Ruotsalaisen puolueen ruumiinavaus

SFP/RKP on tällä vaalikaudella Petteri Orpon hallitukseen mentyään ollut silloin tällöin tikunnokassa yhteistyöstään äärioikeistolaisen Perussuomalaisten kanssa.  Toki muutenkin koska hallituksen hallitusohjelma sisältää tavoitteita jotka nähdään heidän aikaisemman suvaitsevaisuutta, sivistystä ja moniarvoisuutta korostaneen linjansa vastaisena.  Enpä malta minäkään pysytellä erossa heidän politiikkansa arvioimisesta.  Niinpä tässä omamieliseni "ruumiinavaus" (kielikuva koska kannatuksensa näyttää olevan normaalia luonnollista poistumaa hieman jyrkemmässä luisussa joten "luonnollinen poistuminen" voinee olla näköpiirissä).

SFP on vanha puolue.  Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle.  Se oli tiukasti svekofiilinen puolue ripauksella konservatiivista venäläisyyttä vastustavaa liberaaliutta.  Tuolloin ruotsinkielisiä ja ruotsinmielisiä yhdisti fennomanian vastustaminen, joskus rajuinkin ottein Axel Olof Freudenthal:n (1836-1911) hengessä.  Häntä pidettiin pitkään SFP:n "henkisenä isänä" mutta viime vuosikymmeninä ovat ottaneet häneen etäisyyttä rasisminsa takia.  Puolue jakoi pitkään hänen nimeään kantavaa palkintoakin mutta lopettivat sittemmin.  Viimeisen taisivat antaa Paavo Lipposelle 2007.

Puolueen nimi virallisessa puoluerekisterissä on "Svenska folkpartiet i Finland r.p.", suomeksi "Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p."  Siis ruotsalainen puolue Suomessa, ei esimerkiksi ruotsinkielisten suomalaisten puolue t.m.s. Käyvät toki ajoittain keskustelua sanoista "finne", "finländare" och så vidare.

SFP:n kannatuksen ja ruotsinkielisten osuuden kehitykset

Puolue on osallistunut koko historiansa eduskuntavaaleihin liki ruotsinkielisen väestön osuutta vastaavalla kannatuksella hyvin tiukasti alueellisesti painottuen.  Tosin pikku hiljaa myös ruotsinkieliset löysivät sijaansa m.m. työväenliikkeestä ja Maalaisliitosta. Samaan aikaan ilmeisesti osa eliitistä on pikku hiljaa fennomanian vaikutuksesta luopunut ruotsalaisuudestaan.  Toisaalta puolue on yrittänyt, etenkin 2000-luvun alussa profiloitua vähemmistöjen edunajajiksi onnistuenkin saamaan hieman kapeaa jalansijaa heidän keskuudessaan.

Puolueen linja on lähtenyt tiukasta svekomaniasta jossa tarkoitus oli pitää Suomen hallintovalta ruotsalaisella eliitillä koska suomalaisista ei m.m. Freudenthal:n mielestä ollut itse hallitsemaan itseään eikä luomaan kultuuria, eikä pääomia siten voi luottaa heidän käsiinsä.  Sitteemmin yhteiskunnallisten suhteiden muutosten, m.m. suomenkielisen koulutuksen ansiosta, se on liennytetty hallinnon, koulujen y.m. kielipuriteetin valvontaan valikoiduilla arvoliberaaleilla koristeilla.  Ytimenä kuitenkin on aina ollut ruotsinkielisten pääomapiirien etu. Ne kiedotaan ruotsinkielisten säätiöiden kanssa linnoitukseksi jonka muureja ei hevin horjuteta.  Tässä he ovat löytäneet symbioosin suomalaisen rahan kanssa muodostaen yhteisen rintaman jossa ovat niin Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuin heidän säätiönsä ja stiftelsensä.

Samaan aikaan puolue on määrätietoisesti rakentanut itselleen suvaitsevan länsimaisen liberalismin kaapua.  Ankdammens segelklubben:n kaijalle on mahtunut kovin monenlaisia pittoreskeja eksentrikkoja pätemään kunhan eivät häiritse kovaa ydintä.  On ollut omatekoista "älykköä" Jörn Donner:ia, vapaamielistä Eva Biaudet:ia sunmuita kuriositeetteja.  Jotkut suomalaisetkin kokevat koketeerata ruotsalaisuudella heidän kanssaan kuten esimerkiksi Paavo Lipponen, Tuomas Enbuske, Kimmo Sasi ihan vain muutaman erilaisen mainitakseni.  Heidän takanaan hommia pyörittää Cristoffer Taxell:n kaltaiset kovat jyrät.  Taxell lieneekin tällä hetkellä ruotsinkielisen pääoman isäntärenki ja capo sekä luottopakki pitämässä huolta ettei sen etuja vaaranneta liberaaleilla t.m.s. "haihatteluilla" ja SFP jatkaa Orpon kabinetissa.  Jopa Wikipedian kaltaisessa hänen mainitaan n.s. "harmaana eminenssinä".  Hänen vaikutuskanaviaan ovat m.m. "Stiftelsen för Åbo Akademi" ja "Föreningen Konstsamfundet" ja ne ovat tärkeitä valtakeskittymiä ja toimijoita ruotsinkielisen pääoman etujen ajamisessa.  Siten myös SFP:n taustavaikuttajia ja sen toiminnan mahdollistajia.  

Tähän asti SFP on ollut liki kaikissa sodan jälkeisissä hallituksissa (6/51 poikkeusta sitten -44 aselevon). Se on onnistunut kun hallitusten perusluonne ei ole haastanut kapitalismia ja sen nautintasuhteita. Jäljelle on jäänyt kynnyskysymykseksi vain ruotsin kielen poliittisen, koulutuksellisen ja hallinnollisen aseman varmistaminen.  Näin he myös päätyivät tähän nykyiseen Petteri Orpon oikeistohallitukseen. Sen selittely ja puolustelu on toisaalta ollut melkoinen haaste nykyiselle puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson:llekin.  Hallituskoaliitiossa on kovan linjan äärioikeistolainen Perussuomalaiset jotka vähänväliä irroittelevat fasismillaan ja rasismillaan. Niinpä Henriksson on n.s. "puun ja kuoren välissä" selitellessään kuinka milloinkin diskuteerataan ja sitten taas mennään.  Hän onkin saanut alta vuodessa tarpeekseen ja yrittää EU:n parlamenttiin lepäämään.  Tilalle kaivettanee joku joka ei myöskään keikuta segelbåt:ia mutta jolla on taas uusi uskottavuus selitellä hallituspolitiikkaa parhainpäin ydinkannattajille niin ettei taustavoimat hermostu.

Mikä on sitten SFP:n tulevaisuus?  Voiko se vielä palata nykyisestä hallituskoalitiosta aikaisempaan suvaitsevaiseen imagoonsa vai rikkoutuiko fasadit pysyvästi tai ainakin poliittiseksi ikuisuudeksi eli seurauksena olisi yhdistyminen esimerkiksi Kokoomuksen kanssa?  Ainakin ruotsinkielisten kapitaalien omistajat kalkyloinevat strategisia kuviotaan alati kansainvälistyvässä finanssikapitalismissa?  Vai onko ruotsinkielisyys aatteena vielä niin voimissaan, että suhteellisesta hidastuneesta hiipumisestaan huolimatta vielä elättää SFP:n kaltaisen pönkkäpuolueen ja vipuvarren vaa'ankielenä rakantamaan kulloinkin haluttuja kabinettikoalitioita?  Mitä aiheuttaa kun jo nyt n.s. ulkomaalaistaustaisia on enemmän kuin ruotsinkielisiä ja jossakin vaiheessa yksittäiset heidän vähemmistönsä alkavat olla suurempia?  Aiheuttaako hiipuminen luonnollisen torkahduksen vai radikalisoituvatko jotkut?  Vai löytyykö jostakin joku uusi kipinä ja Fenix fågel nousee tuhkasta?

Metafyysinen lehmä

 Bernard Russell kirjoitti esseessään ”Aatteita, jotka ovat vahingoittaneet ihmiskuntaa” (julkaistu kokoelmassa ”Filosofiaa jokamiehelle” (1967; WSOY) , alkup. ”Unpopular Esseys” (1950)) tarinan mitä metafyysinen lehmä päättelisi laitumella nähdessään junan. Hän käytti sitä esimerkkinä kuinka 

ihminen virheellisesti tekee itsestään kaiken keskipisteen ja projisoi ympäristön tapahtumat omaan itseensä. Tarina kulkee seuraavasti (suora lainaus Kyllikki Sutisen suomennoksesta):

”Ihmisen käsitys omasta tärkeydestään ilmenee oudosti niissä kuvitelmissamme, että toisten ihmisten toimenpiteiden tarkoituksena on hyvän tai pahan aiheuttaminen meille. Kun ajaa junassa kentän halki, jolla lehmikarja käyskentelee laitumella, voi lehmien joskus nähdä järjettömästi säikähtyneinä pakenevan poispäin junan lähestyessä. Jos lehmä olisi metafyysikko, se päättelisi tällöin tähän tapaan: 'kaikki toiveeni ja pelkoni koskevat itseäni; tästä voin päätellä induktiivisesti, että kaikki maailmankaikkeuden tapahtuminen tarkoittaa minua. Tuo jyrisevä juna tahtoo näin ollen joko vahingoittaa minua tai tehdä minulle hyvää. En voi uskoa, että se tarkoittaa minulle hyvää, ja siitä syystä varovaisena lehmänä koetan paeta sitä.' Jos tuolle metafyysikkomärehtijälle yrittäisi selvittää, että junalla ei ole minkäänlaista aietta lähteä raiteiltaan ja lehmän kohtalo on sille täysin yhdentekevä, eläinparka joutuisi pyörälle päästään noin luonnottoman seikan johdosta. Juna, joka ei tahdo sille mitään pahaa eikä hyvää, tuntuisi siitä vain vieläkin kylmemmältä ja hirvittämämmältä kuin sellainen juna joka tahtoo sitä vahingoittaa. Ihmisten on käynyt juuri näin. Luonnonjärjestys on tuottanut ihmisille väliin onnea, väliin onnettomuutta. He eivät voi uskoa, että tämä tapahtuisi sattumalta. Kun lehmä mahdollisesti olisi saanut kuulla jonkun toverinsa eksyneen raiteille ja joutuneen junan alle, kehittäisi se – jos sillä olisi vaatimaton määrä älyä, mikä useimmille ihmisille on annettu – filosofiset mietteensä päätöslauselmaan, jonka mukaan lehmäparka oli saanut rautatien jumalalta rangaistuksen synneistään. Se iloitsisi, kun sen papit asettaisivat aidan radan kahden puolen, ja se varottaisi nuorempiam huimapäisempiä lehmiä käyttämästä hyväkseen aidassa olevaa rakoa, koska synnin palkka on kuolema.”

Russell kuvaa esimerkillään mainiosti kuinka ihmiset niin ketterästi rakentavat itselleen merkityksiä elämäänsä ja niiden ympärille tabuja sekä sääntöjä ja määräyksiä joilla valvoa niitä. Erityistä onnea me koemme kun pystymme rankaisemaan niitä jotka noita käsityksiä rikkovat.

Esimerkissä on useampia mielenkiintoisia näkökulmia: kaiken itseen projisoimisen lisäksi m.m. ”varovaisuusperiaate”. Aina kannattaa varautua pahimpaan eikä saata toivoa parempaa. Se lienee vanha evolutiivinen jäänne petojen pelosta ja laumadynamiikasta. Kun taas uhrien syyttäminen antaa itselle turvaa ja motivoi pysymään moraalisääntöjen puitteissa jumalien pelossa.

Myös halu rakentaa uskomusmaailmaa pelottavan ympärille on mielenkiintoinen piirre, kaikkine haluineen organisoida pelko ja siihen varautuminen. Kuten Russell:n esimerkissä papit rakentamassa aitaa ja varoitukset huimapäiselle nuorisolle. Hän siis tulee kuvanneeksi, ilmeisesti ihan tarkoituksella, liki kaikkien uskontojen perustaa ihmismielen syövereissä.

Kunpa oppisimme ymmärtämään ettemme ole maailman napoja. Asioita tapahtuu meistä riippumatta, ihan ilman että aktorit ja objektit ovat millään lailla kiinnostuneita meistä. "Leben und leben lassen" kuten Friedrich Schiller kirjoitti Wallensteinin leirissään**). Silloin vapautuisimme turhista peloista, oikeitakin syitä pelolle on, emmekä pyrkisi mestaroimaan muiden elämiä vastoin heidän vapaata aikuista tahtoa vaan pystyisimme suvaitsevaisuuteen toisiamme kohtaan.

---

*) Bertrand Arthur William Russell, 3. Russell:n jaarli (1872-1970) oli brittiläinen matemaatikko, filosofi ja loogikko ja koko loogisen empirismin filosofisen perinteen aloittaja. Hän edisti erityisesti logiikan ja matematiikan perustan tutkimustyötä. Russell oli aikansa suurimpia intellektuelleja. Hän kansantajuisti filosofiaa useissa teoksissaan ja kommentoi laajasti erilaisia keskustelunaiheita julkisuudessa. Russell oli myös yhteiskunnallinen ajattelija, joka kirjoitti monia poliittisia teoksia ja toimi esimerkiksi ydinsotaa ja imperialismia vastaan. Hän oli ”jonkin sortin” sosialisti mutta n.s. neuvostotodellisuuden tiukka arvostelija.

**) Lainaus saksalaisen runoilijan, näytelmäkirjailijan ja historioitsijan Johann Christoph Friedrich von Schiller:n (1759-1805) ”Wallenstein-näytelmätrilogian ensimmäisestä osasta "Wallensteins Lager" (1799). Schiller oli esteetikko ja klassisisti joka haki väkivallattomuutta. Albrecht Wenzel Eusebius von Wallenstein (1583-1634) oli böömiläinen sotapäällikkö ja toimi Pyhän (saksalais-)roomalaisen keisarikunnan joukkojen ylipäällikkönä 30-vuotisessa sodassa, johti m.m. ruotsalaisten vastapuolta.

Tasavaltojen numerointia ja pitkiä historian kaaria

Luin Matti Vesa Volasen kirjoitukseen Kansan uutisista otsikolla ”Pekan, Alexin ja minun IV tasavalta”.  Se on, taas, laadukasta taattua Volasta.  Hän ruotii siinä 2024 presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaiden historiankuvaa ja tapaa jäsentää Suomen itsenäisyyden aikaa järjestysnumeroin kuten Ranskassa on ollut tapana jakaa monarkiattomia aikoja.

"Raja railona aukee"

Ranskalaisilla on heidän laskutavallaan menossa nyt viides tasavalta ja nämä meidän vekkulimme jakavat paljon lyhemmän ajan neljään paljon pienemmillä mullistuksilla.  Ranskalaisilla jakolinjat ovat merkittäviä perustuslaillisia muutoksia tai ylimmän hallintovallan muutoksia monarkian ja tasavallan välillä.  Meikäläiset etsivät rajoja paljon pienemmistä päästäkseen neljään joilla hallita historiaa.

Volanen repii Alexander Stubb:n ja Pekka Haaviston jaottelut riekaleiksi joten niihin en puutu vaan mieleni tekee esittää omaa jakoani. Jo Volanen jatkaa aikahaarukkaa 1800-luvun kansallisromattisen ajattelun ja erillisen Suomi-idean syntyyn. Hyvä niin ja suunta on oikea.  Kun kuitenkin yhtenä tausta-ajatuksena on ajatus Suomesta jotenkin idän ja lännen rajaseutuna jossa presidenttiehdokkaat näkevät vain vastakkainasettelun ja Volanen yhteyksiäkin niin itse aloittaisin tarkastelun ajoista jolloin idän ja lännen, Bysantin ja arojen "tataarien" sekä Länsi-Rooman (perillisineen) etupiirit täällä alunalkaen kohtasivat. 

Noista muinaisista ajoista lähtien täällä on sekä pidetty vihaa että tehty yhteistyötä etupiirirajan yli. Jos keiden, meidän pitäisi olla "kokemusasiantuntijoita" kumpaa kannattaisi harjoittaa.  Kumpi tuo kärsimystä ja kumpi hyvinvointia.  No, tuon kokemuksen ohjaaminen omiin tarkoitusperiin sopivaksi saa presidenttiehdokkaatkin jaottelemaan historiaamme itselle sopivasti, jotta sen hallinnan kautta pääsisi hallitsemaan nykyisyyttä ja etenkin tulevaisuutta.  Historiahan on aina kuten vallanpitäjät sen määrittävät omiin tarkoitusperiinsä.  Muinaiset kreikkalaiset kuulemma sijoittivat historian fiktion puolelle eikä faktan.

Ensimmäisenä ajanjaksona (I) voisi pitää aikaa jolloin paikalliset heimot klaanihallintoineen katsoivat omia paikallisia intressejään milloin sotien, milloin sopien naapureidensa kanssa.  Aikaan ovat jotkut mystikot rakennelleet mielikuvituksessaan mahtavia muinaissuomalaisia kuningaskuntia mutta ne lienevät hauskoja sepitteitä. Pikemmin hajanaiset ja väestöltään pienet heimot siirtyivät pikkuhiljaa keräily- ja metsästystaloudesta enemmän paikallaanpysyviksi ja vaeltaviksi paimentolaisiksi jääneistä tuli saamelaisia. Merkittävää lienee myös ettei viimeaikojen populäärihistoriassa merkittävään, jopa valtiomuodostajien joukkoon nostetut ammattirosvot, Viikingit koskaan kyenneet valloittamaan nykyisen Suomen aluetta vaikka tekivät valloituksiaan aina Italiaa ja Rus:ia myöten.

*

Muinaiset kreikkalaiset kuulemma sijoittivat historian fiktion puolelle eikä faktan.

*

Seuraavana ajanjaksona (II) meidät saatettiin tiukan keskusvallan alaisuuteen ja kiistat muuttuivat valtakuntien ulkopolitiikaksi.  Tarkkoja rajoja on kuitenkin hankala ajoittaa vaikka toki Ruotsin riikin hallintohistoriasta ja sen keskusvallan kehittämisestä voikin saada vinkkiä.  Meistä tuli hallintoalamaisia Pähkinäsaaressa 1323 solmitun sopimuksesta tulkitun rajan molemmin puolin. K.o. aikana meidät sotkettiin sotiin aina Keski-Eurooppaa myöten kun ruotsit tekivät maastaan suurvaltaa.

Seuraava (III) merkittävä muutos oli maakunnan kehittyminen autonomiseksi suuriruhtinaan maaksi osana Venäjän keisarikuntaa kun ruotsit olivat suurvaltansa hävittäneet. Tuli omat oikeat valtiolliset hallintoelimet sekä muut kansakunnan valtavehkeet.  Samaan ajanjaksoon osui myös kansallisromantiikasta kummunnut n.s. "kansalliseksi heräämiseksi" kutsuttu aatteellisuus.  Olemme muka kansakunta kansakuntien joukossa. Saatiin oma kulttuuri ja talous omine valuuttoineen.

Neljäs jakso (IV) olisi silloin ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa tapahtuneesta itsenäistymistä ja sitä seuranneesta sisällissodasta alkanut ja toisen maailmansodan loppuun päättynyt jonkinlainen militääri 3/4 fasismi-natsismi.  Silloin oli valtiopetos tai ainakin sen valmistelua puhe rauhasta ja sodan välttämisestä.  Loppu sille olikin luonnollinen eli häviöt sodissa sekä Pariisin rauhansopimukseen kirjattu lupaus demokratiasta.

Viidenneksi jaksoksi (V) voisi katsoa sotien jälkeisen ajan jolloin meidän hyvinvointimme rakennettiin ja kansantaloutemme muutettiin maatalousvaltaisesta agraarifeodalismista teollistuneeksi kapitalismiksi johon saatiin joitakin adenauerilaisia "Der Kontrollierte Kapitalismus" perinteeseen kuuluvia sosiaaliturvan, terveydenhoidon, eläketurvan j.n.e. piirteitä. Perimmäisenä porvarien ajurina kehityksessä lienee kuitenkin ollut sosiaalisen mielenlaadun asemesta Neuvostoliiton pelko sillä se antoi vielä tuolloin esimerkkinä ja intoa vasemmistolle.  Heidän ystävyyspolitiikkansahan ei ollut aitoa vaan kovinkin opportunistista sillä samaan aikaan vehkeiltiin "Läntisen arvoyhteisön" kanssa "ystävää" vastaan.

Viimeisin (VI) merkittävä käänne tapahtui kun NL alkoi kriisiytyä ja hajotettiin 1990-luvun taitteessa.  Silloin pääsivät NATOttajat vauhtiin ja muutoksen viimeinen niitti oli NATO-jäsenyys ja DCA-sopimus.  Ne vievät meidät meidät muiden sotiin, nyt vielä vain meidän rahamme mutta jatkossa myös meidät. Niin vaikka nykyisen kapitalistisen Venäjän pitäisi olla läntisten eliittien mieleen sillä pääsiväthän kammotuksestaan eli ns "reaalisosialismista" (jolla tosin oli hyvin vähän tekemistä sosialistisen teorian kanssa) ja meno Venäjällä on ollut ajoittain pidäkkeetöntä rosvokapitalismia.  Pikemmin suhtautuminen muistuttaa Halford Mackinder:n n.s. Hearthland teorian *) asetelmaa ja taistelua sen pivot-alueesta.  Siten saavat selityksensä myös n.s. USA:n "geostrategiset imperatiivit" **).  Oikeasti kuitenkin täällä meillä oli kyse vain naamioiden riisumisesta ja siten neljäs, viides ja kuudes ajanjako on oikeastaan yhtä ja samaa jossa vain olosuhteet ovat pakottaneet kulloinkin omaksumaan erilaisia taktiikoita strategisten tavoitteiden pysyessä samana.  Suurin muutos lie aiemman "ison veljen" Saksan vaihtuminen USA:ksi. 

Kyseessä on siis pitkä historiallinen jatkumo paikallisesta, suht'koht' itsenäisestä omien etujen vaalimisesta valtioksi kehittymisen kautta vasalliksi ja auksiliaareiksi suurvallan etupiiriin eturintamaan; elinkaari nousuineen, huippuineen ja väistämättömine laskuineen.  Vaiheiden rajat eivät tietenkään ole tarkkoja vaan kyseessä on kehitys jossa muutokset vaiheiksi laskettujen sisällä taitavat olla suurempia kuin itse murrosajaksi laskettu. Silloin muutokseksi tulkittu on vain siihenastisen kehityksen kulminaatio.  Niin lienee nykyisenkin ajanjakson kanssa.  Aika tulee näyttämään miten nyt alustetut kauheudet toteutuvat ja miten niistä yli päästään, jos päästään. 

Molemmat nyt presidentinvaalin toiselle kierrokselle päässeet, kuin myös ensimmäiselle jääneet, edustavat alaspäin kääntyneen elinkaaren joutsenlaulun hiljentäjiä.  He kaikki ovat ajaneet tätä kehitystä, jotkut kiivaammin ja jotkut hieman sordinoa eteensä sovitellen.

Miksi pitääkään "rajan railona aueta"? Miksei se voi olla auki ihmisten, ajatusten ja tavaran kulkea, kaikkien hyväksi. Ihan kuten ETYK:n loppuasiakirjan kolmannessa korissa maalailtiin. Senhän on sanottu jopa hajottaneen NL:n totalitarismin.

*

Rauhaa rajalle

*

Ps: Kirjoittelin tämän ennen presidentinvaalin toista kierrosta mutta julkaisin vasta sen jälkeen koska varon rikkomasta Vaalirauhanjulistustani.

---
*) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli luennossaan The Royal Geographical Society:ssä 1904 pitämässään luennossa n.s Heartland-teorian jonka mukaan maailman historian tapahtumia selittää maailman jako sydänmaahan joka on Euraasian manner (heartland) ja sitä ympäröivään puolikuuhun (crescent) ollen ydinalue (pivot) ja Kaspian meren pohjoispuoliset arot. Historiankulun ratkaisee kuka ydinaluetta hallitsee. Luento julkaistiin myöhemmin esseenä The Geographical Journal:ssa: "Geographical Pivot of History"


**) "USA:n geostrategiset imperatiivit" ilmaus tulee Zbigniew Brzezinski:n teoksesta "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997). Siinä hän esittelee USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä, m.l. Venäjän hajottaminen hallittaviin osiin ja sen luonnonvarojen haltuunoton USA:n kansallisena etuna.

Ne tekee sotaa

 
Meitä suomalaisia on pidetty erityisen rauhaa rakastavana kansana. Niinpä meitä ei aiemmmin uskallettu yrittää viedä suoraan ja väkisin NATO:n kaltaisiin sotaliittoihin viralliseksi osaksi USA:n etupiiriä. Meitä hivutettiin pikkuhiljaa ja lyhyin askelin tepsuttaen. Kunnes länsi sai maailmanpolitiikan mannerlaatat liikahtamaan Ukrainassa konkreettiseen sotaan ihan USA:n geostrategisten imperatiivien*) mukaisesti.  Siellähän Kiovan hallinto sodituttaa ukrainalaisia USA:n auksiliaareina USA:n etupiirin laajentamiseksi itään. Sen pelotevaikutuksella näytetään saadun suomalaisten n.s. "yleinen mielipide" suopeaksi NATO-jäsenyydelle, tai ainakin muodostettua siitä sellainen kuva. Sen jälkeen "unohtivat" puheet demokraattisesta kansanäänestyksestä jäsenyyden hakemisesta ja meidän vietiin kiireellä ja hätiköiden jäseneksi. Mitä nyt piti dynaamisesti "demokratiajoustaa" turvallisuuspolitiikan takia **) ihmisoikeuksista ja lipoa autoritaarista Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğan:ia jotta hakemus tuli ratifioitua myös heidän Suuressa kansalliskokouksessaan.  Silloin turvallisuuden takaajana esiteltiin ettei Venäjä, se "ikiainen perivihollinen" ikinä uskaltaisi hyökätä NATO-maan kimppuun eikä mikään tule muuttumaan saati tänne tuotaisi ydinaseita.

*

NATO-maahan ei ole hyökätty mutta Venäjä hyökkää NATO-Suomeen millä hetkellä hyvänsä - meille väitetään

*

Nyt kun on eletty muutama kuukausi NATO-jäsenyyden ihanuutta, on ihan toinen ääni kellokkaiden kelloissa.  Ensin ei, tietenkään, pelkkä jäsenyys kelvannut vaan on pitänyt tehdä erillinen DCA-miehityssopimus USA:n ja NATO:n joukkojen oleilusta täällä, kuten aikoinaan 40-luvun alussa natsisaksalaisista "lomailijoista".

Sen jälkeen ties kuinka moni suomieliitin jäsenistä on vuorollaan käynyt tuomassa oman lisänsä sotavalmisteluihin. Listaan tähän vain muutamia exempli gratia:

- Sanna Marin:n hallitus lisäsi armeijan määrärahoja liki kaksinkertaisiksi ja ammustuotantoa on lisätty.

- Kanta ydinaseisiin on muutettu niin, ettei niitä enää vastusteta vaan mennään NATO:n ehdoin. Jos haluavat tuoda niin tuokoon, ihan Isäntämaa-MoU:n ja DCA-sopimuksen mukaan. 

- Presidentti Sauli Niinistö on uhonnut, että voima on paras turva ja vaatinut sotakuntoisuuden parentamista. m.m. liikunnalla

- Puolustusministeri Antti Häkkänen suunnittelee reserviläisten yläikärajan nostamista, ikäänkuin "tykinruoka" olisi loppumassa.

- Häkkänen on myös vaatinut erityisen varusteluneuvoston perustamista.

- Sisäministeri Mari Rantanen ja valtiovarainministeri(?) Riikka Purra etunenässä on pitänyt älämölöä itärajalle tulleista turvapaikanhakijoista.

- Vouhkataan turvapaikanhakijoista ja kaksoiskansalaisista vakoilijoina ja tiesminä hybridivaikuttajina.

- j.n.e. j.n.e.

Toki asialla on myös mainittujen "sankareiden" mukana muita, perässäjuoksijoita ja muuten innolla mukaan lähtijöitä.  Erityisesti n.s. vastuullinen media, MSM eli "main Stream Media" kuten anglosaksit sanovat,  on innolla mukana tuomassa meille tätä sodanlietsonnan "ilosanomaa".  Tässä lienee myös löydettävissä n.s. Mediapoolin "pukinsorkka" sotkemassa omilla sotatavoitteillaan.

Nyt jopa halutaan peitellä rauhanmuistomerkkejä piilotella kun helsinkiläinen valtuutettu Otto Meri haluaa Maailmanrauha-patsaan Rautavaaralle aiottuun "hylättyjen patsaiden museoon". Rauha pois silmistä niin on myös poissa mielestä.

Kaikki tuo, ja paljon muuta, osoittaa kuinka meidän eliittimme varustuttaa Suomea sotaan osana USA:n etupiiriä. Siihen kuuluu meidän mieliemme manipuloiminen sotimista varten.  Se ei olisi mikä tahansa sota vaan käytännössä kolmas maailmansota ydinaseilla varustautuneiden liittokuntien välillä. Siinä sodassa ei olisi voittajia vaikka meille kuinka uhotaan kuinka ylivertainen NATO on Venäjään (ja Kiinaan) nähden, niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin.

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus kera riittävän itsepuolustuksen tekemään mahdollisten aikojien kustannus/hyötylaskelmat epäedullisiksi.  Se pitäisi meidän poissa muiden sodista ja omiahan meillä ei kai ole?

Si vis pacem para pacem

___

*) USA:n "geostrategiset imperatiivit" ovat m.m. Zbigniew Brzezinski:n teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997) esittelemä käsite kuvaamaan USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä.

**) "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto" on maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen lanseeraama käsite