Maailmanpolitiikan arkipäivää

Päädyinpä hieman keräämään yhteenvetoa maailmanpolitiikan arkipäivästä nykykatsannossa. Horisontiksi asetin vuoden 2025 heinäkuun lopun keskellä mätäkuuta ja kohteena valikoitsemani merkittävät tapahtumat maailmalla ja osittain täälläkin, aloittaen näkyvimmästä eli Ukrainasta.

Ukrainassa on parhaillaan menossa edelleen jatkuva Venäjän hivuttava eteneminen samaan aikaan kun USA yrittää siirtyä uusiin seikkailuihin silti kasvonsa säilyttäen.  Se ei halunne uutta Vietnamia tai Afganistania joista lähtivät n.s. "häntä koipien välissä" vaikka nykyään priorisoikin Kiinan ja Iranin tärkeimmiksi vastustajikseen.  Siis Donald Trump:n hallinto pyrkii ikäänkuin neuvotteluratkaisuun jossa USA voi vetäytyä "kasvonsa säilytäen" ja Trump saattaa luoda rauhantekijän mainetta itselleen, haaveillessaan Nobel:n rauhanpalkinnosta.

Volodymyr Zelensky:n hallinto ei enää ole USA:n nöyrä vasalli vaan EU:n ja NATO:n länsieurooppalaisten eliittien, Suomi mukana, yllyttämänä pyrkii jatkamaan sotaa jonka näyttää silti olevan väistämättömästi häviämässä.  Sodan joka on ollut USAn etupiirin laajentamista  ja vuolasta kassavirtaa sotateolliselle kompleksille oligarkkien sivuvirtoineen samalla kun Vladimir Putin:n hallinto on pyrkinyt pysäyttämään lännen etenemistä.  Kiovan johtajat näyttävät hirttäneen itsensä niin sodankäyntiin että menettäisivät hillotolppansa jos ja kun se tulee loppumaan.

Lähi-Idässä jatkuu Israelin Eretz Israel -projekti *).  Se on elimellinen osa USA:n hajota ja hallitse -politiikkaa (divide et impera) Levantissa jossa se haluaa halllita öljyn tuotantoa ja sen kuljetusta sekä myös muita tavaravirtoja Suez:n kautta.  Israel tekee USAn "likaista työtä" pommittamalla vieraita maita ilman n.s. kansainvälisen yhteisön (lue: Lännen ylivaltapyrkimykset USAn johdolla) tuomiota. Sellainen olisi tullut välittömästi jos asialla olisi joku muu kuin oma liittolainen ja haluttu kumppani.  Nyt jotkut polititikot, m.l. suomalainen eliitti, laitetaan hieman heristämään sormea ja sanomaan että "hyi, ei noin saa tehdä" mutta asekauppa ja rahavirrat jatkuu kuten ennenkin, myös Suomesta.  Samalla palestiinalaisten tappaminen ja sorto jatkuu entosellään.  Nyt jo avoimesti puhuvat palestiinalaisten pakkosiirroista Donald Trump:n maalaillessa kiinteistöbusineksiään Gaza:an.

Kiina jatkaa nousuaan taloudellisena ja sotilaallisena mahtina mutta tekee sen sotimatta.  Kiinan kommunistisen puoleen nykyinen puoluejohtaja Xi Jinping asettuu hienosti vanhaan kiinalaiseen perinteeseen jossa linjat on pitkiä ja historiallisia.  Kun Mao Zedong:n aika osoitti ettei kapitalismin yli voi loikata niin nyt he käyvät kapitalismia "pikakelauksella" ja "sosialismi kiinalaisin ominaispiirtein" on jossakin tämän vuosisadan puolenvälin jälkeisessä ajassa. Heidän historiansa ei siis kulje kvartaaleittain vaikka kapitalismia elävätkin.

Kiina ei sotkeudu kauppa- ja projektikumppaniensa sisäisiin asioihin lännen tapaan joten se on yhä halutumpi kumppani esim afrikkalaisille maille jotka ovat maailman ihan viimeisiä vielä loppuun saakka kapitalisoimattomia alueita.  Jotkut niistä vielä melkein feodaalisia klaanihallintoja läntisten siirtomaaisäntien kouluttamine sotilaseliitteineen.  Samaan aikaan Kiina osoittaa kasvavalla armeijallaan Taiwanin **) kuuluvan "yhden Kiinan politiikan" mukaisesti Kiinaan yhtenä sen maakuntana ollen vain (pitkän) ajan kysymys koska se konkretisoituu.

Kiinan ohella BRICS jatkaa merkityksensä kasvattamista vaikka on poliittisesti hyvinkin erilaisten maiden varsin löyhä taloudellinen yhteenliittymä. Se on kasvanut Kiinan, Venäjän, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muodostamasta liitosta kymmenen maan kokonaisuudeksi (Argentiina luopui Javier Milei:n valtaannousun jälkeen jäsenyydestä).  Lisäksi on 13 kumppanimaan verkosto.  Merkittävä uusi avaus on myös BRICS:n oma kehityspankki eli New Development Bank.  BRICS:llä on myös muita kehityshankkeita vaikkei se näyttäisi pyrkivänkään EU:n kaltaiseksi valtioliitoksi saati yhteisvaluutta-alueeksi.  Joka tapauksesta se on kasvanut merkittäväksi taloudelliseksi vaikuttajaksi: Se on jo suurempi taloudellinen tekijä kuin G7 (liki kaikilla muilla mittareilla paitsi sotilasmenoilla mitattuna) ja sitä se on etenkin keskisessä Euraasiassa. Sen ehkä merkittävimpiä vaikutuksia on sen pyrkimys käydä kansainvälistä kauppaa useilla eri valuutoilla USAn Dollarin asemesta ja se on myrkkyä USAn äärimmäisen velkaantuneelle kansantaloudelle.  BRICS jatkanee kasvuaan sekä jäsenmäärältään että talouksiensa koolla tullen yhä merkittävämmäksi taloudelliseksi ja poliittiseksi toimijaksi. 

Arktisella alueella myös meno jatkuu. USA Donald Trump:n johdolla havittelee Grönlantia sen kaivannaisten ja strategisen sijainnin takia osaksi USA:sta.  Sama juonne lienee muiden seassa myös puheissa Kanadasta USA:n 51. osavaltiona. Olisihan USA:lla ihan eri painoarvo kiistassa Pohjoisen Jäämeren mineraalivaroista m.m. Lomonosovin harjanteella ja muuallakin jos Washingtonilla olisi koko Pohjois-Amerikan pohjoinen rannikko.  Samaan aikaan Venäjä vahvistaa armeijansa oloa omalla rannikollaan ja varmentaa Koillisväylää sekä arkista merenpohjaa itselleen.  USA havittelee oikeata jäänmurtajalaivastoa alueelle ja siihen haluaa itsensä sitoa myös suomalainen eliitti halullaan myydä jäänmurtajataosaamista. Sitä toki on ja sille pitäisi saada laajemmat markkinat mutta USA:n jäänmurtajat ovat osa sen laivastoa eikä sille laivoja toimittavat ole itsenäisiä.  Riskit on siis niin valtavat ettei nykyinen eliittimme taida sitä ymmärtää, tai ainakaan haluta ymmärtää.

USA rakentaa myös Tyynellä valtamerellä sotaliittoaan.  Se muodostaa Australian kanssa AUKUS-liittokuntaa jossa myös UK on omalla vähenevällä painoarvollaan (UK ei enää ole imperiumi vaikkei Lontoossa sitä välttämättä ollakaan sisäistetty, vielä) mukana.  Se on johtanut m.m. Australian uhmaamaan ydinsulkusopimuksen (1968) henkeä ydinkäyttöisillä mutta (vielä) ydinaseettomilla sukellusveneillään.

Samalla m.m. Australia yrittää painostaa Tyynenmeren valtioita jotka yrittävät pitää yllä suhteita myös Kiinaan.  Sen on saanut kokea m.m. Nauru johon Australialla on poliittinen ja taloudellinen alistamissuhde.  Oma juonensa on myös Filipiinien kohtalo vanhoine USA-laisine painolasteineen ***) 

Samaan aikaan Kiina kokee itselleen hyödylliseksi uittaa laivastoaan yhä kauempana omilta rannoiltaan ja Etelä-Kiinan meren riutoilta joita se yrittää omia kiistellen niistä naapureidensa kanssa.  Vastakkainasettelu siis sielläkin kehittyy.

***

Edellä esittelin muutamia maailmanpolitiikan kipupisteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on toki muuallakin.  Ne kuitenkin riittäkööt, tällä kertaa, esimerkeiksi laajemmasta kuviosta historian kehityksen tässä vaiheessa.  Koko II Maailmansodan jälkeisen ajan sodan "länsiliittoutuneet" USAn johdolla ovat hallinneet maailmanpolitiikka, mitä nyt NL yritti lyödä kapuloita rattaisiin, joskus paremmalla, yleensä huonommalla menestyksellä.  Se vaihe päättyi NL:n romahduttamiseen jolloin Francis Fukuyama:n silloisten puheiden mukaan historia pysähtyi ja luultiin siirrytyn ikuiseen USA-johtoiseen kapitalismiin ****).  Nyt, vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumista *****) lähtien tuota kehitystä on Venäjä pysäyttänyt. Toisaalta Venäjä on alkanut laittaa tosissaan hanttiin vaikka lännellä on vankka suunnitelma ja toisaalta Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi ja kiihdyttää etumatkaansa.  Yhdessä muun BRICS:n kanssa ne muuttavat maailmaa yksinapaisesta lännen hallinnasta moninapaiseksi- ja tahoiseksi sekä valuuttaiseksi verkostoksi.

Taustalla näyttäisi vaikuttavan brittimaantietelijä Halford Mckinder:n (1861-1947) kehittämä "Heartland Theory" ******) (suom. "sydänmaateoria").  Sen mukaan se joka hallitsee maailman "vipu-/napa/sydän-aluetta", hallitsee maailmaa. Tuon keskuksen hän sijoitti Keski-Aasian pohjoispuolelle ja Uralista itään.  Ja sinne tuntuu edelleenkin maailman valloilla olevan hinku.  Venäjä ja Kiina hallitsevat sitä (pivot area) nyt liittolaisina ja yhdessä keskiaasian tasavaltojen (Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan) kanssa.  Länsi (crescent), nykyisin Läntisenä arvoyhteisönä tunnettu, yrittää sitä saada käsiinsä kun samaan aikaan "itä" yrittää purkaa sitä uhmaavaa liittokuntaa. 

Kuva: Halford Mckinder:n käsitys napa- ja kehäalueista (1904)

Tokikaan Mckinder ei voinut nähdä kaikkia myöhemmin vaikuttavia seikkoja kun oli viktoriaanisen ajan tieteilijä.  Silti tuo asetelma on hyvinkin ajankohtainen sillä myös myöhemmät hillipohjaisten polttoaineiden tuotannon ja logistiikan sekä valuuttadominanssien vaikutusalueet noudattelevat mielenkiintoisella tavalla hänen hahmotelmiaan.  Suurin muutos lie vain n.s. anglo-saksisen maailman navan siirtyminen Lontoosta Washingtoniin.  Muutos jota ei viktoriaanisessa imperiumissa elänyt olisi voinut kuvitellakaan.

Suomi on Mckinder:n laskelmissa kehää ja siihen meidän eliittimme on meitä hirttämässä. Perinteisesti jo rautakaudelta lähtien olemme olleet idän ja lännen rajalla.  Välillä meitä on yritetty liittää milloin kumpaankin osapuoleen ja lähihistoriamme aikana entistä vahvemmin kehän sotaisiin liittokuntiin, aikaisemmin keisarilliseen Saksaan, Natsi-Saksan "Neuropa:an" (t.m.n. Neuordnung) ja nyt Euroopan unioniin (EU) ja NATO:on.  Tässäkin navan siirros Berliinistä Washingtoniin on enemmän sivuseikka ja riippuvuuden hakeminen ydintä.

Emme siis elä mitään poikkeuksellisia aikoja, vaikka aikalaisista onkin yleensä mukava niin ajatella omasta ajastaan, vaan elämme osaamme suuremmassa ja pidemmässä jatkumossa.  Se ei ole silti determinismiä vaan vain todennäköisiä valintoja mahdollisuuksien rajoissa. Siis vaihtoehtoja on.

Miten siis me ihmiset oppisimme lukemaan maailman tapahtumia ja tekemään objektiivisia johtopäätöksiä joita toimeenpannessamme lopetamme nämä vastakkainasettelut ja opimme elämään rauhassa keskenämme?  Kanssalaisina maailmankylässä.  Meitä suomalaisia koskettaa erityisesti hirtetäänkö meidän jonkin osapuolen imperialistisiin valloitus- ja ylivaltasuunnitelmiin vaan osaammeko navigoida niiden välistä?

---

*) Eretz Israel (suom: Israelin maa) on sionistien Maailman sionistijärjestön (hebr: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl: HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit) perustavassa kokouksessaan Genevessä 1896 Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla aloittama projekti jossa on tarkoitus valloittaa n.s. Eretz Israel:n alue eli Suur-Israel rotu- ja uskontopuhtaaksi sionistiseksi valtioksi. Alueen on tarkoitus ulottua "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä Syyrian autiomaahan ellei peräti Persianlahden pohjukkaan.

**) Taiwan on saari Kiinan kaakkoisrannikon edustalla. Vanhin nimitys lie "Liuqiu" (流求) n. vuodelta 638. Myöhemmin portigalilaiset siirtomaaisännät nimesivät saaren "Ilha Formosa:ksi" (suom. "Kaunis saari") 1500 luvulla. Seuraavalla vuosisadalla kiinalaiset nimesivät sen "Taiwan:ksi" paikallisen Taivoan-kansan mukaan. "Kiinan tasavalta" (ROC) siitä tuli Tšiang Kai-šek:n saman nimisen hallinnon vetäydyttyä sisällissodan tappion myötä saarelle. Hänen hallintonsa seuraajat hallitsevat saarta edelleenkin USA:n avustuksella.

***) Filippiinit oli käytännössä pitkään USA:n siirtomaa. Se oli Espanjan siirtomaa Fernão de Magalhães:n (1480-1521) saapumisesta 1521 USAn-Espanjan sotaan 1898 saakka. Per viam: Magalhães tapettiin Filippiineillä hänen sotkeennuttuaan paikallisten kuningaskuntien erimielisyyksiin.  USAn voiton  jälkeen filippiiniläiset soti USAa vastaan aina vuoteen 1913 mutta saaret oli sen miehittämiä kunnes se sai II Maailmansodan jälkeen nimellisen itsenäisyyden. Alistussuhde ei silti päättänyt ja jatkuu jollakin tasolla edelleenkin. Se näkyy m.m. Filippiinien hallinnon ulkopolitiikassa jossa USA ei anna se normalisoida suhteitaan Kiinaan.

****) USA-lainen valtiotieteilijä ja poliittinen taloustieteilijä Francis Fukuyama ennusti NL:n romahduttamisen yhteydessä esseessään "End of History?" historian loppua ja kapitalismin ikuista voittoa jota hän nimitti eufemismeilla "liberalismi" ja "vapaa markkinatalous". Hän on myöhemmin pyörtänyt kirjoittamansa. Toisaalta "historian loppu" on vanhempi konsepti. Jo Thomas More (1478-1535) Friedrich Hegel (1770-1831) ,Vladimir Solovjov (1853-1900) kirjoittivat siitä.

*****) Vuonna 2008 Sakartvelon hallinto Mikheil Saakašvili:n johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa tulitaukosopimuksen nojalla olleiden rauhanturvaajien kimppuun. Venäjän armeija saapui lopettamaan Sakartvelon armeijan hyökkäyksen ja ajoi sen pois. Tapaus kiihdytti Etelä-Ossetian ja Ahasian itsenäisyyspyrkimyksiä ja lähensi niiden hallintoja entisestään Venäjään.

******) Halford Mackinder: "The Geographical Pivot of History" (essee); The Geographical Journal, Vol. 23, No.4, (huhtikuu 1904). Alk. luento Royal Geographical Society:ssä. Per viam: Samaa kuviota "anglosaksinen länsi c. Euraasia" käytti George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" kuvaamaan Oceanian ulkopolitiikkaa.

Kolmensortin sionismia ja semiittejä

Palestiinan taas kiihdytetty kriisi on nostanut taas pintaan myös keskustelua aiheeseen liittyvästä terminologiasta, semitismistä, sionismista, niiden vastustajista jne.  Tavanomaiseen tyyliini en malta pitää lusikkaani erossa siitäkään sopasta joten tässä joitakin pohdintoja eräiltä kanteilta. En väitä näkökulmiani kattaviksi mutta yritän avartaa silti näköaloja.

Maantiedettä

Palestiinaksi nimitetään erisuuria alueita Välimeren itäpohjukassa.  Alue vaihtelee tarkoituksen ja tarkasteltavan ajankohdan mukaan. Vanhakantaisesti se kattaa Jordan-virran ja Kuolleen meren laakson sekä niiden Välimeren välisen alueen.  On puhuttu myös Cis-Jordaniasta eli Jordan:n tästä puolesta kun Euroopasta katsotaan, erotuksena Trans-Jordaniasta joksi nykyisen Jordanian kuningaskunnan aluetta aikaisemmin kutsuttiin.  Ne taas muodostivat II Maailmansodan loppuselvittelyihin asti entisen Britannian mandaatin Lähi-idässä eli Levantissa. Aiemmmin se oli osa Osmannien valtakuntaa.

Muita merkityksiä termille on m.m. Palestiinan valtio eli hallinto palestiinalaisalueilla eli n.s. Länsirannalla ja Gaza:ssa, Israelin vuonna 1967 valloittamia ja laittomasti miehittämiä alueita (p.l. Golanin kukkulat), Brittien mandaattia, muinaista Rooman valtakunnan Syyrian provinssia.

Nimi juontaa juurensa muinaiseen filistealaisiin (heprea: פְּלֶשֶׁת, transl.: Pəlešeṯ; muin. kreikka: Γῆ τῶν Φυλιστιείμ, transl.: Gê tôn Phylistieím) jotka pitivät valtakuntaansa alueella n 1200 e.a.a:sta Babylonin Nebukadressar II:n (642-562 e.a.a.) valloitukseen 604 e.a.a. asti.

Semitismiä

Semitismin termikään ei ole selkeä. Sillä on etymologisesti tarkoitettu muinaisia seemiläisiä kansoja ja heidän jälkeläisiään.  Heille on Raamatun pohjalta rakennettu historia muka Nooan pojasta Seemistä jonka jälkeläisistä muka kasvoivat aramealaisten, assyrialaisten, heprealaisten ja arabien kansat.  Hypoteesi on kuitenkin niin epätarkka ja täynnä mytologiaa ja folkloristiikkaa ettei sitä tieteilijät enää käytä.  Heille seemiläisyys on ollut jo pitkään kielisukulaisuutta.  Siten seemiläisiä ovat seemiläisiä kieliä puhuvat ja niitä ovat afro-aasialaiseen kielikuntaan kuuluvat m.m. nykyisen elävät kielet kuten arabia eniten puhuttuna sekä aramea (syyria), amhara, heprea ja tigrinja, monet etiopialaiset kielet j.n.e. sekä koko joukko jo kuolleita kuten foinikia, akkadi, edom, moab, samaria, puuni j.n.e. Maltaakin äidinkielenään puhuvat ovat seemiläisiä sillä se kuuluu arabikieliin.

Huom: Heprea, joka on nykyisen Israelin virallinen kieli, ehti jo kuolla ja kadota vanhoja uskonnollisia kirjoituksia lukuunottamatta mutta se elvytettiin ja rakennettiin uudelleen.  Merkittävä tekijä oli Eliezer Ben-Jehuda (1858-1922, alk. Perelman) joka rakensi modernin hebreankielen perusteet.  Onnistumiselle nähdään kaksi syytä: 1) poliittinen tarve saada monikielisille juutalaisille yhteinen kieli ja 2) eniten puhutun jiddiš:n tiukka kytkös Saksaan natsien kielenä.

Siis sekä Palestiinan arabit kuin juutalaisetkin ovat kaikki seemiläisiä jos ja kun puhuvat omia kieliään arabiaa ja hepreaa.

Sionismi

Kautta aikain erilaisilla kansoilla on ollut kulttuurisia sidoksia jotka ovat pitäneet yhteisöjä ja yhteiskuntia omalta osaltaan kasassa muiden omina aikoinaan merkittävämpien rinnalla. Vasta 1800-luvulla romantiikan (kulttuurisena suuntauksena, taiteessa j.n.e, ei romanttisena ihmissuhteena) elähdyttämänä syntyi ja synnytettiin kansallisromanttisia suuntauksia avuksi rakennettaessa kansallisuuksia joilla on joku yhteinen henki, kulttuuri, kansallistunne j.n.e. Luotiin n.s. kansallisaate eli nationalismi.  Olihan se hyödyllinen rakennettaessa kapitalistisia kansallisia kansantalouksia teollistuvissa yhteiskunnissa *).  Samassa ryöpyssä myös juutalaisten keskuudessa alkoi vastaava liikehdintä jonka yltyi Theodor Herzl:n (1860–1904) johdolla Basel:issa vuonna 1896 perustettuun Sionistiseen maailmanjärjestöön.  Se otti ohjenuorakseen juutalaisen kansan erityisyyden ja muinaisen valtakunnan aikojen kultaaman suuruuden palauttamisen.

Sittemmin opista on paisutettu rasistinen ja imperialistinen, liki übermensch-oppi jonka puitteissa rakennetaan etnisesti ja uskonnollisesti puhdasta Suur-Israelia, Eretz Israel:ia ((Hebr: ארץ ישראל השלמה, transl: Eretz Yisrael Hashlema, suom: "Koko Israelin maa") eli  "joelta joelle ja mereltä erämaahan" tarkoittaen maa-aluetta Niililtä Eufratiin ja Välimereltä Syyrian autiomaahan kauas nykyisen Jordanian taakse (alueen tarkemmista rajoista on erilaisia tulkintoja vanhoista folkloristiikkaan kirjatuista jumal'heerosten lupauksista).

Propagandassa siitä yritetään tehdä sisäsiistimpää juutalaisten halua omaan kotimaahan ilman raakuuksia. Siinäkin tosin unohdetaan että nuo maat ovat olleet ja ovat muiden.

Sionismi voidaan jakaa kannattajiensa mukaan kolmeen osa-alueeseen:
1) Juutalaiset sionistit jotka tuntevat itse kuuluvansa erityiseen juutalaiseen kansaan etuoikeuksineen Palestiinassa, heille "luvatussa maassa".
2) Uskonnolliset sionistit jotka haluavat tukea Israelia koska juutalaiset ovat "Jahwen valittu kansa" ja olihan Jeesuskin juutalainen. Etenkin kristinuskonnon parissa myös korostetaan juutalaisten kärsimystä koska kärsimys kuuluu heidän eetokseensa.
3) Äärioikeistolaiset sionistit jotka kaikesta natsien ja fasistien juutalaisvihasta huolimatta vihaavat vielä enemmän arabeja, noita "rättipäitä", "taatelintallaajia" ja "kamelinajajia" ja he katsovat Israelin silti kuuluvan länsimaihin eli meihin valkoihoisiin. Mielikuva lie syntynyt n.s. askenaasi-juutalaisten julkikuvasta eurooppalaisia ja pohjois-amerikkalaisina.

Juutalaisuus

Juutalaisuuskin on monitahoinen ja muotoinen käsite.  Toisaalta se on uskollinen suuntaus, yksi kolmesta n.s. "kirjauskonnosta" joka pohjaa n.s. abrahamilaiseen protouskontoon, lahkokuntaan jonka johtajat halusivat differentioida oman johtajuutensa eroon Babylonian hegemoniasta.  Siltä pohjalta lähtivät kehittämään ensin juutalaisuutta ja sen jälkeen roomalaiset vallanpitäjät suureksikin mainitun keisari Konstantinus I:n (272-337 j.a.a., lat. Flavius Valerius Constantinus, m.kreik. Κωνσταντῖνος, transl. Konstantínos) johdolla rakensivat kristinuskonnon m.m. sen eräiden lahkojen pohjalta.  Arabit taas Muhammad:n (570-632 j.a.a., alk Abu I-Qasim Mohammad ibn Abdullah al-Muttalib) johdolla islamin. Onhan arabian Allah (ﷲ) hebreaksi Jahwe (יהוה‎) ja suomeksi "jumala" jonka täkäläiset uskovat kirjoittavat isolla alkukirjaimella jumalheeroksensa erisnimeksi. Kaikkien noiden rakennustöiden taustalla ovat halu differentioitua kilpailijoista vallan saralla ja luoda jotain joka tehoaa paremmin kuin vanhemmat jo parhaimman teränsä menettäneet uskonnot.

Merkittävin teologinen ero kirjauskontojen välillä lie, että juutalaisuus ja islam ovat aitoja monoteismeja mutta kristillisyydessä on omituinen kolminaisuusoppi jossa heitetään ällyllistä häränpyllyä kolmesta jumalasta jotka ovat tarpeen mukaan vain yksi ja sitten taas kolme.  Siinäkin suhteessa Palestiinan uskomusmaailmat ovat lähempänä toisiaan kuin eurooppalaista.

Toisaalta juutalaisuus on myös ihan oma maailmansa joka osaa ja haluaa differentioitua muista.  Se myös sisältää monia erilaisia oppisuuntia fundamentalistisista ultraortodokseista korkkiruuvikiharoineen ja otsalle kiinnitettävine palikoineen (tefillah) aina maallistuneisiin taviksiin eli tavallisiiin ihmisiin elämässä tavallista arkea, ehkä muistaen juhlapäivinä joitakin sopiviksi katsomiaan perheen perinnäistapoja mutta muuten antamatta uskonnon häiritä normaalia elämänmenoa. 

Toisaalta juutalaisuus nähdään myös etnisenä käsitteenä joka onkin monimuotoisempi (lisää m.m. myöh "Uudempaa genetiikkaa" -alaotsikon alla.  Juutalaiset etnisenä ja kansallisena ryhmänä ovat historialtaan hajanainen joukko joita on kerääntynyt eri puolilta maailmaa toisaalta kansallisromanttisesti juutalaisiksi ja osin myös sellaisena ryhmänä muuttanut Palestiinaan.  Eripuolilla maailmaa asuu edelleenkin erilaisia juutalaisia yhteisöjä, jotkut paremmin kotoutuneita paikalliseen yhteiskuntaan ja jotkut niistä eristäytyen.  Venäjän federaatiossa on edelleenkin Juutalaisten autonominen alue eli oblasti (ven. Евре́йская автоно́мная о́бласть, transl. Jevreiskaja avtonomnaja oblast, jidd. ‏יידישע אויטאנאמע געגנט, transl. jidiše avtonome gegnt‎) Amurin ja Habarovskin alueiden sekä Kiinan välissä.  Näihin yhteisöihin kohdistuu edelleenkin kaikenlaisia stereotypioita eikä kaikki ole myötämielisiä antisionismin vastaisesta toiminnasta huolimatta. 

Lisäksi on Palestiinassa nykyään asuvat juutalaiset: harvat sieltä suvultaan kotoisinolevat ja lukuisammat sinne muuttaneet juutalaiset jotka asuvat Israelin valtiossa.  Heidän yhteiskuntansa ei myöskään ole homogeeninen lietsotusta chauvinismista huolimatta.  Siellä erotellaan tietenkin ei-kansallisiksi koetut erilleen, kuten toisaalta karkottamatta jätetyt arabit joille on sallittu kansalaisuus yhteiskunnan alimpana kastina ja kokonaan kansalaisuudettomat arabit jotka tuntuvat olevan täysin "vapaata riistaa" kiivaille siirtokuntien sionistieille ja IDF:lle ("Israeli Defence Forces").  Myös juutalaiset erotellaan: ylimpänä ovat aškenasit (hepr. ‏אשכנזים‎, aškenazim) eli Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tulleet, heidän jälkeensä muista alkuperistä olevat.  Alimpina ovat Intian juutalaiset eli Bene Israel (”Israelin lapset” ja Etiopian juutalaiset eli Beta Israel (suom. Israelin huone) eli Etiopian juutalaiset. Muut juutalaiset kutsuvat heitä myös haukkumanimellä falaša eli ulkopuoliset tai muukalaiset.  On siis hyvin perusteltua nimitää Israelia apartheid-valtioksi melkein Etelä-Afrikan aiemman rotuerottelysysteemin kaltaisena.

Vastakkainasettelua

Molemmilla, sekä sionismilla että semiiteillä on vastustajansa. Antisemiitit vastustavat ja vainoavat juutalaisia sinällään, etnisenä sekä uskonnollisena ryhmänä.  Heidät on monesti ollut helppo nähdä ja syyllistää sopivina erilaisuutta osoittavina syntipukkeina erilaisille epäonnistumisille ja takaiskuille, myös ei-uskonnollisille.  Se on saanut joskus raakojakin muotoja, pokromeja ja holocaustin sekä monia muita vainoja historian kuluessa.  Juutalaiset eivät kuitenkaan ole ainoita moisen kohteeksi joutuneita.  Läntisessä kulttuurissa on silti kistinuskonnosta kumpuava ristiriita Jahwen "valitun kansan" ja "Jeesuksen murhaajien" välillä josta tunnettua huonoa omaatuntoa yritetään paikkailla joskus jopa sekulaareissa piireissä.

 Antisionistit taas vastustavat sionistista aatetta, sen rasismia ja imperialismia sekä alueen alkuperäisille (ennen sionistien projektia) asukkaille aiheutettuja kärsimyksiä. Nakba:a eli katastrofia kuten palestiinalaiset itse sanovat.

Näitä kahta antiteesiä ei pidä sekottaa keskenään.  Antisemitismi on rasismia erilaisia ihmisiä kohtaan kun antisionismi on rasistisen ideologian ja sillä perustellun toiminnan vastustamista.  Liki kaikki antisemiitit ovat myös antisionisteja mutta valtaosa antisionisteista eivät ole antisemiittejä.  Onhan antisionismi vahvaa myös juutalaisten itsensä keskuudessa.

Uudenpaa genetiikkaa

Viimeisimpien geneettisten tutkimusten mukaan (m.m. Johns Hopkins -yliopisto) lie selvitetty nykyisen Israelin juutalaisten olevan lähinnä europpalaisia eikä heidän juurensa suinkaan ylety muinaisiin hebrealaisiin.  Luultavasti sittenkin n.s. kasaareja.  Sen sijaan palestiinalaisten, siis Palestiinan arabien juuret ulottuvat heidän olla muinaisten isrealiittojen, juudealaisten, galilealaisten jälkeläisiä, siten kun nyt yleensä ollaan kenenkään jälkeläisiä kansallisessa mielessä.

Poliittinen peli

Lähi-itä on ollut n.s. "aikojen alusta" merkittävä maailmanpolitiikan näyttämö. Sehän on liki ensimmäisiä n.s. kulttuurievoluution keskuksia. Alunperin yhteiskunnat alkoivat kehittyä n.s. Mesopotamiassa johon syntyivät ensimmäiset kaupunkivaltiot, Ur, Kish, Uruk j.n.e.  Kehitys levisi nopeasti myös länteenpäin, ulottuen Palestiinaankin.  Siitä lähtien siellä on kiistelty ja taisteltu vallasta ja vauraudesta.

Tällä hetkellä maailmanpolitiikan arkipäivässä keskeisin toimija on USA joka pyrkii hallitsemaan Lähiä-idän öljy- y.m. varoja ja maailmantalouden merkittävimpiä logistiikkareittejä eräänlaisella roomalaisen "divide et impera" -politiikan uusversiolla jossa toisaalta aiheutetaan hajaannusta ja kaaosta sekä hallitaan sitä auksiliaarien harjoittamalla väkivallalla, tässä tapauksessa Israelin avulla.  Siitä ovatkin rakentaneet alueen mahtavimman ja tiuskeimman sotakoneen jonka johtajat eivät välitä toisten kohtaloista.

Summa summarum et aggere plus

Palestiinan tilanne on ja on ollut pitkään sekä poliittisesti että käsitteellisesti sekasotku joka on aiheutettu tietoisesti harjoittamalla tietoista ja tarkoitushakuista politiikkaa.  Hämmentäjät eivät ole juurikaan välittäneet tavallisista ihmisistä omissa kodeissaan ja hämmentäminen jatkuu koska riittävän vaikutusvaltaiset tahot siitä hyötyvät.

Sota on ra(u)haa**)

Maailman poliittiset tuulet ja mannerlaattojen liikkeet eivät anna kovin positiivisia tulevaisuuden näkymiä paremmasta kehityksestä eli rauhanmahdollisuuksista näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.  Pikemmin suurvaltojen ristiriidat tullevat riepottelemaan Lähi-idän ihmisiä jatkossakin, valitettavasti.

---

*) Kansallisuusaatteen ja sen pohjalta lietsotulla yltionationalismilla, chauvinismilla, saatettiin luoda valtiollisesti uudelleenhahmottuvassa teollistuvassa maailmassa kansallisia valtakeskittymiä ja niille armeijoita puolustamaan kapitaalien omistajien etuja muita vastaavia vastaan kun niille oli antaa uusi yhteinen identiteetti: mystinen menneisyyden omaava "kansa".

**) George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) sijoitti romaaniinsa 1984 uuspuhetta ja kaksoisajattelua edustavan iskulauseen "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys voimaa".  Myöhemmin Mauri Antero Numminen (s. 1940) muotoili sen alun uudelleen tiputtaen u-kirjaimen pois antaen sille vielä paremmin sotien todellista luonnetta kuvaavan ilmeen.

Palestiinalainen kissa pöydällä

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas jättenee huomenna perjantaina anomuksen palestiinalaisten täydestä jäsenyydestä Yhdistyneissä kansakunnissa (UN).  Tuskastuneena vuosikymmenten jaaritteluihin ja epäonnistuneisiin neuvotteluihin, palestiinalaishallinto (Palestinian Authority (PA)) on päättänyt nostaa kissan myös YK:n pöydälle.

II Maailmansodan jälkeen YK:n suunnitelmaan kuului molempien, sekä juutalaisen että arabivaltioiden perustaminen.  Suunnitelma ei kelvannut kummallekaan osapuolelle.  Juutalaiset hylkivät sitä koska eivät saaneet kaikkea eli ahnehtimaansa Suur-Israelia (Eretz Israel) ja palestiinalaisarabit hylkivät sitä koska se vei arabien asuttamia maita israelilaisille.  Jako ei siis vastannut väestösuhteita vaan tuki juutalaisten sionistisia valloitussuunnitelmia.  Juutalaiset perustivat oman valtionsa yksipuolisesti, vastoin YK:n suunnitelmaa ja sen jälkeen ovat pitäneet sota- ja poliisivoimallaan huolen, että alueen arabit eli palestiinalaiset eivät kykene samaan.  Suurena apuna tässä imperialismissa israelilaisilla on ollut USA ja siellä n.s. juutalainen lobby.  USAhan edelleenkin rahoittaa suuren osan Israelin budjetista ja siten sen väkivaltakoneistojen ylläpidosta.

Palestiinalaisten julkistettua aikeensa hakea YK:n täysjäsenyyttä USAn johto, presidentti Barack Obama etunenässä ovat yrittäneet estellä ja pelotella palestiinalaisia peräytymään aikomuksessaan.  Se paljastaa USAn politiikan kaksinaamaisuuden räikeimmillään.  Obama on selittänyt, että rauha Lähi-itään voidaan saada vain Israelin ja Palestiinan keskinäisillä neuvotteluilla.  Jos Obama olisi todella sitä mieltä, hän ei sekaantuisi asiaan rahoittamalla ja tukemalla toista osapuolta eikä estäisi toisen osapuolen normaaleja oikeuksia yrittää ajaa asiaansa YK:ssakin.  Oikeasti rauha saataisi hyvinkin helposti.  Se edellyttäisi vain, että USA vetäisi tukensa pois Israelilta ellei se suostu palestiinalaisvaltion rakentamiseen myös sille elinkelpoisin rajoin ja ehdoin.

Erityisen löperön vaikutelman antaa Suomen ulkopoliittinen johto.  Presidentti Tarja Halonen on puhunut ympäripyöreitä ja kauniita.  Samoin ulkomisteri Erkki Tuomioja on ollut harvinaisen hiljainen ja yrittää piiloutua EU:n selän taakse.  Mukamas yhteinen kanta pitää saada ja vasta jos sitä ei saada, voi Suomella olla omakin mielipide.  Ei sanaakan miten Suomi yrittäisi vaikuttaa EU:n kantaan.  Aikaisemmin heidän puheistaan on saanut käsityksen, että he eivät ainakaan periaatteessa olisi sionistien ja heidän nyötäjuoksijoidensa talutettavissa.  Tosin ilmeisesti homma on kuitenkin paremmin hanskassa kuin se olisi ollut edellisen hallituksen ulkoministerillä, NATO-kiimakko Alexander Stubbilla.  Ilmeisesti pissa on lurahtanut heidän sukkiinsa kun samaan aikaan on pitäisi ajaa Suomen jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostossa.  Silloin kun ei parane suututtaa ketään ja pitäisi olla kaikkien kanssa samaa mieltä.

Lopputuloksena on, että Suomi kiltisti tulee tukeneeksi USAn etupyyteitä tässäkin asiassa.  Eikä palestiinalaiset saa vieläkään ansaitsemaansa omaa valtiota ja rauhaa vaan sama sionistinen meno jatkuu.  Tosin Israel alkaa sisäisestikin jo rakoilla kun avarakatseisimmat ja kaukonäköisimmät juutalaiset alkavat huomata nykymenon mahdottomuuden pitkällä tähtäyksellä.  Israelin talous, edes USAn tuella ei näytä kestävän vuosikymmeniä jatkuvaa sotaleirin ylläpitoa.  Tähän asti taloudellisia vaikeuksia on yritetty ratkaista riistämällä maata miehitetyiltä alueilta mutta sekin alkaa loppua.  Edessä siis on joko todella suurenluokan katastrofi ja kallis ratkaisu sitä kautta tai maailmanluokan silmien aukaisu tosiasioille. Joka tapauksessa tästä tämän hetkisestä tilanteesta YK:ssa ja n.s. läntisen arvoyhteisön reaktioista pitäisi kaikkien nähdä miten tavallisia ihmisiä,  meitä ja palestiinalaisia viedään kuin litran mittaa pihalle lumiukon seuraksi.

Boikotoin Israelia

Päivän paperinen Helsingin Sanomat tietää kertoa Israelin parlamentin hyväksyneen lain joka kieltää Israelin ja etenkin sen laittomien siirtokuntien boikotoimisen.

Tiedoksi Israelin viranomaisille: Olen boikotoinut henkilökohtaisesti Israelia ja israelilaisia tuotteita jo vuosikymmeniä.  Tulen jatkamaan boikottia kunnes Israel mahtuu YK:n sille suunnittelemien rajojen sisälle ja suostuu elämään sovussa naapureidensa kanssa.

Same in English:
Announce to Israeli authorities: I have been personally boycotting Israel and her products for decades.  I will continue boycott until Israel fits inside borders UN planned for it and it is enable to live in peace with its neighbours.

Lähi-Idän mustat pisteet

Lähi-Idän kriisistä tai tilanteesta kirjoitettaessa vallitsee kummallinen muotopuoli yksisilmäisyys. Valtaosa on sokeasti Israelin puolella ja sitten on pieni vähemmistö joka on yhtä sokeasti toisen osapuolen puolella. Ajattelin repostella joitakin tässä juuri nyt päällä olevassa akuutissa tilanteessa mieleen tulleita juttuja.

Israelin perustaminen

Yleensä unohdetaan, että Israelin ja sen naapureiden välisessä yhteydenotossa on kyse sionistien suunnitelmasta rakentaa Erez Israel, pyhissä kirjoituksissa luvattu maa. Suunnitelmaa alettiin rakentaa jo 1800-luvulla Theodor Hertzl:n johdolla. Se piti sisällään ajatuksen houkutella tavallisia juutalaisia Palestiinaan valloittamaan ja rakentaan Israelin valtiota johtajien saapua valmiiseen maahan johtamaan.

Sittemmin suunnitelman toteutus on joutunut mutkittelemaan maailmanpolitiikan kurveissa joista ei ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Oma kuvionsa on ollut maailmansodilla ja niihin liittyvillä valta-asetelmilla. Englantilaiset ja muut ympärysvallat pyrkivät eristämään Saksaa ja sen liittolaisia, m.l. Turkkia, houkuttelemalla juutalaisia. Siinä ei paljon ajateltu alueen silloista väestöä.

Kun II Maailmansodan jälkeen tilannetta ratkottiin, YK teki jakosuunnitelman jonka mukaan juutalaisille valtiotaan varten luvattiin paljon enemmän maata kuin millä heitä asui. Sekin olisi vaatinut siis paikallisten muuttamista asuinsijoiltaan. Suunnitelma ei kuitenkaan siionisteille kelvannut vaan he perustivat Israelin valtion YK:n suunnitelman vastaisesti ja paljon suuremmalle alueelle. Suur-Israel -suunnitelmat kattavat vieläkin suuremman alueen eli koko Cis-Jordanian eli Jordanvirran ja Välimeren välisen alueen.

Israelin valtion perustamista seurasi massiivinen palestiinalaisten karkotusaalto, nykyterminologialla etninen puhdistus. Samassa yhteydessä syntyivät palestiinalaisten nykyiset pakolaisleirit.

Myöhemmät vaiheet, vuoden 67-sota, rauhansopimus Egyptin kanssa, Jerusalemin monikulttuurisuuden kiistäminen j.n.e. on seurausta tuosta nykyisen Israelin alueen muodostumisesta.

Teokratia

Monasti esitetään, että Israel olisi vapaa, länsimainen demokratia totalitarismien keskellä. Silloin unohdetaan juutalaisuuden luonne uskonnollisena identiteettinä ja uskonnon asema heidän yhteiskunnassaan.

Juutalaiset, sikäli kun oikeasti on kyse tuolta maantieteelliseltä alueelta kotoisin olevista tai niistä joiden juuret ovat siellä, he ovat samaa etnistä ryhmää palestiinalaisten kanssa. Muualta muuttaneissa on paljon myös muita etnisiä aineksia. Vaikka suhtautuukin kriittisesti moniin juutalaisuuden historiasta esitettyihin kertomuksiin, juutalaiset eivät ole vain diasporaan muuttaneiden seemilästen jälkeläisiä. Joukosta löytyy myös perimää Kasaareilta ja koillisesta Afrikasta sekä myös muualta. Kaiken kaikkiaan juutalaisuutta nimittää enemmän uskonto kuin etnisyys. Siitä seuraa, että uskonto määrittää ihmisen asemaa eikä kyse ole demokratiasta vaan teokratiasta.

Uskollisuuden merkitys identiteetin muodostajana selittää siten myös osaltaan israelilaisen yhteiskunnan käytöstä. Toisaalta halutaan olla järkiperäisiä sekulaareja länsimaalaisia mutta identiteetti rakennetaan uskonnon kautta, myös valtiolle. Lopputuloksena on ristiriita, jota yritetään ratkaista korostamalla erilaisuutta. Siinä yhteydessä erilaiset uskonnolliset hurmahenget saavat jalansijaa koska rakennetussa identiteetissä on sisäänrakennettuna tarve korostaa erilaisuutta.

Palestiinalaisten identiteetti

Jos on juutalainen identiteetti hyvin monimutkainen juttu niin palestiinalaisuus on myös (vielä) hämärä käsite. Ennen juutalaisuuden korostettua esiintuloa eli juutalaisen valtion rakentamista palestiinalaisilla muslimeilla koko Lähi-Idässä ei liene ollut tietoista kansakunnan tai kansan identiteettiä, kuten ei juutalaisillakaan. Yhteiskunnat muodostuivat heimoista ja klaaneista joiden tavat, perinteet ja kielet vaihtelivat. Silloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa ei ollut tarvetta kansan käsitteelle. Valtionrajatkin muodosti siirtomaavaltiot ja valloittajat, Osmannit ja englantilaiset joista paimentolaiset eivät välittäneet.

Vasta Israelin valtion rakentaminen ja siitä aiheutunut juutalaisten ylivallan väkivaltainen korostaminen a.o. alueella sai aikaan kansallisen tunteen kehittymisen ja palestiinalaisen identiteetin syntymisen erotuksena muista alueen kansallisista ryhmistä. Samaan aikaan Trans-Jordaniassa et al kehittyi omat kansalliset prosessinsa.

Tämän hetkisenä tilanteena meillä sitten on Palestiinan, Jordanian, Israelin j.n.e. kansat.

Aktio ja re-aktio

Yleisenä julkisuudessa esitettynä tiedonvälityksen taktiikkana on esittää Israelin hallinnon toimet reaktioina palestiinalaisten tekoihin ja palestiinalaisten teot alkuperäisinä irrationaalisina terroritekoina. Oikeasti kehitys on kuitenkin lähtenyt nimen omaan sionistien alueelle tunkeutumisesta ja palestiinalaisten teot ovat reaktioita siihen ja siitä seuranneeseen kehitykseen. Tuloksena meillä on kierre jossa jokainen teko synnyttää seuraavia tekoja. Tiedon välittäjät, nuo hutkivat zurnalistit, esittävät ne sitten pääsääntöisesti palesttinalaisten pahoina tekoina joihin israelilaiset vastaavat.

Erityinen tiedonvälityksen normi tuntuu olevan esittää palestiinalaisten teot suoraan siviileihin kohdistettuina ja israelilaisten teot taas terroristeihin tai objektiivisuuden puuskan iskiessä militantteihin kohdistuvina. Jos israelilaisten iskuissa kuolee siviilejä niin ne ovat valitettavia "oheisvahinkoja" tai on käytetty ihmiskilpiä. Kun taas palestiinalaisten iskuissa kuolee siviilejä niin esitetään, että kohteena oli, taas, siviilit. Tämä siitäkin huolimatta, että iskun kohteena on ollut esimerkiksi ravintola tai bussi täynnä sotilaita. Erityisen omalaatuisen yksisilmäiseksi tämä muuttuu kun vertaillaan taistelijoiden aseistusta ja muuta välineistöä. Israelilaisilla on parasta mitä rahalla saa ja siitä huolimatta osumatarkkuus on mitä on. Palestiinalaisilla taas on vain kotikutoisia granaatteja ja raketteja ja kuitenkin he tuntuvat osuvat pelottavan tarkasti juuri niihin siviileihin, jotka tietenkään eivät ole ihmiskilpinä.

Koston kierteen katkaiseminen

Lähi-idässä vallitsee nyt kostonkierre jo ruokkii itse itseään. Se olisi saatava poikki. Se ei kuitenkaan katkea niin kauan kun joku hyötyy jatkuvasta sotimisesta. Hyötyjiä ovat armeijat ja niiden johdot. Tämä koskee niin Israelin IDF:ä kuin palestiinalaistenkin hajanaisempia taistelujoukkoja. Tämä nykyinen tilanne pönkittää väkivaltakoneistojen johtoja ja ääriryhmiä, molemmilla puolilla.

Israelin sorto ja uhka pitää Hamasin et al vallassa. Ja samalla tavalla Israelin puolella koetaan armeija turvallisuuden tuojana. He halauvat myös tilanteen säilyvän sellaisena. Siten väkivaltaa ja kriisin pitkittymistä kaipaavat eniten siitä elävät.

Palestiinalaisten itsemurhapommittajien synnyn pysäyttää vain nuorten näköala paremmasta tulevaisuudesta rauhantöissä. Sitä ei ruokita pommituksilla, tankeilla ja puskutraktoreilla vaan työllä ja toimeentulolla.

Mitä nyt olisi tehtävä

Meidän tulisi osoittaa, etenkin pahimmalle agressorille, että n.s. kansainvälinen yhteisö ei enää suostu katsomaan vain sormea heristäen sen murhatöitä. Palestiinalainen osapuoli on jo asesaarrossa. Seuraavaksi meidän pitää asettaa myös toinen osapuoli eli Israel asesaartoon ja lopettaa kaikenlainen väkivaltavälineisiin liittyvä yhteistyö sen kanssa.

Sen lisäksi voitaisi käyttää muita taloudellisia painostuskeinoja sitä vastaan. Esimerkiksi sotaisimpien johtajien ja sikäläisten asetehtaiden varojen jäädyttäminen kansainvälisissä rahalaitoksissa.

YK:n tulisi viipymättä käynnistää Israelin tahdosta riippumaton kansainvälinen ja objektiivinen selvitystyö Gazaan menossa olleiden laivojenja niillä olleiden ihmisten kohtalosta ja kokemuksista.

Lisäksi n.s. humanitaarisena interventiona tulisi YK:n avata avustusreitit niin Gazaan kuin Länsirannallekin niin, että Israelin viranomaiset eivät pääse niihin käsiksi. Samalla palestiinalaisalueiden rajavalvonta, ulkomaankauppa j.ne. tulisi ottaa YK:n hoitoon kunnes palestiinalaiset pystyvät niistä itse huolehtimaan itsenäisessä valtiossaan.

Silloin tilanne voitaisi jollakin aikaperspektiivillä saa sellaiseksi, että tasavertaiset Israelin ja Palestiinan valtiot voisivat huolehtia tasavertaisesti ja rauhanomaisesti suhteistaan.

Obama ja odotusarvo

USA:n vasta valittu presidentti Barack Obama on sitten saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon Norjan suurkäräjiltä. Valinta on kummallinen. Palkinnon saajan historia tässä suhteessa on kovin lyhyt eikä konkreettiset teotkaan puhu valinnan puolesta.

Obama on tosin puhunut muutamia kertoja hyvään suuntaan, esimerkiksi ydinaseettomuuden puolesta mutta käytännön tekoja saamme vieläkin odottaa. Niitä sen sijaan on toiseen suuntaan. Eräänä ensimmäisenä tekonaan hän komensi laajentamaan Afganistanin sotaa Pakistaniin. Hän toki pysäytti vaarallisen ohjuskilpihankkeen edeltäjänsä uudeksi Euroopaksi nimittämään itäiseen Keski-Eurooppaan. Mutta se onkin suunniteltu korvattavaksi uudella ja laajemmalla merelle sijoitettavalla ohjuskilpijärjestelmällä. Ainoa konkreettinen teko rauhan puolesta hänen aikanaan toistaiseksi näyttäisi olevan, että U.S.A. ei ole vielä hyökännyt Iraniin.

Jäljelle jää Obaman puheissaan nostattamat odotusarvot hänen tulevasta toimistaan. Lopettaako hän ihan oikeasti Irakin sodan, Quantanamon vankileirin, aloittaako neuvottelut Lähi-Idässä j.n.e. j.n.e. On paljon asioita joita hän on luvannut mutta ne näyttävät vain lykkäytyvän ja samalla Afganistanin ja Lähi-Idän tilanteet jatkavat kärjistymistään. Jäämme odottamaan josko hän täyttäisi antamansa lupaukset. Oma kysymyksensä on tietenkin mikä on hänen oma halunsa ja mikä oikeasti U.S.A:ssa valtaa pitävän aseteollisuusryhmittymän halut.

Nobelin rauhanpalkintoon ei kuitenkaan taida kuulua minkäänlaista takuuta. Eli jos Obama ei täytäkään häneen asetettuja toiveita niin häneltä tuskin haetaan palkintoa pois. Konkreettiset toimet hänen valtakaudellaan kun viittaavat hänen kuitenkin asettuvan samaan sodanlietsojien joukkoon kuin aiemmat sellaiset palkinnonsaajat kuten Henry Kissinger, Menahem Begin ja Martti Ahtisaari.