Rajojensiirtelijät ja totalitarismin demonisoitu tabu

Rajojensiirtelijät, Prokareliat sun muut ovat olleet jonkin aikaa julkisuudessa hiljaa mutta nyt aktivoituneet. He eivät enää pidä älämölöään rajojen siirtelystä mutta muuten yrittävät tehdä kiusaa niin Venäjälle kuin sen maineelle Suomessa. Milloin on kyse uusnatsipropagandan levittämisestä niinkuin Sovjet Story -elokuvan levityksessä ja milloin Nord Stream -kaasuputken häiritsemisestä. Taustatukea heille tuntuu antavan vihreänliiton liepeillä pörräävä porukka Hautaloineen, Mällisineen höystettynä Sofi Oksasella ja Imbi Pajulla.

Yksisilmäisessä russofobiassaan he demonisoivat kaiken NL:on ja Venäjään liittyvän niin, että asiallisesti todellisiin epäkohtiin pureutuvalta kritiikiltäkin menee uskottavuus. Eikä heidän älämölöltään sellaiselle jää tilaakaan kun kaikki missä ei koko ajan hoeta, että Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha leimataan ry***npe***en nuolemiseksi ja Stalinin ihannoimiseksi. Omana piirteenään asioiden hämärtämisessä toimii vielä kommunismin ja fasismin/natsismin niputtaminen samaan nippuun Euroopan neuvostossa.

Jotenkin on herännyt epäilys, että tämä demonisointi on tarkoituksellista, että sillä peitetään ja estetään asiallinen analyysi Venäjän/NL:n kehityksestä. Tarkoituksena on silloin estää ihmisiä tunnistamasta totalitarismin varsinaisia rakenteita ja ominaispiirteitä. Silloinhan ihmiset eivät tunnista niitä samanlaisia ominaisuuksia ja rakenteita omassa ympäristössämme ja niissä kansainvälisissä liitoutumissa joihin meidän halutaan ajaa. Kun Ahtisaaret ja kumppanit haluavat meitä mukaan yhteisiin arvoyhteisöihin läntisten demokratiakauppiaiden kanssa, on tarpeen estää ihmisiä näkemästä millaisia ne pohjimmaltaan ovat. Eikä ihmiset näe sellaista mitä eivät osaa tunnistaa eivätkä he osaa tunnistaa totalitarismin rakenteita ja ominaisuuksia kun se nimi on liitetty demonisoituun tabuun johon on kudottu yhteen nippuun Lenin, Stalin, NL, kommunismi, Hitler ja fasismi.

Nuo erilaiset oppirakennelmat ja niiden pohjalta rakennetuiksi väitetyt hallinnot on analysoitava sillä tavalla puhki, että näemme mikä on mitäkin ja mikä ei. Meidän on päästävä näkemään mikä on aatetta ja mikä on vallanhimoa, mikä on aatteen mukaista ja mikä ei, mikä aiheuttaa mitäkin. Vain sillä tavalla pystymme oppimaan historiasta ja käyttämään oppimaamme hyväksemme niin, että meitä ei enää jatkossa ainakaan yhtä helposti erilaisilla propagandakeitoksilla hämättäisi.

Puhdistus - Mission Accomplished

Otin tuossa Joulun jälkeen urakakseni lukea Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin.  Onhan se paljon puhuttu teos ja Finlandia-palkinnonkin voittanut.  Nyt urakka on ohi.   Työn ja tuskan takana läpi kahlaaminen oli mutta suomalaisella sisulla pääsin lopulta päämäärään ja eli kirjan loppuun.  Jos kirja olisi ollut nyky-yhteiskunnassamme vähemmän kuuluisa ja vähemmän puhuttu, olisin suosiolla jättänyt kesken mutta kun ei, niin pitihän se lukea loppuun.  Sillä katson lunastaneeni oikeuden sitä arvioida ja arvostella: minusta kirja on huono ja seuraavassa joukko perusteluja.

Kirja on tyylillisesti kuin kirjoittamisesta innostuneen teinitytön tai finninaamaisen pojan tai eläkeikään ehtineen lukijan ensi yritys koettaa ihan itse.  Kirjoittajan on näytettävä, että hän tuntee kirjallisia temppuja ja vaikutuskeinoja symboliikasta ajallisiin takautumiin.  Hän kuitenkin sortuu kaikkien aloittelijain tavoin niiden käytössä liioitteluun ja tyylin horjahteluun.  Runoratsun jalat eivät niin sanotusti pysy kovalla tiellä vaan lipsuvat tuskastuttavan usein ojan puolelle. 

Sinällään episodinen kerronta eri roolihenkilöiden näkökulmasta ei ole huono valinta mutta sillä on jo voitettu yksi Finlandia:  Hannu Raittilahan käytti sitä hienossa Canal Grandessaan.  Joten se siitä kehutusta omaperäisyydestä.

Henkilöhahmot ovat kovin yksiulotteisia, kuten aloittelijoilla usein ovat.  Hyvät ovat hyviä, kauniita ja tuoksuvat hyvälle, pahat ovat pahoja, rumia ja haisevat pahalle eli ry**älle.  Ja uhkaavissa tilanteissa kärpäset pörräävät.

Kyseessä on fiktiivinen romaani, siis mielikuvituksen tuote.  Sitä kuitenkin tunnutaan luettavan niinkuin se jotenkin antaisi todellisen kuvan Viron tapahtumista viime vuosikymmeninä.  Siinä suhteessa teos on kovin yksisilmäinen ja sitä kautta vääristelevä.   Ideologisessa oikeaoppisuudessa unohtuu niin saksalaisten keskitysleirit kuin virolaisten yhteistoiminta natsien kanssa.  Valitettavasti tämä tälläinen mielipidevaikuttaminen on yleistä: sotketaan historiallisia tapahtumia ja sepitettä siten, että virheiden oikaiseminen on vaikeaa.  Jos puuttuu johonkin yksityiskohtaan tai yleisempään kohtaan niin kirjoittaja vetäytyy tai työnnetään n.s. taiteellisen vapauden ja fiktion suojaan.  Sieltä hän ja hänen puolustajansa kuitenkin tyrkyttävät tarkoitushakuista kuvaansa todenmukaisena tai -tuntuisena.  Ja jos näkökulmalla on valtaapitävien taholta markkina-arvoa, tukea löytyy kaikenlaisten palkintojen muodossa.  Ja kun vielä kustantaja haistaa rahaa niin markkinointipuolikin on kunnossa.

Nuoruuden ja aloittelijuuden tiliin pitänee myös laittaa ajoittainen herkuttelu n.s. rumilla sanoilla.  Rohkea kirjoittaja uskaltaa sanoa ruman sanan niinkuin se on, jopa kirjoittaa eri sukupuolten genitaaleista "isojen poikien" sanoilla.

Pelottavinta tässä on, jos Puhdistusta pidetään ihan oikeasti parhaana viimevuotisena romaanina Suomessa.  Kovasti on kirjallisuutemme menossa rappiolle jos niin on.  No, en toki usko, että tilanne niin huono olisi.  Nyt vain tehdään kirjallisuudella politiikkaa ja historialla businesta.  Aloittelevat skribentitkin uskaltavat törkkiä ja liikemiehet rahastaa kun uhri on jo haudattu.