eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Koskinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Koskinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Uskontojen opetus kouluissa

Opetusministeri Henna Virkkunen on tuonut lehtihaastatteluissa esille vanhan, Ruotsista kopioidun ajatuksen kaikkien uskontojen opettamisesta yhtenä oppiaineena, uskontotietona. Sitä kuulemma harkitaan uusien opetussuunnitelmien mietinnän yhteydessä.

Uskonnonopettajat tietysti kavahtavat ajatusta. Heillähän on kyseessä leipä yhdistettynä ideologiaan. Uskonnonopettajien liiton puheenjohtaja Hannu Koskinen väittää YLEn uutisen mukaan, että uskontoihin tutustuminen pitää aloittaa niin, että on jo sidoksissa johonkin uskontoon ja muita opetetaan suhteessa siihen. Jo tutustuminen hänen johtamansa liiton sivuilla esiteltäviin opetussuunnitelmien tavoitteisiin osoittaa mistä on kyse. He esittelvät vain ja ainoastaan ev.lut. tavoitteet. Eikö sen sijaan pitäisi lähteä uskontojen yleisistä rakenteista ja mekanismeista sekä niiden vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan. Ja vasta sen jälkeen käydä läpi erilaisten uskontojen erityispiirteitä.

Jos haluamme uskontojen opetukselta tiedollista lähestymistä ja pyrkimystä objektiivisesti ja neutraalisti opettaa ymmärtämään eri uskontoja, Ruotsin kokemukset eivät ole kovinkaan rohkaisevia. Siellä uskontojen opetuksen nimissä entiset, kristilliset opettajat tuputtavat samaa ev.lut.uskontoa kuin ennenkin mutta nimellisesti neutraalin oppiaineen varjolla. Entiset valtiokirkon ev.lut. materiaalit on vain koristeltu joillakin neutraaleilta kuulostavilla ilmaisuilla. Eli yksittäisten uskontojen tunnustukselliset opetukset ja elämänkatsomustiedon opetus on yhdistetty yhdeksi tunnustukselliseksi valta- ja valtionuskonnon opetukseksi uskontotiedon nimikkeen alla.


Moraalinen aspekti

N.s. oman uskonnon opetusta on yritetty perustella sen moraalisella ja eettisellä kasvatuksella. Tätä on jopa perusteltu nykyisten aikojen maailmanlopun meiningillä verrattuna entisiin hyviin aikoihin. Ennenhän kaikki oli niin paljon paremmin: läski valkoista ja Terijoen hiekkarannoilla kesät lämpimiä. Näiltä muistelijoilta taitaa unohtua paljon kristinuskon nimissä tehtyjä asioita. Niitä muistellessa ei tarvitse mennä ainaisiin ristiretkiin tai muihin keskiaikajuttuihin. Riittää kun muistelee paljon tuoreempia sotia kodin uskonnon ja isänmaan puolesta. Ja nykyisinä maallisina aikoinakin nämä Sukarit, Merisalot ja muut koijarit kertovat olevansa vakaumuksellisia kristittyjä. N.s. kristillisten länsimaisten arvojen maine on tärvelty niin monta kertaa ja niin syvälti, että niillä ei kannattaisi mainostaa edes käytettyjä autoja saati sitten lasten kasvatusta. Tälläkin hetkellä ne tarkoittavat Pakistaniin levitettyä miehityssotaa Afganistanissa, talouskriisiä ja pankkiirien moraalia, vaalirahoituskorruptiota, välinpitämättömyyttä kansainvälisistä sopimuksista, rippikoululaisten itikoille syöttämistä j.n.e.j.n.e. Siltäkin osin kun kirkko näyttää modernisoituvan, eli m.m. naispapeuden ja homoseksuaalien sietämisen osalta, kirkko vain reagoi muun, sekulaarin, yhteiskunnan kehitykseen jälkijättöisesti ja vastentahtoisesti, omia pyhinä pitämiään kirjoituksia häpeillen.


Ehdotus

Minusta voisimme ihan hyvin lopettaa uskontojen opetuksen nykymuodossaan ja jakaa siihen nyt liittyvän tiedollisen aineksen muiden aineiden opetussisältöihin. Uskonnon harjoittamisen ja muun tunteisiin vetoavan touhun voivat sitten hoitaa kukin uskontokunta itse. Eri uskontoihin liittyvät filosofiset ajatusmallit voitaisi esitellä filosofian kurssien yhteydessä. Nykyisestä elämänkatsomustiedosta voitaisi kehittää kaikille yhteinen kriittiseen ajatteluun ja eettisten kysymysten pohdiskeluun kehittävän oppiaineen, ellei sekin sujuisi filosfian opetuksen yhteydessä. Uskontojen ja kirkkokuntien vaikutukset yhteiskuntaan ja historiallisiin tapahtumiin voitaisi opettaa historian yhteydessä. Sama jako voitaisi ulottaa myös korkeinta opetusta myöten eli vihdoinkin lakkauttaa teologiset tiedekunnat. Niiden opetus ja tutkimustoiminta voitaisi jakaa vastaavalla periaatteella. Sen jälkeenkin kristinuskon ja sen monien eri fraktioiden tekemiset ja tekemättä jättämiset olisi pakko pitää keskeisinä tutkimuskohteina. Ne kuitenkin voitaisi ilman uskonnollista viitekehystään nähdä paremmin osana koko yhteiskuntien kehityshistorioita. Sen sijaan kirkot voisivat itse järjestää omat ammattikoulunsa papeilleen.