Ne tekee sotaa

 
Meitä suomalaisia on pidetty erityisen rauhaa rakastavana kansana. Niinpä meitä ei aiemmmin uskallettu yrittää viedä suoraan ja väkisin NATO:n kaltaisiin sotaliittoihin viralliseksi osaksi USA:n etupiiriä. Meitä hivutettiin pikkuhiljaa ja lyhyin askelin tepsuttaen. Kunnes länsi sai maailmanpolitiikan mannerlaatat liikahtamaan Ukrainassa konkreettiseen sotaan ihan USA:n geostrategisten imperatiivien*) mukaisesti.  Siellähän Kiovan hallinto sodituttaa ukrainalaisia USA:n auksiliaareina USA:n etupiirin laajentamiseksi itään. Sen pelotevaikutuksella näytetään saadun suomalaisten n.s. "yleinen mielipide" suopeaksi NATO-jäsenyydelle, tai ainakin muodostettua siitä sellainen kuva. Sen jälkeen "unohtivat" puheet demokraattisesta kansanäänestyksestä jäsenyyden hakemisesta ja meidän vietiin kiireellä ja hätiköiden jäseneksi. Mitä nyt piti dynaamisesti "demokratiajoustaa" turvallisuuspolitiikan takia **) ihmisoikeuksista ja lipoa autoritaarista Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğan:ia jotta hakemus tuli ratifioitua myös heidän Suuressa kansalliskokouksessaan.  Silloin turvallisuuden takaajana esiteltiin ettei Venäjä, se "ikiainen perivihollinen" ikinä uskaltaisi hyökätä NATO-maan kimppuun eikä mikään tule muuttumaan saati tänne tuotaisi ydinaseita.

*

NATO-maahan ei ole hyökätty mutta Venäjä hyökkää NATO-Suomeen millä hetkellä hyvänsä - meille väitetään

*

Nyt kun on eletty muutama kuukausi NATO-jäsenyyden ihanuutta, on ihan toinen ääni kellokkaiden kelloissa.  Ensin ei, tietenkään, pelkkä jäsenyys kelvannut vaan on pitänyt tehdä erillinen DCA-miehityssopimus USA:n ja NATO:n joukkojen oleilusta täällä, kuten aikoinaan 40-luvun alussa natsisaksalaisista "lomailijoista".

Sen jälkeen ties kuinka moni suomieliitin jäsenistä on vuorollaan käynyt tuomassa oman lisänsä sotavalmisteluihin. Listaan tähän vain muutamia exempli gratia:

- Sanna Marin:n hallitus lisäsi armeijan määrärahoja liki kaksinkertaisiksi ja ammustuotantoa on lisätty.

- Kanta ydinaseisiin on muutettu niin, ettei niitä enää vastusteta vaan mennään NATO:n ehdoin. Jos haluavat tuoda niin tuokoon, ihan Isäntämaa-MoU:n ja DCA-sopimuksen mukaan. 

- Presidentti Sauli Niinistö on uhonnut, että voima on paras turva ja vaatinut sotakuntoisuuden parentamista. m.m. liikunnalla

- Puolustusministeri Antti Häkkänen suunnittelee reserviläisten yläikärajan nostamista, ikäänkuin "tykinruoka" olisi loppumassa.

- Häkkänen on myös vaatinut erityisen varusteluneuvoston perustamista.

- Sisäministeri Mari Rantanen ja valtiovarainministeri(?) Riikka Purra etunenässä on pitänyt älämölöä itärajalle tulleista turvapaikanhakijoista.

- Vouhkataan turvapaikanhakijoista ja kaksoiskansalaisista vakoilijoina ja tiesminä hybridivaikuttajina.

- j.n.e. j.n.e.

Toki asialla on myös mainittujen "sankareiden" mukana muita, perässäjuoksijoita ja muuten innolla mukaan lähtijöitä.  Erityisesti n.s. vastuullinen media, MSM eli "main Stream Media" kuten anglosaksit sanovat,  on innolla mukana tuomassa meille tätä sodanlietsonnan "ilosanomaa".  Tässä lienee myös löydettävissä n.s. Mediapoolin "pukinsorkka" sotkemassa omilla sotatavoitteillaan.

Nyt jopa halutaan peitellä rauhanmuistomerkkejä piilotella kun helsinkiläinen valtuutettu Otto Meri haluaa Maailmanrauha-patsaan Rautavaaralle aiottuun "hylättyjen patsaiden museoon". Rauha pois silmistä niin on myös poissa mielestä.

Kaikki tuo, ja paljon muuta, osoittaa kuinka meidän eliittimme varustuttaa Suomea sotaan osana USA:n etupiiriä. Siihen kuuluu meidän mieliemme manipuloiminen sotimista varten.  Se ei olisi mikä tahansa sota vaan käytännössä kolmas maailmansota ydinaseilla varustautuneiden liittokuntien välillä. Siinä sodassa ei olisi voittajia vaikka meille kuinka uhotaan kuinka ylivertainen NATO on Venäjään (ja Kiinaan) nähden, niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin.

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus kera riittävän itsepuolustuksen tekemään mahdollisten aikojien kustannus/hyötylaskelmat epäedullisiksi.  Se pitäisi meidän poissa muiden sodista ja omiahan meillä ei kai ole?

Si vis pacem para pacem

___

*) USA:n "geostrategiset imperatiivit" ovat m.m. Zbigniew Brzezinski:n teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997) esittelemä käsite kuvaamaan USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä.

**) "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto" on maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen lanseeraama käsite 

OSCE kadottanut tarkoituksena?

Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Länsiväylä julkaisi haastattelun ETYJ:n yleiskokouksen, oikeammin parlamentaarisen kokouksen, puheenjohtajalta Pia Kaumalta. Se kirvoitti minut laatimaan kommentin.  Se ei kuitenkaan ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa lehden julkaisukynnystä. Muotoilin siis kevyesti kommenttini tähän blokikirjoituksen muotoon:

Pia Kauma kehuu suomalaista välittäjyyttä ja diplomatiaa. Se on kuitenkin menneen maailman horinoita. Suomi on menettänyt mahdollisuutensa välittäjän asemaan yksipuolisella sitoutumisella länteen ja USA:n etupiiriin. Yhden suurvallan nöyrä liittolainen ei koskaan voi olla uskottava välittäjä suurvaltojen välisissä kiistoissa, ja niitähän ylivertainen valtaosa maailman kriiseistä on ja jos ei ole niin taustalla on kuitenkin niiden etupyyteet.

Kauma on kuitenkin oikeassa Ukrainan sodasta: siellä Venäjä sotii länttä, ei Ukrainan kansaa vastaan. Se yrittää pysäyttää USA:n etupiirin laajentamisyritystä, huolimatta laajentamista yrittävien aiempien johtajien lupauksista "not an inch eastwards".  Lupauksia tuli aikoinaan monesta syysta kuten USAN ulkoministeri James Baker:ltä, UK:n pääministeri Margaret Thatcher:ltä, Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher:ltä j.n.e.

Balkanin rikkiampumisesta Kauma voisi muistaa, että rikkiampujat olivat USA (Operation Noble Anvil) ja NATO (Operation Allied Force) sekä EU komppaamassa.  Kaikki tahoja joihin sitoutumista myös hän ja hänen puolueensa Kokoomus on meitä ajannut. Johtopäätökset? Oliko n.s. "parempaa rikkomista"?

Joka tapauksessa Kauma nyt ETYJ:n (OSCE) parlamentaarisen kokouksen puheenjohtajana voisi muistaa ETYK:n (CSCE) päätösasiakirjan "Kolmannen korin" sisältöä: kuinka maailmaa ja erityisesti Eurooppaa parannetaan lisäämällä yhteyksiä ja kansalaisten mahdollisuuksia yhteydenpitoon rajojen yli. Sen on kehuttu aikoinaan särkeneen Neuvostoliiton tai ainakin omalta osaltaan vahvasti sitä edesauttaneen. Siltä pohjalta voisi löytyä kestävämpi tapa lopettaa Ukrainan sotakin kuin tuollainen yksipuolinen sanelu. Kysehän on ETYJ:nkin tunnistamasta "jakamattomasta turvallisuudesta"*) jossa yhden turvallisuus ei voi mennä yli muiden turvallisuudesta ja turvallisuus on kokonaisuus. Siitä ei muutama vuosi sitten länsi halunnut Venäjän kanssa neuvotella mutta olisiko jo aika pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun diplomatiaa käyttäen? Suomi välittäjänä eikä yksipuolisena osana toista osapuolta?

Si vic pacem para pacem! Aut certe evita bellum.

*) Linkin takana oleva pääsihteeri Marc Perrin de Brichambaut:n pitämä puhe “The Indivisibility of Euro-Atlantic Security” OSCE:n "18th Partnership for Peace Research" seminaarissa Wienin diplomaattiakatemiassa 4/2 -10 pitämä puhe on hieman ristiriitainen mutta selvittää toki "jakamaton turvallisuus" -periaatetta.

Viisumeista rauhaan

Yksi viimeaikojen kiihkein misorussistinen offensiivi on ollut yritykset kieltää venäläisiltä matkailijoilta pääsy EU:in kieltämällä heiltä turisti- ym. viisumit.  On pyöritelty erilaisia laillisia keinoja ja kovimmat vaatineet ehdotonta täyskieltoa heti tai ainakin jo eilen.

Yksi laillisuuskysymys on ollut Schengenin sopimuksen pykälät ja mitä siinä olevat turvallisuusriskit tarkoittavat. Toiset näkevät venäläiset turistit heti ja ainoastaan turvallisuusriskeinä ja jotkut toiset taas haluaisivat nähdä humanitaariset syyt päästää mieluisan opposition jäseniä turvaan.  On myös vertailtu CoViD19-pandemian vuoksi tehtyihin sulkuihin.

 
Ei ehkä kannattaisi suhtautua sopimuksiin ja lakeihin kuin rusinapullaan. CoViD19-toimien suhteen toimittiin sopimuksien puitteissa Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeiden ja määräysten mukaan. Silloin oli ihan oikea vaara eikä se ole vieläkään ohi.

Turistit ovat turisteja eikä viisumit ole edes hidastetömssyjä oikeiden vakoilijoiden ja salaisten akenttien tiellä, siis jos sellaisessa maailmassa tykkää mieltään piehtaroittaa. He haluaisivat tuhlata rahojaan täällä ja muualla EU:ssa. Miksi emme antaisi heidän niin tehdä sillä ne kaikki on pois Venäjän federaation taloudesta ja myös sodankäynnistä, rahansiirtoa heiltä meille (oik. heikäläisiltä varakkailta meikäläisille yrityksille).

On myös keskusteltu m.m. pääministeri Sanna Marin:n käyttämästä sotatalous-termistä.  Me lienemme jonkinlaisessa sellaisessa, noin niinkuin laajassa katsannossa, koska olemme mukana "läntisen arvoyhteisön" taloussodassa ja sen sanktio-offensiiveissä. Lisäksi olemme sotkeutuneet auttamaan sodan yhtä osapuolta, Kiovan hallintoa myös aseellisesti vaikka meille on vakuutettu ettei meikäläisiä aseita saa päätyä konfliktialueille niiden osapuolten käsiin. Emmekä voi kiistää myöskään osuuttamme informaatiosodassa. Olemme siis mukana hybridisodassa ja sen mukaisessa taloudessa jossa sotapropagandalla yritetään vaimentaa kritiikkiä. Todelliset turvallisuusuhkat ovat toisaalla ja kohdistuvat ihan eri asioina meihin (vrt. ilmasto- ja muut ympäristökatastrofit sekä eriarvoistamisen sosiaaliset vaikutukset).

Kuitenkaan emme saisi unohtaa myöskään ETYK:n III koria joka puhui ja puhuu edelleenkin voimassa olevana sopimuksena vapaasta liikkumisesta, niin ihmisten kuin ajatustenkin. Sen on myös sanottu, jollei suorastaan aiheuttaneen niin, ainakin mahdollistaneen Neuvostoliiton romahtamisen/romahduttamisen. Nyt toimimme täysin päinvastoin ja rakennamme EU:sta Euroopan sisälle linnaketta jonne intra muro haluamme leiriytyä sotaleiriin hämärään. Valtaosa maailmasta on ekstra muro enkä yhtään ihmettelisi, että siellä pian ajatellaan ettei EU:ia ja sen jäseniä oikeasti tarvitse mihinkään.

Ja päälimmäisenä pitäisi päästä neuvottelemalla rauhaan jotta ukrainalaisten sotakärsimykset päättyisivät. Rauha olisi myös hyvä olla sellainen ettei toinen osapuoli pääsisi elvistelemään voitolla ja kuvittelisi voivansa jatkaa eikä toista osapuolta pitäisi saattaa asemaan jossa voidaan alkaa valmistella kostoa ja kärsimysten hyvittämistä uudella väkivallalla.

Rauhanturvaamisen suurvallasta NATO-pukariksi?

Jo kahdeksan vuotta jatkuneen Ukrainan sodan uuden vaiheen, Venäjän hyökkäyksen takia näyttää NATOttajat löytäneen Suomessakin uuden vaihteen ja saavan jopa tuloksia aikaan, jos mielipidemittauksiin on uskominen.  Samaan aikaan eri tiedotusvälineet ja puolueetkin "ampuvat falangejaan suoriksi", jopa Vasemmistoliitto ja sen Kansan uutiset joihin muuten olen viime aikoina suhtautunut suopeasti.  Yleisenä tapana on on peikottaa NATOa vastustavat "Putinin trolleiksi" eikä sikis pitäisi käydä keskustelua eikä kuunnella eriäviä mielipiteitä vaan vain mennä sotaliittoon.

Kaikenlainen yksipuolinen ja kaksinaismoralistinen älämölö on saanut vallan.  Aseeksi fanaattisessa misorussismin puuskassa käyvät niin kissat kuin suomalaisten yritysten työpaikat unohtamatta alkoholia. Alko tosin unohtaa moraalipuuskutuksessaan myyvänsä m.m. Israelin laittomasti miehittämillä Golanin kukkuloilla valmistettua viintä.  Sen sijaan kukaan ei juurikaan tue Valko-Venäjällä liki Puolan rajaa käynnissä olevia neuvotteluja.  Kuinka onkaan sotakiimassa unohdettu halut rauhanturvaamisen ja -välittämisen suurvallaksi?

Samalla tilanteesta Ukrainassa ja sen ympärillä uutisoidaan valtatiedonlevitteissä äärimmäisen yksipuolisesti ja vain läntisestä näkökulmasta.  Se tarkoittaa m.m. uutisvirtaa käytännössä vain Kiovan Ukrainasta ja yksipuolista läntistä spekulointia sen pohjalta.  Toisen sotivan osapuolen ilmoitukset ovat väitteitä ja "disinformaatiota" kun toiset kertovat faktaa jota toistetaan likipitäen kyselemättä.  Vaikka toki kaikki tietävät sodan ensimmäisen uhrin olevan aina totuus.

Nykyistä tilannetta Ukrainassa voisi tarkastella myös USAn ja sen NATO-liitolaisten kyynisenä auksiliaarisotana Venäjää vastaan.  Siinä USA-laiset finanssikapitalistit ovat laitattaneet Washingtonin sodituttamaan ukrainalaisia Venäjää vastaan kuten muinaiset roomalaiset aikoinaan omia aksiliaarilegiooniaan.  Tarkoituksena on, että asemarkkinat vetäisivät ja etupiiri laajenee mutta omat varpaat säilyisivät kuivina. Ja käyhän markkinat.  Suomikin on jo päättämässä vähien rahojen tuhlaamisesta pyssyihin, armeijalla on niinsanotusti "piikki auki", eikä kukaan itke "kestävyysvajeesta" tai tulevien polvien kontolle laitettavista veloista, kuten muuten esim. sosiaaliturvan, terveydenhoidot, koulutuksen t.m.s. kanssa aina huudetaan.

Samalla lietsotaan käsittämätöntä hysteriaa Suomen asemasta NATOttamisen tukemiseksi.  valtatiedonlevitteissä juoksutetaan kaikenlaisia "asiantuntijoita" m.m. Ulkopoliittisesta instituutista (UPI) ja muualta mistä vain sopivia NATOttajia löytyy.   Venäjä on kuulemma hetimiten hyökkäämässä jollei mennä mukaan kriisihakuiseen sotaliittoon.  Oikeasti kuitenkin perusasetelmassa mikään ei ole muuttunut: Edelleenkin meillä on yli 1300 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja jos päästämme NATOn sinne, olemme pikemmin kuin huomaammekaan osallisena NATOn ja Venäjän välisessä vastakkainasettelussa. Siis entistä enemmän, syvemmällä ja tiukemmin kuin olemme jo nyt erilaisin "rauhankumppanuuksin(sic!), isäntämaapöytäkirjoin, kahdenvälisin sopimuksin (m.m. esim. USA, UK)  etc.  Tämän tilanteen luulisi pikeminkin hillitsevän NATO-haluja kuin kiihdyttävän niitä - jos siis rationaalisesti ajateltaisi.  Onhan nykyisessä Ukrainan kriisissäkin kyse pitkästä jatkumosta NATOn itälaajenemista, aina Neuvostoliiton hajottamisesta lähtien. "Not an inch to the east" kuten korkea-arvoiset läntiset poliittiset johtajat peliliikkeenään lupasivat DDR:a Liittotasavaltaan liitettäessä.

Kehitystä pitäisi siis viedä aivan päinvastaiseen suuntaan: erottaa meidät kaikista siteistä sotaliittoihin ja hakea statusta aidosti ja uskottavasti puolueettomana maana joka tarjoaa rauhanhakuisesti välitys- ja turvaamispalveluja *) muiden kriiseihin.

Motto: "Si vis pacem para pacem, aut certe evita bellum!"

---

*) "Rauhanturvaaminen" tarkoittaa oikeasti, että turvaajat menevät molempien aiemmin sotineiden osapuolten väliin molempien suostumuksella niiden lopetettua taistelut, esim. aseleposopimuksella.  Se perustuu aina riitapukareiden molemminpuoliseen sopimiseen turvaajien kanssa.  Ei siis niinkuin aikoinaan Koreassa, ent.Jugoslaviassa (esim. UNPROFOR ja UNCRO j.n.e.) tai Afganistanissa (UNAMA) vaan kuten esim. Kyproksessa (UNFICYP), Siinailla (UNEF II) ja Libanonissa (UNIFIL).  Toki rauhanturvaamisoperaatiot, vaikka ovatkin pääasiassa toteutettu YK:n toimesta käsin, eivät ole pelkästään sen yksityisomaisuutta vaan muutkin voivat keskenään niistä sopia (esim. Moldova, Pridnestrovia ja Venäjä tai Sakartvelo, Etelä-Ossetia ja Venäjä).

#EiNATOlle , #Rauha

Ukrainan toinen näytös

 Nyt USA:ssa julistettu "doomsday" on ohitse.  Sikäläisten ja täällä kovasti toistettujen uutisjuttujen mukaan Venäjän piti hyökätä joko 15. tai 16. tätä helmikuuta Ukrainaan ja valloittaa se kahdessa päivässä, kuulemma klo 3 aamuyöllä.  Mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä liene ollut koskaan tapahtumassakaan.  Nyt lieneekin alkamassa show:n toinen näytös.  Vaikka tosin vanha kansa tiesikin "ry**än 'kohta' olevan viisi vuotta" niin silti.  Olenee siis aika hieman arvioida mitä tapahtuu kun "sutta on huudettu" kyllästymiseen asti ja uskottavuus läntiseltä sodanlietsonnalta rapisee.

Siinä epäilen pääosassa olevan hyötymistarkoituksellisen kunnian keräämisen siitä kuinka Vladimir Putin saatiin perääntymään ja kuka saa kunniaa.  Saako sen
a) Joseph "Joe" Biden joka tarvitsee tuleviin välivaaleihin vahvan johtajan mainetta, sellaisen joka pistää putinit paikalleen ja sitten tuo "rauhan meidän ajallemme" (siis ainakin seuraaviin vaaleihin asti) vai
b) Boris "BoJo" Johnson jonka pitäisi kiemurrella irti bilesopastaan, "partygate" niinkuin sielläpäin sanotaan.  Eikä suosiomittauksien lukemissa ole muutenkaan hurraamista.  Hänkin näyttää tarvitsevan maailman pelastajan mainetta tai 
c) Emmanuel "Manu" Macron edessään presidentinvaalit joissa pitäisi pärjätä toisaalta kaikenmaailman äärioikeistokoheltajia ja toisaalta tolkullisempia vastaan.  Vaikka hän on tällä hetkellä johdossa homma on kaikkea muuta kuin varmaa.
d) Olaf "Scholzomat" Schulz:llakin olisi ravisteltavana Angela Merkel:n varjo yltään ja alettava  näyttää oikealta valtiomieheltä.  Siinä suhteessa rauha olisi mainiota rekvisiittaa.
Pienemmät yrittäjät lienevät statisteja kuten borrellit, niinistöt sun muut.

Toisaalta on toki pidettävä USA:n aseteollisen konglomeraatin (MIC) edut kunnossa.  He yhdessä finanssibusineksen suurten toimijoiden kanssa pyörittävät USA:n n.s. "Deep State:n" avulla sikäläistä sisä- ja ulkopolitiikkaa.  Siten missään tilanteessa sen etuja ei vaaranneta USA-laisella politiikalla vaan pikemmin pidetään yllä aseiden kysyntää nostamalla konflikeja joita lietsotaan proxyjen avulla ja mahdollisia sotia pyritään käymään erilaisten auksiliaarijoukkojen avulla itse likaamatta käsiä ja vaarantamatta omaa mainetta kotoisilla tappioilla.  Sitä sanotaan "kansallisten etujen ajamiseksi" joka USA:lla konkretisoituu sikäläsiten suuryritysten globaaliin voitontavoitteluun.

Viimeksi mainitussa suhteessa läpeensä korruptoitunut ja oligargien rahastama Ukraina on ollut hedelmällinen paikka.  Sen vuosia jatkunut kriisi on saanut markkinat pyörimään ja toisiaan ovat tappaneet ukrainalaiset. Tosin mielenkiintoista olisi selvittää millä ja kenen rahoilla Ukrainaa oikeasti aseistetaan.  Omaa rahaahan heillä ei juurikaan ole ja talous kuihtuu kokoajan lisää. Samaan aikaan USA:n presidentinhallinnon "turvallisuus"poliittinen (sic!) neuvonantaja Jacob "Jake" Sullivan on pyytänyt sikäläiseltä kongressilta miljardin dollarin (1 000 000 000$) lainavakuutta Ukrainalle uusiin asehankintoihin. Samalla asialla näyttäisivät olevan myös Kanada ja EU.  Onpa jopa pääministerimme, monasti ihan tolkullinen Sanna Marinkin lupaillut rahallista apua.  Maksajiksi ollaan siis työntämässä veronmaksajia ympäri koko n.s. "läntisen arvoyhteisön". 

Ukrainaan on toki työnnetty pääasiassa varastoista vanhemessa olevia aseita jotta saadaan tilaa uusille ja entistä kalliimmille.   Ja kun tilaa syntyy voivat muutkin lisätä varusteluaan, m.m. USA itse.  ja yleinen kriisiytymisen tunnelma saa monet muutkin ostoksille, m.l. Suomen.  Jännitteiden luominen on siis melkeimpä yhtä hyvää businessta kuin itse sota.

Venäjän kannalta taas pikemminkin on nähtävissä yritys pysäyttää Neuvostoliiton hajottamisesta alkanut läntisen blokin (lue: USA:n etupiirin) laajeneminen yhä lähemmäksi sen ydinalueita.  Kehitys alkoi Saksojen yhdistymisestä ja DDR:n siirtymisestä osaksi NATOa.  Silloin läntiset johtajat lupasivat monilla suilla, m.m. USA:n ulkomisteri James Baker, UK:n pääministeri Margaret Thatcher, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher et al,  ettei NATO laajene "tuumaakaan idemmäksi".  Nyt ollaan tilanteessa jossa presidentti Vladimir Putin joutui toteamaan etttei heillä ole enää mitään mihin peräytyä.  He siis kokevat olevansa "selkä seinää vasten" ja silloin on puolustauduttava. 

Oma lukunsa ja julkisuudessa näkyvä lienee kuitenkin tuo mainepisteiden keruukilpailu.  Onhan joku jossakin jo alkanut jakaa Nobel:n rauhanpalkintojakin näiden vekkuleiden kesken.  Hyvin kuka tahansa heistä sopiikin samaan sarjaan Henry Kissinger:n, Menahem Begin:n, Martti Ahtisaaren, Barack Obama:n  ja Abiy Ahmed Ali:n muodostaman jonon jatkoksi, ihan vain muutamia exempli gratia mainitakseni.

Todennäköistä siis, että tunnelmat eivät juurikaan lienny mutta välitön sodan uhka ("highly likely" britannialaisittain ja 'imminent' USA:n retoriikassa) väistyy. Siten säilytetään asekysyntä korkealla, ihan riippumatta mitä Venäjä tai sen liittolaiset tekevät.  Venäläisethän näyttäisivät olevan siirtämässä harjoituksensa tällä kertaa harjoitelleet takaisin kotikasarmeihinsa mutta USA:ssa jatketaan propagandaa.  Samalla näyttäisi myös täkäläinen MSM ja kärkipoliitikot, m.m. ulkoministeri Pekka Haavisto jatkavan samalla linjalla.

P.s: Miten ja milloin mahtaa alkaa kolmas näytös?  Sittenkö kun ukrainalaisten talous on lopullisemmin romahtanut, infrastruktuuri särkynyt ja oligargit kaikonneet rahoineen? Milloin on anagnorisis ja mihin suuntaan draaman kaari silloin kääntyy, paremmaksi tavallisille ukrainalaisille vaiko huonompaan?

***

Lisäys 24/2 -22 klo 9.30

Nyt näyttäivät Venäjän federaation joukot aloittaneen operaationsa, kuten he sanovat "erityisen sotilasoperaation" Ukrainan "denatsifioimiseksi" ja "demilitarisoinniksi".  Sinällään ihan tarpeellinen operaatio mutta ei kovin kaunis näin toteutettuna.  Aika tullee paljastamaan mikä on totuus tähän johtaneesta kehityksestä ja mitä oikeasti tapahtuu.  Nythän olemme kahden eri osapuolen propagandan varassa.

Kiertotietä Kalevi Suomelalle

Kansan uutiset julkaisi netisivuillaan Kalevi Suomelan kirjoituksen "Minkälainen optio Nato on Suomelle?".  Kirjoitin siihen pitkähkön kommentin joka ei jostakin kumman syystä pysynyt siellä.  Ensimmäinen versio meni perille ja näin sen siellä.  Mutta pikasilmäilyllä huomasin siinä niin paljon virheitä, että kopioin sen täydennettäväksi ja poistin KU:n sivulta.  Kun yritin tallettaa sitä uudelleen, olin ylittänyt 5000 merkin maksimipituuden.   Kun tiivistämisen jälkeen yritin uudelleen, tallennus ei onnistunut ja sain ilmoituksen "sisältö ei ole enää käytettävissä"?  En tiedä jäikö se sensuurin kynsiin vai kohtasinko vain KU:n käyttämän Facebook-laajennuksen piirteen jota ei ole erikseen tilattu, lue: virheen.  Tässä kuitenkin kirjoitukseni sellaisena kuin sen lopulta korjailujeni jälkeen aioin:

Olen Suomelan kanssa kovin samaa mieltä hänen juttunsa clou:sta. Itsekin kallistun hänen Suomelle tarjoaman ensimmäisen vaihtoehdon kannalle: uskottava puolueettomuus ja liittoutumattomuus on meille paras rauhan ja turvallisuuden tae.

Sen sijaan olen hänen perustelunsa joidenkin kohtien kanssa kovastikin erimieltä. Esimerkiksi:

- YYA ei mielestäni ollut minkäänlainen sotaliittosopimus, ei todellakaan tavanomainen eikä erityisenomainen. Se oli nimensä mukaisesti sopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä sekä avunannosta joissakin erikseen nimeltämainituista tilanteissa. Per viam: meillä on nytkin ystävyyssopimus Venäjän federaation kanssa joka kieltää molempia osapuolia liittoutumasta toiselle vihamielisen tahon kanssa.

- NL ei aikoinaan ollut eikä Venäjä nyt ole erityisen imperialistinen vaikka niiden politiikoista voi joitakin asioita niinkin tulkita. Sen sijaan imperialismia löytyy enemmän n.s. "läntisestä arvoyhteisöstä". M.m. näinäkin päivinä jatkuvasta siirtomaapolitiikasta (toisin keinoin kuin 1800-luvulla) ihan viime vuosikymmenten NATOn laajeneminen vastoin monia "ei tuumaakaan itään" -lupauksia on imperialistista etupiirien hakemista.

- En tunnista EU:ssa juuri minkäänlaisia pyrkimyksiä saada liitykkäistä "demokraattisia periaatteita ja instituutioita kunnioittavia oikeusvaltioita" muuten kuin joissakin juhlapuheissa. Itsessäänhän se on äärimmäisen epädemokraattinen mutta byrokraattinen. Suhtautuminen itsemääräämisoikeuteen ja subsidiariteettiperiaatteeseen on saanut kovinkin "mielenkiintoisia" piirteitä.

- Syytöksissä nyky-Ukrainan, siis Kiovan hallinnon alaisen, fasistisuudesta on kovastikin perää. Siitä todistavat m.m. Stepan Banderan et al palvonnat ja uusnatsistiset Azov:n et al pataljoonat osana Ukrainan armeijaa. (Ne piti Minskin sopimuksien mukaan lakkauttaa ja purkaa mutta Kiova liittikin ne armeijaansa). Siellä on myöskin siirrytty muistamasta II Maailmansodan liittoutuneiden voittoa natseista ja fascisteista natsikollabotöörien ylistämiseen. Unohtaa ei sovi myöskään kielilakeja ja hallinnolle epämiellyttävien tiedonlevitteiden kohtelua.

- En myöskään olisi mieltä, että Venäjällä olisi sen suurempia mentaalisia vaikeuksia suurvalta-aseman menettämisen suhteen kuin esim. Isolla Britanialla tai Ruotsilla. USA:kin oirehti jo merkittävästi vaikka erityisyyden menetysprosessi on vasta aluillaan. Pikemminkin näyttäisi, että kyseessä on venäläisen historian syklisyys. Jo vuosisatojen ajan he ovat liki säännöllisin väliajoin sotkeneet asiansa (n.s. "смутна" -tilanteet) mutta sen jälkeen nopeasti selvittäneet ne. Nyt 1990-luvulla heillä oli sellainen aika mutta asioita on saatu kuntoon ja se näkyy myös ulkopolitiikan harjoittamisessa.

- Kylmä sota ei käsittääkseni loppunut NL:n hajoamiseen vaan siirtyi eräänlaisesta asemasodasta toisen osapuolen etenemiseen (vastoin merkittävien poliittisten johtajien suullisia lupauksia). Vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumien (=Mihael Saakasvilin johtama hyökkäys rauhanturvaajia vastaan) yhteydessä alkoi käänne ettei Venäjä enää vain anna periksi. Vladimir Putinin sanoin jos NATO on Ukrainan Venäjän vastaisella rajalla heillä ei ole enää mihin perääntyä, on siis pistettävä tosissaan hanttiin.

Nämä muutamat kohdat ihan vain esimerkinomaisia poimintoja. Sen sijaan ongelmanratkaisu rauhanomaisesti ja mielellään YK:n johdolla, avustuksella ja ohjauksessa tulisi olla sääntö jolla tälläisten ongelmien kimppuun käydään. Ensimmäinen askel tulisi olla, että Kiovan hallinto aloittaisi ihan oikeasti, Minskin sopimusten mukaisesti, neuvotella Donbass:n tasavaltojen kanssa. Nehän ovat Kiovan ohella Ukrainan kriisin ja sisällissodan osapuolet, ei Venäjä ja muut Normandian nelikön jäsenet saati USA tai EU. Niiden tulisi päästä sopuun. Mutta se onnistu ellei ensin tunnusteta kuinka Ukrainan kriisiyttämisen tämä vaihe 2014 alkoi: ensin USA:n masinoima coup d'état Kiovassa, sitten rauhanomaiset mielenosoitukset itäisessä Ukrainassa jonka jälkeen Kiovan uusi kaappaushallinto lähetti armeijan ampumaan mielenosoittajia ja homma kääntyi sisällissodaksi. Krimiläiset ehtivät vetää omat johtopäätöksensä ja kansanäänestyksen kautta erota koko roskasta kun, krimiläisille onneksi, Venäjällä oli myös turvallisuus- ja sotilaspoliittisia intressejä siellä eli he eivät halunneet Sevastopolin muuttumista USA:n tukikohdaksi.

Olen samaa mieltä, että puolueettomuuden tunnustaminen jollekin maalle on ulkopuoliselle hankalaa ja riskaabelia. Etenkin mahdollisten muutosten havainnointi, tunnistaminen ja argumentointi saattaa johtaa riskeihin. Niinpä puolueettomuus-status on aina "joka päivä ansaittava" uudelleen johdonmukaisilla puheilla ja teoilla sekä myös tekemättäjättämisillä. Kyseessä on prosessi joka perustuu uskottavuuteen ja luotettavuuteen emmekä sitä ole viime vuosina juurikaan osoittaneet.

Summa summarum: Olen Suomelan kanssa samaa mieltä, että uskottava liittoutumattomuus, puolueettomuus sekä rauhanhaluisuus ja -hakuisuus olisivat parhaat takeet turvallisuudellemme.

Minulla on ollut aikaisemminkin vaikeuksia kommentoida KU:n sivuilla nimenomaan Suomelan tekstejä hänen sikäläisellä "Kirjavia ajatuksia" plokipalstallaan. Siellä seurauksena on epäilys spämmäämisestä. Niistäkään en ole varma ovatko vaikeudet sisältölähtöisiä vai teknisiä.

Näinä hybridisotien aikakautena ei voi olla koskaan ihan varmaa mikä kommentointi- ja julkaisukanavan sulkeutuminen on informaatiosodan offensiivi ja mikä vain normaalien teknisten ominaisuuksien aiheuttamaa harmia.  En kuitenkaan haluaisi uskoa, ainakaan vielä, Kansan uutisten pyrkivän tietoisesti sensuroimaan kriittisiä viestejä, Facebook:sta en ole yhtä varma. 

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin Suomelan perusviestistä, liittoutumattomuuden ja puolueettomuuden tärkeyden korostamisesta, ihan samaa mieltä. 

Niinistön linja

Sauli Niinistö vähättelee edelleen NATO-operaatioihin osallistumista.  Suomen turvallisuuspolittinen peruslinja kuulemma sisältää sellaisen.  Kuka ja missä sellaisen linjan on hyväksynyt?

Sauli Niinistön mukaan "Suomen ja Ruotsin osallistuminen Nato-johtoiseen operaatioon ei merkitsisi mitään muutosta turvallisuuspolitiikan peruslinjaan!"  (lainaus YLEn uutisesta).

Niinistö ilmeisesti tarkoittaa, että  joku jossakin hyväksynyt Suomen turvallisuuspolittiseksi peruslinjaksi NATOn kanssa sotimisen ja mukaan menon NATOn sotilaallisiin operaatioihin. Minun käsittääkseni on hyväksytty pieniä yksittäisiä toimia joiden on selitetty olevan ihan muuta kuin NATOon sitoutumista.  Nyt sitten yht'äkkiä meillä onkin NATOttunut linja.   Kuka ja missä tälläisen linjan on hyväksynyt?

Valta osa suomalaisista kuitenkin taitaisi haluta rauhanomaisemman ja -tahtoisemman linjan.

Menetetty mahdollisuus ja Suomi-kuva

Suomi ei tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.  Selitykset vaihtelevat ja niitä käytetään erilaisten poliittisten asioiden edistämiseksi.  Ulkopolitiikkamme toimien tulisi paremmin noudattaa puheitamme ja niiden suuntautua maailmanlaajuisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Silloin voisi rakentua kuva Suomesta joka kannattaa valita edustamaan muuta maailmaa.

Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.  Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa,  Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.

Väkivaltainen rauhanprojekti

Nobelin rauhanpalkintoa ollaan myöntämässä Euroopan Unionille (EU).  Perusteluina on rauha Euroopassa ja demokratian levittäminen.  Perustelut ontuvat pahasti ja ovat jopa osittain harhaanjohtavia. Vaarana on, että palkinto luo ihmisille vääriä mielikuvia EUn luonteesta.
  
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin.  Valinta osui Euroopan unioniin.  Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.  

Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita.  Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan.   Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.  

Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti.  Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla  olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa.  Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.

Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.  

Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan.  Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin. 

EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen.  On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti.  Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella.  Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin.  Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta. 

Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi.  Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.

Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin.  Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä.  Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme.  Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä.  Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.

Ruotsalaista symboliikkaa

Puolustusministeri Haglund on antamassa päätösvallan Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta ruotsalaisille.  Hän näkee siinä vain symbolista merkitystä.  Häneltä jäävät riskit huomioimatta.  Samaten hän "unohtaa" demokraattisen päätöksenteon.

Puolustusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (SFP) puheenjohtaja Carl Haglund on kertonut mielipiteensä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta.  Hänen mukaansa asia riippuu Ruotsin kannasta.  Haglundin kannasta kertoi YLE nettiuutisissaan.

Haglund haluaa siis antaa päätösvallan asiassa pois Suomesta ja suomalaisilta demokraattisesti valituilta edustajiltamme kielikumppaneilleen Pohjanlahden toiselle puolelle.

Toisaalta asialla on kuulemma vain symbolista merkitystä.  Minkähän symbolin Haglund haluaa NATO-maiden toimiin  mukaan menemisellä esittää?  Lojaaliutta NATOa kohtaanko kun USA on ulkoistamassa omia sotilaallisia valmiuksiaan toistaiseksi rauhallisemmilla seuduilla?

Eikö Haglund todellakaan näe mitään symbolista isompaa?  Jotkut muut, esimerkiksi valtiotieteitten tohtori Pekka Visuri, ovat nähneet suuremman Suomen puolustuspoliittisen muutoksen.  Joko vähintään yhteisen pohjoismaisen puolustushankkeen kuten presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yrittäneet vähätellä tai liittymisen NATOn ilmapuolustukseen kuten esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.

Eikö valvontaan osallistuminen tuo riskin, että jos valvonnassa jotakin kohdataan niin silloin joudutaan mukaan NATOn konfliktiin sen ulkopuolisen tahon kanssa joka on jouduttu valvonnassa kohtaamaan?  Olemme mukaan lähtiessämme siis entistä lähempänä joutua mukaan NATOn kriiseihin kolmansien maiden kanssa.

Kun NATOn ilmavalvonnassa jotain ulkopuolisia vahditaan niin Pohjois-Atlantilla todennäköisimmät ulkopuoliset lienevät venäläisiä liikkumassa avoimella merellä.  Jos joutuisimme mukaan konfliktiin Islannin lähettyvillä, mitä se aiheuttaisi suhteillemme täällä omalla yhteisellä rajallamme?  Haluaako Haglund ja kumppanit lähteä katselemaan symboleja ja löytääkseen sodan?  

Olisikohan puolustusministerinkin hyvä pohtia asiaa symboleja laajemmin?  Toki nekin viesteinä asenteestamme ja suuntautumisestamme ovat tärkeitä mutta on asiassa ihan konkreettinenkin puolensa.  Jos haluamme rauhaa, pitäisi meidän pysytellä mahdollisten konfliktien ulkopuolella.

 Me kovasti hehkutamme länsimaista avointa demokratiaa mutta sen puolustuksesta vastuullinen on menossa omaa kieli-identiteettiään edustavien selän taakse ilman avointa keskustelua ja demokraattista käsittelyä.  Se on minusta huolestuttavaa. 

.  

Sotakiihkoilusta rauhaanvalmistautumiseen

Viime lauantain paperisen Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla olleet kaksi kirjoitusta kirvoittivat taas nakkisormet näppäimistölle.  Toinen oli pääkirjoitus otsikolla "Ei kuulu meille" ja toinen toimittaja Unto Hämäläisen kirjoitus tai niinkuin tiedonvälitteet hienostelevat, kolumni "Emme ole sodassa". 

Ensinmainitussa nimetön pääkirjoitustoimittaja syyttää tutulla tavalla rauhaa rakastavia suomalaisia impivaaralaisiksi sanansa syöjiksi.  Emme muka kanna kansainvälistä vastuutamme jos emme lähde sotimaan NATOn et al kanssa Libyan sisällissotaan.  Kirjoittajan mukaan YK:n valtuutus suojella siviilejä antaa velvoituksen ja pakottaa lähtemään mukaan taistelemaan Libyan öljystä kapinallisten ja heidän isäntiensä puolelle. 

Kirjoittaja vetää juttuunsa mukaan vielä EU:n vakausjärjestelyt.  Haluttomuus maksaa EU:n perussopimusten vastaisia tukia talouttaan löysästi hoitaneita maita ja sikäläisiä yrityksiä rahoittaneille saksalaisille, britannialaisille ja ranskalaisille pankeille on hänen mukaansa lipeamistä vastuusta. 

Tuo nimetön pääkirjoitustoimittaja käyttää normaalia lännettäjien taktiikkaa: jollei alistu heidän käsityksiinsä, on tollo juntti eikä ollenkaan kuten he itse, kansainvälinen ja asioita laajasti ymmärtävä kosmopolitiitti jonka sanaan voi luottaa.

Toisessa kirjoitelmassa toimittaja Unto Hämäläinen omalla nimellään vetää linjaa Esko Seppäsestä Ruotsin kautta sotaveteraaneihin.  Hän on ollut Maanantaiklubin tilaisuudessa keskustelemassa Seppäsen uudesta kirjasta "Oma pääoma" (Into-kustannus).  Tiedonvälittäjä olisi kertonut olleensa SKP:n järjestämässä ja Yrjö Hakasen puheenjohtamassa keskustelutilaisuudessa mutta politiseeraava toimittaja spekuloi vain opponentin koukkuiluilla. Tiedonantajassa sen toimittaja Marko Korvela antoi tilaisuudesta ihan toisenlaisen kuvan.

Varsinaisesti kirjoituksen sanoma lienee ollut osoittaa, että emme ole sodassa Afganistanissa emmekä joutuisi sotaan vaikka menisimme Libyaan, toisin kuin Ruotsi.  Eri mieltä olevia hän yrittää kompromentoida sillä, että sotaa kävivät vain Talvi- ja Jatkosodan veteraanit.  Muilla ei ole oikeutta sota-sanaan. Hämäläinen ei ole ensimmäinen joka piilottelee argumenttiensa köykäisyyttä sotaveteraaneille rakennetun imagon takana.

Molemmilla, sekä pääkirjoitustoimittajalla että Hämäläisellä on samankaltainen ohjelma ajettavanaan.  Suomi ja suomalaiset olisi saatava mukaan kaikkiin mahdollisiin kampanjoihin (aik. suom. sota), joissa USA ja sen liittolaiset ajavat globaalin talousliberalismin asiaa ylikansallisten yhtiöiden eduksi.  Tässä heillä, valtakunnan suurimman tiedotusvälitteen työntekijöillä on sama työksianto kuin monilla yhteiskuntamme ja poliittisen elämämme nykyisillä ja entisillä kellokkailla, sellaisilla kuin Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Mari Kiviniemi, Martti Ahtisaari, Paavo Lipponen, Liisa Jaakonsaari, Lasse Lehtinen j.n.e. j.n.e. 

Meidän aito ja oikea turvallisuutemme ja hyvinvointimme kaipaisi ihan toisenlaista politiikkaa.  sellaista joissa ei haikalla sotimista vaan rakennetaan rauhaa, ei mennä sotaliittoihin vaan sovitellaan riitapuolten välillä.  Samalla syntyisi tilaa myös oman hyvinvointimme rakentamiselle kun vähiä resursseja ei tarvitse polttaa sotavarusteluun.  Yrjö Kallinen muotoili aikoinaan, että

"jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan".

Joulurauhaa Ahtisaarelta

Martti Ahtisaari töräytteli jälleen tuttuun sotaisaan tyyliinsä eilisessä YLEn ykkösaamu-ohjelmassa.  Erityisesti pisti silmiin ja korviin hänen tapansa niputtaa jossakin asiassa hänen kanssaan erimieltä olevat kaikki samaksi tyhmien ja menneisyyteen jämähtäjien joukoksi.

Ahtisaarella tuntuu myös olevan valta ja viisaus päättää venäläisten puolesta mitä he saavat pitää itseensä kohdistuvana uhkana ja mitä eivät.  Kiellettyjen listalle Ahtisaari tietenkin laittaa oman lemmikkinsä USA-johtoisen NATOn.  Hän tunnistaa poliittisesti korrektit julkiset puheet historialliseksi suunnan muutokseksi.  Hän olisi varmaan julistanut 30-luvun lopulla NL:n ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksenkin historialliseksi lähentymiseksi ja suunnan muutokseksi vaikka kyse oli vain yrityksestä elää vielä hetki rauhan oloissa.  Häneltä jää tyystin huomioimatta NATOn tarkoituksella salatut Baltian maita koskevat sotasuunnitelmat ja ohjuskilpihankkeiden todelliset tarkoitusperät. Hän ei ilmeisesti myöskään halua nähdä julkisesti muita NATOn etenemismanöövereitä Venäjään kohdistettuna uhkana.  Mutta hänhän on ollutkin USAn ja muun lännen palkittu käsikassara ja juoksupoika jolla sotiminen on rauhanturvaamista. George Orwell kääntyilee haudassaan hykerrelleen kun tunnistaa kuinka hyvin hänen ennustamansa uusiokieli etenee saavutetussa pysyvän sodan olotilassa.

Tämä muiden ja itsensä suurena rauhanvälittäjänä pitämä sotahaukka näkee myös Koreoiden tilanteen kummallisen yksipuolisesti.  Kun Etelä-Korea yhdessä USAn kanssa pitää sotaharjoituksia provokatorisesti aivan Pohjois-Korean rajalla ja vieläpä alueille joden omistusoikeudesta ei ole selvää käsitystä, hän "näkee" vain Pohjois-Korean aktiiviseksi ja Etelän agression uhriksi.  Häneltä jää myös huomaamatta, että tykistökeskityksen uhrit olivat sotilastukikohtana käytetyllä alueella intensiivisen ja provokatorisen sotaharjoituksen aikana, ikäänkuin ihmiskilpinä. Ainoaksi syyksi hän esittää läntisen propagandan selityksen Pohjois-Korean vallanvaihdosta. 

Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä kuinka tyhminä Ahtisaari suomalaisia äänestäjiä pitää.  Valtaosa ihmisistä näkee läpi tämän sotahakuisen suomalaisen ulkopolitiikan eikä halua kytkeä meitä läntiseen seikkailupolitiikkaan.  Hänelle koko juttu on kuitenkin vain jaksamiskysymys.  Me emme kuulemma "jaksa" liittyä tuohon läntiseen arvoyhteisöön joka koko ajan miehittää, sotii ja tappaa toisella puolella maapalloa.  Jopa Angela Merkel on huomannut Saksan olevan sotimassa Afganistanissa mutta Ahtisaaret ja kumppanit puhuvat rauhanturvaamisesta siellä.

Ahtisaari haluaa Suomen jatkavan pyrkimystä kansainväliseksi rauhanvälittäjäksi ja toimia rauhanturvaajana; sinällään ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.  Kuitenkin hänen ja hänen hengenheimolaistensa Stubbin, Kataisen et al toimet ja puheet tähtäävät ihan eri tavoitteisiin.  Aktiivisen, menestyksekkään ja arvostetun rauhanturvaajan ja -välittäjän tulisi nauttia laajaa luottamusta ja arvostusta tasapuolisena ja puoluettomana tahona. Noiden ulkopolitiikan mestaroijien omat puheet ja toimet kuitenkin tähtäävät kaikinpuoliseen Suomen aseman romuttamiseen tuossa suhteessa.  He ovat ajaneet ja jatkavat edelleen Suomen viemistä osaksi yhtä osapuolta maailman kriiseissä.  Nämä käytännön toimet ovat niin kaupallisia, taloudellisia kuin sotilaallisiakin.  Me olemme osa kaupallisesti kehittyviä maita riistävää globaalia kauppablokkia, taloudellisesti meidän suomalaisten verorahoilla pönkitetään kansainvälisiä finanssispekulantteja turvaamalla ylikansallisten pankkien etuja ja sotilaallisesti meidät on viety jo osaksi miehittäjää ja sotijaa Afganistanissa.  Hyvä esimerkki heidän politiikastaan on, että emme tällä hetkellä ole mukana missään YK:n operaatiossa mutta toki NATOn myötä-, kanssa- ja liittolaissotijana.  Tämäkään ei riitä Ahtisaarelle vaan vastaan ei saisi sanoa vaan meidän pitäisi olla kaikkien hänen kanssaan samaa mieltä tukea tuota kuolettavan vaarallista politiikkaa yksimielisesti.

Olisiko ensi eduskuntavaalit jo paikka jossa suomalaiset äänestäjät tekisivät muutoksen ja valitsisivat ehdokkaita jotka kääntäisivät tuon suunnan rauhantahtoiseen turvallisuuspolitiikkaan ja reiluun talouteen.  Silloin meidän tulee hylätä Stubb, Katainen, Kiviniemi ja Urpilainen kuin myös Soini.  Jokaisesta noista puolueesta, PerSuja lukuunottamatta, löytyy vastuuntuntoisia ja omilla aivoillaan ajattelevia kun jätetään niiden eliitti valitsematta - toivottavasti.  Samalla tarvitaan oppositio joka ihan oikeasti pyrkii esittämään rakenteellisia heikkouksia hallituksen politiikasta eikä tyydy PerSujen kaltaiseen älämölöpopulismiin jossa huudetaan oireille mutta karavaanin antetaan kulkea kun saadaan repiä maukasta raatoa.

P.s. Ahtisaarelta taisi lipsastaa n.s. freudilainen kun hänen puhui presidenttikautensa halusta alentaa työllisyyttä ja kehui tekojaan sillä saralla.  Ilmeisesti luiskahti työttömyys-sanan tilalle tarkoituksettomasti toinen sana mutta taisi samalla paljastua kapitalistisen talouspolitiikan taktiikkaa.  Työnantajathan tarvitsevat työttömyyttä ihmisten kurissapitämiseen.

Historian iterointia

Usein sanotaan historian toistavan itseään, ensin varsinaisena tapahtumana, sitten tragediana ja lopuksi farssina. Tuleeepa silloin mieleeni parikin rauhan jaksoa Suomen historiassa, erilaisia ja siten odottavat toista iteraatiokierrostaan. 1800-luvulla elimme historiamme toistaiseksi pisintä rauhanjaksoa, mitä nyt välillä saatiin aihetta Oolannin sotalauluun. Seuraava rauhanjakso koettiin 20- ja 30-luvuilla. Molemmat jaksot pystyimme lopettamaan sotkemalla itsemme sotiin.

1800-luvun rauhaa alettiin tärvellä keinottelemalla Saksan keisarikunnan kanssa. Poliittiinen oikeistomme alkoi haikailla saksalaisia tänne miehittäjiksi. Lopulta onnistuttiin sotkemaan itsemme sisällissotaan ja sen aikana miehitetyksi.

20- ja 30-luvuilla oikeistomme touhotti Suur-Suomea ja heimosoti. Taas suhmurointikumppanina oli Natsi-Saksa. Ja lopputulokseksi saatiin meidän sotkemisemme II Maailmansotaan ja taas saksalainen armeija tänne.

Mikä oikeistoja aina riivaa kun rauha ei kelpaa ja pitää päästä sotimaan? Nytkin nimen omaan oikeisto haikailee sotilasliittojen perään ja on sotkenut meidät mukaan jo Afganistanin sotaan. Lisäksi on oikeistolaisia pikkuryhmiä, Pro Karelioita ja tykistökiltoja joille rajat ei riitä ja etsitään kaikki mahdolliset keinot kiusantekoon naapureille.

Molemmat kehityskulut johtivat sotiin ja olivat siten jo tragedioita. Sotia ei muuksi saakaan. Toivottavasti tätä nykyistä rauhanjaksoa, joka lienee toistaiseksi historiamme toiseksi pisin, ei pilata samanlaisella kehityksellä. Toivottavasti Pro Karelioiden ja muiden revanssististen rajaspekulanttien sekä NATO-kiimakkojen tohotus kääntyy mahdollisimman pian farssiksi ja päättyy hersyvään röhönauruun ennenkuin pahempaa ehtii tapahtua ja pääsemme rikkomaan kaikki ennätykset tällä nykyisella rauhanjaksollamme.