Whataboutismin puolustus

 Viime aikoina minua on alkanut ärsyttää kovinkin kärkäs n.s. whataboutismin haukkuminen.  Tai oikeastaan sen, siis haukkumisen käyttäminen argumenttina asioiden esittämiselle suhteissaan muuhun tapahtuneeseen tai tapahtuvaan.  Ikäänkuin se sinällään olisi aina argumentointivirhe.

Alunperin whataboutismi on tarkoittanut keskustelun viemistä aiheen sivuun ottamalla esiin muiden tekemisiä muualla.  Ensimmäiseksi sitä taidettiin käyttää pohjoisirlantilaista IRA:a puolustavista jotka vetosivat sen vastustajien vielä suurempiin julmuuksiin pitkin historiaa *).  Sen jälkeen se on nähty erityisesti tapana hyökätä muinaista Neuvostoliittoa vastaan kun he puolustautuivat kaksinaismoralistisia ja tekopyhiä propagandakampanjoita vastaan.  Tälläisiä oli esimerkiksi yritykset puolustautua NL-liittolaisen osapuolen tekemän rotusorron ja stalinismin rinnastusta vastaan.

Jotkut näkevät sen myös yhtenä muunnoksena klassisesta "Tū quoque" argumentointivirheestä.  Tosin virheellisenä sillä alkuperäisessä argumentoidaan opponenttia vastaan hänen omalla käytöksellään.  Whataboutismissa taas vedotaan siihen mitä muut muualla. 

Oikeastihan se ei ole sinällään huonoa tai hyvää argumentointia.  Parhaimmillaan ja oikein käytettynä se on keino jolla saatetaan esiinnostetut seikat oikeaan mittasuhteeseen muualla tapahtuvan tai tapahtuneen kanssa.  Siis parhaimmillaan se paljastaa juurikin tekopyhyyden syyttäjien puheissa.  Ja huonoimmillaan se pyrkii ohjaamaan keskustelun pois itse asiasta nostamalla esiin asioita jotka eivät olekaan vertailukelpoisia asianomaisen jutun kanssa.

Sama koskee oikeastaan "Tū quoque":takin.  Jos joku syyttää jotakuta jostakin pahasta jota syyttäjä itsekin tekee, on syytäkin nostaa nostaja "tikunnokkaan" (toki unohtamatta kohteenkaan tekemisiä).  Mutta väärin on nostaa esiin viestintuojan ihan muita asioita muka puolustuksena viestin kohteelle.

USA-lainen nuori kolumnisti Caroline Skoog on kirjoittanut lokakuussa 2019 aiheesta ihan hyvin The Minnesota Daily -lehdessä otsikolla "What about whataboutism’s advantages?".  Siinä hän vetää esimerkkejä m.m. Donald Trump:n puheista William Clinton:n tekoihin tuoden esille kuinka whataboutismi ei pelasta ei korjaa omia tekoja, ei edes Trump:n, mutta nostaa rinnalle tärkeitä asioita. Skoog:n sanoin: "If whataboutism intends to call out previous deviations from moral standards, it can be a valuable reckoning of context. How else are we to understand our current circumstances without understanding the moral failings in our history?". 

Whataboutismi-syytöksistä tuleekin mieleen vanhat suomalaiset sanonnat "itsestäänhän se paha pappi saarnan pitää" ja "älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä opetan".  Puhumattakaan uudemmasta Robert Cooper:n lanseeraamasta "uudesta liberaalista imperialismista" joka sallii n.s. läntiselle arvoyhteisölle imperialismin, väkivallan ja rikokset mutta ei sen vastustajille.**)  Sellainen ei siedä, että se rinnastetaan omiin tai samanhenkisten tekemisiin.  Tuota henkeä jalostaa n.s. "uusi sotilaallinen humanismi" jonka olemuksen Noam Chomsky on formuloinut m.m. kuvaillessaan Jugoslavian hajottamissotia.***)   

Meidän tulisikin osata nähdä asiat asioina mutta suhteessa muuhun. Siis laajemmassa katsannossa ja osana kokonaisuutta ja löytää siitä juurisyyt ja -syylliset heidän tekemisiään korjataksemme.   Meidän tulisi korostaa meidän lemppareidemme tekoja ihan samalla tavalla kuin teemme inhokkiemme tekemisille ja  kumpaankin suuntaan.  Ja jos arvostelemme viestintuojaa, meidän tulisi tehdä se vain ja ainoastaan silloin ja sellaisista asioista joista hän syyttää muita peitelläkseen omia tekemisiään.  Siis tasapuolisesti ja objektiivisesti ilman tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia.  Ja jos me sellaiseen syyllistymme, on oikein paljastaa meidät "Tū quoque".

---

*) Sean O'Conaill:n vuonna 1974 The Irish Times -lehdelle lähettämä kirje jossa hän kirjoitti m.m.: "the Whatabouts ... who answer every condemnation of the Provisional I.R.A. with an argument to prove the greater immorality of the "enemy"" (Lähde: englanninkielisen Wikipedia:n Whataboutism-artikkeli, viitattu 20/10 -20)

**) Robert Cooper on nykyisin EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava pääjohtaja, aikaisemmin m.m. Tony Blair:n avusta.  Suora lainaus hänen esseestään vuodelta 2002: "The challenge to the postmodern world is to get used to the idea of double standards. Among ourselves, we operate on the basis of laws and open cooperative security. But when dealing with more old-fashioned kinds of states outside the postmodern continent of Europe, we need to revert to the rougher methods of an earlier era - force, pre-emptive attack, deception, whatever is necessary to deal with those who still live in the nineteenth century world of every state for itself." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer(paperiversio); 7.4.2002, netissä: The Guardian; Robert Cooper: The new liberal imperialism,; ipse dies).

***) Noam Chomsky; The New Military Humanism: Lessons from Kosovo, Monroe, ME: Common Courage Press, 1999

Lupa tappaa

Ian Fleming loi aikoinaan fiktiivisen agenttisankarihahmon nimeltä James Bond jolle hän antoi koodinumeron 007 ja luvan tappaa.  Nyt USA harjoittaa ulkopolitiikkaansa samalla tyylillä.  He kun korkeinta johtoaan myöten katsovat oikeudekseen tappaa ihmisiä ympäri maailmaa.  

Meille opetetaan länsimaista oikeuskäytäntöä maailman parhaana ja oikeudenmukaisimpana.  Sen mukaan jokainen on syytön kunnes riippumattomattoman oikeusistuimen tasavertaisessa, reilussa, avoimessa ja oikeudenmukaisessa istunnossa mahdollisesti syylliseksi todetaan.  Vasta sen jälkeen oikeuskoneistolla on oikeus laittaa tuomio täytäntöön.  Silloinkin ihmisen tappamista pidetään brutaalina ja epäinhimillisenä kostona joka ei sovi käytettäväksi sivistyneessä yhteiskunnassa. 

Onko Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Barack Obama nyt vienyt johtamansa USAn pois meille niin rakkaiden länsimaisten vapaiden ja demokraattisten sivistysyhteiskuntien ulkopuolelle?

No, jos jätetään suuret ja kauniit sanat pois ja palataan realismiin niin ei Obama ole USAn politiikkaa vienyt mihinkään.  Tämä on suoraa jatkumoa heidän ylimieliselle ja öykkärimäiselle maailmanpoliisiasenteelleen.  Sille, jossa millaiset tahansa toimet voidaan oikeuttaa kansallisten etujen ja turvallisuuden takaamisella.  Milloin tahansa voidaan lähettää joukkio murhaamaan joku jossakin päin maailmaa tai lentokoneet tiputtamaan pommeja ihmisten niskaan.

Oma lukunsa on sitten heidän onnettomat selittely-yrityksensä.  He ovat jääneet kiinni tökeröistä selittelyistä ja lavastuksista jo ties kuinka monta kertaa: on Tonkinin lahden tykkivenediplomatiat, Irakin joukkotuhoaseet, Grenadan lentokentät,  Sikojenlahdet, Jugoslavian hajotussodat, janiinedelleenjaniinedelleen.  Nyt on sitten vuorossa 40 minuutin laukausten vaihto vaimonsa takana piilottelevan Osama bin Ladenin ja hänen joukkionsa kanssa joka paljastuu asettomien ihmisten kylmäverisiksi murhiksi.

On Osama bin Laden ollut millainen konna tahansa niin meille markkinoidun länsimaisen oikeuskäsityksen mukaisesti häntä olisi tullut pitää syyttömänä kunnes hänet syylliseksi laillisessa ja oikeunmukaisessa järjestyksessä olisi todettu.  Nyt sellainen ei ole mahdollista kun Obaman tuplanollat estivät mahdollisuuden kuulustella bin Ladenia ja häneltä mahdollisuuden puolustautua sekä hävittivät osan todisteista.  Olisiko ollut pelkona, että bin Laden olisi paljastanut avoimessa oikeudenkäynnissä liikaa USA:n ja sen CIAn kytköksistä Al-Qaidaan?

Onko tämä taas yksi osa Robert Cooperin lanseeraamaa ajattelua eli n.s.  liberaalia imperialismia.  Sehän sallii kaikki keinot meille kun ajamme länsimaisen kapitalismin etuja sillä me olemme hyviksiä, sen sijaan muut erimieltä olevat ovat pahiksia joten ...

Meidän oma Nobel-palkittu rauhansankarimme Martti Ahtisaari on  julistanut NATO-kiihkoaan halulla kuulua samoihin arvoyhteisöihin kuin USA.  Minusta tämä episodi taas kerran osoittaa, että meillä ei ole mitään syytä taantua samalle tasolle.

Länsimainen arvomaailma

Monet NATOn ja EUn kannattajat perustelevat noihin liittymistä n.s. länsimaisilla arvoilla ja kuvaavat noita länsimaisiksi arvoyhteisöiksi. Myös Nobel-palkittu ex-presidentti Ahtisaari käyttää usein juuri tätä perustetta propagoidessaan NATOn puolesta. Minusta on silloin paikallaan hieman pohtia noita arvoja, niiden taustoja ja niiden perusteella tehtyjä toimenpiteitä.

Usein unohdetaan, että nämä nykyiset n.s. länsimaat eli yhteinen arvoyhteisö olivat vain muutama vuosikymmen sitten ahneita siirtomaaisäntiä ja ne kävivät raakaa orjakauppaa Atlantin molemmin puolin. Nyt ne ikäänkuin jatkumona puolustavat kansallisia etujaan joka puolella maailmaa. On helppo nähdä tämä nykyinen maapalloistuminen, jota globalisaatioksikin kutsutaan, tuon aikaisemman herruuden restauraationa. Maailmansodat ja niiden jälkipyykit näyttävät vain aiheuttaneen pienen katkoksen maailmanherruuden tavoitteluun.

Länsimaisiksi arvoiksi lasketaan vapaus ja demokratia. Miten ne näyttävät toteutuvan maailmanherruteen pyrkivien länsimaiden käytännön toimissa? Edistetäänkö Irakissa ja Afganistanissa ihan oikeasti vapautta ja demokratiaa? Oliko Jugoslavian hajottaminen vapauden ja demokratian edistämistä? No, onhan Afganistanissa edistetty huumekauppiaiden vapautta ja Kosovossa vapautettu terrorismista etsintäkuulutettuja demokraattisiksi mainittujen elinten virkoihin. Muilta osin edistäminen onkin sitten ollut kyseenalaista.

Yleistä ja yhteistä näille operaatioille on, että tämä demokratian ja vapauden edistäjäksi itsensä nimennyt taho itse määrittelee mikä on demokratiaa ja vapautta. Tätä moraalia kuvaa hyvin Javier Solanan neuvonantajan Robert Cooperin kirjoitukset "uudesta liberaalista imperialismista": "Euroopan on totuttava kaksinaismoraalin ideaan... Omassa keskuudessamme pidämme kiinni laista, mutta kun operoimme viidakossa, meidän täytyy myös käyttää viidakon lakeja ... Meidän täytyy palata aiemman aikakauden kovempiin menetelmiin: väkivaltaan, ennalta ehkäisevään hyökkäykseen, petokseen, mihin tahansa mikä on tarpeen." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer; 7.4.2002; koko teksti myös Guardianin sivuilla otsikolla "The new liberal imperialism").

Samaan aikaan NATO käy raakaa miehityssotaa Afganistanissa ja laajentaa sitä parhaillaan Pakistaniin ja miehittää Kosovoa erotettuaan sen Serbiasta vastoin itse solmimaansa rauhansopimusta. Irakia miehittää merkittävä joukko NATO-maita vaikka nimellisesti NATO ei olekaan NATOna mukana. Kuitenkin kaikki 26 NATO-maata ovat sitoutuneet sinne NATO Training Mission - Iraq:n kautta. janiinedelleen esimerkkejä löytyy lisää.

Jotenkin minusta on luonnollista, että NATO-kiimailijamme, nämä ahtisaaret, stubbit ja jaakonsaaret sekä erkot, eivät mielellään kerro tälläisistä asioista kun he puhuvat yhteisistä arvoistamme. Eihän se antaisi kaunista kuvaa siitä mihin he ovat meitä viemässä.

Meidän tulisi pysytellä kaukana EU:n ja NATOn kaltaisista arvoyhteisöistä ihan oman turvallisuutemme ja moraalimme vuoksi.