Stubb maalasi itsensä nurkkaan

Alexander Stubb syyttää vasemmistoa nurkkakuntaiseksi koska kreikkalainen ja ranskalainen vasemmisto vastustaa talousliberalismia.  Syynä on kuitenkin Stubbin ja hänen edustamiensa tahojen oman politiikan ongelmat eli Euroopassa vallitseva talouskriisi
  
Kokoomuslainen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb on syyttänyt YLEn verkkouutisten mukaan äärivasemmistoa yhdessä äärioikeiston kanssa nurkkakuntaiseksi. Aiheensa hän on saanut Kreikan ja Ranskan vaaleista joissa sikäläiset vasemmistot ovat yrittäneet profiloitua globaalin talousliberalismin vastustajiksi. Etenkin Stubbia/Kokkuli taitaa kyrsiä kreikkalaisen Syritza:n menestys.

Kreikan vaaleissa menestyi oikeistolaisen Uusi demokratia -puolueen ( Νέα Δημοκρατία) . Se eudustaa lähinnä samoja ajatuksia kuin Stubbinkin edustamat tahot eli talousliberaalia ja konservatiivista oikeistoa.

Uuden demokratian ohella menestyi vasemmisto ja Kreikan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Syriza (ΣΥΡΙΖΑ) jonka muodostavat:
- Synaspismos SYN  (Συνασπισμός) 
- Uudistuva kommunistinen ekologinen vasemmisto, AKOA (Ανανεωτική Κομμουνιστική Οικολογική Αριστερά)
- Internationalistinen työläisten vasemmisto, DEA (Διεθνιστική Εργατική Αριστερά)
- Vasemmiston yhdistyneen toiminnan liike, KEDA (Κίνηση για την Ενότητα Δράσης της Αριστεράς)
- Aktiiviset kansalaiset (Manólis Glézoksen organisaatio)
- useiat riippumattomat ryhmät

Sen lisäksi Kreikassa on myös äskeisissä vaaleissa hyvin menestyneet Kommunistit (Κομμουνιστικό Κόμμα Ελλάδας) ja Demokraattinen vasemmisto. Entinen valtapuolue, sosialidemokraattinen PASOK (ΠΑΣΟΚ) hävisi.

Mitkään edellämainituista vasemmistolaisista ryhmistä eivät ole nurkkakuntaisia vaan nimen omaan vastustavat Stubbin edustaman libertarismin toteuttamaa ihmisten nurkkaan ajamista. He haluavat murtautua sieltä esiin ja irti kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Euroopan unionin (EU) kahleista, niistä joita meidänkin rahoillamme kiristetään kreikkalaisille.

Nurkkakuntalaisuutta edustavat yleensä oikeistolaiset erityisesti ääliöoikeistolaiset joita Kreikassa taitaa edustaa uusi, myös hyvin menestynyt Kultainen sarastus (Hrysi Avgi). Sen tavoitteet näyttäisivät olevan avoimen rasistisia ja ulkomaalaisvastaisia ja siihen Stubb:n käsitys näyttäisi sopivan. Kyseisen puolueen kannata taitavat vertautua hyvin Suomen Perussuomalaisten eli PerSuleiden hommaforumlaiseen ääliölaitaan. Sen yhdistäminen vasemmistoon on kuitenkin tökeröä pikkupolitikointia ja suunnatonta tietämättömyyttä.

En oikein haluaisi uskoa ulkomaankauppaministerin olevan niin tietämätön aatteista ja poliittisista suuntauksista, että hän ilman leimaamis- ja mitätöintitarkoitusta sekoittaisi kahta niin erilaista laitaa poliittisessa kentässä. Ehkä Stubbin ei kannattaisi yrittää peitellä itse edustamansa politiikan haaksirikkoa epä-älyllisellä vastaustajien leimaamisella. Sen sijaan hänen kannattasi analysoida talouskriisin olemusta ja vetää siitä johtopäätöksiä harjoitetun politiikan ja erityisesti talouspolitiikan siunauksellisuudesta.

Putkiselta törähti

Oikeistolaiset eivät siedä erimielisyyttä.  Nyt Juhani Putkinen sulki minulta blokinsa kommentoinnin.


Nyt Myös Juhani Putkinen, varkautelainen Kokoomusta edustava maanpuolustusaktiivi, on liittynyt Tossavaisen seuraan.   Hänkään ei näytä kestävän erimieltä olevia blokissaan ja alkanut sensuroida sitä.  Kirjoitin joitakin kommentteja hänen kahteen blokikirjoitukseensa: Tekikö Japani oikein liittyessään Toiseen Maailmansotaan ja  Makarov: Venäjä voi tehdä ennakoivan iskun länteen.  Hänen herkän hipiänsä suvaitsevaisuuden ja avoimmuuden rajan ylitti seuraava kirjoitus:
Putkinen kirjoitti: "Kun kerran Venäjä hyökkäsi taas Suomen kimppuun aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, niin minusta Suomen olisi sitten pitänyt sotia täysillä, eikä kuunnella vihollisen liittolaisten mielipiteitä." 

Venäjä (eikä NL) aloittanut Jatkosotaa vaan Suomi ja Saksa "im bunde". Sen Putkinenkin tietää vallan hyvin.
Toiseksi sotaan liittyy aina myös se politiikka joka sodankäymistä ohjaa. Sota on "vain" keino harjoittaa politiikkaa.
Putkinen kirjoitti: "Olen jo tehnyt selväksi, etteivät punikit ole tervetulleita valehtelemaan blogiini."
Julkinen bloki on julkinen ja jos haluaa julkisesti ilmaista mielipiteitään niin olisi kohtuullista sietää myös eriäviä mielipiteitä leimaamatta niiden esittäjiä ja syyttelemättä heitä valehtelemisesta. Putkinen katsoo näköjään aiheelliseksi käyttäytyä toisin.
Putkinen kirjoitti: "Blogini on tarkoitettu tosiasioille, eikä kommunistipropagandalle, eikä venäjämieliselle propagandalle."
Putkisen ilmoittamaan blokinsa tarkoitukseen nähden hän suhtautuu varsin vapaamielisesti tosiasioihin, esimerkiksi Jatkosodan aloittamisen ja luonteen suhteen. Sehän oli oikeasti suomalaisten hyökkäyssota yhdessä Natsi-Saksan ja fascistisen Italian kanssa.

Hän itse vastasi ilmoitti blokinsa kommentointimahdollisuuden sulkemisesta minulta näin kirjoittaen:

Myyryläinen on jankuttanut kommarivalheitaan blogiini jo enemmän kuin tarpeeksi - se on nyt loppu.
Samalla hän poisti ylle lainaamani kirjoituksen.

Jo aiemmin hän oli ilmoittanut, että kommunistipropaganda eikä venäjämielisyys ole tervetullutta hänen blokiinsa.

Ymmärrän tietenkin oikeuden ja velvollisuuden valvoa omaa blokiaan asiattomilta kirjoituksilta.  Kysymys kuuluukin miten on suhtauduttava blokin pitäjän itse harjoittamaan asiattomaan leimaamiseen ja siihen vastaamiseen?  Tunnustan, että jotkin kirjoitukseni, kuten ylläoleva lainaus, ovat tiukkoja reaktioita mutta nimenomaan reaktioita hänen omaan kirjoitteluunsa.  En kuitenkaan ole kieltämässä tiukkaa vastaamista omiin kirjoituksiini sillä katson sananvapauden omalta osaltani ja itseäni kohtaan varsin laajaksi.

Onko niin, että mitä oikeammalla poliittisesti ollaan, sitä huonompi on kysy sietää erimieltä olevia.  Olemmeko tiellä joka johtaa enempäänkin kuin vain herkkähipiäiseen blokikommentoinnin estämiseen? 

Ylhäällä pysyvät bonukset

Arhinmäki nimitti yritysjohdon bonuksia "stay up" -bonuksiksi.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki/Vassuli on kuulemma eduskunnassa vahingossa puhunut "stay up" -bonuksista kun olisi pitänyt puhua stay-bonuksista.  Asiaa uutisoi ainakin Iltalehti.  Toimittajan mukaan kyseessä oli erehdys jota Arhinmäki ei korjannut.

Termihän on itse asiassa hyvin kuvaava.  Stay up -sukat ovat sukkia joissa on sellaiset resorit, että sukat pysyvät ylhäällä ilman sukkanauhoja tai muita temppuja.

Yritysmaailmassa "stay up" -bonuksiksi voisi nimittää bonuksia jotka pysyvät ylhäällä vaikka mitä tapahtuisi.  Ja sellaisiahan yrittysmaailmassa johdolle jaetaan.  Vaikka yrityksellä menisi kuinka huonosti, yritysjohdon bonukset senkuin paranevat.  Heille jopa maksetaan erityisiä bonuksia jotteivät lähtisi vaikka firma on sulamassa alta.

Arhinmäen tahallinen tai tahaton lipsahdushan on siis hyvinkin sattuva ja osuva kuvaus maailman menosta markkinataloudessamme.

PerSuliavoimmuutta tossavaiseen tapaan

PerSut esiintyvät ristiriitaisesti ja ovat herkkähipiäisiä.  Käytös lähentelee kaksinaismoralismia.


PerSulikansanedustaja Reijo Tossavainen on harjoittanut taas avoimmuutta ja sensuroi.  Hän on blokissaan estänyt kommentoimiseni.  En tiedä onko sulku vain henkilökohtainen vai onko se laajempikin.


Tossavainen kirjoitti blokiinsa jutun jossa hän arvosteli Vasemmistonuorten puheenjohtajan Li Anderssonin sutkausta Suomen politiikan muuttumisesta rikolliseksi vasta jos Perussuomalaiset pääsevät hallitukseen.  Hänen mukaansa tuo oli vihapuhetta.  Hän ei kuitenkaan ottanut huomioon millään lailla, että PerSut itse tulkitsevat samanlaiset omat puheensa huumoriksi heti kun joku niihin tarttuu.  Tästä häntä myös arvostelin omissa parissa kommentissani palstalla.  Ilmeisesti viimeinen pisara oli, jos sulku koski vain minua, toivomus Tossavaisen noudattaa samoja sääntöjä itseensä kuin muihinkin näin kirjoittaen: "Jos jotain vaihtoehtoa Tossavaiselle pitäisi ehdottaa niin ottakoon vaarin neuvosta mitata muiden tekemisiä samalla tavalla kuin PerSuleidenkin. Jos omien hölmöilyt voi kuitata huumoriksi niin saman mukaan pitäisi mennä myös muiden, jopa Vassuleiden.". Seuraavan kerran kun kävin kurkkaamassa palstaa, olikin vastauslinkit yliviivattu ja niiden ohjevinkkinä (n.s. tooltip) "Et voi kirjoittaa kommenttia tähän blogiin tällä hetkellä.".


Olen törmännyt aiemminkin samanlaiseen herkkähipiäisyyteen niin Tossavaisen kuin muutaman muunkin PerSun kanssa. Mutta vain PerSujen kanssa, en muiden.  Tätäkö on PerSuleiden avoimmuus ja kritiikinsieto?  He ovat itse ylpeitä tiukasta kritiikistään muita, m.m. suvaitsevaistoksi nimittämiään kohtaan mutta itse ovat suunnattoman herkkähipiäisiä.  Tätä voisi nimittää jopa kaksinaismoralismiksi koska itselle ja muille on eri säännöt.

Viialaisen allakka jätättää

Matti Viialainen esittää Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan yhdistämistä vanhakantaisella tavalla.  Yhteiset intressit on kuitenkin löydettävissä pohjoissavolaisten kanssa.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen esittää erityisen Saimaan maakunnan perustamista.  Hän perustaa ajatuksensa siihen kuinka Saimaa vesistönä yhdistää sen rannoilla asuvia.


Viialaisen skenaario on pitänyt paikkaansa joskus menneisyydessä jolloin maantiet ja rautatiet eivät muodostaneet liikkumisen perusverkostoa.  Silloin maitse liikkuminen oli sidottua keleihin ja jalkoihin, hevosen ja ihmisen.  Avoimet vedet taas takasivat reilun puolen vuoden ajan sujuvan liikennöinnin silloisella elämänrytmillä.  Viialaisen allakka jätättääkin sadalla vuodella.


Nykyisin toisaalta vaatimukset liikkumisen nopeudelle ja toisaalta tekniset mahdollisuudet puhuvat ihan toista.  Saimaa ei yhdistä mikkeliläisiä eikä savonlinnalaisia lappeenrantalaisiin vaan erottaa.  Jos Saimaan pohjoisrannalta halutaan olla yhteydessä nenät vastaikkain  etelärannalle, Saimaa on kierrettävä.  Sähköinen yhteydenpito tietoliikenneteknologian avulla on toki nopeampaa mutta silloin Mikkeli on yhtä kaukana niin Lappeenrannasta kuin Tasmaniasta.  Viialainen elää siis menneisyydessä.


Toki vesiliikenteellä Saimaallakin on oma roolinsa mutta se koskee vain hyvin raskasta liikennettä jossa kuljetetaan suuria määriä tavaroita kerralla, puuta, öljyä t.m.s. mutta ei ihmisiä, tietoa eikä pienempää kappaletavaraa.


Etelä-Karjala ja myös Kymenlaakso ovat suuntautuneet toimissaan jo ties kuinka kauan lounaaseen eli pääkaupunkiseudulle ja etelään eli Pietariin.  Heitä ei voisi Saimaan toisella puolella olevat vähempää kiinnostaa ja sen he ovat Viialaisellekin tehneet selväksi.  Miksi siis Viialainen hakkaa päätään seinään?


Etelä-Karjalan ja Kymen kanssa vähäväkisempi Etelä-Savo jää aina takamaaksi koska kiinnostuksen kohteet ovat noilla väkimäärältään suuremmilla toisaalla.  Sen sijaan jos maakuntien hallinnon yhdistyminen katsotaan välttämättömäksi niin pohjoisesta eli Pohjois-Savosta katsottuna Etelä-Savo olisi eturintamaa, juuri siinä suunnassa johon intressit suuntautuvat.  


Kuopiolaiset eivät pysty järjestämään liikenneyhteyksiään pääkaupunkiseudulle tai Pietariin kuin Etelä-Savon kautta.  Se tarkoittaa, että heidänkin etunsa on satsata infrastruktuuriin myös Etelä-Savossa.   Se ei toki ratkaise kehitystä Etelä-Savossa mutta heikäläisten kanssa on löydettävissä edes joitakin yhteisiä intressejä, toisin kuin eteläkarjalaisten ja kymenlaaksolaisten kanssa.


Maakuntahallinnossa ja talouselämässä sekä ihmisten olossa ja elossa on toki paljon muutakin kuin vain liikenteen järjestämistä. Muissa asioissa, on sitten kyse koulutuksesta, terveyden-  ja sairaanhoidosta, kulttuurista j.n.e. eteläsavolaisten on hoidettava asiansa ja edunvalvontansa edelleenkin ihan itse, ei niitä muut hoida.


Viialaisen kannattaisikin kääntää allakastaan esille ajantasalla oleva sivu ja katsoa miten maailma makaa nykyisessä ajanriennossa. Ja eteläsavolaisten kannattaisi miettiä onko Matti Viialainen sopiva henkilö ajamaan eteläsavolaisten etuja.

Floppi palavalta porauslautalta

Nokian ongelmien taustalla on sen hallituksen strategiset valinnat.  Nokian kohtalo on toukokuun alussa kokoontuvalla yhtiökokouksella.

Puhelinvalmistaja Nokian tulos ja osakkeiden kurssi ovat laskeneet kuin se kuuluisa lehmän häntä.  Syiksi on spekuloitu vääriä käyttöjärjestelmävalintoja, palveluliiketoiminnan osaamattomuutta ja homma on henkilöity kanadalaiseen toimitusjohtaja Stephen Elop:iin.  

Palkattu toimitusjohtaja on yrityksessä omistajien tai heidän edustajiensa valitsema käytännön johtaja.  Nokian kaltaisen yhtiön strategiasta päättää toimitusjohtajan esimies eli omistajien valitsema hallitus.   Se on pyrkinyt valitsemaan parhaan mahdollisen ja saatavissa olevan henkilön toteuttamaan heidän valitsemaansa strategiaa.  Nokiasta huolissaan olevien on siis käännyttävä huolineen oikeaan suuntaan eli syyllistettävien lista on Nokian hallitus (per 22/4 -12, lähde Nokian web-sivut):

• Jorma Ollila - Nokia Oyj:n hallituksen puheenjohtaja. Royal Dutch Shell Plc:n hallituksen puheenjohtaja.  Jäsen vuodesta 1995. Puheenjohtaja vuodesta 1999. 
• Marjorie Scardino - Pearson plc:n pääjohtaja ja hallituksen jäsen. Jäsen vuodesta 2001. Varapuheenjohtaja vuodesta 2007. Nimitysvaliokunnan puheenjohtaja. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen. 
• Stephen Elop  - Nokia Oyj:n toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja.  Jäsen vuodesta 2011
•  Dr. Bengt Holmström - Kansantaloustieteen professori, Massachusetts Institute of Technology (MIT), liiketaloustieteen professori, MIT Sloan School of Management.  Jäsen vuodesta 1999.
• Prof. Dr. Henning Kagermann - Jäsen vuodesta 2007. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan puheenjohtaja. Nimitysvaliokunnan jäsen.
• Per Karlsson - Riippumaton yritysneuvonantaja.  Jäsen vuodesta 2002. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen.
• Jouko Karvinen - Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja. Jäsen vuodesta 2011.  Tarkastusvaliokunnan jäsen.
• Helge Lund - Statoil ASA:n toimitusjohtaja. Jäsen vuodesta 2011 alkaen. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen.
• Isabel Marey-Semper - Johtaja, Advanced Research, L'Oréal Group. Jäsen vuodesta 2009. Tarkastusvaliokunnan jäsen.
• Risto Siilasmaa - Jäsen vuodesta 2008. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja. Nimitysvaliokunnan jäsen.
• Kari Stadigh - Sampo Oyj:n konsernijohtaja. Jäsen vuodesta 2011. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen.

Edellä olevan listan henkilöt ovat vastuussa Nokian strategiasta.  Elop on siellä vain yksi jäsen ja varmaankin paikalla vain kuulemassa mitä hänen pitää saada aikaiseksi sekä selittämässä tekemisiään.   Elop:n ansioita tulee siis arvioida siitä miten hyvin hän on pystynyt toteuttamaan hallituksensa strategiaa.  No, ei hallitus varmaan ole antanut hänelle tehtäväksi raunioittaa Nokiaa mutta taatusti on Microsoft-liittoutumisen, vai pitäisikö sanoa hirttäytymisen, takana.  Ilman hallituksen toimeksiantoa Elop ei olisi voinut lähteä tuollaista suurta askelta ottamaan.  Sen turmiollisuuden tai hedelmällisyyden vastuu on siis strategisella tasolla hallituksella ja vain käytännön toimien tasolla Elop:lla.


Oma kysymyksensä on, olisiko Elop toisenlaisilla toimilla voinut saada yksistään Microsoftiin perustuvan liiketoiminnan jotenkin muuten toimien toimimaan?  Ehkä olisi voinut ainakin laskeutua Microsoftin varaan pehmeämmin eli rahastaa Nokialle vanhenevalla teknologialla vielä muutaman vuoden.  Ollilan palamaan sytyttämältä öljynporauslautalta ei olisi kannattanut hypätä suinpäin vaan katsoa, että kohdalla on pelastuslautta jolla suunnata kohti uusia seikkailuja.  Suinpäin hyppääminen vaatii nimittäin ulkopuolisia pelastajia nostamaan pois kylmästä merestä mutta talouselämässä ei sellaisia meripelastajia ole ellei sitten laskuja maksateta veronmaksajilla.

Tyhmintä mitä Elop olisi saattannut tehdä oli, että Nokian toimitusjohtana olisi kertonut omien tuotteiden olevan pa**oja ja, että uudet tulee vasta vuoden päästä - ja hän meni tekemään sen.  Asiakkaille ei ollut tarjolla kuin kilpailijoiden vehkeitä ja he tietenkin äänestivät wahlroosilaisittain jaloillaan.

Kaikki on siis Nokiassa 3/5 -12 Helsingin messukeskuksessa yhtiökokoukseen kokoontuvien osakkeenomistajien hallussa heidän valitessaan yhtiölle uutta hallitusta.   Ja julkisuudessa toivoisi tiedotusvälineiden harjoittavan sen verran analyysiä, että löytäisi konkreettisille teoille niiden oikeat tekijät.  Tässä tapauksessa se on porvarien presidenttiehdokkaaksikin kaavaileman Jorma Ollilan johtama Nokian hallitus.

Tosikko ja humoristi samalla asialla

Ulkomaalisten valvontaa vaativien rasistiseen käytökseen suhtaudutaan kovin eri tavoin riippuen vaatimuksen esittäjästä.

Viime aikoina on esissä ollut useita erilaisia ulkomaalaisten vahtimiseen liittyviä uutisia joihin on suhtauduttu eri tiedotusvälineissä kovinkin eri tavalla. 

Sisäministeri Päivi Räsänen vaatii venäläisten viisumivapauden ehtona EU:n ulkopuolelta tuleville reaaliaikaisesta valvontaa.  Useampikin lehti on uutisoinut asiaa, esimerkiksi YLE netissä.  Mutta tiedotusvälineet eivät ole tuosta "isoveli valvoo" jutusta juurikaan kaivaneet rasistisia asenteita vaikka niitä löytyisi yllin kyllin.

Kun perussuomalaisen kansanedustajan, James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen blokissaan ehdotti hihanauhaa ulkomaalaisille niin se onkin sitten huumoria.  Turun Sanomat ilmeisesti tunnisti jotakin palaneen käryä kun uutisoi blokikirjoituksen.  Aiemmin tuo aviisi kunnostautui maineellaan maan ainoana kuolinilmoituksia julkaisevana urheilulehtenä mutta nyt se alkaa päästä asiaan jo asiajuttujenkin kimppuun.

Mikä tekee Erosesta humoristin mutta Räsänen säilyy edelleen vakavasti otettavana sisäministerinä?  Hehän puhuvat ihan samasta kuvottavasta asiasta mutta Eronen värikkäämmin sanakääntein.

Toki PerSuleilla jollaista Eronen avustaa, on ollut yleisenä tapana selittää paljastavat lipsautukset huumoriksi.  Harvat vain nauravat.  Heidän eduskuntaryhmänsä puheenjohtajalla Pirkko Ruohonen-Lehnerillä se on jo vakiofraasi kun hän pääsee julkisuuteen.  Se on jo niin yleistä, että koko PerSulijoukkio on yksi iso vitsi. Toki Hirvisaari erotettiin määräajaksi mutta hänellä oli aikaisempiakin rasitteita ja on ilmeisesti jääräpäinen ettei Timo Soinille jäänyt muuta mahdollisuutta.

Sen sijaan kristillisdemokraattia ja fundamentalistiuskovaista Päivi Räsästä ei kukaan kai pidäkään suurena humoristina.    Hän on tiukkapipo jolle kaikki omista uskomuksista poikkeava näyttää olevan kammotus.  Hänen puheisiinsa ei ole kukaan puuttunut ihmisoikeusnäkökulmasta.  Tämä ei ole hänellä edes ensimmäinen kerta.   Ihmettelen miten kauan hän saa jatkaa vastuullisessa tehtävässään ministerinä.  Itse olisin valmis viemään häneltä lääkärinoikeudetkin koska hän ei tunnusta lääketieteellisiä tosiasioita.

Oikeasti molemmat ovat kammottavia, toinen leikkii natsileikkejä ja kiinnijäätyään esittää humoristia mutta toinen, se vakavissaan oleva, ei jää edes kiinni.

Hyvinvointivaltion demokratiasta rahakkaiden harvainvaltaan

Björn Wahlroos esittelee uusimmassa kirjassaan ajatuksiaan kuinka hyvinvointivaltion demokraattisen enemmistön pitäisi luovuttaa valtansa markkinavoittajille eli kapitalisteille.  Muutamia julkisuudessa olleiden Wahlroosin ajatusten herättämiä kommentteja ennen koko kirjan lukemista.

Taloustieteen tohtori, hallituksen puheenjohtaja ja reservin kapteeni Björn Wahlroos on kirjoittanut kirjan.  Otsikkona Otavan julkaisemassa on "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle".   En ole kirjaa lukenut mutta seurasin sen julkaisun tiimoilta tehtyä Wahlroosin haastattelua MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.  Tuossa haastattelussa provosoiduin tähän kirjoitukseen kun Wahlroos esitteli demokratiakäsityksiään.

Wahlroosin esittämä teoria lähtee ihmisen valinnanvapaudesta.  Hän johtaa siitä demokratian olemuksen ja käytännön jossa hänen mukaansa ihmisen toteutuneet valinnat ovat demokratiaa.  Hän esitti nuo valinnat n.s. jaloillaan äänestämisenä jota hän kuvasi demokratian uudeksi ja tulevaisuuden ilmenemismuodoksi nykyisen edustuksellisuuteen ja vaaleihin perustuvan tilalle.

Oikeasti Wahlroosilta kuitenkin on jäänyt tai hän tietoisesti on jättänyt huomiotta muutaman seikan.  Ensinnäkin demokratia on kansanvaltaa jossa ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioista ja silloin enemmistöllä pitääkin olla enemmän sananvaltaa kuin vähemmistöllä.  Se ei ole tyranniaa ellei enemmistö sorru sortamiseen, kuten esimerkiksi apartheid, rasismi, natsismi t.m.s.  Sen sijaan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jossa yhdessä rakennettua myös yhdessä käytetään, ei sitä ole.  

Toisaalta Wahlroos esitti esimerkissään itäisestä Euroopasta kapitalistiseen länteen tapahtuneessa, osittain laittomassa muuttoliikkeessä, että ihmiset äänestivät jaloillaan kapitalismin puolesta: eläköön kapitalismi.  Sen sijaan hän ei näytä tunnistavan ihmisten halua eläkkeelle äänestyksenä suomalaista johtamista ja työelämän olosuhteita avstaan.  Siinä on kyse kuulemma ihmisten laiskuudesta ja hänen mielestään ihmiset pitäisi kiristää töihin sosiaaliturvaa purkamalla.  Hänhän on ilmoittanut pitävänsä ihanteenaan suomalaista RUK-johtamista eli management-by-Perkele -tyyliä.  Se on lähempänä hirmuvaltaa eli tyranniaa kuin konsanaan hyvinvointivaltion demokratia.

Wahlroos myös esitteli haastattelussa ihmisten muuttoa ja uranrakentamista ulkomaille sekä verokilpailua osoituksena oikeasta demokraattisesta äänestämisestä.  Siinä häneltä on kadonnut demokratian pääominaisuus eli käsitys tasa-arvosta kansalaisten kesken.  Tuollaiset valinnathan ovat yleensä mahdollisia vain niille joilla on resursseja valita tuollaisia vaihtoehtoja.  Muut, vähempiosaiset, eivät pääse mukaan wahlroosilaiseen demokratiaan. Aiemmin Wahlroosin käsityksiä olisi nimitetty harvainvallaksi eli oligarkiaksi ja kun ottaa huomioon keillä nuo resurssit valintojen tekemiseen on, myös rahavallaksi eli plutokratiaksi.


Valtioajattelussaan tiukkana kapitalismin edunvalvojana profiloitunut Wahlroos sen sijaan tuntuu tulevan kapitalismin kehityksen jälkijunassa, ainakin jos on uskominen Taloussanomat-lehden juttua hänen kirjastaan.  Hän kaipaa ameriikkalaistyylistä vahvan johtajan valtioita.  Ne ovat kuitenkin jo historiaa sillä ylikansalliset kapitaalikasautumat ovat jo ajaneet niiden ohi.  Johtajat niissä, kuten esimerkiksi Barack Obama, ovat rahoittajiensa vankeja eivätkä vahvoja itsenäisiä toimijoita. Epäilen Wahlroosin sen ymmärtävän mutta haluavan kuorruttaa kapitaalien etuja ajavaa sanomaansa demokrattisella valtiojohtajan valinnalla.  Meidän muiden sen sijaan pitäisi nähdä ohi ja edelle Wahlroosin ajattelusta.

Wahlroos on aiemminkin kunnostautunut tiukkana ja oman asiansa osaavana oman etunsa ajajana.  Niin tässäkin,  Hän vain piilottaa oman etunsa passiivimuotoihin mutta nimeää vastustajansa, nuo ilkeät laiskurit jotka sosiaaliturvassaan imevät häneltä hänelle mukamas kuuluvaa lisäarvoa.  Wahlroosin älyllistä terävyyttä ja nokkeluutta sananpyörittäjänä ei pidä aliarvioida vaan siihen on vastattava toisaalta asiallisesti perustellen mutta toisaalta sananokkeluuttakaan ei pitäisi unohtaa sillä se tuo julkisuutta ja sitä kautta parhaimmillaan voidaan herättää ajattelua.


Kuten alussa mainitsin, en ole, vielä, kirjaa lukenut vaan purkaukseni perustuu hänen kirjanjulkaisun yhteydessä antamaansa buffihaastatteluun ja muutamaan nettilehden kirjoitukseen.  Pyrinkin siis rajaamaan kommentointini niissä esiintyviin.  Lukenen teoksen myöhemmin kun sen divarista tai kirjastosta käsiini saan.  Sitä ennen pidättäydyn tukemasta kirjan hinnalla Wahlroosia ja Reenpäiden kirjaimperiumia.

Tiedonlevitteet väkivallan asialla

Länsimailla on lyhyen ajan sisällä jo toinen melko samanlaisen kaavan mukaan menossa oleva vallassaolijoiden vaihto sotimalla.  Vain muutamia kuukausia sitten USA ja sen apuri NATO vaihtoi Muammar Gaddafin omituiseen kapinallishallintoon Libyassa kapinallisten ja valikoitujen NATO-maiden käymällä sodalla.  Silloin läntisessä valtajulkisuudessa, s.o. täälläkin Suomessa hegemonia-asemassa olevassa, esitettiin kuinka hallinto sorti aseettomia siviilejä.  Vain muutaman viikon kuluttua nuo aseettomat olivat vallassa ja paukuttelivat pyssyjään Tripolissa.  Nyt samainen valtajulkisuus vaikenee siitä kuinka uudet vallassa olijat hoitavat etniset puhdistukset kun osa libyalaisista on väärän värisiä eli liian tummia. 

Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia.  Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia.  Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt.  Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American. 

Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä.  Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle.  Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta.  Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.

Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi.  Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.

Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.

Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla.  Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn.  Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen?  Veikkaan jälkimmäistä. 

Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja  tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa.   Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.

EVAn EU tiedotusvälineissä

Elinkeinoelän valtuuskunta (EVA) on julkaissut arvio- ja asennetutkimuksen "EU vai ei?".  Tutkimus kertoo EU-myönteisyyden lisääntyneen.  Monet tiedotusvälineet ovat uutisoineet sen nimen omaan tuosta myönteisyyden kasvun näkökulmasta.


EU-myönteisuuden kasvua mainostetaan niinkuin kyseessä olisi jonkinlainen hyväksyntä harjoitetulle politiikalle, siis nykyisen hallituksen hyväksyntänä.  Toisaalta selitellään ihmisten jakautumisella PeSujen kannattajiin ja muihin.  Ilmeisesti ajatuksena on, että PerSujen vastustajat haluaisivat profiloitua m.m. kannattamalla EU:a. 


Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jätetty, että tutkimustapaa on muutettu aiemmasta niin, että otosjoukko on  valikoitu eritavalla.  Kuitenkin esimerkiksi Helsingin-Sanomat tuo sen kuitenkin esille mutta ei YLE. Aiemmin lähetettiin kirjeitä suomalaista satunnaisotannalla valikoiduille ja odoteltiin vastauksia.  Nyt joukko on  valikoitu satunnaisotannalla Taloustutkimus Oy:n internet-paneelista eikä kaikista suomalaista. Vastaajajoukko on siis aivan erilainen ja erityinen.  Tulokset eivät silloin ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.


Toisaalta toimittajat eivät ole analysoineet ollenkaan tutkimuksen ajankohdan vaikutusta.  Tutkimuksen kyselyt tehtiin peresidentinvaalien aikana.  Silloin vaalikampanjassa esillä olevat keskustelut ja kannanotot ovat taatusti vaikuttaneet asiaan.  Olisikin siis syytä arvioida miten ihmisten suhtautuminen esillä olleisiin EU:n vastustajiin, Timo Soini/PerSuli ja Paavo Väyrynen/KePuli, vaikutti asiaan.


Oma lukunsa kuvaamaan tiedonlevitteiden suhtautumista on tutkimusten muiden osien uutisointi.  NATO-kysymys eli suomalaisten NATO-vastaisuuden kasvu ei ylittänyt uutiskynnystä ilmeisesti muualla kuin Metro-lehdessä ja sielläkin yhdellä palstalla.  Suuremmat tiedonvälitteet kuten HS ja YLE jättivät sen huomiotta.


Samoin ilman huomiota näyttää jääneen tutkimuksen osio jossa tutkittiin n.s. "impivaaralaisuutta" kysymyksellä keskittyvätkö suomalaiset poliitikot liikaa kansainvälisiin asioihin ja jättävät kotimaiset ongelmat liian vähälle.  Senkään tulos ei tue tiedotusvälineiden välittämää kuvaa impivaaralaisuuden pelosta joten se on jätetty uutiskynnyksen tuolle puolen.


Kaiken kaikkiaan siis valtatiedotusvälineemme jatakavat kampanjaansa EU:n ja NATO:n puolesta.  Ne tuovat esille vain tähän tarkoitusperää ja tavoitetta tukevia uutisia ja jättävät siinä suhteessa vastemieliset julkaisematta. Kannaatkin asioista perille pyrkivien hakea tietoa alkuperäisistä lähteistä.  Meidän tiedonvälitteistömme kun näyttää olevan tälläisissä asioissa niin yksisilmäistä ja -puolista, että vastakkaiset näkemykset jäävät pienimpien lehdykäisten marginaaleihin jos mahtuvat sinnekään.  Pitäisikö tässä oikein tyrmistyä tuollaisesta?

Tyrmistynyt liito-orava

Viime aikoina bulevardi-lehtien lööpeistä vakavampiin tiedonlevitteisiin on katsottu hyväksi tyrmistellä.  Milloin Hilkka Ahde kohtelustaan, milloin meteorologi pieleen menneestä sääennnusteesta ja kaikkea siltä väliltä.  Viimeisimmäksi Espoon kokoomuslainen kaupunginjohtaja johtamansa kaupungin kohtelusta kokoomuslaisen pääministerin johtaman hallituksen budjettikehyksissä.


Verkon sivistysanakirja määrittelee tyrmistyksen: hämmentyä perin pohjin jostakin odottamattomasta epämiellyttävästä asiasta. esim. Tyrmistyä sanattomaksi. Oli tyrmistyneen näköinen. Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus.


Onkohan Suomen kieli sanastoltaan todella noin köyhä, että ammattitoimittajat eivät löydä muita sanoja kuvaamaan hämmentymistä, pettymistä, tuohtumusta, raivostumista, suuttumista, harmistumista, kärsimystä tai muuta sellaista tunnetilaa jossa olo on kuin liito-oravalla keskellä hakkuuaukeaa. Enpä usko vaan pitäisin kieltämme varsin rikkaana. Taitava tai ainakin sanoista kiinnostunut toimittaja löytäisi niitä muutenkin kuin apinoimalla tai koneellisesti englanninkielestä niitä kääntämällä.

Kannattaisiko toimittajien siis paneutua synonyymien käyttöön jotta julkisen keskustelua seuratessa ei tarvitsi tyrmistyä ylenmääräisestä tautologiasta.  Laajempikin ilmaisun monipuolistaminen ilahduttaisi tälläistä meidän savolaisten kansallisurheiluun eli verbaaliakrobatiaan viehtynyttä.

Katainen avoimena

Pääministeri Jyrki Katainen on puolustellut kreikkalaispankkien kanssa tehdyn sopimuksen salailua m.m. YLE/Radio Suomen Pääministerin haastattelutunti -ohjelmassa.  Lukaisin tuossa pika pikaa julkisuuslain Finlexistä.  Minä en löytänyt sieltä perusteita tälläiselle salailulle. 

Laki lähtee siitä, että kaikki asiakirjat ovat julkisia jollei ole erityistä perustetta niitä suojata salaisiksi.  Viranomaisten, siis myös pääministeri Kataisen, tulee edistää kaikin tavoin julkuisuutta ja avoimmuutta hallinnossa.  Tässä suhteessa kreikkalaispankkien vaatimukset eivät mene yli Suomen lainsäädännöstä.

Mikäli sopimuksessa on kohtia jotka paljastaisivat kreikkalaispankkien liikesalaisuuksia, ne on mahdollista peittää julkisuudessa.  Sen sijaan nekään eivät saa olla peruste estää Suomen korkeimman vallan haltijoita eli kansanedustajia tutustumasta perinpohjin valtiosopimukseen josta he joutuvat tekemään päätöksensä.

Tällä kertaa joudun olemaan Timo Soinin/PerSu kanssa samaa mieltä hänen yrittäessään saada sopimusta julkiseksi. Tosin hänen touhuissaan on persumaista suureellista mesoamista Kataisen arvovalloista sun muuta.

Toivottavasti joku tiedotusvälineiden edustaja lähtee kysymään sopimusta esille ja pakottaa Kataisen apupojat ja -tytöt joko antamaan sen tai tekemään virallisen päätöksen sen peittelemisestä.  Sen jälkeen päätöksen kanssa voi lähteä oikeuteen Kataista vastaan.

Korkmanin rakenteellinen juustohöylä

Korkeassa 64 vuoden iässä eläkkeelle ETLAn ja EVAn toimitusjohtajan tehtävästä juuri kuunvaihteessa jäävä Sixten Korkman on avautunut YLEn Ykkösaamu -ohjelmassa eilen lauantaina taloudenpidosta.  Kyse lienee eläköitymishaastattelusta.

Minulle jäi epäselväksi mitä Korkman oikeasti haluaakaan.  Toisaalta hän selitteli rakenteellisten muutosten tarpeita nykyisissä talous- ja finanssikriiseissä ja tuskaili niiden poliittista vaikeutta.  Sitten hän kuitenkin tarjosi n.s. juustohäylää säästöjen tekoon.  Miten hän aikoo oikoa rakenteita hviemällä tasaisesti rahaa kaikista kuluista?  Ilmeisesti hänen tarkoituksensakaan ei ole muuta kuin ajaa nythetikaikkimulle -tekniikalla isäntiensä etua vielä eläkkeelle jäädessäänkin.

Toisaalta hän jatkoi myös työnantajien kestoaiheesta eli eläkeikien nostosta.  Hänen mukaansa eläkeiän nosto lisää työllisyyttä.  Tarjonta muka lisää kysyntää.  Tässä hän puhui aivan päinvastoin kuin hänen ideologisten taustaoppiensa mukaan tapahtuu sillä kansantaloustieteen mukaanhan asiakkaiden rationaalinen käytös luo kysyntää ja siihen vastataan tarjonnalla.  Oikeasti hänellä lienee tausta-ajatauksenaan työvoiman hinnan laskeminen lisäämällä työmarkkinoita väkisin manipuloimalla suhteellista liikaväestöä ja siten työvoiman tarjontaa. 

Mistä löytyisi näille Korkmaneille vastaajat jotka ylittäisivät valtatiedonvälityksen uutiskynnykset.  Ammattiyhdistysliikekin on saatu samaan aikaan tuskailemaan Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamis- ja erottamishässäkän kanssa.  Tiedonlevitteet selvittävät hyvin tarkkaan ja värikkäin sanakääntein Ahteen ja hänen puolustajiensa tuohtumusta mutta eivät vaivaudu edes selvittämään onko Ahde irtisanottu vai onko hänen työsuhteensa purettu vai vasta erottamisprosessi pantu liikkeelle.  Älämölö AKT:n ja Timo Rädyn ympärillä, tietenkin, saa porvarilliset tiedotusvälineet hekumoimaan ja samalla Korkmanin ja hänen kaltaistensa möläytykset jäävät elämään "totuuksina".   Sen sijaan AKT:n ja Rädyn kanta esimerkiksi eläkekysymyksiin ei näytä tiedotusvälineitä kiinnostavan vaikka siinä olisi vuoropuhelua ja kommenttia Korkmanillekin.

Varuskunnalle potkut ja potkua paikkakunnalle

Armeijan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä on nostettu taas esille varuskuntien lakkauttamiset.  Esimerkiksi Joensuussa on osoitettu mieltä aiheesta.  lakkauttamissuunnitelmiin suhtaudutaan toisaalta hyvin tunnepitoisesti pitämällä varuskuntia ja joukko-osastoja paikkakunnan symboleina.  Toisaalta yritetään pitää kiinni paikkakunnan suuresta työllistäjästä.  Yleensä varuskunnat tuovat suoria työpaikkoja ja välillisesti vielä enemmän. Niinpä varuskuntien lakkauttamiset aiheuttavatkin vipinää n.s. "poliittisessa kentässä" kun poliitikot näkevät äänien olevan liikkeellä.

Paikkakunnan kehityksestä suhteessa varuskuntaan näyttäisi olevan myös toisenlaista kokemusta.  Mikkelistä lopetettiin vuoden 2006 lopussa Savon prikaati.  Se vei kapiaisten työpaikkoja ja tilalle tuli armeijan johto- ja eskuntakeskittymä.  Siinä on vähemmän työpaikkoja ja iso osa niiden työntekijöistä pendelöivät Mikkeliin jopa pääkaupunkiseudulta.  Ainakaan johtavat "kissakaulat" eivät ole muuttaneet Mikkeliin.

Sotilastyöpaikkojen menetyksestä huolimatta tai jopa sen ansiosta Mikkelin pitkä paikallaan junnaava kehitys on nyt Savon prikaatin lopettamisen jälkeen lähtenyt vauhtiin.  Asukasluku kääntynyt nousuun, keskustaa n.s. "elävöitetty" ja saatu erilaisia palkintoja aiheesta.  Kaupungin keskustaan on investoitu yli sata miljoonaa Euroa.  Jos vaikka kaikki investoinnit, kuten esimerkiksi torin alle kaivettu parkkiluola, eivät tunnukaan kokonaisuuden kannalta järkeviltä, niin joka tapauksessa ne osoittavat jonkinlaista käännettä aikaisemmasta paikallaan junnaamisesta kehityksen ja muutoksen suuntaan.

Miten tämä muutos on saatu aikaiseksi?  Onko kyseessä luonnollinen kehitys joka olisi tapahtunut vaikka Savon prikaati olisi säilynyt vai olisiko sen lakkauttaminen sysäys alkaa ajatella toisin?  Mikä vaikutus oli sotilaiden poismuutolla työpaikkojensa perässä?  Aiheuttiko kapiaisten väheneminen kulttuurimuutoksen kaupungin asioiden hoitamisessa? Noihin kysymyksiin ei liene, vielä, vastausta mutta jonkun asiaa osaavan olisi varmaan hyvä sitä selvittää.

Omalta osaltani Mikkelistä kotoisin olevana ja näkövinkkelistäni täältä Otavan takaa näyttäisi, että ainakin touhottaminen Mannerheimin perässä olisi hieman laantunut ja olisi keskitytty enemmän muuhun.  Että kiinnostaisi tämänpäiväinen eikä menneet sodat.  Ehkäpä vielä joskus saamme jopa unohtaa vitsin Mikkelistä ainoana eurooppalaisena kaupunkina joka vielä käy II Maailmansotaa.

Oma näkemykseni ja hypoteesini on, että militarismin ja sotilaiden väheneminen paikkakunnalla antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen ja monipuoliseen kehitykseen.  Se avartaa vuorovaikuksen kulttuuria käskyttämisestä keskusteluun ja mielipiteiden monipuolisempaan käsittelyyn.  Niinpä Joensuussa, Keuruulla j.n.e. varuskunnan lakkauttaminen pitäisi nähdä pikemminkin mahdollisuutena.

Sotasyyllisistä Rauhanlakiin

Perussuomalainen kansanedustaja Reijo Tossavainen on tehnyt Eduskunnalle esityksen sotasyyllisten tuomioiden kumoamisesta.  Se on osa eräiden prokarelianistien ja muiden II Maailmansodasta revanssia hakevien yritystä pestä aikaisempiin sotiimme johtaneeseen politiikkaan vastuullisten syyllisyyttä vitivalkoiseksi.  Tossavaisen lisäksi allekirjoittanina on 38 muuta pääasiallisesti PerSuja mutta mukana myös muutamia Kepuleita ja Kokkareita.  Ilmeisesti meillä on tuossa lakialoitteessa nimettyinä nykyisen Eduskunnan militantti äärioikeisto.

Lakiehdotus on ollut ensimmäisessä käsittelyssään ja etenee normaalia käsittelyproseduuriaan Eduskunnassa ja toivottavasti ansaitsemansa kohtalon historian roskatynnyrissä.

Yhteen asiaan en kuitenkaan malta olla tarttumatta.  Yhtenä perusteluna nämä sotasyyllisten suojelijat käyttävät sinällään kaunista periaatetta, että lait eivät saisi olla takautuvia eli jos tekohetkellä joku ei ole kiellettyä niin siitä ei pitäisi rangaista jos se myöhemmin kielletyksi säädetään.  Periaate on ihan hyvä ja kannatettava - tiettyyn rajaan saakka.  Jos kyseessä on niinkin raskas teko kuin sotasyyllisyys jossa kyse ei ole yhdestä suoraviivaisesta teosta vaan poliittisista toimista jotka johtavat niinkin hirvittävään kuin sotaan niin asiaa pitää voida harkita toisinkin.  Silloin on voitava soveltaa esimerkiksi Olaus Petrin (1493 - 1552) tuomarinohjeita.  Sopivia kohtia ovat esimerkiksi:  

Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella. 

Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään.

Noita soveltamalla voidaan päätyä esimerkiksi ajattelemaan, että vaikka yksittäiset teot eivät täytä Rikoslaissa kuvattuja yksittäisiä rikoksia niin tekojen yhteisvaikutus on aiheuttanut niin julman ja kohtuuttoman seurauksen kuin sota ja sen julmuudet.

Tämän kaltaista ja vastaavaa harkintaa sovellettiin esimerkiksi natseihin Nürnbergissä 1940-luvun lopun oikeudenkäynneissä ja myöhemminkin käsiteltäessä rikoksia ihmisyyttä vastaan m.m. Haagin kansainvälisissä tuomioistuimissa.

***

Toisaalta meidän pitäisi varautua jo rauhan aikana, että emme joudu mahdollisen sodan jälkeen samanlaiseen juristeriseen hiustenhalkomiseen kuin nyt Tossavainen ja kumppanit yrittävät.  Meidän tulisi säätää lainsäädäntöömme riittävän selkeät pykälät sodan lietsomisen ja sotapolitiikan estämiseksi.  Sopiva pohja uudelle laille voisi olla esimerkiksi Mirjam Vire-Tuomisen Rauhanlaki-aloite vuodelta 1973.

Rauhanlaki-aloite oli itseasiassa lisäys Rikoslakiin eli uusi 5a§:

Joka suunnittelee, valmistelee, aloittaa tai jatkaa hyökkäyssotaa tai sotaa, joka on vastoin Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai yleisesti tunnustettujen kansainoikeudellisten perusteiden määräyksiä, on tuomittava rikoksesta rauhaa vastaan kuritushuoneeseen elinkaudeksi tai määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi.  Joka julkisesti kiihottaa edellä 1. momentissa tarkoitetun tai muun kansainoikeudellisten sääntöjen tai periaatteiden vastaisen sodan alkamiseen tai jatkamiseen tai sodalla uhkaamiseen taikka julkisesti ihannoi sellaista sotaa, on tuomittava sotapropagandan harjoittamisesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos teon vaikutus on katsottava vähäiseksi, sakkoon.  Tässä pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava.

Edellä olevaa voisi ehkä täydentää kuvailemalla kielletyksi myös liittyminen tuollaiseen sotaan  ja liittoutuminen sotilasliittoon joka tuollaisia valmistelee.

Minusta eduskunnan pitäisi säätää edellä olevan kaltainen mielummin kuin yrittää pestä aikaisempia syyllisiä omista teoistaan.  Siitä olisi meille hyötyä tulevaisuudessakin jos säädös tosissaan otettaisi.

Leivoksia Wahlroosille

Pankkiiri ja vakuutusyhtiön johtaja Björn Wahlroos on avautunut Helsingin Sanomissa.  Päälimmäisiksi asioiksi jälkeisessä keskustelussa on nostettu kaksi asiaa:  suhtautumiset väistyvään presidenttiin, Tarja Haloseen ja syrjäytymiseen.


Presidentin osalta Wahroosilla on ilmeisiä vaikeuksia ymmärtää, että presidentti valitaan presidentin vaaleilla ja se on eri asia kuin eduskunta ja sen vaalit.  Käsittämätätöntä kauppatieteiden tohtorin koulutuksen saaneelle ja niinkin paljon itseään lukemalla sivistäneelle ihmisille.  Wahlroosilta on jäänyt huomaamatta tai hän tieten tahtoen jättää välittämättä, että Halonen on valittu demokraattisesti presidentiksi ja äänestäjien enemmistö on sallinut hänelle erilaiset mielipiteet kuin valitsemalleen eduskunnalle, kaksi kertaa.


Presidentin puheista Wahlroos tarttuu erityisesti viimeisimmän uudenvuodenpuheen syrjäytymiskohtaan.  Siinä Halonen otti esille korrelaation terveyserojen kasvun ja tuloerojen kasvun välillä.  Hän esitti sen esimerkkinä kuinka "Taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa elämän kaikille alueille". Tämä oli liikaa miljonääri Wahlroosille joka nimen omaan ajaa tuloerojen kasvua ja esittää sitä yhteiskuntaan hyvää tuovana voimana.


Wahlroosilla on jo 1960-luvulta lähtien ollut tapana olla n.s. besser-wisser ja mielipidepäällepäsmäri.  Jo silloin kun hän oli radikaalivasemmistolainen, n.s. SKP:n vähemmistöläinen, hän on tiennyt muita paremmin miten muiden tulee ajatella.  Sama ainainen oikeassa olemisen asenne on jatkunut myös kääntymyksen jälkeen ja taloudellisen aseman vahvistuminen on vain lisännyt arroganttiutta.  Mutta onhan aina tiedetty, että käännynnäiset ovat paavillisempia kuin paavi itse ja kun käännynnnäisellä on ollut jo ennen kääntymistään iso ego niin mihin mittoihin se kääntämällä onkaan kasvanut.


Wahlroos on sikäli oikeassa, että korrelaatio ei sinällään tarkoita syy-seuraus -yhteyttä. Hän esittää selitykseksi, ilman todisteita, että tietyt ihmiset eivät vain hoida terveyttään. Selitys haiskahtaa Ranskan kuningatar Marie-Antoinetten (Maria Antonia Josepha Johanna von Habsburg-Lothringen, 1755 – 1793) suuhun laitetulta "jos heillä ei ole leipää, syökööt leivoksia" -lausahdukselta*). Wahlroos nimittäin "unohtaa", että kyse on myös kyvystä eikä vain halusta. Lisäksi olisi hyvä huomata, että kyvyt ja käsitykset kyvyistä ohjaavat myös haluja.


Oikeasti pitäisi lähteä etsimään syy-seuraus -suhteen suuntaa: Onko huono terveys syy huono-osaisuuteen, s.o. sairauden vuoksi ei pysty huolehtimaan elintasostaan. Vai onko huono terveys huonon elintason syytä, s.o. köyhyyden takia ei ole mahdollisuuksia keinoihin pitää yllä terveyttään. Jos tässä tutkimisessa sitten paljastuu niin epätodennäköinen, että syy-yhteyttä ei ole kumpaankaan suuntaan, sitten on lähdettävä etsimään muita syitä.

Oma käsitykseni tuosta suhteesta perustuu yleiseen elämänkokemukseen.  Sen mukaan yhteys on molempiin suuntiin.  Ihminen joka elää sellaisessa sosiaalisessa asemassa, että huoli jokapäiväisestä toimeentulosta ja katosta pään päällä on päälimmäisenä, ei jaksa olla kiinnostunut asioista jotka eivät tuo ruokaa pöytään nyt.  Jokapäiväiset arjen huolet vievät mahdollisuuden ajatella pitemmällä tähtäyksellä terveyden hoitamista.  Ja kun terveys alkaa pettää, alkaa pettää myös kyky edistää omaa elämisentasoaan.  Kun tähän kierteeseen painetaan ihmisiä kiristämällä työsuhteiden ehtoja, polkemalla palkkoja ja ahneen hinnoittelun avulla hinaamalla terveelliset tuotteet tavoittamattomiin niin on puhuttava syrjäytymisen asemesta syrjäyttämisestä.  Ja tässä syrjäyttämisessä Björn Wahlroos on itse aktiivinen toimija omilla busineksillaan.  Hän siis välttelee ja peittelee omaa vastuutaan noilla puheillaan. 

---

*) Oik. repliikki on Jean-Jasques Rousseaun (1712 - 1778) teoksesta Tunnustuksia.

Tasa-arvon mekin ansaitsemme

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt pari valtiopäiväneuvoksen arvonimeä.  Saajina ovat vihreiden Erkki Pulliainen ja SDP:n Mikko Elo pitkän valtiopäivämiesuransa palkkioksi.  Molemmat ovat olleet Eduskunnassa 24 vuotta.

Jos ja kun valtio ja yhteiskunta on tasavalta jossa ihmiset ovat tai ainakin pitäisi olla keskenään tasa-arvoisia ja -vertaisia ilman eriarvoistavia sääty- tai kastilaitoksia niin luulisi ihmisten nostamisen arvonimillä tai ritarikuntien arvomerkeillä toisten yläpuolelle olevan turhaa.  Tuollaiset arvot ovat naurettavia ja tasavallassa täysin turhia. 

Ihmisten hyvien tekojen muistaminen ja positiivinen palaute on tietysti mukavaa ja kannustaa ihmisiä, kuulemma, parempiin suorituksiin jatkossakin.  Sitä voidaan kuitenkin antaa muullakin muistamisella ja julkisella tunnustamisella, ilman kohteiden arvon korostamista.  Tekojen arvo on oikeasti eri asia kuin ihmisen arvo.  Näidenkin ihmisten, Elon ja Pulliaisen valtiopäivähistoriasta voisi nostaa esiin tekoja jos palkitsija eli presidentti niin tarpeelliseksi näkee.  Tai jos yksittäisiä tekoja ei löydy mutta 24 vuoden ura valtiopäivillä katsotaan palkitsemisen arvoiseksi niin sitten se.  Palkinto tai muistaminen voisi olla esimerkiksi virallisluontoinen ja julkinen kiitoskirje, mitali tai vaikka muotokuva parlamentin seinälle.

Jaakko Juteini (1781 - 1855) kirjoitti aikoinaan runon Laulu Suomessa.  Sillä varmaan kiusataan koulukkaita vieläkin.  Se alkaa sanoin "Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa"  ja päättyy kertosäkeeseen ":,:valistus on viritetty, järki hyvä herätetty:,:".  Välissä kehutaan suomalaisten työtä ja sivistystä antaen arvoa kaikille eikä vain valikoiduille ylempään arvoon nostetuille.  Olisi siis meidänkin hyvä jo tavoittaa Juteinin valistunut järjen käyttö.

***

Toki valtio voi arvonimillä ja -merkeillä ihan hyvin rahastaakin tittelinkipeitä. Tässä tapauksessa sitäkään hyötyä ei ole kun valtio siirtää k.o. henkilöiden osalta rahaa taskusta toiseen ja siihen siirtelyynkin kuluu energiaa.

Jos arvonimi- ja -merkkikauppaa haluaisi valtion rahanhankintakeinona tehostaa, niille voisi pystyttää nettikaupan josta saisi ostaa nimiä ja krääsää kukin halunsa ja maksukykynsä mukaan markkinaehtoisesti.  Posti toimittaisi killuttimet ja paperit leimoilla, sineteillä ja hanhensulilla varustettuna sen mukaan mitä kukin tilaa ja haluaa maksaa.  Jos ja kun asiakas haluaa, voisi järjestää myös juhlallisia luovutuspippaloita erilaisissa ympäristöissä ihan fyysisesti tai virtuaalisesti.  Erilaisia ritari- ja muita sankarikuntia voisi tietysti rakennella ihan some-pohjaisestikin.  Tietysti myös kunnille voisi sallia saman rahoituskeinon. eikun Visa vinkumaan.

Eläkkeelle

Uusimpien uutisten mukaan, m.m. YLE ja Helsingin Sanomat, SAK on lipeämässä aiemmasta kannastaan puolustaa suomalaisten työeläkeikää.  Puheenjohtaja Lauri Lyly/SDP  haluaa muka vain "aukaista neuvottelujen solmuja".  Onneksi puhemies Eero Heinäluoma/SDP sentään vielä lupaa pitävänsä kiinni aiemmista lupauksista, ainakin tämän vaalikauden.  Toivottavasti hänen sanansa vielä painaa SDP:n päätöksenteossa.

Tosiasiassa koko ajan tosiasiallinen eläkkeellä jäämisen ikä nousee.  Tämän on huomannut myös SAK ja tiedosttaa siitä sivuillaan.  Vain Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ei sitä halua huomata ja kärttää vanhuuseläkkeen lakisääteisen ikärajan nostamista.  Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä (oikeammin 25-vuotiaan eläkkeellesiirtymisiän odote) oli vuonna 2009 59,4 vuotta. Seuraavana vuonna se oli 60,4 vuotta ja viime vuonna 60,5 vuotta. Näin ollen eläkkeellesiirtymisiän odote on kehittynyt odotettua paremmin.  Siitä huolimatta lakisääteisiä rajoja halutaan nostaa.

Nykyinen eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen on saatu aikaiseksi varhais-, työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkkeiden sääntöjen kiristyksillä.  Kun samaan aikaan työnantajat harjoittavat entisenkaltaista ikärasismia, ihmiset joutuvat eläkkeen asemesta työttömyyskortistoon.  

Jos työnantajilla ja porvaripoliitikoilla olisi aito huoli työurista niin he pyrkisivät pidentämään työsuhteita.  Se tarkoittaisi työolosuhteiden parantamista niin, että ihmiset säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään.  Samoin se tarkottaisi työnantajien asenteiden muuttamista siten, että ikääntyvistä työntekijöistä pidettäisi kiinni eikä pyrittäisi pääsemään eroon.  Se taas tarkoittaisi ikärasismista luopumista ja työelämän olosuhteiden tekemistä houkuttelevammiksi.  Nykyiset säännöksethän tarjoavat mahdollisuuden olla töissä 68 ikäiseksi jos molemmat osapuolet eli sekä työnantaja ja -tekijä niin haluavat.  Vaikutetaan siis ensin niihin haluihin.

Oleellisia kysymyksiä taloudellisesta vakaudesta

Jälleen ovat EU:n johtajat koolla pystyttämässä Euroopan vakausmekanismia (EVM, englanniksi European Stability Mechamism (ESM)).  Keskustelu tapahtumasta ja EVM:n sisällöstä näyttää menevän päivittelyksi miten Tsekit ja Britit sitä vastustavat.  BBC:n uutiselle onkin luonnollista, että pääministeri David Cameron ja Brittien kannat ovat pääosassa.  Mutta Suomen tiedotusvälineet joko ohittavat koko jutun vaivihkaa tai uutisoivat myös Brittien ja Tsekkien kantoja.  Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja YLE jättivät vaikutukset Suomeen ja Suomen kannat vähälle.  Esimerkiksi Hesarille olivat uutisia Kataisen karvahattu ja huono yhteydenpito eduskuntaan. Toki myös porvari Kataisen tölväisy Belgian lakkolaisista sai tilaa porvarilehdessä. YLElle taas olivat tärkeitä Tsekit ja kompromissihakuisuus. Kumpikaan eikä mikään muukaan tiedonlevite ole avannut millainen mekanismi oikeasti on ja mitä mekanismi tarkoittaa käytännössä Suomen valtiontaloudelle ja taloudellemme yleensä. 

Toki tiedonlevitteet mainostavat budjettikuria ja erityisesti, kuinka kreikkalaisia on vahdittava.  Sen sijaan monet oleelliset kysymykset jäävät esittämättä ja siten myös vastaamatta.  Esimerkiksi miten mekanismi tulee rajoittamaan niin kreikkalaisten kuin Suomen eduskunnan päätösvaltaa eli demokratiaa.  EUn on pitänyt olla demokratiaprojekti mutta tälläKIN lisätään kasvottomien byrokraattien valtaa yli demokraattisten valtioelinten.   

Euroopan keskuspankki kuvailee sitä omassa julkaisussaan heinäkuussa 2011 niin, että se ei saisi murentaa moraalia vaan vain olla "silta" parempaan.  Oikeasti mekanismi kuitenkin rajaa valvojat kaiken valvonnan ja vastuun ulkopuolelle.  Heitä ei saa saattaa edesvastuuseen tekemistään eikä toimintaa saa edes verottaa.  Kuinka tuollainen kohottaa moraalia.  Mahdollisuus helppoon vastuun väistämiseen on yleensä ollut varmin tae luiskahtaa tekoihin

Jotkut ovat kuitenkin nähneet vaivaa jota tutkivien journalistien olisi tullut nähdä.  Youtubeen on laitettu viime joulukuussa video joka havainnollistaa EVM:n olemusta tylyllä tavalla. Luonnollista onkin, että suomalaisen journalistiikan ammattilaiset kuten esimerkiksi virkaatekevän MEPin, Petri Sarvamaan kaltaiset ovatkin rynnänneet tuomitsemaan tuollaisen iljettäväksi propagandaksi.  Tälläiset kysymyksethän kun voisivat saada tavalliset ihmiset toimimaan vaaliuurnilla ja valitsemaan eliitin kannalta väärin.

Oikeasti Euroopan talousongelmat tulevat finanssimarkkinoilta joilla pankit tekevät itse luomallaan velkarahalla spekuloiden lisää rahaa jolla ei ole reaalimaailmassa katetta.  Nämä vakausmekanismit valvoessaan valtioita eivät puutu oleelliseen juurisyyhyn.  Siitä eivät EU:n mainosmiehet ja -naiset kerro mitään.  Pikemminkin he pyrkivät peittelemään perustavaa laatua olevia ongelmia luomalla lumeongelmia ja niihin totalitaarisia ratkaisuja.  Kun perimmäiset ongelmat jäävät ratkaisematta niin eivät nämä vakausmekanismitkaan toimi.  Valvontaelinten tulisikin rajoittaa valtioiden vapauden asemesta pankkien vapautta omaan omaan rahan tekoon ja sillä spekulointiin.

Energiaratkaisu Guggenheimin varjosta

Helsingin kaupungissa on suurena keskustelunaiheena parhaillaan Guggenheim ja sen museon mahdollinen rakentaminen Helsinkiin kaikkine vaikutuksineen.  Se on toki iso aihe ja olen itsekin siitä sanani sanonut niin tässä blokissani kuin joillakin keskustelupalstoilla.  Nyt näyttää, että tämän kulttuuripainotteisen talouskeskustelun aiheuttaman hälyn varjossa viedään läpi toista, suuruudeltaan merkittävämpää mutta aiheeltaan arkipäiväisempää hanketta.  Helsingin kaupunki on päättämässä energiatuotannostaan vuosikymmeniksi eteenpäin.  Keskustelu siitä ei oikein näytä ottavan tulta laajimmissa tiedonlevitteissä ja siten julkisuudessa vaikka puhutaan Guggenheimia kertaluokkaa suuremmasta asiasta.

Asian ytimessä on Helsingin Sörnäistenrannassa sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala ja sen korvaaminen joko uusimalla se käyttämään hiiltä nykyaikaisempia ja ympäristöystävällisempiä polttoaineita tai korvaaminen täysin uudella laitoksella Vuosaaressa.  Asiaan liittyy toisaalta ympäristökysymykset eli mitä poltetaan ja millä tekniikalla sekä toisaalta miten Söörnäisten ranta-alueita muuten hyödynnetään.  Asianosaisia siis ovat kaupunkilaiset, grynderit ja ympäristö.

Helsingin kaupungin porvarillinen johto, niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin, tuntuvat ajavan kalliimpaa vaihtoehtoa joka turvaisi grynderien edut ja maksattaisi laskut kuntalaisilla eikä juurikaan parantaisi ympäristön tilaa kokonaisuutena.  Vaihtoehtona olisi halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto joka ei kuitenkaan mahdollistaisi yhtä kovaa rahastamista Söörnäisten rantaviivalla.

Rahallisesti puhutaan 1,200 MEURin uusinvestoinnista Vuosaareen Natura-alueen viereen tai 500 MEURin kehityshankkeesta nykyvoimalaan.  Yllätysyllätys uusinvestointi on ympäristövaikutuksiltaan huonompi kuin vanhan korjaaminen ja kehittäminen.

Muita asiaan vaikuttavia tekijöitä on tarve puhdistaa Hanasaaren maa-alueita jos nykyinen voimala puretaan ja alue muutetaan asuinalueeksi.  Uuden voimalan kaavailtu tontti taas on niin lähellä Natura-alueitta, että rakentamisen lupaprosessista tullee mielenkiintoinen.  Vaarassa ovat Östersundomin ja Mustavuoren alueet.  Oma lukunsa on näkemykset joiden mukaan nykyinen Hanasaaren n.s. B-voimala on merkittävä arkkitehtoninen kohde ja esimerkki oman aikansa parhaasta teollisesta rakentamisesta.  

Suunnitellut rahoitusmallitkin ovat "mielenkiintoisia", sillä miljardiluokan investointeja on tarkoitus rahoittaa suoraan Helsingin energian eli Helenin kassasta ja tulovirrasta.  Taustalla onkin epäilty olevan aikomukset Helsingin ja laajemmin myös Vantaan Energian yksityistäminen yhdessä tai erikseen.  Ainakaan Helsingin energialla ei enää olisi tuloutettavaa kaupungin budjettiin.

Veronmaksajille, kaupungille ja ympäristölle kalliimpaa vaihtoehtoa tuntuu kaupungin elimissä ajavan samat tahot kuin Guggenheimiakin eli kaupungin porvarillinen johto.  Etenkin asialla tuntuu olevan Kokoomus ja sen päällikkövirkamies eli kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen.  Jopa Helsingin energian johtokin näyttäisi puoltavan kuntalaisille edullisempaa ratkaisua.

Keskustelua tästä koko jutusta tuntuu yrittävän käydä vain Tiedonantaja -lehti.  Muut näyttävät ohittavan asian pikku-uutisin ja toistelevan Pajusen ja muiden Kokoomuskellokkaiden kuten kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Kokoomuksen Risto Rautavan puheita.  Esimerkkinä YLEn juttu aiheesta.  Vasemmistoliiton Kansan Uutiset on aiemmin kertonut jonkun kerran, esim. Kati Peltolan suulla, aiheesta kuntalaismyönteiseen sävyyn mutta nyt oli hiirenhiljaa kun asiassa tehtiin päätöksiä.  Kaupunginvaltuustossa asiasta 19/1 -12 päätettäessä koko poliittisten puolueiden kirjo Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon oli Kokoomuksen ajaman kalliimman ratkaisun takana.  Vain SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen ja SDP:n Lilli Autti vastustivat.  Tosin valtaosa valtuutetuista ei liene ollut edes tutustunut koko asiaan vaan äänestivät ryhmiensä ryhmäkurin mukaan.

Kaukaa ei ole haettu epäilys Guggenheim-keskustelun olevan tarkoituksellinen savuverho vielä isommalle kuntalaisille aiheutettavalle kuprulle.  kokoomuksen taustavoimathan ovat talouselämän suuret toimijat kuten esimerkiksi tässä tapauksessa grynderit.  Jos siis Guggenheimin varjolla ja se uhraten saa läpi tämän sikakalliin energiaratkaisun ja kaavoituksellisen triplajättipotin niin Kokoomuksen rahoittajat voivat olla tyytyväisiä sille ohjaamiensa resurssien kustannus/hyöty -suhteeseen.

Helsingistä Guggenheimiin

Viime päivien kuumin puheenaihe on ollut Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin.  meille ovat erilaiset taide- ja matkailubusineksen autuudenjulistavat taas todistaneet miten hieno ja ainutkertainen mahdollisuus meillä on ja jos siihen ei tartuta meitä uhkaa ties millaiset hirvittävyydet tai aineski ollaan tyhmiä.

Prosessista

Koko prosessissa minua vaivaa, että missään ei ole esitetty sitä tai niitä ongelmia tai tavoitteita joita tällä hankkeella on lähdetty ratkaisemaan.  Niistä vedettyjä vaatimuksia ratkaisulle ei ole esitetty.  Eikä missään ole näkynyt vertailtuja vaihtoehtoja Guggenheimin rinnalla.  Meille on vain esitetty Guggenheimin itsensä helsinkiläisten verorahoin tuottamaa markkinointimateriaalia.

Guggenheim-museota esitellään toisaalta matkailumahdollisuutena.  Se kuulemma tuo satoja tuhansia matkailijoita ihmettelemään museota.  Tässä vedetään esiin silloin yheensä espanjalaisen Bilbaon onnistunut matkailuprojekti.  Siinä tapauksessa Bilbaon kaikki tekeminen ja onnistuminen pistetään Guggenheimin piikkiin ja gloriaksi.  Sen sijaan esimerkiksi Berliinin ja Venetsian enemmän tai vähemmän flopanneet eivät Guggenheimin tyrkyttäjille kelpaa esimerkeiksi.

Toisaalta museota tarjotaan ratkaisuksi edistämään suomalaisen nykytaiteen vientiin.  Kansainväliset taiteen ystävät kiinnostuisivat suomalaisesta taiteesta kun kävisivät katsomassa kansainvälisiä näyttelyitä Katajanokan Guggenheimissä.  Silloin unohtuu, että toisaalla Helsingin Gukkenheimin pitäisi keskittyä kuulemma arkkitehtuuriin ja design:iin.

Helsingin taidemuseo

Oma lukunsa on Helsingin kaupungin tarjoutuminen luopumaan omasta taidemuseosta ja antamaan kaikki Solomon R. Guggenheimin  ja hänen veljentyttärenä Marguerite "Peggy" Guggenheimin jäämistöjen etuja vartioivan säätiön valtaan.  Siellä päätöksiä tekee hallitus jota säätiö itse täydentää tarpeidensa mukaan henkilöillä jotka lahjoittavat tarpeeksi rahaa.

Helsingin oman taidemuseon tuhoajana tässä vaikuttaa Guggenheimin jonkinlaisena asiamiehenä toimiva Janne Gallen-Kallela-Siren.  Hänen varsinainen tehtävänsä kai pitäisi olla nimen omaan Helsingin taidemuseon johtajuus ja siten sen kaikinpuolinen edistäminen.  Sen sijaan hänellä on Guggenheim-kytköksen lisäksi sivutoimi Ekoport Turku Oyn hallituksessa jota kautta löytyy mielenkiintoinen kytkös: sijoittaja ja taidekeräilijä Carl Gustav Ehnrooth joka sattumoisin on myös Guggenheim-säätiön hallituksessa.  Tutkivat journalistit voisivat tutkia tätäkin mielenkiintoista kytköstä tarkemmin. 

Keskustelu

Tässä Guggenheim-asiassa sen ajajat tuntuvat käyttävän samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi NATO- ja EU-friikit.  vastustajat ovat kehityksen vastustajia, eivät ymmärrä kansainvälistä verkottumista, eivät näe liiketoiminnan mahdollisuuksia ja ovat muutenkin tyhmiä.  Sen sijaan mihinkään vastustajien kysymyksiin ei vastata.

Erityisesti Guggenheim-museon edistämisen tasoa kuvaa Harry "Hjallis" Harkimo viikonlopun Ilta-Sanomissa: hän ei voi ymmärtää miten ymmärtämättömiä vastustajat ovat.  Samaa sarjaa edustaa myös kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara jonka mukaan näin hienoa hanketta ei vastusta kuin joku vasemmistolainen, tietenkin. Harkimo myös koki tarpeelliseksi syyttää aikaisempaa kulttuurityötä siitä, että Guggenheimin kaltaista brändiä ei ole pystytty tänne tekemään ja siksi sellainen pitää ulkomailta kalliilla rahalla ostaa.  Hän vain unohti, että aiemmin tälläisiä rahoja ei ole löytynyt hyvillekään ideoille mutta nyt sellaisety pitäisi repiä.

Oma lukunsa on käyttää Carl Gustaf Ehrnroothia ikäänkuin puolueettomana asiantuntijana.  Hänhän on mitä suuremmassa määrin omalla asiallaan.

Sen sijaan Vasemmistoliiton kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on esittänyt ihan oikeita käsityksiä.  Hän on muotoillut kysymyksiä: Tuoko tuollainen panostus jotakin lisäarvoa kulttuurille ja jos niin mitä?  Toisaalta, hän on tuonut Guggenheim-kiireeseen valtiontaloudellista realismia: tämän vuoden budjetti on kiinni ja kulttuuribudjetista on muutenkin leikattava, mitä leikattaisi lisää jotta Guggenheimille riittäisi rahaa?  Asko-Seljavaarat eivät vastaa mutta syyttävät ymmärtämättömästä vastustuksesta.

Aikataulu ja kustannnukset

Oma luokkaansa on hankkeen aikataulu.  Ensin säätiöllä oli kaksi vuotta aikaa tehdä selvitystään helsinkiläisten veronmaksajien rahoilla.  Nyt päätös pitäisi tehdä sen yksipuolisen ja asianosaisten itsensä tekemän markkinointimateriaalin perusteella reilussa kuukaudessa.  Päätöstä ollaan tekemässä markkinointimateriaalin esittämien, taatusti alakanttiin laskettujen, lukujen perusteella n. 150 MEUR:n rakennusinvestoinnista, n. 30 MEUR:n lisenssi- ym. kuluista 20 vuodeksi ja 13 MEUR:n käyttökuluista.  Vertailun vuoksi Helsingin taidemusen kulut taitavat olla n. 3,7 MEUR.   rakennuskustannuksia voinee verrata esimerkiksi musiikkitaloon: kokonaishinta oli budjetin mukaan 140 MEUR ja 160 MEUR toteutui jolloin Guggenheimin arvioitu neliöhinta olisi n. 2 1/2 kertainen.

Vaihtoehdot

Minusta olisi enemmän kuin kohtuullista, että meille suurelle yleisölle mutta etenkin Helsingin kaupungin päättäjille esitettäisi myös vaihtoehdot noiden ylväiden tavoitteiden saavuttamiselle.  Miten noita samoja asioita kulttuurin ja matkailun saralla voitaisi saavuttaa samanlaisilla panostuksilla.

Mitä esimerkiksi saataisi kulttuuriviennin ja -verkottumisen saralla jos kotimaisiin voimiin, kansainvälisiin näyttelyvaihtoihin j.n.e. sijoitettaisi uutta rahaa tuon lisenssimaksun verran eli 1,5 MEUR per vuosi.   Jos näihin vaivauduttaisi vastaamaan niin ehkä Arhinmäkikin saisi vastauksensa.

Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että tätä asiaa käsiteltäisi asiallisesti, siis siten, että tavoitteet ja vaatimukset sekä vaihtoehdot selvitettäisi ennen päätöksentekoa.  Päättäjillä Helsingin kaupunginvaltuustossa pitää olla kunnolliset kustannus/hyöty -analyysit käytettävissään eikä vain rahan pyytäjien markkinointiprosyyri.

Vaalipiiriongelmat

Viime aikoina on kovasti kohkattu eduskuntavaalienvaalipiirijaosta.  Osa vaalipiireistä on liian pieniä ja osa liian suuria jotta vaaleissa eduskuntaan valikoitumiseen olisi tasavertaiset mahdollisuudet eri puolilla maata. Aiemmasta väestönsuhteen mukaan varsin tasaisesta vaalipiirijaosta on epätasaisen väestön kasvun takia päädytty nykyiseen kun vaalipiirien rajoja ei ole sitä mukaa entrattu kun muutosta on tapahtunut.  Oikeusministeriön vaalisivustolla on kehitys taulukkomuodossa.

Nykytilan ongelmia

Nykyisen ongelman muodostaa suhteellisesti syntyvä mutta julistamaton äänikynnys kun äänet lasketaan d'Hondtin menetelmällä vertailulukujen kautta eduskuntapaikoiksi.  Jos vaalipiirissä on jaossa vähän paikkoja, äänikynnys nousee korkeaksi ja jos paikkoja on jaossa runsaasti, kynnys laskee.  Yleisesti ongelmasta käytetään esimerkkinä Vihreiden Tarja Cronbergin, tuolloin ministeri ja puolueen puheenjohtaja, kohtaloa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuoden 2007 kun hän suurella äänimäärällä jäi valitsematta.

Cronbergin eduskuntapaikka ei karahtanut niinkään vaalipiirin kokoon vaan d'Hondtin menetelmään joka suosii suuren suosion saaneita listoja.  Se valittaessa on tehty tietoinen päätös korostaa suositun listan saamaa suosiota suhteessa heikommin menestyneisiin. D'Hondtin menetelmässä se tehdään käyttämällä listakohtaisia vertailulukuja ja laittamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden perusteella.   Muissa laskentajärjestelmissä se tehdään muin keinoin, usein lisättynä jonkinlaisilla tasausmenettelyillä tuomaan tasapuolisuutta.

Suora ja selkeä ratkaisu

Suorin ja selkein kaikille ehdokkaille tasapuolinen menettely olisi jakaa paikat kussakin vaalipiirissä suoraan ehdokkaille annettujen äänien mukaan.  Silloin vaalipiirin koko ei olisi niin merkittävä ehdokkaita eri vaalipiireissä eriarvoistava tekijä. Silloin periaatteessa sama absoluuttinen äänimäärä riittaisi kaikkialla ja kaikkien äänien painoarvo olisi saman suuruinen kaikkialla.

Suoraan äänimäärien mukaan paikkojen jako edellyttäisi kuitenkin ajattelutavan muutosta.  Kun nykyinen tapa korostaa suositun listan, esimerkiksi jonkin puolueen, suosiota entisestään, ajatellaan ikäänkuin sen edustaman ajatusmaailman saamaa kannatusta.  Ja toisaalta puhutaan puoluekentän sirpaloitumisen estämisestä.  Sillä tarkoitetaan, että estetään tarkoituksella uusia yrittäjiä pääsemästä vanhojen markkinoille.
 
Vaalipiirien pilkkomisia ja yhdistelyjä

Nykyiset vaalipiirit ovat todella kovin erikokoisia ja nykyisellä laskentamenetelmällä johtavat eriarvoisiin asemiin.  Vaikka laskentatapakin korjattaisi, suuret kokoerot aiheuttavat suhteellista eriarvoisuutta eri listojen välille.

Remontti nykyisessä vanhoista maakunta- ja läänijaoista periytyvässä palapelissä olisi tarpeellinen.  Se edellyttäisi suurten pilkkomista ja pienten yhdistelemistä.  Vaihtoehtoja on monta jo riippuen siitä kuinka montaa ja minkä kokoisia vaalipiirejä tavoitellaan.  Halutaanko alueellisesti edustavia vai väestöllisesti tasapainoisia j.n.e.  Ääripäät kai lienevät englantilainen yhden valittavan vaalipiirit contra koko maan yksi vaalipiiri.

Tämän hetkisessä keskustelussa tuntuu eniten painavan valittuina olevien ja puolueissaan vaalimenestyksestä vastuussa olevien ajattelu tulevaisuudestaan.  Siitä seuraa, että ajattelu eikä keskustelu johda uusiin ratkaisuihin vaan kelataan vanhojen ratkaisujen vaikutuksia omaan menestykseen.  Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustelu jota käydään Itä-Suomessa siitä miten Savoja ja Karjaloita sekä Kymenlaaksoa pitäisi palapelissä kohdella.

Oman mausteensa keskusteluun tuo myös erilaiset tunteenomaiset nurkkakuntalaisuudet.  Pitäsikö savolaisten tulla toimeen yhdessä vai erikseen vai voiko savolaisia liittää joihinkin muihin suuntiin.  Erityinen osoitus tästä on muiden eteläsavolaisten demuleiden viehtymys pohjoisen suuntaan mutta kouvolalaislähtöisen Pauliina Viitamiehen hinku Kymen suuntaan.

Paikallisen edustavuuden kannalta kai maakuntaidentiteetti kuitenkin on yhdistävä tekijä.  Näin mikkeliläislähtöisenä savolaisena pitäisin tärkeänä myös sitä onko Etelä-Savo kokonaisuudessaan etumaisena vai takamaata kun sinnepäin keskeisemmiltä alueilta katsotaan.  Siis ollaanko Kouvolan takamaata vai Kuopion edustaa.

Oma lukunsa on Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien suuruus.  tasavertaisuuden tavoittelussa ne pitäisi pilkkoa.  ehkä reuna-alueita voisi myös yhdistellä muualle: Loviisasta itään Kymeen ja läntisiä yhdistellä vaikka osiin Varsinais-Suomen vaalipiiristä j.n.e.  Palapeliähän voisi pyöritellä loputtomasti.  Ehkä aiheesta voisi tehdä jopa tietokonepelin jota voisi aikansa kuluksi kukin pelailla.

Muita ajatusmalleja

Voisiko vaalipiirijakoa ajatella myös muilta kanteilta kuin maantieteen ja väestöpohjan?  Voitaisiko jako tehdä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, kulttuurin, turvallisuuden j.n.e. vaalipiireihin.  Äänestäjät ilmoittautuisivat haluamaansa vaalipiiriin ja ehdokkaat asettuisivat ehdolle haluamaansa vaalipiiriin.  Paikkoja vaalipiiristä annettaisi siinä suhteessa kun siihen on ilmoittautunut äänestäjiä.

Entä voisivatko äänestäjät perustaa itse vaalipiirin?  Halukas joukko voisi, esimerkiksi sosiaalisen median keinoin, perustaa yhteisön jolle sen suuruuden mukaan annettaisi tietty osa valittavista paikoista.  He voisivat keskuudestaan valita haluamansa ehdokkaat haluamallaan tavalla.

Liikkuminen vaalipiiristä toiseen perustuisi kummassakin paikassa äänestäjän omaan ilmoitukseen.

Ceterum Censeo: Presidentinvaaleissa tarvitaan, etenkin toisella kierroksella, mahdollisuus äänestää vastaan.  Mieluusti äänestäisin näissä vaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkia vastaan mutta etenkin toisesta kierroksesta näyttää tulevan sellainen, että kukaan ei minulle kelpaa.

NATO-jäsenyyttä vastaan

Helsingin Sanomat uutisoi teettämäänsä NATO-kyselyä sekä paperilehdessään että nettiversiossaan.  Uutinen jutussa oli, että NATOn vastustus sivuaa aiempaa muutaman vuoden takaista ennätystä.  Nyt jopa Kokoomuksen kannattajien enemmistö vastustaa. 

Sinällään juttu paljastaa kuinka vastoin ihmisten mielipiteitä heidän edustajansa valikoituvat.  Siinä ei kuitenkaan sinällään ole ihmeellistä.  Mielenkiintoiseksi jutun tekee esitetyt perustelut vastustukselle.

Ulkopoliittisesta instituutista on kaivettu esille kokoomuslainen, entinen poliittinen valtiosihteeri ja vanha NATO- ja EU-friikki Teija Tiilikainen.  Hänen mielestään kyse on NATOn toimien julkisuudessa saamasta kuvasta.  Ikäänkuin itse teot eivät olisi syynä vaan niistä saatu kuva.  Peili siis on taas syyllinen kieroon kuvaan, ei kohde itse.

Tiilikainen vieläpä nostaa esiin innokkaan Viron touhut Afganistanissa.  Rivien välistä paistaa, että hänen mielestään Suomen pitäisi olla kuten pienempi mutta rohkeampi Viro eli kritiikittömästi mukaan USAn valloitus- ja miehityssotiin mihin vain kutsu käy.

Puolustusministeriön tiedottaja Jyrki Iivonen taas syyttää Euron kriisiä.  Varsin kaukaa on pitänyt Iivosenkin hakea syyllistä.

Kumpainenkaan ei tuo esille ihan konkreettisia NATOn toimia, esimerkiksi sotiaLibyassa ja Afganistanissa.   Eiköhän niissä riitä maailman menoa seuraaville suomalaisille ihan riittävästi syitä vastustaa perustellusti NATOon liittymistä.

Sikäli Tiilikainen on oikeassa, että NATOa kannattavat presidenttiehdokkaat, siis kaikki pl. vassuli Paavo Arhinmäki, ja heidän puolueensa yrittävät olla hissunkissun vaaleja edeltävän ajan jotta eivät paljastuisi ja menettäisi ääniä.  Meillä on siis ilmeisesti  odotettavissa vaalien jälkeen uusi NATO-kiiman kausi.