Israelin perustaminen
Yleensä unohdetaan, että Israelin ja sen naapureiden välisessä yhteydenotossa on kyse sionistien suunnitelmasta rakentaa Erez Israel, pyhissä kirjoituksissa luvattu maa. Suunnitelmaa alettiin rakentaa jo 1800-luvulla Theodor Hertzl:n johdolla. Se piti sisällään ajatuksen houkutella tavallisia juutalaisia Palestiinaan valloittamaan ja rakentaan Israelin valtiota johtajien saapua valmiiseen maahan johtamaan.
Sittemmin suunnitelman toteutus on joutunut mutkittelemaan maailmanpolitiikan kurveissa joista ei ole puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Oma kuvionsa on ollut maailmansodilla ja niihin liittyvillä valta-asetelmilla. Englantilaiset ja muut ympärysvallat pyrkivät eristämään Saksaa ja sen liittolaisia, m.l. Turkkia, houkuttelemalla juutalaisia. Siinä ei paljon ajateltu alueen silloista väestöä.
Kun II Maailmansodan jälkeen tilannetta ratkottiin, YK teki jakosuunnitelman jonka mukaan juutalaisille valtiotaan varten luvattiin paljon enemmän maata kuin millä heitä asui. Sekin olisi vaatinut siis paikallisten muuttamista asuinsijoiltaan. Suunnitelma ei kuitenkaan siionisteille kelvannut vaan he perustivat Israelin valtion YK:n suunnitelman vastaisesti ja paljon suuremmalle alueelle. Suur-Israel -suunnitelmat kattavat vieläkin suuremman alueen eli koko Cis-Jordanian eli Jordanvirran ja Välimeren välisen alueen.
Israelin valtion perustamista seurasi massiivinen palestiinalaisten karkotusaalto, nykyterminologialla etninen puhdistus. Samassa yhteydessä syntyivät palestiinalaisten nykyiset pakolaisleirit.
Myöhemmät vaiheet, vuoden 67-sota, rauhansopimus Egyptin kanssa, Jerusalemin monikulttuurisuuden kiistäminen j.n.e. on seurausta tuosta nykyisen Israelin alueen muodostumisesta.
Teokratia
Monasti esitetään, että Israel olisi vapaa, länsimainen demokratia totalitarismien keskellä. Silloin unohdetaan juutalaisuuden luonne uskonnollisena identiteettinä ja uskonnon asema heidän yhteiskunnassaan.
Juutalaiset, sikäli kun oikeasti on kyse tuolta maantieteelliseltä alueelta kotoisin olevista tai niistä joiden juuret ovat siellä, he ovat samaa etnistä ryhmää palestiinalaisten kanssa. Muualta muuttaneissa on paljon myös muita etnisiä aineksia. Vaikka suhtautuukin kriittisesti moniin juutalaisuuden historiasta esitettyihin kertomuksiin, juutalaiset eivät ole vain diasporaan muuttaneiden seemilästen jälkeläisiä. Joukosta löytyy myös perimää Kasaareilta ja koillisesta Afrikasta sekä myös muualta. Kaiken kaikkiaan juutalaisuutta nimittää enemmän uskonto kuin etnisyys. Siitä seuraa, että uskonto määrittää ihmisen asemaa eikä kyse ole demokratiasta vaan teokratiasta.
Uskollisuuden merkitys identiteetin muodostajana selittää siten myös osaltaan israelilaisen yhteiskunnan käytöstä. Toisaalta halutaan olla järkiperäisiä sekulaareja länsimaalaisia mutta identiteetti rakennetaan uskonnon kautta, myös valtiolle. Lopputuloksena on ristiriita, jota yritetään ratkaista korostamalla erilaisuutta. Siinä yhteydessä erilaiset uskonnolliset hurmahenget saavat jalansijaa koska rakennetussa identiteetissä on sisäänrakennettuna tarve korostaa erilaisuutta.
Palestiinalaisten identiteetti
Jos on juutalainen identiteetti hyvin monimutkainen juttu niin palestiinalaisuus on myös (vielä) hämärä käsite. Ennen juutalaisuuden korostettua esiintuloa eli juutalaisen valtion rakentamista palestiinalaisilla muslimeilla koko Lähi-Idässä ei liene ollut tietoista kansakunnan tai kansan identiteettiä, kuten ei juutalaisillakaan. Yhteiskunnat muodostuivat heimoista ja klaaneista joiden tavat, perinteet ja kielet vaihtelivat. Silloisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa ei ollut tarvetta kansan käsitteelle. Valtionrajatkin muodosti siirtomaavaltiot ja valloittajat, Osmannit ja englantilaiset joista paimentolaiset eivät välittäneet.
Vasta Israelin valtion rakentaminen ja siitä aiheutunut juutalaisten ylivallan väkivaltainen korostaminen a.o. alueella sai aikaan kansallisen tunteen kehittymisen ja palestiinalaisen identiteetin syntymisen erotuksena muista alueen kansallisista ryhmistä. Samaan aikaan Trans-Jordaniassa et al kehittyi omat kansalliset prosessinsa.
Tämän hetkisenä tilanteena meillä sitten on Palestiinan, Jordanian, Israelin j.n.e. kansat.
Aktio ja re-aktio
Yleisenä julkisuudessa esitettynä tiedonvälityksen taktiikkana on esittää Israelin hallinnon toimet reaktioina palestiinalaisten tekoihin ja palestiinalaisten teot alkuperäisinä irrationaalisina terroritekoina. Oikeasti kehitys on kuitenkin lähtenyt nimen omaan sionistien alueelle tunkeutumisesta ja palestiinalaisten teot ovat reaktioita siihen ja siitä seuranneeseen kehitykseen. Tuloksena meillä on kierre jossa jokainen teko synnyttää seuraavia tekoja. Tiedon välittäjät, nuo hutkivat zurnalistit, esittävät ne sitten pääsääntöisesti palesttinalaisten pahoina tekoina joihin israelilaiset vastaavat.
Erityinen tiedonvälityksen normi tuntuu olevan esittää palestiinalaisten teot suoraan siviileihin kohdistettuina ja israelilaisten teot taas terroristeihin tai objektiivisuuden puuskan iskiessä militantteihin kohdistuvina. Jos israelilaisten iskuissa kuolee siviilejä niin ne ovat valitettavia "oheisvahinkoja" tai on käytetty ihmiskilpiä. Kun taas palestiinalaisten iskuissa kuolee siviilejä niin esitetään, että kohteena oli, taas, siviilit. Tämä siitäkin huolimatta, että iskun kohteena on ollut esimerkiksi ravintola tai bussi täynnä sotilaita. Erityisen omalaatuisen yksisilmäiseksi tämä muuttuu kun vertaillaan taistelijoiden aseistusta ja muuta välineistöä. Israelilaisilla on parasta mitä rahalla saa ja siitä huolimatta osumatarkkuus on mitä on. Palestiinalaisilla taas on vain kotikutoisia granaatteja ja raketteja ja kuitenkin he tuntuvat osuvat pelottavan tarkasti juuri niihin siviileihin, jotka tietenkään eivät ole ihmiskilpinä.
Koston kierteen katkaiseminen
Lähi-idässä vallitsee nyt kostonkierre jo ruokkii itse itseään. Se olisi saatava poikki. Se ei kuitenkaan katkea niin kauan kun joku hyötyy jatkuvasta sotimisesta. Hyötyjiä ovat armeijat ja niiden johdot. Tämä koskee niin Israelin IDF:ä kuin palestiinalaistenkin hajanaisempia taistelujoukkoja. Tämä nykyinen tilanne pönkittää väkivaltakoneistojen johtoja ja ääriryhmiä, molemmilla puolilla.
Israelin sorto ja uhka pitää Hamasin et al vallassa. Ja samalla tavalla Israelin puolella koetaan armeija turvallisuuden tuojana. He halauvat myös tilanteen säilyvän sellaisena. Siten väkivaltaa ja kriisin pitkittymistä kaipaavat eniten siitä elävät.
Palestiinalaisten itsemurhapommittajien synnyn pysäyttää vain nuorten näköala paremmasta tulevaisuudesta rauhantöissä. Sitä ei ruokita pommituksilla, tankeilla ja puskutraktoreilla vaan työllä ja toimeentulolla.
Mitä nyt olisi tehtävä
Meidän tulisi osoittaa, etenkin pahimmalle agressorille, että n.s. kansainvälinen yhteisö ei enää suostu katsomaan vain sormea heristäen sen murhatöitä. Palestiinalainen osapuoli on jo asesaarrossa. Seuraavaksi meidän pitää asettaa myös toinen osapuoli eli Israel asesaartoon ja lopettaa kaikenlainen väkivaltavälineisiin liittyvä yhteistyö sen kanssa.
Sen lisäksi voitaisi käyttää muita taloudellisia painostuskeinoja sitä vastaan. Esimerkiksi sotaisimpien johtajien ja sikäläisten asetehtaiden varojen jäädyttäminen kansainvälisissä rahalaitoksissa.
YK:n tulisi viipymättä käynnistää Israelin tahdosta riippumaton kansainvälinen ja objektiivinen selvitystyö Gazaan menossa olleiden laivojenja niillä olleiden ihmisten kohtalosta ja kokemuksista.
Lisäksi n.s. humanitaarisena interventiona tulisi YK:n avata avustusreitit niin Gazaan kuin Länsirannallekin niin, että Israelin viranomaiset eivät pääse niihin käsiksi. Samalla palestiinalaisalueiden rajavalvonta, ulkomaankauppa j.ne. tulisi ottaa YK:n hoitoon kunnes palestiinalaiset pystyvät niistä itse huolehtimaan itsenäisessä valtiossaan.
Silloin tilanne voitaisi jollakin aikaperspektiivillä saa sellaiseksi, että tasavertaiset Israelin ja Palestiinan valtiot voisivat huolehtia tasavertaisesti ja rauhanomaisesti suhteistaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti