Johan nyt on markkinat

Jo pitemmän aikaa on puhuttu kaikennäköistä sähkömarkkinoista. Se on osa päällä olevaa energiakriisiä. Erilaiset tahot ovat tarjonneet erilaisia ratkaisuja, markkinavoimista yhteiskunnan poliittiseen säätelyyn.  Nyt viimeisin tarjottu ratkaisu on ollut hintakatot ja Sanna Marin:n hallituksen lista: kertakorvaus, laskujen jaksotus ja ns Windfall-vero sekä hintakaton selvittäminen.  Tarinaa vatvottaessa kannattaisi kuitenkin muistaa muutama asia.

Reagoinnissa hintojen nousuun on kovinta ääntä saaneet aikaan oikeistopopulistien yritykset lyödä poliittista mynttiä tilanteella, ihan maahanmuuttajien ja bensanhinnan tapaan: ohi ja yli eikä vahingossakaan asiaa. Unohtamatta tietenkään populistien kestovastustajaa n.s. Vihreää siirtymää. Toisille se on pahin syyllinen ja toisille Venäjä.  Jälkimmäiseen takertuvat n.s. Läntisen arvoyhteisön narratiiviin kiinnittyneet.

Nykyinen energiakriisi alkoi kahdesta tekijästä: 1) USA:n käynyt taloussotaansa jo vuosikausia ja yksi osa sen offensiivejä on ollut torpedoita Venäjän energiakauppaa m.m. saadakseen omaa särötettyä LNG:tään eurooppalaisille, lähinnä EU, markkinoille. Siinä se on pitkälti onnistunut.  2) Merkittävä tekijä on myös ollut EU:n halu siirtyä pitkäaikaisista kaasun toimitussopimuksista ns SPOT-markkinoille käymään kauppaa "päivän hinnoilla" kun oltiin tilanteessa jossa markkinahinnat olivat pitkiä sopimuksia alhaisempia.  Yhä alempia hintoja odotellessa jättivät keväällä ja kesällä 2021 kaasusäiliönsä täyttämättä, Reaktio oli, tietenkin, että kysynnän kasvaessa hinnat nousivat ja varastot olivat edelleen vajaita. Syylliseksi osoitettiin Venäjä joka ei muka toimittanut kaasua vaikka sitä ei oltu edes tilattu.

Samaan syssyyn on osana laajempaa hybridisotaa yritetty sanktioida kaupankäyntiä Venäjän kanssa ja yritetty syyttää siitäkin Venäjää. Ihan jo haluttomuudesta toimittaa kun samalla länsi on estänyt maksujen päätymisen myyjälle.  Osana on vielä sabotaasi Nordstream-putkia vastaan sekä Saksan hallintoviranomaisissa kuin fyysisesti itse putkiakin vastaan.  Keinotekoisena keppihevosena käytetään Ukrainan sotaa jonka taustalla on lännen haluttomuus neuvotella OSCE:n tunnustamasta "jakamattomasta turvallisuudesta" ja into jatkaa USA:n etupiirin laajentamista kohti Venäjää.

Eikä vähiten tilanteeseen ole vaikuttanut kummalliset käsitykset meillä vallitsevasta talousjärjestelmästä.  Me elämme kapitalismissa, kapitalismiksi kuten Hannu Taanila on muotoillut.  Se tarkoittaa, että hinnat lähenevät aina markkinoilta saatavissa olevaa korkeinta mahdollista hintaa. Se on kaasulla läntisessä Keski-Euroopassa tuotettu sähkö ja sitä meidänkin hintamme seuraavat vaikkei täällä paljon kaasusta sähköä tehdäkään.  Siinä heiluu se kuuluisa Adam Smith:iläinen "markkinoiden näkymätön käsi".  Markkinoiden vapaus ei näytä enää kuitenkaan kelpaavan niiden autuutta saarnanneille kun kolisee omissa nilkoissakin.  SIlloin laskut pyritään "sosialisoimaan" kuten on tapana aatehistoriallisesti vääristellen käyttää sosialismia lyömäaseena.

Hintojen nousu aiheuttaa, tietenkin, kohtuuttomia vaikeuksia etenkin pienituloisille ja vähävaraisille.  Se ei tunnu kiinnostavan kun apua ollaan tarjoamassa pääasiassa isoja sähkölaskuja generoiville, niin sähkölämmittäjille kuin paljon muutenkin sähköä käyttäville.  Heikoimmassa asemassa olevat kaatuvat taas tässäkin ns. omavastuisiin vaikka varaa ei olisi senttiäkään mihinkään ylimääräiseen.  Unohdetaan jopa sähkönsäästöintoilussa, että juuri niiden nyt helpotettavien isompien sähkölaskujen maksajia pitäisi eniten kannustaa sähköä säästämään.

Oma lukunsa on kuinka erilaisilla poliittisilla keinoilla, sekä hallituksen toimilla että opposition ehdotuksilla pyritään tarttumaan vain oireisiin.  Unohdetaan, tarkoituksellako?, että iso osa sähköyhtiöistä on julkisen vallan omistuksessa. Moni on kokonaan kuntien omistama ja joissakin valtiokin mukana. jatkuvasta yhtiöittämisestä ja yksityistämisestä huolimatta silti ihan omistajaohjauksella voitaisi kohtuullistaa ylisuurien voittojen kahmimista. Mika Lintilän "verirahoiksi" Ukrainan sodan takia kutsumia voittoja.  Se alentaisi hintoja kaikkein tehokkaimmin. 

Helsinkiläinen Helen on päättänyt alentaa hintojaan, hyvä niin, mutta ei anna mahdollisuutta korkeampia hintoja maksamaan joutuvien äänestää sähkölaskuillaan kiskurihintoja vastaan ja hyötyä alennuksesta.  Tässä haiskahtaa kartelli-ajattelu joka ei helpota kuin pienen osan elämää.  Eikö tässäkään haluta antaa kilpailun edistää hintojen laskemista kuten talousjärjestelmämme kauneimmat mainoslauseet esittävät?

Kaikenkaikkiaan tämä, taas, antaa kummallisen kuvan meidän markkinataloudestamme, joka on eufemismi kapitalismille, ja sen puolesta elämöivien pikkupolitikoinnista.  Juurisyihin ei haluta pureutua mutta pelehditään oireissa, jopa hallitus populistiopposition tahdissa.  Lienee turha toivoa, että ensikevään eduskuntavaaleissa meno muuttuisi?

Energiaratkaisu Guggenheimin varjosta

Helsingin kaupungissa on suurena keskustelunaiheena parhaillaan Guggenheim ja sen museon mahdollinen rakentaminen Helsinkiin kaikkine vaikutuksineen.  Se on toki iso aihe ja olen itsekin siitä sanani sanonut niin tässä blokissani kuin joillakin keskustelupalstoilla.  Nyt näyttää, että tämän kulttuuripainotteisen talouskeskustelun aiheuttaman hälyn varjossa viedään läpi toista, suuruudeltaan merkittävämpää mutta aiheeltaan arkipäiväisempää hanketta.  Helsingin kaupunki on päättämässä energiatuotannostaan vuosikymmeniksi eteenpäin.  Keskustelu siitä ei oikein näytä ottavan tulta laajimmissa tiedonlevitteissä ja siten julkisuudessa vaikka puhutaan Guggenheimia kertaluokkaa suuremmasta asiasta.

Asian ytimessä on Helsingin Sörnäistenrannassa sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala ja sen korvaaminen joko uusimalla se käyttämään hiiltä nykyaikaisempia ja ympäristöystävällisempiä polttoaineita tai korvaaminen täysin uudella laitoksella Vuosaaressa.  Asiaan liittyy toisaalta ympäristökysymykset eli mitä poltetaan ja millä tekniikalla sekä toisaalta miten Söörnäisten ranta-alueita muuten hyödynnetään.  Asianosaisia siis ovat kaupunkilaiset, grynderit ja ympäristö.

Helsingin kaupungin porvarillinen johto, niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin, tuntuvat ajavan kalliimpaa vaihtoehtoa joka turvaisi grynderien edut ja maksattaisi laskut kuntalaisilla eikä juurikaan parantaisi ympäristön tilaa kokonaisuutena.  Vaihtoehtona olisi halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto joka ei kuitenkaan mahdollistaisi yhtä kovaa rahastamista Söörnäisten rantaviivalla.

Rahallisesti puhutaan 1,200 MEURin uusinvestoinnista Vuosaareen Natura-alueen viereen tai 500 MEURin kehityshankkeesta nykyvoimalaan.  Yllätysyllätys uusinvestointi on ympäristövaikutuksiltaan huonompi kuin vanhan korjaaminen ja kehittäminen.

Muita asiaan vaikuttavia tekijöitä on tarve puhdistaa Hanasaaren maa-alueita jos nykyinen voimala puretaan ja alue muutetaan asuinalueeksi.  Uuden voimalan kaavailtu tontti taas on niin lähellä Natura-alueitta, että rakentamisen lupaprosessista tullee mielenkiintoinen.  Vaarassa ovat Östersundomin ja Mustavuoren alueet.  Oma lukunsa on näkemykset joiden mukaan nykyinen Hanasaaren n.s. B-voimala on merkittävä arkkitehtoninen kohde ja esimerkki oman aikansa parhaasta teollisesta rakentamisesta.  

Suunnitellut rahoitusmallitkin ovat "mielenkiintoisia", sillä miljardiluokan investointeja on tarkoitus rahoittaa suoraan Helsingin energian eli Helenin kassasta ja tulovirrasta.  Taustalla onkin epäilty olevan aikomukset Helsingin ja laajemmin myös Vantaan Energian yksityistäminen yhdessä tai erikseen.  Ainakaan Helsingin energialla ei enää olisi tuloutettavaa kaupungin budjettiin.

Veronmaksajille, kaupungille ja ympäristölle kalliimpaa vaihtoehtoa tuntuu kaupungin elimissä ajavan samat tahot kuin Guggenheimiakin eli kaupungin porvarillinen johto.  Etenkin asialla tuntuu olevan Kokoomus ja sen päällikkövirkamies eli kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen.  Jopa Helsingin energian johtokin näyttäisi puoltavan kuntalaisille edullisempaa ratkaisua.

Keskustelua tästä koko jutusta tuntuu yrittävän käydä vain Tiedonantaja -lehti.  Muut näyttävät ohittavan asian pikku-uutisin ja toistelevan Pajusen ja muiden Kokoomuskellokkaiden kuten kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Kokoomuksen Risto Rautavan puheita.  Esimerkkinä YLEn juttu aiheesta.  Vasemmistoliiton Kansan Uutiset on aiemmin kertonut jonkun kerran, esim. Kati Peltolan suulla, aiheesta kuntalaismyönteiseen sävyyn mutta nyt oli hiirenhiljaa kun asiassa tehtiin päätöksiä.  Kaupunginvaltuustossa asiasta 19/1 -12 päätettäessä koko poliittisten puolueiden kirjo Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon oli Kokoomuksen ajaman kalliimman ratkaisun takana.  Vain SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen ja SDP:n Lilli Autti vastustivat.  Tosin valtaosa valtuutetuista ei liene ollut edes tutustunut koko asiaan vaan äänestivät ryhmiensä ryhmäkurin mukaan.

Kaukaa ei ole haettu epäilys Guggenheim-keskustelun olevan tarkoituksellinen savuverho vielä isommalle kuntalaisille aiheutettavalle kuprulle.  kokoomuksen taustavoimathan ovat talouselämän suuret toimijat kuten esimerkiksi tässä tapauksessa grynderit.  Jos siis Guggenheimin varjolla ja se uhraten saa läpi tämän sikakalliin energiaratkaisun ja kaavoituksellisen triplajättipotin niin Kokoomuksen rahoittajat voivat olla tyytyväisiä sille ohjaamiensa resurssien kustannus/hyöty -suhteeseen.

Tinkimisnäytelmä

Hallitus on käsittelemässä uusia lupia uusille ydinvoimaloille. Ydinvoimalobbarit ovat taitavasti saaneet käännettyä keskustelun ydinvoiman tarpeellisuudesta ja sen riskeistä sekä taloudellisuudesta lupien määrään. Ei puhuta pitääkö ydinvoimaloita rakentaa vai ei vaan siitä, kuinka monta niitä rakennetaan.

Jyrki Katainen aiemmin aloitti homman lupaamalla luvan kaikille hakijoille. Sen jälkeen aiemmin ydinvoimaan hieman nihkeämmin julkisuudessa suhtautuneet kepulaiset ja vihreät ovat päässeet osoittamaan kriittisyyttään lupaamalla VAIN yhtä voimalaa. Muutenhan heidän olisi pitänyt pitää kiinni ihan oikeasta ydinvoiman vastaisesta mielipiteestä ja vastustaa ensimmäistäkin. Nyt Anni Sinnemäki, Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen voivat profiloitua ydinvoimakriittisinä vaikka antavatkin ydinvoimauskovaisille heidän alun perinkin haluaman yhden luvan kun keksivät haluta kolmea. Saamme siis seurata irvokasta tinkimisnäytelmää jossa tinkimään joutuvaa näyttelevät saavat mitä haluavat ja pitkin hampain suostuvaiset esittävät kriittisiä vaikka antavat kaiken mitä alun perin haluttiin.

Energiateollisuuden kova ydin siis saa mitä halusikin ja vielä valittaa päälle. Voimme siis odottaa kuinka ydinlobbarit ovat yhdestä luvasta mieltä, että oikeansuuntainen vaikka riittämätön mutta tälläkin toimeen tullaan. Ehkä, ja seuraavia huonoja uutisia voidaan sitten perustella kun ei saatu niitä lupia silloin kun haettiin.

Samoin vihreät voivat osoittaa kuinka he hallituksessa pystyivät vaikuttamaan kriittisyydellään kun saivat puristettua uusien voimaloiden määrän yhteen; onhan yksi aina parempi kuin kolme. Kyllä sillä voi edelleenkin paistatella hallituksessa.

Kokoomus taas saa ihan mitä suurteollisuudelle halusikin ja vielä osoitella muita sanojensa syömisestä ja takin kääntämisestä.

Häviäjiä sitten ovatkin tavalliset ihmiset jotka saamme vähemmän työpaikkoja, enemmän ydinuhkia ja ongelmia. Olisi toivottavaa, että ainakin ay-liike ajattelisi hieman tarkemmin ja pidemmälle. Ydinvoima ei ole työläisten kannalta hyvä ratkaisu vaan aiheuttaa lisää kustannuksia veroina ja sähkön hintana sekä turmelee ympäristöä niin täällä Suomessa kuin siellä mistä uraani haetaan eikä tuo työpaikkoja kuin rakennusajaksi. Tosin TVO lienee luoneen Eurajoelle pysyviäkin työpaikkoja sillä siellä Arevan laitos ei tunnu valmistuvan ikinä. Mutta oikeasti ison rakennusurakan jälkeen ydinvoimalan työllisyysvaikutus on minimaalinen verrattuna uusiutuviin energialähteisiin perustuva hajautettu malli.

Hyviä ja huonoja ydinuutisia

Tänä aamuna sai lukea Helsingin Sanomien paperiversiosta hyviä ydinenergiauutisia. Jutun mukaan kanadalainen malminetsintäyhtiö Namura Finland luopuu uraanikaivosvaltauksistaan. Samoin tekee ranskalainen Avera.

Lama-ajan mukanaan tuoma kustannustietoisuus on saanut heidät arvioimaan uraanikaivosten kannattavuutta. Toivoa vain sopii, että tämä uusi valveutuneisuus leviää myös itse energiayhtiöihinkin. Tähän mennessähän ydinvoimaloiden kannattavuutta on markkinoitu kyseenalaisin vedätyksin joissa monia kustannuksia ja haittoja on vähätelty ja levitelty perättömiä hyötyhaaveiluja. On esimerkiksi kannattavuuslaskelmista "unohdettu" osa riskeihin varautumisesta. Samoin jätteiden loppusijoituksen ratkaisuista eikä kustannuksista ole vielä oikeasti hajuakaan. Eikä uraanikaivosten vaikutuksia omiin ympäristöihinsä huomioida ollenkaan. Toivottavasti tämä laman mukananaan tuoma uusi kustannustietoisuus saa huomioimaan nyt huomioon ottamatta jääneet näkökulmat.

Hesarin jutun mukaan asiaan kuulemma vaikuttaa myös uusi valmisteilla oleva kaivoslaki. Se kun antaisi maanomistajille ja kunnille enemmän sananvaltaa kaivosvaltauksiin. Hyvä niin jos laki vaikuttaa jo etukäteen hillitsevästi.

Huonompia uutisia sen sijaan jo joulukuussa Kalevassa ollut haastattelu jonka mukaan Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) yli-insinööri Jorma Aurela on patistellut Oulun yliopistoa lähtemään ydinvoimalahehkutukseen Fennovoiman siivelle. Saisivat kuulemma ylimääräistä rahoitusta ydinvoiman lobbausrahoista. Onko tässä nyt TEMmin insinöörin tavoitteena yrittää ohjailla yliopistollista tutkimusta suosimaan yhtä ja vaarallisinta energiatuotantomuotoa? Jos ja kun ydinvoimayhtiö Fennovoima olisi mukana niin tuskimpa tutkimuksista kovinkaan ydinvoiman kannalta kriittisiä tuloksia tulisi. Eikö TEMmin olisi sen sijaan syytä tukea monipuolista energia-alan tutkimusta?

Lipposen äksyily provosoi

Lipposella on taas kummallisia käsityksiä äksyilyblokissaan Turun sanomissa. Hänestä on ilmeisesti ihan oikein, että energiayhtiöt saavat ansiottomasti, ilman syytä ja omaa työtä messeviä voittoja.  Minusta on vain kohtuullista, että niitä nipistetään Windfall-verolla.

Samoin häntä tuntuu kaihertavan kun Niinistö yrittää vasemmalta ohi demareista, kiitos Lipposen itsensä ja vasemmistoliiton johdon siellä onkin tilaa. Toisaalta en pidä presidentinvaalikampanjaansa jo käyvää Niinistöä yhtään Lipposta uskottavampana. Kummastakaan ei ole työväen johtajaksi tai työväen aseman puolustajaksi.

Ydinvoimaakin hän jaksaa edelleen puolustaa. Jostain kumman syystä hän ei pysty tai ehkä pikemminkin halua laskea syntyviä työpaikkoja. Ydinvoimala on toki iso ja seksikäs mutta työllistää vain rakennusaikana. Sen jälkeen siellä ei tarvita kuin muutama valvoja monitorin ääressä. Sen sijaan hajautettu energiantuotanto uusiutuvista raaka-aineista työllistää paljon enemmän sekä laitteistojen rakentamisessa, niiden hoitamisessa kuin raaka-aineen hankinnassakin. Työpaikathan eivät kuitenkaan tunnu Lipposta ja hänen kumppaneitaan huolestuttavan. 

Toisaalta ydinenergian riskitkään eivät hänen kaltaisiaan ole koskaan huolestuttaneet. Heitä ei voisi vähempää huolettaa kymmenien tuhansien vuosien säteilyt, uraanikaivosten ympäristöongelmat t.m.s. He eivät vertaa tavanomaisten voimaloiden aiheuttamia riskejä ydinvoimalan riskeihin. Paljon muutakin jää huomaamatta sillä onhan iso laitos aina seksikkäämpi fetissi kuin pieni.

Mitä taas tulee muiden pohjoismaiden sosialidemokraattien haluihin niin Lipposelle ei liene tullut mieleen, että niissä ei kuuden vuoden välein ole demokraattisia kuninkaanvaaleja. Ei voisi vertailu pahemmin ontua. Minä olisin paljon huolestuneempi kuinka nyt kasataan huoletta valtaa pääministerille presidentin vallan karsimisen savuverhon suojassa. Sen näkemättä jättäminen on minun miestäni suorastaan edesvastuutonta jos on jotenkin olevinaan huolissaan demokratian tilasta.

Onkohan Lipposella jokin krapula valtansa menetyksestä vai joitakin muita vanhan miehen vaivoja jotka pitää purkaa. Sinällään varmaankin tuollainen kirjoittelu on terapeuttista mutta saa muiden adrenaalinerityksen kiihtymään.