Italiassa on juuri järjestetty vaalit. Lopullinen tulos ei ole tätä kirjoitettaessa vielä selvillä mutta viitteet antavat luvan vahvasti arvailla ns keskusta-oikeisto -blokin voittavan enemmistön ja pääministeriksi nousevan äärioikeistolainen Giorgia Meloni. Hän edustaa äärioikeistolaista, kansallismielistä ja EU-skeptistä Fratelli d'Italia -puoluetta (-"Italian veljet", lyh: FdI). Se on suurin voima vaaleissä yhdessä esiintyneessä (keskusta-)oikeisto-blokissa.
Italian (keskusta-)oikeisto-blokki muodostuu Melonin veljistä lisättynä Matteo Salvani:n Lega Nord:lla ja Silvio Berlusconi:n Forza Italia:lla. Liittouma ei kuitenkaan liene kovinkaan yhtenäinen sillä normaaliin äärikoikeistolaiseen tapaan joukoissa on paljon halukkaita capo:ksi capo di tutti capi:n paikalle. Lisäksi Berlusconi:n Forza.sta on livennyt paljon väkeä Meloni:n veljiin.
Suhtautuminen valtajulkisuudessamme eli mediamme valtavirrassa italialaisten äänestämiseen on kummallista. Ei juurikaan ole vaivauduttu selvittämään erilaisten koaliitioiden merkityksiä tai tavoitteita. On toki tunnistettu Meloni hyvinkin oikeistolaiseksi ja Benito Mussolini:n ihailijaksi ja Berlusconi:n entiseksi ministeriksi. Silti kuitenkin hänen johtamaansa liittoumaa nimitetään keskusta-oikeistolaiseksi vaikkei siitä mitään keskustalaista löydy.
Oma lukunsa on kuinka läntisen arvoyhteisön valtavirrasta poikkeamista käsitellään. Sitähän pidetään liki rikoksena kun eivät rieku innolla mukana lännen falangeissa inhaa itää, Venäjää ja Kiinaa vastaan. Se tuntuu olevan meikäläisessä valtavirrassa suurin synti johon ihminen saattaa syyllistyä, ei totalitaristinen äärioikeistolaisuus. Vakavin syytöshän heihin kohdistetaan peikottamalla heidät putinisteiksi.
On niin helposti unohdettu ne hyvepuheet joissa vaaditaan maille suvereniteettiä päättää omista asioistaan. USA:n nyk. ulkoministeri Anthony Blinken:n sanoin "päättää omasta polustaan". Sitä vaaditaan kaksinaismoralistisesti ja tarkoitushakuisesti niille joille se kulloisessakin poliittisessa tilanteessa sopii, kuten Ukrainalle, mutta ei niille joissa ihmisten "vääriä" haluja ei pystytä enää peittämään, kuten nyt Italialle.
Oikeasti Italian oikeistoa pitäisi arvostella heidän oikeistolaisesta politiikastaan ja epäinhimillisestä ihmiskäsityksistään. Hehän kannattavat arkaaista patriarkaattia, vastustavat tasa-arvoa, aborttia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä haluaisivat ajaa turvaa ja apua hakevat pakolaiset mereen. Samalla kun heillä ei ole mitään pääomien vapauksia vastaan.
Näyttää, että meikäläisen valtajulkisuuden ja valtavirtamedian suhtautumisen ratkaisee kuinka suhtaudutaan "läntisen arvoyhteisön" eli USA:n johtaman lännen imperialistiseen ohjelmaan. Jos sitä puolustaa, suhtaudutaan suopeasti tai ainakin suvaitaan omituisuuksia mutta jos asettuu poikkipuolin sen geostrategisten imperatiivien kanssa, peikotetaan vihoviimeiseksi kuvitltuun: putinistiksi.
Tietenkin olisi ihan liikaa vaadittu, että analysoitaisi millainen politiikka yleensä johtaa italialaisen oikeiston kaltaisten esiinmarssiin, siellä ja muualla. Mikä osuus on toisaalta harjoitetulla talouslibertaarilla ja toisaalta maailmanpolitiikan taloussotia rakentavalla politiikalla? Niin kauan kun tavallisia ihmisiä kuritetaan leikkauksilla ja aiheutetaan suurvaltapolitiikan rintamalinjoilla talouskriisejä, ei voi odottaa muuta kuin vastareaktioita. Ilmeisesti valtaapitävät eliitit eivät halua kohdata todellisia vaihtoehtoja joten he antavat populistien nousta purkamaan ihmisten paineita. Lopputuloksena on kuitenkin fascismin ja natsismin kaltaisten totalitarismien nousu ja sekös myös kapitaalien omistajille kelpaa sillä ne pitävät rahvaan tehokkaasti kurissa, noyrinä työläisinä ja krääsää kuluttavina sekä syrjäytettynä suhteellisena liikaväestönä. Stä maailmaa koossa pitämään tarvitaan pitkiä pamppuja ja paljon piikkilankaa. Niitä on tarjolla näillä äärioikeistopopulisteilla.
Tekstit
