Luin selaimen kääntäjän avustuksella Московский Комсомолец -lehdestä Sergei Pravosudov:n (s. 1975) kirjoituksen "Что придет на смену капитализму: названы сценарии развития общества" (suom: "Mikä korvaa kapitalismin: Skenaarioita yhteiskunnalliseen kehitykseen", julk. 26/5 -26). Kirjoittaja on Venäjän kansallisen energiainstituutin ("Институт национальной энергетики") toimitusjohtaja. Jutussa kuvaillaan muutaman tieteilijän ja toimittajan näkemyksiä siitä millaiseen yhteiskuntaan nykyisen kapitalismin jälkeen siirrytään. Sen skenaarioissa ei mainita sosialismia vaihtoehtona vaikka joitakin siltä kuulostavia piirteitä onkin otettu mukaan. Mielenkiintoisia ne kuitenkin ovat ja siksi päädyin niitä tässä repostelemaan.
Vuonna 2020 Englannissa asuva australialainen tutkija Roman Krznaric (s. 1970) julkaisi kirjan "The Good Ancestor: A Radical Prescription for Long-Term Thinking" (The Experiment). Siinä hän ennusti nykyisen sivistyksemme loppua m.m. luettelemalla joitakin lopun merkkejä kuten jäätiköiden sulaminen, kauhistuttavat metsäpalot, lajikato ja vesipulat. Samaan aikaan teknologiat kuten n.s. "teko-äly" ja synteettinen biologia luovat uusia uhkia. Vastaukseksi hän ehdottaa syvällistä ajattelutavan muutosta kohti kestävää kehitystä ja pitkän tähtäyksen ajattelua. SIllä hän hakee sitä olemmeko me hyviä esivanhempia tuleville polville. "Viimeisen puolen vuosisadan aikana tieteellinen kestävä kehitys, järjestelmäsuunnittelu ja ekologinen ajattelu ovat antaneet ihmiskunnalle tarkoituksen. Tämä tarkoitus voidaan tiivistää 'kestävän planeetan vaurauden' käsitteeksi" hän on tiivistänyt. Sillä hän hakee että meidän tulisi pysytellä planeettamme tarjoamien resurssien puitteissa eikä tuottaa enempää jätettä kuin se pystyy käsittelemään. Meidän pitäisi siis pystyä asettamaan elämämme ja varallisuutemme (=luonnon resurssien kulutuksemme) pallomme pitkän tähtäyksen mahdollisuuksiin, eli n.s. "planetaarisen vaurauden" mittoihin. Hyviä reunaehtoja tulevaisuuden suhteen siis Rooman klubilaiselta Krznaric:lta.
Vuonna 2019 englantilainen tutkija Jacob Field (s. 1980) kirjoitti teoksen "Is Capitalism Working?" (Thames & Hudson). Yksi hänen pääväitteistään oli että kapitalismin oleellinen sisältö on eriarvoisuus ja siksi sille olisi tehtävä jotain. Hänen kriitikkonsa väittivät että eriarvoisuus on hyväksi sillä se luo kilpailuasetelmia joissa kehitys on mahdollista. Vastaanväittäjät eivät kuitenkaan ole oikeassa sillä eriarvoisuus johtaa resurssien keskittymiseen joilloin paremmassa asemassa olevien, siis niiden joilla resurssitkin on, ei ole tarvetta kilpailla eikä kehittää, siis karkeasti periaatteellistaen. Lisäksi eriarvoisuudella on tapana kasvaa ajan myötä ja se johtaa erilaisten oligarkioiden syntyyn jonka jälkeen ne päätyvät fasismiin suojellakseen nautintaoikeuksiaan sitä haastavilta (Vrt. yleinen kehitys kaikissa yhteiskunta- ja talousjärjestyksen muutosprosesseissa kaikkina aikoina).
Field muistutti että kapitalismi syrjäytti feodaalieliitin joka oli kerryttänyt itselleen varallisuudet joita he eivät käyttäneet taloudessa mutta suojasivat niitä armeijoillaan. Nyt hän näkee samanlaisen kehityksen kun hyperrikkaat kapitaalien omistajat suojautuvat bunkkereihinsa heitä ja heidän omaisuuksiaan uhkaavalta rahvaan nousulta, vallankumoukselta. Hänen rinnastuksessaan on toki helppo nähdä samankaltaisuuksia: etuoikeutetut harvoin luopuvat etuoikeuksistaan vapaaehtoisesti.
Field:n mukaan vaihtoehto "pahalle" kapitalismille olisi taloudellinen demokratia. Se etsisi kapitalismin parhaat puolet ja välttäisi sen huonot. Avain hänen mukaansa olisi työpaikkademokratia. Silloin johtajat ei olisikaan vastuussa osakkeenomistajille vaan työntekijöille jotka myös saisivat osuutensa voitoista. Silloin ei jäätäisi kehityksestä sillä on myös työläisten etu kehittää ja kehittyä. Miten hänen ajattelunsa poikkeaakaan sosialismin ytimestä: tuotantosuhteista joissa työvälineet on käyttäjiensä hallussa ja kaikkialla vallitsee demokratia, myös taloudessa? Jää siis kaksi kysymystä: 1) Olisiko moinen mahdollista kapitalismissa ja 2) eikö se olisi jo sosialismia?
Vuonna 2025 brittiläinen toimittaja Paul Mason (s. 1960) kirjoitti teoksen "Postcapitalism: Guide to our Future" (Penquin). Siinä hän asettaa ehtoja jotka tulisi ratkaista jotta kapitalismi säilyisi.
- Finanssijärjestelmän vakauttaminen sosialisoimalla se jotta ilmastonmuutos, ikäluokkien vanheneminen t.m.s. kehitys ei tuhoaisi gloobalia taloutta.
- Materiaalisen hyvinvoinnin takaaminen suurille joukoille jotta terveysongelmat, sosiaaliturvan tarve, sukupuolinen hyväksikäyttö eikä huono koulutustaso pilaa kapitalismia. Tavoite voitaisi saavuttaa tietotekniikan avulla.
- Teknologia tulisi suunnata siten että työ automatisoitaisi mahdollisimman pitkälle. Pitkällä tähtäyksellä työn tulisi olla vapaaehtoista ja toimeentulon ilmaista.
Tavoiteiden saavuttamiseksei Mason edellyttää osuustoiminnan hyödyntämistä jotta ei-kaupallinen ja ei-rahaperustainen toiminta leviäisi. Masonin sanoin:
"Siirtymän toteuttamiseksi tarvitsemme päättäväisen käänteen kohti osuuskuntapohjaisia liiketoimintamalleja. Jälkikapitalistinen osuuskuntamuoto pyrkii levittämään markkinoiden ulkopuolista, hallitsematonta ja rahaan perustumatonta toimintaa. Jos uudistamme verojärjestelmää palkitaksemme voittoa tavoittelemattoman osuuskuntatuotantoa ja muokkaamme yhtiöjärjestyksiä siten, että matalapalkkaisten yritysten perustaminen on vaikeaa ja oikeudenmukaista palkkaa tarjoavien yritysten perustaminen helppoa, voimme saavuttaa merkittävän muutoksen alhaisin kustannuksin."
Mason siis hahmottelee pitkälti sosialistista yhteiskuntaa evoluution kautta (∼ revisionismi), sanomatta tuhmaa sanaa "sosialismi". Ilmeisesti hän ei ole halunnut karkoittaa porvarillisia lukijoita joten puhuu "kapitalismia ilman kapitalismia" mahdolliseksi.
Samana vuonna, 2025, kanadalainen Nick Srnicek (s. 1982) ja Alex Williams (s. ?) julkaisivat kirjansa "Inventing the Future: Postcapitalism and a World Without Work" (Verso Books). He esittivät tulevalle kapitalismille vaatimukseksi vapauttaa ihminen uuvuttavasta työstä ja samalla valmistaa enemmän tavaroita. Se saavutettaisi täydellä automaatiolla tuotannossa joka vapauttaisi ihmiset tarpeettomasta työstä. Samalla myös tulisi jatkaa edelleen työtätekevien työajan lyhentämistä vähentämättä palkkaa. Edelleen hekin ovat liikkeellä peitellyin sosialististisin ja vasemmistolaisin tavoittein.
Avainvaatimuksena Srnicek ja Williams pitävät yleistä kansalaispalkkaa (heille: "Unconditional Basic Income (UBI)). Sen pitäisi taata ihmisille perustoimeentulo hyväksyttävään ja kelvolliseen elämisen tasoon. Sen pitäisi olla yleinen ja yhtäläinen eli kaikille ilman mitään rajoituksia. Sen ei pitäisi myöskään korvata hyvinvointivaltiota vaan olla sen lisäksi.
Kansalaispalkan rahoittaminen saattaa näyttää ylitsepääsemättömältä mutta kirjoittajien mukaan se olisi helposti rahoitettu toisaalta lisäämellä veroja rikkaille, kulutukselle ja päästöille sekä toisaalta vähentämällä asevarustelua, teollisuuden ja maatalouden tukiaisia sekä kiristämällä verovälttelyn valvontaa. Tämäkin kelpo vasemmistolaista.
Venäläinen futurologi Konstantin Frumkin (s. 1970) julkaisi kirjan "После капитализма: будущее западной цивилизации" (suom: "Kapitalismin jälkeen: Länsimaisen sivilisaation tulevaisuus") vuonna 2014. Siinä hän, kirjan julkaisemisen aikaan globalismin huipulla, kuvaili tulevaisuutta niinkuin hän sen näki. Hänen mukaansa kansallisvaltiot katoavat ja maailma yhdistyy. Liberalismi sellaisena aatteena kuin me sen tunnemme, katoaa ja tilalle tulee libertaarinen anarkismi 1) jossa ihmisillä on vapaus valita koulutuksensa, terveydenhoitonsa ja viihdykkeensä joita kuluttaa. Siinä ihmisen elämä yksilönä määrää hänen kelpoisuutensa ja luottonsa yhteiskunnassa. Yksilö ei voi hakea parannusta elämäänsä muilta vaan hänen henkilökohtainen luokituksensa ratkaisee (Frumkin ei kerro kuka tekisi luokitukset). Samalla automatiikka ja robotiikka vähentää työntarvetta jolloin henkilökohtaisen kunnon ylläpitäminen kehittyy, samoin kuin emotionaalinen harjoittelu.
Frumkin taitaa kuitenkin unohtaa että libertaari 4) anarkia tarkoittaa kapitaalikasaumien pidäkkeetöntä valtaa, ei ihmisten vapautta anarkismin perusperiaatteiden mukaan. Kyse on siis pikemmin libertaaria kapitalismia kuin anarkismia.
Kaikki e.m. kirjoittajat tavalla tai toisella esittävät että kapitalismin kriisiytyminen tulee koskettamaan yhä suurempia ihmisjoukkoja. Kyseisen lehtijutussa kuvaillun mukaan he eivät kuitenkaan kerro mitään käytännön toimista joilla heidän sinällään hyviin tavoitteisiinsa päästäisi (toki ensin onkin aseteltava tavoitteet ja vasta sitten mietittävä keinot joilla niihin päästään). Pravosudov näkee myös USA:n ja Israelin sotapolitiikan todennäköisesti johtavan koko globaalin kapitalismin maailmanlaajuiseen taloudelliseen kriisiin. Sen hän näkee lisäävän kiinnostusta postkapitalististen kehityskulkujen ennustamiseen mutta ei itse halua tehdä ehdotuksia jutussaan vaan jättää sen lukijan harteille.
Samaa viestiä olen lukenut myös muista lähteistä. Kovin moni ei enää usko fukujamalaiseen tulevaisuuteen. Francis Fukuyama:n (s. 1952) ennusti 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahduttamisen jälkeen historian loppuneen ja kapitalismin voittaneen ikiajoiksi . Jo muutaman vuoden kuluttua hän perui puheitaan, sittemmin myös monet muut. Vain jääräpäisimmät apologeetat julistavat enää kapitalismin ikuisuutta. Mutta kysymys kuuluu, kuten Pravosudov:kin esittää: mitä sen jälkeen? Tuleeko broletariaatin diktatuurin (nyk. "kansanvalta") 5) kautta sosialismi, kuten Karl Marx (1818-1883) et al ennustivat vai jotain muuta? Nyt e.m. kirjoittajat yrittävät kuorruttaa kukin omien halujensa mukaan sosialismista mieluisinaan lainaamia piirteitä ikään kuin kapitalismin jatkoaikana. Ilmeisesti nykyisessä aatteellisessa ilmapiirissä ei ole terveellistä puhua sosialismin aaveesta vaan sen todennäköisinä pidetyt kehityskulut kannattaa peittää, tai ainakin jättää nimeämättä, jotta uskottavuus kollegojen keskuudessa säilyy.
Kaikenkaikkiaan lainattujen kirjoittajien ja monien muidenkin monet hyvät asiat eivät lie toteutettavissa ilman merkittäviä muutoksia yhteiskunnallisissa ravintoketjuissa. Se taas ei ole mahdollista ilman että nykyisten nautintaoikeuksien haltijat eli kapitaalien omistajat syrjäytetään etuoikeuksistaan. Niistä he eivät kuitenkaan suostu luopumaan laittamatta hanttiin. Niinpä olen jokseenkin varma että siirtymä nykyisestä kypsästä kapitalismista postkapitalistisiin yhteiskuntiin, ovat ne millaisia tahansa, eivät tapahdu rauhallisesti, kuten aikaisemmatkaan siirtymät eivät ole tapahtuneet rauhanomaisesti evoluutiona vaan revoluutioina. Toisaalta minkään aikaisemman transformaation lopputulemaa ei ole kyetty etukäteen suunnittelemaan eikä edes ennustamaan vaikka muutos onkin seurausta toimijoiden aktiivisesta toiminnasta ja heillä julkistetut ideologiset y.m. tavoitteensa. Silti lopputuloksen sisältö, ainakin käytännön konkreetian osalta, on ennalta määräämätön, ihan kuten Marxkin totesi sosialismin konkretiasta. Saamme siis varautua pitkään, rauhattomaan ja monella tavalla polveilevaan siirtymäkauteen joka ei mene soditta ja uhreitta, niin valitettavaa kuin se onkin. Ellei sitten Kiinan jo nyt teoreettisesti suunnittelun alla oleva siirtymä "sosialismiin kiinalaisin erityispiirtein" 6) ole sellainen, siis rauhanomainen, suunniteltu ja ennalta arvattava. Aika näyttää.
_______________________________________________________
1) Peripeteia on Aristoteleen (384 e.a.a. - 322 e.a.a.) Runousopissaan (kreik. "Περὶ ποιητικῆς"; transl. "Peri poiētikēs"; n. 330- tai 320-luku e.a.a.) kuvailema kreikkalaisen draaman kaaren juonenkäänne. Ennen sitä näytelmässä juonta valmistellaan, se monipuolistuu sekoittamalla asioita ja roolihenkilöiden suhteita (kreik. "ἀναγνώρισις"; transl Anagnorisis) kunnes saavutetaan peripetia jonka jälkeen asiat alkavat seljetä kohti loppuhuipennusta körismyksineen (kreik. "πάθος"; transl. Pathos). Aristoteleen sanoin "muutos, jossa toiminta kääntyy vastakkaiseen suuntaan, aina todennäköisyyden tai periaattellisen välttämättömyyden alaisena".
2) Anarkismi (kreik. ἀναρχία, transl. anarkhia; suom: käskyvallan vastakohta) on klassisen määritelmänsä mukaan yhteiskunnallaista organisoitumista ilman hallintoa (Pierre-Joseph Proudhon:n (1809-1865) mukaan). Sittemmin siihen on liitetty monenlaisia erilaisia oikeistolaisista vasemmistolaisiin koulukuntiin sekä väärinymmärryksiä väkivallan suhteen. Onhan sana alunperin ollut pejoratiivi kunnes Proudhon julisti "Traitez-moi d'anarchiste" (suom: "Kutsukaa minua anarkistiksi) ja sana alkoi saada asiallisia sisältöjä. (Lähde: Colin Ward: "Anarchism. A Very Short Introduction"; Oxford University Press;2004; suom. Harri Suokas: "Anarkismi"; Into kustannus; 2016)
3) Libertarismi (engl libertarianism) on poliittinen mutta ennenkaikkea taloudellinen aate joka asettaa ihmisen toiminnan korkeimmaksi päämääräksi täydellisen vapauden. Alunperin 1700-luvulta se tarkoitti tasavaltalaista vapautta monarkian kahleista. Sittemmin, eikä vähiten anarkismin vaikutuksesta, sen merkitys laajentunut mutta viime vuosikymmeninä se on keskittynyt lähinnä taloudellisen vapauden maksimointiin, talousliberalismin äärimmäiseksi muodoksi..
Summa summarum ex secundo et tertio: Kahta edellä mainittua käsitettä on 1800-luvulta lähtien sekoitettu puhuen anarkolibertaareista ja libertaareista anarkisteista kun anarkismin nimeä ja laajempaa yhteiskunnalista merkitystä on yritetty käyttää hyväksi. Ne olisi hyväpitää erillään niin säilyy käsitteet selkeinä.
4) Proletariaatin diktatuuri (Des Diktatur des Proletariats) on Karl Marx:n kehittämä termi kapitalismin jälkeiseksi siirtymävaiheeksi sosialismiin. Vaiheeksi jossa yhteiskunnallinen valta on työväenluokalla erotuksena kapitalismista porvariston diktatuurina. Nykyisin vasemmistolaisimmissa työväenliikkeen suuntauksissa käytetään mielummin termiä "kansanvalta". Marx käytti termiä ensimmäisen kerran kirjoitussarjassaan "Die Klassenkämpfe in Frankreich 1848 bis 1850" joka julkaistiin "Neue Rheinische Zeitung. Politisch-ökonomische Revue" -lehdessä 1850. Siinä hän kuvaili Ranskan vallankumouksellisia aikoja, m.m. Pariisin kommuunia. Monet sosialistit olivat käyttäneet ilmausta monimuotoisesti ja epätarkasti jo aiemmin mutta Marx muotoili sen teoriaansa yhteiskuntajärjestelmien jatkumosta jäsentyneeksi ja selkeäksi vaiheeksi jossa yhteiskunnallinen johtava ja sitä kehittävä voima on työväenluokalla, johtaen sosialismiin. Myöhemmin käsitettä ovat kehitelleet m.m. Georgi Plehanov (1856-1918) ja Vladimir Lenin (1870-1924; alkup. Uljanov).
5) Lähde: "The End of History and the Last Man"; Free Press; 1992; suom. Heikki Eskelinen: "Historian loppu ja viimeinen ihminen"; WSOY; 1992
6) Sosialismi kiinalaisin erityispiirtein (kiin. 中国特色社会主义; transl: Zhōngguó tèsè shèhuìzhǔyì) on Kiinan kommunistisen puolueen tulevaisuuden suunntelma. Käsitteen lanseerasi ensimmäisenä KKP pääsihteeri Deng Xiaping (1904-1997) vuonna 1982. Sittemmin jokainen pääsihteeri on tuonut siihen omat piirteensä. Vahvimmillaan se kuvaa siirtymistä markkinaehtoiseen talouteen ja sen kehitettyä yhteiskuntaa ja taloutta, voidaan aloittaa siirtymä sosialismiin, joidenkin laskelmien mukaan n. tämän vuosisadan puolenvälin tienoilla. Kiinalaiset ovat tosin joskus myös todenneet että heidän nykyinen "kapitalisminsa pikakelauksella" olisi jo kiinalaisia piirteitä sosialismissa, jossa he olisivat "ensimmäisellä asteella". Yleisesti ne piirteet olisivat keskittyminen talouteen ja hyvinvointiin, poliittinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja ekologinen kehitys KKP:n johdolla kohti sosialistista modernisaatiota ja Kiinan kansakunnan suurta uudistamista.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti