Kari Enqvist ja tunnistamaton fasismi

 Olen monasti ollut Kari Enqvist:n kanssa samaa mieltä kun olen lukenut hänen kirjoituksiaan m.m. YLE/Uutisten kolumnipalstalta. Nyt kuitenkin hänen pläjäyksensä otsikolla "Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen" sai minut provosoitumaan kiistakirjoittamaan.

Kirjoituksessaan Enqvist äityy analysoimaan Venäjää fasistiseksi ja vertaa sitä "il duce" Benito Mussolinin johtamaan Italiaan.  Minusta tällä kertaa Enqvist ei osu eikä upota.

Ensinnäkin Enqvist käyttää haperoa määritelmää fasismista. Hän "unohtaa" sen olevan yksi tapa äärimmäisen kapitalismin oloissa käyttää valtiota pitämään kansalaiset kurissa ja nöyrinä kapitaalien työvoimana (italialaisessa fasismissa korporativismiksi naamioituna, jota ei pidä sotkea syndikalismiin).  Venäjällä kapitalismi on vielä niin tuore yhteiskuntamuoto, että se pysyy pystyssä ilman väkivaltaista fasistista (tai natsi-) hallintoa.

Toisaalta Enqvist yhdistää Vladimir Putinin ja Mussolinin taustat.  Olihan Mussolini jonkin aikaa sosialistien leirissä mutta sieltä hän erkani hyvin nopeasti suur-italialaisine ja autoritaarisine haaveiluineen. Putin sen sijaan kasvoi Neuvostoliitossa joka ei ollut sosialistinen eikä hän koskaan liene ollut erityisen poliittisesti aktiivinen ennen NL:n hajottamisen jälkeistä nousuaan Boris Jeltsinin avulla Venäjän federaation johtoon.  Sinne hän päätyi pikemminkin pragmaattisena teknoraattina kuin poliittisina visionäärinä.

Enqvist tarinoi kuinka Putinin Venäjällä oppositio on tuhottu.  Niinhän ei ole vaan jopa maan toiseksi suurin poliittinen voima, Venäjän federaation kommunistinen puolue, on nimen omaan oppositiossa häneen ja hänen hallintoonsa nähden.  Sen sijaan n.s. "yhden prosentin oppositiota" on jonkin verran hillitty johtuen sen suorista kytköksistä vihamielisiksi katsottuihin länsitahoihin.

Sananvapauden kanssa on samanmoisesti.  Venäjän tiedonlevitteistä löytyy monenlaisia ääniä mutta valtaosalle niistä on yhteisenä piirteenä etteivät ne juurikaan levitä lännen valtablokin "ilosanomaa".  Toisaalta whataboutistisesti voisi katsella myös kuinka Venäjän hallintoon hiemankaan positiivisemmin suhtautuviin aviiseihin suhtaudutaan täällä "vapaassa" lännessä.

 Enqvist mainitsee myös sodat Putinin hallinnon välttämättömyyksiksi, "unohtaen" Venäjän päävastustajan USAn sotineen vielä enemmän kuin Venäjän.  Mihinköhän he ovat sotiaan tarvinneet? Toisaalta Enqvistiltä jää tarkentamatta, että Tshetsheniassa Venäjän federaatio kukisti kapinaa omalla alueellaan, Sakartvelossa sen hallinto Mikhail Saakasvilin johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa olleiden venäläisten et al rauhanturvaajien kimppuun.  Ukrainassa taas tilanne on hieman monimutkaisempi kuin vain Putinin tarve sotia.  Venäjän johtohan yritti pitkään erilaisia neuvotteluja onnistumatta USA:n ja muun lännen kanssa. Kyseessähän on jo Neuvostoliiton hajottamisesta jatkunut "not an inch eastwards" politiikan jatkumo eli USA:n harjoittama etupiirinsä laajentaminen.  Ukraina käy siinä proxysotaa USA:n auksiliaarijoukkoina.

Enqvistin käsitys fasismista on käsittääkseni rajoittunut.  Hän tekee siitä "vain" demokratian ja sananvapauden halveksuntaa sekä voimapolitiikan ihannointia, unohtamatta lännen demonisointia.  Ensinmainitut eivät ole järin kovassa kurssissa muuallakaan samaten kuin voimapolitiikkaa arvostetaan myös läntisessä plokissa.  Eikä Putinin tarvitse länttä demonisoida, se osataan tehdä täällä itsekin toimimalla juuri päinvastoin kuin juhlapuheissa julistetaan.  Sananvapauden osalta voisi seurata vaikka esimerkiksi Julian Assange:n kohtaloa ja demokratian osalta sitä millaiseksi hulinaksi presidentin saaminen USA:han on tehty.  Samoihan jo muuan Samuel Clemens (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, että "If voting made any difference they wouldn't let us do it."  Eikä hän todellakaan uhraa sivulaisettakaan fasismin oleellisimmalle puolelle eli taloudelle.

Kaiken kaikkiaan Enqvistin kirjoituksesta jää käteen täkäläiseen eli läntiseen "uuteen nornaaliin" oleellisesti kuuluva mustavalkoinen asetelma jossa osapuolet joko demonisoidaan tai enkelöidään yhteiskunnassa vallitsevan hegemonian puitteissa ja ohjaamana.  Tosin meno ei ole kovin uutta vaan kovinkin porvarilliskonservatiivista jatkumoa kuorrutettuna siistillä määrällä sekulaaria arvoliberalismia. Silti se edustaa tutuksi ja turvalliseksi koetun "status quo":n ja "modus vivendi":n jatkamista jotta kapitaalien omistajien ei tarvitsisi nukkua huonosti.  Mieleni tekisi vielä jatkaa tästä esimerkiksi Anna Kontulan viitoittamalla pikkuporvarillisuutta analysoivalla tiellä mutta jätänpä sen toiselle ajalle ja johonkin tulevaan kirjoitelmaani. Ei Enqvist sentään niin pahasti huitaissut ohi ja yleensä osuu paremmin.

Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?

Mielipiteet demokraattisemmin esiin presidentinvaalissakin

Alati valpas ja vastuullinen YLE:mme on tehnyt seuraavien vuoden 2024 presidentinvaalin ensimmäisen gallupin eli mielipidetiedustelun mahdollisten spekulatiivisten ehdokkaiden mahdollisesta suosiosta.  Keulilla roikkuvat pääministeri Sanna Marin ja muutama muu kellokas jotka ovat uutisten eturintamassa.  Mutta oikeasti vaalit ovat vasta vuonna 2024 joten maailma ympärillämme ja käsityksemme kellokkaiden suosiosta tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan joten tuollaisilla kyselyillä on lähinnä joitakin viihdyttävän palstantäytteen arvo.  Niinpä monet ovat reuhaantuneet spekuleeraamaan ihan täysillä.  Asialla on monenmoista tiedonlevitteiden toimittelijaa ja somen kokemusasiantuntijaa vaikka on ihan sattumankauppaa jos jollakin nyt kyselyyn mukaan kelpuutetuilla on jotain tekemistä vuonna 2024 ehdolle oikeasti tulevien kanssa.

Paremmin ajoitettu keskustelu voisikin olla josko vihdoinkin saisimme edes presidentinvaaleihin mahdollisuuden äänestää kaikkia tarjolla olevia vastaan.  Siis siten, että vastustavalla äänellä olisi sama vaikutus tulokseen kuin jonkun puolestakin annetulla.  Nythän tyhjän äänestäminen tai lipun turmeleminen aiheuttaa sen hylkäämisen eikä sitä lasketa mitenkään mukaan tulokseen.  Samalla vältettäisi vaalivirkailijoiden mahdollinen vilpillinen halu täyttää itse tyhjinä annetut äänet.

Teknisesti vastustamisen laskeminen voitaisi toteuttaa esimerkiksi niin, että vastustavia ääniä kohdeltaisi ikäänkuin omana ehdokkaanaan ja jos se vaihtoehto voittaisi, seurauksena voisi olla joko koko paikan täyttämättä jättäminen tai uusi ehdokasasettelu.  

Erityisen oleellista olisi muuttaa enemmistön laskemissääntöä niin, että se laskettaisi kaikista äänistä eikä vain nykyiseen tapaan hyväksytysti jollekin annetuista.  Silloin esimerkiksi toisella kierroksella saattaisi helpostikin käydä ettei kukaan voittaisi vaan valintaa olisi jatkettava uusin ehdokkain tai antaa olla virka täyttämättä koska kaikille riittävästi kelpaavaa ehdokasta ei kertakaikkiaan ole.

Nyt voisi siis kannatusgallupien asemesta parempi keskustella kuinka kehitämme vaalitapaamme demokraattiseksi ja paremmin erilaisten ihmisten kantoja esiintuovaksi nykyisen kovinkin yksipuolisen asemesta.   Ehtisimmeköhän muuttaa vaalilakia (714/1998) jo ennen seuraavan presidentin valintaa?

Normaalia yhteistyötä - toinen osapuoli tiedoton

USA tulee harjoittelemaan Suomeen omalla kutsullaan.  Suomen ulkopoliittinen johto ei tiedä mitään.  Onko kyseessä vain tiedotusongelma vai pitäisikö meidän ihan itse päättää ketä tänne tulee?

Viime päivinä olemme saaneet kuulla ja lukea kuinka NATO-maa USA tuo Suomeen hävittäjäkoneita ja miehistönkuljetusvaunuja harjoittelemaan.  Asian päälimäiseksi on noussut pitäisikö tuollaisista kertoa demokraattisen päätöksenteon orgaaneille kuten hallitukselle ja eduskunnalle tai presidentille.  

Näyttää siltä, että USA on kutsunut ihan itse itsensä harjoittelemaan, rahaa kun kuulemma on.  Meidän n.s. "nilkkimme" ovat osin hiljaa kuin tunnettu erite sukassa tai selittelevät kuinka vain normaalisti harjoittelemme eikä tässä mitään normaalista poikkeaa kun ihan normaalisti harjoittelemme.  Erityisesti tässä selittelypuolessa on kunnostautunut kaikkien tekstiviestien aurajoki, aina valpas Ilkka Kanerva.  Hänen mielestään me viestimme puolustusvalmiuttamme kun Jenkit tulevat tänne.  Oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti mikä meidän puolustusvalmiutemme on kun suurvalta maapallon toiselta puolelta yllättää meidät ja päättäjämme tällä tavalla?

Eiköhän oikeasti maailmalle lähtenyt viesti menekin niin, että me olemme USAn takapihaa jossa he ajevat pörisevillä vehkeillään ihan miten haluavat.  Heidän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa milloin ja mihin tulevat jotta osataan pistää kahveet tulelle.

MUTTA niinhän me oikeastaan olemme n. 1 1/2 vuotta sitten heidän kanssaan sopineet.  Silloin puolustusvoimiemme silloinen komentaja allekirjoitti NATOn kanssa pöytäkirjan yhteisymmärryksestä (MOU joka perustuu NATO-doktriiniin).  Siinähän nämä sovittiin.  Nyt sitten on elettävä sen kanssa.

Ainoa huolenaihe näyttää olevan, kuten presidentti Niinistökin on jo aiemmin ilmaissut, huoli siitä, että tieto ei kulje oikealla tavalla.  Siis ulko- ja puolutuspoliittinen johtomme haluaisi tiedon sen verran etukäteen, että heitä eivät toimittajat yllättäisi housut kintuissa niinkuin nyt.  Olihan Soinin asema jo miltei säälittävä hänen selitellessään tapahtuneita.

Oikeasti meidän tulisi olla huolissamme, ihan itsenäisyytemme vuoksi ja suvereenina valtiona, missä näitä meitä koskevia päätöksiä tehdään, kuka niitä tekee ja miksi.  Ja eikö meille MOU-hässäkän yhteydessä erityisesti luvattu, että kaikki päätökset tehdään täällä Suomessa meidän valitsemiemme päättäjien toimesta käsin, siis sillee demokraattisesti.  Sehän kai on meidän arvoyhteisömme ylimpiä arvoja.  Emmehän me missään totalitarismissa elä, emmehän?

Onko EU:lla tulevaisuutta?

Onko Euroopan unionilla tulevaisuutta? Giánis Varoufákis tuntuu luottavan mutta vaatii paljon.

Monet tahot ovat ennustaneet nykyisen Euroopan unionin kriisin olevan sen viimeinen. Liian monenlaisia elementtejä on kasattu yhteen ja lisää vielä haalitaan m.m. Ukrainasta ja Turkista. Kreikkalainen kansantaloustieteilijä ja entinen valtiovarainministeri Giánis Varoufákis tuntuu vielä elättelevän toiveita yhteisen Euroopan puolesta. Toki hänkin näyttää joutuvan asettelemaan paljon ehtoja ja edellytyksiä sen onnistumiselle halutessaan perustaa uuden eurooppalaisen poliittisen liikkeen pelastamaan se mitä vielä on jäljellä.

Varoufákis näkee suurimpina ongelmana demokratian puutteen, sen että vallanpitäjät ja byrokraatit ovat tehneet EU:sta demokraatittoman vyöhykkeen. Valta on siirtynyt Brysselin byrokraateille ja pankkiireille, demos on viety demokratiasta.  Seurauksena on ollut politiikattomaksi nimitetty byrokraattien ja pankkiirien harvainvalta.  Ja korjausliikkeinä on käytetty demokratian kaventamista entisestään.

Ratkaisuksi Varoufákisilla ja hänen kavereillaan on uusi yleiseurooppalainen *) kansanliike DiEM25 eli Democracy in Europe Movement 2025.  He ovat julkistaneet sanomansa manifestina Euroopan demokratisoimiseksi.  Siinä viesti tiivistetään ehtoon, että joko Eurooppa on demokratisoitava tai hajotettava.  Eli politiikka on tuotava ihmisten välineeksi hoitaa yhteisiä asioita.

Manifestin luettuani olen päätynyt heidän kanssaan samalle kannalle.  Heidän tarjoamansa avoin ja demokraattinen EU on ainoa mahdollisuus jolla sen voi säilyttää.  Muussa tapauksessa se kannattaa suoranaisesti hajottaa.  Toisaalta heidän tunnistamansa edellytykset ovat kovat, niin lyhyellä kuin pitemmälläkin tähtäyksellä, että en tällä elämänkokemuksella jaksa uskoa meillä enää heidän tavoitteekseen asettamanaan vuonna 2025 olevan enää EU:ta.  Haluaisin kuitenkin peruspositiivisena ihmisenä toivoa heidän onnistuvan mutta aika näyttää miten käy mutta joka tapauksessa lukemisen arvoinen paperi.

P.s. Aiheeseen liittyvä video Berliinin Volksbuhne -teatterissa viime syksynä pidetystä keskustelusta: vimeo.com 

*) Varoufakis ja kumppanit käyttävät Euroopan Unionista virheellisesti sitä laajempaa maanosaa tarkoittavaa nimeä.

NATOttamista Islannin taivaalla

Suomen osallistumisesta NATO-Islannin ilmavalvontaan näytetään jo päätetyn.  Prosessi on ollut kummallinen ja ihmisiä harhaanjohtava.  Lopputuloksen seurauksia ei olla ajateltu.  Miten saisimme demokratian toteutumaan?

Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.

Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.

Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".

Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä.  Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?

Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?


NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa.  Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme.  Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?

Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus.  Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset.  Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.

Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt.   Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.

Oma lukunsa on opposition toiminta.  Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään.  Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit.   Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia.  PerSuista taas ei tiedä.  heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.

Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman".  Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä.  Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän.   Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho.  Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.

 Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa.  Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella.  Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä.  Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset  tiedonlevitteet.  Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita.  Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
  

Ruotsalaista symboliikkaa

Puolustusministeri Haglund on antamassa päätösvallan Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta ruotsalaisille.  Hän näkee siinä vain symbolista merkitystä.  Häneltä jäävät riskit huomioimatta.  Samaten hän "unohtaa" demokraattisen päätöksenteon.

Puolustusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (SFP) puheenjohtaja Carl Haglund on kertonut mielipiteensä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta.  Hänen mukaansa asia riippuu Ruotsin kannasta.  Haglundin kannasta kertoi YLE nettiuutisissaan.

Haglund haluaa siis antaa päätösvallan asiassa pois Suomesta ja suomalaisilta demokraattisesti valituilta edustajiltamme kielikumppaneilleen Pohjanlahden toiselle puolelle.

Toisaalta asialla on kuulemma vain symbolista merkitystä.  Minkähän symbolin Haglund haluaa NATO-maiden toimiin  mukaan menemisellä esittää?  Lojaaliutta NATOa kohtaanko kun USA on ulkoistamassa omia sotilaallisia valmiuksiaan toistaiseksi rauhallisemmilla seuduilla?

Eikö Haglund todellakaan näe mitään symbolista isompaa?  Jotkut muut, esimerkiksi valtiotieteitten tohtori Pekka Visuri, ovat nähneet suuremman Suomen puolustuspoliittisen muutoksen.  Joko vähintään yhteisen pohjoismaisen puolustushankkeen kuten presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yrittäneet vähätellä tai liittymisen NATOn ilmapuolustukseen kuten esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.

Eikö valvontaan osallistuminen tuo riskin, että jos valvonnassa jotakin kohdataan niin silloin joudutaan mukaan NATOn konfliktiin sen ulkopuolisen tahon kanssa joka on jouduttu valvonnassa kohtaamaan?  Olemme mukaan lähtiessämme siis entistä lähempänä joutua mukaan NATOn kriiseihin kolmansien maiden kanssa.

Kun NATOn ilmavalvonnassa jotain ulkopuolisia vahditaan niin Pohjois-Atlantilla todennäköisimmät ulkopuoliset lienevät venäläisiä liikkumassa avoimella merellä.  Jos joutuisimme mukaan konfliktiin Islannin lähettyvillä, mitä se aiheuttaisi suhteillemme täällä omalla yhteisellä rajallamme?  Haluaako Haglund ja kumppanit lähteä katselemaan symboleja ja löytääkseen sodan?  

Olisikohan puolustusministerinkin hyvä pohtia asiaa symboleja laajemmin?  Toki nekin viesteinä asenteestamme ja suuntautumisestamme ovat tärkeitä mutta on asiassa ihan konkreettinenkin puolensa.  Jos haluamme rauhaa, pitäisi meidän pysytellä mahdollisten konfliktien ulkopuolella.

 Me kovasti hehkutamme länsimaista avointa demokratiaa mutta sen puolustuksesta vastuullinen on menossa omaa kieli-identiteettiään edustavien selän taakse ilman avointa keskustelua ja demokraattista käsittelyä.  Se on minusta huolestuttavaa. 

.  

Hyvinvointivaltion demokratiasta rahakkaiden harvainvaltaan

Björn Wahlroos esittelee uusimmassa kirjassaan ajatuksiaan kuinka hyvinvointivaltion demokraattisen enemmistön pitäisi luovuttaa valtansa markkinavoittajille eli kapitalisteille.  Muutamia julkisuudessa olleiden Wahlroosin ajatusten herättämiä kommentteja ennen koko kirjan lukemista.

Taloustieteen tohtori, hallituksen puheenjohtaja ja reservin kapteeni Björn Wahlroos on kirjoittanut kirjan.  Otsikkona Otavan julkaisemassa on "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle".   En ole kirjaa lukenut mutta seurasin sen julkaisun tiimoilta tehtyä Wahlroosin haastattelua MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.  Tuossa haastattelussa provosoiduin tähän kirjoitukseen kun Wahlroos esitteli demokratiakäsityksiään.

Wahlroosin esittämä teoria lähtee ihmisen valinnanvapaudesta.  Hän johtaa siitä demokratian olemuksen ja käytännön jossa hänen mukaansa ihmisen toteutuneet valinnat ovat demokratiaa.  Hän esitti nuo valinnat n.s. jaloillaan äänestämisenä jota hän kuvasi demokratian uudeksi ja tulevaisuuden ilmenemismuodoksi nykyisen edustuksellisuuteen ja vaaleihin perustuvan tilalle.

Oikeasti Wahlroosilta kuitenkin on jäänyt tai hän tietoisesti on jättänyt huomiotta muutaman seikan.  Ensinnäkin demokratia on kansanvaltaa jossa ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioista ja silloin enemmistöllä pitääkin olla enemmän sananvaltaa kuin vähemmistöllä.  Se ei ole tyranniaa ellei enemmistö sorru sortamiseen, kuten esimerkiksi apartheid, rasismi, natsismi t.m.s.  Sen sijaan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jossa yhdessä rakennettua myös yhdessä käytetään, ei sitä ole.  

Toisaalta Wahlroos esitti esimerkissään itäisestä Euroopasta kapitalistiseen länteen tapahtuneessa, osittain laittomassa muuttoliikkeessä, että ihmiset äänestivät jaloillaan kapitalismin puolesta: eläköön kapitalismi.  Sen sijaan hän ei näytä tunnistavan ihmisten halua eläkkeelle äänestyksenä suomalaista johtamista ja työelämän olosuhteita avstaan.  Siinä on kyse kuulemma ihmisten laiskuudesta ja hänen mielestään ihmiset pitäisi kiristää töihin sosiaaliturvaa purkamalla.  Hänhän on ilmoittanut pitävänsä ihanteenaan suomalaista RUK-johtamista eli management-by-Perkele -tyyliä.  Se on lähempänä hirmuvaltaa eli tyranniaa kuin konsanaan hyvinvointivaltion demokratia.

Wahlroos myös esitteli haastattelussa ihmisten muuttoa ja uranrakentamista ulkomaille sekä verokilpailua osoituksena oikeasta demokraattisesta äänestämisestä.  Siinä häneltä on kadonnut demokratian pääominaisuus eli käsitys tasa-arvosta kansalaisten kesken.  Tuollaiset valinnathan ovat yleensä mahdollisia vain niille joilla on resursseja valita tuollaisia vaihtoehtoja.  Muut, vähempiosaiset, eivät pääse mukaan wahlroosilaiseen demokratiaan. Aiemmin Wahlroosin käsityksiä olisi nimitetty harvainvallaksi eli oligarkiaksi ja kun ottaa huomioon keillä nuo resurssit valintojen tekemiseen on, myös rahavallaksi eli plutokratiaksi.


Valtioajattelussaan tiukkana kapitalismin edunvalvojana profiloitunut Wahlroos sen sijaan tuntuu tulevan kapitalismin kehityksen jälkijunassa, ainakin jos on uskominen Taloussanomat-lehden juttua hänen kirjastaan.  Hän kaipaa ameriikkalaistyylistä vahvan johtajan valtioita.  Ne ovat kuitenkin jo historiaa sillä ylikansalliset kapitaalikasautumat ovat jo ajaneet niiden ohi.  Johtajat niissä, kuten esimerkiksi Barack Obama, ovat rahoittajiensa vankeja eivätkä vahvoja itsenäisiä toimijoita. Epäilen Wahlroosin sen ymmärtävän mutta haluavan kuorruttaa kapitaalien etuja ajavaa sanomaansa demokrattisella valtiojohtajan valinnalla.  Meidän muiden sen sijaan pitäisi nähdä ohi ja edelle Wahlroosin ajattelusta.

Wahlroos on aiemminkin kunnostautunut tiukkana ja oman asiansa osaavana oman etunsa ajajana.  Niin tässäkin,  Hän vain piilottaa oman etunsa passiivimuotoihin mutta nimeää vastustajansa, nuo ilkeät laiskurit jotka sosiaaliturvassaan imevät häneltä hänelle mukamas kuuluvaa lisäarvoa.  Wahlroosin älyllistä terävyyttä ja nokkeluutta sananpyörittäjänä ei pidä aliarvioida vaan siihen on vastattava toisaalta asiallisesti perustellen mutta toisaalta sananokkeluuttakaan ei pitäisi unohtaa sillä se tuo julkisuutta ja sitä kautta parhaimmillaan voidaan herättää ajattelua.


Kuten alussa mainitsin, en ole, vielä, kirjaa lukenut vaan purkaukseni perustuu hänen kirjanjulkaisun yhteydessä antamaansa buffihaastatteluun ja muutamaan nettilehden kirjoitukseen.  Pyrinkin siis rajaamaan kommentointini niissä esiintyviin.  Lukenen teoksen myöhemmin kun sen divarista tai kirjastosta käsiini saan.  Sitä ennen pidättäydyn tukemasta kirjan hinnalla Wahlroosia ja Reenpäiden kirjaimperiumia.

Oleellisia kysymyksiä taloudellisesta vakaudesta

Jälleen ovat EU:n johtajat koolla pystyttämässä Euroopan vakausmekanismia (EVM, englanniksi European Stability Mechamism (ESM)).  Keskustelu tapahtumasta ja EVM:n sisällöstä näyttää menevän päivittelyksi miten Tsekit ja Britit sitä vastustavat.  BBC:n uutiselle onkin luonnollista, että pääministeri David Cameron ja Brittien kannat ovat pääosassa.  Mutta Suomen tiedotusvälineet joko ohittavat koko jutun vaivihkaa tai uutisoivat myös Brittien ja Tsekkien kantoja.  Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja YLE jättivät vaikutukset Suomeen ja Suomen kannat vähälle.  Esimerkiksi Hesarille olivat uutisia Kataisen karvahattu ja huono yhteydenpito eduskuntaan. Toki myös porvari Kataisen tölväisy Belgian lakkolaisista sai tilaa porvarilehdessä. YLElle taas olivat tärkeitä Tsekit ja kompromissihakuisuus. Kumpikaan eikä mikään muukaan tiedonlevite ole avannut millainen mekanismi oikeasti on ja mitä mekanismi tarkoittaa käytännössä Suomen valtiontaloudelle ja taloudellemme yleensä. 

Toki tiedonlevitteet mainostavat budjettikuria ja erityisesti, kuinka kreikkalaisia on vahdittava.  Sen sijaan monet oleelliset kysymykset jäävät esittämättä ja siten myös vastaamatta.  Esimerkiksi miten mekanismi tulee rajoittamaan niin kreikkalaisten kuin Suomen eduskunnan päätösvaltaa eli demokratiaa.  EUn on pitänyt olla demokratiaprojekti mutta tälläKIN lisätään kasvottomien byrokraattien valtaa yli demokraattisten valtioelinten.   

Euroopan keskuspankki kuvailee sitä omassa julkaisussaan heinäkuussa 2011 niin, että se ei saisi murentaa moraalia vaan vain olla "silta" parempaan.  Oikeasti mekanismi kuitenkin rajaa valvojat kaiken valvonnan ja vastuun ulkopuolelle.  Heitä ei saa saattaa edesvastuuseen tekemistään eikä toimintaa saa edes verottaa.  Kuinka tuollainen kohottaa moraalia.  Mahdollisuus helppoon vastuun väistämiseen on yleensä ollut varmin tae luiskahtaa tekoihin

Jotkut ovat kuitenkin nähneet vaivaa jota tutkivien journalistien olisi tullut nähdä.  Youtubeen on laitettu viime joulukuussa video joka havainnollistaa EVM:n olemusta tylyllä tavalla. Luonnollista onkin, että suomalaisen journalistiikan ammattilaiset kuten esimerkiksi virkaatekevän MEPin, Petri Sarvamaan kaltaiset ovatkin rynnänneet tuomitsemaan tuollaisen iljettäväksi propagandaksi.  Tälläiset kysymyksethän kun voisivat saada tavalliset ihmiset toimimaan vaaliuurnilla ja valitsemaan eliitin kannalta väärin.

Oikeasti Euroopan talousongelmat tulevat finanssimarkkinoilta joilla pankit tekevät itse luomallaan velkarahalla spekuloiden lisää rahaa jolla ei ole reaalimaailmassa katetta.  Nämä vakausmekanismit valvoessaan valtioita eivät puutu oleelliseen juurisyyhyn.  Siitä eivät EU:n mainosmiehet ja -naiset kerro mitään.  Pikemminkin he pyrkivät peittelemään perustavaa laatua olevia ongelmia luomalla lumeongelmia ja niihin totalitaarisia ratkaisuja.  Kun perimmäiset ongelmat jäävät ratkaisematta niin eivät nämä vakausmekanismitkaan toimi.  Valvontaelinten tulisikin rajoittaa valtioiden vapauden asemesta pankkien vapautta omaan omaan rahan tekoon ja sillä spekulointiin.

Vaalipiiriongelmat

Viime aikoina on kovasti kohkattu eduskuntavaalienvaalipiirijaosta.  Osa vaalipiireistä on liian pieniä ja osa liian suuria jotta vaaleissa eduskuntaan valikoitumiseen olisi tasavertaiset mahdollisuudet eri puolilla maata. Aiemmasta väestönsuhteen mukaan varsin tasaisesta vaalipiirijaosta on epätasaisen väestön kasvun takia päädytty nykyiseen kun vaalipiirien rajoja ei ole sitä mukaa entrattu kun muutosta on tapahtunut.  Oikeusministeriön vaalisivustolla on kehitys taulukkomuodossa.

Nykytilan ongelmia

Nykyisen ongelman muodostaa suhteellisesti syntyvä mutta julistamaton äänikynnys kun äänet lasketaan d'Hondtin menetelmällä vertailulukujen kautta eduskuntapaikoiksi.  Jos vaalipiirissä on jaossa vähän paikkoja, äänikynnys nousee korkeaksi ja jos paikkoja on jaossa runsaasti, kynnys laskee.  Yleisesti ongelmasta käytetään esimerkkinä Vihreiden Tarja Cronbergin, tuolloin ministeri ja puolueen puheenjohtaja, kohtaloa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuoden 2007 kun hän suurella äänimäärällä jäi valitsematta.

Cronbergin eduskuntapaikka ei karahtanut niinkään vaalipiirin kokoon vaan d'Hondtin menetelmään joka suosii suuren suosion saaneita listoja.  Se valittaessa on tehty tietoinen päätös korostaa suositun listan saamaa suosiota suhteessa heikommin menestyneisiin. D'Hondtin menetelmässä se tehdään käyttämällä listakohtaisia vertailulukuja ja laittamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden perusteella.   Muissa laskentajärjestelmissä se tehdään muin keinoin, usein lisättynä jonkinlaisilla tasausmenettelyillä tuomaan tasapuolisuutta.

Suora ja selkeä ratkaisu

Suorin ja selkein kaikille ehdokkaille tasapuolinen menettely olisi jakaa paikat kussakin vaalipiirissä suoraan ehdokkaille annettujen äänien mukaan.  Silloin vaalipiirin koko ei olisi niin merkittävä ehdokkaita eri vaalipiireissä eriarvoistava tekijä. Silloin periaatteessa sama absoluuttinen äänimäärä riittaisi kaikkialla ja kaikkien äänien painoarvo olisi saman suuruinen kaikkialla.

Suoraan äänimäärien mukaan paikkojen jako edellyttäisi kuitenkin ajattelutavan muutosta.  Kun nykyinen tapa korostaa suositun listan, esimerkiksi jonkin puolueen, suosiota entisestään, ajatellaan ikäänkuin sen edustaman ajatusmaailman saamaa kannatusta.  Ja toisaalta puhutaan puoluekentän sirpaloitumisen estämisestä.  Sillä tarkoitetaan, että estetään tarkoituksella uusia yrittäjiä pääsemästä vanhojen markkinoille.
 
Vaalipiirien pilkkomisia ja yhdistelyjä

Nykyiset vaalipiirit ovat todella kovin erikokoisia ja nykyisellä laskentamenetelmällä johtavat eriarvoisiin asemiin.  Vaikka laskentatapakin korjattaisi, suuret kokoerot aiheuttavat suhteellista eriarvoisuutta eri listojen välille.

Remontti nykyisessä vanhoista maakunta- ja läänijaoista periytyvässä palapelissä olisi tarpeellinen.  Se edellyttäisi suurten pilkkomista ja pienten yhdistelemistä.  Vaihtoehtoja on monta jo riippuen siitä kuinka montaa ja minkä kokoisia vaalipiirejä tavoitellaan.  Halutaanko alueellisesti edustavia vai väestöllisesti tasapainoisia j.n.e.  Ääripäät kai lienevät englantilainen yhden valittavan vaalipiirit contra koko maan yksi vaalipiiri.

Tämän hetkisessä keskustelussa tuntuu eniten painavan valittuina olevien ja puolueissaan vaalimenestyksestä vastuussa olevien ajattelu tulevaisuudestaan.  Siitä seuraa, että ajattelu eikä keskustelu johda uusiin ratkaisuihin vaan kelataan vanhojen ratkaisujen vaikutuksia omaan menestykseen.  Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustelu jota käydään Itä-Suomessa siitä miten Savoja ja Karjaloita sekä Kymenlaaksoa pitäisi palapelissä kohdella.

Oman mausteensa keskusteluun tuo myös erilaiset tunteenomaiset nurkkakuntalaisuudet.  Pitäsikö savolaisten tulla toimeen yhdessä vai erikseen vai voiko savolaisia liittää joihinkin muihin suuntiin.  Erityinen osoitus tästä on muiden eteläsavolaisten demuleiden viehtymys pohjoisen suuntaan mutta kouvolalaislähtöisen Pauliina Viitamiehen hinku Kymen suuntaan.

Paikallisen edustavuuden kannalta kai maakuntaidentiteetti kuitenkin on yhdistävä tekijä.  Näin mikkeliläislähtöisenä savolaisena pitäisin tärkeänä myös sitä onko Etelä-Savo kokonaisuudessaan etumaisena vai takamaata kun sinnepäin keskeisemmiltä alueilta katsotaan.  Siis ollaanko Kouvolan takamaata vai Kuopion edustaa.

Oma lukunsa on Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien suuruus.  tasavertaisuuden tavoittelussa ne pitäisi pilkkoa.  ehkä reuna-alueita voisi myös yhdistellä muualle: Loviisasta itään Kymeen ja läntisiä yhdistellä vaikka osiin Varsinais-Suomen vaalipiiristä j.n.e.  Palapeliähän voisi pyöritellä loputtomasti.  Ehkä aiheesta voisi tehdä jopa tietokonepelin jota voisi aikansa kuluksi kukin pelailla.

Muita ajatusmalleja

Voisiko vaalipiirijakoa ajatella myös muilta kanteilta kuin maantieteen ja väestöpohjan?  Voitaisiko jako tehdä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, kulttuurin, turvallisuuden j.n.e. vaalipiireihin.  Äänestäjät ilmoittautuisivat haluamaansa vaalipiiriin ja ehdokkaat asettuisivat ehdolle haluamaansa vaalipiiriin.  Paikkoja vaalipiiristä annettaisi siinä suhteessa kun siihen on ilmoittautunut äänestäjiä.

Entä voisivatko äänestäjät perustaa itse vaalipiirin?  Halukas joukko voisi, esimerkiksi sosiaalisen median keinoin, perustaa yhteisön jolle sen suuruuden mukaan annettaisi tietty osa valittavista paikoista.  He voisivat keskuudestaan valita haluamansa ehdokkaat haluamallaan tavalla.

Liikkuminen vaalipiiristä toiseen perustuisi kummassakin paikassa äänestäjän omaan ilmoitukseen.

Ceterum Censeo: Presidentinvaaleissa tarvitaan, etenkin toisella kierroksella, mahdollisuus äänestää vastaan.  Mieluusti äänestäisin näissä vaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkia vastaan mutta etenkin toisesta kierroksesta näyttää tulevan sellainen, että kukaan ei minulle kelpaa.

Demokratiaa kehtoonsa

Meidän EU-fanaatikkomme Jyrki Katainen, Olli Rehn ja kumppanit ovat suivaantuneet Kreikan pääministerille Georgios Papandreoulle kun tämä on uskaltanut turvautua demokratiaan. Samalla asialla häärivät myös muut EU-johtajat kuten Angela Merkel, Jean-Claude Juncker ja Nicolas Sarkozy sekä monet muut jotka kokevat jotakin EU-kuvioissa olevansa. Onhan vallan kamalaa, että länsimaisen demokratiamme kehdoksi mainitussa Kreikassa harjoitetaan demokratiaa.

Nämä eurooppalaiset porvaripoliitikot ovat ennenkuin kunnostautuneet samalla asialla. Jos jossakin on uskallettu järjestää kansanäänestyksiä jostakin EU:iin liittyvästä niin niitä on toistettu niinkauan kunnes on saatu ”oikea” tulos. Suomessakin on uhkailtu, että äänestyksiä toistetaan riittävän monta kertaa. Nyt ei ilmeisesti haluat ottaa edes sitä riskiä.

He ovat ilmeisesti vakuuttuneet, että heidän rakennelmansa ei kestä alkeellisintakaan demokratian testiä ja romahtaa heti jos kreikkalaiset tavalliset ihmiset saavat sanoa siitä sanansa.

Oikeastihan Papandreou halunnee hakea tukea epäsuositulle säästöohjelmalle. Jos hän ei pysty osoittamaan, että enemmistö kreikkalaisista sitä tukee, mielenosoitukset ja lakot jatkuvat ja romuttavat suunnitelman toteuttamisen kuitenkin. Ainoa mahdollisuus on osoittaa tuki kansanäänestyksellä sillä mielenosoituksilla se ei onnistu. Papandreullahan ei ole mahdollisuutta hävitä äänestystä. Jos hän häviää niin hänen hallituksensa on entinen ja hänen henkilökohtainen uransa myös ainakin joksikin aikaa. Odotettavissa onkin massiivinen pelottelukampanja jolla ihmiset yritetään saada säästöohjelman taakse.

EU-eliitti olisi ilmeisesti halunnut kuitenkin samaa kuin esimerkiksi globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa eli halla-aholaisesti panssarit kaduille. Papandreou ei kuitenkaan sitä, onneksi, näytä haluavan ja vaihtoi varmuuden vuoksi armeijan johtoakin. Toivottavasti uudet kenraalit johdossa eivät ole halla-aholaisia PerSuleita.

Toisaalta jos ohjelma häviää äänestyksen, Kreikan tie onkin toinen, ehkä kreikkalaisen mytologian Fenix-linnun tie ylös tuhkasta. Joka tapauksessa silloin EU-eliitin suuri haave kärsii pahan kolauksen ja toivottavasti myös muiden EU-maiden ihmiset näkevät, että muitakin mahdollisuuksia on kuin näiden merkeleiden, junckereiden ja kataisten sekä rehnien tarjoilema. Pankkien omistajat ja heidän palkkarenkinsä voidaan oikeasti laittaa vastuuseen j.n.e. Tai meidän laitetaan taas uudelleen maksamaan muiden kuprut ja eliitti senkun porskuttaa kohti uusia saalistuksia.  Onnea ja menestystä Georgios Papandeoulle valitsemallaan tiellä.

---
Lisäys 13/11 -11:
Ei sitten Papandreoun yritys demokraattisesta kansanäänestyksestä toteutunut.  Ei ollut EU-eliitillä kanttia kokeilla rakennelmansa kestävyyttä.

Itsenäisyys- nääs päivää!

Jälleen, tällä kertaa 93. kerran, vietetään itsenäisyyspäivää.  Jälleen kerran se tehdään sodista ja sotimisesta älämölöä pitäen.  Valehtelevatko vanhat silmäni ja korvani kun tuntuu, että jälleen kerran ja taas enemmän kuin viime vuonna ja vuosina sitä ennen?  Ikäänkuin sotakiihko vain yltyisi ja yltyisi.  No, onhan Suomi 93 vuoden aikana jo kuudennen kerran sodassa.  Ollaanhan jo päästy Vallankumoussodasta *) Itä-Karjalan retkeilyn, Talvi-, Jatko- ja Lapinsodan kautta Afganistaniin.  Sotiminen näyttää siis olevan sukupolvesta toiseen Suomen poliittisen eliitin toinen luonto.

Koskahan me pääsisimme siihen, että sodanlietsojat ja sotaan ihmisiä johdattavat oikeasti joutuisivat vastaamaan teoistaan?  Siis vastaamaan niin, että sen konkretisoituminen olisi jossakin järkevässä suhteessa heidän aiheuttamiinsa kärsimyksiin. En kuitenkaan tarkoita kuolemantuomiota edes sotasyyllisille vaikka heidän takiaan sodissa tapetaankin niin paljon ja niin turhaan.  Eiväthän he sitäpaitsi millään mitään mistään vastaisikaan henkensä menettämällä.  Pystyisimmekö demokratian puitteissa saamaan sellaisen vastuun pelotteen, että meitä ei ujutettaisi mukaan jatkossa aina vain uusiin "sankartekoloihin".  Pystyisimmepä edes tunnistamaan ja varomaan sellaisia johtajaehdokkaita. 

Taidanpa tuossa kuitenkin vaatia liikaa demokratialtamme ja ihmisten valveutuneisuudelta.  Valikoituuhan meille poliittiseen eliittiimme juuri näitä NATOttajia, taloudellisen eliittimme anteliaalla myötävaikutksella.

------

*) Vuoden 1918 sodasta käytetään monia nimiä.  Vapaussota-nimi on täysin kelvoton koska Suomi oli jo itsenäinen ja siksi tunnustettu mutta se menetettiin voittajien liittolaiselle ja saatiin takaisin vasta kun liittolainen oli hävinnyt suuremman kähinän.  Sisällis- tai kansalaissota viittaisivat omien kansalaisten väliseen mutta mukanahan hääri myös muita eli ruotsalaisia sekä venäläisiä  ja sodan varsinaisesti ratkaisivat saksalaiset jotka jäivät maahan miehittäjinä.  Kapina ja kapinan kukistaminen kävisi sillä kapinaksihan voisi sanoa kukistettua eli epäonnistunutta vallankumousyritystä.  Mutta kun paino on tässä jutussa sodassa niin valikoin tällä kertaa "vallankumoussota" -termin kun se taitaa osua parhaiten.  Sehän oli sota joka syttyi punaisten yritettyä vallankumousta ja valkoiset sen sodalla tukahduttivat.  

Vanhasen uusi uskonto

Satuin vilkaisemaan hetken Matti Vanhasen haastattelua tänä aamuna YLEssä. Sen enempää puuttumatta siihen kuinka meiltä taas tällä kertaa Kreikkaa tekosyynä käyttäen, kupataan rahaa pankkien tukemiseen, en malta olla puuttumatta havaitsemaani Vanhasen aatokseen.

Hän puhui ikäänkuin demokraattisen päätöksenteon tehtävä olisi vain pitää markkinoilla toimivat sijoittajat tyytyväisinä. Ikään kuin heidän oikeutensa ja velvollisuutensa olisi olla demokratian ulkopuolella oleva mystinen jumalallinen voima. Voima joka tulee meidät murskaamaan jollemme me jatkuvasti leputtele sitä lahjoilla. Onko markkinat todellakin jumal'olento, spekulantit sen inkarnaatioita ja poliittiset päättäjät pappeja?

Missä ovat ne poliitikot jotka pyrkisivät aidosti vaikuttamaan syihin eikä vain kärttäisi rahaa syyllisten miellyttämiseen? Syyllisiähän ovat meidän löperöä rahoitussysteemiämme hyväksikäyttävät pankkikapitalistit eikä köyhät työläiset Kreikassa tai Portugalissa tai Suomessa. Eivät edes pois töistään potkittavat julkishallinnon työläiset vaan ne jotka tekevät rahaa rahalla. Heidän tekemisiinsä pitäisi puuttua, heidät vaatia vastuuseen ja ja jatkoa varten rakentaa systeemi joka estää vastaavan spekuloinnin jatkossa.

Korruptiosta ja suomalaisesta korruptiosta

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua ja ääntä korruptiosta ja vaali- sekä puoluerahoituksesta. Yhteistä sille on taas kerran ollut analyysittömyys ja sivuseikoista puhuminen.

Kukaan hutkiva zurnalisti tai poliitikko tai muu yhteiskunnallinen toimihenkilö ei ole yrittänyt purkaa auki miten Suomessa vaikutetaan poliittiseen päätöksentekoon ja toimintaprosesseihin. On toki tunnustettu, että Suomen pienissä piireissä kaikki tuntevat toisensa ja on hyväkin, että tunnetaan. Seuraavaksi väitetään, että kukaan ei tuntemisen, kestityksen tai vaalirahoituksen jälkeen ole tullut vaatimaan joitakin tietynlaisia päätöksiä. Sen syvemmälle ei kuitenkaan ole haluttu mennä eikä tuoda julki yhteiskunnallisen vaikuttamisen mekanismeja. Oivia esimerkkitapauksia analysoitavaksi olisi kuitenkin tarjolla vaikka kuinka paljon, aina kauppaketjujen ostoshelvettien kaavoituksesta erilaisiin turvallisuus- ja suojamääräyksiin saakka.

Korruptio voidaan jakaa oikeastaan karkeasti kahteen ryhmään: toisaalta suora päätösten ostaminen ja toisaalta valmiiksi sopivien ihmisten auttaminen päätöksentekoon. Ensimmäisessä, karkeammassa ja yksioikoisessa korruptiossa on kyse selkeästä ja rangaistavaksikin määrätystä toiminnasta jota voisi kutsua suoraksi korruptioksi. Tästä tuntuu löytyvän esimerkkejä etenkin armeijoiden ja asetehtaiden liepeiltä.

Jälkimmäisessä on kyse epäsuorasta toiminnasta. Siinä valitaan jo valmiiksi sopivia mielipiteitä ja maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä joille annetaan tukea vaaleissa. Tämä, epäsuora korruptio on jopa laillista toimintaa. Tosin siinä unohdetaan, että näin asetetaan demokratian perusperiaatteiden vastaisesti toisten mielipiteet ja ajamat asiat vaaleissa parempaan asemaan kuin toisten jolloin kaikilla ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Tätä on muun muassa Ilkka Kanervan hurskastelu, etttä ei kukaan ole tullut vaatimaan mitään kun hän on osannut olla mieliksi rahoittajilleen muutenkin.

Oma lukunsa on sitten "vastuunkantajat" jotka tuntevat opportunistiset velvollisuutensa tukiryhmiään kohtaan. He, jotka tekevät älyllisiä ja moraalisia rekkiliikeitä saadakseen kantojensa vaihtelut kuulostamaan järjelliseltä ja johdonmukaiselta.

Jotkut jo tähän asti julkistavat tukirahansa kuten esimerkiksi eräät vasemmistolaiset ryhmät julkistavat tukijoidensa ja lahjoittajiensa nimiä lehdissään. Sen sijaan minua ihmetyttää yritysten omistajat ja johdot jotka kyllä mainostavat kun antavat rahaa luonnonsuojelulle tai urheilulle mutta piilottelevat jakamiaan poliittisia tukia. Ja samoin minua ihmetyttää saajat, kuten Katainen, jotka vielä puolustelevat tätä.

Minusta pitäisi pyrkiä täyteen avoimmuuteen rahoituksessa jolloin kaikki poliittinen rahoitus tulisi kulkea julkisten kirjanpitojen kautta. Niissä tulisi näkyä jokainen tulo- ja menoerä summineen ja osapuolineensekä osapuolten taustajoukkoineen henkilönimiin asti. Ulkopuolelle jättäisin vain yksittäisten ihmisten lipaskeräyksissä antamat kolikot; setelirahat kirjaisin. Lisäksi pitäisi pystyä turvaamaan myös niiden mielipidetahojen vaikutusmahdollisuudet joilla ei ole takanaan rahakkaita tukijoita.

EK:n uusin möläytys on osa laajempaa suuntausta

YLEn uutiset kertovat Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan Lasse Laatusen uusimmasta möläytyksestä.  Ei kuulemma pidä lähteä kehittämään sosiaaliturvaa kun ei tiedetä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.  

Eipä EK ole ollut huolissaan tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta kun se on halunnut pitkiä työehtosopimuksia hillitsemään palkkakehitystä.  Jos Laatunen ja hänen kollegansa EK:ssa olisivat yhtään loogisia ajattelussaan niin he olisivat hyvin huolissaan pitkistä sopimuksista.

Toisaalta ainakin ennen on pyritty suunnittelemaan tulevaisuuden toimia jotta ennustettavuutta olisi.    Mutta EK:n johdolla ilmeisesti alkuihmisetkään eivät olisi laskeutuneet alas puista koska eivät olisi voineet ennustaa mitä maassa tapahtuu.  

Oma juonteensa jutussa on, että Laatusen lausuntoa on uutisoitu niinkuin asia ratkaistaisi EK:ssa.  Ikään kuin poliitikot olisivat alisteisia EK:lle ja Laatuselle.  Kuitenkin meillä kai on vielä demokrtatia voimissaan vai johdetaanko porvarihallitusta ja porvarienemmistöistä eduskuntaa Eteläranta 10:stä? 

Olisikohan EK vain hyödyntämässä EUn vaaleissakin entisestään kiihtynyttä oikeistolaitumista ja siten  ajamassa alas sosiaaliturvaa.  Tämä kehityshän on ollut näkyvissä jo vuosikausia.  Erityistä vauhtia se sai NL:n romahduksesta kun porvariston pidikkeenä ollut bolshevisminpelko katosi.  Koskahan ihmiset oikein näkevät ja tajuavat mihin Kokoomus- ja Kepujohtoinen politiikka vie ja, että PerSuihin kanavoitunut tyytymättömyys ei muuta mitään.  Tyytymättömyys pitää kanavoida sellaisille jotka ihan oikeasti haluavat lähteä muuttamaan rakenteita ja tehdä sen perusteista lähtien.

Länsimainen arvomaailma

Monet NATOn ja EUn kannattajat perustelevat noihin liittymistä n.s. länsimaisilla arvoilla ja kuvaavat noita länsimaisiksi arvoyhteisöiksi. Myös Nobel-palkittu ex-presidentti Ahtisaari käyttää usein juuri tätä perustetta propagoidessaan NATOn puolesta. Minusta on silloin paikallaan hieman pohtia noita arvoja, niiden taustoja ja niiden perusteella tehtyjä toimenpiteitä.

Usein unohdetaan, että nämä nykyiset n.s. länsimaat eli yhteinen arvoyhteisö olivat vain muutama vuosikymmen sitten ahneita siirtomaaisäntiä ja ne kävivät raakaa orjakauppaa Atlantin molemmin puolin. Nyt ne ikäänkuin jatkumona puolustavat kansallisia etujaan joka puolella maailmaa. On helppo nähdä tämä nykyinen maapalloistuminen, jota globalisaatioksikin kutsutaan, tuon aikaisemman herruuden restauraationa. Maailmansodat ja niiden jälkipyykit näyttävät vain aiheuttaneen pienen katkoksen maailmanherruuden tavoitteluun.

Länsimaisiksi arvoiksi lasketaan vapaus ja demokratia. Miten ne näyttävät toteutuvan maailmanherruteen pyrkivien länsimaiden käytännön toimissa? Edistetäänkö Irakissa ja Afganistanissa ihan oikeasti vapautta ja demokratiaa? Oliko Jugoslavian hajottaminen vapauden ja demokratian edistämistä? No, onhan Afganistanissa edistetty huumekauppiaiden vapautta ja Kosovossa vapautettu terrorismista etsintäkuulutettuja demokraattisiksi mainittujen elinten virkoihin. Muilta osin edistäminen onkin sitten ollut kyseenalaista.

Yleistä ja yhteistä näille operaatioille on, että tämä demokratian ja vapauden edistäjäksi itsensä nimennyt taho itse määrittelee mikä on demokratiaa ja vapautta. Tätä moraalia kuvaa hyvin Javier Solanan neuvonantajan Robert Cooperin kirjoitukset "uudesta liberaalista imperialismista": "Euroopan on totuttava kaksinaismoraalin ideaan... Omassa keskuudessamme pidämme kiinni laista, mutta kun operoimme viidakossa, meidän täytyy myös käyttää viidakon lakeja ... Meidän täytyy palata aiemman aikakauden kovempiin menetelmiin: väkivaltaan, ennalta ehkäisevään hyökkäykseen, petokseen, mihin tahansa mikä on tarpeen." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer; 7.4.2002; koko teksti myös Guardianin sivuilla otsikolla "The new liberal imperialism").

Samaan aikaan NATO käy raakaa miehityssotaa Afganistanissa ja laajentaa sitä parhaillaan Pakistaniin ja miehittää Kosovoa erotettuaan sen Serbiasta vastoin itse solmimaansa rauhansopimusta. Irakia miehittää merkittävä joukko NATO-maita vaikka nimellisesti NATO ei olekaan NATOna mukana. Kuitenkin kaikki 26 NATO-maata ovat sitoutuneet sinne NATO Training Mission - Iraq:n kautta. janiinedelleen esimerkkejä löytyy lisää.

Jotenkin minusta on luonnollista, että NATO-kiimailijamme, nämä ahtisaaret, stubbit ja jaakonsaaret sekä erkot, eivät mielellään kerro tälläisistä asioista kun he puhuvat yhteisistä arvoistamme. Eihän se antaisi kaunista kuvaa siitä mihin he ovat meitä viemässä.

Meidän tulisi pysytellä kaukana EU:n ja NATOn kaltaisista arvoyhteisöistä ihan oman turvallisuutemme ja moraalimme vuoksi.

Poliittisen työn rahoitus motissa

YLEn MOT-ohjelma on puuttunut puolueiden saamaan rahoitukseen. Tällä kertaa myös muuhun kuin vaalikampanjarahoitukseen. YLE on oman yhtiön juttua uutisoidessaan keskittynyt jostakin kumman syystä vinosti vain ay-liikkeen antamaan tukeen vaikka ohjelma sinällään keroti muustakin. Uutisiin kelpasi vain SDP ja Vas mutta MOT:ssa käsiteltiin myös Kokoomusta ja Kepua. Ulkopuolelle oli jostakin syystä jätetty RKP säätiöineen ja Persut. Persujen suurimpia tukijoitahan ovat YLE, Sanoma-WSOY ja Alma-Media Pientalonpoikien säätiötä unohtamatta. 

Yleisesti ottaen a-järjestöt eivät ole puolueettomia vaan hyvin puolueellisia. Ne ovat jäsentensä puolella. Ammattijärjestöjen tehtävä on hoitaa jäsentensä edunvalvontaa. Sitä varten niissä valitaan demokraattisesti edustajat johtamaan ja hoitamaan tätä edunvalvontatyötä. Jos nämä valitut edustajat katsovat, että edunvalvontaa on hyvä hoitaa myös sellaista politiikkaa tukemalla joka ajaa oman jäsenistön etuja niin se on kyseisen järjestön oma sisäinen asia. Jos edunvalvonta, sen tavoitteet ja menetelmät, eivät miellytä jäsenistöä niin jäsenillä on täysi oikeus seuraavalla kierroksella vaihtaa sellainen johto. Jos johto ei vaihdu niin silloin on oikeus olettaa, että johto nauttii jäsenistön enemmistön luottamusta.

Monen a-järjestön johto on demareiden käsissä ja loput vasemmistoliittolaisia. Se on totta mutta heidät on sinne demokraattisesti valittu. Jos siellä ei porvareita joidenkin liittojen johdossa näy niin se on tietysti jäsenistön vika: he eivät ole sinne heitä valinneet. Työläisten eli a-järjestöjen jäsenten edunvalvontaa ajatellen olisi suorastaan kummallista jos tukea heltiäisi "työväenpuolue" Kokoomukselle tai isäntien Kepulle. Sellaista on tämänkin hallituksen politiikka ollut. Ei se tosin paljoa SDP:n ja Vas:n vastaavasta poikkea mutta kumminkin... 

Toisaalta voisi tietysti toivoa, että jäsenistö olisi aktiivista, kävisi kokouksissa ja seuraisi johdon tekemisiä. Ulkopuolisten narinan voi hyvin kuitata vastapuolen eli työnantajien masinoimaksi yritykseksi vaikuttaa edunvalvonnan tehokkuuteen. Heillehän vallan hyvin sopinee, että työntekijöiden etuja ajavilla ei ole rahaa käytettävissään.

Jos taas joku haluaa vaikuttaa järjestöjen toimintaan niin tervetuloa aktiivisiksi jäseniksi. Silloin saa äänioikeuden päättämään. Aktiivi saattaa jopa itse päästä johtaviin asemiin. Se tosin vaatii jäsenisöltä kannatusta esitetyille asioille.

Kataislaista totalitarismia ja elvytystä

Kokoomuksen Jyrki Katainen on taas avautunut.  Ensin hän on Kokoomuksen omassa tilaisuudessa arvostellut valitsemasta EU-parlamenttiin EUn arvostelijoita.  Hän perusteli väitettään jotenkin niin, että se olisi kuin valitsisi Suomen eduskuntaan eduskunnan vastustajia.  Vertaus on täysin kestämätön ja erityisen kestämätön se on kokoomuslaisen suusta.  Ensinnäkin politiikan sisältöjen arvosteleminen on eri asia kuin sen muotojen ja välineiden arvosteleminen.  Pikemminkin Kataisen viesti taitaa olla, että Katainen ei haluaisi eri mieltä olevia valittavan heittämään kapuloita heidän rattaidensa pyöränpuolien väliin.  Vain hänen ja hänenkaltaistensa kuuluu saada äänensä ja mielipiteensä kuulluksi ja vaikuttavan päätöksentekoon. Minusta tuo kuullostaa enemmän totalitarismilta kuin demokratialta. 

Toisaalta Kataisen puolue on ollut itse siirtämässä valtaa pois nyt niin kovasti arvostamaltaan Suomen eduskunnalta.  Valtaa on siirretty markkinavoimille johtamalla uusliberaalia talouspolitiikkaa,  yrityksille yksityistämällä budjettivallassa olleita toimintoja yksityisille yrityksille ja ennenkaikkea valtaa on siirretty EUn byrokraateille ja suoran parlamentaarisen kontrollin ulkopuolella oleville johtoelimille janiinedelleen.  

Erityisen vekkulia oli Kataisen puhe siitä kuinka EU-ratkaisu on jo tehty eikä siihen pitäisi palata.  Miksi sitten EUn perustuslakiin voidaan palata vaikka sekin keskustelu on jo käyty laki hylätty.  Ai niin, se ei mennyt valtaeliitin sekä sen juoksupoikien ja -tyttöjen kannalta halutulla tavalla joten se pitää hoitaa loppuun. Sen sijaan ne asiat jotka he ovat saaneet haluamalleen mallille ovat loppuunkäsiteltyjä.

Mauri Pekkarinen on kaivanut taas naftaliinista sosiaalisen omantuntonsa ja halunnut YLEn haastattelussa myös hyväosaisten kantavan omalta osaltaan vastuuta talouslamassa.  Hänkään ei toki halunnut konkreettisesti kertoa, että ainoita tehokkaista keinoja olisi palauttaa varallisuusvero ja saattaa hyväosaisten tulomuodot tuloverotuksessa samalle viivalle kuin tavallisten palkansaajien.  Mutta sekin näyttää olevan Kataiselle liikaa.  Kataisen kanta tuloverojen alentamisesta ja kulutusverojen nostamisesta on hänen oman mainostamansa elvytyksen vastaista.  Jos kulutusveroja nostetaan, hinnat nousee ja kuluttaminen vähenee.  Siitä seuraa automaattisesti , että tuotantokin vähenee.  Seurauksena on työpaikkojen tarpeen väheneminen niin tuotannossa, logistiikassa kuin kaupassakin.  Se siitä elvetyksestä eli Katainen haluaa lisätä työttömyyttä mutta ilmeisesti hän elvyttää edustamiensa tahojen eli hyvätuloisten tuloja.

Toivo-talkoista YLEn tavoittama Katainen ei halua talkoisiin osallistumisajatulla kiristää hyväosaisten verotusta vaikka aikaisemmin on uhkaillut veronkorotuksilla tavallisia taatiaisia.   Ilmeisesti talkoot sopivat tavallisille ihmisille mutta ei hyväosaisille.  Heillähän on toki muutakin puuhaa eikä renki halua häiritä isäntiään ja emäntiään.

O tempora, o mores

YLE kertoo verkkouutisissaan kuinka kuntaministeri Kiviniemen mukaan kuntien saamia yhdistymisavustuksia  voi vapaasti jakaa puolueille. (YLEn uutinen tämän linkin takana).  Noin on jo menetelty ainakin Salossa (uutinen YLEssä tämän linkin takana).  Turun hallinto-oikeus on kuitenkin ollut Kiviniemen kanssa erimieltä.

Salossa kunnallispolitrukkien mielestä veronmaksajien rahojen antaminen kolmelle suurimmalle puolueelle eli SDP:lle, Kokoomukselle ja Kepulle,  on demokratian tukemista ja lisäämistä.  Noinkohan vain rahan jakaminen vain osalle kunnallisia poliittisia toimijoita edistää demokratiaa?  Eiköhän pikemminkin demokratia vain kapene kun rahan jakajat jakavat sitä vain itselleen.  

Valtaapitävien kanssa eri mieltä oleminen ei näköjään ole sitten demokratiaa ollenkaan - vallanpitäjien mielestä.