eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vierotusoireet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vierotusoireet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Kummia ulkoministeriöstä

Tämän päivän Iltalehti kertoo kummia tapahtuvan ulkoministeriössä. Onhan toki aiemminkin ollut tiedossa, että yhteiset harrastuksen pomon kanssa edistävät uraa. Milloin työpaikoilla on purjehdusbuumi, milloin kaikki kynnelle kykenevät golffaa t.m.s. Joillakin yksityisillä työpaikoilla, esimerkiksi Pekka Niskan nosturiyrityksessä on tarjoiltu suoraan palkankorotuksia kun on lähtenyt juosta vouhottamaan kuten pomo. Nyt kuitenkin, ainakin tietääkseni, ensimmäistä kertaa julkisen hallinnon työpaikassa saa harrastaa työajalla, jos harrastaa samaa asiaa kuin pomo eli ulkomisteri Alexander Stubb.

Jo aiemmin Stubb on tunnustanut, että hän on riippuvainen urheiluharrastuksestaan. Hän on jopa tunnistanut ja tunnustanut vierotusoireita jos ei saa huumettaan. Nyt hän on sitten levittämässä itsensä koukuttanuttariippuvuutta myös muille työpaikallaan. Haluaako hän muutkin yhtä riippuvaisiksi urheilun kiihdyttämästä endorfiinin tuotannosta ja koukuttumaan?

Eiköhän olisi jo syytä myös puuttua meidän veronmaksajien rahoilla pyöritettävän toiminnan hoitamiseen asiallisesti. Harrastettakoon vapaa-ajalla omilla välineillä ja tehtäköön työaikana töitä, myös ministeri. Tai annettakoon harrastaa myös muita mieltä virkistäviä harrastuksia työaikana työnantajan vehkeillä, kukin mieltymystensä mukaan.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Stubbin oireet

Ulkomisteri Alexander Stubb kertoo mielellään urheiluharrastuksestaan. Viimeksi hän on julkaisut aiheesta oikein kirjankin. Osana tarinaansa hän kertoo oireistaan joita urheilemattomuus aiheuttaa. Minusta nuo oireet alkaa muistuttaa huume- y.m. riippuvaisten kokemuksia jos jäävät ilman huumettaan.

Kuinka suuri osa Stubbin viimeaikojen lapsuksista on noiden vierotusoireiden aiheuttamia? Tuliko esimerkiksi Kirkon ulkomaanapua koskenut möläytys, jossa hän vertasi kännykkävarkautta ja pommituksia keskenään, tuollaisen vierotusoireiden aiheuttaman vireystason laskun ja siihen liittyvän harkintakyvyn menetyksen seurauksena? Mitkä muut teot ja puheet hän on saattanut ilmoille samanlaisessa tai pahemmassakin tilassa?

Jos uskomme sosiaalihuollossa toimivia huumeriippuvuuden asiantuntijoita ja heidän porttiteorioitaan, riippuvuus kehittyy eteenpäin ja uhri kokee tarvetta saada aina suurempia annoksia. Samalla vierotusoireet puutteen aikana pahenevat. Miten pitkällä Stubb tällä kehitystiellä on? Hän on jo triathloniksi nimitetyn äärimmäisyyden parissa. Mitä seuraavaksi jotta endorfiinitasot säilyvät mielihyvän puolella?

Onko ulkopolittiikkamme johdossa tikittävä aikapommi joka odottaa rähjähdystään? Mitä tapahtuu esimerkiksi jonkin huippukokouksen tiukoissa käänteissä kun Stubb ei saakaan urheiluhuumettaan ja saa vierotusoireensa. Tuleeko silloin Suomen etu hoidettua vai löydämmekö itsemme jostakin ennalta arvaamattomasta kriisistä?

Missä vaiheessa Stubb tarvitsee ammattiapua riippuvuuteensa? Kuka on velvollinen seuraamaan ja puuttumaan asiaan?