Yksisilmäinen YLE

YLEn toimittaja on rakentanut uutisjutun Kiinan uudesta väestörekisteristä ja henkilökortista.  Toimittaja näki sen kansalaisten valvontana mutta ei nähnyt länsimaisten vastaavia järjestelyjä vastaavassa valossa.  Toimittaja olisi voinut tuoda esille Kiinan olevan länttä tässä suhteessa vuosikymmeniä jäljessä.  Ilmeisesti YLE käsittää julkisen palvelun tehtävänsä niin, että sen on suollettava liittolaistemme propagandaa.

Törmäsin eräitä evoluutioteoria c. kreationismi -keskusteluja seuraillessani M.J. Tuomisen Luontotodistaaluojastaan-blokiin.  Sieltä hän YLEn uutisen perusteella salaliittoteoreili uudesta maailmanjärjestyksestä ja maailmanhallituksesta.  Se oli niin sitä itseään ettei siitä sen enempää mutta tuo blokiin linkitetty YLEn uutinen otsikolla "Sähköinen valvontaverkko tihenee Kiinassa" provosoi minut jälleen tarttumaan julkisen palvelun ja uutistenvälityksen julkeaan maailmaan.

Uutisen pääasiallinen kimmoke lienee ollut Kiinan pyrkimus uudistaa henkilökorttinsa nykyaikaiseksi sirukortiksi.  Samanlaiseksi kuin suomalainen vastikkeensakin.  Sen ympärille toimittaja Kari Ahlberg oli rakentanut aimo pläjäyksen kaadettavaksi kiinalaisten niskaan.  Ilmeisesti hänen yrityksensä oli ikäänkuin rakentaa yksittäisten yksityiskohtien ympärille suurempaa journalistista kokonaisuutta, tehdä ikäänkuin tutkijaa journalismia. Lopputuloksena oli propagandapannukakku.

Kaikki aina liikenteenvalvonnasta henkilökortin kautta rangaistusten elektroniseen valvontaan oli suurta hallituksen salaliittoa kansalaisiaan vastaan.  Tietäähän ne kiinalaiset.  

Journalisti Ahlbergille esimerkki sähköisestä valvonnasta oli myös sähköinen väestörekisteri.  Hän ei taida tietääkään, että me suomalaiset, hän mukaan luettuna, ollaan oltu sähköisessä väestörekisterissä jo vuosikymmeniä.

Kuitenkin kaikki tuo teknologia ja menettelyt ovat jo meiltä täältä vapaasta lännestä tuttua.  Oli valvontakameroita ja kasvojen tunnistusta j.n.e.  Olipa pahuuden lähteeksi saatu valvontakameroiden kiinalainen valmistajakin jonka tuotteista varmaankin suurin osa meni läntisille markkinoille.  

Kun lännessä tehdään vastaavaa niin se on ihmisten turvallisuudesta huolehtimista mutta kun kiinalaiset, niin systeemi valvoo.   Ja kun USA haluaa meidän luovuttavan itselleen meidän valvontatietojamme niin me ymmärrämme sen terrorismin vastaiseksi ja turvallisuutta edistäväksi toimeksi.  Itse asiassa USAn n.s. Patriot Act on paljon rankempi ja julkeampi valvontasysteemi kuin kiinalaisten konsanaan.  Toimittja jätti kokonaan ja ilmeisen tarkoituksella suhteuttamatta uutisoimiaan asioita menoon muualla maailmassa josta kiina on vuosikymmeniä jäljessä.

Ilmeisesti YLEssä, julkisen palvelun tehtävästä riippumatta, on tarkoituksena julistaa kaikenlaisia spekulaatioita ja propagandaa meidän hallintomme läntisten sitoumuskumppanien mielestä ideologisesti ja poliittisesti vastenmielisistä kilpailijoista, kuten Kiinasta. Se on sitä liittoutumattomuuttamme.  Vai onko YLEssä julkinen palvelu tulkittu nimen omaan poliittisen eliittimme tekemien sitoumusten noudattaminen ja niiden olukopuolella olevien mollaaminen.  Toivottavasti YLEssa ammatillinen kunnianhimo joskus pääsisi voitolle ja asioita tarkasteltaisi hieman laajemmassa katsannossa ilman tarkoitushakuisuutta.

Niinistö paljaana

Niinistö peittelee Suomen poliittisen johdon käytännön NATOon vieviä toimia syyttelemällä toisenlaisen tiedon esittäjiä. Olemmeko jo vaarallisen pitkällä kun ulkomaalaiset vieraat eivät halua piilottaa viestiään diplomatiaan? Tiedotusvälineet eivät pyri selvittämään tapahtumien kulkuja eikä taustoja vaan osallistuvat peittelyyn.  Tutkivalle journalismille olisi kuitenkin tilaus selvittää.
  
Presidentti  Sauli Niinistö/Kok  on avautunut tavattuaan Venäjän armeijan komentajan kenraali  Nikolai Jegorovits Makarovin.  Hänen mukaansa Makarovin arviot perustuvat väärään analyysiin. Niinistön mukaan Makarovin olisi pitänyt lukea ulko- ja puolustuspoliittinen Suomen linja hallitusohjelmasta, selonteosta tai Niinistön omista haastatteluista. Nuo kaikki julistavat samaa liturgiaa sotilaallisesti liitoutumattomasta Suomesta ja yhteistyöstä NATOn kanssa sekä pyrkimuksestä kaikkeen hyvään ja kauniiseen.


Makarov lienee, ainakin luettelemistaan esimerkeistä päätellen, kuitenkin ilmaissut Venäjän sotilasjohdon huolen tekojen ja sanojen ristiriidasta.  Toisaalta julistetaan yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista mutta käytännön toimet harjoituksineen, Afganistanin sotineen ja sotkeutumisine Islannin ilmatilaan, puhuvat ihan toista.  Niillä meitä käytännössä NATOtetaan koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes jäsenyys vain todetaan läpihuutojuttuna.  Silloin meitä vaalikarjaa taas valistetaan, että nämä jututhan päätettiin jo aikaisemmin.


Uutena esimerkkinä olemme saaneet uutisista lukea kuinka Vihreiden barettien nimellä kulkevat USAn armeijan erikoisjoukot ovat harjoittelemassa täällä.  Täysin normaalia eikä ole muutos Suomen linjaan j.n.e. menee virallinen "totuus" tässäkin asiassa.  Mutta oikeasti taas pieni askel johon puuttuminen sivuutetaan mukamas pirujen maalaamisena seinälle ja turhien peikkojen näkemisenä ja muulla vähättelyllä.


Niinistö ei siis ole ymmärtänyt tai ilmeisesti pikemminkin ei halua kertoa ymmärtäneensä mistä tässä on kyse.  Toki on ymmärrettävää, että Niinistön kaltainen NATOttaja ei halua tunnustaa mitä on tekemässä ja mihin meitä suomalaisia viemessä.  Silloinhan omia aikomuksia pitää peitellä haukkumalla toisenlaista tietoa tuovia väärässäolijoiksi. Makarov tuli luennollaan siis paljastaneeksi Niinistön ikäänkuin housut kintuissa ja nyt Niinistö yrittää hädissään syytellä paljastajaa väärintulkitsijaksi ja siten väärien tietojen levittäjäksi.  Kuitenkin Niinistö on yksi niistä jotka jotka ovat tässä jääneet kiinni.  Hän on niitä joiden toimet on taas kerran paljastettu mutta tällä kertaa ulkomaiselta arvovaltaiselta taholta ilman turhia diplomaattisia koristeluja.  Yleensä ulkomaalaiset korkeat vieraat koristelevat viestinsä diplomaattisen kielenkäytön koukeroihin.  Onko meidän oltava huolestuneita siitä, että Makarov ei niin tehnyt?  Onko tilanne jo niin paha?  Onko ulko- ja puolustuspoliittinen johtomme meille vaarallisissa käsissä?   Voimmeko vielä korjata tilanteemme? 


Tiedotusvälineiden rooli


Toivottavasti edes meidän alati valppaat tiedotusvälineemme analysoivat Niinistön ja muiden  NATOttajien puheet niin puhki, että taka-ajatukset ja perimmäiset tarkoitusperät tulevat esiin.  Tutkiville journalisteille olisikin tässä, taas, mitä oivallisin tilaisuus profiloitua todellisiksi vallan vahtikoiriksi.  Pelkään vain, että he ovat pelkkiä sylihauveleita jotka korvan takaa rapsuttamalla saa hyristämään tyytyväisyyttä omistajilleen.  Ja jos joku sattumoisin poikkeaa opetetusta niin hän saa kulkea sellaisen agilityradan, että taas osaa kiltin hauvan temput.  


Esimerkiksi  YLEn Jarno Virtanen voi odottaa jotakin erityiskiitosta tiedonvälityksen nopeudesta kun hän kiirehti jutullaan armeijan sotaharjoituksista kumoamaan Makarovin viestiä.  Hän kuitenkin "unohti" jutustaan kvalitatiivisen puolen kirjatessaan karttaansa vain kvantitatiiveja ja niitäkin vain yhdeltä armeijan puolustushaaralta.  Olisi myös mielenkiintoista tietää millaista lähdekritiikkiä hän harjoitti vai onko Armeijan tiedotuksen viesti mennyt sellaisenaan läpi uutiskanavaan.   Toki onhan tietysti syytä jo lähtökohtaisesti lukea ja kuunnella kriittisesti YLEä valtiojohdon tekemisiä käsiteltäessä.  Olemmehan kaukana n.s. informatiivisen yleisradiotoiminnan ajoista.


----
Lisäys 7/6 -12 klo 15.15


Näyttääpä siltä, että NATOttajat ovat tehneet kovin omavaltaisia ja tarkoitushaluisia tulkintoja varsin asiallisesta ja tasapainoisesti harkitusta Makarovin puheesta.  Kiitokset YLElle, että julkaisi koko puheen tekstin suomennettuna uutissivuillaan.  Sen luettuani käsitykseni Niinistön, Wallinin ja Tuomiojan sekä muiden tulkinnoista on entistä ällistyneempi ja pettyneempi.  En olisi uskonut, että NATOttajamme ovat noin tuskaisia vääntäessään suojaustaan peittämään tekosiaan sillä niin viileän asiallinen tuo puhe on.  Erityisen pettynyt olen Tuomiojaan jonka olen kuvitellut olevan sentään vielä jotenkin asiallisella kannalla.

Uusmoralistinen oikeusharha tiedotusvälineissä

Maamme bulevardilehdet, Iltalehti ja -Sanomat ovat taas tavoittaneet uusmoralismin tumman pohjavirran.  Molemmat ovat alkaneet pitää älämölöä vankien mukamas lepsusta kohtelusta.  Kun pari kaveria on karannut ja pari jäänyt palaamatta lomalta niin me olemme keltaisen lehdistön mukaan keskellä turvallisuuskriisiä.  Toimittajat piehtaroivat PerSumaisessa moralisoinnissa siitä, kuinka uhreja loukataan ja saatamme koska tahansa joutua verenhimoisen murhaajan paloittelemaksi.  Viranomaiset eivät edes kerro meille keitä meidän pitäisi pelätä.  Mukaan on saatu vielä jokunen poliisi valittamaan määrärahojen vähyyttä ja päättäjien kylmäkiskoisuutta lakia ja oikeutetta kohtaan.

Kukaan noista hutkivista zurnalisteista ei pysähdy miettimään miksi me rankaisemme rikoksen poluille hairahtuneita.  He voisivat vaikka miettiä rankaisemmeko

- kostaaksemme, jotta uhrit voisivat kokea saavansa hyvitystä vai

- oikaistaksemme, jotta rikollinen kasvaisi jatkossa elämään paremmin vai

- eristääksemme, jotta rikolliset olisivat poissa ihmisten keskuudesta kolttostelemasta vai

- varoittaaksemme, jotta muut pysyisivät poissa pahanteosta?

Kun toimittajat tutkivan journalismin hengessä ensin selvittäisivät itselleen mitä me rankaisemisella haemme, voisivat he alkaa pohtia ovatko meidän keinomme, siis käytännön rangaistukset ja niiden toimeenpano, asianmukaisia ja parhaiten päämääräämme johtavia.   

Epäilen toki, ettei meillä taviksilla eikä meidän johtajillammekaan ole selvillä oikeudenkäyttömme perustavaa laatua olevat asiat.  Me ja he vain lähdemme toimittajien meille tarjoilemien yksityistapausten vietäväksi unohtaen mitä kokonaisuutena tapahtuu tai on tapahtumatta.  Meillähän ihmisten pelko joutua rikoksen uhriksi, ihmisten todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi ja rangaistuskäytännöt elävät kukin ihan omaa elämäänsä.  Samaan aikaan kun ihmisten todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi pienenee, meidän pelkomme sitä kohtaan kasvaa.  Ja rangaistusten kovuus ja niiden toimeenpano ei heiluta rikollisuutta mihinkään suuntaan.  Jos noilla kolmella asialla olisi jotain tekemistä toistensa kanssa niin Kiina, Iran ja USA olisivat tämän pallon lintukodot.  Sen sijaan turvallisimpia maita ovat n.s. pohjoismaisia liberaaleja ja humaaneja käytäntöjä soveltavat maat.  Siitä huolimatta ääliöpopulistinen oikeisto apunaan bulevardilehdistö lietsoo katteetonta pelkoa niitä keinoja kohtaan jotka meillä ylläpitävät turvallisuuttamme.   Edes n.s. laatulehdistö ei korjaa keltaisen lehdistön virheitä, johtuneeko samoista omistajista?

Jälleen kerran: mistä löytyisi ne tiedonlevitteet, jotka ihan oikeasti pureutuisivat yhteiskunnallisten ilmiöiden syihin ja vielä saisivat viestinsä perille n.s. valtamediana?

Sananpyöritystä

Vanha kunnon George Orwell -vainaa varmaan pyörii väkkäränä haudassaan jos seurailee nykymaailman uusiokieltä.  Meillä kun räjähtäneet ydinvoimalat ovat hallinnassa, sisällissodan osapuolen auttamista pommituksilla ja ohjuksilla nimitetään siviilejä suojeleviksi lentokieltoalueiksi ja uusien poliisien värvääminen on turvallisuusalan työllisyydestä huolehtimista.

Varsinainen ärsyke tähän kirjoitukseen oli ensin YLEn teksti-TV:stä lukemani ja myöhemmin heidän nettisivuiltaan löytämäni uutinen Saudi-Arabia -nimisen  perheyrityksen toimivan johdon viime toimista.  Kun kuningashuone haluaa lisää poliiseja ylläpitämään totalitarismiaan niin YLEn "tutkivat journalistit" nimittävät sitä uusiksi työpaikoiksi turvallisuusalalle ja uusiksi sosiaalietuuksiksi.

Lännen liittoutuman eli USAn, Ranskan *), Iso Britannian et al, on kerrottu suunniteltavan Libyaan lentokieltoaluetta jolla suojeltaisi libyalaissiviilejä Muammar Gaddafin armeijalta.  Gaddafilla on kuitenkin vastassaan aseistettuja kapinallisia.  Ja nyt kun lännen humanitaarinen offensiivi on alkanut, pommitetaankin ohjuksin ja lentokonein kaikkea muuta.  Ilmeisesti Gaddafin panssarivaunutkin lentävät.  Samalla Gaddafi ja hänen hallintonsa pääsee esittelemään siviiliuhreja. 

Japanissa Fukushiman voimalan reaktorit jatkavat säteilyään ja polttoaine sulamistaan.  Homma on kuitenkin kuulemma hallinnassa vaikka edes jäähdytysvettä ei saada osumaan kuumeneviin ydinpannuihin.  Hallinnassa oleminen siis tarkoittaa sopivia tuulia jotka vievät säteilevät pikkupekkerellit merelle (jossa ne tietenkin ovat täysin turvassa).

Meille rakennetaan tiedotusvälineissä sankaritarinoita tiedotusvälineiden palkkalistoilla olevista tiedonvälityksen sankareista.  Toimittajista jotka kuolemaa halveksuen ja mitään pelkäämättä etsivät meille tietoa ja siitä viiltävän terävällä älyllään analysoivat informaatiota.  Tutkivat journalistit ovat aikamme sankareita, ihan heti tosi-TV:n, idolsien ja muiden visailukisailuhurlumheisankareiden jälkeen.  Heidän tuotoksistaan, siitä mitä tiedonvälittäjät nimittävät tiedoksi, tehdään samalla kauppatavaraa.   Ei ihme, että Niklas Herlin huolestuu kun hänen rahalla ostamansa kaksi sanaa uskalletaan liittää yhteiskunnallisesti vaikuttamaan pyrkivän järjestön tunnukseksi vaaleihin.  Hän kuvittelee omistavansa kaksi Suomen kielen sanaa, laatusanan "uusi" ja erisnimen "Suomi" yhdistelmän "Uusi Suomi".  Ei ole merkitystä vaikka hän ei pysty päättämään, onko hän tällä kertaa porvarillinen tai riippumaton tai missä yhteydessä tai minkä näköisinä niitä käytetään mutta kun hänen omistamaansa laatusanaa ja erisnimeä muut käyttävät maksamatta siitä hänelle niin on rikottu hänen oikeuksiaan.  Tätä kutsutaan vapaaksi länsimaiseksi tiedonvälitykseksi. 

Orwell muotoili 1984:ssään uusiokielen maksiimin: "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa".  Me elämme humaanissa kriisienhallinnan maailmassa jossa sen johtava supervalta (vrt. Orwellin Oseania) pitää yllä jatkuvaa sodan, eiku rauhan tilaa.  Afgaaneja, irakilaisia ja nyt libyalaisia vapautetaan pommittamalla läntisten ylikansallisten yhtiöiden työvoimaksi ja kulutusautomaateiksi.  Ja tietämättömyyttä pidetään yllä viihdeteollisuuden  ja n.s. tiedonvälityksen yhteenliittymän avulla.  Tavalliset ihmiset eivät tiedä missä tajuntaamme ohjattava viestintävirta vaihtuu tosi-TV-kisailusta ristiretkien menestyksien suitsuttamiseksi eli n.s. uutisiksi ja takaisin.  Eivätkä ole kiinnostuneitakaan kun jossakin juostaan, heitetään tai tapellaan meitä maailmankartalle ja joku populisti lupaa pistää ulkomailta tulleet kummallisenväriset rosmot kiikkiin.  O' sancta simplicas sanoisivat muinaiset latinalaiset, jos eläisivät ja leivältä sirkushuveilla höystettynä ehtisivät.

-----
*) BtW: jokohan Nicolas Sarkozy on maksanut Muammar Gaddafille takaisin häneltä saamansa vaalituen?  Se olisi vähintäänkin kohtuullista jos Sarkozy aikoo uskottavasti johtaa uskottavaa n.s. vapaata maailmaa entistä rahoittajaansa vastaan.

Valtatiedotusvälineiden NATO-kanta

Jälleen kerran suomalainen valtalehdistö ja muut tiedotusvälineet jättävät huomiotta tutkimuksen joka ei pönkitä heidän sotaisia kantojaan. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) uusi tutkimusraportti antaa kuvan, että suomalaisten NATO-vastaisuus ja liittoutumattomuuden kannatus on kasvanut. Taloustutkimus Oy teki haastattelut 25.9. – 20.10.2009.

Tutkimuksen mukaan Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus koetaan enemmän turvallisuutta lisäävänä (38 %) kuin sitä vähentävänä (21 %) tekijänä. Kansalaisista 61 prosenttia (58 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana (tutkimuksen tekijät otsikoivat tämän ennallaanpysymisenä). Kansalaisista 62 prosenttia (60 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen ei tulisi pyrkiä Naton jäseneksi.

Tuollainenhan ei kertakaikkiaan sovi suomalaiselle valtajulkisuudelle. Heidän missionaan on Suomen sitominen erilaisiin sotaliittoutumiin eri puolilla maailmaa. Osana tätä on liittouttaminen NATOon, natottaminen, mutta muutkin liittokunnat tuntuvan kiinnostavan kunhan liittoutumisen alistussuhde ja suunta on "oikea". Siinä ei silloin entisille pääministereille tai ulkoasianvalikunnan puheenjohtajille, nykyisille ulkoministereille saati Nobelin rauhanpalkinnon saajille ahtisaarista jaakonsaarien kautta stubbeihin Suomen turvallisuus eikä solmitut sopimukset paljon paina.

Luulisi tutkivia journalisteja kiinnostavan miten tuollaiset kytkökset ovat syntyneet - mutta ei - he työntävät tuota kehitystä tukevaa propagandaa.

Aikanaan toissa eduskuntavaalien alla hutkivia zurnalisteja kiinnosti Jäätteenmäen ja Mannisen faksit mutta ei Lipposen tekemiset Washingtonissa. Kosovossa ei kiinnosta rikotut rauhansopimukset, Afganistanissa ei nyt kiinnosta vallassa pönkitettävän nukkehallinnon kytkökset hämärä busineksiin CIA:sta huumekauppaan. Eikä heitä kiinnosta ihmisten mielipiteet kun ne entisestäänkin kääntyvät tälläistä mennoa vastaan.

Ilmeisesti valtaeliitti luottaa propagandan voimaan. Kun riittävän kauan jankutetaan samaa, omaa viestiä ihmisten mielipiteistä ja tosiasioista riippumatta niin ihmisten mielet kääntyvät ja sitten niitä taas kelpaa esitellä.

Hutkivat zurnalistit hakoteillä

Viime aikojen kohu Matti Vanhasen ympärillä osoittaa kuinka suomalainen tutkiva journalismi on hakoteillä. YLEn silminnäkijä-ohjelma kertoi Nuorisosäätiön kiinteistöbusineksesta. Sen yhtenä sivujuonteena oli tuolloisen kansanedustaja ja säätiön puheenjohtaja Vanhasen talonrakennus. Se on nyt nostettu tiedotusvälineissä koko jutun keskiöön. Paljon tärkeämpi ohjelman sanoma on mennyt aivan ohi journalistien mielenkiinnon.

Tärkein sanoma ohjelmassa käsittääkseni oli KEPUa lähellä olevan Nuorisosäätiön tapa harjoittaa liiketoimintaa kiinteistöillä ja sen vaikutukset asumisen hintaan. Siinä olisikin todella tärkeä aihe tutkivalle journalismille. Esimerkiksi miten toimii tonttimaan arvon "jalostaminen" ja kuka saa hyödyn kun asukkaat maksavat sen vuokrissaan. Samaten pitäisi selvittää miten kallis rakentaminen ilman kilpailua maksatetaan yhteiskunnalla ja sitten vielä vuokralaisilla. Myös hankintalain vastaisuudet ovat jääneet selvittämättä. Näissä säätiön, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) sekä kuntien suhteissa riittäisi selvitettää. Mutta suomalaiset pääosin porvarilliset tieodtusvälineet selvittelevät mitä on tuppeen sahaaminen ja kuka käyttää mitenkin puutavaran käsittelyyn liittyviä ammattitermejä.

Oma lukunsa on tietenkin myös muut asiat jotka ovat jääneet miltei käsittelemättä. Samaan aikaan on työn alla ensivuoden budjetti, työttömyys kasvaa edelleenkin, eduskunnassa on keskusteltu niin vanhusten huollosta kuin päätetty antaa verovapaus peltokaupoista tuleville voitoille. Nämä eivät ylitä uutiskynnystä kun pengotaan Vanhasen lautakauppoja.

Sinällään tietysti on tärkeää, että pääministerin mahdolliset korruptioepäilyt selvitetään. Ongelma onkin penkomisen saamat mittasuhteet suhteessa muihin asioihin, etenkin siihen miksi on korruptoitu jos on korruptoitu ja kuka on loppupeleissä kerännyt hyödyn yhteiskunnan eli veronmaksajien rahojen käytöstä. Tässä suhteessa meillä on tietenkin jo entisiä esimerkkejäkin kuinka varsinaiset rakenteelliset ongelmat jäävät tuppilankkujen ja tekstiviestikohujen alle.

Oma lukunsa on tietenkin kuinka Vanhanen pitää kiinni asemastaan eikä mikään tunnu vielä tarttuvan harmaaseen hartapankkirakentaja-imagoon. Antti Kaikkonen ja Jukka Vihriälä sentään jo erosivat mutta Vanhanen vaan jatkaa. Kummallista on myös KEPUn kannatuksen kehitys. Se nousee vaikka Nuorisosäätiössä on kyse laajasta KEPUlaisten poliitikkojen kähminnästä. Onko syynä iltäpäivälehtien hutkivien zurnalistien henkilöivä tapa lähestyä vain pintaoireita. Se saadaan helposti näyttämään ajojahdilta ja sympatiapisteitä alkaa ropista.

Mitenköhän saisimme sellaisen tiedotusvälineistön joka osaisi ja haluaisi pureutua rakenteellisiin ongelmiin eikä räpistelisi pintakuohuissa.