Ratelit kampanjoi

Vaalirahoituslain (273/2009) ja puoluelain (10/1969) mukainen "kampanja-aika" kevään -27 eduskuntavaaleihin alkoi sunnuntaina 18/10 -26 joten minunkin lienee laittaa jokunen sana peräkkäin kampanjoinnista, ennenkuin hiljenen vaalirauhaani.

Olen perinteisesti pyrkinyt välttämään julkista kannanottamista vaaleista vaikka toki,

tietenkin, äänestän ja tunnustan kannattavani vasemmistolaisia, sillee mihinkään puolueeseen sitoutumattomattomasti.  Silti olen jo vuosia julistanut itselleni vaalirauhan, yleensä joitakin viikkoja ennen vaalipäivää ja niin tulen tekemään nytkin lähempänä vaalipäivää.  En sen aikana ota julkisesti kantaa vaaleihin liittyviin kannanottoihin tai kampanjatekoihin.  Sitä ennen kuitenkin katson sanani olevan vapaa provosoitua oman mieleni mukaan myös suoraan vaaleihin liittyvissä asioissa.  Niinpä nyt haluan puuttua aiheeseen joka tämän ad hoc kampanjoinnin aikana ja jo ennen sitä on pistänyt erityisesti silmiini ja korviini.  Se ei tokikaan ole ihan ihka uusi ilmiö mutta erityisesti nyt tunkeutunut huomiopiiriini: hallituspuolueiden differentioituminen oppositioksi hallituksen sisältä, jonkinlainen "intraoppositioituminen".  Joku voisi nimittää sitä myös vanhakantaisella agraarilla ilmaisulla "kaksilla rattailla ajamiseksi".

Petteri Orpon ja Riikka Purran johtama "ratelihallitus" 1) on ollut riitainen ja eriperäinen jo alusta lähtien.  Lähtihän siihen mukaan Kokoomus, joka aiemmin ennen edellisiä -23 vaaleja vannoi ettei tee yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa ja myös SFP on myös mainostanut periaatteellisia erojaan Perussuomalaisten kanssa.  Mukana roikuu myös Kristillisdemokraatit jotka toisaalta ovat "hyvää pataa" PS:n kanssa mutta arvoiltaan risitriidassa arvoliberaalimpien SFP:n ja joidenkin kokoomuslaisten kanssa.  Niinpä ne vain saivat aikaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) haluaman n.s. "hyvän hallitusohjelman" ja ovat sen jälkeen ajaneet kurjistamispolitiikkaa yhteistuumin hajottaen n.s. hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita, työmarkkinoita, tuhoten koulutusta j.n.e. sekä samalla kiihdyttäen asevarustelua.

Vaikka hieman enemmän Kokoomuksen kuin Perussuomalaisten puolella olevat n.s. "bulevardilehdet", m.m. Ilta-sanomat, välittävätkin Kokoomuksen viestiä heidän vasta aloittavan niin onhan molemminpuolinen nokittelu ollut näkyvissä jo pidempään.

Mitä tämä siis on? - Ensikevään eduskuntavaalien lähestyessä on kunkin alettava profiloitua ja differentioitua muista samoissa sakeissa ja kalseissa vesissä kalastelevista.  Silloin sordiinona löysätään ja diskurssien rekisterit avataan.

Muutamia esimerkkejä:

- Perussuomalaisten suhtautuminen Garden Helsinki -kohuun ja polttoaineiden hintatukipakettiin. 

-  SFP:n yritys irtautua Perussuomalaisista. 

- Kokoomus tekemässä eroa aikaisemmasta rasisminvastaisuudestaan maahanmuutto-ohjelmallaan. 

- PS:n ja SFP:n väliset: Toinen ei halua samaan hallitukseen ja toinen pyrkii kiistämään toisen pyhän porvarillisuuden. 

- Kokoomuksesta taas "Partanen linjaa podcastissa, ettei kokoomuksen pidä enää tässä vaiheessa toimia päähallituspuolueen roolissa, vaan näyttää omia arvojaan."  Kyseinen Karoliina Partanen on sosiaaliturvaministeri ja Kokoomuksen toinen varapuheenjohtaja.

Esimerkkejä löytyisi lisää "pilvin pimein" mutta nuo riittäkööt sillä ne näyttävät havaitsemani linjan emmekä ole vielä kokeneet kuin aivan kampanjoinnin alkulämmittelyä.  Lisää saanemme vielä kokea kun kampanjointi tiivistyy.

Nykyinen hallituskoalitio on kunnostautunut erityisesti elinkeinoelämän, yritysten ja työnantajien etujen ajajana.  Se on huonontanut sosiaaliturvaa, terveydenhoitoa, koulutusta, AY-liikkeen asemaa ja työläisten mahdollisuuksia toimia etujensa puolesta.  Linjaansa se on perustellut velkaantumisen lopettamisella ja kaikella taloushyvällä mutta todellisuudessa talous on sakannut, työllisyys on EU:n kärkeä, velka on kasvanut ennätyslukemiin ja samaan aikaan köyhien määrä kasvaa.  Lisäksi hallitus, etenkin Kokoomus, on sekaantunut erilaisiin korruptioskandaaleihin rahoittajiensa kanssa. Vyyhti alkoi avautua Garden Helsinki -hankkesta ja viimeisimpänä lie Google:n datakeskusten ympärys.  Korruptio ei ole vain Kokoomuksen päänsärky sillä muutkin on saaneen osansa, myös Riikka Purra vaikkei haluakaan avautua aiheesta.  Hallituspuolueilla ei siis ole politiikallaan mahdollista elvistellä äänestäjille eikä yhtenäinen hallitusrintama tuo etua vaaleihin, vaikka Eteläranta-10 2) kiittää.

Mielipidetiedustelut kertovat Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vaihtavan kannattajia ja kaikki valuttavat kannattajiaan oppositiolle.  Hallitus on myös epäsuosituin vuosikymmeniin.  Kukin puolue siis näkee tarpeensa eriyttää itsensä hallituksesta ja kumppaneistaan siinä.  Taktiikakseen ne ovat valinneet siirtymisen äärioikeiston sameille vesille kalastamaan rasismilla ja ksenofobialla.  Silloin ne kisaavat argumenteilla kuka oli ensin ja onko muut yhtä uskottavasti ja riittävästi erilaisia vastaan.  Osansa tästä kiistasta sijaiskärsijöinä saavat värilliset, "väärä"-uskoiset (lähinnä muslimit) ja LGBT++ -väki 3) sekä tietysti vasemmiston woket 4), kulttuurimarksilaiset 5) ja DEI-väki 6).

Vasemmiston tulisi osata nähdä tilanteen läpi eikä antautua porvarien keskinäiseen kisaan siitä kuka on uskottavimmin äärioikealla.  Siinä mutapainissa voi vain hävitä sillä oikeisto on siellä kotonaan.  Pitäisi osata ja etenkin malttaa mennä omilla paremmilla ohjelmilla, niin tavallisten ihmisten toimeentulon, sosiaaliturvan ja koulutuksen suhteen, rauhaa unohtamatta. 

Ja ennenkaikkea meidän tavisten, vaalikarjan, pitäisi nähdä oikeiston kampanjoiden juhlapuheiden läpi heidän tavoitteensa jatkaa Elinkeinoelämän kurjistamispolitiikkaa.  He alkavat lähennellä kapitalismin vaihetta jossa omistajien on yritettävä viedä "viimeisetkin siemenperunat" ja "tuhkat mummojen hellojen pesistä".  Kuvailin tätä kehitystä m.m. aiemmin kirjoituksessani "Ääliöoikeiston nousu - toivottavasti pian myös tuho" jossa näkökulma oli kapitalismin, toivottavasti, viimeiset vaiheet ennen siirtymistämme eteenpäin.  Jos kykenemme vastustamaan nykyisissä oikeiston kampanjoissa näkyvää siirtymistä äärioikealle, voi(ne)mme selvitä vähemmin vaurioin tulossa olevasta mullistuksesta tulevaan, kapitalismia seuraavaan maailmanaikaan.  Ja ennen kaikkea arkemme on lyhyemmälläkin tähtäyksellä helpompaa ja toimeentulo löysemmässä.

Ps: Olen käsitellyt kapitalismin jälkeistä aikaa eräistä näkökulmista parissa aiemmassa kirjoituksessani:

- Post-kapitalistinen maailma (1/6 -26)

- Kapitalismin jälkeinen maailma, II osa (1/9 -26)

---

1) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on on Afrikassa ja Länsi- ja Etelä-Aasiassa tavattava näätäeläin. Riikka Purra on tunnustanut ihanne- eli n.s. totemieläimekseen. Sehän ei välitä kimppuunsa käyvistä saalistajista tai puolustautujistä.  Mesimäyrä tunnetaan meemiksi muodostuneesta vuonna 2011 nettiin ladatusta YouTube-videosta ”The Crazy Nastyass Honey Badger”, jossa mesimäyrä touhuaa pienistä välittämättä ja juontajaääni toteaa ihastuneena "Honey Badger Don't Give a Shit" (Mesimäyrä ei välitä pa**aakaan). Eläimen sinnikkyys on liitetty eräisiin poliitikkoihin, jotka ovat ottaneet siitä oppia. Steve Bannon:n (s. 1953) Breitbart-uutissivusto käytti meemin lausahdusta mottonaan ja Bannon näki myös Donald Trump:ssa (s. 1946) mesimäyrän ennen heidän riitautumistaan.  Purrakin lie omaksunut sen noista kansainvälisistä Alt-Right -ympyröistä.

2) Eteläranta-10 viittaa Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK) sillä sen pääkonttori sijaitsee Helsingissä osoitteessa Eteläranta 10.

3) LGBT++ -väki tarkoittaa erilaisten sukupuolivähemmistöjä sekä heidän tukijoitaan, m.m. Bride-liikkeessä.  Lyhenne tulee erilaisia erilaisuuksia kuvaavista sanoista Lesbo, Gay, Bisexual, Trans-sexual ja usein mukana on myös Queer.  Lisäksi +-merkit kuvaavat ryhmittymiä olla myös muita. Heistä puhutaan myös lipputunnuksensa mukaan sateenkaariväkenä.

4) Woke on lyhenne englannin kielisestä sana "awoke" eli "olla hereillä".  SIllä kuvataan ihmisiä jotka ovat tietoisia yhteiskunnallisista epäoikeudenmukaisuuksista ja toimivat niiden korjaamiseksi. Näkökulma on on erityisesti vähemmistöjen mutta intersektionaalisesti eli huomaten monet yhtäaikaisesti samaan suuntaan vaikuttavat sortosuhteet: esimerkiksi tummaihoisia köyhiä naisia sorretaan kolmen eri tekijän suhteen eli ihonvärin, köyhyyden ja naiseuden takia.  Äärioikeisto käyttää termiä haukkumanimenä.

5) Kulttuurimarksilainen on oikeiston käyttämä parjaava yleisnimitys vasemmistolaisesti ajattelevista.  Käsiteellä tarkoitetaan salaliittoteoriaa jossa vasemmistolainen politiikka hallitsee sosiaalisissa instituutioissa, yliopistoissa ja kulttuurissa. Sanan taustalla on myös antisemitistisiä uskomuksia joiden mukaan erityisesti juutalaiset intellektuellit yrittäät horjuttaa länsimaista kulttuuria: Karl Marx oli taustaltaan juutalainen ja samoin kuin monet salaliittoteorian keskiössä olevat filosofit "Frankfurtin koulukunnassa" jolla tarkoitetaan Frankfurtin yliopistoon 1920-luvulla perustettua Sosiaalitutkimuksen instituuttia "Institut für Sozialforschung" (IfS).  Sen keskeisiä hahmoja Max Horkheimerin ohella olivat m.m. Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Erich Fromm, Leo Löwenthal ja Friedrich Pollock. Myöhemmin johtaviksi teoreetikoiksi on noussut m.m. Jürgen Habermas.

6) DEI on lyhenne sanoista Diversity, Equity ja Inclusion eli suomeksi "Moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus".  SIllä tarkoiteaan ihmisten yhtäläistä kohtelua, etenkin henkilöstöpolitiikassa mutta myös muuten yhteiskunnassa.  Se pitää sisällään myös syrjittyjen aseman korjaamista n.s. "positiivisella syrjinnällä" jossa sillä on juurensa.

Ruotsalaisen puolueen ruumiinavaus

SFP/RKP on tällä vaalikaudella Petteri Orpon hallitukseen mentyään ollut silloin tällöin tikunnokassa yhteistyöstään äärioikeistolaisen Perussuomalaisten kanssa.  Toki muutenkin koska hallituksen hallitusohjelma sisältää tavoitteita jotka nähdään heidän aikaisemman suvaitsevaisuutta, sivistystä ja moniarvoisuutta korostaneen linjansa vastaisena.  Enpä malta minäkään pysytellä erossa heidän politiikkansa arvioimisesta.  Niinpä tässä omamieliseni "ruumiinavaus" (kielikuva koska kannatuksensa näyttää olevan normaalia luonnollista poistumaa hieman jyrkemmässä luisussa joten "luonnollinen poistuminen" voinee olla näköpiirissä).

SFP on vanha puolue.  Se on perustettu 1906 ruotsinkielisen aristokratian Ruotsalaisen puolueen (Svenska partiet) pohjalle.  Se oli tiukasti svekofiilinen puolue ripauksella konservatiivista venäläisyyttä vastustavaa liberaaliutta.  Tuolloin ruotsinkielisiä ja ruotsinmielisiä yhdisti fennomanian vastustaminen, joskus rajuinkin ottein Axel Olof Freudenthal:n (1836-1911) hengessä.  Häntä pidettiin pitkään SFP:n "henkisenä isänä" mutta viime vuosikymmeninä ovat ottaneet häneen etäisyyttä rasisminsa takia.  Puolue jakoi pitkään hänen nimeään kantavaa palkintoakin mutta lopettivat sittemmin.  Viimeisen taisivat antaa Paavo Lipposelle 2007.

Puolueen nimi virallisessa puoluerekisterissä on "Svenska folkpartiet i Finland r.p.", suomeksi "Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p."  Siis ruotsalainen puolue Suomessa, ei esimerkiksi ruotsinkielisten suomalaisten puolue t.m.s. Käyvät toki ajoittain keskustelua sanoista "finne", "finländare" och så vidare.

SFP:n kannatuksen ja ruotsinkielisten osuuden kehitykset

Puolue on osallistunut koko historiansa eduskuntavaaleihin liki ruotsinkielisen väestön osuutta vastaavalla kannatuksella hyvin tiukasti alueellisesti painottuen.  Tosin pikku hiljaa myös ruotsinkieliset löysivät sijaansa m.m. työväenliikkeestä ja Maalaisliitosta. Samaan aikaan ilmeisesti osa eliitistä on pikku hiljaa fennomanian vaikutuksesta luopunut ruotsalaisuudestaan.  Toisaalta puolue on yrittänyt, etenkin 2000-luvun alussa profiloitua vähemmistöjen edunajajiksi onnistuenkin saamaan hieman kapeaa jalansijaa heidän keskuudessaan.

Puolueen linja on lähtenyt tiukasta svekomaniasta jossa tarkoitus oli pitää Suomen hallintovalta ruotsalaisella eliitillä koska suomalaisista ei m.m. Freudenthal:n mielestä ollut itse hallitsemaan itseään eikä luomaan kultuuria, eikä pääomia siten voi luottaa heidän käsiinsä.  Sitteemmin yhteiskunnallisten suhteiden muutosten, m.m. suomenkielisen koulutuksen ansiosta, se on liennytetty hallinnon, koulujen y.m. kielipuriteetin valvontaan valikoiduilla arvoliberaaleilla koristeilla.  Ytimenä kuitenkin on aina ollut ruotsinkielisten pääomapiirien etu. Ne kiedotaan ruotsinkielisten säätiöiden kanssa linnoitukseksi jonka muureja ei hevin horjuteta.  Tässä he ovat löytäneet symbioosin suomalaisen rahan kanssa muodostaen yhteisen rintaman jossa ovat niin Elinkeinoelämän keskusliitto EK kuin heidän säätiönsä ja stiftelsensä.

Samaan aikaan puolue on määrätietoisesti rakentanut itselleen suvaitsevan länsimaisen liberalismin kaapua.  Ankdammens segelklubben:n kaijalle on mahtunut kovin monenlaisia pittoreskeja eksentrikkoja pätemään kunhan eivät häiritse kovaa ydintä.  On ollut omatekoista "älykköä" Jörn Donner:ia, vapaamielistä Eva Biaudet:ia sunmuita kuriositeetteja.  Jotkut suomalaisetkin kokevat koketeerata ruotsalaisuudella heidän kanssaan kuten esimerkiksi Paavo Lipponen, Tuomas Enbuske, Kimmo Sasi ihan vain muutaman erilaisen mainitakseni.  Heidän takanaan hommia pyörittää Cristoffer Taxell:n kaltaiset kovat jyrät.  Taxell lieneekin tällä hetkellä ruotsinkielisen pääoman isäntärenki ja capo sekä luottopakki pitämässä huolta ettei sen etuja vaaranneta liberaaleilla t.m.s. "haihatteluilla" ja SFP jatkaa Orpon kabinetissa.  Jopa Wikipedian kaltaisessa hänen mainitaan n.s. "harmaana eminenssinä".  Hänen vaikutuskanaviaan ovat m.m. "Stiftelsen för Åbo Akademi" ja "Föreningen Konstsamfundet" ja ne ovat tärkeitä valtakeskittymiä ja toimijoita ruotsinkielisen pääoman etujen ajamisessa.  Siten myös SFP:n taustavaikuttajia ja sen toiminnan mahdollistajia.  

Tähän asti SFP on ollut liki kaikissa sodan jälkeisissä hallituksissa (6/51 poikkeusta sitten -44 aselevon). Se on onnistunut kun hallitusten perusluonne ei ole haastanut kapitalismia ja sen nautintasuhteita. Jäljelle on jäänyt kynnyskysymykseksi vain ruotsin kielen poliittisen, koulutuksellisen ja hallinnollisen aseman varmistaminen.  Näin he myös päätyivät tähän nykyiseen Petteri Orpon oikeistohallitukseen. Sen selittely ja puolustelu on toisaalta ollut melkoinen haaste nykyiselle puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson:llekin.  Hallituskoaliitiossa on kovan linjan äärioikeistolainen Perussuomalaiset jotka vähänväliä irroittelevat fasismillaan ja rasismillaan. Niinpä Henriksson on n.s. "puun ja kuoren välissä" selitellessään kuinka milloinkin diskuteerataan ja sitten taas mennään.  Hän onkin saanut alta vuodessa tarpeekseen ja yrittää EU:n parlamenttiin lepäämään.  Tilalle kaivettanee joku joka ei myöskään keikuta segelbåt:ia mutta jolla on taas uusi uskottavuus selitellä hallituspolitiikkaa parhainpäin ydinkannattajille niin ettei taustavoimat hermostu.

Mikä on sitten SFP:n tulevaisuus?  Voiko se vielä palata nykyisestä hallituskoalitiosta aikaisempaan suvaitsevaiseen imagoonsa vai rikkoutuiko fasadit pysyvästi tai ainakin poliittiseksi ikuisuudeksi eli seurauksena olisi yhdistyminen esimerkiksi Kokoomuksen kanssa?  Ainakin ruotsinkielisten kapitaalien omistajat kalkyloinevat strategisia kuviotaan alati kansainvälistyvässä finanssikapitalismissa?  Vai onko ruotsinkielisyys aatteena vielä niin voimissaan, että suhteellisesta hidastuneesta hiipumisestaan huolimatta vielä elättää SFP:n kaltaisen pönkkäpuolueen ja vipuvarren vaa'ankielenä rakantamaan kulloinkin haluttuja kabinettikoalitioita?  Mitä aiheuttaa kun jo nyt n.s. ulkomaalaistaustaisia on enemmän kuin ruotsinkielisiä ja jossakin vaiheessa yksittäiset heidän vähemmistönsä alkavat olla suurempia?  Aiheuttaako hiipuminen luonnollisen torkahduksen vai radikalisoituvatko jotkut?  Vai löytyykö jostakin joku uusi kipinä ja Fenix fågel nousee tuhkasta?

Ratelien menoa hallituksessa

Viime aikoina on kovasti pohdiskeltu Petteri Orpon hallituksen luonnetta. Se on kokoelma talousliberaaleja kapitalismin pönkittäjiä ja äärioikeistolaisia rasisteja, välissään liberalismilla ratsastavia. Erityisesti on spekuloitu hallituksen arvopohjalla. Niin tekee myös m.m. Timo Laitakari, Keskisuomalainen-konserniin kuuluvan Länsi-Savon päätoimittaja kirjoituksessaan ”Hallituksen ongelmissa on kyse perusarvoista, joista ei voi tehdä kompromisseja”.  Yritin kommentoida juttua kriittisesti mutta yritelmäni ei ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa julkaisukynnystä.  Päädyin siis laajentamaan kommenttini kokonaiseksi blogi-kirjoitukseksi.

En ole Laitakarin tavoin vakuuttunut tässä akuutissa tilanteessa olevan kyse arvoista - ellei ehkä korkeintaan siinä mielessä kuinka halpoja ne ovat kun poliittista*) peliä käydään.

Oma käsitykseni on, että Eteläranta-10:in kokoontunut EK ei ole, vielä, saanut eri osastojensa diskursseja sovitettua toisiinsa. Poliittisen hallinnon osastonsa Kokoomus osaa liki käyttäytyä kalustetuissa huoneissa mutta valitusosastonsa Perussuomalaiset räksyttävät entiseen malliin, ellei jopa kiihtyneinä uudesta jutkystään.  Toki Kokoomuksellakin on Tere Sammallahtensa, Atte Kanervansa ynnä muut äärioikeistolaiset rymistelijänsä mutta valtaosa osaa peittää tavoitteensa sisäsiisteihin puheisiin ja käytöstapoihin.  Samaan aikaan Perussuomalaiset ovat niin syvällä Veikko Vennamon ja ja Timo Soinin kehittelemässä populistisessa retoriikassa kuorrutettuna Jussi Halla-aho:n rasimilla etteivät hevillä sieltä pois pääse vaikka heitä kuinka harjattaisi.  Eipä siis ihme, että Wille Rydmankin solahti niin sutjakkaasti Kokoomuksesta Perussuomalaisiin ja jotkut Sinisen tulevaisuuden kautta toiseen suuntaan.

Samaan aikaan Svenska folkpartiet yrittää taiteilla kapitaalien nautintaoikeuksien puolustamisen ja itse itselleen rakantamansa humaanin ja suvaitsevan maineen välillä men jättekiva Ankdammens segelklubben:kin on tiputtanut naamionsa. He ovat entistä paljaanpina näyttämässä, että hakevat vain kapitaalien omistajien vanhojen nautintaoikeuksien pönkittämistä.  Rinnalla Kristillisdemokraatit jeesustelevat vanhaan malliin mutta samoilla tavoitteilla, toki välillä myös suvaitsemattomasti moralisoiden muiden haluja elää toisin kuin he.

Taktiikkanahan on ollut, että piskit räksyttää mutta Ali Qadim**) ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat haluavat. Nyt on yritetty ottaa räksyttäjät mukaan kamelien selkään eikä se ihan heti näytä luonnistuvan.  Karavaanin väki toki suvaitsee ja välillä rapsuttaakin mutta kuva ulospäin on rujo.

En kuitenkaan usko tämän(-kään) hallituskriisin purkautuvan uusiksi vaaleiksi tai muuksi asetelmien uudeksi hakemiseksi elleivät EK:ssa katso tavoitteidensa eli kyykyttämis- ja kurjistamispolitiikkansa vaarantuvan tällä nykyisellä koaliitiolla.  Vasta kun he sen näkevät ettei homma pelitä, he pystyttävät uuden joka jatkaa samaa politiikkaa toisella kokoonpanolla ja mahdollisesti toisella tyylillä.  Meno kuitenkin jatkuu samansuuntaisena kunnes riittävän suuri joukko ihmisistä näkee politiittisen retoriikan läpi politiikan ytimiin ja muuttaa suunnan.  Epäilen kuittenkin ettei muutos tule tapahtumaan olemassa olevien eduskuntapuolueiden kautta.  Ne ovat liian syvällä tässä nykyisessä establishmentissä.

----
*) Vierastan hieman sanan "politiikka" käyttämistä tässä kohdassa sillä sehän perimmiltään on yhteisten asioiden hoitamista mutta tässä on, taas, menty asioiden hoitamista jorpakkoon. En kuitenkaan keksinyt tähän hätään parempaa ja se vähän jurnuttaa.

**) Ali Qadim:lla, suom Ali Vanha, viittaan Tuhannen ja yhden yön tarinoiden neljänkymmenen rosvon johtajaan.

Ruotsalaista symboliikkaa

Puolustusministeri Haglund on antamassa päätösvallan Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta ruotsalaisille.  Hän näkee siinä vain symbolista merkitystä.  Häneltä jäävät riskit huomioimatta.  Samaten hän "unohtaa" demokraattisen päätöksenteon.

Puolustusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (SFP) puheenjohtaja Carl Haglund on kertonut mielipiteensä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta.  Hänen mukaansa asia riippuu Ruotsin kannasta.  Haglundin kannasta kertoi YLE nettiuutisissaan.

Haglund haluaa siis antaa päätösvallan asiassa pois Suomesta ja suomalaisilta demokraattisesti valituilta edustajiltamme kielikumppaneilleen Pohjanlahden toiselle puolelle.

Toisaalta asialla on kuulemma vain symbolista merkitystä.  Minkähän symbolin Haglund haluaa NATO-maiden toimiin  mukaan menemisellä esittää?  Lojaaliutta NATOa kohtaanko kun USA on ulkoistamassa omia sotilaallisia valmiuksiaan toistaiseksi rauhallisemmilla seuduilla?

Eikö Haglund todellakaan näe mitään symbolista isompaa?  Jotkut muut, esimerkiksi valtiotieteitten tohtori Pekka Visuri, ovat nähneet suuremman Suomen puolustuspoliittisen muutoksen.  Joko vähintään yhteisen pohjoismaisen puolustushankkeen kuten presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yrittäneet vähätellä tai liittymisen NATOn ilmapuolustukseen kuten esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.

Eikö valvontaan osallistuminen tuo riskin, että jos valvonnassa jotakin kohdataan niin silloin joudutaan mukaan NATOn konfliktiin sen ulkopuolisen tahon kanssa joka on jouduttu valvonnassa kohtaamaan?  Olemme mukaan lähtiessämme siis entistä lähempänä joutua mukaan NATOn kriiseihin kolmansien maiden kanssa.

Kun NATOn ilmavalvonnassa jotain ulkopuolisia vahditaan niin Pohjois-Atlantilla todennäköisimmät ulkopuoliset lienevät venäläisiä liikkumassa avoimella merellä.  Jos joutuisimme mukaan konfliktiin Islannin lähettyvillä, mitä se aiheuttaisi suhteillemme täällä omalla yhteisellä rajallamme?  Haluaako Haglund ja kumppanit lähteä katselemaan symboleja ja löytääkseen sodan?  

Olisikohan puolustusministerinkin hyvä pohtia asiaa symboleja laajemmin?  Toki nekin viesteinä asenteestamme ja suuntautumisestamme ovat tärkeitä mutta on asiassa ihan konkreettinenkin puolensa.  Jos haluamme rauhaa, pitäisi meidän pysytellä mahdollisten konfliktien ulkopuolella.

 Me kovasti hehkutamme länsimaista avointa demokratiaa mutta sen puolustuksesta vastuullinen on menossa omaa kieli-identiteettiään edustavien selän taakse ilman avointa keskustelua ja demokraattista käsittelyä.  Se on minusta huolestuttavaa. 

.