Rauhanpuhe takaisin!

Urho Kekkonen (1900-1986) aikoinaan sanoi ettei Suomen pidä olla maailmalla tuomari vaan lääkäri.  Sitä hän käytti m.m. selittäessään miksei läntisten agitaattorien matkassa riekuttu NL:n kimpussa vaan pyrittiin rauhantahtoiseen ulkopolitiikkaan, neuvotteluihin ja rauhanturvaamiseen.  Samoin Sauli Niinistö (s. 1948) halusi meistä "rauhanvälityksen suurvallan".  Molemmat, etenkin jälkimmäinen toki vain juhlapuheissa ja erilainen sordiino päällä erilaisissa tilanteissa.  Molemmat kannat on nyt muutettu muotoon "me emme halua olla rauhanvälittäjiä vaan sodanlietsojia".

On siirrytty rauhanpuheesta sotapuheeseen, ihan George Orwell:n (1903-1950) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" esittämän kaksoisajattelun ja uuspuheen 1) sloganin "Sota on rauhaa" mukaisesti.  Meillä vallalla oleva (porvarillinen) hegemonia 2) on onnistunut vaientamaan rauhasta puhumisen ja nostamaan sotapuheen päälimmäiseksi.  Meidän poliittinen eliittimme keskittyy vain sotaan, sen mahdollisuutena ja siihen varustautumisena, ikäänkuin sota olisi välttämättömyys.  Kapitalismissa se onkin, sijoitus ja keino järjestellä markkinoita.  He ratsastavat taas ajopuulla 3) sillä heillä ei ole itsekritiikin häivääkään jotta huomaisivat, ainakaan julkisuudessa, omaa osuuttaan sodanlietsonnassa.  Kaikki on propagandassa aina kohteeksi valitun, tälläkin kertaa Venäjän (aik. NL:n) syytä.  Oikeasti se on suomalaisen poliittisen ja sotilaallisen eliitin pitkä linja.  Jo ennen itsenäistymistä suomenmieliset kiihkoilijat rakensivat myyttiä perivihollisesta mutta omistava luokka laajemmin meni mukaan vasta NL:n Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeen kun markkinatilanne muuttui.  20- ja 30-luvuilla osana isänmaallista kiihkoa soturikunnia oli keino differentioitua suomalaiseksi tiedonlevitystä hallitsevien puheissa ja kirjoituksissa.  Suomen häviö ja NL voittajien puolella IIMS:ssa menoa hieman häiritsi mutta NL:n romahduttamisen jälkeen se on pikkuhiljaa hivutettu jopa valtajulkisuuden pintakuohuihin ollen nyttemmin sen valtavirta, vietyään meidät mukaan jopa NATO:on.

Sotadiskurssin ilmentymiä ovat suora puhe sotilaallisen varustautumisen puolesta, sotilaallisen turvallisuuden nostaminen valtiovallan ensisijaiseksi tehtäväksi ja taloudellisen toiminnan näkeminen n.s. "huoltovarmuuden" ja "kokonaisturvallisuuden" kautta, henkistä sotavarustautumista unohtamatta.  Jopa ihmisten terveys nähdään kykynä lähteä sotaan.  Toisaalta rauhanvälitys ja -turvaaminen ovat kadonneet valtajulkisuudesta, tasavallan presidenttiä myöten.  Rauhanturvaaminenkin nähdään pikemmin osallistumisena lännen (lue: USA:n) sotahankkeisiin, eufemismilla "kriisinhallinta".  Esimerkiksi osallistumisemme Afganistanin sotaan 2001-2021 esitettiin ensin meillä rauhanturvaoperaationa kun muut osallistujat rehellisesti tunnustivat olevansa sotimassa.  Sen käytyä epäuskottavaksi, siirtyivät puhumaan "kriisinhallinnasta", vaikka siellä ei mikään ollut hallinnassa. 

Si vis pacem, arguere pace!

Mitä siis tulisi tehdä?  Miten saamme puheet käännettyä taas rauhan suuntaan?  Millä saamme ihmiset kiinnostumaan siitä miten saavutamme kestäviä rauhoja maailman sotiin?

Pitäisikö levittää sodanpelkoa revittelemällä sotien kauheuksia?  Näyttää kuvia ja videoita kuinka sodan uhrit vaikeroi suolet sylissä ja kuinka ruumiita pinotaan kasoihin taisteluiden jälkeen? Kuten saivat aikoinaan USAn lopettamaan Vietnamin sodan?  Silloin näyttivät televisiota myöten sodan kauheuksia, m.m. kuvaa napalmilla poltetusta alastomasta pikkutyttöstä 4).  Nykyään moinen on liian hirveää ihmisille näytettäväksi mutta itse sotiminen ei ole kun voidaan itse tappaa piilossa ja demonisoida toinen osapuoli.  Vai riittääkö jo nykyään ihmisten tajunnan avartamiseen muut, pehmeämmät keinot?

Vähintään pitäisi saada lopetettua sankarpalvonta jossa sotureita nostetaan kansakunnan kaapin päälle.  Kumota Charles Chaplin:n (1889-1977) kriittisesti osoittama sankaruus: hän sanoi Ritari Siniparran 5) puolustuspuheessa että "jos tappaa muutaman, on rikollinen mutta jos tappaa tuhansia, on sankari".  Tuo sitkeä sankarkuva olisi jo aika rikkoa.

Jokaista maailman kriisiä tulisi, ainakin edistysmielisten, lähestyä rauhan kannalta: miten päästä rauhaan ja saavuttaa se kestävänä, perustaen sen "jakamattomaan turvallisuuteen" 6).  Ei pitäisi sortua sotaliittojen propagandaan kuten "Rauhaan voiman kautta" -iskulauseisiin ("Peace Thru Force") joita m.m. kuulemme EU:n ja NATO:n johtajilta.  Eikä median suosimien n.s. "nojatuolikenraalien" spekulointeihin sotakentän tapahtumisesta ja hyökkäysnuolista tuššitaululla.  Sen sijaan pitäisi pureutua rauhanvälitykseen ja ongelmien rauhanomaiseen ratkaisemiseen, esimerkiksi Johan Galtung:n (1930-2024) menetelmien avulla.  Niissä pyritään ymmärtämään kriisien juurisyitä ja katsomaan asioita myös muista kuin omasta näkökulmasta.  Meidän tulisi jaksaa tuoda rauhan näkökulma esiin aina kun kuulemme aseiden ja teleketjujen kalinaa.  Nähdään se vaikka sodanvastaisena resilienssinä, kykynä vastustaa tappamista ja tuhoamista.

---

1)  Kaksoisajattelu (doublethink) ja uuspuhe (new speech) ovat George Orwell:n (oik. Eric Blair; 1903-1950) käsitteitä romaanistaan "Nineteen Eighty-Four" (1949; suom. Oiva Talvitie (1897-1965): "1984"; 1950).  Ensinmainittu tarkoittaa kykyä samanaikaisesti pitää kahta päinvastaista uskomusta ja hyväksyä molemmat totuuksina.  Jälkimmäinen taas poliittista puhetta jossa vanhoille sanoille annetaan uusia, poliittisesti tarkoituksenmukaisia merkityksiä ja keksitään samaan tarkoituksen uusia, poliittisesti sopivia ilmauksia (vrt. "arvopohjainen realismi" y.m.).

2) Porvarillinen hegemonia Antonio Gramsci:n (1891-1837) hegemoniateorian käsite jonka mukaan yhteiskunnassa hallitseva porvarillinen luokka hallitsee myös yhteiskunnallisen keskustelun aiheita: mistä puhutaan, miten puhutaan ja mihin johtopäätöksiin tullaan ("Quaderni del Carcere"; 1947; suom. "Vankilavihkot"; 1979).

3) Ajopuuteoria on heti IIMS:n jälkeen esitetty selitys joutumisellemme mukaan siihen.  Olimme muka kuin ajopuu koskessa, mukana ilman omia aikeita sotimaan. Ajatuksen lie esittänyt ensimmäisenä Naysi-Saksan suurlähettiläs Vipert von Blücher (1883-1963) ja innokas sen esittelijä oli professori Arvi Korhonen (1890-1967) jolta se levisi laajaan käyttöön Suomessa ja ulkomailla.  Teoria kumottiin 1960-luvulla.

4) Kuva Phan Thị Kim Phúc:sta (s. 1963), etelävietnamilaisesta tytöstä kesäkuussa 1972 on eräs ikonisimmista sodan kauhuja paljastavasta kuvasta.  Siinä alaston Kim juoksee kohti kameraa pahasti napalmin polttamana.  Kuvan otti Associated Press:n (AP) kuvaaja Nick Ut (s. 1951, oik: Huỳnh Công Út) Trảng Bàngin kylässä, etelävietnamissa.  Hän voitti sillä m.m. Pulitzer:n ja World Press Photo:n palkinnot vuoden lehtikuvasta.

5) Ritari Siniparta (ransk: "Barbe Bleue") on ranskalainen tarina, joka kertoo aatelisesta sarjamurhaajasta ja hänen liian uteliaasta vaimostaan. Tarina julkaistiin kirjallisena ensimmäisen kerran Charles Perrault:n (1628-1703) kokoelmassa "Histoires ou contes du temps passé" (1697). Charles Chaplin teki tarinasta kapitalismia kritisoivan elokuvan vuonna 1947 nimellä "Monsieur Verdoux" (suom: "Ritari Siniparta").

6) Jakamaton turvallisuus on OSCE:n aikoinaan esittelemä konsepti jonka mukaan kenenkään turvallisuus ei voi perustua jonkun muun turvattomuuteen. Sittemmin OSCE on ollut konseptistaan melko hiljainen sillä se ei "istu" nykyiseen sotahakuiseen maailmanpolitiikkaan. Pääsihteeri Marc Perrin de Brichambaut:n (s. 1948) pitämä puhe “The Indivisibility of Euro-Atlantic Security” OSCE:n "18th Partnership for Peace Research" seminaarissa Wienin diplomaattiakatemiassa 4/2 -10 selvittää konseptia vaikka toki hieman ristiriitaisesti.

Aikamme raju riento

Kimmo Kiljunen median ympäröimänä eduskunnassa
perjantaina.
LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

 Päädyin hieman laajempaan pohdintaan "aikamme rajusta riennosta" *) Kimmo Kiljusen kohtalon tiimoilta.  Kiljunen on "pitkän linjan" sosiaalidemokraattinen poliitikko joka on toiminut tällä vaalikaudella Eduskunnan ulkoasian valiokunnan puheenjohtaja.  Nyt hän tuli sanoneeksi mielipiteensä itärajan sulkemisesta kannattaen sen aukaisemista.  Hän käytti kokemuksensa lisäksi myös perheensä omakohtaisia kokemuksia kantansa perusteluina.  Sotakiimaisen poliittisen eliitin kosto oli välitön ja julma.  Kiljunen on m.m. joutunut eroamaan puheenjohtajuudesta ja hänet on peikotettu putinistiksi ja jotkut puhuvat jopa maanpetturuudesta. Emmekä vielä tiedä mitä kaikkea tästä vielä hänelle seuraa, kuin myös niille joille hänestä rakentavat pelottavaa esimerkkiä.

Samanlaisia hyökkäyksiä on viime aikoina tehty myös niitä vastaan jotka aikoinaan ajoivat Ottawan sopimusta (1997) eli jalkaväkimiinojen kieltoon liittymistä.  Tulilinjalla ovat esimerkiksi Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja. Kaikki kolme ovat sosiaalidemokraatteja.

Eduskunnassa on myös useampia, sekä sosiaalidemokraatteja että muita, jotka mielessään vastustavat nykyistä menoa tai ainakin haluaisivat suhtautua siihen kriittisemmin.  He lienevät myös tässä infovaikuttamisessa kohteina.

Mitä tämä kertoo ajastamme?

Aikaisemmin edes sanottiin arvostettavan mielipiteen- ja sananvapautta.  Julkisuuteen kerrottujen mielipiteiden moninaisuutta pidettiin olleellisesti demokratiaan kuuluvana.  Nyt hyökätään jokaisen kimppuun joka uskaltaa edes mainita jotain poikkipuolista valtavirraksi asetetulle "totuudelle", etenkin jos se koskee jotain maailmanpolitiikan suurvaltaristiriitaa.  Meille on demonisoitu vihollisiksi Venäjä, Kiina, Iran, P.Korea ja kaikki jotka uskaltavat haastaa USAn ylivallan, sen kansalliset edut ja geostrategiset imperatiivit **).  Samaten hyökkäyksen kohteeksi meillä joutuu jokainen henkilö joka uskaltaa nähdä ja varsinkin kertoa näkemyksiä jotka eivät asetu linjaan meille asetetun suurvaltaosapuolen eli n.s. läntisen arvoyhteisön diktaattien kanssa.

Vanha kun olen, muistan kuinka nykyään niin kovin parjatulla 1970-luvulla poliittisen keskustelumme kirjo oli laaja.  Eduskuntaankin mahtui kaikensorttisia, aina Tuure Junnilasta ja Georg C. Ehrnrooth:sta Veikko Vennamon kautta Taisto Sinisaloon ja Markus Kainulaiseen.  Nyt jo SDP:ssäkin, jossa ennen oli "katto korkealla ja seinät levällään" mielipiteiden kirjon suhteen, siivotaan sopimattomia erimielisiä. Kiljustakin vaikka hän on ollut ihan sotaisa m.m. Ukrainan tilanteessa.  Alkavat siis lähestyä tannerilaisten ***) n.s. aseveli-"sosialistien" ****) linjoja sotaisuudessaan.

Kaikki tämä kytkeytynee siihen kuinka poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen eliittimme liittää meitä USA:n johtamaan länteen (m.m. NATO-jäsenyys, Isäntämaa-MoU, DCA-sopimus j.n.e.).  Ne siis tekee sotaa.  Jo Neuvostoliiton aikoina heidän halunsa oli tiedossa mutta he katsoivat tarvitsevansa vielä sordiinoa ja puhuivat puolueettomuudesta sekä ystävällisistä naapuruussuhteista.  Se toi kaupankäyntiä ja ylläpiti rauhaa.  Sitä mukaa kun NL rapistui ja lopulta hajotettiin, eliittimme katsoi vapautuneensa rajoitteistaan ja on on askel askeleelta hirttänyt meitä USA:n kansallisiin etuihin.  Niitä ovat perimmiltään sikäläisten  finanssikapitalistien sekä sotateollisen kompleksin omistajien globaalit voitot.  Siitä ihan Carl Philipp Gottfried von Clausewitz:n (1780-1831) oppien mukaan seuraa "(talous-)politiikan jatkaminen toisin keinoin".  Jotta jatko toimisi sujuvasti, eliitti tarvitsee "oikeaa henkeä" ja sitä lietsotaan juuri tällä yhden totuuden poliitikalla jossa demonisoidaan vihollisiksi määritellyt ja enkelöidään samanmieliset.  Onhan "hyviksien" niiin paljon helpompi käydä "pahiksien" kimppuun kun niiltä on viety ihmisarvokin

Toisaalta on vielä rajakähinässä on aspekti josta voisi tarkastella asiaa vanhan poliittisen keinon kautta.  Onhan "aina" tiedetty kuinka ulkopoliittisella kähinällä voivat vallassa olijat peitellä sisäpolitisia ongelmia.  Niinpä tässäkin Riikka Purran ja Petteri Orpon n.s. Ratelihallitus *****) peittelee kurjistamispolitiikkansa seurauksia ulkopolitiikkaan puhaltaman kuplan avulla.

Odense: Keld Moseholm, Kejserens nye klæder (1988)

Tarvitsemme siis entistä enemmän ihmisiä jotka uskaltautuvat uhmaamaan ainoaksi "totuudeksi" asetettuja doktriineja, mielipiteen- ja sananvapautta ja rohkeutta niitä käyttää.  Meidän pitää osoittaa että sodanlietsojilla olisi housut kintuissa jos heillä vaatteet yleensä olisi. Muistanemme vanhan sadun keisarista ilman niitä ******).  Hehän ovat jo paljastaneet sotaisan olemuksensa koko raakuudessaan.

---

*) "Raju on ajan riento" oli aikoinaan m.m. Yleisradion pääjohtana ja SDP:n puoluesihteerinä toimineen Erkki Raatikaisen (1930-2011) muistelmien nimi. Siitä se on ylennyt n.s. "lentäväksi lauseeksi".

**) "USA:n geostrategiset imperatiivit tässä siten kuin Zbigniew Brzezinski (1928-2017) niitä teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives"  (1997) kuvailee.

***) "Tannerilaisuus" Väinö Tanner:n johtamana oikeistolaisuutena SDP:ssä.

****) "Asevelisosialistit" olivat IIMS:n jälkeisiä sosialidemokraatteja jotka olivat sodan aikana olleet innokkaista Natsi-Saksan aseveljiä eivätkä sodan jälkeenkään halunneet luopua linjastaan uusissa oloissa. Johtohahmoja m.m. Unto Varjonen, Väinö Leskinen, Penna Tervo, Yrjö ”Jahvetti” Kilpeläinen ja Aarre Simonen.

*****) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on Riikka Purran esiinostama afrikkalainen näätäeläin.  Purra valikoi sen totemieläimekseen koska se ei kuulemma välitä pa**aakaan.  Sen takia lempinimeksi nykyiselle hallitukselle.

******) Viittaus tanskalaisen Hans Christian Andersen:n (1805-1875) satuun "Keisarin uudet vaatteet" (tansk. "Kejserens nye Klæder") vuodelta 1937.

Vasemmiston rauhanvoimat eksyksissä

 Viime aikoina olemme saaneet nähdä kummia. Jo vuosien ajan läntisen maailman vasemmisto on siirtynyt tukemaan sotimista ja jättänyt suosiolla sodan vastustamisen äärimmäiselle oikeistolle, myös meillä. Se on valtava paradoksi ja vaatii melkoisia älyllisiä rekkiliikkeitä ja häränpyllyjen heittämistä jotta sellaiseen taipuu.

Ensinnä vasemmisto, jopa sosialidemokraateista vasemmalla olevat, ovat lähteneet liki kritiikittä tukemaan USA:n imperialismia joka aiemmin oli heille mitä herättävin punainen vaate. Kaikkihan muistamme Vietnamin-sodan vastustamisen ja kuinka etenkin USA:ssa rauhaa ajavat, vasemmisto etunenässä pakotti establismentin ja sotateollisuuden lopettamaaan sotiminensa.  Sen jälkeenkin on vasemmisto yleensä vastustanut sotia, ainakin monia niistä. Nyttemmin enää vain Palestiinan tilanne aiheuttaa rauhantahtoisia väristyksiä vasemmassa valtavirrassa.

Sen sijaan monet vasemmistot ovat tukemassa USAn etupiirin laajentamista m.m. Ukrainassa. Siellähän kaikesta propagandasta huolimatta kyse on että Läntinen Arvoyhteisö*) levittää USAn johtaman lännen, venäläisten nimittämänä "kollektiivinen länsi", valtapiiriä kohti Venäjän ydinalueita vastoin 1990-luvun alussa läntisten johtajien antamia "not an inch eastwards" -lupauksia. Niiden mukaan edes Saksojen yhdistymisessä itäisistä DDR:n perintömaista ei pitänyt tulla NATOa. Nyt ovat Suomen itärajalla ja Dneprillä ja Baltiassa sekä havittelevat Keski-Aasiaa.  Jotkut puolalaiset katselisivat jo mielellään mökinpaikkoja Smolenskista asti kuten Väinö Linna "Tuntematon sotilas" -kirjassaan ennustavasti kirjoitti. Tästä tulee mieleen brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinder:n n.s. "Heartland Theory"**) maailmanpolitiikan mannerlaatoista.

Toisaalta äärimmäinen oikeisto esiintyy lännen sotia vastaan. He, Ranskan Kansallinen rintama (Rassemblement National), Saksan Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland), Italian veljet (Fratelli d’Italia) jakeitäheitäonkaan tekevät sen taktisista syistä. He haluavat osoittaa olevansa establismentiä vastaan kun systeemi on systeemisine vasemmistoineen on lähtenyt sotatielle. Toisenlaisissa oloissa he olisivat ensimmäisinä kalisuttamassa aseita.  Tätä asennetta voisi verrata ranskalaisten 50-luvun populistiseen poujadismiin***), eikä se ole vierasta täkäläisillekään oikeistopopulisteille.  Oikeasti he vain ohjaamavat ihmisten tyytymättömyyttä kulloinkin mihinkään vaikuttamattomaan populsitiseen älämölöön kun tarkoituksensa on pitää ihmisten mielenkiinto poissa sellaisesta joka oikeasti muuttaisi maailmaa.

Suomen vastaava oikeisto Perussuomalaiset tekevät sen toisin: he ovat innolla mukana sotarintamassa ja saaneet jopa ison osan vasemmistosta tukemaan sotapolitiikkaa kuten Vasemmistoliiton tukemaan hävittäjäkauppoja USAn kanssa, kasvattamaan asevarustelumäärärahoja ja syytämään rahaa ja muuta tukea Ukrainan banderistoille****). Viimeisimpänä muttei varmaan viimeisenä puolueen Eu:n parlamenttiin siirtyvä puheenjohtaja Li Andersson halusi siivota parlamentin vasemmistoryhmän "putinisteista" joina hän pitää sotaa ja tappamista vastustavia, ihan kuten oikeistossa vaaditaan Neuvostoliiton jälkeistä lustraatiota eli puhdistusta.  Siivottaviin kuulemma kuuluu m.m. irlantilaiset Clare Daly ja Mick Wallace, suorasanaisia rauhanpuolustajia, edistyksen ja tasa-arvon edistäjiä.  Rauhan puolelle ja sotaa vastaan on jäänyt Suomessa vain marginaalinen SKP ja muutamat lähinnä anarkistiset kuppikunnat.  Ainoa linkki poliittista merkitystä omaavasta vasemmistosta on säilyttänyt yhteytensä rauhaan vain Palestiinan kohdalla - toki hyvä, että edes siellä mutta asenne on kovin vääristynyt ja kaksinaismoralistinen.  Puolueessa jopa syrjitään niitä jotka uskaltavat vastustaa NATO:a ja asevarustelua, kuten esimerkiksi Johannes Yrttiahoa.

En halua silti vielä menettää toivorikkauttani ja haluan uskoa puoluevasemmistoista vielä löytyvän oikeaa rauhantahtoa mutta he ovat vain tehneet onnettomia taktisia valintoja halutessaan profiloitua eroon kapitalistisesta Venäjästä ja siihen edes jollakin tavalla myötämielellä suhtautuvista.  Silloin hyökkäävät myös asialliseen ja objektiiviseen suhtautumiseen pyrkivien kimppuun ja joutuvat asettumaan sotaa riekkuvien rinnalle.  Venäjähän pyörittää äärikapiatalismia pikakelauksella Neuvostoliiton romahduttamisen jälkeen.  Sen presidentti Vladimir Putin on myös tiukka "kapitalistisen tien kulkija" kuten Kiinassa aikoinaan aatteelliset hortoilijat määriteltiin kunnes huomasivat että kapitalismi on elettävä välistä ennen sosialismia. Venäjällä Putin ja kumppaninsa tuskin edes näkevät kiinalaisten tavoin prospekteja sosialismista, tai jos näkevätkin, eivät niitä halua käyttää.  Hänen politiikkojaan kannattaakin vastustaa mutta toivoisin se tehtävän tosiasioihin perustuen ja analyyttisesti sekä silti säilyttäen konkreettisen rauhanhakuisuuden.

Toivon siis järjen voittavan tältäkin osin eurooppalaisessa vasemmistossa ja heidän palaavan rauhantahtoiseen ja hakuiseen politiikkaansa eli perinteisiin vasemmistolaisiin arvoihin: 

"viha vaino pois, rauha parempi ois" 

kuten Hiski Salomaakin (1891-1957), t.m.n. Hiskias Mättö, aikoinaan lauloi.  Silloin myös vastustamme äärioikeistoa

"puhtain asein, puhtaan asian puolesta"

---

*) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

**) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli The Royal Geographical Society:ssä pitämässään luennossa "The Geographical Pivot of History” (1904) n.s. "Heartland Theory:n".  Luento julkaisitiin myöhemmin seuran lehdessä esseenä.  Sen mukaan Euraasia on maailman keskus ja sen n.s. pivot- eli napa-alue Keski-Aasian alue Kaspian merestä koilliseen pitkälle Siperiaan. Euraasia sen ympärillä on keskeinen alue ja sen ulkopuolella ulompi "cresent" eli sirppi johon m.m. anglosaksinen maailma kuuluu.  Maailmanpolitiikan kiemurat selittyvät noiden kahden välisellä kamppailuna navan hallinnasta.
M.m. Eric Blair (1903-1950), t.m.n. George Orwell käytti asetelmaa teoksessaan "Nineteen Eighty-Four" kuvatessaan Oceanian, Euraasian ja Kaukoidän suhteita.

**) Boujadismi tarkoittaa ranskalaista oikeistopopulistista "Union de Défense des Commerçants et Artisans" (UDCA) liikettä jonka perusti Pierre Boujade (1920-2003) vuonna 1953. Se aloitti verojen vastustamisella mutta laajensi kaikenlaiseen oikeistolaiseen liikehdintään järjestäytyneitä yhteiskunnallisia instituutioita vastaan kerätäkseen kannatusta niiltä jotka kokivat keskiluokkaisen sosioekonomisen asemansa olevan vaarassa.  Erityisesti he vastustivat ammattiyhdistysliikettä.  Meidän perussuomalaisemme vertautuvat boujadisteihin eikä moinen ajattelu ole kadonnut Ranskastakaan.

****) Banderistat ovat ukrainalaisia äärioikeistolaisia ja natseja jotka pitävät idolinaan II Maailmansodan aikaista natsikollabotööriä Stepan Banderaa (1909-1959).  Hän on myös virallisen Kiovan hallinnon sankari.

Ne tekee sotaa

 
Meitä suomalaisia on pidetty erityisen rauhaa rakastavana kansana. Niinpä meitä ei aiemmmin uskallettu yrittää viedä suoraan ja väkisin NATO:n kaltaisiin sotaliittoihin viralliseksi osaksi USA:n etupiiriä. Meitä hivutettiin pikkuhiljaa ja lyhyin askelin tepsuttaen. Kunnes länsi sai maailmanpolitiikan mannerlaatat liikahtamaan Ukrainassa konkreettiseen sotaan ihan USA:n geostrategisten imperatiivien*) mukaisesti.  Siellähän Kiovan hallinto sodituttaa ukrainalaisia USA:n auksiliaareina USA:n etupiirin laajentamiseksi itään. Sen pelotevaikutuksella näytetään saadun suomalaisten n.s. "yleinen mielipide" suopeaksi NATO-jäsenyydelle, tai ainakin muodostettua siitä sellainen kuva. Sen jälkeen "unohtivat" puheet demokraattisesta kansanäänestyksestä jäsenyyden hakemisesta ja meidän vietiin kiireellä ja hätiköiden jäseneksi. Mitä nyt piti dynaamisesti "demokratiajoustaa" turvallisuuspolitiikan takia **) ihmisoikeuksista ja lipoa autoritaarista Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğan:ia jotta hakemus tuli ratifioitua myös heidän Suuressa kansalliskokouksessaan.  Silloin turvallisuuden takaajana esiteltiin ettei Venäjä, se "ikiainen perivihollinen" ikinä uskaltaisi hyökätä NATO-maan kimppuun eikä mikään tule muuttumaan saati tänne tuotaisi ydinaseita.

*

NATO-maahan ei ole hyökätty mutta Venäjä hyökkää NATO-Suomeen millä hetkellä hyvänsä - meille väitetään

*

Nyt kun on eletty muutama kuukausi NATO-jäsenyyden ihanuutta, on ihan toinen ääni kellokkaiden kelloissa.  Ensin ei, tietenkään, pelkkä jäsenyys kelvannut vaan on pitänyt tehdä erillinen DCA-miehityssopimus USA:n ja NATO:n joukkojen oleilusta täällä, kuten aikoinaan 40-luvun alussa natsisaksalaisista "lomailijoista".

Sen jälkeen ties kuinka moni suomieliitin jäsenistä on vuorollaan käynyt tuomassa oman lisänsä sotavalmisteluihin. Listaan tähän vain muutamia exempli gratia:

- Sanna Marin:n hallitus lisäsi armeijan määrärahoja liki kaksinkertaisiksi ja ammustuotantoa on lisätty.

- Kanta ydinaseisiin on muutettu niin, ettei niitä enää vastusteta vaan mennään NATO:n ehdoin. Jos haluavat tuoda niin tuokoon, ihan Isäntämaa-MoU:n ja DCA-sopimuksen mukaan. 

- Presidentti Sauli Niinistö on uhonnut, että voima on paras turva ja vaatinut sotakuntoisuuden parentamista. m.m. liikunnalla

- Puolustusministeri Antti Häkkänen suunnittelee reserviläisten yläikärajan nostamista, ikäänkuin "tykinruoka" olisi loppumassa.

- Häkkänen on myös vaatinut erityisen varusteluneuvoston perustamista.

- Sisäministeri Mari Rantanen ja valtiovarainministeri(?) Riikka Purra etunenässä on pitänyt älämölöä itärajalle tulleista turvapaikanhakijoista.

- Vouhkataan turvapaikanhakijoista ja kaksoiskansalaisista vakoilijoina ja tiesminä hybridivaikuttajina.

- j.n.e. j.n.e.

Toki asialla on myös mainittujen "sankareiden" mukana muita, perässäjuoksijoita ja muuten innolla mukaan lähtijöitä.  Erityisesti n.s. vastuullinen media, MSM eli "main Stream Media" kuten anglosaksit sanovat,  on innolla mukana tuomassa meille tätä sodanlietsonnan "ilosanomaa".  Tässä lienee myös löydettävissä n.s. Mediapoolin "pukinsorkka" sotkemassa omilla sotatavoitteillaan.

Nyt jopa halutaan peitellä rauhanmuistomerkkejä piilotella kun helsinkiläinen valtuutettu Otto Meri haluaa Maailmanrauha-patsaan Rautavaaralle aiottuun "hylättyjen patsaiden museoon". Rauha pois silmistä niin on myös poissa mielestä.

Kaikki tuo, ja paljon muuta, osoittaa kuinka meidän eliittimme varustuttaa Suomea sotaan osana USA:n etupiiriä. Siihen kuuluu meidän mieliemme manipuloiminen sotimista varten.  Se ei olisi mikä tahansa sota vaan käytännössä kolmas maailmansota ydinaseilla varustautuneiden liittokuntien välillä. Siinä sodassa ei olisi voittajia vaikka meille kuinka uhotaan kuinka ylivertainen NATO on Venäjään (ja Kiinaan) nähden, niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin.

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus kera riittävän itsepuolustuksen tekemään mahdollisten aikojien kustannus/hyötylaskelmat epäedullisiksi.  Se pitäisi meidän poissa muiden sodista ja omiahan meillä ei kai ole?

Si vis pacem para pacem

___

*) USA:n "geostrategiset imperatiivit" ovat m.m. Zbigniew Brzezinski:n teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997) esittelemä käsite kuvaamaan USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä.

**) "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto" on maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen lanseeraama käsite