Postintelligentsian ja soinilaisuuden liitto

Viime aikoina ovat postkultturelliset ja posthumanistiset voimat jälleen aktivoituneet hyökkäämään n.s. intelligentsian ja sivistyneistön kimppuun.  Saamme monesta tuutista kuulla ja lukea kuinka pilvilinnoissaan elävä elitistinen kulttuurisivistyneistö on kultturellisuudessaan ja humanismissaan etääntynyt "oikeasta kansasta" kun kaikki eivät niele maahanmuuttokritiikin varjolla esitettävää rasistista xenofobiaa tai kansalliskiihkoista taidesensuuria.

Yhteiskunnassamme olevan ja edelleen ajettavan porvarillisen eriarvoistamisen ja talousliberalismin seurauksena syntyvää vastustusmieltä ja muutoksenhalua yritetään kanavoida hallitsevan taloudellisen ja poliittisen eliitin kannalta vaarattomaan suuntaan.  Sellaiseksi he valitsevat yleensä joko ulkoisen vihollisen tai ääliöpopulistisen ja -nationalistisen hörhösakin.  Meillä aiemmin keinoja ovat olleet m.m Ernesti Hentunen ja Veikko Vennamo. Venäjällä vastaava on ollut m.m. Vladimir Zhirinovski ja muualla sun muut.  Sellaisina ovat noussut myös poliittiseen valtaan Adolf Hitler ja Benito Mussolini.  Yhteistä heille kaikille on ollut, että taloudellisen vallan haltijoiden ei ole tarvinnut olla huolissaan omasta asemastaan ja lisäksi on saatu yhteiskuntaan kuria ja järjestystä; eivät työläiset ole enää ajaneet etujaan lakkoilemalla eikä muutenkaan.  Nyt meillä on sitten nämä Perussuomalaiset ja Timo Soini.  Hän ja hänen kaltaisensa vertautuvat muinaisiin karavaaneihin ja niiden perässä räksyttäneisiin koiriin.  Karavaanit kulkivat koirista huolimatta ja jos sieltä heitettiin raato revittäväksi niin piskejä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mihin Ali Baba karavaaniaan vei.

Varsinaisella ja oikealla eliitillämme onkin huoli, että kritiikki harjoitettavaa politiikkaa kohtaan suuntautuu nimenomaan soinilaisten kautta.  He eivät aseta yhteiskunnan todellisia vallanpitäjiä ahtaalle kunhan populistista revittävää riittää.  Ja aikanaan sitten kellokkaat voi palkita jollakin sopivalla viralla.  Tekn. yo Pekka Vennamo pistettiin johtamaan postia eikä siitä ole vieläkään toivuttu, ei perinteisessä postitoiminnassa eikä sähköisessä tietoliikenteessä.  Ja Etelä-Savo on vieläkin poroperinnetohtori J. Juhani Kortesalmen jäljiltä kehityksen vihoviimeinen hännänhuippu.

Soinilaisten tukeminen on monitahoinen projekti.  Näkyvintä on Timo Soinin fanitus ja tarjoilu suomalaisena perusmiehenä mutta sillee kivasti erikoisena roomalaiskatolisena ja englantilaista jalkapalloa seuraavana lähiömiehenä.  Näiden pikanttien mausteiden seurauksia politiikan sisältöön ei kuitenkaan saa analysoida.   Esimerkiksi roomalaiskatolinen käsitys abortista ja naisen oikeudesta ruumiiseensa on kielletty kysymys roomalaiskatoliselle Soinille.

Oma lukunsa on kuitenkin Soinin ja soinilaisuuden arvostelijoiden mustamaalaaminen.  Kun PerSut arvostelevat postmodernia taidetta, heiltä ei kysytä ymmärtävätkö he mitä postmoderni oikeasti tarkoittaa.  Sen sijaan kulttuurin kentän erilaisia suuntauksia ymmärtäviä ja sitä kautta PerSujen linjauksia arvostelevien kimppuun hyökätään.  He mukamas ovat elitistejä kun näkevät taiteen trendit oman aikansa tuotoksina eivätkä halua rajoittua vain n.s. kultakauden kansallisromanttiseen realismiin (jonka senkin tekijät olivat aikoinaan aikalaistensa "kansan makua" ymmärtävien mielestä silkkaa roskaa).

Jos ei lähde mukaan selittämään yhteiskuntamme ongelmia maahanmuuttajien syyksi eikä hyväksy maahanmuuttokritiikiksi naamioitua rasismia, on innostunut tosiasioiden kieltäjäksi.   Työnantajien keinottelu työsuhteen ehdoilla käyttämällä hämärästi tai puolihämärästi haalittua vuokratyövoimaa ulkomailtahan on työvoiman vapaata liikkuvuutta tai ainakin maahanmuuttajien omaa syytä. 

PerSujen ja Soinin retoriikan onttouden ja sen takaisten ajatusten ristiriitaisuuden vastustaminen halutaan esittää edistysmielisten uskonnollis-aatteellisena puhdasoppisuuden vaatimuksena.  Sen suvaitsevaisuusvaatimus ei kuulemma sisällä vapautta erimieltä olevalle realisteille.  On yhden totuuden hegemoniaa, henkistä ylimielisyyttä ja johdonmukaisuuden puutetta väittää huvittavan ristiriitaiseksi väitettä maahanmuuttajien syyllistymisestä yhtä aikaa sosiaaliturvalla laiskotteluun ja meidän työpaikkojemme viemiseen samalla kun ne peevelit vielä ehtivät viemään peräkammarinpojilta viimeisetkin naiset. 

Tuoreimmaksi tämän alan sankariksi on nostettu valtatiedonvälittäjien palstoilla päätoimittaja y.m. Timo Hännikäinen ja hänen esseekokoelmansa "Ihmisen viheliäisyydestä".  Sitä esitellään m.m. Savon Sanomissa.  Porvarillisissa tiedonvälitteissä hänet ja hänen kaltaisensa uuskonservatiiviset posthumanistit laitetaan kompromentoimaan muut nykypolitiikan vastustajat.  Heidän tehtävänsä on käyttää kaikkia mahdollisia väärän argumentoinnin kliseitä jotta nykymenolle vaarattomat PerSut pystyttäisi tarjoilemaan ainoana vaihtoehtona.  Samalla toivotaan oikeita rakenteellisia muutoksia tarjoavien jäävän marginaaliin tai ainakin vaikuttavan omituisilta, itseään muita parempina pitäviltä erikoisuuden tavoittelijoilta. 

Kaikessa epäpoliittiseksi julistautumisessaan nämä poliittisen ja taloudellisen eliitin juoksupojat siis ovat mitä poliittisempia hyötyeläimiä työnantajilleen.  He ovat osa maapallon laajuista talousliberaalia kampanjaa tavallisten ihmisten riistämisen nostamiseksi uudelle tasolle.   Näiden meidän paikallisten kykyjemme, Hännikäisen et al, aatemaailman takaa löytyvät kansainväliset uuskonservatiiviset linjat ja linjanvetäjät eli samat uuskonservatiiviset aatteet kuin porvarillisten poliittisten toimijoiden.  Meillä on siis yleisen (uus-)konservatiivisen maailmanlaajuisen trendin suomalainen sovellus.  Sen  poliittinen siipi on kokoomus-keskustalainen politiikka valitusosastonaan PerSut ja postintelligentit antamassa koko hoidolle teoreettisen kuorrutuksen.

EUn ja NATOn suhde

Euroopan unionin ja Pohjois-Atlannin liittokunnan välinen suhde on mielenkiintoinen.  Etenkin näinä aikoina, jolloin meidät on ajettu jo toisen jäseneksi ja toiseen ujuttaminen on kovassa käynnissä, sitä kannattaa pohtia.

NATO syntyi ihan kylmän sodan alkuaikoina länsiliittoutuneiden koossapitämisvälineeksi.  EU:lla on monipolvisempi kehityskaari Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä nykyiseksi liittovaltion alkioksi.  Molemmilla puolilla on pitkälti samat toimijat.   Valtiojoukotkin ovat pitkälti samat. Lisäksi propagandassa käytetetään mielenkiintoisella tavalla ihan samoja termejä joilla saksalaiset mainostivat omaa visiotaan uudesta Euroopasta ("neuropa" tai natseille "Neue Ordnung").

Suhteisiin vaikuttaa toisaalta ylikansallisten kapitaalikasautumien yhteisten intressien koossa pitävät voimat mutta toisaalta myös paikallisten länsieurooppalaisten ja paikallisten USA-laisten eriävät intressit.  Jos EU haluaa ja on pitkän aikaa näyttänyt haluavan omaa itsenäistä, maailmanlaajuista roolia taloudessa, niin se tarvitsee siihen oman itsenäisen ja maailmanlaajuisen sotilaallisen voiman.  Tämä halu näytti pitkän aikaa johtavan siihen, että NATO olisi hajonnut Atlantin kohdalta kahtia.  

Nyt tällä hetkellä kapitaalikasautumat näyttäisivät olevan niin kansainvälisiä, että länsieurooppalaisten ja Pohjois-Ameriikkalaisten kapitaalikeskittymien yhteiset intressit ovat voimakkaammat kuin niitä eriyttävät voimat.  Ristiinomistukset senkun lisääntyvät, viimeisimpänä esimerkkinä Opelin myynti kanadalaisille.

Olin vielä muutama kuukausi sitten sitä mieltä, että erottavat voimat olisivat olleet suuremmat ja EU olisi ihan oikeasti pyrkinyt maapalloistuneilla markkinoilla maailmanlaajuiseksi toimijaksi omine sotavoimineen.  Nyttemmin olen taipuvainen pitämään kapitaalien kasautumia niin laajoina, että länsieurooppalaisia ei voi enää erottaa pohjois-ameriikkalaista.  Silloin luonnollinen kehitys on myös niiden väkivaltakoneistojen yhteennivoutuminen.  Olemme siis matkalla kohti jonkinlaista Pohjois-Atlantin yhdysvaltoja eli EU+USA=US(N)A.  Ja sen toimintaa ohjaavina olisivat edellisessä kirjoituksessani kuvailemat länsimaiset arvot.

Tuollaisessa konklomeraatissa koillisen pienen kieli- ja kulttuurivähemmistön asema ei voi olla kovinkaan ruusuinen.  Etenkinkin kun se sijaitsee potentiaalisen kilpailijan ja vastustajan rajalla.