eroakirkosta.fi

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Telakat kilpasilla, valtiot ratkaisevat

STX:n Turun telakka hävisi tarjouskilpailun loistoristeilijästä saman yhtiön ranskalaiselle telakalle.  Ranskan valtio on todennäköisesti tukenut laivan rakentamista avokätisemmin kuin kuin Suomen hallitus olisi suostunut.  Suomalaisessa elinkeinopolitiikassa tarvittaisi enemmän realismia ja vähemmän juhlapuheita.
 
Viime aikoina on ollut puhetta Royal Caribbean Cruises -varustamon laivatilauksesta STX-telakkayhtiöltä.  Varustamo ja etenkin STX-telakoiden eteläkorealainen omistaja kilpailutti viime kädessä STX-yhtiön eri telakoita vastakkain.  Voiton kisassa vei ranskalainen Saint Nazairessa sijaitseva.  Keskustelua on käyty lähinnä siitä miten telakkayhtiöitä voidaan tuollaisten tilausten yhteydessä tukea.  

Nyt Ranskan valtio vei miljardin euron tilauksen heikäläiselle myös vaikeuksissa olevalle STX:n telakalle. Ja STX:n Turun telakka ja sen työläiset jäivät nuolemaan näppejään.  Olisihan toki ollut suotavaa, että Suomen hallitus olisi pystynyt panostamaan enemmän jotta tilaus Turkuun olisi toteutunut.  Olisi tullut työtä ja toimeentuloa sekä verorahoja yhteiskunnalle. Asia on kuitenkin kaksipiippuinen. Tässä tapauksessahan STX kilpailutti Ranskaa ja Suomea.  
Periaatteellisella tasolla tuollainen rahan vaatiminen yhteiskunnalta on kiristystä vaikka sen tulos, toivottavasti, olisikin hyvä. Onnistuessaan tuollainen rahastus johtaa siihen, että jatkossa summat vain suurenevat. Sehän on nähty m.m. pankkituessa: pankkeja saadaan pelastaa yhä suuremmilla ja suuremmilla summilla niin kauan kuin rahaa on jaettavissa. Pankit eikä telakatkaan lopeta pyytämästä niinkauan kun hyvää tarkoittavia rahanjakajia löytyy. Ovathan rahaa jakavat hyvää tarkoittavia eivätkä kytköksissä rahan saajiin?
Sinällään on myös käsittämätöntä, että raha luvattiin lahjoittaa eikä lainata niinkuin pyydettiin. Toisaalta ainakin Turun Sanomien mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut uusi raha vaan jo aiemmin luvatun tuen uudelleen myynti. 

Yritystuista vastuussa oleva kauppa- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (Kokoomus) on selitellyt, ettei valtio voi EU-direktiivien oloissa lainata.  Siinä hän pyerkii harhauttamaan sillä valtiolla on esimerkiksi Finnvera ja sen tytäryhtiö Suomen vientiluotto Oy sellaista varten.  Samaan aikaan ranskalaiset pystyivät tukemaan omia telakoitaan ihan samoissa EU- ja EMU-rajoissa.  Toki sielläkin on arvosteltu tukipolitiikkaa ja yhtiöiden ahneutta mutta tunnustetaan realiteetit, kuten YLE tietää kertoaRanskassa valtio on myös merkittävä omistaja paikallisessa STX:n tytäryhtiössä.

Erityisen kummallisia ovat Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien ennen joulua annetut lupaukset joululahjoista turkulaisille. Jo tuolloin oli tiedossa miten heikoilla Suomen valtion tekemiset asiassa olivat. Lapintiekin on siis joko harhautui tai harhautti.  Sen sijaan jotkut ammattiliittojohtajat olivat paremmin kärryillä, esimerkiksi Antti Rinne (Pro) ja Riku Aalto (Metalliliitto) Lapintien oman puolueen lehdessä Kansan Uutisissa.

Suomen hallitusherrojen ja -rouvien kannattaisi olla hieman tukevammin jalat maassa tässä rupisen reaalimaailman kapitalistisessa savessa.  Valtioiden kansalliset ja merkantilistiset tuet oman maansa elinkeinoelämälle eivät ole mihinkään kadonneet muualta kuin juhlapuheista.  Niin ranskalaisetkin tekivät ja saivat kaivattuja työpaikkoja.  Vai onko Suomen Kokoomusvetoinen hallitus jo niin globaalin libertarismin pauloissa, että on ihan sama missä eteläkorealainen telakkakapitalisti Kang Duk-Soo lisäarvonsa kerää.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vartiainen peesaa Etelärantaa

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Juhana Vartiainen yhtyy työnantajien kampanjaan työehtojen polkemiseksi.  Hän tuntuu olevan täysin tietämätön  työläisten ja työpaikkojen olosuhteista Missä on ay-liikkeen ja työväenpuolueiden avaukset meidän tavallisten työläisten etujen puolustamiseksi?

Kirjoitin muutama tunti sitten työnantajien kampanjoinnista työsuhteen ehtojen polkemiseksi.  Nyt huomasin, että Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtaja, sosialidemokraatti Juhana Vartiainenkin on liittynyt työnantajien kuoroon.  Iisalmen sanomissa olevan jutun mukaan hän haluaisi ikääntyvien työntekijöiden työnantajille mahdollisuuden laskea haluamiensa vanhempien työntekijöiden palkkoja.  Vartiaisen perustelut ontuvat kuitenkin pahan kerran. 

Hänen mukaansa ihmisiä pitäisi eläkkeelle pääsyn kauemmas siirtämisellä kannustaa pitämään työkyvystään paremmin huolta.  Hän ei kuitenkaan ota huomioon, että työkykyyn vaikuttaa eniten työolosuhteet, niin henkiset kuin fyysisestkin sekä yleensä yhteiskunnan terveus- ja sairaanhoitopalvelut.  Hän ei sanallakaan kehota työnantajia huolehtimaan olosuhteista työpaikalla vaan sysää kaiken vastuun palkollisen niskaan.

Haastattelu antaa myös kummallisen käsityksen sosialidemokraatin ihmiskuvasta.  Työläiset ovat mukamas laiskoja ja työnantajia hellyteltävä palkanalennusmahdollisuuksilla jotta lorvailijat pidettäisi kurissa.  Vartiainen ei ilmeisesti ole juurikaan oikeissa töissä ollut vaan kuunnellut vain työnantajien propagandaa.

Vartiaiselle ei ole tullut mieleenkään, että kokenut ja osaava työntekijä saa enemmän ja parempia tuloksia aikaan keskittymällä tärkeään tekemiseen hosumisen ja häsläämisen asemesta.  Se saattaa näyttää asiaa ymmärtämättömästä laiskottelulta mutta oikeasti on keskittymistä oleelliseen.


Olisi ehkä parempi, että Vartiainenkin tekisi n.s. häkämiehet ja siirtyisi EK:on kun mielipiteet näyttää jokatapauksessa olevan sieltä peräisin.  

On väitetty, että suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ei mahdu kuin yksi asia kerrallaan ja sekin yhdestä näkökulmasta.  Nyt tuo asia näyttäisi olevan työläisten kurittaminen ja näkökulma puhtaasti työnantajien.  Miten saisimme edes ay-liikkeen ja n.s. työväenpuolueet avaamaan keskustelun jolla pyrittäisi heidän edustamiensa tavallisten työläisten etujen ajamiseen?


Etelärannassa tuulee


EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Liikenneministeriön uudet tuulet

Liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviraston törmäyksessä lienee kyse uuden ja vanhan ajattelun yhteentörmäyksestä.  Uudenlainen ajattelu on saavuttanut LVM:n mutta ei vielä virastoa.  Koska uusi ajattelu leviää laajemminkin yhteiskuntaan?

Olin viime perjantaina tilaisuudessa jossa eräänä puhujana oli Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen.  Tilaisuuden aihe eikä myöskään Pursiaisen puheenvuoro liittynyt akuuttiin tilanteeseen ministeri Kyllösen, LVM:n ja Liikenneviraston välillä.   Se kuitenkin avasi minulle mistä kiistassa pohjimmiltaan on kyse sillä Pursiainen esittelu n.s. "uutta liikennepolitiikkaa".

Uuden liikennepolitiikan muodostamisessa lähdettiin kysymyksestä miksi niin monet ihmiset ja tavarat ovat väärässä paikassa ja miten ne saataisi parhaimmalla tavalla sinne missä niiden pitäisi olla.  Ei siis enää lähdetty mietimään miten tehokkaimmalla tavalla levitetään soraa ja sepeliä sekä päällystetään se bitumilla.  Siinä ymmärretään, että tehokkuutta ei enää nykymaailmassa saavuteta tekemällä enemmän vaan tekemällä fiksummin ja viisaammin.  Silloin nykyiset ja jopa pienemmät resurssit riittävät enemäpään ja hyödyllisempään.

Keskeiseksi uudessa ajattelussa nousee vaikuttaminen liikennöintitarpeisiin niin alueidenkäyttösuunnittelussa kuin yhdyskuntarakenteissakin. Silloin ymmärretään, että parhaiten liikenteen toimivuutta lisää liikennetarpeiden vähentäminen ja suuntaminen erilaisiin liikkumis- ja liikuttamismuotoihin sekä -aikoihin.  Samalla myös liikkujien ja liikuttajien omaa asiantuntemusta ongelmista halutaan käyttää enemmän hyödyksi. 

Ymmärrän hyvin, että vanhakantaiset tiemiehet ja siltarumpupoliitikot jäävät jälkijunaan eivätkä saata ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää.  "Bitumista bitteihin" -ajattelu on tietenkin kauhistus Juhani Tervalan kaltaisille moottoritiemiehille.  Sen sijaan ministeriössä lienee ajattelu valovuoden edellä, ainakin kuuntelemieni Pursiaisen puheiden ja lukemani Kyllösen blokin perusteella. 

Koskahan Liikenne- ja vistintäministeriön saavuttanut ajattelutapa saa jalansijaa laajemminkin hallinnossa ja yhteiskunnassa.  Esimerkiksi elinkeinoelämän korkeat johtajat voisivat ymmärtää, että parempaa ei saavuteta enemmällä vaan viisaammalla tekemisellä.  Silloin he eivät puhuisi niin paljon siitä miten ihmiset saataisi tekemään töitä enemmän vaan siitä mikä työn sisältö ja tulokset ovat.   

perjantai 9. marraskuuta 2012

Räsäsen ja abortti

Päivi Räsänen on puuttunut aborttioikeuteen ev.lut. kirkolliskokouksessa.  Räsäsen käsitykset ovat käsittämättömiä sekä sisällölltään että muodoltaan.  Onko Räsänen sopiva ja pätevä tehtäväänsä sisäministerinä ja lääkärinä?

Sisäasiaiministeri ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on käynyt tervehtimässä valtiovallan puolesta ev.lut. kirkolliskokousta.  Uutisten mukaan hän on siellä avautunut henkilökohtaisista, uskonnollisista aborttinäkemyksistään.  

Räsänen kertoi jonkun kätilön kirjoittaneen hänelle kirjeen jossa kertoo kokemuksistaan 23 viikkoisen sikiön abortista.  Olettaen, että kätilö on olemassa, kirje on aito ja siinä kerrottu todella tapahtunut niin minua ihmetyttää muutama seikka.  Miksi kätilö lähestyi sisäministeriä jolla ei ole mitään tekemistä terveydenhuollon asioiden kanssa.  Oikeampi taho olisi ollut Sosiaali- ja terveysministeriö tai aluehallintovirastot tai Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto (VALVIRA) mutta ei Sisäasiainministeriö.  Kyseessä lienee pikemminkin uskon- ja/tai puoluesisarten välisestä halusta tehdä abortilla puolue- ja uskontopolitiikkaa kuin aidosta huolesta äideistä, lapsista ja perheistä.

Toisaalta osoittaa kummallaista ymmärtämättömyyttä Räsäseltä, että hän yleistää yhden poikkeustapauksen yleiseksi keskustelunaiheeksi.  Säädösten mukaanhan abortti 12. raskausviikon jälkeen on poikkeuksellinen toimenpide joka edellyttää erityisiä syitä ja lupaa VALVIRAlta.  Jos tässä kyseisessä tapauksessa on tapahtunut joku laiminlyönti ja abortti ei olisikaan ollut aiheellinen, se olisi pitänyt käsitellä asianomaisessa järjestyksessä voimassa olevaien ohjeiden määräysten rikkomisena eikä se ole mikään yleinen peruste lähteä pohtimaan aborttioikeutta yleensä.

Lisäksi on kummallista, että sisäministeri esittäessään valtiovallan tervehdystä lähtee avautumaan henkilökohtaisista näkemyksistään ja perustaa ne yksittäistapaukseen joka on peräisin todennäköisesti hänen uskonsisareltaan.

Kaiken kaikkiaan epäilen Päivi Räsäsen soveltuvuutta tehtäväänsä ja ammattiinsa.  Jo hänen aiemmat kohelluksensa, m.m. ulkomaalaisasioissa, ovat osoittaneet, että hänen käsityksensä eivät ole ajan tasalla perustuessaan muinaisten seemiläisten paimentolaisheimojen folkloristiikan pohjalle rakennettuun uskomusjärjestelmään.  Noin ei voi hoitaa sisäministerin tehtäviä.  Samaten hänen käsityksenä homoseksuaalisuudesta sairautena ja nyt abortista tekevät hänet sopimattomaksi lääkäriksi.  Molempia tehtäviä voi hoitaa menestyksellä vain sekulaarilla tavalla.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Puheloisen puheet

Kenraali Puheloinen on pitänyt puheen maanpuolustuskurssin avajaisissa.  Puheloinen asetti puheessaan ihmiset perusteettomasti eriarvoiseen asemaan sota-oppien opettelemisen perusteella. 

Puolustusvoimien komentaja, neljän kissan kenraali Ari Puheloinen on osoittanut uusimman, 203. maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämässään puheessa kuinka hän asettelee ihmisten arvon.  Hänen mielestään armeijassa opetetut taidot tekevät ihmisestä sillä tavalla arvokkaamman, että hänet tulee palkita verohelpotuksilla.  

Puheloinen on huolissaan armeijasta vapautuvien asemasta.  Hän kehuu armeijan koulutusta ja työnantajien suhtautumista siihen.  Hän esittelee ikäänkuin tutkimustuloksia kuinka parempia armeijan käyneet ovat.  Hänellä ei taida kuitenkaan olla vertailuarvoja siitä miten esimerkiksi siviilipalvelu kasvattaa ihmisiä tai vaikka vain työelämä samassa iässä.  Hän vain olettaa, että hänen johtamansa laitos tekee ihmisistä parempia kuin heistä mukamas muuten tulisi.  Ajattelutapa on äärimmäisen arrogantti eikä perustu mihinkään muuhun kuin militantteihin mielikuviin pyssyjen autuudesta.

Puheloinen esitteli myös puheessaan työnantajien suhtautumista armeijan käymiseen.  Siitäkään hänen esittämänsä numerot eivät osoita armeijan käymisen jalostavaa vaikutusta vaan työnantajien militantteja asenteita.

Ihan oman elämänkokemukseni eli armeijan varusmiehille tarjoaman johtamiskoulutuksen pitkän kaavan läpi käyneenä ja sen jälkeen työelämässä sekä johdettavana että hieman pikkupomon asemassa olleena voin sanoa, että armeijan johtamiskoulutus olisi pikemminkin poisopittava ennen työelämään menoa kuin sitä siellä hyödyntää.  On käsittämätöntä ja suorastaan vaarallista siitä vielä palkita.  Olisikohan työelämämme pahoinvointi ja ihmisten halu mahdollisimman pian eläkkeelle juuri tuon RUK-johtamisen, management by perkeleen, syytä? Kun ihmisten työuria halutaan jatkaa, olisiko nimen omaan aloitettava armeijan perua olevan johtamiskulttuurin muuttamisesta?

Kaikkein pahinta Puheloisen puheessa oli tuo hänen tapansa asettaa oman organisaationsa läpi käyneet ihmiset parempaan asemaan kuin muut.  Hän siis ylimielisesti eriarvoistaa ihmisiä.  Kehityssuunta yhteiskunnassamme pitäisi olla ihan päinvastainen.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Niinistön linja


Sauli Niinistö vähättelee edelleen NATO-operaatioihin osallistumista.  Suomen turvallisuuspolittinen peruslinja kuulemma sisältää sellaisen.  Kuka ja missä sellaisen linjan on hyväksynyt?

Sauli Niinistön mukaan "Suomen ja Ruotsin osallistuminen Nato-johtoiseen operaatioon ei merkitsisi mitään muutosta turvallisuuspolitiikan peruslinjaan!"  (lainaus YLEn uutisesta).

Niinistö ilmeisesti tarkoittaa, että  joku jossakin hyväksynyt Suomen turvallisuuspolittiseksi peruslinjaksi NATOn kanssa sotimisen ja mukaan menon NATOn sotilaallisiin operaatioihin. Minun käsittääkseni on hyväksytty pieniä yksittäisiä toimia joiden on selitetty olevan ihan muuta kuin NATOon sitoutumista.  Nyt sitten yht'äkkiä meillä onkin NATOttunut linja.   Kuka ja missä tälläisen linjan on hyväksynyt?

Valta osa suomalaisista kuitenkin taitaisi haluta rauhanomaisemman ja -tahtoisemman linjan.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

NATOttamista Islannin taivaalla

Suomen osallistumisesta NATO-Islannin ilmavalvontaan näytetään jo päätetyn.  Prosessi on ollut kummallinen ja ihmisiä harhaanjohtava.  Lopputuloksen seurauksia ei olla ajateltu.  Miten saisimme demokratian toteutumaan?

Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.

Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.

Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".

Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä.  Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?

Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?



NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa.  Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme.  Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?

Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus.  Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset.  Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.

Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt.   Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.

Oma lukunsa on opposition toiminta.  Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään.  Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit.   Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia.  PerSuista taas ei tiedä.  heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.

Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman".  Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä.  Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän.   Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho.  Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.

 Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa.  Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella.  Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä.  Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset  tiedonlevitteet.  Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita.  Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
  

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Omnipotentiuden harha

Fundamentalistikristityt uskovat maailmassa olevan yliluonnollisen, omnipotentin auktoriteetin.  He olettavat kaikkien muidenkin maailmankuvaan kuuluvan sellaisen.  

Olen viime aikoina osallistunut useammallakin keskustelupalstalla kinasteluihin erilahkoisten kristittyjen uskovaisten kanssa evoluutioteoriasta, elämän ja maailmankaikkeuden synnystä.  Kaikissa niissä, ennemmin tai myöhemmin on sivuttu myös moraalia ja sitä kautta myös sekulaaria humanismia.  Kristittyjen väite menee silloin niin, että sekulaari ja humaani ihminen palvoo ihmistä ja korottaa itsensä jollekin yliluonnolliselle tasolle.

Väite on kummallinen kahdestakin syystä.  Ensinnäkin sekulaari humanismi ei sellaista tee vaan se lähtee ihmisten keskinäisestä toisiaan kunnioittavasta kanssakäymisestä ja siitä, että ihmisten apu toisille ihmisille on järkiperäisesti selitettävissä ja lähtee ihmisten keskinäisistä tunnistetuista yhteisistä eduista.  Ihminen auttaessaan muita ja kohdellessaan muita ihmisarvoisesti, auttaa myös itseään ja saa ihmisarvoista kohtelua vastaansa.  Sekulaaria humanismia kuvataan melko hyvin m.m. Vapaa-ajattelijoiden lehdessään julkaisemassa Humanistisessa manifestissä (alkup. Paul Kurtz).

Brittiläinen käyttäytymis- ja eläintieteilijä Desmond Morris kuvasi ihmisen käyttäytymisen taustaa "Alaston apina" -teoksessaan (1967) eläinten käyttäytymisen kautta.  Siinä hän todistaa kuinka ihmisen yhä laajempia kokonaisuuksia käsittävä yhteisöllisyyden ja yhteisen edun kulttuuri periytyy aiemmasta heimo- ja sitä edeltäneestä laumakäyttäytymisestä.  Samalla tavalla voidaan johtaa myös sekulaarit humanistiset eettiset normit.  Siinä ei ole mitään palvomista tai ylintä auktoriteettiä vaan ihmiset vain tiedostavat ihmismäisen yhteiselämän toisiaan auttaen kollektiivisesti ja henkilökohtaisesti hyödyllisemmäksi kuin kaikkien sodan kaikkia vastaan.

Toiseksi kristityt, tai ainakin äärifundamentalistinen osa heistä, haluaa aina nähdä kaikilla jonkun ylimmän auktoriteetin jota palvotaan ja jolle ollaan uskollisia ja jolla on ylinvalta.  Tuolle auktoriteetilleen he antavat omnipotentin eli kaikkivaltiaan luonteen.  Omassa uskomusmaailmassaan he pitävät tuollaisena auktoriteettina Jahvea sivupersoonineen ja he ovat rakentaneet dogminsa tukemaan tuota maailmankuvaa..  Samalla he olettavat, että muiden on pakko ajatella ja rakentaa maailmankuvansa rakenteellisesti samalla tavalla kuin he ovat pystyttäneet omat uskomuksensa.

Olisi toivottavaa, että fundamentalistikristitytkin huomaisivat heidän oman maailmankuvansa ja sen rakenteen olevan heidän omansa ja muiden ajattelevan ja rakentavan omat maailmankuvansa omalla tavallaan.  Heillä ei ole keinoja eikä mahdollisuuksia pakottaa omaa uskomustapaansa muille ajattelun tavaksi ja maailmankuvan rakenteeksi.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Menetetty mahdollisuus ja Suomi-kuva

Suomi ei tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.  Selitykset vaihtelevat ja niitä käytetään erilaisten poliittisten asioiden edistämiseksi.  Ulkopolitiikkamme toimien tulisi paremmin noudattaa puheitamme ja niiden suuntautua maailmanlaajuisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Silloin voisi rakentua kuva Suomesta joka kannattaa valita edustamaan muuta maailmaa.

Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.  Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa,  Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Väkivaltainen rauhanprojekti

Nobelin rauhanpalkintoa ollaan myöntämässä Euroopan Unionille (EU).  Perusteluina on rauha Euroopassa ja demokratian levittäminen.  Perustelut ontuvat pahasti ja ovat jopa osittain harhaanjohtavia. Vaarana on, että palkinto luo ihmisille vääriä mielikuvia EUn luonteesta.
  
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin.  Valinta osui Euroopan unioniin.  Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.  

Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita.  Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan.   Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.  

Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti.  Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla  olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa.  Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.

Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.  

Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan.  Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin. 

EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen.  On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti.  Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella.  Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin.  Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta. 

Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi.  Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.

Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin.  Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä.  Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme.  Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä.  Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Libertaarikapitalismin juhlaa ja krokotiilit lihovat

Björn Wahlroos tulee viettämään syntymäpäiviään ja Olli Rehn on julkaissut taas kirjan.  Köyhät tulevat entistä köyhemmiksi, rikkaat rikkaammiksi ja kadunkulmissa soi Syyrian rämisevä musiikki.  Eli sama meno jatkuu.

Kymmenes lokakuuta Sampo-konsernin, UPM:n ja Nordea-pankin hallitusten puheenjohtaja ja Sammon pääomistaja Björn Arne Christer " Nalle" Wahlroos täyttää 60 vuotta.  Erilaiset tiedonlevitteet ovat jo päivien ajan revitelleet hänen tekemisiään ja henkilöhistoriaansa sekä juhliaan hotelli Le Negrescossa Nizzassa.  Toisaalta EU:n talouskomissaari ja komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on julkaisut taas kirjan jossa hän hahmottelee EU-yhdentymisen vaihtoehdottomuutta ja erimieltä olevien tyhmyyttä.

Wahlroos on tullut kuuluisaksi erinomaisella oikeassa olemisen esittämisellä oli hän sitten marksilaiseksi julistautunut äärivasemmistolainen tai kapitalistien vapautta ajava ja siitä hyötyvä ääriporvari.  Mielipiteistä riippumatta arroganttius ja itsensä muita parempana pitäminen on säilynyt ja säilynee seitsemännelläkin ikävuosikymmenellä.  Saanemme edelleenkin  kuulla kuinka kapitaaleilla ja kapitalisteilla ei ole velvollisuuksia kuin omaisuuksiaan kohtaan ja häviäjien holhoamista tulee välttää RUK:n opein.

Olli Rehn on jälleen, ainakin kirjaesittelyiden mukaan, taas uudessa kirjassaan Myrskyn silmässä (Otava) osoittanut kuinka EU-eliitin ja hänen harjoittamansa politiikka on ollut viisaiden ihmisten harjoittamaa ja ainoa vaihtoehto.  Ainakin jos sitä vertaa Rehnin itsensä rakentamien olkiukkojen ehdottamiin hallitsemattomuuksiin.  Hänkään ei katso olevan tarpeellista oikeasti ottaa huomioon mitä erimieltä olevat oikeasti ehdottavat.

Noita molempia liberaalin kapitalismin airuita yhdistää samankaltainen muiden mielipiteistä välittämätön oman oikeassa olemisen korostaminen.  Muut, erimieltä olevat ovat tyhmiä, tietämättömiä, laiskoja ja vaaraksi muille.  Sitten kun asiat eivät sitten menekään niinkuin he ovat luvanneet niin vika on aina muissa tai ainakin muut vaihtoehdot olisivat johtaneet vielä pahempaan.

Iltalehti julkaisi viikonlopun numerossaan Jyrki Vesikansan, Wahlroosin ilmeisen luottotoimittajan, jutun yhteydessä kuvan Wahlroosista ja kaveristaan Leif Salmenista jossa Wahlroosilla on olallaan plakaatti tekstillä "Vastuu tulevaisuudesta on meidän".  Tuo tuolloisen nuorison julistus saa nyt pelottavan kaiun kun vastuu oikeasti on näillä Wahrooseilla ja ja Rehneillä.  Miten he vastuunsa kantavat ja miten korjaavat aiheuttamansa hirveydet tästä politiikasta joka toteuttaa Mika Waltarin Sinuhen orjan Kaptahin suuhun laittamia sanoja köyhien köyhtymisestä, rikkaiden rikastumisesta ja Syyrian rämisestä musiikista kadunkulmissa? Syyrialainen musiikki on vain vaihtunut sikäläiseksi sodan räimeeksi osana tätä harjoitettua politiikkaa.  Meidän ei olisi oikeasti pakko antaa näin aina olevan vaan yhdessä halutessamme voisimme lopettaa kapitalismin krototiilien lihottamisen.

torstai 20. syyskuuta 2012

Vaalirauhan julistus


Täten julistan itseäni koskevan vaalirauhan
 jonka aikana en anna vaalikampanjoiden vaikuttaa jo tekemääni ehdokasvalintaan.

Olen jo aikoja sitten valintani tehnyt ja olen tehnyt sen seurattuani eri potentiaalisten ehdokkaiden tekemisiä pitemmän aikaa nimen omaan vaalikampanjoiden ulkopuolella.  Vaalikampanjat ovat kuin mitä tahansa mainoskampanjoita.  Niiden aikana ei enää saa ehdokkaista minkäänlaista luotettavaa kuvaa.  Ihan aina sitä ei saa muulloinkaan mutta varsinkin kampanjoinnin aikana se on mahdotonta. 

Julistan siis itseäni koskevan Vaalirauhan jona aikana en anna vaalikampanjoiden vaikuttaa omaan päätökseeni ja pidättäydyn myös osallistumasta niihin.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Tarkoitushakuista kaksinaismoralismiako?

USA haluaa suojella kansalaisiaan libyalaisen konsolaattinsa räjäytyksen jälkeen.  Asiaan suhtaudutaan kaksinaismoralistisesti eikä tapahtumien jatkoseuraamuksia haluta miettiä.

Viime päivinä on pidetty kovastikin erilaista mekkalaa Islamin profeetan Muhammedin pilkkaamisesta.  USAn libyalaisessa Benghazin konsulaatin räjäytyksessä kuoli neljä USA-laisat m.l.  maan suurlähettiläs.  tapaukseen liittyen USAn presidentti Barack Obama on julistanut USAn suojelevan kansalaisiaan eri puolilla maailmaa.  Sinällään tuollaisessa julistuksessa ei tässä tilanteessa, ottaen huomioon tulossa olevat vaalitkin, ei ole mitään ihmeellistä.  Sen sijaan kummallista on täkäläinen suhtautuminen asiaan.  Kun Venäjän peresidentti Vladimir Vladimirovits Putin ilmoittaa Venäjän suojelevan venäläisiä muissa maissa, täällä älähdetään heti.  Mutta Obaman ihan samanlaiseen julistukseen ei puututa lainkaan samalla tarmolla.

Olisi suotavaa, että käyttäytymissääntöjen vaatiminen olisi symmetristä eikä valikoivaa.  Tässät tälläisestä menosta voi saada vaikka vaikutelman tarkoitushakuisesta kaksinaismoralismista.

Toinen juttu on, mitä tällä mediapyörityksellä haetaan?  Toki Obama hakee uudelleenvalintaansa.  Mutta onko taustalla perustelujen haku voimakkaampaan sotilaalliseen läsnäoloon alueilla joissa tuollaisilla filmeillä saa provosoitua USA:n vastaisia mielenosoituksia?  Tai jopa sotilaallisille operaatioille omien kansalaisten suojelemisen nimissä?  Onhan meillä esimerkki menneisyydestä tästäkin: USA hyökkäsi vuonna 1979 pikkuruiselle Grenadan saarelle yhtenä perustelunaan suojella ja evakuoida kansalaisiaan.  Mikään ei siis olisi uutta auringon alla.

Olisiko siis liikaa toivottu jos haluaisi tiedonvälitteidemme tarkastelevan tälläisiäkin asioita hieman laaja-alaisemmin ja suhtautuen tasapuolisemmin eri tahojen sanomisiin ja tekemisiin?

maanantai 10. syyskuuta 2012

Vakuutuksella turvaa aseillekin

Liikenteessä vahinkoihin varaudutaan pakollisella liikennevakuutuksella.  Voitaisiko vastaavalla menettelyllä parantaa aseturvallisuutta?

Lueskelin tuossa muutamia blokikirjoituksia aselaeista ja aseiden vaarallisuudesta.  Niissä vertailtiin, taas kerran, aseita autoihin kun molemmat tappavat väärin käytettyinä. Varsin hyvin siellä aserajoituksia kannattavat perustelivat nidien erot.  Niitä lukiessa tuli mieleeni mallin ottaminen liikenteestä aseiden käsittelyyn ja hallintaan.

Voisimme säätää aseille pakollisen asevakuutuksen.  Pakollisen liikennevakuutuksen tavoin vakuutuksella korvattaisi täysimääräisenä aseella aiheutetut vahingot niin ihmisille kuin muutenkin.  Sillä katettaisi hoitokustannukset ja vahingonkorvaukset j.n.e. Eihän toki sekään saisi ihmiselämää takaisin mutta korvaisi menetyksiä kuten muuaalkin, m.m. liikenteessä tehdään.

Vakuutuksen hinta voisi määräytyä samoin kuin liikennevakuutuksienkin.  Mitä alttiimpi ase laatunsa, omistajan asuinpaikan j.n.e. mukaan on aiheuttamaan vahinkoja, sitä korkeampi maksu.  Asiallisista ja turvallisista säilytystiloista voisi saada alennusta. 

Vastuu vakuutuksen ottamisesta ja voimassa pitämisestä olisi aseen rekisteriin merkityllä haltijalla.  Aseenomistajaa kannustaisi säilyttämään aseensa kunnolla jos hän olisi vastuussa myös muiden sillä aiheuttamista vahingoista.

Aseiden edelleen myymisessä pitäisi olla varma rekisterimerkinnät ajantasalla pitävä ja vakuutuksen siirtävä menettely.  Ajoneuvojen osalta sellainen on saatu aikaiseksi, miksei siis aseillekin.  

Aseiden katoamiset olisivat ongelma jatkossakin  Nyt kun ase katoaa niin se katoaa. Omistajan menetys on "vain" aseen arvo.  Jatkossa hän olisi vastuussa aseella aiheutetuista vahingoista sen jälkeenkin, ainakin jonkin aikaa.  Ainakin siihen saakka kunnes omistusmerkintä rekisterissä olisi kohdallaan.  Vai pitäisikö se olla pidempikin jos kyseessä on silkka huolimattomuus tai leväperäisyys?

Vahva vakuutusturva ja -vastuu voisi ehkä kannustaa aseita hankkivat pitämään niistä entistä parempaa huolta.  Samalla niillä aiheutettuja vahinkoja voitaisi korvata menettelyllä joka on muutenkin käytössä yhteiskunnassa.  Vahinkojen haitallisuuteenkin tulisi yksi mittari lisää kun voitaisi arvioida vakuutuksesta korvattavien vahinkojen määriä.  Painopiste olisi kuitenkin tuossa vastuussa.  


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Iso mutta katkera ego

Paavo Lipponen vertaa itseään Cincinnatukseen, vaatimattomuuden ja nöyryyden roolimalliin.  Oikeasti Lipponen edustaa ihan toista kovaa pyrkyryyttä ja luopumisen tuskaa.

Entisen pääministerin ja SDP:n puoluejohtajan ex-y.m. Paavo Lipposen ego jatkaa kasvuaan myös eläkkeellä.  Nyt hän vertaa itseään Lucius Quinctius Cincinnatus:iin (520 e.a.a. - 430 e.a.a.).  Tarun ja legendan mukaan Cincinnatus oli roomalainen ylimys joka valittiin diktaattoriksi pelastamaan Rooma ja joka tehtävänsä jälkeen luopui asemastaan palaten hoitamaan tiluksiaan, kuvaannollisesti auran varteen. Hänestä on rakennettu roolimalli vaatimattomalle ja nöyrälle sankarille.

Paavo Lipponen on sen sijaan aivan vastakkainen malli.  Hän on lukuisia kertoja pyrkinyt kaikenlaisiin poliittisiin johtotehtäviin aina Euroopan unionia myöten.  Hän ei myöskään ole niistä yhdestäkään luopunut vapaaehtoisesti.  Pääministerinpaikalta hänet suisti vaalitappio 2003 vaaleissa ja viimeisimmänkin luopumisen aiheuttivat äänestäjät presidentinvaaleissa tänä vuonna.

Paavo Lipposessa ei ole mitään nöyrää ja vaatimatonta.  Hänen koko pyrkyryytensä ja moukkamainen käytöksensä eteensä osuneita kohtaan kertoo pikemminkin röyhkeydestä ja ahneudesta sekä kyvyttömyydestä luopua.  Täysin harhaan menevä vertaus Cincinnatus-roolimalliin on toki aitoa Lipposta itseään.  Hänhän on alati nähnyt itsensä käsittämättömästi paisutelluissa mittasuhteissa.  Nyt siis vertautumassa Rooman suurimpiin sankareihin.  Onko seuraava vaihe vaatia esimerkiksi nuoruutensa kotikaupungin Kuopion nimeämistä hänen mukaansa kun USAssakin on Cincinnati.

Nyt Lipponen on oman ilmoituksensa mukaan luopunut haastattelujen antamisesta suomalaisille tiedotusvälineille.  Se ei ole kuitenkaan cincinnatuslainen luopuminen vallasta.  Se on osoitus siitä, että vanheneva Lipponen on katkera asemiensa menettämisestä ja siitä, että häntä ei koko ajan ylistetä kansakunnan kaapin päällä.  Ilmeisesti häntä kaihertaa myös se, että hänen oma puolueensa, SDP, haluaa nykyään profiloitua pikemminkin antilipposlaisella politiikalla kuin ylistäisi Lipposen kantoja ja linjaa.  Häntä siis tuntuisi vaivaavan luopumisen tuskallisuus ja pelko unohduksesta. Lipponen on siis pikemminkin ahne ja tarrautuva kiipijä kuin nöyrä luopuja.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ruotsalaista symboliikkaa

Puolustusministeri Haglund on antamassa päätösvallan Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta ruotsalaisille.  Hän näkee siinä vain symbolista merkitystä.  Häneltä jäävät riskit huomioimatta.  Samaten hän "unohtaa" demokraattisen päätöksenteon.

Puolustusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (SFP) puheenjohtaja Carl Haglund on kertonut mielipiteensä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta.  Hänen mukaansa asia riippuu Ruotsin kannasta.  Haglundin kannasta kertoi YLE nettiuutisissaan.

Haglund haluaa siis antaa päätösvallan asiassa pois Suomesta ja suomalaisilta demokraattisesti valituilta edustajiltamme kielikumppaneilleen Pohjanlahden toiselle puolelle.

Toisaalta asialla on kuulemma vain symbolista merkitystä.  Minkähän symbolin Haglund haluaa NATO-maiden toimiin  mukaan menemisellä esittää?  Lojaaliutta NATOa kohtaanko kun USA on ulkoistamassa omia sotilaallisia valmiuksiaan toistaiseksi rauhallisemmilla seuduilla?

Eikö Haglund todellakaan näe mitään symbolista isompaa?  Jotkut muut, esimerkiksi valtiotieteitten tohtori Pekka Visuri, ovat nähneet suuremman Suomen puolustuspoliittisen muutoksen.  Joko vähintään yhteisen pohjoismaisen puolustushankkeen kuten presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yrittäneet vähätellä tai liittymisen NATOn ilmapuolustukseen kuten esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.

Eikö valvontaan osallistuminen tuo riskin, että jos valvonnassa jotakin kohdataan niin silloin joudutaan mukaan NATOn konfliktiin sen ulkopuolisen tahon kanssa joka on jouduttu valvonnassa kohtaamaan?  Olemme mukaan lähtiessämme siis entistä lähempänä joutua mukaan NATOn kriiseihin kolmansien maiden kanssa.

Kun NATOn ilmavalvonnassa jotain ulkopuolisia vahditaan niin Pohjois-Atlantilla todennäköisimmät ulkopuoliset lienevät venäläisiä liikkumassa avoimella merellä.  Jos joutuisimme mukaan konfliktiin Islannin lähettyvillä, mitä se aiheuttaisi suhteillemme täällä omalla yhteisellä rajallamme?  Haluaako Haglund ja kumppanit lähteä katselemaan symboleja ja löytääkseen sodan?  

Olisikohan puolustusministerinkin hyvä pohtia asiaa symboleja laajemmin?  Toki nekin viesteinä asenteestamme ja suuntautumisestamme ovat tärkeitä mutta on asiassa ihan konkreettinenkin puolensa.  Jos haluamme rauhaa, pitäisi meidän pysytellä mahdollisten konfliktien ulkopuolella.

 Me kovasti hehkutamme länsimaista avointa demokratiaa mutta sen puolustuksesta vastuullinen on menossa omaa kieli-identiteettiään edustavien selän taakse ilman avointa keskustelua ja demokraattista käsittelyä.  Se on minusta huolestuttavaa. 

.  

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Työmarkkinamenoa

Elinkeinoelämän johto haluaa avata raami-TES:in.  Onko tarkoituksena työmarkkinaprotokollan noudattaminen, saada lyhyen tähtäyksen voittoja Euro-kriisin varjolla vai pidemmälle meneviä tavoitteita?  Onko tarkoitus purkaa "sopimusyhteiskunta"?  Ovatko he laskeneet tavoitteidensa koko hinnan vai onko kyseessä lyhytnäköinen kvartaaliahneus?

Viime aikoina Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut taas joka kertaisen neuvottelukierrosta edeltävän itkunsa.  Nyt on kyseessä pidemmän n.s. Raamisopimuksen ja sen perusteella tehtyjen työehtosopimusten loppupuolen palkankorotuksista sopiminen ja EK:lla mielessä koko sopimuksen avaaminen.  Leppeimillään tyytyvät maksimaalisten joustomahdollisuuksien käyttöön ja tömäköimmillään vaaditaan raamienkin avaamista.  Äänessä on pääasiassa n.s. pään(sä) avaajana teknologiateollisuus.

Noin yleensä heidän puheenvuoronsa eivät poikkea mitenkään jo aiemmin aina erilaisten neuvottelujen alla tekemistään esiintymisistä.  Aina, on taloustilanne mikä tahansa, älämölö on samanlaista.  Niinpä näillä puheilla ei tälläkään kertaa ole mitään uskottavuutta sillä ne vuodesta toiseen toistettuna ovat inflatoituneet aivan turhanpäiväisiksi jorinoiksi jotka.  Ne kuulunevat normaaliin työmarkkinaliturgiaan joita ilman neuvottelunäytelmä ei olisi tuttu ja turvallinen.

Monet a-järjestöt ja -liitot sekä muu työväenliike ovat jo ehtineet kuitata EK:n ja Teknologiateollisuuden repliikit sinne mihin ne kuuluvat: niin STTK, Pro kuin Akavakin.  Sen sijaan SAK:n pehmeys pistää epäilyttämään.  Sieltä jotkut liittojohtajat, kuten esimerkiksi Metalliliiton Riku Aalto, ovat sanansa sanoneet mutta keskusjärjestön johto puheenjohtaja Lauri Lylyä myöten on epäilyttävän hiljaa.

Mikä sitten EK:lla on mielessä normaalin työmarkkinaprotokollan täyttämisen lisäksi?  Onko tarkoituksena vain asettaa neuvotteluluille työntekijäpuolen kannalta mahdollisimman huono lähtökohta.  Siis sellainen jossa jo sovitun saavuttaminen voidaan esittää voittona.

Vai onko tarkoitus ihan oikeasti saavuttaa huononnuksia Euro-kriisin varjolla.  Sinällään kun yritysten talouksissa ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta mene juurikaan huonommin kuin jo raamineuvotteluja käydessä oli manattu.

Aikoinaan nykyisen kaltainen työehtosopimusmenettely (TES) aloitettiin Talvisodan melskeiden keskellä n.s. "Tammikuun kihlauksella".  Silloin piti saada työläiset mahdollisimman suurella innolla puolustamaan kapitalistien lompakkoja ase kädessä.  Myönnytyksenä suostuttiin sopimaan työehdoista.  Seurauksena oli n.s. "sopimusyhteiskunta".  Nyt ilmeisesti työnantajat tuntevat asemansa niin turvatuiksi, että aiemmista sopimisista pitää päästä eroon.

Ymmärtääköhän EK:n johto oikeasti millaisia elementtejä he yhteiskunnassamme liikuttelevat kun voitonsuhdeluvun alenemistendenssiä eli sijoitetun pääoman tuoton suhteellista alenemista vastaan kapitalismin jatkuvan kriisin oloissa taistelevat?  Mikä on myös heille koituva hinta siitä, että yhteiskunta ei enää toimikaan sopimusyhteiskunnan ehdoin.  Laskevatko he asemansa vahvempien väkivaltakoneistojensa varaan.  Ottavatko he silloin huomioon, että sekin maksaa vaikka siitäkin tekisi businesta.   vai onko kyseessä vain kvartaaliahneus ilman sen pidemmälle ulottuvaa miettimistä?