Energiaratkaisu Guggenheimin varjosta

Helsingin kaupungissa on suurena keskustelunaiheena parhaillaan Guggenheim ja sen museon mahdollinen rakentaminen Helsinkiin kaikkine vaikutuksineen.  Se on toki iso aihe ja olen itsekin siitä sanani sanonut niin tässä blokissani kuin joillakin keskustelupalstoilla.  Nyt näyttää, että tämän kulttuuripainotteisen talouskeskustelun aiheuttaman hälyn varjossa viedään läpi toista, suuruudeltaan merkittävämpää mutta aiheeltaan arkipäiväisempää hanketta.  Helsingin kaupunki on päättämässä energiatuotannostaan vuosikymmeniksi eteenpäin.  Keskustelu siitä ei oikein näytä ottavan tulta laajimmissa tiedonlevitteissä ja siten julkisuudessa vaikka puhutaan Guggenheimia kertaluokkaa suuremmasta asiasta.

Asian ytimessä on Helsingin Sörnäistenrannassa sijaitseva Hanasaaren hiilivoimala ja sen korvaaminen joko uusimalla se käyttämään hiiltä nykyaikaisempia ja ympäristöystävällisempiä polttoaineita tai korvaaminen täysin uudella laitoksella Vuosaaressa.  Asiaan liittyy toisaalta ympäristökysymykset eli mitä poltetaan ja millä tekniikalla sekä toisaalta miten Söörnäisten ranta-alueita muuten hyödynnetään.  Asianosaisia siis ovat kaupunkilaiset, grynderit ja ympäristö.

Helsingin kaupungin porvarillinen johto, niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin, tuntuvat ajavan kalliimpaa vaihtoehtoa joka turvaisi grynderien edut ja maksattaisi laskut kuntalaisilla eikä juurikaan parantaisi ympäristön tilaa kokonaisuutena.  Vaihtoehtona olisi halvempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto joka ei kuitenkaan mahdollistaisi yhtä kovaa rahastamista Söörnäisten rantaviivalla.

Rahallisesti puhutaan 1,200 MEURin uusinvestoinnista Vuosaareen Natura-alueen viereen tai 500 MEURin kehityshankkeesta nykyvoimalaan.  Yllätysyllätys uusinvestointi on ympäristövaikutuksiltaan huonompi kuin vanhan korjaaminen ja kehittäminen.

Muita asiaan vaikuttavia tekijöitä on tarve puhdistaa Hanasaaren maa-alueita jos nykyinen voimala puretaan ja alue muutetaan asuinalueeksi.  Uuden voimalan kaavailtu tontti taas on niin lähellä Natura-alueitta, että rakentamisen lupaprosessista tullee mielenkiintoinen.  Vaarassa ovat Östersundomin ja Mustavuoren alueet.  Oma lukunsa on näkemykset joiden mukaan nykyinen Hanasaaren n.s. B-voimala on merkittävä arkkitehtoninen kohde ja esimerkki oman aikansa parhaasta teollisesta rakentamisesta.  

Suunnitellut rahoitusmallitkin ovat "mielenkiintoisia", sillä miljardiluokan investointeja on tarkoitus rahoittaa suoraan Helsingin energian eli Helenin kassasta ja tulovirrasta.  Taustalla onkin epäilty olevan aikomukset Helsingin ja laajemmin myös Vantaan Energian yksityistäminen yhdessä tai erikseen.  Ainakaan Helsingin energialla ei enää olisi tuloutettavaa kaupungin budjettiin.

Veronmaksajille, kaupungille ja ympäristölle kalliimpaa vaihtoehtoa tuntuu kaupungin elimissä ajavan samat tahot kuin Guggenheimiakin eli kaupungin porvarillinen johto.  Etenkin asialla tuntuu olevan Kokoomus ja sen päällikkövirkamies eli kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen.  Jopa Helsingin energian johtokin näyttäisi puoltavan kuntalaisille edullisempaa ratkaisua.

Keskustelua tästä koko jutusta tuntuu yrittävän käydä vain Tiedonantaja -lehti.  Muut näyttävät ohittavan asian pikku-uutisin ja toistelevan Pajusen ja muiden Kokoomuskellokkaiden kuten kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Kokoomuksen Risto Rautavan puheita.  Esimerkkinä YLEn juttu aiheesta.  Vasemmistoliiton Kansan Uutiset on aiemmin kertonut jonkun kerran, esim. Kati Peltolan suulla, aiheesta kuntalaismyönteiseen sävyyn mutta nyt oli hiirenhiljaa kun asiassa tehtiin päätöksiä.  Kaupunginvaltuustossa asiasta 19/1 -12 päätettäessä koko poliittisten puolueiden kirjo Kokoomuksesta Vasemmistoliittoon oli Kokoomuksen ajaman kalliimman ratkaisun takana.  Vain SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakanen ja SDP:n Lilli Autti vastustivat.  Tosin valtaosa valtuutetuista ei liene ollut edes tutustunut koko asiaan vaan äänestivät ryhmiensä ryhmäkurin mukaan.

Kaukaa ei ole haettu epäilys Guggenheim-keskustelun olevan tarkoituksellinen savuverho vielä isommalle kuntalaisille aiheutettavalle kuprulle.  kokoomuksen taustavoimathan ovat talouselämän suuret toimijat kuten esimerkiksi tässä tapauksessa grynderit.  Jos siis Guggenheimin varjolla ja se uhraten saa läpi tämän sikakalliin energiaratkaisun ja kaavoituksellisen triplajättipotin niin Kokoomuksen rahoittajat voivat olla tyytyväisiä sille ohjaamiensa resurssien kustannus/hyöty -suhteeseen.

Helsingistä Guggenheimiin

Viime päivien kuumin puheenaihe on ollut Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin.  meille ovat erilaiset taide- ja matkailubusineksen autuudenjulistavat taas todistaneet miten hieno ja ainutkertainen mahdollisuus meillä on ja jos siihen ei tartuta meitä uhkaa ties millaiset hirvittävyydet tai aineski ollaan tyhmiä.

Prosessista

Koko prosessissa minua vaivaa, että missään ei ole esitetty sitä tai niitä ongelmia tai tavoitteita joita tällä hankkeella on lähdetty ratkaisemaan.  Niistä vedettyjä vaatimuksia ratkaisulle ei ole esitetty.  Eikä missään ole näkynyt vertailtuja vaihtoehtoja Guggenheimin rinnalla.  Meille on vain esitetty Guggenheimin itsensä helsinkiläisten verorahoin tuottamaa markkinointimateriaalia.

Guggenheim-museota esitellään toisaalta matkailumahdollisuutena.  Se kuulemma tuo satoja tuhansia matkailijoita ihmettelemään museota.  Tässä vedetään esiin silloin yheensä espanjalaisen Bilbaon onnistunut matkailuprojekti.  Siinä tapauksessa Bilbaon kaikki tekeminen ja onnistuminen pistetään Guggenheimin piikkiin ja gloriaksi.  Sen sijaan esimerkiksi Berliinin ja Venetsian enemmän tai vähemmän flopanneet eivät Guggenheimin tyrkyttäjille kelpaa esimerkeiksi.

Toisaalta museota tarjotaan ratkaisuksi edistämään suomalaisen nykytaiteen vientiin.  Kansainväliset taiteen ystävät kiinnostuisivat suomalaisesta taiteesta kun kävisivät katsomassa kansainvälisiä näyttelyitä Katajanokan Guggenheimissä.  Silloin unohtuu, että toisaalla Helsingin Gukkenheimin pitäisi keskittyä kuulemma arkkitehtuuriin ja design:iin.

Helsingin taidemuseo

Oma lukunsa on Helsingin kaupungin tarjoutuminen luopumaan omasta taidemuseosta ja antamaan kaikki Solomon R. Guggenheimin  ja hänen veljentyttärenä Marguerite "Peggy" Guggenheimin jäämistöjen etuja vartioivan säätiön valtaan.  Siellä päätöksiä tekee hallitus jota säätiö itse täydentää tarpeidensa mukaan henkilöillä jotka lahjoittavat tarpeeksi rahaa.

Helsingin oman taidemuseon tuhoajana tässä vaikuttaa Guggenheimin jonkinlaisena asiamiehenä toimiva Janne Gallen-Kallela-Siren.  Hänen varsinainen tehtävänsä kai pitäisi olla nimen omaan Helsingin taidemuseon johtajuus ja siten sen kaikinpuolinen edistäminen.  Sen sijaan hänellä on Guggenheim-kytköksen lisäksi sivutoimi Ekoport Turku Oyn hallituksessa jota kautta löytyy mielenkiintoinen kytkös: sijoittaja ja taidekeräilijä Carl Gustav Ehnrooth joka sattumoisin on myös Guggenheim-säätiön hallituksessa.  Tutkivat journalistit voisivat tutkia tätäkin mielenkiintoista kytköstä tarkemmin. 

Keskustelu

Tässä Guggenheim-asiassa sen ajajat tuntuvat käyttävän samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi NATO- ja EU-friikit.  vastustajat ovat kehityksen vastustajia, eivät ymmärrä kansainvälistä verkottumista, eivät näe liiketoiminnan mahdollisuuksia ja ovat muutenkin tyhmiä.  Sen sijaan mihinkään vastustajien kysymyksiin ei vastata.

Erityisesti Guggenheim-museon edistämisen tasoa kuvaa Harry "Hjallis" Harkimo viikonlopun Ilta-Sanomissa: hän ei voi ymmärtää miten ymmärtämättömiä vastustajat ovat.  Samaa sarjaa edustaa myös kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara jonka mukaan näin hienoa hanketta ei vastusta kuin joku vasemmistolainen, tietenkin. Harkimo myös koki tarpeelliseksi syyttää aikaisempaa kulttuurityötä siitä, että Guggenheimin kaltaista brändiä ei ole pystytty tänne tekemään ja siksi sellainen pitää ulkomailta kalliilla rahalla ostaa.  Hän vain unohti, että aiemmin tälläisiä rahoja ei ole löytynyt hyvillekään ideoille mutta nyt sellaisety pitäisi repiä.

Oma lukunsa on käyttää Carl Gustaf Ehrnroothia ikäänkuin puolueettomana asiantuntijana.  Hänhän on mitä suuremmassa määrin omalla asiallaan.

Sen sijaan Vasemmistoliiton kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on esittänyt ihan oikeita käsityksiä.  Hän on muotoillut kysymyksiä: Tuoko tuollainen panostus jotakin lisäarvoa kulttuurille ja jos niin mitä?  Toisaalta, hän on tuonut Guggenheim-kiireeseen valtiontaloudellista realismia: tämän vuoden budjetti on kiinni ja kulttuuribudjetista on muutenkin leikattava, mitä leikattaisi lisää jotta Guggenheimille riittäisi rahaa?  Asko-Seljavaarat eivät vastaa mutta syyttävät ymmärtämättömästä vastustuksesta.

Aikataulu ja kustannnukset

Oma luokkaansa on hankkeen aikataulu.  Ensin säätiöllä oli kaksi vuotta aikaa tehdä selvitystään helsinkiläisten veronmaksajien rahoilla.  Nyt päätös pitäisi tehdä sen yksipuolisen ja asianosaisten itsensä tekemän markkinointimateriaalin perusteella reilussa kuukaudessa.  Päätöstä ollaan tekemässä markkinointimateriaalin esittämien, taatusti alakanttiin laskettujen, lukujen perusteella n. 150 MEUR:n rakennusinvestoinnista, n. 30 MEUR:n lisenssi- ym. kuluista 20 vuodeksi ja 13 MEUR:n käyttökuluista.  Vertailun vuoksi Helsingin taidemusen kulut taitavat olla n. 3,7 MEUR.   rakennuskustannuksia voinee verrata esimerkiksi musiikkitaloon: kokonaishinta oli budjetin mukaan 140 MEUR ja 160 MEUR toteutui jolloin Guggenheimin arvioitu neliöhinta olisi n. 2 1/2 kertainen.

Vaihtoehdot

Minusta olisi enemmän kuin kohtuullista, että meille suurelle yleisölle mutta etenkin Helsingin kaupungin päättäjille esitettäisi myös vaihtoehdot noiden ylväiden tavoitteiden saavuttamiselle.  Miten noita samoja asioita kulttuurin ja matkailun saralla voitaisi saavuttaa samanlaisilla panostuksilla.

Mitä esimerkiksi saataisi kulttuuriviennin ja -verkottumisen saralla jos kotimaisiin voimiin, kansainvälisiin näyttelyvaihtoihin j.n.e. sijoitettaisi uutta rahaa tuon lisenssimaksun verran eli 1,5 MEUR per vuosi.   Jos näihin vaivauduttaisi vastaamaan niin ehkä Arhinmäkikin saisi vastauksensa.

Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että tätä asiaa käsiteltäisi asiallisesti, siis siten, että tavoitteet ja vaatimukset sekä vaihtoehdot selvitettäisi ennen päätöksentekoa.  Päättäjillä Helsingin kaupunginvaltuustossa pitää olla kunnolliset kustannus/hyöty -analyysit käytettävissään eikä vain rahan pyytäjien markkinointiprosyyri.

Arkipäivän rasismia Kalliossa

Tuli eilen perjantaina kuljettua hieman pidemmän kaavan kautta töistä kotiin. Kuljin n.s. Raatteentietä(1 Helsingin Kalliossa piipahdellen oluttuopukaisella tai kahdella muutamassa paikallisessa.

Eräässä pienessä olut-kuppila-pitseriassa istuin kassan lähellä särpimässä matkani ensimmäistä eli nauttimassa oluen ensipuraisusta kun tiskille vaappui supisuomalainen kauniimpaa sukupuolta edustava blondi (- 5 cm juurikasvua). Hänen kuntonsa esti etnistä toiseutta edustavaa tarjoilijaa myymästä hänelle lisää kaipaamiaan virvokkeita. Silloin tämän suomineidon, tekoelovenan, päässä naksasti ja puhe muuttui kertaiskusta aivan käsittämättömäksi rasistiseksi älämölöksi.

Tarjoilija sai kuulla olevansa "mokkakorva", "ääliö", "tunkeilija" j.n.e. Ensin tämä neito yritti sinällään sujuvalla englannilla. Mutta ilmeisesti taito ei riittänyt mieleiseen solvaamiseen joten hän siirtyi selkokieliseen supisuomeen. Nyrkkiä tiskiin takoen hän julisti kuinka hänen tyttärensä on poliisi ja hän hoitaa kuppilan kiinni sekä ajattaa mokkakorvat takaisin Vinku-Intiaan vai mistä nyt olivatkaan.

Tarjoilijan eikä minunkaan rauhoitteluyritykset tehonneet. Vasta virkavallalla uhkaaminen sai suomineidon poistumaan ulos. Siellä hän vielä jatkoi mölyämistään ennenkuin tajusi kadota.

Tarjoilija säilytti ulkoisesti tyyneytensä mutta hänestä oli aistittavissa ymäerrettävää hermostumista. Tilanteen mentyä ohi, hän poistui hermosauhuille. Ja pari seuraavaa kanta-astujaa sai hieman normaalia tiukempia repliikkejä.

Vaihdoin tapauksen jälkeen pari sanaa tarjoilijan kanssa. Hän nimitti korostetusti naista tavalliseksi suomalaiseksi ja minä yritin vakuutella, että hän oli yksilö eikä yleinen suomalaisen malli. Tuskin onnistuin vakuutteluissani, sillä epäilin hieman itsekin käytöstä ja asennetta yksittäistä yleisemmäksi. Lienimme kuitenkin yhtä mieltä, että alkoholilla on kyky kaivaa meistä esiin piirteet jotka normaalitilassa pystymme hallitsemaan.

Koska tässä tapauksessa heräte kammottavaan käytökseen oli omasta humalatilasta johtunut lisäviinatta jääminen, olisiko toisenlainen tarjoilija kirvoittanut toisenlaisen älämölön; huorittelun, homottelun, ryssittelyn t.m.s. nimittelyn?

Pelottavaa onkin juuri tuo, että normaalioloissa ja -tilassa pystymme hillitsemään itsemme ja näyttelemään normaalia mutta pienikin määrä alkoholia ja sopiva vastoinkäyminen saa estot laukeamaan ja mahdollinen ääliö meissä pääsee vallalle. Kuinka moni meistä pidätteleekään itsehillinnällä sisällään tuollaista petoa?

Entä mitä voisimme tehdä jotta tuollainen käytös loppuisi? Millainen valistus voisi tehota? Miten paljon ja millaista kanssakäymistä erilaisten kanssa pitäisi olla? Vai onko pyrittävä sisäsiisteihin käytöstapoihin joilla hillitä sisäistä olemustaan? Ja miten saisimme tälläisissä yksittäistapauksissa ihmisen huomaamaan, että vika oli kokoajan hänessä itsessään ja vain itsessään, hänen omassa ylenmääräisessä juopumuksessaan?

(1 Ikuisen Vapun aukion eli Vaasanaukion ja Brahenkentän välistä Helsinginkatua Helsingin Kalliossa nimitetään Raatteentieksi koska sielläkin "miestä kaatuu".

Opetuksen kehittämistä helsinkiläisittäin

Koko maassa ja myös Helsingissä valitetaan, että peruskouluilla ei ole resursseja opetukseen. Tämä näkyy ylisuurina opetusryhminä, kirjojen ja koulutarvikkeiden puutteena, opetussuunnitelmien ja valinnanmahdollisuuksien karsimisena j.n.e. Nyt kuitenkin Helsingin kaupungilla on varaa polttaa rahaa sähköisten taulujen hankintaan. Hanke maksaa kuulemma 7 500 000 € eikä hinta sisällä asennuksia eikä tuskin henkilöstön koulutuskustannuksiakaan. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat tämänaamuisessa paperiversiossaan.

Sähköisiä tauluja kehutaan interaktiiviksi. Eikö koululuokassa interaktion tulisi olla opettajan ja oppilaan välistä eikä opettajan ja taulun?

Miten uudet välineet edistävät oppimistapahtumaa? Oppiiko oppilas paremmin kun taululla vilistää erilaiset tietokoneen käyttöliittymän valikot opettajan hipelöinnin tahdissa sen sijaan, että opettaja loihtisi sinne persoonallisella tyylillään opettavana olevaan aiheeseen liittyvää sisältöä?

Kuinka paljon noiden uusien laitteiden käyttö syö aikaa itse oppisisällöltä? Entä keskittymisrauhaa?

Onko Helsingin koululaitos ja opetuslautakunta ihan oikeasti arvioinut noiden laitteiden kustannuksia suhteessa niistä saataviin hyötyihin? Entä onko arvioitu kustannuksien hyötyjä vaihtoehtoisiin investointeihin? Entä jos samalla rahalla pienennettäisi ryhmäkokoja, lisättäisi valinnaisuuksia tai panostettaisi kerhotoimintaan t.m.s. Olisivatko silloin investoinnista saatavat hyödyt silloin suuremmat? Jos on niin missä noihin tuloksiin voisi tutustua?

P.s. Kun sitä kaikenlaisten koulujen pesukoneiden takia syntyy ihmisen pienessä mielessä kaikenlaisia epäilyksiä niin nytkin heräsi, että kannattaisiko jonkun tutkivan journalistin penkoa keneltä laitteet hankittiin, liittyykö hankintaan vaali- tai muuta poliittista rahoitusta tai kestitystä, lahjoituksia tai muuta hämärää?

Patsaita ja patsaita

Tallinnassa on pystytetty muutama päivä sitten vapaussodan muistomerkki mahtipontisin juhlallisuuksin. Vuosia sitten Suomeen pystytettiin Maailmanrauhan muistomerkki Helsingin Hakaniemeen. En voi olla vertailematta niiden saamaa vastaanottoa. Molempia on arvioitu sekä taiteellisen vaikutelman että sanoman osalta. Ilmiselvästi näyttää siltä, että samat tahot jotka arvostavat Tallinnan fallossymbolin juhlavuutta sekä viestiltään että ulkoasultaan, aikoinaan haukkuivat Hakaniemenrannan nyrkit pystyssä julistavat pronnsihahmot tyylittömiksi ja vastenmielisiksi. Ja toiset taas vice versa.

Noin yksisilmäistä ja läpinäkyvääkö on ihmisten arviointi? Kaikesta paistaa läpi kyvyttämyys nähdä erilaisia harmaan sävyjä mustien ja valkoisten ääripäiden välillä. Jos siis et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Puolensa pitää osata valita ja sillä pysyä eikä "vääriä" kysymyksiä saa esittää.

Oikeasti maailma on monivärinen ja sävyinen eikä asioilla ole vain yhtäpuolta. Lisäksi asiat näyttävät eri katsantokannoista erilaisilta. Ja vieläpä eri aikoina eri asiat vaikuttavat eritavoin ja näyttävät erilaisilta. Silloin olisi patsasasioissakin syytä muistaa, että vanhojen olisi hyvä antaa olla omilla paikoillaan muistuttamassa ja opettamassa omien aikojensa ajatuksista ja etenkin vallalla olleista sellaisista. Uusia pystytettäessä olisi myös hyvä itsekriittisesti muistaa kenen asialla uutta patsasta pystytettäessä oikeastaan ollaankaan. Ja mitä pystytettävä patsas kenellekin symboloi. Toisaalta koskaan ei varmaan päästä täyteen yksimielisyyteen mistään asiasta - paitsi bulevardilehtien lööpeissä.