Niinistö puhaltaa populistista syyllistämiskuplaa

Sauli Niinistö on ehdottanut palkkionsa pienentämistä.  Populististiset kansanedustajat seuraavat.  Kyse lienee tulevan TES-kierroksen valmistelusta ja ammattijärjestöjen syyllistämisestä ahneiksi.

Presidentti Niinistön populistisen esimerkin innoittamana muutkin ovat äityneet kehottamaan muita palkkojensa alentamiseen.  Jotkut jopa omiensakin.  Liikkeellä on siis oikein populistinen epidemia.

Kansanedustajista palkkojensa alentamisen kannattajiksi on ilmoittautuneet etenkin sellaiset joilla edustajan palkka, hyväkin, on vain osa tulosta.  Joukossa on isojen tilojen isäntiä, liikemiesten puolisoita j.n.e.  Sellaisilla tuntuu olevan varaa syyllistää niitä joille tulojen alentaminen ihan oikeasti huonontaa toimeentuloa. 

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sen sijaan näyttää näkevän kolleegojaan, jopa puoluetoveriaan, puhemies Eero Heinäluomaa tarkemmin, ainakin sanomalehti Länsi-Savon mukaan.

En jaksa uskoa, että niinistöt et al olisivat tuloeroja kaventamassa.   Liikkeellä ollaankin ilmeisesti tulevan TES-kierroksen pohjustamisen takia.  Tarkoitus lienee syyllistää jäsentensä toimentulon puolesta taistelevat ammattijärjestöt jo etukäteen ja siten tukea Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tavoitteita valtiovallan ylimmiltä portailta.  

Toivottavasti tämä populistinen kupla puhkaistaan mahdollisimman pian.

Etelärannassa tuulee

EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan. 

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

Työmarkkinamenoa

Elinkeinoelämän johto haluaa avata raami-TES:in.  Onko tarkoituksena työmarkkinaprotokollan noudattaminen, saada lyhyen tähtäyksen voittoja Euro-kriisin varjolla vai pidemmälle meneviä tavoitteita?  Onko tarkoitus purkaa "sopimusyhteiskunta"?  Ovatko he laskeneet tavoitteidensa koko hinnan vai onko kyseessä lyhytnäköinen kvartaaliahneus?

Viime aikoina Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut taas joka kertaisen neuvottelukierrosta edeltävän itkunsa.  Nyt on kyseessä pidemmän n.s. Raamisopimuksen ja sen perusteella tehtyjen työehtosopimusten loppupuolen palkankorotuksista sopiminen ja EK:lla mielessä koko sopimuksen avaaminen.  Leppeimillään tyytyvät maksimaalisten joustomahdollisuuksien käyttöön ja tömäköimmillään vaaditaan raamienkin avaamista.  Äänessä on pääasiassa n.s. pään(sä) avaajana teknologiateollisuus.

Noin yleensä heidän puheenvuoronsa eivät poikkea mitenkään jo aiemmin aina erilaisten neuvottelujen alla tekemistään esiintymisistä.  Aina, on taloustilanne mikä tahansa, älämölö on samanlaista.  Niinpä näillä puheilla ei tälläkään kertaa ole mitään uskottavuutta sillä ne vuodesta toiseen toistettuna ovat inflatoituneet aivan turhanpäiväisiksi jorinoiksi jotka.  Ne kuulunevat normaaliin työmarkkinaliturgiaan joita ilman neuvottelunäytelmä ei olisi tuttu ja turvallinen.

Monet a-järjestöt ja -liitot sekä muu työväenliike ovat jo ehtineet kuitata EK:n ja Teknologiateollisuuden repliikit sinne mihin ne kuuluvat: niin STTK, Pro kuin Akavakin.  Sen sijaan SAK:n pehmeys pistää epäilyttämään.  Sieltä jotkut liittojohtajat, kuten esimerkiksi Metalliliiton Riku Aalto, ovat sanansa sanoneet mutta keskusjärjestön johto puheenjohtaja Lauri Lylyä myöten on epäilyttävän hiljaa.

Mikä sitten EK:lla on mielessä normaalin työmarkkinaprotokollan täyttämisen lisäksi?  Onko tarkoituksena vain asettaa neuvotteluluille työntekijäpuolen kannalta mahdollisimman huono lähtökohta.  Siis sellainen jossa jo sovitun saavuttaminen voidaan esittää voittona.

Vai onko tarkoitus ihan oikeasti saavuttaa huononnuksia Euro-kriisin varjolla.  Sinällään kun yritysten talouksissa ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta mene juurikaan huonommin kuin jo raamineuvotteluja käydessä oli manattu.

Aikoinaan nykyisen kaltainen työehtosopimusmenettely (TES) aloitettiin Talvisodan melskeiden keskellä n.s. "Tammikuun kihlauksella".  Silloin piti saada työläiset mahdollisimman suurella innolla puolustamaan kapitalistien lompakkoja ase kädessä.  Myönnytyksenä suostuttiin sopimaan työehdoista.  Seurauksena oli n.s. "sopimusyhteiskunta".  Nyt ilmeisesti työnantajat tuntevat asemansa niin turvatuiksi, että aiemmista sopimisista pitää päästä eroon.

Ymmärtääköhän EK:n johto oikeasti millaisia elementtejä he yhteiskunnassamme liikuttelevat kun voitonsuhdeluvun alenemistendenssiä eli sijoitetun pääoman tuoton suhteellista alenemista vastaan kapitalismin jatkuvan kriisin oloissa taistelevat?  Mikä on myös heille koituva hinta siitä, että yhteiskunta ei enää toimikaan sopimusyhteiskunnan ehdoin.  Laskevatko he asemansa vahvempien väkivaltakoneistojensa varaan.  Ottavatko he silloin huomioon, että sekin maksaa vaikka siitäkin tekisi businesta.   vai onko kyseessä vain kvartaaliahneus ilman sen pidemmälle ulottuvaa miettimistä?

Sovittumatonta sovittelua

Viime päivinä on tiedotusvälineissä paljon kirjoiteltu valtakunnan sovittelija Esa Lonkan haastattelusta jossa hän piti nykyistä TES-neuvottelutapaa lyhytjänteisenä ja osapuolia valmistautumattomina. Monet tiedotusvälineet ovat lähteneet toistamaan Lonkan liturgiaa.

Heiltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että monet sovittelijoiden käsiteltäviksi tulleista asioista ei ole vain yhden TES-kierroksen asioita vaan niillä on pitkä historia takanaan. Historiassa vaikuttaa usein vielä työnantajien yksipuolinen oikeus TES:ien tulkintaan. Samoja asioita on jo käsitelty aiemmissa neuvotteluissa ja useita jopa edellisten TESien aikana erilaisissa työryhmissä. Yleinen tapahan päästä neuvotteluissa eteenpäin, on haudata kiistat työryhmiin. Niin ei kuitenkaan voi asioita peitellä iän kaiken.

Esimerkkinä käytetään viime aikoina etenkin Finnairin matkustamohenkilökunnan tapausta. Siinäkinhän historia lähtee jo aiemmasta Finnairin henkilöstöpolitiikasta. Nyt alla oli Finnairin taannoinen tervehdyttämisohjelma ja työntekijöiden sitoutuminen siihen palkkojen alentamisineen. Ensin tämä unohtui työnantajalta, sitten Esa Lonkalta ja lopulta myös tiedotusvälineiden hutkivilta zurnalisteilta. He näkivät vain tämän akuutin tilanteen tässä ja nyt ilman historiaa. Voiko sellaiselta pohjalta syntyä vakavasti otettavaa neuvotteluasennetta?

Valtakunnansovittelijan tulisi olla puolueeton sovittelija jolla on pidempää näkemystä historiassa kumpaakin suuntaan, niin taakse- kuin eteenpäinkin. Miksi niin usen nämä sovittelijat ovat kuitenkin niin silmättömiä ja kädettömiä, että kulkevat avuttomina ja sokeina työnantajien talutusnuorassa. Toki uskon heillä itsellään henkilökohtaisesti olevan ainakin tietoja ja ehkä myös taitoja hoitaa asiaansa mutta se ei näy julkisuudessa eikä tuloksissa.

Lainsäädäntöämme tulisikin kehittää suuntaan jossa neuvotteluasemat olisivat tasavertaisemmat ja sovittelijat aidosti puolueettomia.

Uudenaikainen ja haitaton?

Yleinen tapa valtatiedotusvälineissä on lakkojen yhteydessä meuhkata lakon vanhentuneisuudesta ja haitasta sivullisille sekä yhteiskunnan toimintojen vaarantamisesta. Nyt meillä ilmeisesti on huomenna käsillä työnantajan julistama työsulku elintarviketeollisuudessa. Mutta, yllätysyllätys, se ei olekaan vanhanaikaista eikä häiritse sivullisia eikä vaaranna mitään. Hutkivat zurnalistit eivät myöskään asiantuntevasti spekuloi järjestöpolitiikalla. Ilmeisesti toisten keinot työehtosopimusneuvotteluissa ovat vanhentuneita, huonoja ja haitallisia ja toisten taas ei.

Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on itse omassa tiedotteessaan toimitusjohtajansa Heikki Juutisen suulla arvioinut, että viimeviikkoinen lakko "pitkittää häiriöitä elintarvikkeiden saannissa." ja "Lakot heikentävät jo ennestään alhaisen kannattavuuden elintarviketeollisuutta, kasvattavat elintarvikkeiden maahantuontia ja viime kädessä vaarantavat työpaikat Suomessa". Kummallisesti samanlaisen töiden keskeytymisen aiheuttavalla työsululla ei ole samaa vaikutusta. Se ei edes vaaranna meidän mainettamme.

Yleinen tapa lakkojen yhteydessä on nimitellä ay-johtajia lakkokenraaleiksi. Missään en ole vielä nähnyt toimitusjohtaja Heikki Juutista tai hallituksen puheenjohtaja Matti Karppista (Lännen tehtaat Oy) nimitettävän sulkukenraaleiksi. Ei myöskään ole ollut asiantuntevia luonneanalyysejä herrojen luonteenpiirteistä ja johtamistavoista.

Koskahan meidän itseään riippumattomiksi nimittävät tiedotusvälineet ihan oikeasti alkaisivat tiedottaa tasapuolisesti ja objektiivisesti?

Oikealla asialla ja vielä eteenpäin

YLEn verkkouutisissa kerrotaan, että SAK-lainen Tuire Santamäki-Vuori ehdottaa laillisten lakkojen murtoyrityksiä kiellettäväksi. Hän on ihan oikealla asialla. Rikkurointi olisi todella kriminalisoitava.Moraalinen tuomio ei näytä enää tehoavan joten lainsäädännölliset toimet ovat ihan paikallaan.

Kielletyksi pitäisi siis saada rikkurointiin yllyttäminen ja värvääminen sekä itse rikkurina toimiminen. Sen pitäisi koskea niin organisaation ulkopuolelta haalittavia rikkureita kuin myös lakonalaisten töiden teettämistä työpaikalla muiden, esim. esimiesten voimin. Erityisen akuutiksi lain tekee uusi sosiaalisen median keinojen käyttö rikkurivärväyksessä. Nuo virtuaaliset pihkalankaartit on pysäytettävä alkuunsa.

Mitä taas n.s. laittomien lakkojen käsittelyyn tulee niin olisi korkea aika luopua työnantajan yksipuolisesta TES:n tulkintaoikeudesta. Se vähentäisi merkittävästi tarvetta pistää n.s. pe**että penkkiin akuuteissa tilanteissa. Asimerkiksi Ruotsin kaltainen myötämääräämismenettely voisi toimia täälläkin. Sitä on joskus jo ehdoteltukin mutta Eteläranta 10:n pomoille se ei ole kelvannut.

Työmarkkinaälämölön korkea veisu

Taas on ylenpalttisen työmarkkinaälämölön aika. Valtatiedotusvälineet suoltavat virsiä suoraan työnantajien veisuukirjasta. Onhan käynnissä ihan oikea normaaliin työehtosopimusmenettelyyn kuuluva työtaistelu.

Ensimmäisessä värssyssä demonisoidaan työtaisteluun joutuneen a-järjestön johtaja, tällä kertaa AKT:n Timo Räty. Kaikki pahuus projisoidaan häneen ja hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa, ahneuteensa j.n.e. Samalla spekuloidaan järjestöjen välisillä suhteilla eli pyritään estämään yhteistyö ja solidaarisuus. Tietenkin unohdetaan, että riitaan tarvitaan kaksi. Työnantajapuolta ei nimetä eikä henkilöidä. Harva edes tietää kuka on AKT:n vastapuoli ahtaajien TES-neuvotteluissa. Tiedoksi, että se on Suomen satamaoperaattorit ry toimitusjohtajanaan Juha Mutru ja työmarkkinajohtajanaan Markku Hakala.

Toisessa säkeistössä osoitetaan, että lakko on tietenkin laillinen työtaistelutoimenpide mutta aivan tietenkin aikansa elänyt eikä varsinkaan tähän tilanteeseen sopiva. Kukaan ei vain ole vielä kertonut mitkä olisivat nykyaikaiset keinot puolustaa työläisten asemaa. Sopivaa ajankohtaakaan lakolle ei ole pystytty kertomaan sillä jollei ole nousun edellytykset vaarassa niin sitten on lasku uhkaamassa.

Kolmannessa itketään vaikutuksia sivullisille. Se onkin tavallaan totta mutta miten vaikuttaa työnantajan liiketoimintaan niin, että siitä ei aiheudu vaikeuksia asiakkaille? Muuhan ei työnantajaan pure kuin heidän tulojensa uhkaaminen.

Neljännessä säkeistössä sotketaan lailliset ja laittomat lakot keskenään. Kun AKT käy täysin laillista työtaisteluaan työehtojensa puolesta, valtatiedotusvälineissa revitellään laittomien lakkojen turmiollisuudella. Sillä pyritään antamaan mielikuva, että laillinenkin lakko olisi jotenkin laiton. N.s. laittomistakin lakoista puhuttaessa tietenkin unohdetaan, että ne ovat seurausta työnantajan yksipuolisesta oikeudesta tulkita työehtosopimusta.

Viidenneksi paisutellaan lakon taloudellisia vaikutuksia. Tehtaita kuulemma joudutaan pysäyttämään, kaikki ulkomaankauppa tyrehtyy, ruoka loppuu j.n.e. Tähän asti on aikaistettu huoltoseisokkeja. Paperitehtaille sitäpaitsi on ihan mieluista pysäyttää tuotanto koska markkinat eivät vedä muutenkaan ja tuotantoa on markkinoilla liikaa. Sama on muillakin aloilla. Ne seisokit on tietysti kiva laittaa jäseniensä eduista taistelevan ammattiyhdistysliikkeen niskaan.   Sitäpaitsi kaikki ulkomaankauppa ei mene rahtisatamien kautta. Rekkaralli jatkuu ihan entisellään autolautoilla ja onnistuu myös Suomen- ja Pohjanlahtien ympäri. Samoin lentorahdit kulkevat.

Kuudennessa värssyssä osoitetaan, että lakkoilijat menettävät tuloja enemmän kuin lakolla saavutetaan. Siinä onkin joskus perää jos joudutaan tyytymään huonoon sopimukseen työtaistelusn jälkeenkin. Monasti niin käykin kun johto on liian lepsu ja suostuvainen työnantajien painostukseen. Toisaalta jää mainitsematta, että onnistuneet työtaistelut lisäävät liiton uskottavuutta neuvotteluissa vielä vuosienkin jälkeen.

Seitsemännessä värssyssä osoitetaan miten hyväosaisia lakkoilijat ovat ja yritetään luoda kateutta muissa työläisissä sekä kuvaa ahneista paskiaisista. Se tehdään paisuttelemalla palkkatilastoja ja laskemalla kaikki ylimääräiset ja laskennallisetkin lisät normaalin palkan päälle ja laskemalla palkankorotusehdotukset moninkertaisina yhdistelemällä eri aikoina tehtäviä korotuksia ikäänkuin ne tulisivat heti. Yleinen tapa on myös "myydä" samat korotukset moneen kertaan n.s. palkkaperintönä.

Kahdeksantena kerrotaan kuinka lakkoherkkä kulloinkin lakossa oleva ala on. Silloin aina unohdetaan kuinka viime vuosikymmeninä lakkojen ja lakoissa menetettyjen työpäivien määrä on koko ajan alentunut. Satamissakin on lakkoiltu kai viimeksi vuonna 1991 joten herkässä on.

Lisäksi kiekaistaan vielä encorena kuinka meidän suomalaisten Talvisodassa ja velanmaksussa työllä ja tuskalla hankittu maineemme nyt menee ikiajoiksi. Eipä kuitenkaan ranskalaisten ja saksalaisten maine mene vaikka siellä lakkoillaan paljon herkemmin ja paljon näyttävämmin. Siellä lähdetään panderollien kanssa kaduille mutta täällä pilkille.

Koskahan valtatiedotusvälineet käsittelisivät ihan oikeita lakon syitä ja molempien osapuolten kantoja ja vaatimuksia sekä todellisia olosuhteita kiihkottomasti ja tasapuolisesti. Sellaista ei tietenkään kannata odottaa porvarillisilta tiedotusvälineitä koska he ovat jo oletusarvoisesti työnantajaleirin edustajia. Sen sijaan esimerkiksi YLEltä julkisen palvelun yhtiönä pitäisi voida odottaa tasapuolisempaa otetta.

P.s. Työmarkkina-asioita näin taantuma-aikana tarkasteltaessa ei pidä myöskään unohtaa, että viime vuonna palkkoja maksettiin prosentin vähemmän kuin edellisenä vuonna mutta vastaavasti pörssiyhtiöt maksavat samalta vuodelta osinkoja 13 prosenttia enemmän kuin edelliseltä. Toisille tuntuu rahaa löytyvän mutta toisille ei.

TES nousukaudelle

Metallityöväen liitto ja Teknologiateollisuus ovat sitten tehneet työehtosopimuksen seuraavalle kolmelle vuodelle. Tosin palkoista sovittiin vain niistä ensimmäiselle. Sopimus on työntekijöiden kannalta surkea ja mitätön.

Ilmeisesti työläisten puoleinen sopijapuoli ei ole ottanut ollenkaan huomioon, että tässä tehtiin sopimusta seuraavalle nousukaudelle. Tai jos ovatkin neuvottelijat ja liiton johto sen itse tiedostaneet, niin se ei näy mitenkään itse sopimuksessa eikä sen julkistamisessa. Sitä vain puolustellaan juuri nyt päällä olevan laman syvyydellä.

Sopimuksella tuli 0,5% joka vielä jaettanee pärstäkertoimen mukaan eri ihmisille eri tavalla. Korotus voidaan jättää jopa maksamatta. N.s. tekstikysymyksissäkään ei juuri edistytty.

Jos metalliliiton johto ja neuvotteluporukka olisivat oikeasti olleet työntekijöiden asialla niin he olisivat pitkässä sopimuksessa pyrkineet ihan toisenlaiseen palkkaratkaisuun. Sellaiseen joka olisi tuonut nousun hyödyistä jotain työläisillekin. Tai sitten ajaneet hyvin lyhyttä sopimusta. Sellaista joka olisi kattanut vain laman taittumisen ajan.

Nyt työnantajapuoli pääsi rahastamaan laman avulla koko potin ja käytännössä se tarkoittaa, että tulevasta tuottavuuden noususta ei hyödy työntekijät lainkaan.

Nyt jälleen työnantajat ovat ilmeisesti vieneet metallin hampaatonta johtoa kuin litran mittaa. Tai sitten metalliliiton huippujohto oli alusta lähtien työnantajan asialla. Jälkimmäinen epäilys on syntynyt minulle jo Sulo Penttilän puheenjohtajakaudella (1967–1983). Asia kirkastui päivän selväksi Per-Erik Lundhin kaudella (1983-2000). Taustansa sopuilulla on SAJ:n kaudella jolloin työnantajat yrittivät hajottaa sen avulla SAK:ta Teräsliitto metalliliittoa. Hampaattomuus ja sopuilu alkoi kun SAJ ja SAK yhdistyivät ja Teräs- ja Korjaamoliitto yhdistyivät Metalliliittoon. Sen jälkeen TUPOilu on jatkunut näihin päiviin asti. Nyt sitten työnantajat katsovat, että he pärjäävät ilman TUPOakin ja hyvinhän tuo heidän kannaltaan näyttää menevänkin.

Koskakohan työläiset ihan oikeasti huomaavat, että tälläiseen ei ole pakko alistua?

Taas on aika ... ja pari sanaa Finnairista

Taas tuntuu olevan se aika ajankierrossa jossa työnantajat pohjustavat työehtosopimusneuvotteluja kauhukuvien maalailuilla. Se on toki niiden yleinen tapa ollut jo vuosikymmeniä mutta nyt on alla talouden lama jonka he näkevät suuremmoisena tilaisuutenaan puristaa itselleen halvat palkkasopimukset.

Työnantajat yrittävät hämätä nyt päällä olevalla tilanteella peittäen sen, että sopimuksia ensi syksynä tehdään nousukaudelle eikä tälle lama-ajalle. Jopa jotkut ay-johtajatkin tuntuvat sortuneen tähän halpaan tai sitten he tarkoituksella yrittävät ajaa työnantajien asiaa.

Laskisin samaan sarjaan osittain myös Finnairin eronneen toimitusjohtajan puheet Finnairin yritys- ja työehtosopimuskulttuurista. Eronnut toimitusjohtaja Jukka Hienonen paheksuu tarkkoja sopimuksia ja ja niihin sisältävien ehtojen kuten ulkomaiden majoitusolosuhteiden tarkistamista. Hänen mielestään se on omituista ja muualla tarpeetonta. Häneltä taitaa olla jäänyt arvioimatta olisiko mahdollisesti kyse luottamuspulasta. Työntekijät eivät ilmeisesti voi luottaa Finnairiin työnantajana vaan katsovat tarpeelliseksi edellyttää kaiken mahdollisen kirjatuksi mahdollisimman tarkkaan.

Samoin hän syyttää yrityskulttuuria ikäänkuin sekin olisi työntekijöiden vika. Tällä työkokemuksella olisin kuitenkin taipuvainen väittämään, että yrityskulttuuri syntyy johdon toimin. Heinosen olisi pitänyt pistää tuulemaan Finnairin yläkerrassa eikä syyttää ammattiyhdistysliikettä. Mutta nyt tässä tilanteessa tämäkin kelpaa omalta osaltaan yritykseen ay-liikkeen kompromentoimiseksi julkisuudessa ennen TES-kierrosta.

Tuleva syksy tulee olemaan työväen ja ay-liikkeelle näytön paikka. Annetaanko Etelärannan herrojen ja rouvien viedä ja itse vain vikistään vai halutaanko ihan oikeasti ajaa työläisten etuja. Tämä olisi mitä mainioin paikka kääntää vasemmiston kannatus politiikassa nousuun. Se tosin vaatii jämäkkää toimintaa ja selvänäköisyyttä valituilta työväenliikkeen johtajilta sekä jäsenistöltä aktiivista johtajien ajamista eteenpäin.

EK:n uusin möläytys on osa laajempaa suuntausta

YLEn uutiset kertovat Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan Lasse Laatusen uusimmasta möläytyksestä.  Ei kuulemma pidä lähteä kehittämään sosiaaliturvaa kun ei tiedetä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.  

Eipä EK ole ollut huolissaan tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta kun se on halunnut pitkiä työehtosopimuksia hillitsemään palkkakehitystä.  Jos Laatunen ja hänen kollegansa EK:ssa olisivat yhtään loogisia ajattelussaan niin he olisivat hyvin huolissaan pitkistä sopimuksista.

Toisaalta ainakin ennen on pyritty suunnittelemaan tulevaisuuden toimia jotta ennustettavuutta olisi.    Mutta EK:n johdolla ilmeisesti alkuihmisetkään eivät olisi laskeutuneet alas puista koska eivät olisi voineet ennustaa mitä maassa tapahtuu.  

Oma juonteensa jutussa on, että Laatusen lausuntoa on uutisoitu niinkuin asia ratkaistaisi EK:ssa.  Ikään kuin poliitikot olisivat alisteisia EK:lle ja Laatuselle.  Kuitenkin meillä kai on vielä demokrtatia voimissaan vai johdetaanko porvarihallitusta ja porvarienemmistöistä eduskuntaa Eteläranta 10:stä? 

Olisikohan EK vain hyödyntämässä EUn vaaleissakin entisestään kiihtynyttä oikeistolaitumista ja siten  ajamassa alas sosiaaliturvaa.  Tämä kehityshän on ollut näkyvissä jo vuosikausia.  Erityistä vauhtia se sai NL:n romahduksesta kun porvariston pidikkeenä ollut bolshevisminpelko katosi.  Koskahan ihmiset oikein näkevät ja tajuavat mihin Kokoomus- ja Kepujohtoinen politiikka vie ja, että PerSuihin kanavoitunut tyytymättömyys ei muuta mitään.  Tyytymättömyys pitää kanavoida sellaisille jotka ihan oikeasti haluavat lähteä muuttamaan rakenteita ja tehdä sen perusteista lähtien.