Ylhäällä pysyvät bonukset

Arhinmäki nimitti yritysjohdon bonuksia "stay up" -bonuksiksi.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki/Vassuli on kuulemma eduskunnassa vahingossa puhunut "stay up" -bonuksista kun olisi pitänyt puhua stay-bonuksista.  Asiaa uutisoi ainakin Iltalehti.  Toimittajan mukaan kyseessä oli erehdys jota Arhinmäki ei korjannut.

Termihän on itse asiassa hyvin kuvaava.  Stay up -sukat ovat sukkia joissa on sellaiset resorit, että sukat pysyvät ylhäällä ilman sukkanauhoja tai muita temppuja.

Yritysmaailmassa "stay up" -bonuksiksi voisi nimittää bonuksia jotka pysyvät ylhäällä vaikka mitä tapahtuisi.  Ja sellaisiahan yrittysmaailmassa johdolle jaetaan.  Vaikka yrityksellä menisi kuinka huonosti, yritysjohdon bonukset senkuin paranevat.  Heille jopa maksetaan erityisiä bonuksia jotteivät lähtisi vaikka firma on sulamassa alta.

Arhinmäen tahallinen tai tahaton lipsahdushan on siis hyvinkin sattuva ja osuva kuvaus maailman menosta markkinataloudessamme.

Ahneudesta ja kannustamisesta

Olen jo vuosia ihmetellyt kannustamisen ja ahneuden mekanismeja.  Nyt Fortumin ja Liliuksen takia asia tuntuu taas ajankohtaiselta.  

Meillä näyttää olevan tapana, että köyhää kansaa ja työläisiä kannustetaan ottamalla heiltä etuuksia pois.  Se mukamas kannustaa heitä yhä uusiin ponnistuksiin tai ainakin johdattaa heidät pois lorvehtimasta.  Sen sijaan parempiosaisille pitää antaa kannustepalkkioita lisää jotta he oikein innostuisivat raatamaan.  Erityisen tärkeää tuntuu olevan antaa heille kultaisia kädenpuristuksia siltä varalta, että heidän sitouttamisensa ei onnistunutkaan tai, että heistä pitää päästä eroon.

Erityisen kummalliselta tämä tuntuu kun he eivät itse tunnu pitävän rahallista palkkiota arvossa vaan kehuvat kuinka heitä kannustaa mielenkiintoiset haasteet.  Raha ei heille tunnu merkitsevän mitään vaan työskentely haastavassa ympäristössä mielenkiintoisten ja luovien ihmisten parissa antaa heille elämän sisällön.  Näin ainakin erilaisissa lehtihaastatteluissa he antavat ymmärtää.

Joskus vuosikymmeniä sitten oli muodikasta puhua Maslowin tarvehierarkiasta.   Sen mukaanhan ihminen alimmalla tasollaan tarvitsee fyysisten tarpeiden tyydyttämisen ja ylimmillä tasoilla ovat henkiset, itsensä tyydyttämisen tarpeet.  Silloin oltiin mieltä, että kehittynyt nykyihminen olisi siellä tarvehierarkian ylimmillä portailla.  Voisimme siis olettaa, että kehittyneet yritysjohtajat ja muut yhteiskuntamme valioyksilöt olisivat korkeammalla tarpeiden tyydyttämisen tasolla kuin tavalliset työläistaatiaiset.   Mutta esimerkiksi Fortumin ja muiden suuryritysten kannustejärjestelmät osoittavat päinvastaista.  Onko Lilius & kmpninsa muut suomalaiset yritysjohtajat poikkeusyksilöitä vai Maslowin teoria puppua vai kannustinjärjestelmät aivan metsässä?