Perussuomalaisten jengiongelma ei ole jengien ongelma, eikä meidän muidenkaan

 Viime aikoina Perussuomalaiset ovat suunnanneet maahanmuuttajavastaisen älämölönsä kohti nuorisojengejä. Kun uutisissa on ollut jokunen juttu kiinni otetuista väkivaltarikoksia tehneistä jengiläisistä, joukossaan maahanmuuttajataustaisia, sopankeitto onkin lähtenyt reippaasti käyntiin pahimpaan populistityyliin *). On unohdettu mitä katujengit **) ovat sekä jengiytymisen ja niistä joidenkin harjoittaman rikollisuuden taustat puhumattakaan historiasta ja seurauksista. Tuloksena tietysti vain pintapuolista mutta helppohintaista propagandaa joistakin oireista mutta ei mitään millä ongelmiin, siltä osin kun niitä oikeastikin on, tarttua ja niitä ratkaista. 

Perussuomalaisten älämölö olisi paljon harmittomampaa jolleivat he veisi sillä aikaa tärkeämmiltä asioiden hoidolta esimerkiksi eduskunnassa välikysymyksillään ja kyselytuntien jankutuksillaan.  Ne osoittavat ettei heillä ole aikomustakaan hakea asiallisia ratkaisuja oikeisiin ongelmiin vaan vain ohjata huomiota pois ihmisiä aidosti huolettavien ongelmien ratkaisuilta joilla puututtaisi juurisyihin.

Perussuomalaiset haluavat esittää jengien harjoittaman väkivallan ikään uutena, maahanmuuttajien tuomana ilmiönä.  He "unohtavat" jengejä olleen oikeastaan "aina".  Historiallisesti kuuluisia ovat Nurmijärven maantierosvot, Härmän häjyt, sakilaiset, lättähattuporukat j.n.e. ihan vain muutama mainittuna.  Samaten kaupungeissa on ollut iänkaiken kaupunginosajenginsä ja maalla on organisoiduttu kyläkunnittain. Seurauksena hälinää ja hulinointia sekä rikollisuutta ihan jopa järjestäytyneeksi rikollisuudeksi asti. Mutta silti kaikki jengit eivät ole rikollisia eikä kaikki rikolliset jengiläisiä. Eikä perussuomalaiset pysty edes erottamaan nykypäivän ammattimaista järjestäytynyttä rikollisuutta jengiytymisestä.  Jengiytyminen ja jengit ovat kovinkin monimuotoinen, historiallinen ilmiö.

Jengiytymiseen liittyy ihan oikeasti ongelmia mutta ne eivät ole maahanmuuton ongelmia eikä niitä ratkaista maahantulon ehtoja kiristämällä, perussuomalaisten "matut raus" -politiikalla.  Ne ovat sosiaalipoliittisia, koulutuksellisia sekä ennenkaikkea yhteiskuntamme rakenteista ja prosesseista johtuvia syrjäyttämisen ja näköalattomuuden seurauksia. Joissakin äärimmäisen harvinaisissa poikkeustapauksissa toki myös on joitakin mielenterveydellisiä ongelmia kuten psykopatiaa.  Ongelmat osuvat myös muihin kuin maahanmuuttajiin mutta kertautuvat intersektionaalisesti kun kohteena ovat etnistä ja kulttuurista toiseutta edustavat, selkosuomeksi erinäköiset ihmiset.

Ksenofobisia ennakkoluuloja on helppo lietsoa erilaisilta näyttäviä kohtaan, etenkin kun yleisönä on omasta sosioekonomisesta asemastaan huolissaan olevat.  He mielellään projisoivat huolensa ja pelkonsa erinäköisiin kun sopivasti yllytetään ja ulkopuolisia syyllistetään. Siinä suhteessa Perussuomalaiset ovat ydinosaamisensa äärellä.  Onhan heidän perustajaisänsä Timo Soini ihan opinnäytetyötään myöten asiaan perehtynyt ja heidän missionsa ohjata huomiota pois asioista jotka oikeasti vaikuttavat, kuten yhteiskunnan ja talousjärjestelmän rakenteet ja prosessit sekä niistä nouseva "päällysrakenne".

Perussuomalaisilla on yleensäkin vakioitu ratkaisu kaikkeen josta he eivät pidä: kiellot ja rangaistukset. On kyse rikollisuudesta, maahanmuutosta, epäkansalliseksi kokemastaan kulttuurista t.m.s. Niinpä nytkin heidän ratkaisunsa on rangaistusten koventaminen ja karkotukset.  Ne eivät vain toimi, eivät ole milloinkaan toimineet eivätkä tulle toimimaan nyt tai tulevaisuudessa.  Jengiläistymisen on yleensä hoitanut aika sillä jengivaihe on nuorille useinmiten melko lyhyt ajanjakso aikuistumisen kynnyksellä. Järjestäytynyt rikollisuus on eri asia.

Pääsääntöisesti ihmiset pitää poissa rikollisporukoista, että heillä on positiivinen näköala tulevaisuuteen.  Se tarkoittaa, että he voivat luottaa parempaan huomiseen, toimeentuloon, kanssalaisuuteen yhteisön hyväksyttynä jäsenä. Siis, että he voivat rakentaa tavallisella elämällä tulevaisuuttaan ja voivat luottaa sen myös rakentuvan.  Jotta siihen päästään meidän on muutettava yhteiskuntaamme suvaitsevammaksi, ihmisiä mukaanottavammaksi emmekä saa syrjäyttää erilaisia ulkopuolelle.  Silloin myös nuorisojengeissä, sekä vaarallisemmissa että harmittomammissa pyörivät nuoret eivät jatka uraansa jengeistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen vaan normaaliin yhteiskuntaan ja mieluiten kanssalaisiksi.

___

*) Käytän populismi-termiä tässä merkityksessä poliittinen liike tai toimintatapa jossa poliittisen suosion kalastalelemiseseksi esitetään yksinkertaistettuja ennakkoluuloihin nojaavia ja niitä vahvistavia väitteitä joiden kuvitellaan saavan tukea kohdeyleisön joukossa. Silloin ei ole tarkoitus ratkaista ongelmia vaan kärjistää asenteita ja mielipiteitä yksittäisten valittujen oireiden tasolla. Populismi-käsitteestä laajemmin m.m. Ville Vahosalmi: Mitä on populismi? 

**) Katujengi on nuorista koostuva järjestäytynyt ryhmä, jolla on oma ryhmäidentiteetti ja nimi. Katujengit toimivat omien kulmakuntiensa kaduilla ja ovat yleensä sekaantuneet laittomuuksiin ja väkivaltaan. (Lähde: Wikipedia-artikkeli Katujengi, lainattu 26/11 -22)

Jääkiekkoväkivalla ei saa ansaita rahaa

Poliisi ei haluaisi puuttua jääkiekkoväkivaltaan vaan toivoo lajin sisäistä ratkaisua.  On siis puututtava liiketoimintaan.  Väkivallalla ei saa ansaita rahaa. 

YLE:n verkkouutisten mukaan Poliisi ei kaipaa poliisia kaukaloon.  Jääkiekkokaukaloissa kuitenkin rehottaa melkoinen väkivalta, sellainen joka ei ole sallittua missään muualla yhteiskunnassa.  Samalla jääkiekkoa markkinoidaan toisaalta rehtinä kamppailu-urheiluna oluen särpimeksi penkkiurheilijoille ja toisaalta nuorisolle tervehenkisenä sielun ja ruumiin kasvattajana.  Mens sana in corpore sano niinkuin muinaiset latinalaiset asian ilmaisivat.

YLEn jutussa käytetään sanaleikkejä kanadalaistyylisistä kiekkoilijoiden poliisirooleista poliisien omaan jääkiekkoharrastukseen mutta samalla viitataan kaukaloväkivaltaan.  Siinä toivotaan, että rajat väkivallalle tulisivat lajin sisältä mutta ei pelaajien välisenä kurinpitona.  Toivomus on kaunis mutta lienee katteetonta optimismia.

Poliisikiekkoilijoiden toive edellyttäisi varmaan, ainakin aluksi, tuomareille konkreettisempia keinoja puuttua esimerkiksi tappeluihin.  Pitäisikö heillä siis olla pamput, pippurisumutteet ja etälamauttimet sekä halua ja kykyä niitä tarvittaessa käyttää?

Huippujääkiekko on liiketoimintaa ja raakaa sellaista.  Äärimmilleen vietynä sen kehitys on varmaan kuin muinaisessa elokuvassa Roller Ball -pelistä jonka loppuottelussa voittaja on viimeisenä henkiinjäänyt.  

Lajin sisältä ratkaisu voi tulla vain jos busineksen ansaintamallia muutetaan niin, että väkivalta ei tuo omistajille rahaa.  Väkivallan kustannukset tulee siis kohdentaa omistajiin eikä työtään tekeviin pelaajiin.  Silloin esimerkiksi kaikki väkivallan uhrien hoitokulut tulee periä vahingonkorvauksina ne aiheuttaneen seuran omistajilta täysimääräisenä. Ja toistuvasti väkivaltaan syyllistyneiltä seuroilta pitää ensin viedä oluenmyyntioikeus ja sitten peluuttaa seuraa ilman yleisöä ja TV-julkisuutta. Silloin seuraamukset kohdistuvat niihin jotka tällä hetkellä väkivallasta hyötyvät.

Väkivaltainen rauhanprojekti

Nobelin rauhanpalkintoa ollaan myöntämässä Euroopan Unionille (EU).  Perusteluina on rauha Euroopassa ja demokratian levittäminen.  Perustelut ontuvat pahasti ja ovat jopa osittain harhaanjohtavia. Vaarana on, että palkinto luo ihmisille vääriä mielikuvia EUn luonteesta.
  
Norjan Nobel komitea on valinnut tämän vuoden rauhannobelistin.  Valinta osui Euroopan unioniin.  Norjalaisten komiteajäsenten yksimielisen käsityksen mukaan EU on rauhan ja demokratian tuoja ja luoja.  

Perusteluissaan komitea korostaa Ranskan ja Saksan suhteita.  Sotaa niiden välillä ei komitean mielestä voi ajatellakaan.   Tuossa suhteessa EU:n edeltäjät, Teräsunioni ja EEC todella ovat onnistuneet.  

Sen sijaan muiden esimerkkien osalta perustelut ontuvat pahasti.  Balkanin rauhanprosessi ei olisi ollut edes tarpeen jolloivat NATOon kuuluvat EU-maat USAn johdolla  olisi hajottamalla hajottaneet Jugoslaviaa.  Sehän oli varsinainen ja oikea rauhanprojekti Balkanilla.

Viittaukset Kreikan ja Espanjan jäsenyyksiin taas ontuvat koska niiden demokratisoitumiskehitys Kreikan sotilasvallankaappauksen ja Francon diktatuurin jälkeen olivat täysin EU:sta ja sen edeltäjistä riippumattomia kehityskulkuja.  

Neuvostoliiton valtapiiriin aiemmin kuuluneiden maiden siirtyminen lännen leiriin ja kapitalismiin taas ei ole mikään erityisen demokraattinen kehityskulku eikä se ole vaikuttanut mitenkään rauhantilaan.  Kylmän sodan rintamalinja on vain siirtynyt itäänpäin. 

EU:n oma alue, joka ei ole koko Eurooppa, on ollut muutaman viime vuoden suhteellinen rauhallinen.  On ollut vain paikallisia etnisiä kähinöitä ja maapalloistumisen vastustajia on kohdeltu väkivaltaisesti.  Sen sijaan Norjan komitea on "unohtanut" EU-maiden agressiot alueensa ulkopuolella.  Monet EU-maat ovat olleet hyvin aktiivisina mukana USAn sodissa niin Balkanilla, Irakissa, Afganistanissa, kuin Libyassakin.  Sen lisäksi väkivaltaa on harjoitettu suoria sotatoimia lievemmin m.m. Irania, Syyriaa, Kuubaa j.n.e. vastaan. Minusta se ei vaikuta rauhan ja demokratian projektilta. 

Tällä valinnallaan Norjan komitea asemoi rauhanpalkintonsa entistä tiukemmin maailmanpoliittisesti tarkoitushakuiseksi läntiseksi propagandakeinoksi.  Tämänkertainen palkinto sijoittuu sujuvasti samaan jatkumoon kuin palkinnot esimerkiksi sotarikollisille Menahem Beginille, Henry Kissingerille, USAn juoksupojalle Martti Ahtisaarelle ja Barack Obaman katteettomille odotusarvoille.

Erityisen vaarallinen tämä palkinto on jos se alkaa vaikuttaa oikeasti ihmisten käsityksiin.  Meidän on edelleenkin huomattava ja tunnistettava harjoitettu väkivalta vaikka se ei olisikaan EU-maiden välistä.  Tällä perusteella emme myöskään saa ummistaa silmiämme rakenteellisilta taloudellisilta ongelmilta vaikka sitäkin on yritetty lietsoa tiedotusvälineissämme.  Meillä ei ole mitään syytä tunkea rahaa kansainvälisille suurpankeille rauhan nimissä eli meidän ei tule "ostaa" rauhaamme niiltä.  Rauha on luotava ja pidettävä ilman niitäkin.

Reilu meininki - turpaan ja onnea

En monastikaan lue lehtien urheilu-uutisia, en varsinkaan jääkiekkoa koskevia.  Nyt kuitenkin silmäni sattuivat Ilta-Sanomien juttuun joka oli otsikoitu raflaavasti "Kosto oli suloinen".  Sama tilanne oli myös toisen bulevardilehden urheiluliitteessä sivunkokoisena juttuna.  Myös kyseiset joukkueet näyttävät huomioineen asian Oulussa ja Tampereella, tosin hieman eri tyyliin.

Taustalla lienee juttu jossa Tampereen Ilveksen pelaaja Masi Marjamäki oli taklannut Oulun Kärpät -joukkueen pelaajan, Kamil Krepsin, tajuttomaksi.  Nyt taklattu kosti - tai haki "kunniansa takaisin" kuten toinen osapuoli "isoa respektiä" jakaen on kuulemma kertonut.

Minua tässä asiassa häiritsee lähinnä kolme asiaa: miksi urheilijat eivät pysty ratkaisemaan keskinäisiä erimielisyyksiään kuin tappelemalla, miksi urheilutoimittajat ihannoivat tappelua reiluna tapana selvittää erimielisyyksiä ja miksi jääkiekkokaukalossa ei ole voimassa samat säännöt kuin yhteiskunnassa sen ulkopuolella?

Tässä kyseisessä tapauksessa taustalla ollut taklaus oli ilmeisesti perimmäinen syy. Jos loukkaantumiseen johtanut teko oli jääkiekkosääntöjen vastainen eikä tuomarit siihen tuolloin eikä kurinpitäjät jälkikäteenkään puuttuneet niin eikö nuoret urheilusankarit olisi voineet puhumalla selvittää mahdollisia erimielisyyksiään?   Mitä sellaista asiaan liittyy joka vaati selvittämään sen tappelemalla julkisesti ja maksullisessa yleisötapahtumassa?  Urheilusankareiden maineko ja arvo pelaajamarkkinoilla?  Rakensivatko he sillä omia brändejään - ja sovitusti?  Vai ovatko urheilijat taantuneet evoluutiossaan kykenemättömiksi ihmismäiseen kommunikointiin riehuessaan polvihousuissa pitkien keppien kanssa toistensa kimpussa?

Ilta-Sanomien toimittaja Jarmo Korhonen hehkutti vastenmielisesti isolla tappelukuvalla varustetussa jutussaan tapausta erityisesti perusteltuna ja rehtinä ongelmanratkaisutapana.  Mitä rehtiä tappelemisessa on? Se on vastenmielistä ja kuvottavaa.

Sinällään Korhonen lienee päässyt lähelle perimmäistä tässä jutussa kun viittaa paikallisen sanomalehden, Kalevan juttuun jossa ottelua mainostettiin mahdollisella yhteenotolla.

Kaiken kaikkiaan Korhosen juttu on kuitenkin onnetonta tappelukulttuurin ylistystä ja hehkutusta väkivallalle erimielisyyksien ratkaisukeinona.  Ari Stenius Iltalehdessä ei ihan yllä samaan mutta hänenkin juttunsa oli höystetty Marjamäen ruhjotuilla kasvoilla.  Olisin odottanut parempaa sentään kirjoitus- ja lukutaitoisilta ihmisiltä.

Jääkiekko näyttää kehittyvän aina vain raaempaan suuntaan.  Kautta aikain on puhuttu Pohjois-Amerikan raha-sarjojen järjestetyistä show-nyrkkeily- ja painiotteluista sekä n.s. poliiseiksi nimitetyistä huliganeista.  Tuon menon ihannoinnissa näytetään täällä mentävän perässä samaan.  Siitä on seurannut, että kaukaloissa ei ole enää yhteiskunnan säätämä rikoslaki voimassa.  Täysin pahoinpitelyjen tunnusmerkit omaavista teoista ei enää vastata lain edessä vaan haetaan "respektiä" tappelemalla verenhimoisen yleisön edessä.

Joukkueiden takana olevat yhtiöt ja rahoittajat tarvitsevat maksavia katsojia ja heidän ja heille mainoksiaan esittävien yhtiöiden houkuttelemiseksi tarvitaan näyttäviä spektaakkeleita.  Pelkkä kiekon sohiminen ei riitä vaan tarvitaan tappeluita ja punaista verta valkoisella jäällä.  Tulee elävästi mieleen 70-luvun elokuva Rollerball (ohjaus Norman Jewison, pääosassa James Caan) ja kuulapallon kehittäminen äärimmäiseen loppuotteluun.  Sama näyttävyyden ja mielenkiinnon kohteiden inflaatio näyttää olevan vallalla myös nykyajan sirkushuveissa.

Aivan oma lukunsa on, kuinka jääkiekkoa esitetään nuorille esimerkillisenä urheiluna ja ammattina.   Edustavatko nämä marjamäet ja krepsit oivallisia esikuvia?  Heistäkö roolimalleja kasvaville nuorille joiden pitäisi ottaa tulevaisuudessa vastuu yhteiskunnastamme?