eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. lokakuuta 2023

Vaalirauhanjulistus




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallan presidentinvaaliin 
joka pidetään sen lain mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2024 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen perusteella täten julistan minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen.  


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjaan kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §

Vaadin itselleni oikeutta äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan niin, että äänelläni on yhtäläinen vaikutus vaalin lopputulokseen kuin jonkin ehdokkaan puolestakin annetulla äänellä.


4 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johin maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaalipäivää seuraavan aamun ja vaalin toisen kierroksen toteutuessa sen vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon asti.


5 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


6 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.


7 §

Niinsanotuissa Force Majoure tapauksissa katson kuitenkin itselläni olevan oikeus tämän julistuksen  sitoumuksista poiketa.  Määrittelen sellaiseksi mahdollisuuden provosoitua jostakin erityisestä ehdokkaiden tai heidän taustajoukkojensa toimesta, puheesta tai toimettomuudesta joka ylittää provosoitumiskynnykseni.  Katson kuitenkin velvollisuudekseni perustella poikkeamani.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
5. pvä:nä marraskuuta 2023 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on vapaasti lainattavissa sekä hyödynnettävissä.  Lähteen mainitseminen olisi toivottavaa ja hyvien tapojen mukaista.

maanantai 26. syyskuuta 2022

Vaalit Italiassa ja julkisuus meillä

Italiassa on juuri järjestetty vaalit. Lopullinen tulos ei ole tätä kirjoitettaessa vielä selvillä mutta viitteet antavat luvan vahvasti arvailla ns keskusta-oikeisto -blokin voittavan enemmistön ja pääministeriksi nousevan äärioikeistolainen Giorgia Meloni. Hän edustaa äärioikeistolaista, kansallismielistä ja EU-skeptistä Fratelli d'Italia -puoluetta (-"Italian veljet", lyh: FdI). Se on suurin voima vaaleissä yhdessä esiintyneessä (keskusta-)oikeisto-blokissa. 


Italian (keskusta-)oikeisto-blokki muodostuu Melonin veljistä lisättynä Matteo Salvani:n Lega Nord:lla ja Silvio Berlusconi:n Forza Italia:lla. Liittouma ei kuitenkaan liene kovinkaan yhtenäinen sillä normaaliin äärikoikeistolaiseen tapaan joukoissa on paljon halukkaita capo:ksi capo di tutti capi:n paikalle. Lisäksi Berlusconi:n Forza.sta on livennyt paljon väkeä Meloni:n veljiin.

Suhtautuminen valtajulkisuudessamme eli mediamme valtavirrassa italialaisten äänestämiseen on kummallista.  Ei juurikaan ole vaivauduttu selvittämään erilaisten koaliitioiden merkityksiä tai tavoitteita. On toki tunnistettu Meloni hyvinkin oikeistolaiseksi ja Benito Mussolini:n ihailijaksi ja Berlusconi:n entiseksi ministeriksi. Silti kuitenkin hänen johtamaansa liittoumaa nimitetään keskusta-oikeistolaiseksi vaikkei siitä mitään keskustalaista löydy. 

Oma lukunsa on kuinka läntisen arvoyhteisön valtavirrasta poikkeamista käsitellään. Sitähän pidetään liki rikoksena kun eivät rieku innolla mukana lännen falangeissa inhaa itää, Venäjää ja Kiinaa vastaan. Se tuntuu olevan meikäläisessä valtavirrassa suurin synti johon ihminen saattaa syyllistyä, ei totalitaristinen äärioikeistolaisuus. Vakavin syytöshän heihin kohdistetaan peikottamalla heidät putinisteiksi.

On niin helposti unohdettu ne hyvepuheet joissa vaaditaan maille suvereniteettiä päättää omista asioistaan. USA:n nyk. ulkoministeri Anthony Blinken:n sanoin "päättää omasta polustaan". Sitä vaaditaan kaksinaismoralistisesti ja tarkoitushakuisesti niille joille se kulloisessakin poliittisessa tilanteessa sopii, kuten Ukrainalle, mutta ei niille joissa ihmisten "vääriä" haluja ei pystytä enää peittämään, kuten nyt Italialle.

Oikeasti Italian oikeistoa pitäisi arvostella heidän oikeistolaisesta politiikastaan ja epäinhimillisestä ihmiskäsityksistään.  Hehän kannattavat arkaaista patriarkaattia, vastustavat tasa-arvoa, aborttia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä haluaisivat ajaa turvaa ja apua hakevat pakolaiset mereen. Samalla kun heillä ei ole mitään pääomien vapauksia vastaan.

Näyttää, että meikäläisen valtajulkisuuden ja valtavirtamedian suhtautumisen ratkaisee kuinka suhtaudutaan "läntisen arvoyhteisön" eli USA:n johtaman lännen imperialistiseen ohjelmaan. Jos sitä puolustaa, suhtaudutaan suopeasti tai ainakin suvaitaan omituisuuksia mutta jos asettuu poikkipuolin sen geostrategisten imperatiivien kanssa, peikotetaan vihoviimeiseksi kuvitltuun: putinistiksi.

Tietenkin olisi ihan liikaa vaadittu, että analysoitaisi millainen politiikka yleensä johtaa italialaisen oikeiston kaltaisten esiinmarssiin, siellä ja muualla. Mikä osuus on toisaalta harjoitetulla talouslibertaarilla ja toisaalta maailmanpolitiikan taloussotia rakentavalla politiikalla?  Niin kauan kun tavallisia ihmisiä kuritetaan leikkauksilla ja aiheutetaan suurvaltapolitiikan rintamalinjoilla talouskriisejä, ei voi odottaa muuta kuin vastareaktioita.  Ilmeisesti valtaapitävät eliitit eivät halua kohdata todellisia vaihtoehtoja joten he antavat populistien nousta purkamaan ihmisten paineita.  Lopputuloksena on kuitenkin fascismin ja natsismin kaltaisten totalitarismien nousu ja sekös myös kapitaalien omistajille kelpaa sillä ne pitävät rahvaan tehokkaasti kurissa, noyrinä työläisinä ja krääsää kuluttavina sekä syrjäytettynä suhteellisena liikaväestönä. Stä maailmaa koossa pitämään tarvitaan pitkiä pamppuja ja paljon piikkilankaa. Niitä on tarjolla näillä äärioikeistopopulisteilla.


tiistai 30. marraskuuta 2021

Vaalirauhan julistus

  




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallassa pidettäviin hyvinvointialueiden
valtuustojen vaaleihin 
jotka toimitetaan sen lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2022 j.a.a. 

Ottaen huomioon, 
että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet, kirjoitukset ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, 
että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten 
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu (huom: nyt,  23/11 -21 jälkeen myös CoViD-19 kolme kertaa) Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen tulevan tammikuun vaaleissa joissa valitaan uusien hyvinvointialueiden valtuustojen jäsenet.  Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen Länsi-Uudenmaan alueella toimitettavassa vaalissa.


2 §

En kommentoi julkisesti kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa sellaisia kannanottoja, kirjoituksia, puheita tai muita sellaisia toimia jotka katson kuuluviksi vaalikampanjointiin.  Muilta osin sanani on vapaa kaikessa siinä laajuudessa jossa tulkitsen lainsäädänön ja hyvien tapojen sallivan ja rajoittavan.


3 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta, aina vaaleja seuraavan päivän aamupuuroon saakka.


4 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Päätökseni ovat lopullisia ellen itse katso niitä aiheelliseksi muuttaa. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli koen sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


  5 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.  Katson kuitenkin oikeudekseni puolustautua kulloinkin sopiviksi valitsemineni keinoin sekä itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
30. pvä:nä marraskuuta 2021 j.a.a.
gregoriaanista ajanlukua noudattaen.



---
Saatan tämän julistuksen kaiken kansan saataville Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on se sieltä vapaasti hyödynnettävissä mutta olisi miellyttävää jos lähde mainittaisi.



lauantai 25. syyskuuta 2021

Venäjän vaalit ja vapaa lehdistö

 Nyt kun pöly alkaa laskeutua Venäjän federaation tämänvuotisten parlamentti- et al vaalien ylle lienee paikallaan minunkin niistä jotain yhteenvetoa kirjoittaa.  Vaaleissa äänestettiin uudet jäsenet Duumaan sekä moniin paikallisiin parlamentteihin ja lisäksi valittiin kuvernöörejä.  Ne menivät tavallaan ja tulokset olivat odotettuja. "Единая Россия" (transl. Jedinaja Rossija) voitti niinkuin saattoi odottaakin ja reilusti saavuttaen n.s. perustuslaillisen enemmistön oli riittävän määräenemmistön perustuslain muuttamiseen. Kommunistit eli "Коммунистическая партия Российской Федерации" (КПРФ) (transl. "Kommunistitšeskaja partija Rossijskoi Federatsii" eli "Venäjän federaation kommunistinen puolue" tuli toiseksi hieman yllättävänkin hyvällä tuloksella. Lännen tukema n.s "yhden prosentin oppositio" jäi pääsääntöisesti alle sen ainoankin.  Eli kaikenkaikkiaan viralliset tulokset TASS:n sivuilta jakavat 450 paikkaa seuraavasti:
- Yhtenäinen Venäjä 324 paikkaa,
- VF:n kommunistinen puolue 57, 
- Oikeudenmukainen Venäjä 27, 
- Liberaalidemokraatit 21,
- Uusi kansa 13 (oikeammin varmaan kuitenkin
"Новые люди" kääntyisi "Uudet ihmiset")- Kotimaa 1,
- Kansalaisfoorumi 1,
- Kasvun puolue 1 ja
- riippumattomia 5.
Samalla äänestysprosentti nousi edellisistä vaaleista 3,8 prosenttiyksiköllä yltäen nyt 51,7 prosenttiin. Tuloksessa sinällään ei siis liene mitään erikoista ja siten sellaisenaan se ei olisi ylittänyt kommentointikynnystäni.

Sen sijaan läntisen, n.s. vapaan lehdistön uutisointi provosoi minut plokistamaan.  Siinäkään tosin ei ole mitään uutta, siis uutisoinnissa eikä sen provosoivassa vaikutuksessa.  Kaikessa ennalta-arvattavuudessaan ja klisheisyydessään sekä tekopyhässä kaksinaismoralismissaan se on kuitenkin jotain pöyristyttävää jaksaen hämmästyttää ja kummastuttaa minua yhä uudelleen.

Läntiset tiedonvälineet leimasivat vaalit jo ennakolta, ennenkuin vaalikampanjointi edes alkoi saati yhtään ääntä oli annettu, epärehellisiksi ja manipuloiduiksi.  Ehkä sen takia OSCE:n ODIHR ei lähettänyt vaalitarkkailijoita sillä jos ne eivät olisi toistaneet lehdistön narratiiveja, heidät olisi julistettu korruptoituneiksi.  Nyt he keksivät syyksi vetäytymiseensä Venäjän CoViD-rajoitukset, ne kuulemma estivät "asiallisen" tarkkailun. 

Vaalikampanjoinnin aikana loanheitto kiihtyi ja saavutti huippunsa ilman pienintäkään huolta uskottavuudesta.  Esiteltiin m.m. videota kuinka jollakin äänestyspaikalla verhon takaa tulee käsi ja sujauttaa muutaman äänestyslipun uurnaan valvontakameran edessä.  En huomannut yhdenkään "tutkivan journalistin" epäilevän josko kukaan olisi niin hölmö, että yrittäisi vaikuttaa noin äänestyksen tulokseen: muka muutama ääni valvontakameran alla ja sillä Putinin puolue tulee voittamaan. Jos vaalitulosta manipuloitiin, se on tehty ihan toisin. Videovalvonta Venäjän vaaleissahan on ollut normaali käytäntö jo vuosikausia.  En olisi hämmästynyt jos muutaman vuoden kuluttua tapaus paljastuisi jonkun "aktivistin" provokaatioksi. 

Vaaleista on myös kerrottu muka riippumattoman venäläisen Golos-järjestön raporttien pohjalta.  Järjestö on luokiteltu Venäjällä n.s. ulkomaalaiseksi agentiksi, siis järjestöksi joka toimii ulkomaalaisen rahoituksen turvin.  Sellainenhan ei voi olla riippumaton, ei siis Golos:kaan. Se lienee itsekin tunnustanut saaneensa rahaa ja muuta tukea ulkomailta eikä voisi oman ilmoituksensa mukaan toimia ilman sitä. Se siis on riippuvainen eikä riippumaton. Per viam: "Ulkomaisten agenttien" konsepti on kopioitu miltei sanasta sanaan Venäjälle vapauden kehdosta ja demokratian airueesta, USA:sta (FARA eli "The Foreign Agents Registration Act", alkup. vuodelta 1938).

Myös Google ja Apple sekä muut n.s. "Big Tech" -yhtiöt ovat sekaantuneet vaaleihin.  Se ei sen sijaan ole ylittänyt uutiskynnystä läntisissä tiedonlevitteissä.  Niiden toiminnan kaltainen puuhastelu likipitäen kaikkien muiden kuin niiden tekemänä olisi kaikkialla muualla tuomittu puuttumiseksi vaaleihin. Nyt se niiden tekemänä Venäjällä on, tietenkin, demokratian edistämistä kun asialla ovat n.s. "läntisen arvoyhteisön" lemmikit.

Oma lukunsa on tietenkin YLE:n uutisten misorussismi ja heidän Erkka Mikkosensa "kirjeenvaihtajana".  Hänen juttunsa ovat ihan omaa, erityistä luokkaansa. Yksi esimerkki hänen "vaihtamistaan kirjeistä": "Venäjällä äänestäjää on vastassa turvallisuusjoukot, ja niiden valta vahvistuu myös äänestämisen jälkeen".  Tämä muistuttaa Joseph Goebbels:n (1897-1945) tekniikkaa jossa otetaan siemen totuutta mutta keitetään se monessa liemessä ja kiedotaan valheisiin jotta saadaan haluttu propagandapläjäys.


Kuitenkin pääsääntöisesti Venäjän vaaleissa tärkein epäoikeudenmukaisuus ja tasapuolisuutta rikkova käytäntö on, että joillakin tahoilla on enemmän ja näkyvämpiä resursseja käytettävissään ja siten rajoitetaan vaalien oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä. Siinä suhteessa meno ei juurikaan poikkea muista kapitalistisista maista.  Esimerkiksi tässä suhteessa Suomessakin on ODIHR:n raportoimia korjauksia tekemättä.  Vapauden airueen USA:n vaaleissa käytettävissä olevan rahan määrää käytetään jopa kannatuksen mittarina: mitä enemmän rahaa sitä suositumpi.  Kuitenkin tekopyhästi ja kaksinaismoralistisesti tiedonvälittimet puuttuvat vain jos siten päästään syyttämään itselle epämiellyttäviä tahoja mutta jos lempparit menestyvät niin "demokratia kukoistaa". "O'tempora, o'mores" sanoisivat muinaiset latinalaiset Marcus Tullius Cicero:n (106-43 e.a.a.) perässä jos tämän menon näkisivät.


Tätä ei pidä lukea niin, ettenkö pitäisi erilaisia vaalivilppejä mahdollisina ja joissakin tapauksissa myös ihan todennäköisinä mutta nyt vaaleista uutisoiminen täällä n.s. läntisessä arvoyhteisössä (m.m. Martti Ahtisaaren lanseeraama termi) on saanut sellaiset kaksinaismoralismin suhteettomat ja sisäisesti ristiriitaiset mittasuhteet että provosoidun niistä avautumaan.

Monessa suhteessa vaalit ja niiden uutisointi siis menivä
t kuten saattoi olettaakin: "Nichts neues aus Westen" kuten aikoinaan Saksassa sanottiin kun ruumistuotanto rintamalla meni "business as usual".  Niin tässäkin tapauksessa "sama kaiku on askelten" läntisessä tiedonlevityksessä huolimatta kaikista vastuullisuuskampanjoista ja muiden syyttämisestä disinformaation levittäjiksi.  

Parempaa zurnalismia odotellessa.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Vaalirauhanjulistus

 




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallassa pidettäviin kunnanvaltuustojen vaaleihin jotka toimitetaan sen lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2021 j.a.a. 

Ottaen huomioon, 
että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet, kirjoitukset ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, 
että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten 
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu (huom: nyt,  26/2 -21, myös CoViD-19 *)) Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen tulevan kesäkuun **) vaaleissa joissa valitaan kunnanvaaltuustojen jäsenet.  Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen E:n kaupungissa toimitettavassa vaalissa.


2 §

En kommentoi julkisesti kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa sellaisia kannanottoja, kirjoituksia, puheita tai muita sellaisia toimia jotka katson kuuluviksi vaalikampanjointiin.  Muilta osin sanani on vapaa kaikessa siinä laajuudessa jossa tulkitsen lainsäädänön ja hyvien tapojen sallivan ja rajoittavan.


3 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaaleja seuraavan päivän aamupuuroon saakka.


4 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Päätökseni on lopullinen ellen itse katso sitä aiheelliseksi muuttaa. Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


  5 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.  Katson kuitenkin oikeudekseni puolustautua kulloinkin sopiviksi valitsemin keinoin sekä itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
13. pvä:nä helmikuuta 2021 j.a.a.
gregoriaanista ajanlukua noudattaen.



---
Tämä julistus julkaistaan Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla ja on vapaasti hyödynnettävissä mutta olisi miellyttävää jos lähde mainittaisi.

---
*) Päivitys rokotustilanteeseen kun sain E:n kaupungin tälläisille tautisäkeille tarkoitetun pistoksen ensimmäisen vaiheen.
**) Korjaus vaalien ajankohtaan huhtikuulta kesäkuulle koska CoViD-19 -pandemian takia vaalipäivä on siirretty toivottavasti turvallisempaan aikaan.

perjantai 1. helmikuuta 2019

Vaalirauhan julistus




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallan eduskunnan ja Euroopan unionin parlamentin vaaleihin 
jotka pidetään sen lakien mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2019 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella, julistan täten
minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemiini äänestyspäätöksiin kummassakaan vaalissa.  Velvoitan kuitenkin itseni käyttämään äänioikeuttani ja antamaan hyväksyttävissä olevan äänen kummassakin vaalissa.


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjoihin kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §


Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johon maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta Euroopan unionin parlamentin edustajien vaalipäivää seuraavan aamun aamupuuroon saakka.


4 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


  5 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
1. pvä:nä helmikuuta 2019 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan sekä Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla että Myyryläinen-plokissa Alma Media Oyj:n Uusi Suomi Puheenvuoro -palvelussa.

torstai 30. marraskuuta 2017

Vaalirauhan julistus




Täten julistan itseäni koskevan 
vaalirauhan
Suomen tasavallan presidentinvaaleihin 
jotka pidetään sen lain mukaisessa järjestyksessä 
vuonna 2018 j.a.a. 

Ottaen huomioon, että vaalikampanjan aikana ehdolla olevien poliitikkojen ja heitä tukevien luonnollisten ja juridisten henkilöiden puheet ja teot ovat vain mainontaa ja markkinointia vaalituloksen maksimoimiseksi ja, että olen äänestyspäätökseni jo hyvissä ajoin aiemmin tehnyt poliitikkojen aiemman käytöksen, puheiden ja tekojen, perusteella täten julistan minä
Jorma Juhani Myyryläinen,
täysivaltainen ja rokotettu Suomen tasavallan kansalainen kaikella hallussani olevalla vallalla ja voimalla seuraavasti ja itseäni sitovasti:


1 §

En anna ehdokkaiden tämän julistuksen antamisen jälkeisten puheiden enkä tekojen vaikuttaa tekemääni äänestyspäätökseen.  


2 §

En kommentoi kenenkään ehdokkaan tai heidän tukijoidensa vaalikampanjaan kuuluviksi tulkitsemiani puheita tai kirjoituksia julkisesti.


3 §

Vaadin itselleni oikeutta äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan niin, että äänelläni on yhtäläinen vaikutus vaalin lopputulokseen kuin jonkin ehdokkaan puolestakin annetulla äänellä.


4 §

Tämä julistus on voimassa koko tämän maailmankaikkeuden tässä todellisuudessa siinä laajuudessa johin maailmankaikkeus on ehtinyt kunakin kampanjoinnin hetkenä laajeta vaalipäivää seuraavaan aamuun ja vaalin toisen kierroksen toteutuessa sen vaalipäivää seuraavaan aamuun.


5 §

Kaikki tähän julistukseen liittyvät tulkintakysymykset ratkaisen julistuksen antajana oman valintani ja harkintani puitteissa ja mukaisesti itse valitsemassani paikassa ja ajalla.  Julkistan mahdollisen harkintani tuloksen sopivaksi katsomallani tavalla mikäli katson sen aiheelliseksi ja yleistä tai yksityistä hyötyä edistäväksi.


6 §

Mikäli kuitenkin tätä julistusta vastaan rikon, ansaitsen kaiken sen mitä poliittinen vastuu tässä valtakunnassa kaikessa ankaruudessaan päälleni syytää.



Annettuna
Suomen tasavallan E:n kaupungissa, 
Linnunradan galaksissa
30. pvä:nä marraskuuta 2017 j.a.a.



---
Tämä julistus julkaistaan sekä Myyräntyötä-plokissa Google Inc:n Blogger-alustalla että Myyryläinen-plokissa Alma Media Oyj:n Uusi Suomi Puheenvuoro -palvelussa.

torstai 20. syyskuuta 2012

Vaalirauhan julistus


Täten julistan itseäni koskevan vaalirauhan
 jonka aikana en anna vaalikampanjoiden vaikuttaa jo tekemääni ehdokasvalintaan.

Olen jo aikoja sitten valintani tehnyt ja olen tehnyt sen seurattuani eri potentiaalisten ehdokkaiden tekemisiä pitemmän aikaa nimen omaan vaalikampanjoiden ulkopuolella.  Vaalikampanjat ovat kuin mitä tahansa mainoskampanjoita.  Niiden aikana ei enää saa ehdokkaista minkäänlaista luotettavaa kuvaa.  Ihan aina sitä ei saa muulloinkaan mutta varsinkin kampanjoinnin aikana se on mahdotonta. 

Julistan siis itseäni koskevan Vaalirauhan jona aikana en anna vaalikampanjoiden vaikuttaa omaan päätökseeni ja pidättäydyn myös osallistumasta niihin.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kokkareiden kahdet valot

Presidentin ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan lausunnot NATO-asemastamme ovat ristiriitaisia. Kumpaan voimme luottaa?  Miten ihmisten NATO-vastaisuus saataisi näkymään myös ulkopolitiikan käytännön johtamisessa?

Ennenmuinoin kuvattiin harhauttavaa erilaisin mielipitein esiintymistä kaksilla valoilla ajamiseksi.  Sanonta kuvaa hyvin Kokoomuksen nykyistä NATO-poliittista linjaa.  Presidentti Sauli Niinistö/Kok julisti liittyen taannoiseen kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin puheeseen ja sen jälkeiseen Venäjän matkaansa presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin luokse, että Venäjä tekee Suomea läheisempää yhteistyötä NATOn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen/Kok julistaa meidän olevan niin lähellä NATOa kuin vain ilman täysjäsenyyttä päästään. Kumpaa meidän on uskominen vai onko Venäjä jo ehtinyt sinne mihin suomalaiset NATOttajat niin kovasti ovat vuosikausia pyrkineet?


Voiko ulkopolitiikkamme olla noin ristiriitaista pelkästään pääministeripuolueen sisällä?  Voisiko pääministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen itse kertoa mitä he oikein tarkoittavat?  Mistä löytyisi ne tutkivat journalistit jotka jättäisivät PerSuleiden hölmöilyjen kaivelun hetkeksi ja pistäisivät KOKkareet lujille ulkopolitiikastaan.

Muut horisevat jäsenyysoptioista ja antavat KOKkareiden viedä.  Edes ulkoministeri  Erkki Tuomioja/SDP ei rauhanmerkki rinnassaan saa poikkipuolista sanaa NATOttajien väliin.  Missä ovat VASsuleiden rauhantahtoiset kannanotot, puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin ylittää uutiskynnyksen vain väistäessään jonkun korkeakultuurin pönötystilaisuuden.   Niinistön, Salolaisen ja Alexander Stubbin annetaan hallita keskustelua.  Tosin siitäkin huolimatta valtaosa suomalaisista edelleenkin vastustaa NATO-jäsenyyttä.  Näkyisipä se myös vaaliuurnilla, vaikkapa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaikka ne eivät olekaan valtakunnan politiikkaa hoitavien valitsemista varten niin kuitenkin niiden tuloksista nähdään suuntaa kunnanvaltuustoja laajemmin.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Stubb ja rakenteet

Alexander Stubb uhkailee kreikkalaisia.  Samaan aikaan hän puhuu rakenteeellisista uudistuksista ja pyrkii estämään niitä.  
Hallituksessa on kaksi käsitystä demokratiasta: Stubbilla totalitaristinen ja Erkki Tuomiojalla demokraattiinen.
Kreikkalaisilla on mahdollisuus tehdä aitoja rakenteellisia muutoksia.
 
Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb/Kokkuli on avautunut YLEn haastattelussa Kreikasta sen tarvitsemista muutoksista.  Hänen mukaansa Kreikka tarvitsee rakenteellisia muutoksia ja näyttää pitävän EU:n, IMF:n ja EKP:n vaatimia säästöjä sellaisina.  Samalla Stubb uhkailee kreikkalaisia äänestämästä heiltä vaadittuja säästöjä vastaan.

Oikeasti Stubb ei halua kreikkalaisten muuttavan rakenteitaan vaan pönkittävän niitä säästöillä.  Jos kreikkalaiset purkavat yhteiskuntansa vaadituilla säästöillä, kapitalismin rakenteet jäävät pystyyn.  Samoin jäävät banksterien johtamat pankit ja niiden valta yli demokratian.  Stubb siis tukee omilla puheillaan ylikansallista finanssitotalitarismia.

Stubb vaatii kansainvälisille kapitalismin rakenteille ja toimijoille ylivaltaa yli kreikkalaisten ihmisten ja demokratian asettamalla ulkopuolelta ehtoja ja uhkauksia uusiin vaaleihin valmistautuville kreikkalaisille.

Samaan aikaan Stubb ihmettelee kreikkalaisten halua pysytellä Eurossa.  Minä en, sillä kreikkalaisten lainat ovat paljolti sidottu Euron arvoon.  Jos he siirtyisivät Drakmaan tai johonkin muuhun valuuttaan niin lainojen reaaliarvot hyppäisivät entistä enemmän tavoittamattomiin.  Eurosta pitäisikin erota sellaisten joilla velka on siedettävällä tasolla.  Sellainen olisi esimerkiksi Suomi, joka voisi siirtyä turvaan ennenkuin Euro lopullisesti romahtaa.

Sen sijaan ulkoministeri Erkki Tuomioja/Demuli näyttää olevan toista mieltä samaisen YLEn haastattelussa. Hän antaa vaalit ja Eurossa pysymisen/eroamisen kreikkalaisten omaksi huoleksi.  Niin sen pitäisikin olla eli, että tavalliset kreikkalaiset saisivat itse päättää omista asioistaan yli pankkien ja ylikansallisten kapitaalikasautumien.  Tuomioja on myös syystä huolissaan EU:n hirttäytymisestä yhteen, jo aiemmin toimimattomaksi huomattuun ratkaisuun. 

Suomen hallituksessa näyttää olevan kaksi aivan vastakkaista suhtautumista demokratiaan.  Eduskunnan suurimman puolueen kärkiedustajat näyttävät sitä halveksivan ja tarjoavan tilalle pankkiirien kuria.  Hallituksen toiseksi suurimman puolueen edustajat näyttävät sentään puhuvan demokratian puolesta, uskottavuuden kanssa vain on hieman niin ja näin heilläkin.  Vanhat Paavo Lipposen aikaiset synnit kun painavat edelleenkin.  Suurimman oppositiopuolueen kanta taisi tulla jo aiemmin Jussi Halla-Aholta/Persuli (Hommaforum-fraktio), joka kaipasi sotilasjunttaa Kreikkaan.

Toivottavasti kreikkalaiset valitsevat uusintavaaleissa viisaasti ja vaihtavat totaalisesti aimman epäonnistuneen hyväveliverkostonsa parlamentista. Toivottavasti he pystyvät myös syrjäyttämään Karamanlisin, Papandreun, Venizelosin ja Mitsotakiksen perheiden ympärille muodostuneen taloudellisen eliitin. Vasta sen jälkeen heillä on edellytykset rakentaa toimivaa yhteiskuntaa. Ainiin, ja kansainväliset pankit pitäisi jättää nuolemaan näppejään ja oppimaan, että heidän kuprujaan ei jatkuvasti makseta veronmaksajien selkänahasta.  Kreikkalaisilla on mahdollisuus tehdä aitoja rakenteellisia muutoksia jos he luopuvat heidät ja meidät kriisiin ajaneesta talousliberaalista politiikasta.  Siinä suhteessa kreikkalaisilla on meidänkin muutoksemme avaimet käsissään.


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Stubb maalasi itsensä nurkkaan

Alexander Stubb syyttää vasemmistoa nurkkakuntaiseksi koska kreikkalainen ja ranskalainen vasemmisto vastustaa talousliberalismia.  Syynä on kuitenkin Stubbin ja hänen edustamiensa tahojen oman politiikan ongelmat eli Euroopassa vallitseva talouskriisi
  
Kokoomuslainen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb on syyttänyt YLEn verkkouutisten mukaan äärivasemmistoa yhdessä äärioikeiston kanssa nurkkakuntaiseksi. Aiheensa hän on saanut Kreikan ja Ranskan vaaleista joissa sikäläiset vasemmistot ovat yrittäneet profiloitua globaalin talousliberalismin vastustajiksi. Etenkin Stubbia/Kokkuli taitaa kyrsiä kreikkalaisen Syritza:n menestys.

Kreikan vaaleissa menestyi oikeistolaisen Uusi demokratia -puolueen ( Νέα Δημοκρατία) . Se eudustaa lähinnä samoja ajatuksia kuin Stubbinkin edustamat tahot eli talousliberaalia ja konservatiivista oikeistoa.

Uuden demokratian ohella menestyi vasemmisto ja Kreikan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Syriza (ΣΥΡΙΖΑ) jonka muodostavat:

- Synaspismos SYN  (Συνασπισμός) 
- Uudistuva kommunistinen ekologinen vasemmisto, AKOA (Ανανεωτική Κομμουνιστική Οικολογική Αριστερά)
- Internationalistinen työläisten vasemmisto, DEA (Διεθνιστική Εργατική Αριστερά)
- Vasemmiston yhdistyneen toiminnan liike, KEDA (Κίνηση για την Ενότητα Δράσης της Αριστεράς)
- Aktiiviset kansalaiset (Manólis Glézoksen organisaatio)
- useiat riippumattomat ryhmät

Sen lisäksi Kreikassa on myös äskeisissä vaaleissa hyvin menestyneet Kommunistit (Κομμουνιστικό Κόμμα Ελλάδας) ja Demokraattinen vasemmisto. Entinen valtapuolue, sosialidemokraattinen PASOK (ΠΑΣΟΚ) hävisi.

Mitkään edellämainituista vasemmistolaisista ryhmistä eivät ole nurkkakuntaisia vaan nimen omaan vastustavat Stubbin edustaman libertarismin toteuttamaa ihmisten nurkkaan ajamista. He haluavat murtautua sieltä esiin ja irti kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Euroopan unionin (EU) kahleista, niistä joita meidänkin rahoillamme kiristetään kreikkalaisille.

Nurkkakuntalaisuutta edustavat yleensä oikeistolaiset erityisesti ääliöoikeistolaiset joita Kreikassa taitaa edustaa uusi, myös hyvin menestynyt Kultainen sarastus (Hrysi Avgi). Sen tavoitteet näyttäisivät olevan avoimen rasistisia ja ulkomaalaisvastaisia ja siihen Stubb:n käsitys näyttäisi sopivan. Kyseisen puolueen kannata taitavat vertautua hyvin Suomen Perussuomalaisten eli PerSuleiden hommaforumlaiseen ääliölaitaan. Sen yhdistäminen vasemmistoon on kuitenkin tökeröä pikkupolitikointia ja suunnatonta tietämättömyyttä.

En oikein haluaisi uskoa ulkomaankauppaministerin olevan niin tietämätön aatteista ja poliittisista suuntauksista, että hän ilman leimaamis- ja mitätöintitarkoitusta sekoittaisi kahta niin erilaista laitaa poliittisessa kentässä. Ehkä Stubbin ei kannattaisi yrittää peitellä itse edustamansa politiikan haaksirikkoa epä-älyllisellä vastaustajien leimaamisella. Sen sijaan hänen kannattasi analysoida talouskriisin olemusta ja vetää siitä johtopäätöksiä harjoitetun politiikan ja erityisesti talouspolitiikan siunauksellisuudesta.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vaalipiiriongelmat

Viime aikoina on kovasti kohkattu eduskuntavaalienvaalipiirijaosta.  Osa vaalipiireistä on liian pieniä ja osa liian suuria jotta vaaleissa eduskuntaan valikoitumiseen olisi tasavertaiset mahdollisuudet eri puolilla maata. Aiemmasta väestönsuhteen mukaan varsin tasaisesta vaalipiirijaosta on epätasaisen väestön kasvun takia päädytty nykyiseen kun vaalipiirien rajoja ei ole sitä mukaa entrattu kun muutosta on tapahtunut.  Oikeusministeriön vaalisivustolla on kehitys taulukkomuodossa.

Nykytilan ongelmia

Nykyisen ongelman muodostaa suhteellisesti syntyvä mutta julistamaton äänikynnys kun äänet lasketaan d'Hondtin menetelmällä vertailulukujen kautta eduskuntapaikoiksi.  Jos vaalipiirissä on jaossa vähän paikkoja, äänikynnys nousee korkeaksi ja jos paikkoja on jaossa runsaasti, kynnys laskee.  Yleisesti ongelmasta käytetään esimerkkinä Vihreiden Tarja Cronbergin, tuolloin ministeri ja puolueen puheenjohtaja, kohtaloa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuoden 2007 kun hän suurella äänimäärällä jäi valitsematta.

Cronbergin eduskuntapaikka ei karahtanut niinkään vaalipiirin kokoon vaan d'Hondtin menetelmään joka suosii suuren suosion saaneita listoja.  Se valittaessa on tehty tietoinen päätös korostaa suositun listan saamaa suosiota suhteessa heikommin menestyneisiin. D'Hondtin menetelmässä se tehdään käyttämällä listakohtaisia vertailulukuja ja laittamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden perusteella.   Muissa laskentajärjestelmissä se tehdään muin keinoin, usein lisättynä jonkinlaisilla tasausmenettelyillä tuomaan tasapuolisuutta.

Suora ja selkeä ratkaisu

Suorin ja selkein kaikille ehdokkaille tasapuolinen menettely olisi jakaa paikat kussakin vaalipiirissä suoraan ehdokkaille annettujen äänien mukaan.  Silloin vaalipiirin koko ei olisi niin merkittävä ehdokkaita eri vaalipiireissä eriarvoistava tekijä. Silloin periaatteessa sama absoluuttinen äänimäärä riittaisi kaikkialla ja kaikkien äänien painoarvo olisi saman suuruinen kaikkialla.

Suoraan äänimäärien mukaan paikkojen jako edellyttäisi kuitenkin ajattelutavan muutosta.  Kun nykyinen tapa korostaa suositun listan, esimerkiksi jonkin puolueen, suosiota entisestään, ajatellaan ikäänkuin sen edustaman ajatusmaailman saamaa kannatusta.  Ja toisaalta puhutaan puoluekentän sirpaloitumisen estämisestä.  Sillä tarkoitetaan, että estetään tarkoituksella uusia yrittäjiä pääsemästä vanhojen markkinoille.
 
Vaalipiirien pilkkomisia ja yhdistelyjä

Nykyiset vaalipiirit ovat todella kovin erikokoisia ja nykyisellä laskentamenetelmällä johtavat eriarvoisiin asemiin.  Vaikka laskentatapakin korjattaisi, suuret kokoerot aiheuttavat suhteellista eriarvoisuutta eri listojen välille.

Remontti nykyisessä vanhoista maakunta- ja läänijaoista periytyvässä palapelissä olisi tarpeellinen.  Se edellyttäisi suurten pilkkomista ja pienten yhdistelemistä.  Vaihtoehtoja on monta jo riippuen siitä kuinka montaa ja minkä kokoisia vaalipiirejä tavoitellaan.  Halutaanko alueellisesti edustavia vai väestöllisesti tasapainoisia j.n.e.  Ääripäät kai lienevät englantilainen yhden valittavan vaalipiirit contra koko maan yksi vaalipiiri.

Tämän hetkisessä keskustelussa tuntuu eniten painavan valittuina olevien ja puolueissaan vaalimenestyksestä vastuussa olevien ajattelu tulevaisuudestaan.  Siitä seuraa, että ajattelu eikä keskustelu johda uusiin ratkaisuihin vaan kelataan vanhojen ratkaisujen vaikutuksia omaan menestykseen.  Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustelu jota käydään Itä-Suomessa siitä miten Savoja ja Karjaloita sekä Kymenlaaksoa pitäisi palapelissä kohdella.

Oman mausteensa keskusteluun tuo myös erilaiset tunteenomaiset nurkkakuntalaisuudet.  Pitäsikö savolaisten tulla toimeen yhdessä vai erikseen vai voiko savolaisia liittää joihinkin muihin suuntiin.  Erityinen osoitus tästä on muiden eteläsavolaisten demuleiden viehtymys pohjoisen suuntaan mutta kouvolalaislähtöisen Pauliina Viitamiehen hinku Kymen suuntaan.

Paikallisen edustavuuden kannalta kai maakuntaidentiteetti kuitenkin on yhdistävä tekijä.  Näin mikkeliläislähtöisenä savolaisena pitäisin tärkeänä myös sitä onko Etelä-Savo kokonaisuudessaan etumaisena vai takamaata kun sinnepäin keskeisemmiltä alueilta katsotaan.  Siis ollaanko Kouvolan takamaata vai Kuopion edustaa.

Oma lukunsa on Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien suuruus.  tasavertaisuuden tavoittelussa ne pitäisi pilkkoa.  ehkä reuna-alueita voisi myös yhdistellä muualle: Loviisasta itään Kymeen ja läntisiä yhdistellä vaikka osiin Varsinais-Suomen vaalipiiristä j.n.e.  Palapeliähän voisi pyöritellä loputtomasti.  Ehkä aiheesta voisi tehdä jopa tietokonepelin jota voisi aikansa kuluksi kukin pelailla.

Muita ajatusmalleja

Voisiko vaalipiirijakoa ajatella myös muilta kanteilta kuin maantieteen ja väestöpohjan?  Voitaisiko jako tehdä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, kulttuurin, turvallisuuden j.n.e. vaalipiireihin.  Äänestäjät ilmoittautuisivat haluamaansa vaalipiiriin ja ehdokkaat asettuisivat ehdolle haluamaansa vaalipiiriin.  Paikkoja vaalipiiristä annettaisi siinä suhteessa kun siihen on ilmoittautunut äänestäjiä.

Entä voisivatko äänestäjät perustaa itse vaalipiirin?  Halukas joukko voisi, esimerkiksi sosiaalisen median keinoin, perustaa yhteisön jolle sen suuruuden mukaan annettaisi tietty osa valittavista paikoista.  He voisivat keskuudestaan valita haluamansa ehdokkaat haluamallaan tavalla.

Liikkuminen vaalipiiristä toiseen perustuisi kummassakin paikassa äänestäjän omaan ilmoitukseen.

Ceterum Censeo: Presidentinvaaleissa tarvitaan, etenkin toisella kierroksella, mahdollisuus äänestää vastaan.  Mieluusti äänestäisin näissä vaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkia vastaan mutta etenkin toisesta kierroksesta näyttää tulevan sellainen, että kukaan ei minulle kelpaa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Eduskuntavaaleja uudistamaan

Parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa taitaa eduskuntavaalien menettelyt olla kovin vääntämisen kohde.  Pienemmät ovat huolissaan tuleeko heille uhaksi äänikynnys ja isommat eivät haluaisi uusia pieniä kiusakseen.  Samalla kinastellaan kuinka saada vaalipiirit tasavertaisemmiksi niin, ettei omat paikat olisi vaarassa.   En malta olla listaamatta tähän muutamia omia uudistusehdotuksiani.  

---

Vaalipiirijaon voisi todella tasata yhdistelemällä pienempiä ja jamalla suurempia.  Esimerkiksi Uudenmaan voisi jakaa kolmeen: länsi, itä ja radanvarsi.  Ja kun itä jäisi turhan pieneksi niin siihen voisi yhdistää Kymijoen laaksoa.  Savot voisi yhdistää ja samoin Karjalat.  Mutta onko se vain näpertelyä?

Onko vaalipiirijaon oltava välttämättä alueellinen?  Voisiko jako mennä myös politiikan aihealueittain: sosiaalipolitiikalle omansa, ulkopolitiikalle omansa, koulutukselle, taloudelle j.n.e. omansa.  Ihmiset sitten voisivat itse ilmoittaa missä vaalipiirissä äänestävät.

Voisiko jopa vaalipiirit olla äänioikeutettujen itsensä perustamia, kriteereinä omat kiinnostuksen kohteet.  Paikat jaettaisi sitten vaalipiireille niiden ihmismäärän suhteessa.

---

Ääntenlaskussa voitaisi luopua d'Hondtin kertoimista ja vertailuluvuista.  Paikat voitaisi jakaa suoraan äänimäärien mukaan ilman puolueita edustavien vaalilistojen vertailulukuja.   

Nythän joidenkin suosittujen ehdokkaiden siivellä tulee valituksi myös sellaisia joiden oma kannatus ei riitä paikkaan valittujen joukossa.  Menettely tukee ajattelua, että puolueen tai muun listan asettajan yhteinen ohjelma tai ajattelu saa tukea ja se tulee näin otettua huomioon.  Meillä kuitenkin korostetaan kuinka kansanedustajia sitoo vain heidän omatuntonsa ja ryhmäkuri on pahasta.   Jos todella näin ajattelemme, on ryhmien suosiminen lopetettava. 

Jos taas haluamme tukea ryhmää yksilön asemesta, meidän olisi syytä palata n.s. pitkiin listoihin ja äänestää ryhmien välillä.  Oma ehdotukseni on paikkojen jakaminen suoraan äänimäärien mukaan.

---

Eduskuntaan paikkoja ääntenlaskennassa jaettaessa myös nukkuvien puolueen paikat tulisi jakaa eli jättää Eduskunnan suuressa salissa tyhjiksi.  Nykyinen menettelyhän antaa kuvan, että valitut 200 edustavat koko kansaa.  Mutta hehän edustavat vain vaaliuurnille vaivautuneita tilanteessa jossa nukkuvien puolue on ylivoimaisesti suurin.  Äänestämisen liian suureksi haasteeksi kokevien tai muuten välinpitämättömien osuuden pitäisi näkyä myös eduskunnan paikkajaossa.  Eduskunnassamme pitäisi siis olla 59 tyhjää paikkaa ja puolueilla vastaavasti vähemmän paikkoja: Kokoomuksella 31 paikkaa, Demareilla 30, PerSuilla 28 j.n.e. Kristillisillä 6.  Silloin näkyisi todelliset kannatuksen voimasuhteet salissa kokoajan kun nukkuvien edustajien jakarandatuolit olisivat koko ajan pöydällä näkyvissä.  Tai voisihan nukkuvien edustajien paikat merkitä myös paketissa käyttämättöminä olevilla torkkupeitoilla.  (En viitsi lähteä spekuloimaan mitä säätyville puoluetukiaisille tai taksikuluille pitäisi tehdä).

---

Tuossa muutamia mieleen palanneita ehdotuksia hallitusneuvottelijoille vapaasti käytettäväksi.  Jyrki Katainen ja muuta neuvottelijat varmaan mielellään niitä hyödyntävät.