Ahtisaari on  julistanut NATO-kiihkoaan halulla kuulua samoihin arvoyhteisöihin kuin USA.  Minusta tämä episodi taas kerran osoittaa, että meillä ei ole mitään syytä taantua samalle tasolle.

YLE sensuroi jälleen

Jälleen, taitaa olla kolmas kerta, kommenttini ei sopinut YLEn nettisivuille.  YLE/Ulkomaat -palstalla on juttua Martti Ahtisaaren lähdöstä n.s. Elders-ryhmän jäsenenä Pohjois-Koreaan.   Kirjoitin aiheesta kommentin:

 Yleensä ottaen Ahtisaaren n.s. rauhanvälitys on ollut uhkavaatimusten kiikuttamista Washingtonista kulloiseenkin kohteeseen.  Esimerkiksi Belgradissa hän uhkaili Serbia pyyhittävän kartalta kuvaannollisesti kädellään pöytää pyyhkien.  Samoin Namibiassa hän salli vasiten etelä-afrikkalaisten suorittaman häneen luottaneiden namibialaisten verilöylyn vaikka oli rauhaa ja turvallisuutta viemässä. 

Erityisesti Ahtisaari on ollut viemässä meitä niihin arvoyhteisöihin jotka toisaalta tappavat irakilaisia, afgaaneja, pakistanilaisia ja nyt myös libyalaisia j.n.e. ja toisaalta ryöstävät vähäväkisten rahat moneen kertaan kansainvälisille suurpankeille.

Ei ihme, että hän nyt kelpaa U.S.A:lle uhkailemaan myös Pohjois-Koreaa. 

Hänen rauhanpalkintonsa asettuu jouhevasti samaan sarjaan kuin Menahem Beginin, Henry Kissingerin ja Barack Obaman palkinnot.    Seuraava varmaan annetaan NATOlle jotta tyylissä pysytään.

P.s. Aikanaan äänestin Ahtisaarta presidentinvaalien toisella kierroksella vain pienemmän pahan taktiikalla mutta johtopäätöksellä, että jatkossa meidän on saatava tuonkaltaisiin vaaleihin mahdollisuus äänestää molempia vastaan.


Varmuuden vuoksi lähetin tämänkin uudelleen kun kommenttilistaan alkoi ilmestyä uudempia kirjoituksia.  Ei auttanut.

Mikä mahtaa tällä kertaa olla peruste jättää kommenttini julkaisematta?  En löydä siitä etsimälläkään mitään mitä ei olisi ollut aiemmin esillä joissakin muissa kirjoituksissa tai jopa YLEn omilla palstoilla.  Voisikohan joku YLEläinen valistaa minua missä kohtaa kirjoitusta olen ollut asiaton tai hyvien tapojen vastainen.  Onko sitä esimerkiksi sitoa yhteen joukkio James "Jimmy" Carter, Gro Harlem Bruntland, Mary Robinson, Menahem Begin, Henry Kissinger, Barack Obama ja Martti Ahtisaari?  Vai muistella Jugoslavian hajoittamista tai Namibian itsenäistymisen yksityiskohtia ja Ahtisaaren osuutta niihin?  Vai yhdistää maailmanpolitiikan likaiset yksityiskohdat nykyiseen NATOttamispolitiikkaan?  Vai kaikkien noiden liittäminen yhteen yhdeksi tendenssiksi ja halu pysyttäytyä sen ulkopuolella?  Olisin YLElle kiitollinen jos he pystyisivät minua valistamaan tässä tietämättömyydessäni.

P.s. Lähetän nuo yllä mainitut kysymykset myös suoraan YLElle ja jään odottamaan vastausta.

P.p.s. (7/5 -11): Tähän päivään mennessä ei ole tullut YLEltä vastausta.

Panem et circenses

Viime päivinä on uutisoitu monelta suunnalta, esimerkiksi Helsingin Sanomissa, konsulttifirma Rederan tekemää tutkimusta suomalaisten onnellisuudesta (suomalaiset 2011). 

Tutkimuksesta on julkisuudessa esitetty johtopäätöksinä, että liikunta lisää onnellisuutta.  Onko todella niin vaikka tilastollinen analyysi löytäisikin korrelaation ihmisten tunteman onnellisuuden ja heidän harrastamansa liikunnan määrän välillä.  Korrelaatiohan ei sinällään kerro syy-seuraus -suhteen suunnasta.  Se ei välttämättä edes kerro onko noilla kahdella verratulla asialla oikeasti syy-seuraus -suhdetta kumpaankaan suuntaan.  Klassinen esimerkki on vaikkapa jäätelön syömisen ja hukkumiskuolemien välinen suhde.  Molemmat lisääntyvät kesäisin mutta eivät kuitenkaan aiheuta toinen toisiaan kumpaankaan suuntaan.

 Jos taas oletamme noilla kahdella asialla, siis liikunnalla ja onnellisuudella, olevan jotain tekemistä keskenään niin mitenpäin syy-seuraus -suhde menee?  Josko onkin niin, että onnellisilla ihmisillä on laajat ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet avoimina eli taloudelliset ja ajalliset resurssit harrastaa mitä haluavat ja näinä ruumiinpalvonnan aikoina he valitsevat urheilun?  Olisiko siis onnellisuuden aiheuttanut elämän resurssien kunnossa oleminen ja siihen yhdistetty mahdollisuus harrastaa kulloinkin mieleisinä pitämiään asioita mieleisillään välineillä, mieleisenään aikana, mieleisessään paikassa ja mieluisten ihmisten seurassa.  Harrastuksen mieluisuuteen ja sen tuomaan hyvänolontunteeseen liittynee myös mahdollisuus näyttää muille omaa erinomaisuuttaan ja trendikkyyttään.

Toisaalta on lääketieteessä jo pitkään tiedetty ruumiillisen rasituksen ja etenkin siitä toipumisen laskevan liikkeelle ihmisen mielihyvän tunnetta ohjaavia endorfiineja.  Tässä suhteessa liikunnan vaikutus on verrattavissa huumeiden käyttöön.  Rottakokeissa on osoitettu samojen rottien koukuttuvan urheiluun ja alkoholiin.  Samoin monet himourheilijat tunnustavat saavansa vierotusoireita jos eivät pääse urheilemaan säännöllisesti.  Onko siis urheilun tuoma onnentunne huumeharhaa?

Millaisia näköaloja urheilun huumaava vaikutus antaa?  Onko meille vaarallista antaa urheilun ylikierroksille nostamien yliaktiivisten ihmisten touhuta keskuudessamme?  Pitäisikö meidän varoa vierotusoireidensa raastamia?  Kumpaa meidän pitää varoa enemmän: maanista urheiluhumalaista vai depressiivistä -krapulaista?

Jos heidän onnellisuudentunteensa on keinotekoisesti hankittua niin miksi keinotekoisilla liikkeillä ja välineillä aikaansaatu keinotekoinen onnentunne on luvallista ja hyvästä mutta sama kemiallisesti saavutettuna kiellettyä ja pahasta?

 Omat johtopäätökseni lähtevät paljolti Maslowin tarvehierarkian pohjalta.  Sen mukaan elämän perusasiat eli ravinto ja suoja ovat ensisijaisia tarpeita.  Vasta kun ne ovat kunnossa, voidaan edetä n.s. ylemmille tasoille.  Näissä onnellisuusasioissa ollaan jo aika korkealla tarvehierarkiassa.  Usein tunnutaan kuitenkin unohdettavan, että ylimpien portaiden saavuttaminen edellyttää alempien portaiden kunnossa oloa.  Siksi kuulostaakin vaaralliselta kun yleisissä ja julkisissa tiedotusvälineissä esitetään, että ihmisten onnellisuus ei riipu heidän itsensä mukaan rahasta vaan liikunnan kaltaisista asioista.  Materiaalisten elämän edellytysten kunnossa olo on kuitenkin edellytys onnen hakemiselle liikunnasta tai mistä harrastuksesta sitten onkin kyse.    Jos ne laiminninlyödään, ei liikunnastakaan ole hyötyä.  Mikään urheilusuoritus ei tuo onnentunnetta jos on nälkä ja vilu.

Muinainen roomalaiseliitti tiesi rahvaan onnen takeeksi leivän ja sirkushuvit.  He tiesivät molempia tarvittavan.  Nyt meillä on vaarana, että leipä korvataan juoksulenkillä.  Sirkushuveinahan meillä jo on huippu-urheilubusineksen tarjoamat kladiaattorikisat.

Post scriptum: Onkohan edes pohdittu onnellisuuden ja onnellisuudentunteen välistä eroa?  Olenko onnellinen jos tunnen olevani onnellinen?  Mitä on aito onni ja onnellisuus?  Kenellä on valta ja voima sellainen määritelmä antaa?

Sotakiihkoilusta rauhaanvalmistautumiseen

Viime lauantain paperisen Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla olleet kaksi kirjoitusta kirvoittivat taas nakkisormet näppäimistölle.  Toinen oli pääkirjoitus otsikolla "Ei kuulu meille" ja toinen toimittaja Unto Hämäläisen kirjoitus tai niinkuin tiedonvälitteet hienostelevat, kolumni "Emme ole sodassa". 

Ensinmainitussa nimetön pääkirjoitustoimittaja syyttää tutulla tavalla rauhaa rakastavia suomalaisia impivaaralaisiksi sanansa syöjiksi.  Emme muka kanna kansainvälistä vastuutamme jos emme lähde sotimaan NATOn et al kanssa Libyan sisällissotaan.  Kirjoittajan mukaan YK:n valtuutus suojella siviilejä antaa velvoituksen ja pakottaa lähtemään mukaan taistelemaan Libyan öljystä kapinallisten ja heidän isäntiensä puolelle. 

Kirjoittaja vetää juttuunsa mukaan vielä EU:n vakausjärjestelyt.  Haluttomuus maksaa EU:n perussopimusten vastaisia tukia talouttaan löysästi hoitaneita maita ja sikäläisiä yrityksiä rahoittaneille saksalaisille, britannialaisille ja ranskalaisille pankeille on hänen mukaansa lipeamistä vastuusta. 

Tuo nimetön pääkirjoitustoimittaja käyttää normaalia lännettäjien taktiikkaa: jollei alistu heidän käsityksiinsä, on tollo juntti eikä ollenkaan kuten he itse, kansainvälinen ja asioita laajasti ymmärtävä kosmopolitiitti jonka sanaan voi luottaa.

Toisessa kirjoitelmassa toimittaja Unto Hämäläinen omalla nimellään vetää linjaa Esko Seppäsestä Ruotsin kautta sotaveteraaneihin.  Hän on ollut Maanantaiklubin tilaisuudessa keskustelemassa Seppäsen uudesta kirjasta "Oma pääoma" (Into-kustannus).  Tiedonvälittäjä olisi kertonut olleensa SKP:n järjestämässä ja Yrjö Hakasen puheenjohtamassa keskustelutilaisuudessa mutta politiseeraava toimittaja spekuloi vain opponentin koukkuiluilla. Tiedonantajassa sen toimittaja Marko Korvela antoi tilaisuudesta ihan toisenlaisen kuvan.

Varsinaisesti kirjoituksen sanoma lienee ollut osoittaa, että emme ole sodassa Afganistanissa emmekä joutuisi sotaan vaikka menisimme Libyaan, toisin kuin Ruotsi.  Eri mieltä olevia hän yrittää kompromentoida sillä, että sotaa kävivät vain Talvi- ja Jatkosodan veteraanit.  Muilla ei ole oikeutta sota-sanaan. Hämäläinen ei ole ensimmäinen joka piilottelee argumenttiensa köykäisyyttä sotaveteraaneille rakennetun imagon takana.

Molemmilla, sekä pääkirjoitustoimittajalla että Hämäläisellä on samankaltainen ohjelma ajettavanaan.  Suomi ja suomalaiset olisi saatava mukaan kaikkiin mahdollisiin kampanjoihin (aik. suom. sota), joissa USA ja sen liittolaiset ajavat globaalin talousliberalismin asiaa ylikansallisten yhtiöiden eduksi.  Tässä heillä, valtakunnan suurimman tiedotusvälitteen työntekijöillä on sama työksianto kuin monilla yhteiskuntamme ja poliittisen elämämme nykyisillä ja entisillä kellokkailla, sellaisilla kuin Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Mari Kiviniemi, Martti Ahtisaari, Paavo Lipponen, Liisa Jaakonsaari, Lasse Lehtinen j.n.e. j.n.e. 

Meidän aito ja oikea turvallisuutemme ja hyvinvointimme kaipaisi ihan toisenlaista politiikkaa.  sellaista joissa ei haikalla sotimista vaan rakennetaan rauhaa, ei mennä sotaliittoihin vaan sovitellaan riitapuolten välillä.  Samalla syntyisi tilaa myös oman hyvinvointimme rakentamiselle kun vähiä resursseja ei tarvitse polttaa sotavarusteluun.  Yrjö Kallinen muotoili aikoinaan, että

"jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan".

YLE sensuroi

Yritin lähettää seuraavaa kirjoitusta kommentiksi YLEn uutiseen Libyan kapinallisten tukitoiveista länsimaille:

NATOn siis pitäisi käydä sisällisota kapinnallisten puolesta? Miten mahtaisi Gaddafin armeija toimia jos kapinalliset eivät itse olisi siviilejä ja piilottelisi muiden siviilien joukossa? Nythän NATOlle siviilien puolustaminen on kapinallisten auttamista ja kanssasotimista, siis liittolaisuutta.

Tämä näyttää entistä enemmän puuhalta johon meidän suomalaisten ei pidä sotkeutua mukaan kumpaankaan osapuoleen, ei Gaddafin eikä kapinallisten puolelle. Tämä olisi mitä mainioin paikka profiloitua uskottavana ulkopuolisena rauhanvälittäjänä. Se toki vaatisi lopettamaan kannanotot toisen osapuolen hyväksi ja vaatimukset toista vastaan ja asennoitumaan neutraalimmin ja objektiivisemmin.

Kun uutiseen ilmeistyi myöhempiä kommentteja niin lähetin viestini vielä varmuuden vuoksi toiseen kertaan, jos vaikka edellinen olisi luiskahtanut erehdyksessä sensoreilta bittien taivaaseen.


En löydä kirjoitelmastani mitään kummallista, siis sellaista mitä ei löytyisi muiden kirjoituksista tai yleensä keskustelusta.  Viestini sisälsi hieman silmien avausta ja yritystä katsoa molempien osapuolten tekemistä samoilla mittareilla sekä toivomuksen, että me emme sotkeutuisi.  

YLE kieltäytyy julkaisemasta asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kirjoituksia. Kumpaa YLEn mielestä  kaksinaismoralisminvastaisuus ja puolueettomuuden tavoittelu on?  

Postintelligentsian ja soinilaisuuden liitto

Viime aikoina ovat postkultturelliset ja posthumanistiset voimat jälleen aktivoituneet hyökkäämään n.s. intelligentsian ja sivistyneistön kimppuun.  Saamme monesta tuutista kuulla ja lukea kuinka pilvilinnoissaan elävä elitistinen kulttuurisivistyneistö on kultturellisuudessaan ja humanismissaan etääntynyt "oikeasta kansasta" kun kaikki eivät niele maahanmuuttokritiikin varjolla esitettävää rasistista xenofobiaa tai kansalliskiihkoista taidesensuuria.

Yhteiskunnassamme olevan ja edelleen ajettavan porvarillisen eriarvoistamisen ja talousliberalismin seurauksena syntyvää vastustusmieltä ja muutoksenhalua yritetään kanavoida hallitsevan taloudellisen ja poliittisen eliitin kannalta vaarattomaan suuntaan.  Sellaiseksi he valitsevat yleensä joko ulkoisen vihollisen tai ääliöpopulistisen ja -nationalistisen hörhösakin.  Meillä aiemmin keinoja ovat olleet m.m Ernesti Hentunen ja Veikko Vennamo. Venäjällä vastaava on ollut m.m. Vladimir Zhirinovski ja muualla sun muut.  Sellaisina ovat noussut myös poliittiseen valtaan Adolf Hitler ja Benito Mussolini.  Yhteistä heille kaikille on ollut, että taloudellisen vallan haltijoiden ei ole tarvinnut olla huolissaan omasta asemastaan ja lisäksi on saatu yhteiskuntaan kuria ja järjestystä; eivät työläiset ole enää ajaneet etujaan lakkoilemalla eikä muutenkaan.  Nyt meillä on sitten nämä Perussuomalaiset ja Timo Soini.  Hän ja hänen kaltaisensa vertautuvat muinaisiin karavaaneihin ja niiden perässä räksyttäneisiin koiriin.  Karavaanit kulkivat koirista huolimatta ja jos sieltä heitettiin raato revittäväksi niin piskejä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mihin Ali Baba karavaaniaan vei.

Varsinaisella ja oikealla eliitillämme onkin huoli, että kritiikki harjoitettavaa politiikkaa kohtaan suuntautuu nimenomaan soinilaisten kautta.  He eivät aseta yhteiskunnan todellisia vallanpitäjiä ahtaalle kunhan populistista revittävää riittää.  Ja aikanaan sitten kellokkaat voi palkita jollakin sopivalla viralla.  Tekn. yo Pekka Vennamo pistettiin johtamaan postia eikä siitä ole vieläkään toivuttu, ei perinteisessä postitoiminnassa eikä sähköisessä tietoliikenteessä.  Ja Etelä-Savo on vieläkin poroperinnetohtori J. Juhani Kortesalmen jäljiltä kehityksen vihoviimeinen hännänhuippu.

Soinilaisten tukeminen on monitahoinen projekti.  Näkyvintä on Timo Soinin fanitus ja tarjoilu suomalaisena perusmiehenä mutta sillee kivasti erikoisena roomalaiskatolisena ja englantilaista jalkapalloa seuraavana lähiömiehenä.  Näiden pikanttien mausteiden seurauksia politiikan sisältöön ei kuitenkaan saa analysoida.   Esimerkiksi roomalaiskatolinen käsitys abortista ja naisen oikeudesta ruumiiseensa on kielletty kysymys roomalaiskatoliselle Soinille.

Oma lukunsa on kuitenkin Soinin ja soinilaisuuden arvostelijoiden mustamaalaaminen.  Kun PerSut arvostelevat postmodernia taidetta, heiltä ei kysytä ymmärtävätkö he mitä postmoderni oikeasti tarkoittaa.  Sen sijaan kulttuurin kentän erilaisia suuntauksia ymmärtäviä ja sitä kautta PerSujen linjauksia arvostelevien kimppuun hyökätään.  He mukamas ovat elitistejä kun näkevät taiteen trendit oman aikansa tuotoksina eivätkä halua rajoittua vain n.s. kultakauden kansallisromanttiseen realismiin (jonka senkin tekijät olivat aikoinaan aikalaistensa "kansan makua" ymmärtävien mielestä silkkaa roskaa).

Jos ei lähde mukaan selittämään yhteiskuntamme ongelmia maahanmuuttajien syyksi eikä hyväksy maahanmuuttokritiikiksi naamioitua rasismia, on innostunut tosiasioiden kieltäjäksi.   Työnantajien keinottelu työsuhteen ehdoilla käyttämällä hämärästi tai puolihämärästi haalittua vuokratyövoimaa ulkomailtahan on työvoiman vapaata liikkuvuutta tai ainakin maahanmuuttajien omaa syytä. 

PerSujen ja Soinin retoriikan onttouden ja sen takaisten ajatusten ristiriitaisuuden vastustaminen halutaan esittää edistysmielisten uskonnollis-aatteellisena puhdasoppisuuden vaatimuksena.  Sen suvaitsevaisuusvaatimus ei kuulemma sisällä vapautta erimieltä olevalle realisteille.  On yhden totuuden hegemoniaa, henkistä ylimielisyyttä ja johdonmukaisuuden puutetta väittää huvittavan ristiriitaiseksi väitettä maahanmuuttajien syyllistymisestä yhtä aikaa sosiaaliturvalla laiskotteluun ja meidän työpaikkojemme viemiseen samalla kun ne peevelit vielä ehtivät viemään peräkammarinpojilta viimeisetkin naiset. 

Tuoreimmaksi tämän alan sankariksi on nostettu valtatiedonvälittäjien palstoilla päätoimittaja y.m. Timo Hännikäinen ja hänen esseekokoelmansa "Ihmisen viheliäisyydestä".  Sitä esitellään m.m. Savon Sanomissa.  Porvarillisissa tiedonvälitteissä hänet ja hänen kaltaisensa uuskonservatiiviset posthumanistit laitetaan kompromentoimaan muut nykypolitiikan vastustajat.  Heidän tehtävänsä on käyttää kaikkia mahdollisia väärän argumentoinnin kliseitä jotta nykymenolle vaarattomat PerSut pystyttäisi tarjoilemaan ainoana vaihtoehtona.  Samalla toivotaan oikeita rakenteellisia muutoksia tarjoavien jäävän marginaaliin tai ainakin vaikuttavan omituisilta, itseään muita parempina pitäviltä erikoisuuden tavoittelijoilta. 

Kaikessa epäpoliittiseksi julistautumisessaan nämä poliittisen ja taloudellisen eliitin juoksupojat siis ovat mitä poliittisempia hyötyeläimiä työnantajilleen.  He ovat osa maapallon laajuista talousliberaalia kampanjaa tavallisten ihmisten riistämisen nostamiseksi uudelle tasolle.   Näiden meidän paikallisten kykyjemme, Hännikäisen et al, aatemaailman takaa löytyvät kansainväliset uuskonservatiiviset linjat ja linjanvetäjät eli samat uuskonservatiiviset aatteet kuin porvarillisten poliittisten toimijoiden.  Meillä on siis yleisen (uus-)konservatiivisen maailmanlaajuisen trendin suomalainen sovellus.  Sen  poliittinen siipi on kokoomus-keskustalainen politiikka valitusosastonaan PerSut ja postintelligentit antamassa koko hoidolle teoreettisen kuorrutuksen.

Rehellinen ja luotettava

Viime päivinä on jälleen paljastunut uusia Suomen armeijan sodan jälkeisiä suhmurointeja.  Aiemminhan on tullut tietoon Suomen armeijan vakoilu USAn hyväksi jo 50-luvulta lähtien ja joka jatkunee edelleenkin (orwellilaisella uusiokielellä: "puolustusvoimamme ovat harjoittaneet perinteistä tiedusteluyhteistyötä samaan arvoyhteisöön kuuluvien demokratioiden kanssa").  

Nyt uutena asiana on tullut esille yhteistyö Ruotsin kanssa.  Ruotsalainen toimittaja Mikael Holmström paljastanut sen tuoreessa kirjassaan.  Suomessa asian toi esille ensin Hufvudstadsbladet.   Asiasta ovat kertoneet myös monet muut tiedotusvälineet.  M.m. Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta ainakin kaksi juttua verkkoversiooonsa, yhden lentokoneiden  varastoinnista ja toisen vakoilijoista, sekä paperisen viikonloppunumeronsa pääkirjoituksessa mielipiteensä. Erkon aviisin avautuminen oli toteava eikä edes se uskaltanut lähteä puolustelemaan lehden mielipiteeksi tarkoitetussa kirjoituksessa.

Suomi vakuutti olevansa YYA:sta huolimatta puolueeton ja ja puolueettomuuttaan vakuutti myös Ruotsi.  Käytännössä Ruotsi oli jo 50-luvulla salaa NATOn liittolainen.  Se m.m. vakoili NL:a NATOn laskuun. Samaan aikaan Suomen armeijan johto suhmuroi tuon NATO-maan kanssa rikkoakseen voimassa olevaa rauhansopimusta "de facto".

Ruotsiin oli kuulemma säilötty sotamateriaalia, esimerkiksi hävittäjäkoneita Suomen armeijan käyttöön.  Samaan aikaan Suomessa koulutettiin lentäjiä yli oman rauhansopimuksella asetetun tarpeen.  Samaan aikaan kiersi suusta suuhun julkisia huhuja kuinka Suomen ilmavoimilla oli lentokoneisiinsa niin paljon varaosia, että niistä olisi saattanut rakentaa kymmeniä uusia koneita.  Huhujen mukaan varaosat olivat siivet ja runko; kun ne liitettiin kiinni toisiinsa, saatiin ehjä ja lentävä kone.  

Tuolloiseen menettelyyn liittyi myös ilmavoimien tapa ostaa koneita eri tarkoituksiin kuin niitä valmistettiin.   Kun pommikoneet oli rauhansopimuksella kielletty niin ostettiin maalinhinauskoneita jotka näyttivät ihan pommikoneilta ja muut ilmavoimat käyttivät tismalleen samoja koneita pommikoneina.  Tai ostettiin harjoituskoneiksi suihkuhävittäjiä joita muut käyttivät menestyksellä ihan tositoimissa.  

Tämä samainen Suomi kehuu itseään luotettavana sopimuskumppanina, rehellisenä ja avoimena.  Ja puolueettomuudestakin kuulemma luovuttiin vasta 90-luvulla.   Siihen asti oltiin sitouduttu puolustautumaan jos sopimuskumppanin kimppuun meidän kauttamme hyökätään.  Käytännössä oltiin kuitenkin valittu toinen toinen tie, liittoutuminen juuri sen tahon kanssa jota vastaan oltiin sitouduttu puolustautumaan.   Olisikohan paikallaan ruveta rehelliseksi sopimuskumppaniksi tai ainakin rehelliseksi?

 

Sananpyöritystä

Vanha kunnon George Orwell -vainaa varmaan pyörii väkkäränä haudassaan jos seurailee nykymaailman uusiokieltä.  Meillä kun räjähtäneet ydinvoimalat ovat hallinnassa, sisällissodan osapuolen auttamista pommituksilla ja ohjuksilla nimitetään siviilejä suojeleviksi lentokieltoalueiksi ja uusien poliisien värvääminen on turvallisuusalan työllisyydestä huolehtimista.

Varsinainen ärsyke tähän kirjoitukseen oli ensin YLEn teksti-TV:stä lukemani ja myöhemmin heidän nettisivuiltaan löytämäni uutinen Saudi-Arabia -nimisen  perheyrityksen toimivan johdon viime toimista.  Kun kuningashuone haluaa lisää poliiseja ylläpitämään totalitarismiaan niin YLEn "tutkivat journalistit" nimittävät sitä uusiksi työpaikoiksi turvallisuusalalle ja uusiksi sosiaalietuuksiksi.

Lännen liittoutuman eli USAn, Ranskan *), Iso Britannian et al, on kerrottu suunniteltavan Libyaan lentokieltoaluetta jolla suojeltaisi libyalaissiviilejä Muammar Gaddafin armeijalta.  Gaddafilla on kuitenkin vastassaan aseistettuja kapinallisia.  Ja nyt kun lännen humanitaarinen offensiivi on alkanut, pommitetaankin ohjuksin ja lentokonein kaikkea muuta.  Ilmeisesti Gaddafin panssarivaunutkin lentävät.  Samalla Gaddafi ja hänen hallintonsa pääsee esittelemään siviiliuhreja. 

Japanissa Fukushiman voimalan reaktorit jatkavat säteilyään ja polttoaine sulamistaan.  Homma on kuitenkin kuulemma hallinnassa vaikka edes jäähdytysvettä ei saada osumaan kuumeneviin ydinpannuihin.  Hallinnassa oleminen siis tarkoittaa sopivia tuulia jotka vievät säteilevät pikkupekkerellit merelle (jossa ne tietenkin ovat täysin turvassa).

Meille rakennetaan tiedotusvälineissä sankaritarinoita tiedotusvälineiden palkkalistoilla olevista tiedonvälityksen sankareista.  Toimittajista jotka kuolemaa halveksuen ja mitään pelkäämättä etsivät meille tietoa ja siitä viiltävän terävällä älyllään analysoivat informaatiota.  Tutkivat journalistit ovat aikamme sankareita, ihan heti tosi-TV:n, idolsien ja muiden visailukisailuhurlumheisankareiden jälkeen.  Heidän tuotoksistaan, siitä mitä tiedonvälittäjät nimittävät tiedoksi, tehdään samalla kauppatavaraa.   Ei ihme, että Niklas Herlin huolestuu kun hänen rahalla ostamansa kaksi sanaa uskalletaan liittää yhteiskunnallisesti vaikuttamaan pyrkivän järjestön tunnukseksi vaaleihin.  Hän kuvittelee omistavansa kaksi Suomen kielen sanaa, laatusanan "uusi" ja erisnimen "Suomi" yhdistelmän "Uusi Suomi".  Ei ole merkitystä vaikka hän ei pysty päättämään, onko hän tällä kertaa porvarillinen tai riippumaton tai missä yhteydessä tai minkä näköisinä niitä käytetään mutta kun hänen omistamaansa laatusanaa ja erisnimeä muut käyttävät maksamatta siitä hänelle niin on rikottu hänen oikeuksiaan.  Tätä kutsutaan vapaaksi länsimaiseksi tiedonvälitykseksi. 

Orwell muotoili 1984:ssään uusiokielen maksiimin: "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa".  Me elämme humaanissa kriisienhallinnan maailmassa jossa sen johtava supervalta (vrt. Orwellin Oseania) pitää yllä jatkuvaa sodan, eiku rauhan tilaa.  Afgaaneja, irakilaisia ja nyt libyalaisia vapautetaan pommittamalla läntisten ylikansallisten yhtiöiden työvoimaksi ja kulutusautomaateiksi.  Ja tietämättömyyttä pidetään yllä viihdeteollisuuden  ja n.s. tiedonvälityksen yhteenliittymän avulla.  Tavalliset ihmiset eivät tiedä missä tajuntaamme ohjattava viestintävirta vaihtuu tosi-TV-kisailusta ristiretkien menestyksien suitsuttamiseksi eli n.s. uutisiksi ja takaisin.  Eivätkä ole kiinnostuneitakaan kun jossakin juostaan, heitetään tai tapellaan meitä maailmankartalle ja joku populisti lupaa pistää ulkomailta tulleet kummallisenväriset rosmot kiikkiin.  O' sancta simplicas sanoisivat muinaiset latinalaiset, jos eläisivät ja leivältä sirkushuveilla höystettynä ehtisivät.

-----
*) BtW: jokohan Nicolas Sarkozy on maksanut Muammar Gaddafille takaisin häneltä saamansa vaalituen?  Se olisi vähintäänkin kohtuullista jos Sarkozy aikoo uskottavasti johtaa uskottavaa n.s. vapaata maailmaa entistä rahoittajaansa vastaan.

Ei vaaraa

Japanin maanjäristyksen ja hyökyaallon vahinkojen uutisoinnissa tuntuu Fukushiman ydinvoimalan räjähdys olevan tiedotusvälineille jotenkin hankala käsiteltävä.  Samoin se näyttää olevan hankala juttu Säteilyturvakeskukselle.  Jo ihmisten mielenkiinto on yllättänyt laitoksen kapasiteetin mutta muutenkin siellä tuntuu olevan pallo hukassa kuinka tällä kertaa selitellä ettei mitään vaaraa taaskaan ole.

Säteilyturvakeskuksen johtajan Jukka Laaksosen mukaan ydinvoimalaitoksen reaktorin räjähtäminen on VAIN jäähdytysongelma.  Ilmeisesti siis vain "tapahtuma" ydinvoima-alalla käytettävällä vakavuusasteikolla.  Mitään vaaraa ei aiheutunut tai ainakin tuulet vei sen merelle tai jos aiheutuukin tuulten käännyttyä niin ei japanilaisten tarvitse kertoa kun ovat siellä saarellaan.  Säteilysaasteet eivät ilmeisesti voi sieltä levitä esimerkiksi Keltaisen meren yli.  Ainiin, mutta siellähän on vain korealaisia, kiinalaisia ja muita vinosilmiä; kuka niitä laskee.  Kaiken tämän Laaksonen tietää kun seurailee ydinvoimayhtiöiden omia tiedotteita.

Varsin kummallinen oli Myös Fennovoima Oy:n ydintekniikkajohtaja Hyvärisen selitys, että kun Suomessa rakennetaan ydinvoimala hyvin niin ei voi käydä niinkuin Japanissa.  Tarkoittaako hän, että länsimaisesta korkeasta teknologiasta tunnettuna pidetyssä Japanissa ei osattaisi tai haluttaisi?  Etteivät japanilaiset suhtautuisikaan vakavasti turvallisuuteen?  Muistelen kuitenkin monien ydinvoimauskovaisten nimen omaan todistaneen, että japanilaiset ne vasta osaavatkin varautua maanjäristyksiin ja niihin liittyviin hyökyaaltoihin kun kerran mannerlaatan reunalla asuvat ja sinne ydinmiiluja rakentavat.  Näin m.m. 1999 Tokaimuran onnettomuuden yhteydessä.

Samoilla linjoilla tuntuivat olevan myös niin potentiaalisten uusien ydinvoimalapaikkakuntien terävät päät kuin Suomen poliittinen johto, joukossaan Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi.  Ei kuulemma aiheuta syytä arvioida turvallisuusasioita uudelleen. Ellei STUK niin lue jonkin ydinvoimayhtiön tiedotteesta.

Meillähän täällä on vakaa kallioperä.  Mitä nyt maa kohoaa etenkin länsirannikolla johon uusia voimaloita juuri suunnitellaan mutta meillä osataan rakentaa hyviä voimaloita.  Ei nimittäin ole poissuljettua, että seuraava saadaan Olkiluodossa jopa valmiiksi, joskus.  Ja STUK valvoo, tai ainakin lukee lehtiä ja voimayhtiöiden tiedotteita tai jotain.

Millä ilveellä nämä päättävät tahot saisi suhtautumaan vakavasti vakaviin asioihin?  

P.s. Miksi vieläkään, vuorokausi räjähdyksen jälkeen, meillä ei ole tiedotusvälineissä lähempää otettuja kuvia räjähtäneestä Fukushiman laitoksesta.  On vain kaukaa otettuja videoita ja kuvia räjähdyspilvistä.  Koska ensimmäinen lentokoneellinen tai helikopterillinen toimittajia ja kuvaajia uskaltautuu näköetäisyydelle voimalasta?

Soini maksattaisi eläkkeet kahteen kertaan

PerSujen puhis, Timo Soini on ehdotellut eilen YLEn Ykkösaamu-lähetyksessä eläkerahojen käyttöä väylähankkeisiin.  Vaikka sinällään maassa onkin paljon väylähankkeita jotka kaipaisivat kipeästi rahaa niin siitä huolimatta Soinin ehdotus on järkeä vailla.

 Eläkerahat on kerätty ja rahastoitu nykyisten ja tulevien eläkkeiden rahoittamiseksi niin, että niitä kartutetaan sijoittamalla varoja kannattavasti ja turvallisesti.  Soinin ehdotuksella on siitä näkökulmasta kaksi vaihtoehtoa:  Joko rahat sijoitetaan todella tuottavasti jolloin joku, todennäköisesti n.s. luonnolliset henkilöt veronmaksajina maksaisivat eläkerahostojen tuotot.  Maksaisimme siis eläkkeemme kahteen kertaan.

Toinen mahdollisuus on, että väylät rakennetaan edullisesti ja silloin joudutaan tinkimään eläkevarojen sijoitustuotoista.  Siitä taas seuraa, että tarvitaan lisää rahaa eläkkeisiin.   Tässäkin tapauksessa maksaisimme eläkkeemme toiseen kertaan.  Soini siis haluaa polttaa meidän rahamme eläkkeisiin kahteen kertaan.

Sitäpaitsi Soini ei ohjelmassa kuvannut miten infrainvestoinneilla pelastettaisi turvatut eläkkeet ja tuottoa kansantalouteen.  Eläkerahastojen varojahan investoidaan yhtiöiden osakkeisiin ja ostetaan vekakirjoja.  Osakkeet tuottavat osinkoja ja myyntivoittoja, velkakirjakauppa korkoja ja myyntivoittoja, kun sijoitukset tehdään taitavasti.  Soini ei kerro pitäisikö sijoitukset tehdä ostamalla maanrakennusalan yrityksiä, rakentaa yhtiöiden hallussa olevia väyliä vai ostaa valtion velkapapereita.  Jotenkin rivien välitä oli aistittavissa Soinin ehkä mahdollisesti tarkoittaneen jälkimmäistä, siis valtion velkaantumista eläkeyhtiöille.  Käytännössä se siis tarkoittaisi, että me maksaisimme eläkkeemme toiseen kertaan veroilla joilla valtio hoitaisi velkojaan.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen ehti jo hieman toppuutella Soinia vahvistamalla, että väyläinvestoinnit kuuluvat valtion budjettiin.  Vaikka Vehviläisen suusta on aiemmin luiskahdellut sammakoita niin tällä kertaa ja tässä asiassa hän oli ihan oikeassa.  

Toisaalta jatko menikin sitten häneltä jo vähemmän onnistuneesti kun hän mainosti n.s. jälkirahoitusmallia.  Sehän on lopullisten maksajien eli veronmaksajien kannalta melkein vihoviimeisin tapa rahoittaa mitä tahansa investoinita.  Siinä ensin käytöstä ja hoidosta maksetaan yksityisille toimijoille ja sen jälkeen maksetaan vielä täysi hinta.  tapa on siis kuin osamaksulla ostaisi ja samalla vielä sidotaan tulevaisuuden päättäjien budjettivaltaa.  

Kaiken kaikkiaan mitä enemmän Soinin ja muiden PerSujen aikomuksista kuulee niin sitä enemmän alkaa pelottaa tuleva.  Ensin Soini kirjoitti Putkosen ilmasto-ohjelmaa 1 1/2 vuotta Brysselissä, nyt kannattaa kansallisesti arvokasta taidetta ja haluaa rahastaa eläkkeet kahteen kertaan.  Tässä taloudellisessa tilanteessa meillä ei kertakaikkiaan ole varaa Soiniin, varsinkaan yhtä aikaa Kataisten, Stubbien, Kiviniemien ja Urpelaisten sun muiden kanssa.

P.s.  Ohjelmassa Soini kauhisteli asfalttiteiden pinnoitteen rullallaamista pois ja niiden palauttamista sorapintaisiksi.  Oikeasti kyseessä lienee huonokuntoisten öljysorapinnoitteiden poistaminen.  Se on vähäliikenteisillä teillä ihan järkevä toimenpide.  Hyvälaatuisen ja kunnolla pohjustetun soratien kunnossapito on vaivattomampaa ja halvempaa kuin öljysoralla päällystetyn.  Ratkaisevaa teiden kunnossapidossa ei ole tien pinnan materiaali vaan tien runko ja se, kuinka vesi tiellä ja tiessä käyttäytyy.  Tämä on jälleen yksi lukuisista esimerkeistä joka osoittaa kuinka Soini käsittelee asioita pinnan tasolla eikä mene rakenteisiin.  Hänelle on tärkeää vain pitää älämölöä pintaoireista.

Tasapuoleton ulkopolitiikka

Nyt arabimaiden kumoukset ovat edenneet myös Libyaan.  Hyvä niin.  Tosin siellä esiintyvä väkivalta ei ole hyvä juttu.  Eikä niin hyvä juttu ole myöskään eräiden tahojen osoittama kaksinaismoralismi asian tiimoilta käsin.  EU:n ulkoministerien keskuudessa lienee useammanlaisia käsityksiä miten suhtautua tilanteen kehittymiseen siellä.  Aikaisemmat levottomuudet arabimaissa ovat tapahtuneet USAn ja muun n.s. läntisen maailman liittolaisissa.  Niissä tapauksissa on tyydytty toivomaan vakautta ja vanhan vallan mahdollisimman nopeaa kasvojen pesua.  


Nyt ollaan liikkeellä maassa joka ei ole ollut niin hyvää pataa lännen ja sieltä päin katsottuna myös pohjoisen kanssa.  Muammar Gaddafin johtama n.s. arabisosialismin muoto on tullut tiensä päähän, ilmeisesti ja toivottavasti.   Suhtautuminen siihen onkin sitten täysin erilaista kuin Hosni Mubarakin et al tyrannioihin ja niiden kumoamisyrityksiin sekä niiden yhteydessä tapahtuneisiin väkivallantekoihin.  


Myös piskuisen Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kokee tarpeelliseksi riekkua muiden joukossa.  Hän vaatii Gaddafille viisumikieltoa, mukamas tasapuolisuuden nimissä kun kerran kaimalleen Valko-Venäjän Aleksander  Lukasenkallekin sellainen asetettiin.   Stubbin tasapuolisuus on kovin valikoivaa laatua kun se ei näytä koskevan Hosni Mubarakia eikä muita arabityranneja.  Koko Saud-perhekin saa matkailla rahoineen miten haluavat.  Jos Stubb olisi vaatimuksissaan aidosti tasapuolinen, hän vaatisi viisumikieltoja niin Mubarakille, Saudeille,  Zine el-Abidine Ben Alille jamitäniitäonkaan pitkin Afrikan pohjoisosaa ja Arabian niemimaata.  


Tämä suhtautuminen Libyaan on tietenkin vain yksi oire meidän vääntyneestä ja kaksinaismoralistisesti kieroutuneesta ulkopolitiikastamme jota on harjoitettu jo vuosikymmeniä, ensin hienovaraisemmin ja peitellymmin mutta nyt kokoomuslaisten päästyä näkyvämpiin asemiin, yhä avoimemmin ja härskimmin.  Heidän huolenaan ovat atlanttiset suhteet ja pysyminen mukana niissä pöydissä ja liittokunnissa joissa pääsee sotimaan ympäri maailman. 


Koskahan pääsisi vallalle aidosti meidän ja muiden turvallisuudesta huolta kantava ulkopoliittinen linja?  

Im Bunde am Tisch

Tällä viikolla Wikileaks-paljastuksista on tullut esiin m.m. Helsingin Sanomissa kuinka NATOn siviilijohtajat saavat tietonsa sotilasliittonsa operaatioista tiedotusvälineiden kautta.  Sinällään juttu ei ole kummoinenkaan uutinen mutta asettaa, taas, suomalaisten NATOttajien puheet omaan valoonsa. 

Meille on vakuutettu kuinka NATOssa siviilijohtajat demokraattisesti päättävät mitä tehdään ja kuinka eurooppalaiset jäsenet ovat tärkeässä asemassa tässä päätöksenteossa.  Siltä pohjalta on sitten selitetty kuinka meidän tulee pyrkiä juuri noihin samoihin pöytiin.  Kokoomuslaiset NATO-kiimakot, Alexander Stubb ja Jyrki Katainen etunenässä, ovat jopa puhuneet eurooppalaisesta NATOsta.  Tässä suhteessa NATOttaja Paavo Lipponen/SDP tuntuu olevan joko paremmin informoitu, selvänäköisempi tai rehellisempi.    Tosiasiassa noissa pöydissä luetaan ihan samoja uutisia kuin me tavalliset taatiaiset aamiaispöydissämme.  Päätökset tehdään muualla eli siellä missä USA-lainen taloudellis-sotilaallinen kova ydin päättää USAn politiikasta ja sen jälkeen taas Atlantilta tuulee.

Tiedonkulku näyttää NATOssa olevan ihan samalla tasolla kuin Suomen eduskunnassa.  Päättäväisinä pöydissään istuvat edustajat kuulevat asioista jos joku sattuu ne vahingossa vuotamaan tiedotusvälineille.  Ne sitten valitsevat vuotojen esittämiselle ilmiasun omien omistajiensa näkökulman ja tavoitteiden perusteella.

Toinen suomalaisten porvarillisten, m.l. demarit, ulkopolitiikan tekijöiden touhuja ja asenteita kuvastaa myös Wikileaksin paljastus.  Kun Sakartvelo *) hyökkäsi vastoin voimassa olevaa aseleposopimusta Etelä-Ossetiaan ja aiheutti lyhyehkön sodan Venäjän ja itsensä välille, suomalainen ulkopoliittinen johto sai sekä kiitokseja että pyyhkeitä USAn lähetystöltä.  Vuodosta kertoi tässäkin tapauksessa Helsingin Sanomat.    Eräät, kuten Alexander Stubb ja kumppanit saivat kiitosta ollessaan sopusoinnussa liittolaisten kesken.  Olemmeko jo niin pitkällä?  Yhtä pitkällä kuin vuonna 1941 kun olimme liitossa Adolf Hitlerin johtamien natsien kanssa.   Silloinkin oltiin mukana hyökkäyssodassa ja liittokunnan muut jäsenet olivat avoimempia ja rehellisempiä kuin suomalainen osapuoli.

Sen sijaan Tarja Halonen ja Matti Vanhanen saivat pyyhkeitä varovaisuudestaan.  Toisaalta kukaan suomalainen johtava poliitikko ei jäänyt kiinni totuuden puhumisesta; siitä, että NATO yllytti, Sakartvelo hyökkäsi ja Venäjä puolustautui.  

Olemmeko siis jo liitossa hyökkäyssotaa käyvän USAn kanssa ja pyrimme samoihin pöytiin lehtiä lukemaan?   Olisiko nyt huhtikuun eduskuntavaaleissa jo aika lopettaa tuo katala ja vaarallinen suunta ja jättää sitä kannattavat valitsematta.  Silloin tosin nykyisten  eduskuntapuolueiden ehdokkaista ei monikaan tulisi valituksi, niin moni heistä, Kokoomuksesta ja PerSuista Demareihin on tiukka atlantististi.

-----

*) Sakartvelo on aikaisemmin suomeksi nimellä Gruusia tunnetun maan omakielinen nimi.  Nyttemmin eli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen se on suomennettu anglosaksiseen tapaan nimeksi Georgia. Suomessa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen (Kotus) kielitoimiston mukaan meillä pitäisi olla tapana käyttää maista niiden omakielisiä nimiä jollei aikojen kuluessa tutuksi käynyttä suomennosta ole.  Kun vanhasta ja tutusta Gruusiasta luovuttiin, päädyin noudattamaan kielitoimiston suositusta.

Tuloerot a'la Katainen

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja muut Kokoomuskellokkaat ovat yrittäneet esittää tuloerojen viime aikoina kaventuneen ja kiitoksen kuuluvan nykyhallitykselle ja sen talouspolitiikalle.  Juttu haisee ainakin kahdesta kohdasta.  Ensinnäkin Kokoomuksen talousviisaat tarkastelevat tuloeroja kovin lyhyellä aikajänteellä, vain tämän viimeisimmän talouskriisin ajalta.  Ja totta, aivan viime kuukausina kaikkein suurituloisimpien pääomatulot ovatkin hieman notkahtaneet.  Kuitenkin hiemankin pidempi tarkastelu osoittaa notkahduksen olevan kovin lyhytaikainen ja viitteet tulevasta näyttävät sen jäävänkin lyhyeksi.

Toisaalta Kokoomus on aiemmin todistanut, ettei talouskriisi nyt, eikä koskaan aiemminkaan, ole johtunut heidän talouspolitiikastaan.  Miten siis tämä talouskriisin tuloerojen kasvua hidastava vaikutus voisi olla Kokoomuksen talouspolitiikan ansiota jos sen aiheuttanut talouskriisi ei ollut heidän aiheuttamansa?  Joko he ovat aiheuttaneet talouskriisin ja sitä kautta vaikutuksen tuloerojen kehittymiseen tai eivät ole aiheuttaneet eivätkä silloin myöskään vaikutusta tuloeroihin.

Olisiko liikaa vaadittu, että valtiovarainministeri olisi rehellinen edes omien tekemisiensä tai tekemättäjättämisiensä suhteen, edes yrittäisi sen verran kuin kykenee kuten takavuosien kepulipääministeri.

Kylmää tuulta Atlantilta

Viime aikoina on saatu esiin myös Suomea koskevia Wikileaks-vuotoja.  Niistä on erityisesti noussut pintaan suomalaisten korkeiden poliitikkojen ja virkamiesten keskustelut USAn suurlähetystössä ja sen työntekijöiden kanssa. 

 

Diplomaattinen keskustelu sinällään lienee normaalia kanssakäymistä, paitsi tietysti muinaisen NL:n ja DDR:n aikana heidän kanssaan se oli nöyristelevää rähmälläänoloa.  Toisin on nykyään kun atlantisteja ollaan.

Aikaisemmin termillä "atlantisti" on pyritty kuvaamaan ihmisiä jotka pyrkivät vahvistamaan poliittista sitoutumista yli Atlantin USAn tavoitteiden tukemiseen.  Nyttemmin se on saanut laajempaa, nöyrää USAn edessä rähmälläänoloa kuvailevaa merkitystä.  Ei enää riitä, että seminaarissa hyvin istuva puku päällä selittää yhteistä arvopohjaa, demokratiaa ja mannaa satavan jos ollaan Atlantin yli hyvää pataa.  Nyt pitää juoksuttaa joka tiedonmurunen Kaivopuistoon ja käydä selittämässä huolimattomien muotoilujen perimmäiset hyvää USAlle tarkoittavat perimmäiset merkitykset.   Muuten ei pääse neljäs heinäkuuta syömään kuumia koiria lähetystön takapihalle.  Asialla on jopa oma seuransa: Suomen Atlantti-seura tämänhetkisenä puheenjohtajanaan NATO-kiimakko Liisa Jaakonsaari.

Erityisesti atlantisti Paavo Lipposen touhuilu sisältää omituisia piirteitä.  Hän vääntelehtii itse asiaa vältellen väittäessään ettei käynyt tuolloin tuona päivänä 17.12 silloista vuotta lähetystössä kun vuodetussa raportissa puhutaan vain keskustelusta mutta ei sen fyysisestä suorituksesta: nenäkkäin vain sähköisesti.  

Tuo vetkoilu vielä menisi jollei hän samaan hengenvetoon olisi syyttänyt Anneli Jäätteenmäkeä n.s. Irakgatessa pahimman laatuisesta valehtelusta kun tuolloinen vaalihaastaja syytti häntä hänen mielestään vihjailevasti lupautumisesta USAn liittoutumaan laittomassa Irakin sodassa.  Lipposella on siis kaksinaismoralistinen suhtautuminen vihjailevaan valehteluun.  Se mikä on hänelle itselleen sallittua on erimieltä olevilta kiellettyä.

Oma lukunsa Lipposen touhuissa on hänen atlantistinen nöyristelynsä USAn liekanarussa.  Kun hän vaalikamppailun tuoksinassa puhui NATOsta siten, että joku nopea tulkitsija saattoi nähdä ja kuulla piikin siihen suuntaan, hänet kutsuttiin välittömästi selittämään tekosiaan USAn länestystöön.  Siellä hän lehtijutun mukaan hieman ylpeästi selittikin puolustaneensa USAn asemaa NATOn johtajana kokoomuslaisten eurooppalaista NATOa vastaan.  Selityksiin oltiin kuulemma tyytyväisiä.  Lipponen ei jostakin kumman syystä näe tätä käytöstään mitenkään ongelmallisena itsenäisen maan pääministerille ja silloin suurimman puolueen puheenjohtajalle.

Toinen sosialidemokraattisankari samalla astialla on Martti Ahtisaari.  Tuo rauhanvälittäjänä esitelty USAn rakkikoira maailmalla.  Kaikissa toimissaan n.s. välittäjänä hän on toiminut nimen omaan USAn etujen ajajana ja siitä arvostuksensa Wikileaks-raporttien mukaan sieltäpäin saanut.  Nobelin rauhanpalkinnon saajana hän siis asettuu mainiosti samaan sarjaan kuin sotarikolliset Menahem Begin ja Henry Kissinger sekä Barack Obama.

Oma lukunsa sitten kokoomuslaisten, Alexander Stubbin, Ilkka Kanervan ja Jyrki Kataisen into todistaa USAn lähetystölle kuinka innolla ja varmana onnistumisestaan ovat viemässä meitä NATOon vastoin enemmistön tahtoa.  Nämä NATOttajat esittävät epädemokraattisen projektinsa vahvana johtajuutena.   Jos joku muu ajaisi jotakin heille epämiellyttävää samalla innolla vastoin ihmisten tahtoa, se olisikin totalitarismia ja ylimielisyyttä. 

SDP:llä ja kokoomuksella onkin paljon tekemistä itsenäisen ulkopoliittisen uskottavuuden saavuttamisessa tämän Lipposen, Ahtisaaren, Stubbin ja Kataisen atlantisuuden jälkeen. Niin, tietenkin edellyttäen, että he edes sellaista haluavat.  Ja kaikkein pahiten haksahtavat, ne jotka kuvittelevat esimerkiksi jonkin Timo Soinin PerSuineen olevan jotenkin eri linjoilla kuin emopuolueensa Kokoomus.  Samaten Kepu, tuo mustanpörssinkauppiaiden ja iltalypsäjien keskusliitto, lyöttäytyy kenen tahansa sellaisen kelkkaan joka takaa heidän taustavoimiensa eli isojen isäntien edut.  Eipä jää seuraavien eduskuntavaalien uurnilla paljon valinnanvaraa tavalliselle äänestäjälle; sellaiselle joka haluaisi, että meidän suomalaisten etuja ja turvallisuutta ajettaisi.

Soinin-Lipposen linjalta rauhanlinjalle

Olemme viime päivinä törmänneet muiden asioiden lisäksi kahden poliitikkosankarin törmäilyihin: Timo Soinin/PerSu ja Paavo Lipposen/SDP öykkäröintiin.  Timo Soini kehuu tehneensä puolitoista vuotta ympäristöohjelmaa Brysselissä ja se paljastui Matti Putkosen Metalliliitossa, Metalliliiton ajalla ja palkalla tekemäksi.   

Paavo Lipponen on juoruillut USAn lähetystössä kun pahainen juoruämmä ja sitä pidetään normaalina diplomatiana.  Jos oikein muistan niin aiempaa "normaalia" diplomatiaa Neuvostoliiton suurlehetystössä ei ole pidetty suotavana eikä sallittavana.  Siinä meni pisteet sekä Lipposelta että diplomatialta. 

Molemmat ovat jo aiemmin kunnostautuneet samanlaisilla asioilla.  Soini on koko poliittisen uransa puhunut yhtä ja tehnyt toista.  Nyt hän yrittää haalia kannatusta NATO- ja EU-vastaisuilta ihmisiltä mutta itse luiskauttelee peittely-yritysten lomassa kannattavansa molempia kuinmyös vähien veroeurojen haaskaamista yhä enemmän pyssyihin. 

Samaten Lipposella on rasitteenaan intrigoinnit USA:ssa kun pyrkimyksenä viedä meidät jo mukaan USAn sotaan Irakissa, osaksi "halukkaiden liittoumaa".  Se epäonnistui, kiitos Anneli Jäätteenmäen paljastusten. (Jäätteenmäki vain sörssi tilanteensa peri-kepulaiseen tapaan).  Onnistuminen sotaseikkailijoille tuli vasta Afganistanissa, jossa nämä atlantistit saivat meidät mukaan USAn hyökkäys- ja miehityssotaan. 

Nämä molemmat sankarit näyttävät ajavan ihan samaa politiikkaa kuin avoimemmin jenkkimyönteiset kokoomuslaiset, nuo Alexander Stubbit ja Jyrki Kataiset.  Kun mukaan otetaan vielä NATO-kiimakot Martti Ahtisaari/SDP ja Liisa Jaakonsaari/SDP niin onkin koolla sellainen "Hermannin nuorisoseura", että pelottaa.  Millaisiin sotaseikkailuihin tuo joukkio meidät oikein saattaakaan.  Meidän pitänee alkaa valmistautua uuteen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.  Vallan mainio väline siihen olisi Rauhanlain tapainen laki joka asettaisi jo etukäteen rajat sodanlietsonnalle ja säätäisi sellaisesta vastuuttomuudesta riittävät seuraamukset.

Kaukalonahistelusta brändiä Espoolle

Espoon kaupungin tiedotuslehdykäisen viimeisin numero esittelee ja suitsuttaa uutta kaupunginjohtajaa, Jukka Mäkelää/kok.  Mielikuvamarkkinoinnin mielikuvia on lähdetty hakemaan jääkiekosta, tuosta wannabee-alfa-urosten leikistä jossa polvihousuiset aikuiset miehet luistelee ja sohii toisiaan pitkillä kepeillä.

Mäkelästä yritetään antaa kuvaa joukkuepelaajana lajissa, jossa onnistuminen koetaan kun päästään vielä rahakkaampaan sopimukseen ja korkein onnistuminen on päästä rapakon taakse sohimaan.  Lajissa, jossa ristiriitatilanteet ratkotaan "respektiä" hakien tappelemalla maksavan yleisön edessä.

Minkä kuvan tämä antaa halusta kehittää Espoon arkea?  Keneltä Mäkelä on lähdössä hakemaan "respektiä" ja  haastamaan kaukalotappeluun?  Onko itseasiassa esimerkiksi metron historia juuri tuota; 60-luvulta asti espoolaisten "tiimi" on pyrkinyt tappelemaan eikä yhteistyöstä ole tietoakaan ja seurauksena eteläisen Espoon parhaita alueita halkoo valtava Länsiväyläksi kutsuttu arpi.

Kaikenkaikkiaan koko Espoo on joukko gryndereiden pystyttämiä nukkumalähiöitä.  Ja koska espoolaisilla porvareilla ei ole ollut halua järjestää kunnon joukkoliikennettä, noiden lähiöiden välit on täytetty omakotitalojen ghettoilla ilman minkäänlaista järjelliseen yhdyskuntasuunnitteluun perustuvaa liikennejärjestelmää.

Espoossa on nyt viisi nimettyä n.s. aluekeskusta joiden ympärille piirretyissä suurpiireissä on jokaisessa oikean kaupungin verran asukkaita.  Olisiko siis paikallaan pilkkoa Espoo viiteen kuntaan?  Tulisiko homman järkeä jos samalla myös Vantaa pilkottaisi esimerkiksi kahteen tai kolmeen osaan ja Helsinki kolmesta viiteen palaan ja niille muodostettaisi seutu- tai maakuntahallinto väliportaaksi?  Paikalliset asiat hoidettaisi oikeasti paikallisesti ja koko pääkaupunkiseudun suunnittelu tuossa väliportaassa.  Sitten sen jälkeen on ihan sama haetaanko sille brändäystä metropolipolitiikasta puhumalla vai hoidettaisiko vain maanläheisesti maakuntasarjan asioita. 

Joka tapauksessa Espoota johtavien herrojen ja rouvien nykyisen kaltaisesta ja jo vuosikymmeniä jatkuneesta itsekkäästä ja kilpailuhenkisestä omaan napaan tuijottamisesta olisi päästä eroon.  Siinä vain sohitaan naapureita ja luodaan nurkkapatrioottista sisäänpäinlämpiävää meollaanparempiakuinnuomuut -henkeä.  Ihmisten hyvä elämä ei ole jääkiekkokaukalossa nahistelua.

Sitoutunutta mielipiteenvälitystä

Viime aikoina tunisialaiset ovat käynnistäneet vallankumouksen maassaan.  Kansanjoukot ovat saaneet presidentti Zine el-Abidine Ben Alin pakenemaan Saudi-Arabiaan.  Paikalle on istahtanut entinen pääministeri jatkamaan mahdollisuuksien mukaan entistä menoa,  tai ainakin välttelemään suurempia muutoksia.  Siis johtoklikki on vain siivoutunut yhdellä.

Vähän aikaa sitten Valko-Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit.  Aleksander Lukasenka voitti niinkuin kaikki riippumattomat ja riippuvat mielipidetutkimuksen etukäteen ennustivat. 

Aina silloin tällöin kun globaalin kapitalismin johtajat kokoontuvat jossakin päin maailmaa sopimaan kuinka talouksia operoidaan.  

Mitä yhteistä noilla kolmella sinällään erilaisella tapahtumalla on keskenään?  Ainakin kaksi asiaa: ensinnäkin niihin on liittynyt väkivallaksi kääntyneitä tai käännettyjä mielenosoituksia ja toiseksi suomalaiset tiedotusvälineet puolensa valinneina ovat kertoneet niistä meille.  

Puolenvalinta näyttää olevan heille helppoa.  Katsotaan vain millä puolella ajetaan maailmanlaajuisen kapitalismin ja USAn etuja.  Kun  globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa sattuu ja tapahtuu, syyllisiä ovat mielenosoittajat, nuo huligaanit, jotka eivät osaa käyttäytyä ja ajaa asiaansa rauhanomaisesti.  

Kun Valko-Venäjän vaalien häviäjät aloittavat mielenosoitukset joissa yritetään väkivaltaisesti hallituksen rakennuksiin ja poliisit sen estävät, Lukasenka terrorisoi toisinjattelijoita koska on väärentänyt vaalit.

Kun Tunisiassa vanhan korruptoituneen hallinnon jäljelle jääneet jäsenet Muhammad al-Ghannušin johdolla yrittävät pelastaa USAn liittolaishallinnosta sen minkä voivat, meillä toivotaan Hillary Clintonin perässä, että väliaikainen hallitus pystyy "vakauttamaan" tilanteen.  Huolena kun on, että muutkin USAn liittolaiset seuraavat perässä.

Mistä meille saataisi aidosti riippumattomat tiedonvälittäjät nykyisten mielipiteiden välittäjien tilalle?  Sellainen joka pyrkisi katsomaan poliittisen väkivallan alle ja näkemään kuka heiluttaa ketäkin.  Sellainen joka ei olisi riippuvainen samoista kapitaaleista kuin poliittisetkin toimijat.

P.s. Toisaalta eivät tiedonvälittäjämme ole ainoita jotka ovat samoin puolensa valinneet.  meidän ulkopoliittinen johtomme näyttää olevan samassa veneessä, vai pitäisikö sanoa suihkukoneessa.

Epäsymmetrisesti vastavuoroinen

Venäjän maalakeja on täydennetty määräyksellä joka kieltää maan myymisen ulkomaalaisille raja-alueilta.  Jo aiemminkin myyminen oli kielletty mutta raja-aluetta ei oltu määritelty näin tarkasti.  Venäjän hallinto on toiminut suvereenin valtion tapaan omalla alueellaan lainsäädäntöään tarkentaen.  Lain hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä saattaa tietysti olla montaakin mieltä, etenkin kun ei ihan tarkkaan tiedetä mitkä ovat lain tavoitteet.  Se ei kuitenkaan ole estänyt sitä, että tietyt tahot alkoivat välittömästi russofobistisen *) älämölön Venäjän demonisoimiseksi ja Karjalan rajaspekulaatioiden hengissä pitämiseksi.  

Puhutaan vastavuoroisuudesta niinkuin Venäjän pitäisi ottaa omia sisäisiä lakeja säätäessään huomioon muiden haluja, tässä tapauksessa maan ostamiseen tietyiltä alueilta.  Mitä ihmeen vastavuoroisuutta tässä oikeastaan halutaan? Sitäkö, että vastavuoroisesti Suomen lainsäädännössä on otettava huomioon Venäjän halut? Sitähän molemminpuoleinen vastavuoroisuus tarkoittaa. Jos me haluamme, että Venäjä noudattaa meidän lainsäätäjiemme ja hallintomme haluja lainsäädännössään niin meidän on silloin täällä noudatettava heidän halujaan. Tässä ilmeisesti halutaan olla vastavuoroisia toiseen suuntaan ja toiseen ei haluta, että toinen puuttuu meidän asioihimme.

Ulkomaalaiset saavat ostaa Suomesta, p.l. Ahvenanmaan kotipaikkarajoitukset ja maatalousmaan etuosto-oikeudet, maata kunhan sen pystyvät myyyjälle maksamaan. Minulle se on ihan riittävää ohjausta vaikka emme asetakaan mitään vastavuoroisuusvaatimuksia joilla yritetään puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin.  Ja ihan ilman mitään vastavuoroisuusvaatimuksia voimme suvereeniutemme, joka on kapeampi kuin Venäjän, eli EU:n sallimissa puitteissa päättää omista myynti- ja osto-oikeuksistamme ja -rajoituksistamme.

Alexander Stubb on YLEn uutisessa ihan oikeassa, että venäläisten päätöksessä on kyse heidän sisäpolitiikastaan, siis päätöksestä joka koskee heidän omia sisäisiä asioitaan. Toisen sisäisiin asioihin puuttumista on pidetty jotenkin rumana, ainakin jos se kohdistuu meihin. Sen sijaan ilmeisesti Stubbin ja kmpnien mielestä toiseen suuntaan se on luvallista.

Tässä nähdään tai ainakin julkisesti halutaan asia osoittaa, että tämä olisi jotenkin Suomea kohtaan osoitettu toimenpide. Kuitenkin Venäjältä katsottuna on paljon monia muitakin ulkomaita. eikä sitäpaitsi tuonkaltaiset rajoitukset ole ollenkaan ainutkertaisia maailmalla.

 

Mitä taas strategiaan tulee niin Stubb itsekin tietää, että hän ja hanen samanmielisesä haikailevat NATO-jäsenyyttä ja kyhnyttävät sen kyljessä. Se tekee Suomen ja Venäjän välisestä rajasta hyvinkin strategisen paikan, jonne mikä tahansa NATOn kriisi voi eskaloitua. Kyseessä olevilla Suomen rajan viereisillä alueilla Venäjä saattaa hyvinkin joutua varautumaan NATOn uhkaan.

Myös Karjalan liiton Markku Laukkanen on puuttunut asiaan samaan russofobiseen henkeen. lmeisesti tarvitsee Karjala-takaisin -hemmojen ja hemmottarien ääniä joten älämölöä pitää pitää.

Nyt näyttää Stubb nostaneen "vaihteen kakkoselle" vaalikampanjassaan Venäjä-vastaisten äänten kalastelussa kun on lähettänyt nootin aiheesta.  Sinällään nootissa on yksi ihan asiallinenkin kysymys: pyrkimys selvittää miten jo epämääräisessä tilassa tehtyjen kauppojen suhteen tullaan menettelemään.  se on tietenkin ihan hyvä tehdä kerralla ja selväksi linjaukseksi.  Muilta osin nootti näyttää olevan venäjävastaisuudesta elämäntehtävänsä tehneiden nuoleskelussa, varmaan siis eduskuntavaalit mielessä.  Kun sisäpolitiikkaan pettyneet ihmiset tuntuvat jättävän yhä enenevässä määrin äänestämättä, oikeistohörhöt sensijaan raahautuvat vaikka viimeisillä voimillaan ja  ääniä ovat keräämässä nämä Subbit ja Laukkaset.

*) Termi russofobia tarkoittaa venäjänpelkoista.  Se ei ihan tarkasti ottaen ole tässä yhteydessä kuvaava ilmaus.  Pikemminkin pitäisi puhua Venäjä-vihasta.  Olisiko se silloin sivistyssanana esimerkiksi misorussismi kun kreikankielen sanasta misos tuleva etuliite mis(o)  tarkoittaa vihaamista, esim. misantropia eli ihmisten vihaaminen.

Reilu meininki - turpaan ja onnea

En monastikaan lue lehtien urheilu-uutisia, en varsinkaan jääkiekkoa koskevia.  Nyt kuitenkin silmäni sattuivat Ilta-Sanomien juttuun joka oli otsikoitu raflaavasti "Kosto oli suloinen".  Sama tilanne oli myös toisen bulevardilehden urheiluliitteessä sivunkokoisena juttuna.  Myös kyseiset joukkueet näyttävät huomioineen asian Oulussa ja Tampereella, tosin hieman eri tyyliin.

Taustalla lienee juttu jossa Tampereen Ilveksen pelaaja Masi Marjamäki oli taklannut Oulun Kärpät -joukkueen pelaajan, Kamil Krepsin, tajuttomaksi.  Nyt taklattu kosti - tai haki "kunniansa takaisin" kuten toinen osapuoli "isoa respektiä" jakaen on kuulemma kertonut.

Minua tässä asiassa häiritsee lähinnä kolme asiaa: miksi urheilijat eivät pysty ratkaisemaan keskinäisiä erimielisyyksiään kuin tappelemalla, miksi urheilutoimittajat ihannoivat tappelua reiluna tapana selvittää erimielisyyksiä ja miksi jääkiekkokaukalossa ei ole voimassa samat säännöt kuin yhteiskunnassa sen ulkopuolella?

Tässä kyseisessä tapauksessa taustalla ollut taklaus oli ilmeisesti perimmäinen syy. Jos loukkaantumiseen johtanut teko oli jääkiekkosääntöjen vastainen eikä tuomarit siihen tuolloin eikä kurinpitäjät jälkikäteenkään puuttuneet niin eikö nuoret urheilusankarit olisi voineet puhumalla selvittää mahdollisia erimielisyyksiään?   Mitä sellaista asiaan liittyy joka vaati selvittämään sen tappelemalla julkisesti ja maksullisessa yleisötapahtumassa?  Urheilusankareiden maineko ja arvo pelaajamarkkinoilla?  Rakensivatko he sillä omia brändejään - ja sovitusti?  Vai ovatko urheilijat taantuneet evoluutiossaan kykenemättömiksi ihmismäiseen kommunikointiin riehuessaan polvihousuissa pitkien keppien kanssa toistensa kimpussa?

Ilta-Sanomien toimittaja Jarmo Korhonen hehkutti vastenmielisesti isolla tappelukuvalla varustetussa jutussaan tapausta erityisesti perusteltuna ja rehtinä ongelmanratkaisutapana.  Mitä rehtiä tappelemisessa on? Se on vastenmielistä ja kuvottavaa.

Sinällään Korhonen lienee päässyt lähelle perimmäistä tässä jutussa kun viittaa paikallisen sanomalehden, Kalevan juttuun jossa ottelua mainostettiin mahdollisella yhteenotolla.

Kaiken kaikkiaan Korhosen juttu on kuitenkin onnetonta tappelukulttuurin ylistystä ja hehkutusta väkivallalle erimielisyyksien ratkaisukeinona.  Ari Stenius Iltalehdessä ei ihan yllä samaan mutta hänenkin juttunsa oli höystetty Marjamäen ruhjotuilla kasvoilla.  Olisin odottanut parempaa sentään kirjoitus- ja lukutaitoisilta ihmisiltä.

Jääkiekko näyttää kehittyvän aina vain raaempaan suuntaan.  Kautta aikain on puhuttu Pohjois-Amerikan raha-sarjojen järjestetyistä show-nyrkkeily- ja painiotteluista sekä n.s. poliiseiksi nimitetyistä huliganeista.  Tuon menon ihannoinnissa näytetään täällä mentävän perässä samaan.  Siitä on seurannut, että kaukaloissa ei ole enää yhteiskunnan säätämä rikoslaki voimassa.  Täysin pahoinpitelyjen tunnusmerkit omaavista teoista ei enää vastata lain edessä vaan haetaan "respektiä" tappelemalla verenhimoisen yleisön edessä.

Joukkueiden takana olevat yhtiöt ja rahoittajat tarvitsevat maksavia katsojia ja heidän ja heille mainoksiaan esittävien yhtiöiden houkuttelemiseksi tarvitaan näyttäviä spektaakkeleita.  Pelkkä kiekon sohiminen ei riitä vaan tarvitaan tappeluita ja punaista verta valkoisella jäällä.  Tulee elävästi mieleen 70-luvun elokuva Rollerball (ohjaus Norman Jewison, pääosassa James Caan) ja kuulapallon kehittäminen äärimmäiseen loppuotteluun.  Sama näyttävyyden ja mielenkiinnon kohteiden inflaatio näyttää olevan vallalla myös nykyajan sirkushuveissa.

Aivan oma lukunsa on, kuinka jääkiekkoa esitetään nuorille esimerkillisenä urheiluna ja ammattina.   Edustavatko nämä marjamäet ja krepsit oivallisia esikuvia?  Heistäkö roolimalleja kasvaville nuorille joiden pitäisi ottaa tulevaisuudessa vastuu yhteiskunnastamme?