Donald Trump voitti - mitä tehdä?

Näinä USA:n presidentin ja kongressin vaalien sekä monien kansanäänestysten jälkeisinä aikoina valtamedia (MSM) esittää omia selityksiään tapahtumien kulusta. Laskematon määrä "kuumia otoksia" ja kaikenlaisia spinnauksia jolla toisaalta yritetään selittää tulosta ja toisaalta myös hämärtää mistä oli ja on kyse.Otsikot kirkuvat kuinka Donald Trump päihitti Kamala Harris:n, ja "punainen aalto" (republikaanien tunnusväri, Demokraattisen puolueen on sininen) valtasi senaatin. On tehty nopea ja helppo mutta hätiköity johtopäätös koko USA:n kokonaisuudessaan kääntyneen oikealle ja että useimmat amerikkalaiset olisivat hylänneen demokraattien oletetun edistysmielisyyden ja vähemmistöjen auttamisen.

Pelurit

USAn poliittinen pelikenttä ja ja sen pelurit poikkeavat paljon siitä mihin me täällä Euroopassa, ja etenkin sen pohjoisissa osissa olemme tottuneet.  Siellä ei valtajulkisuudessa ole varsinaisesti samanlaista vasemmistoa, siis sosialidemokraattista ja ja siitä hieman vasemmalla olevaa edistysmielistä vasemmistoa.  Meikäläisittäin vasemmistona ja myös vihreinä nähdyt poliittiset suuntaukset ovat hajanainen marginaali ja valtapuolueet ovat selkeästi porvarillisia: kovan linjan kapitalismin republikaanit (Republican Party, t.m.n. GOP eli "Grand Old Party") tunnuksenaan punainen elefantti ja hieman ihmiskasvoisempi demokraatit (Democratic Party) tunnuksenaan sininen aasi.  Ne molemmat kannattavat tiukkaa kapitalismia ja USA:n erityisyyttä imperialistisena ja sotaisana hypervaltana.  Eroa on lähinnä suhtautumisessa elämäntapaan: GOP on selvästi arvokonservatiivisempi kuin demokraatit vaikka molemmissa leireissä lyödään erimieltäolevia Raamatulla päähän.

Miten kävikään?

Vaalien tulos oli selvä: Donald Trump voitti selvästi ja samoin republikaanit menestyivät kongressin vaaleissa.  Mutta miten sitä pitäisi tulkita?

Vuoden 2018 jälkeen MAGA-vastaiset ovat voittaneet liki kaikki kansalliset vaalit joten haihtuiko ihmisten mielistä ne perustelut joilla he ovat ääniään aiemmin antaneet? Entä olivatko oikeiston aiemmat voitot, kuten Reagan tai Bush sr tai Bush jr, merkkejä massojen ideologisesta uudelleensuuntautumisesta kohti taantumusta? Totuus on, että tulosten tutkiminen ja kokonaiskuvan saaminen vie aina aikaa. Meidän on pidettävä mielessä, että tieteellinen analyysi ottaa aina aikansa eikä hätäilemällä tule kuin ... tiedätte mitä.  Kaikki ei ole niin ilmeistä kuin miltä aluksi näyttää. Karl Marx:kin aikoinaan sanoi: "Alle Wissenschaft wäre überflüssig, wenn die Erscheinungsform und das Wesen der Dinge unmittelbar zusammenfielen" Pääomansa III niteen VII:n osan luvussa 48 (suomennettuna "Kaikki tiede olisi turhaa, jos asioiden ulkonäkö ja olemus kohtaisivat suoraan").  Kaikkea pitää katsoa tarkemmin ja analyyttisemmin.

Marxistit – ne todelliset eikä haamut, joiden Trump USA:ssa ja muut ääliöoikeistolaiset täälläkin väittävät valloittavan yhteiskuntaa sen pilatakseen – yrittävät aina välttää pinnallisuutta ja löysää hömppää jolla hegemonia yrittää peittää ja vääristää asioiden ja tapahtumien todellista olemusta.

USA on siirtymässä kiihtyneen luokkataistelun aikakauteen

Ylle laittamani väliotsikko on suora lainaus tämän kirjoituksen pohjamateriaalina käyttämästäni jutusta (ks. Tuoteseloste) ja sellaisena ehkä hieman raflaava ja klisheinenkin. Onhan luokkataistelun uusia vaiheita julistettu kuten aikoinaan vanhassa tarinassa huudettiin sutta jonka tuloa ei lopulta otettu enää tosissaan kun sitä oli huudettu liikaa. Silti ehkä jotain perääkin muotoilussa on sillä monet kapitaalien omistajat flirttailevat avoimesti fasismin kanssa.

Trump ja republikaanipuolueen MAGA-siipi ovat maan oikeistolaisimpien kapitalistien käsikassara ja "Task Force" kuten sielläpäin sanotaan. Työväenvastaisimmat yhtiöt, saalistavat hedge-rahastot ja finanssikapitaalit käyttivät yhdessä satoja miljoonia saadakseen hänet valituksi ja sopivan kongressin kokoonpanon. Monet nimet ovat tuttuja täällä Rapakon tälläkin puolella: Elon Musk etunenässä ja lisäksi m.m. Susquehanna Group, Koch Industries, Blackstone, Walmart, TD Ameritrade (nyk. Charles Schwab), Wynn Resorts, Home Depot, Energy Transfer Partners, Sequoia Capital, Johnson and Johnson ja monia muita. He laittoivat kaverinsa takaisin Valkoiseen taloon, ja heidän palkaamansa poliitikot johtavat kongressia. Ei kannata uskoa etteivätkö he hyödyntäisi täysimääräisesti mahdollisuuksiaan. Jo nyt esimerkiksi yksityisten vankilayritysten johtajat hihkuvat innosta odottaessaan Trump:n aloittavan toteuttaa lupaamiaan paperittomien karkotuksia.

Selvemmin kuin edellisellä kerralla vuonna 2016, Trump on tällä kertaa liikkeellä täysin miljardöörien laatimalla ohjelmalla, "Project 2025" kuten sitä kutsutaan. Sen ovat kohdistaneet suoraan työväenluokkaan ja ammattiliittoihin, värillisiin ihmisiin, maahanmuuttajiin, naisiin, LGBTQ-ihmisiin, Medicareen, sosiaaliturvaan, Medicaidiin, ilmastonmuutoslainsäädäntöön ja niin edelleen. Odotettavissa on suuria veronalennuksia rikkaille ja julkisten palveluiden leikkauksia muille. Normimenoa myös täällä meidän nykyiseltä ratelihallitukselta *).

Äänestyksen ilmiöistä

Tällä kertaa äänestyskäyttäytymisen malleissa oli suuria ristiriitaisuuksia. Niistä voisi ennakoida luokkajaon ja luokkaristiriitojen terävöittämistä. Esimerkiksi moniaalla käydyissä aborttia koskevissa kansanäänestyksissä äänestäjät tukivat aborttioikeutta. Vain Floridassa, jossa määräenemmistösäännökset vaativat suurta enemmistöä, aborttia kannattava puoli hävisi. Tällaiset, sinällään republikaanien menestyksen kanssa näennäisesti ristiriitaiset tulokset viittaavat toisaalta siihen, että eletään sekä poliittisen että ideologisen konfliktin aikaa tai toisaalta ei ollutkaan kyse siirtymisestä oikealle ja konservatismiin.

Meidän on tarkasteltava useita kysymyksiä halutessamme todella analysoida näitä vaaleja luokkanäkökulmasta: Kuka äänesti ja miten? Miksi he äänestivät niin kuin äänestivät? Kuka ei äänestänyt ja miksi ei?

Kaupallinen valtavirtalehdistö ja sen kommentaattorit esittävät kaikenlaisia "arvioita" joilla hämmentää ja jakaa työväenluokkaa. Muka latinot eivät tulleet esiin, liian monet mustat miehet menivät Trumpin puolelle, naiset äänestivät aborttikieltoja vastaan mutta samalla äänestivät myös Trumpin puolesta, ja arabiamerikkalaiset painottivat väärin Gazaa. Varhaiset tiedot viittaavat siihen, että jotkut näistä puheenaiheista ovat sitä itseään eli vain löysää puhetta puheen vuoksi ja sivujen täytteeksi sentattua. Ne ovat kaikki muunnelmia äänestäjien syyllistämisestä, eivätkä ne korvaa käytettävissä olevan materiaalin syvällistä analyysiä. Jäsennettävää on vielä paljon.

Monet ihmiset jäivät myös kotiin. USA-laiset ovat perinteisesti laiskoja äänestäjiä ja se on tehty hankalaksikin m.m. äänestäjäksi rekisteröitymispakolla. Tällä kertaa, taas, laiskistuivat aikaisemmasta.  Olihan äänestysprosentiksi arvioitu n. 57,8 % kun se neljä vuotta sitten oli 62,8 %. Viime kerralla äänesti yli 155 miljoonaa ihmistä. Tällä kertaa eivät ehkä saavuta edes 140 miljoonaa. (äänestysprosentista ei ole vielä tarkkaa tietoa sillä laskenta on kesken) **)

Trump saanee lopullisten tulosten mukaan suunnilleen n. kaksi miljoonaa ääntä vähemmän kuin ne joilla hän hävisi viime vaaleissa. Suurempi menetys tullee silti demokraateille. Näyttäisi, että Harris saattaa jäädä 13–14 miljoonaa ääntä alle vuonna 2020 Bidenin saamasta. Jopa sinisissä osavaltioissa demokraattien äänimäärä laski merkittävästi, joissakin osavaltioissa kaksinumeroisesti.  Väite siirtymästä oikealle ei siis pidä paikkaansa vaan miljoonat viimeksi äänestäneet ihmiset ovat vain jääneet kotiin nukkumaan. Meidän kannattaa selvittää miksi.

Uusliberaalin kapitalismin aikana yhteiskuntamme murtuminen ja ihmisten syrjäytyminen toisistaan ​​on kiihtynyt nopeasti. Suunniteltuna järjestelmä erottaa meidät toisistaan, olipa se sitten työssä tai sosiaalisessa elämässä. Tämä on lisännyt irtautumista puolueista ja muista instituutioista. Meidän on tarkasteltava näitä ilmiöitä tarkemmin vaikka se kovasti ja äkkisältään muistuttaakin Marx:n vieraantumiskirjoituksia.

Vaalit on saatettu hävitä ruokakaupassa ja huoltoasemalla

Hävinneen puolen konsultit, strategit ja n.s. liberaalit ideologit tekevät lujasti töitä vakuuttaakseen meidät kuinka he eivät olleet ongelma ja he toteuttivat täydellisen kampanjan. Mutta jos heitä uskomme, saatamme jäädä paitsi näiden vaalien suurimmista vaalien opetuksista luokkataistelun tuiskeeseen.

Muutamia vaikutelmia USA-laisilta: radiojuontaja Michelangelo Signorile julkaisi X:ssä juuri vaalipäivän puolenyön jälkeen: ”This isn’t about a bad campaign or candidate. It is about half of voters liking or overlooking Trump’s hate, misogyny, racism, [and] cruelty". Muuan MSNBC:n kolumnisti Michael A Cohen kirjoitti: "If Harris loses, there will be a lot of recriminations directed at her, but it’s hard to point to any glaring mistakes she made. She ran an excellent campaign". USA Todayn kolumnisti Michael J Stern antoi seuraavan moitteen: "These pundits need to stop saying that Democrats need to sell their policies better to working-class voters. Democrats have done that. People voting for Trump want to indulge their bigotry and hatred, and Trump allows them to do that". Tuossa viimeisimmässä Stern paljastaa koko populistisen ääliöoikeiston olemuksen: he ovat ryhtyneet kanavaksi jota kautta ihmiset katsovat voivansa protestoida vapaasti asioida joista he ovat oikeutetusti tyytymättömiä mutta samalla populistit estävät ettei niiden takana oleville epäkohdille tehdä mitään. Siis trumpistitkin ovat vallan valitusosasto siinä missä kotoiset Perussuomalaisetkin.

Valtaapitävien puhuvat päät todistavat meille, että äänestäjät ovat aivan liian rasistisia ja seksistisiä, et punctum. Kun Trumpia on tarkkailtu kaikki nämä vuodet, on valkoisen ylivallan ja misogynian myrkyllinen rooli on Trumpin äänestäjien mobilisoinnissa toki ilmeinen, mutta ovatko ne ainoat vaikuttavat tekijät? Ovatko ne vain oireita ja pintakuohua oluttuopissa? Mitä muuta löytyy?

Rasismi, misogynia ja sukupuolisuuden monotypia ovat olleet toki hallitsevan luokan käyttämiä työkaluja työväenluokan hallitsemiseen jo kauan ja Trump hallitsee niiden käytön parimmin kuin moni muu ennen häntä.  Mutta mitkä ovat ne aineelliset elämänolosuhteet, jotka altistavat ihmiset moiselle viestittelylle tai saavat heidät päättelemään, että ne ylittävät kaikki Trumpin kiihkoilusta nousevat huolenaiheet? Tästä saa myös vapaasti päätyä pohtimaan eurooppalaisen ääliöoikeiston, m.l. suomalainen, työkalupakkia.

Mitä tulee talouteen, räikeänä esimerkkinä, työväestön ja köyhien ihmisten asema ei juurikaan ollut syvällisesti esillä. Trump tarjosi kuluneen suunnitelmansa: miljardöörien veronalennukset ja väärä lupaus työpaikkojen luomisesta Kiinaa vastaan käytävän kauppasodan avulla. Mutta hänen päästrategiansa oli yksinkertaisesti toistaa loputtomasti väitettä, että talous on huono - mitä monien työssäkäyvien ihmisten olisi vaikea kieltää.  Populistisesti analysoimatta mikä on pielessä ja miten se korjata.

Oma lukunsa oli hänen esiintymisensä "työväen presidenttinä" hampurilaisbaarin keittiössä ja roska-auton ratissa. Läpinäkyvämpää poseerausta saa historiasta hakea. Sen ylittänee vain "Saksan kansan nerokas johtaja" ***) silittelemässä vaaleiden arjalaislasten silkohapsia.
Demokraattipuolueen yritysjohtajien kontrolloima kampanja oli äärimmäisen ohut talouden suhteen. Olivat päättäneet olla puhumatta liikaa aiheesta, jossa useimmat mielipidemittaukset antoivat Trumpille etulyöntiaseman. Harrisin taloudellisen ohjelman keskeiset osat olivat 6000 dollarin lasten verohyvitys ja lupaus jopa 25000 dollarin käsirahasta kodin ostoon. Molemmat toki myönteisiä yksityiskohtia, sikäli kuin ne pätevät, mutta ne eivät ole mikään oikea taloudellinen "suunnitelma, etenkään aikana jolloin miljoonat tuskailevat huonojen palkkojen, työttömyyden ja inflaation kanssa. Kun vielä muistetaan demokraattien ajaneen pääomatulojen verotuksen alentamista ja lupausta pitää yritysten verot alhaisempana kuin ne olivat ennen Trumpia, ei ollutkaan paljon tarjottavaa työläisille. Hiljaisuus moisesta on ymmärrettävää ja äänet korjasi Trump demagogiallaan.

Harrisin kampanja hukkasi tilaisuutensa puhua aidosti yritysten roolista korkeiden hintojen takana.   Samalla he kerskuivat kuinka suuret pankit, kuten Goldman Sachs tai Wall Streetin miljardöörit, kuten Mark Cuban, arvioivat positiivisesti demokraattien "suunnitelmaa". Toimeentulonsa kanssa kamppailevia ei voisi pahemmin sylkeä kasvoille.
Ihmiset kohtaavat inflaation todellisuuden päivittäen arjesaan, joka kerta, kun he menevät ostamaan ruokaa tai täyttämään peltilehmänsä tankkia. Viestit inflaation "laskeutumisesta" tai "kasvavasta taloudesta" eivät kohdanneet ihmisten näkemää ja kokemaa todellisuutta.
Trump sitä vastoin sanoi, että maan taloudessa on jotain vialla. Hän antoi vääriä reseptejä kuinka korjata tilanne mutta pelkkä sen osoittaminen, että asiat eivät olleet oikein, näytti riittävän saamaan äänestäjiä liikkeelle. Ihan populismin oppikirjoista (ja Timo Soinin gradusta).

Kuten Kansainvälisen maalariliiton ja liittoutuneiden ammattiliiton (International Union of Painters and Allied Trades) presidentti James "Jimmy" Williams Jr sanoi vaalipäivän jälkeisenä aamuna, että demokraattinen puolue "did not make a positive case for why workers should vote for them, only that they were not Donald Trump".  Niinpä monet A-liitot jättivätkin tukematta ketään tarjolla ollutta ehdokasta.

Ihmiset ovat kyllästyneitä sotaan

Äänestyspaikkojen ovensuukyselyt viittaavat ettei ulkopolitiikka ollut monien äänestäjien mielessä.  Silti USA:n imperialismin nykyiset sodat olivat varmasti yksi tekijä näissä vaaleissa. Kaikki poliittiset suuntaukset ovat kyllästyneitä sotaan, vaikka se ilmeneekin eri tavoin. USA:ssahan on vahva rauhanliikkeen jatkumo vaikka valtiovalta, n.s. "Deep State" ja sitä kautta valtiovalta onkin vahvasti imperialistinen ja suorittaa "USAn geostrategisia imperatiiveja" ja USAn "erityisyyttä" ****) sekä n.s. "sotateollinen kompleksi" vahva vaikuttaja politiikassa.

Useiden tiedotusvälineiden vaalipäivänä ja viime viikkoina suorittamat monien Trumpin äänestäjien haastattelut kertovat ihmisten tunteesta, että maailma on hajoamassa ja että Bidenin hallinnon yhteenotto Venäjän kanssa Ukrainassa voi johtaa ydinsotaan.  Epäilemättä heihin vaikuttaa oikeistolaiset viestit ja Trumpin mainostama isolationistinen julkisivu.  Monet USA-laiset eivät aidosti ole vakuuttuneita NATOn tukemisen tarpeellisuudesta Itä-Euroopassa ihan kuten rauhanaktivistit ovat yrittäneet tolkuttaa jo vuosia.  Toisaalta, kuten monet edistykselliset varoittivat ennen vaaleja, Gaza oli tärkeä asia demokraateille, erityisesti keskeisillä alueilla joissa asuu paljon arabitaustaisia ihmisiä, esimerkiksi Michiganissa ja tietysti monilla yliopistokampuksilla.

Toisin kuin puhuvat päät sanovat, kyse niinkään ei ollut, että nämä äänestäjät hylkäsivät demokraattisen puolueen, vaan pikemminkin, että he kokivat Joseph Biden:n hylänneen heidät kun hän päättäväisesti jatkaa kansanmurhan rahoittamista Palestiinassa ja veronmaksajien rahojen työntämistä sotateollisen kompleksin omistajille ja ukrainalaisille oligarkeille.  He olivat ja ovat edelleen masentuneita demokraattien ehdokkaasta, joka ilmoitti ettei aio muuttaa Biden:n ulkopolitiikkaa rauhanomaisemmaksi.

Fasismi voittaa vetoamalla todellisiin ongelmiin, ei vain vihaan ja pelkoon

Taantumuksellisimmat ja äärioikeistolaisimmat kapitalistit yhdistivät voimansa tukemaan wannabee-diktaattoria, joka on onnistunut kokoamaan taakseen ristiriitaisen ja sekalaisen joukon suoranaisia rasisteja ja misogyynejä sekä miljoonia tyytymättömiä ja hämmentyneitä työväenluokan jäseniä (n.s. MAGA-liike). Se on fasismin klassinen kaava. Onhan fasismi kapitaalien yksi keino työläisten hallitsemiseksi kun katsovat etteivät pehmeämmät keinot enää toimi.

Rotuvihan, maahanmuuttajien vastaisen vihamielisyyden, naisvihan sekä homofobisten ja transfobisten hyökkäysten lisäksi mikä muu motivoi merkittäviä äänestäjäryhmiä siirtymään fasististen puolelle? Georgi Dimitrov, yksi kuuluisista 1930-luvun antifasistisista johtajista, antoi vastauksen alun: "Mistä kumpuaa fasismin vaikutus massoihin?  Fasismi pystyy houkuttelemaan massoja, koska se vetoaa demagogisesti heidän kiireellisimpiin tarpeisiinsa ja vaatimuksiinsa. Fasismi ei ainoastaan lietso ennakkoluuloja, jotka ovat syvästi juurtuneet joukkoihin, vaan myös esittävät ja hivelevät joukkojen parempia tunteita, heidän oikeudentuntoaan ja joskus jopa vallankumouksellisia perinteitään. Fasismi tähtää joukkojen riistämiseen ja sortoon, mutta se lähestyy niitä kaikkein taidokkaimmalla antikapitalistisella demagogialla, hyödyntäen työväen syvää vihaa ryöstelevää porvaristoa, pankkeja, säätiöitä ja finanssikapitaaleja kohtaan."

Trump on jo vuosia esittäytynyt jälkiteollisen talouden ulkopuolelle jääneiden voittajana, ääninä työntekijöille, jotka näkivät työnsä ulkoistetun ja yhteisönsä tuhoutuneen.   Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta demokraattien huippujohtajat ovat usein antaneet hänelle vapaat kädet määritellä "eliitit", jotka ovat vastuussa työväenluokan kohtaamista taloudellisista kamppailuista: "woket" kaupunkilaiset, mustat poliittiset johtajat (erityisesti naispuoliset), siirtolaiset (lailliset tai muutkin), koulutetut, sosialistit ja muut vastaavat. Sehän sopii hyvin kapitalisteille suunnata ihmisten tyytymättömyys muihin kuin heihin itseensä.  Heihin itseensä kohdistuva saattaisi johtaa ihmiset ajamaan muutosta yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin.

Puhuminen yleispätevästi demokratian pelastamisesta fasismilta olisi liian abstraktia.  Ei olisi käsin ja pesäpallomailalla kosketeltavia vihollisia.  Pennsylvaniasta saadut kyselytutkimukset viittaavat, että demokraatit olisivat saattaneet saada enemmän vetovoimaa etsimällä todellista eliittiä - yritysten toimitusjohtajia, liike-elämän lobbareita, pankstereita ja poliitikkoja ostavia lahjoittajia. Mutta eihän se käy päinsä sillä demokraattisen puolueen johto on itse niin kietoutuneet samoihin piireihin.  Niiden kevytkin kritiikki oli heille poliittisesti - ja etenkin taloudellisesti mahdotonta.

Mitä on tehtävä?

Liikkeet säilyvät; vastarinta alkaa nyt

Ammattiliitot ja afroamerikkalaisen yhteisön järjestäytyneet osat, naiset, latinot ja muut olivat avainroolissa MAGA-vastaisessa mobilisaatiossa.  Poikkeuksetta kaikki nämä ryhmät äänestivät Harrisia Trumpin asemesta, p.l. jotkut Jill Stein:iä äänestäneet (0,45%).  Alustavien lukujen mukaan esimerkiksi Harris:n prosenttiosuus ammattiliittojen äänistä voi olla suurempi kuin Bidenin vuonna 2020.  Tämä ei ole yllätys, kun otetaan huomioon aktiivien järjestäytyminen, mustien ihmisten kansannousut ja naisten marssit viime vuosina.  Myös vasemmistoryhmät, kuten USA:n kommunistinenpuolue, lähtivät mukaan jottei Trump voittaisi ja estääkseen tien fasismiin.

Tämä oli kahden valtiovallan kulisseista kilpailevan joukkoliikkeen vaalit: toinen kovasta oikeistosta ja toinen kirjoltaan laajempi jossa demokraatti-porvariston lisäksi aidosti vasemmistolaiset valitsivat kahdesta pahasta sen vähän pienemmän.  MAGA-republikaanit voivat olla yhtenäisiä Trumpin takana, mutta kaikki ne liikkeet, jotka työskentelivät antifasistisen rintaman muodostamiseksi, eivät aio hävitä koko sotaa vaikka yhden taistelun menettivätkin.

Juuri nämä elementit muodostavat perustan seuraavalle vaiheelle:  Puhutaan Resistance 2.0 -liikkeestä.  Työväenluokka on toipunut aiemmista menetyksistä ja toipuu tästäkin.  Sen on vain laajennettava yhtenäisyyttään ja parannettava luokkatietoisuuttaan sekä jatkettava eteenpäin. Ei pidä vaipua synkkyyteen ja epätoivoon, vaan on aika arvioida mitä tapahtui ja oppia sekä sen jälkeen jatkaa eteenpäin.

---

Tuoteseloste: Tämä kirjoitus perustuu m.m. brittiläisen The Morning Star:n sivuilla julkaistuun, alunperin Peoplesworld.org:n sivuillaan 6/11 -24 julkaisemaan C.J. Atkins:n kirjoitukseen "The morning after: a Marxist analysis of the Trump victory". Olen sitä vapaasti kääntänyt suomeksi ja lisäillyt omiani joukkoon sekä korjaillut joitakin omasta mielestäni epätarkkuuksia. Erityisesti olen lisännyt viittauksia kotoiseen menoomme.

*) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on afrikkalainen näätäeläin. Siitä on sanottu ettei se kuulemma välitä pa**aakaan mistään. Se on tunnettu m.m. kyvystään sietää ahdistelua ja silti olemaan agressiivinen saalistaja.

**) Lähde äänestyprosenttiluvuille on Wikipedian artikkeli USAn presideninvaalin äänestysprosenteista luettuna 11/11 -24 ap.

***) "Saksan kansan nerokas johtaja" on Risto Rytin (1889-1956) Jatkosodan aikana Adolf Hitleristä käyttämä ilmaus.

****) USA:n erityisyys ("American Exceptionalism") on konsepti USAn poikkeuksellisuudesta ja erityisyydestä suhteessa mihinkään muuhun maahan, ettei muiden normaalit säännöt koske sitä.  Ajatuksen esitti ensimmäisenä Tocqueville:n kreivi Alexis Clérel (1805-1859), t.m.n. Alexis de Tocqueville. Seuraavaksi termiä käytti vät 1920-luvulla kommunistit, m.m. Daily Worker. Nyt se on noussut taas esiin m.m. Donald Trump:n et al "America First" puheissa ja USAn n.s. "pehmeässä vallassa". 

Kari Enqvist ja tunnistamaton fasismi

 Olen monasti ollut Kari Enqvist:n kanssa samaa mieltä kun olen lukenut hänen kirjoituksiaan m.m. YLE/Uutisten kolumnipalstalta. Nyt kuitenkin hänen pläjäyksensä otsikolla "Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen" sai minut provosoitumaan kiistakirjoittamaan.

Kirjoituksessaan Enqvist äityy analysoimaan Venäjää fasistiseksi ja vertaa sitä "il duce" Benito Mussolinin johtamaan Italiaan.  Minusta tällä kertaa Enqvist ei osu eikä upota.

Ensinnäkin Enqvist käyttää haperoa määritelmää fasismista. Hän "unohtaa" sen olevan yksi tapa äärimmäisen kapitalismin oloissa käyttää valtiota pitämään kansalaiset kurissa ja nöyrinä kapitaalien työvoimana (italialaisessa fasismissa korporativismiksi naamioituna, jota ei pidä sotkea syndikalismiin).  Venäjällä kapitalismi on vielä niin tuore yhteiskuntamuoto, että se pysyy pystyssä ilman väkivaltaista fasistista (tai natsi-) hallintoa.

Toisaalta Enqvist yhdistää Vladimir Putinin ja Mussolinin taustat.  Olihan Mussolini jonkin aikaa sosialistien leirissä mutta sieltä hän erkani hyvin nopeasti suur-italialaisine ja autoritaarisine haaveiluineen. Putin sen sijaan kasvoi Neuvostoliitossa joka ei ollut sosialistinen eikä hän koskaan liene ollut erityisen poliittisesti aktiivinen ennen NL:n hajottamisen jälkeistä nousuaan Boris Jeltsinin avulla Venäjän federaation johtoon.  Sinne hän päätyi pikemminkin pragmaattisena teknoraattina kuin poliittisina visionäärinä.

Enqvist tarinoi kuinka Putinin Venäjällä oppositio on tuhottu.  Niinhän ei ole vaan jopa maan toiseksi suurin poliittinen voima, Venäjän federaation kommunistinen puolue, on nimen omaan oppositiossa häneen ja hänen hallintoonsa nähden.  Sen sijaan n.s. "yhden prosentin oppositiota" on jonkin verran hillitty johtuen sen suorista kytköksistä vihamielisiksi katsottuihin länsitahoihin.

Sananvapauden kanssa on samanmoisesti.  Venäjän tiedonlevitteistä löytyy monenlaisia ääniä mutta valtaosalle niistä on yhteisenä piirteenä etteivät ne juurikaan levitä lännen valtablokin "ilosanomaa".  Toisaalta whataboutistisesti voisi katsella myös kuinka Venäjän hallintoon hiemankaan positiivisemmin suhtautuviin aviiseihin suhtaudutaan täällä "vapaassa" lännessä.

 Enqvist mainitsee myös sodat Putinin hallinnon välttämättömyyksiksi, "unohtaen" Venäjän päävastustajan USAn sotineen vielä enemmän kuin Venäjän.  Mihinköhän he ovat sotiaan tarvinneet? Toisaalta Enqvistiltä jää tarkentamatta, että Tshetsheniassa Venäjän federaatio kukisti kapinaa omalla alueellaan, Sakartvelossa sen hallinto Mikhail Saakasvilin johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa olleiden venäläisten et al rauhanturvaajien kimppuun.  Ukrainassa taas tilanne on hieman monimutkaisempi kuin vain Putinin tarve sotia.  Venäjän johtohan yritti pitkään erilaisia neuvotteluja onnistumatta USA:n ja muun lännen kanssa. Kyseessähän on jo Neuvostoliiton hajottamisesta jatkunut "not an inch eastwards" politiikan jatkumo eli USA:n harjoittama etupiirinsä laajentaminen.  Ukraina käy siinä proxysotaa USA:n auksiliaarijoukkoina.

Enqvistin käsitys fasismista on käsittääkseni rajoittunut.  Hän tekee siitä "vain" demokratian ja sananvapauden halveksuntaa sekä voimapolitiikan ihannointia, unohtamatta lännen demonisointia.  Ensinmainitut eivät ole järin kovassa kurssissa muuallakaan samaten kuin voimapolitiikkaa arvostetaan myös läntisessä plokissa.  Eikä Putinin tarvitse länttä demonisoida, se osataan tehdä täällä itsekin toimimalla juuri päinvastoin kuin juhlapuheissa julistetaan.  Sananvapauden osalta voisi seurata vaikka esimerkiksi Julian Assange:n kohtaloa ja demokratian osalta sitä millaiseksi hulinaksi presidentin saaminen USA:han on tehty.  Samoihan jo muuan Samuel Clemens (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, että "If voting made any difference they wouldn't let us do it."  Eikä hän todellakaan uhraa sivulaisettakaan fasismin oleellisimmalle puolelle eli taloudelle.

Kaiken kaikkiaan Enqvistin kirjoituksesta jää käteen täkäläiseen eli läntiseen "uuteen nornaaliin" oleellisesti kuuluva mustavalkoinen asetelma jossa osapuolet joko demonisoidaan tai enkelöidään yhteiskunnassa vallitsevan hegemonian puitteissa ja ohjaamana.  Tosin meno ei ole kovin uutta vaan kovinkin porvarilliskonservatiivista jatkumoa kuorrutettuna siistillä määrällä sekulaaria arvoliberalismia. Silti se edustaa tutuksi ja turvalliseksi koetun "status quo":n ja "modus vivendi":n jatkamista jotta kapitaalien omistajien ei tarvitsisi nukkua huonosti.  Mieleni tekisi vielä jatkaa tästä esimerkiksi Anna Kontulan viitoittamalla pikkuporvarillisuutta analysoivalla tiellä mutta jätänpä sen toiselle ajalle ja johonkin tulevaan kirjoitelmaani. Ei Enqvist sentään niin pahasti huitaissut ohi ja yleensä osuu paremmin.

Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?

Mielipiteet demokraattisemmin esiin presidentinvaalissakin

Alati valpas ja vastuullinen YLE:mme on tehnyt seuraavien vuoden 2024 presidentinvaalin ensimmäisen gallupin eli mielipidetiedustelun mahdollisten spekulatiivisten ehdokkaiden mahdollisesta suosiosta.  Keulilla roikkuvat pääministeri Sanna Marin ja muutama muu kellokas jotka ovat uutisten eturintamassa.  Mutta oikeasti vaalit ovat vasta vuonna 2024 joten maailma ympärillämme ja käsityksemme kellokkaiden suosiosta tulevat muuttumaan vielä moneen kertaan joten tuollaisilla kyselyillä on lähinnä joitakin viihdyttävän palstantäytteen arvo.  Niinpä monet ovat reuhaantuneet spekuleeraamaan ihan täysillä.  Asialla on monenmoista tiedonlevitteiden toimittelijaa ja somen kokemusasiantuntijaa vaikka on ihan sattumankauppaa jos jollakin nyt kyselyyn mukaan kelpuutetuilla on jotain tekemistä vuonna 2024 ehdolle oikeasti tulevien kanssa.

Paremmin ajoitettu keskustelu voisikin olla josko vihdoinkin saisimme edes presidentinvaaleihin mahdollisuuden äänestää kaikkia tarjolla olevia vastaan.  Siis siten, että vastustavalla äänellä olisi sama vaikutus tulokseen kuin jonkun puolestakin annetulla.  Nythän tyhjän äänestäminen tai lipun turmeleminen aiheuttaa sen hylkäämisen eikä sitä lasketa mitenkään mukaan tulokseen.  Samalla vältettäisi vaalivirkailijoiden mahdollinen vilpillinen halu täyttää itse tyhjinä annetut äänet.

Teknisesti vastustamisen laskeminen voitaisi toteuttaa esimerkiksi niin, että vastustavia ääniä kohdeltaisi ikäänkuin omana ehdokkaanaan ja jos se vaihtoehto voittaisi, seurauksena voisi olla joko koko paikan täyttämättä jättäminen tai uusi ehdokasasettelu.  

Erityisen oleellista olisi muuttaa enemmistön laskemissääntöä niin, että se laskettaisi kaikista äänistä eikä vain nykyiseen tapaan hyväksytysti jollekin annetuista.  Silloin esimerkiksi toisella kierroksella saattaisi helpostikin käydä ettei kukaan voittaisi vaan valintaa olisi jatkettava uusin ehdokkain tai antaa olla virka täyttämättä koska kaikille riittävästi kelpaavaa ehdokasta ei kertakaikkiaan ole.

Nyt voisi siis kannatusgallupien asemesta parempi keskustella kuinka kehitämme vaalitapaamme demokraattiseksi ja paremmin erilaisten ihmisten kantoja esiintuovaksi nykyisen kovinkin yksipuolisen asemesta.   Ehtisimmeköhän muuttaa vaalilakia (714/1998) jo ennen seuraavan presidentin valintaa?

Normaalia yhteistyötä - toinen osapuoli tiedoton

USA tulee harjoittelemaan Suomeen omalla kutsullaan.  Suomen ulkopoliittinen johto ei tiedä mitään.  Onko kyseessä vain tiedotusongelma vai pitäisikö meidän ihan itse päättää ketä tänne tulee?

Viime päivinä olemme saaneet kuulla ja lukea kuinka NATO-maa USA tuo Suomeen hävittäjäkoneita ja miehistönkuljetusvaunuja harjoittelemaan.  Asian päälimäiseksi on noussut pitäisikö tuollaisista kertoa demokraattisen päätöksenteon orgaaneille kuten hallitukselle ja eduskunnalle tai presidentille.  

Näyttää siltä, että USA on kutsunut ihan itse itsensä harjoittelemaan, rahaa kun kuulemma on.  Meidän n.s. "nilkkimme" ovat osin hiljaa kuin tunnettu erite sukassa tai selittelevät kuinka vain normaalisti harjoittelemme eikä tässä mitään normaalista poikkeaa kun ihan normaalisti harjoittelemme.  Erityisesti tässä selittelypuolessa on kunnostautunut kaikkien tekstiviestien aurajoki, aina valpas Ilkka Kanerva.  Hänen mielestään me viestimme puolustusvalmiuttamme kun Jenkit tulevat tänne.  Oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti mikä meidän puolustusvalmiutemme on kun suurvalta maapallon toiselta puolelta yllättää meidät ja päättäjämme tällä tavalla?

Eiköhän oikeasti maailmalle lähtenyt viesti menekin niin, että me olemme USAn takapihaa jossa he ajevat pörisevillä vehkeillään ihan miten haluavat.  Heidän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa milloin ja mihin tulevat jotta osataan pistää kahveet tulelle.

MUTTA niinhän me oikeastaan olemme n. 1 1/2 vuotta sitten heidän kanssaan sopineet.  Silloin puolustusvoimiemme silloinen komentaja allekirjoitti NATOn kanssa pöytäkirjan yhteisymmärryksestä (MOU joka perustuu NATO-doktriiniin).  Siinähän nämä sovittiin.  Nyt sitten on elettävä sen kanssa.

Ainoa huolenaihe näyttää olevan, kuten presidentti Niinistökin on jo aiemmin ilmaissut, huoli siitä, että tieto ei kulje oikealla tavalla.  Siis ulko- ja puolutuspoliittinen johtomme haluaisi tiedon sen verran etukäteen, että heitä eivät toimittajat yllättäisi housut kintuissa niinkuin nyt.  Olihan Soinin asema jo miltei säälittävä hänen selitellessään tapahtuneita.

Oikeasti meidän tulisi olla huolissamme, ihan itsenäisyytemme vuoksi ja suvereenina valtiona, missä näitä meitä koskevia päätöksiä tehdään, kuka niitä tekee ja miksi.  Ja eikö meille MOU-hässäkän yhteydessä erityisesti luvattu, että kaikki päätökset tehdään täällä Suomessa meidän valitsemiemme päättäjien toimesta käsin, siis sillee demokraattisesti.  Sehän kai on meidän arvoyhteisömme ylimpiä arvoja.  Emmehän me missään totalitarismissa elä, emmehän?

Onko EU:lla tulevaisuutta?

Onko Euroopan unionilla tulevaisuutta? Giánis Varoufákis tuntuu luottavan mutta vaatii paljon.

Monet tahot ovat ennustaneet nykyisen Euroopan unionin kriisin olevan sen viimeinen. Liian monenlaisia elementtejä on kasattu yhteen ja lisää vielä haalitaan m.m. Ukrainasta ja Turkista. Kreikkalainen kansantaloustieteilijä ja entinen valtiovarainministeri Giánis Varoufákis tuntuu vielä elättelevän toiveita yhteisen Euroopan puolesta. Toki hänkin näyttää joutuvan asettelemaan paljon ehtoja ja edellytyksiä sen onnistumiselle halutessaan perustaa uuden eurooppalaisen poliittisen liikkeen pelastamaan se mitä vielä on jäljellä.

Varoufákis näkee suurimpina ongelmana demokratian puutteen, sen että vallanpitäjät ja byrokraatit ovat tehneet EU:sta demokraatittoman vyöhykkeen. Valta on siirtynyt Brysselin byrokraateille ja pankkiireille, demos on viety demokratiasta.  Seurauksena on ollut politiikattomaksi nimitetty byrokraattien ja pankkiirien harvainvalta.  Ja korjausliikkeinä on käytetty demokratian kaventamista entisestään.

Ratkaisuksi Varoufákisilla ja hänen kavereillaan on uusi yleiseurooppalainen *) kansanliike DiEM25 eli Democracy in Europe Movement 2025.  He ovat julkistaneet sanomansa manifestina Euroopan demokratisoimiseksi.  Siinä viesti tiivistetään ehtoon, että joko Eurooppa on demokratisoitava tai hajotettava.  Eli politiikka on tuotava ihmisten välineeksi hoitaa yhteisiä asioita.

Manifestin luettuani olen päätynyt heidän kanssaan samalle kannalle.  Heidän tarjoamansa avoin ja demokraattinen EU on ainoa mahdollisuus jolla sen voi säilyttää.  Muussa tapauksessa se kannattaa suoranaisesti hajottaa.  Toisaalta heidän tunnistamansa edellytykset ovat kovat, niin lyhyellä kuin pitemmälläkin tähtäyksellä, että en tällä elämänkokemuksella jaksa uskoa meillä enää heidän tavoitteekseen asettamanaan vuonna 2025 olevan enää EU:ta.  Haluaisin kuitenkin peruspositiivisena ihmisenä toivoa heidän onnistuvan mutta aika näyttää miten käy mutta joka tapauksessa lukemisen arvoinen paperi.

P.s. Aiheeseen liittyvä video Berliinin Volksbuhne -teatterissa viime syksynä pidetystä keskustelusta: vimeo.com 

*) Varoufakis ja kumppanit käyttävät Euroopan Unionista virheellisesti sitä laajempaa maanosaa tarkoittavaa nimeä.

NATOttamista Islannin taivaalla

Suomen osallistumisesta NATO-Islannin ilmavalvontaan näytetään jo päätetyn.  Prosessi on ollut kummallinen ja ihmisiä harhaanjohtava.  Lopputuloksen seurauksia ei olla ajateltu.  Miten saisimme demokratian toteutumaan?

Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.

Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.

Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".

Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä.  Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?

Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?


NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa.  Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme.  Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?

Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus.  Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset.  Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.

Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt.   Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.

Oma lukunsa on opposition toiminta.  Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään.  Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit.   Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia.  PerSuista taas ei tiedä.  heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.

Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman".  Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä.  Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän.   Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho.  Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.

 Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa.  Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella.  Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä.  Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset  tiedonlevitteet.  Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita.  Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
  

Ruotsalaista symboliikkaa

Puolustusministeri Haglund on antamassa päätösvallan Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta ruotsalaisille.  Hän näkee siinä vain symbolista merkitystä.  Häneltä jäävät riskit huomioimatta.  Samaten hän "unohtaa" demokraattisen päätöksenteon.

Puolustusministeri ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (SFP) puheenjohtaja Carl Haglund on kertonut mielipiteensä Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta.  Hänen mukaansa asia riippuu Ruotsin kannasta.  Haglundin kannasta kertoi YLE nettiuutisissaan.

Haglund haluaa siis antaa päätösvallan asiassa pois Suomesta ja suomalaisilta demokraattisesti valituilta edustajiltamme kielikumppaneilleen Pohjanlahden toiselle puolelle.

Toisaalta asialla on kuulemma vain symbolista merkitystä.  Minkähän symbolin Haglund haluaa NATO-maiden toimiin  mukaan menemisellä esittää?  Lojaaliutta NATOa kohtaanko kun USA on ulkoistamassa omia sotilaallisia valmiuksiaan toistaiseksi rauhallisemmilla seuduilla?

Eikö Haglund todellakaan näe mitään symbolista isompaa?  Jotkut muut, esimerkiksi valtiotieteitten tohtori Pekka Visuri, ovat nähneet suuremman Suomen puolustuspoliittisen muutoksen.  Joko vähintään yhteisen pohjoismaisen puolustushankkeen kuten presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat yrittäneet vähätellä tai liittymisen NATOn ilmapuolustukseen kuten esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.

Eikö valvontaan osallistuminen tuo riskin, että jos valvonnassa jotakin kohdataan niin silloin joudutaan mukaan NATOn konfliktiin sen ulkopuolisen tahon kanssa joka on jouduttu valvonnassa kohtaamaan?  Olemme mukaan lähtiessämme siis entistä lähempänä joutua mukaan NATOn kriiseihin kolmansien maiden kanssa.

Kun NATOn ilmavalvonnassa jotain ulkopuolisia vahditaan niin Pohjois-Atlantilla todennäköisimmät ulkopuoliset lienevät venäläisiä liikkumassa avoimella merellä.  Jos joutuisimme mukaan konfliktiin Islannin lähettyvillä, mitä se aiheuttaisi suhteillemme täällä omalla yhteisellä rajallamme?  Haluaako Haglund ja kumppanit lähteä katselemaan symboleja ja löytääkseen sodan?  

Olisikohan puolustusministerinkin hyvä pohtia asiaa symboleja laajemmin?  Toki nekin viesteinä asenteestamme ja suuntautumisestamme ovat tärkeitä mutta on asiassa ihan konkreettinenkin puolensa.  Jos haluamme rauhaa, pitäisi meidän pysytellä mahdollisten konfliktien ulkopuolella.

 Me kovasti hehkutamme länsimaista avointa demokratiaa mutta sen puolustuksesta vastuullinen on menossa omaa kieli-identiteettiään edustavien selän taakse ilman avointa keskustelua ja demokraattista käsittelyä.  Se on minusta huolestuttavaa. 

.  

Hyvinvointivaltion demokratiasta rahakkaiden harvainvaltaan

Björn Wahlroos esittelee uusimmassa kirjassaan ajatuksiaan kuinka hyvinvointivaltion demokraattisen enemmistön pitäisi luovuttaa valtansa markkinavoittajille eli kapitalisteille.  Muutamia julkisuudessa olleiden Wahlroosin ajatusten herättämiä kommentteja ennen koko kirjan lukemista.

Taloustieteen tohtori, hallituksen puheenjohtaja ja reservin kapteeni Björn Wahlroos on kirjoittanut kirjan.  Otsikkona Otavan julkaisemassa on "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle".   En ole kirjaa lukenut mutta seurasin sen julkaisun tiimoilta tehtyä Wahlroosin haastattelua MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.  Tuossa haastattelussa provosoiduin tähän kirjoitukseen kun Wahlroos esitteli demokratiakäsityksiään.

Wahlroosin esittämä teoria lähtee ihmisen valinnanvapaudesta.  Hän johtaa siitä demokratian olemuksen ja käytännön jossa hänen mukaansa ihmisen toteutuneet valinnat ovat demokratiaa.  Hän esitti nuo valinnat n.s. jaloillaan äänestämisenä jota hän kuvasi demokratian uudeksi ja tulevaisuuden ilmenemismuodoksi nykyisen edustuksellisuuteen ja vaaleihin perustuvan tilalle.

Oikeasti Wahlroosilta kuitenkin on jäänyt tai hän tietoisesti on jättänyt huomiotta muutaman seikan.  Ensinnäkin demokratia on kansanvaltaa jossa ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioista ja silloin enemmistöllä pitääkin olla enemmän sananvaltaa kuin vähemmistöllä.  Se ei ole tyranniaa ellei enemmistö sorru sortamiseen, kuten esimerkiksi apartheid, rasismi, natsismi t.m.s.  Sen sijaan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jossa yhdessä rakennettua myös yhdessä käytetään, ei sitä ole.  

Toisaalta Wahlroos esitti esimerkissään itäisestä Euroopasta kapitalistiseen länteen tapahtuneessa, osittain laittomassa muuttoliikkeessä, että ihmiset äänestivät jaloillaan kapitalismin puolesta: eläköön kapitalismi.  Sen sijaan hän ei näytä tunnistavan ihmisten halua eläkkeelle äänestyksenä suomalaista johtamista ja työelämän olosuhteita avstaan.  Siinä on kyse kuulemma ihmisten laiskuudesta ja hänen mielestään ihmiset pitäisi kiristää töihin sosiaaliturvaa purkamalla.  Hänhän on ilmoittanut pitävänsä ihanteenaan suomalaista RUK-johtamista eli management-by-Perkele -tyyliä.  Se on lähempänä hirmuvaltaa eli tyranniaa kuin konsanaan hyvinvointivaltion demokratia.

Wahlroos myös esitteli haastattelussa ihmisten muuttoa ja uranrakentamista ulkomaille sekä verokilpailua osoituksena oikeasta demokraattisesta äänestämisestä.  Siinä häneltä on kadonnut demokratian pääominaisuus eli käsitys tasa-arvosta kansalaisten kesken.  Tuollaiset valinnathan ovat yleensä mahdollisia vain niille joilla on resursseja valita tuollaisia vaihtoehtoja.  Muut, vähempiosaiset, eivät pääse mukaan wahlroosilaiseen demokratiaan. Aiemmin Wahlroosin käsityksiä olisi nimitetty harvainvallaksi eli oligarkiaksi ja kun ottaa huomioon keillä nuo resurssit valintojen tekemiseen on, myös rahavallaksi eli plutokratiaksi.


Valtioajattelussaan tiukkana kapitalismin edunvalvojana profiloitunut Wahlroos sen sijaan tuntuu tulevan kapitalismin kehityksen jälkijunassa, ainakin jos on uskominen Taloussanomat-lehden juttua hänen kirjastaan.  Hän kaipaa ameriikkalaistyylistä vahvan johtajan valtioita.  Ne ovat kuitenkin jo historiaa sillä ylikansalliset kapitaalikasautumat ovat jo ajaneet niiden ohi.  Johtajat niissä, kuten esimerkiksi Barack Obama, ovat rahoittajiensa vankeja eivätkä vahvoja itsenäisiä toimijoita. Epäilen Wahlroosin sen ymmärtävän mutta haluavan kuorruttaa kapitaalien etuja ajavaa sanomaansa demokrattisella valtiojohtajan valinnalla.  Meidän muiden sen sijaan pitäisi nähdä ohi ja edelle Wahlroosin ajattelusta.

Wahlroos on aiemminkin kunnostautunut tiukkana ja oman asiansa osaavana oman etunsa ajajana.  Niin tässäkin,  Hän vain piilottaa oman etunsa passiivimuotoihin mutta nimeää vastustajansa, nuo ilkeät laiskurit jotka sosiaaliturvassaan imevät häneltä hänelle mukamas kuuluvaa lisäarvoa.  Wahlroosin älyllistä terävyyttä ja nokkeluutta sananpyörittäjänä ei pidä aliarvioida vaan siihen on vastattava toisaalta asiallisesti perustellen mutta toisaalta sananokkeluuttakaan ei pitäisi unohtaa sillä se tuo julkisuutta ja sitä kautta parhaimmillaan voidaan herättää ajattelua.


Kuten alussa mainitsin, en ole, vielä, kirjaa lukenut vaan purkaukseni perustuu hänen kirjanjulkaisun yhteydessä antamaansa buffihaastatteluun ja muutamaan nettilehden kirjoitukseen.  Pyrinkin siis rajaamaan kommentointini niissä esiintyviin.  Lukenen teoksen myöhemmin kun sen divarista tai kirjastosta käsiini saan.  Sitä ennen pidättäydyn tukemasta kirjan hinnalla Wahlroosia ja Reenpäiden kirjaimperiumia.

Oleellisia kysymyksiä taloudellisesta vakaudesta

Jälleen ovat EU:n johtajat koolla pystyttämässä Euroopan vakausmekanismia (EVM, englanniksi European Stability Mechamism (ESM)).  Keskustelu tapahtumasta ja EVM:n sisällöstä näyttää menevän päivittelyksi miten Tsekit ja Britit sitä vastustavat.  BBC:n uutiselle onkin luonnollista, että pääministeri David Cameron ja Brittien kannat ovat pääosassa.  Mutta Suomen tiedotusvälineet joko ohittavat koko jutun vaivihkaa tai uutisoivat myös Brittien ja Tsekkien kantoja.  Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja YLE jättivät vaikutukset Suomeen ja Suomen kannat vähälle.  Esimerkiksi Hesarille olivat uutisia Kataisen karvahattu ja huono yhteydenpito eduskuntaan. Toki myös porvari Kataisen tölväisy Belgian lakkolaisista sai tilaa porvarilehdessä. YLElle taas olivat tärkeitä Tsekit ja kompromissihakuisuus. Kumpikaan eikä mikään muukaan tiedonlevite ole avannut millainen mekanismi oikeasti on ja mitä mekanismi tarkoittaa käytännössä Suomen valtiontaloudelle ja taloudellemme yleensä. 

Toki tiedonlevitteet mainostavat budjettikuria ja erityisesti, kuinka kreikkalaisia on vahdittava.  Sen sijaan monet oleelliset kysymykset jäävät esittämättä ja siten myös vastaamatta.  Esimerkiksi miten mekanismi tulee rajoittamaan niin kreikkalaisten kuin Suomen eduskunnan päätösvaltaa eli demokratiaa.  EUn on pitänyt olla demokratiaprojekti mutta tälläKIN lisätään kasvottomien byrokraattien valtaa yli demokraattisten valtioelinten.   

Euroopan keskuspankki kuvailee sitä omassa julkaisussaan heinäkuussa 2011 niin, että se ei saisi murentaa moraalia vaan vain olla "silta" parempaan.  Oikeasti mekanismi kuitenkin rajaa valvojat kaiken valvonnan ja vastuun ulkopuolelle.  Heitä ei saa saattaa edesvastuuseen tekemistään eikä toimintaa saa edes verottaa.  Kuinka tuollainen kohottaa moraalia.  Mahdollisuus helppoon vastuun väistämiseen on yleensä ollut varmin tae luiskahtaa tekoihin

Jotkut ovat kuitenkin nähneet vaivaa jota tutkivien journalistien olisi tullut nähdä.  Youtubeen on laitettu viime joulukuussa video joka havainnollistaa EVM:n olemusta tylyllä tavalla. Luonnollista onkin, että suomalaisen journalistiikan ammattilaiset kuten esimerkiksi virkaatekevän MEPin, Petri Sarvamaan kaltaiset ovatkin rynnänneet tuomitsemaan tuollaisen iljettäväksi propagandaksi.  Tälläiset kysymyksethän kun voisivat saada tavalliset ihmiset toimimaan vaaliuurnilla ja valitsemaan eliitin kannalta väärin.

Oikeasti Euroopan talousongelmat tulevat finanssimarkkinoilta joilla pankit tekevät itse luomallaan velkarahalla spekuloiden lisää rahaa jolla ei ole reaalimaailmassa katetta.  Nämä vakausmekanismit valvoessaan valtioita eivät puutu oleelliseen juurisyyhyn.  Siitä eivät EU:n mainosmiehet ja -naiset kerro mitään.  Pikemminkin he pyrkivät peittelemään perustavaa laatua olevia ongelmia luomalla lumeongelmia ja niihin totalitaarisia ratkaisuja.  Kun perimmäiset ongelmat jäävät ratkaisematta niin eivät nämä vakausmekanismitkaan toimi.  Valvontaelinten tulisikin rajoittaa valtioiden vapauden asemesta pankkien vapautta omaan omaan rahan tekoon ja sillä spekulointiin.

Vaalipiiriongelmat

Viime aikoina on kovasti kohkattu eduskuntavaalienvaalipiirijaosta.  Osa vaalipiireistä on liian pieniä ja osa liian suuria jotta vaaleissa eduskuntaan valikoitumiseen olisi tasavertaiset mahdollisuudet eri puolilla maata. Aiemmasta väestönsuhteen mukaan varsin tasaisesta vaalipiirijaosta on epätasaisen väestön kasvun takia päädytty nykyiseen kun vaalipiirien rajoja ei ole sitä mukaa entrattu kun muutosta on tapahtunut.  Oikeusministeriön vaalisivustolla on kehitys taulukkomuodossa.

Nykytilan ongelmia

Nykyisen ongelman muodostaa suhteellisesti syntyvä mutta julistamaton äänikynnys kun äänet lasketaan d'Hondtin menetelmällä vertailulukujen kautta eduskuntapaikoiksi.  Jos vaalipiirissä on jaossa vähän paikkoja, äänikynnys nousee korkeaksi ja jos paikkoja on jaossa runsaasti, kynnys laskee.  Yleisesti ongelmasta käytetään esimerkkinä Vihreiden Tarja Cronbergin, tuolloin ministeri ja puolueen puheenjohtaja, kohtaloa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuoden 2007 kun hän suurella äänimäärällä jäi valitsematta.

Cronbergin eduskuntapaikka ei karahtanut niinkään vaalipiirin kokoon vaan d'Hondtin menetelmään joka suosii suuren suosion saaneita listoja.  Se valittaessa on tehty tietoinen päätös korostaa suositun listan saamaa suosiota suhteessa heikommin menestyneisiin. D'Hondtin menetelmässä se tehdään käyttämällä listakohtaisia vertailulukuja ja laittamalla ehdokkaat paremmuusjärjestykseen niiden perusteella.   Muissa laskentajärjestelmissä se tehdään muin keinoin, usein lisättynä jonkinlaisilla tasausmenettelyillä tuomaan tasapuolisuutta.

Suora ja selkeä ratkaisu

Suorin ja selkein kaikille ehdokkaille tasapuolinen menettely olisi jakaa paikat kussakin vaalipiirissä suoraan ehdokkaille annettujen äänien mukaan.  Silloin vaalipiirin koko ei olisi niin merkittävä ehdokkaita eri vaalipiireissä eriarvoistava tekijä. Silloin periaatteessa sama absoluuttinen äänimäärä riittaisi kaikkialla ja kaikkien äänien painoarvo olisi saman suuruinen kaikkialla.

Suoraan äänimäärien mukaan paikkojen jako edellyttäisi kuitenkin ajattelutavan muutosta.  Kun nykyinen tapa korostaa suositun listan, esimerkiksi jonkin puolueen, suosiota entisestään, ajatellaan ikäänkuin sen edustaman ajatusmaailman saamaa kannatusta.  Ja toisaalta puhutaan puoluekentän sirpaloitumisen estämisestä.  Sillä tarkoitetaan, että estetään tarkoituksella uusia yrittäjiä pääsemästä vanhojen markkinoille.
 
Vaalipiirien pilkkomisia ja yhdistelyjä

Nykyiset vaalipiirit ovat todella kovin erikokoisia ja nykyisellä laskentamenetelmällä johtavat eriarvoisiin asemiin.  Vaikka laskentatapakin korjattaisi, suuret kokoerot aiheuttavat suhteellista eriarvoisuutta eri listojen välille.

Remontti nykyisessä vanhoista maakunta- ja läänijaoista periytyvässä palapelissä olisi tarpeellinen.  Se edellyttäisi suurten pilkkomista ja pienten yhdistelemistä.  Vaihtoehtoja on monta jo riippuen siitä kuinka montaa ja minkä kokoisia vaalipiirejä tavoitellaan.  Halutaanko alueellisesti edustavia vai väestöllisesti tasapainoisia j.n.e.  Ääripäät kai lienevät englantilainen yhden valittavan vaalipiirit contra koko maan yksi vaalipiiri.

Tämän hetkisessä keskustelussa tuntuu eniten painavan valittuina olevien ja puolueissaan vaalimenestyksestä vastuussa olevien ajattelu tulevaisuudestaan.  Siitä seuraa, että ajattelu eikä keskustelu johda uusiin ratkaisuihin vaan kelataan vanhojen ratkaisujen vaikutuksia omaan menestykseen.  Tästä on hyvänä esimerkkinä keskustelu jota käydään Itä-Suomessa siitä miten Savoja ja Karjaloita sekä Kymenlaaksoa pitäisi palapelissä kohdella.

Oman mausteensa keskusteluun tuo myös erilaiset tunteenomaiset nurkkakuntalaisuudet.  Pitäsikö savolaisten tulla toimeen yhdessä vai erikseen vai voiko savolaisia liittää joihinkin muihin suuntiin.  Erityinen osoitus tästä on muiden eteläsavolaisten demuleiden viehtymys pohjoisen suuntaan mutta kouvolalaislähtöisen Pauliina Viitamiehen hinku Kymen suuntaan.

Paikallisen edustavuuden kannalta kai maakuntaidentiteetti kuitenkin on yhdistävä tekijä.  Näin mikkeliläislähtöisenä savolaisena pitäisin tärkeänä myös sitä onko Etelä-Savo kokonaisuudessaan etumaisena vai takamaata kun sinnepäin keskeisemmiltä alueilta katsotaan.  Siis ollaanko Kouvolan takamaata vai Kuopion edustaa.

Oma lukunsa on Uudenmaan ja Helsingin vaalipiirien suuruus.  tasavertaisuuden tavoittelussa ne pitäisi pilkkoa.  ehkä reuna-alueita voisi myös yhdistellä muualle: Loviisasta itään Kymeen ja läntisiä yhdistellä vaikka osiin Varsinais-Suomen vaalipiiristä j.n.e.  Palapeliähän voisi pyöritellä loputtomasti.  Ehkä aiheesta voisi tehdä jopa tietokonepelin jota voisi aikansa kuluksi kukin pelailla.

Muita ajatusmalleja

Voisiko vaalipiirijakoa ajatella myös muilta kanteilta kuin maantieteen ja väestöpohjan?  Voitaisiko jako tehdä esimerkiksi sosiaalipolitiikan, koulutuspolitiikan, kulttuurin, turvallisuuden j.n.e. vaalipiireihin.  Äänestäjät ilmoittautuisivat haluamaansa vaalipiiriin ja ehdokkaat asettuisivat ehdolle haluamaansa vaalipiiriin.  Paikkoja vaalipiiristä annettaisi siinä suhteessa kun siihen on ilmoittautunut äänestäjiä.

Entä voisivatko äänestäjät perustaa itse vaalipiirin?  Halukas joukko voisi, esimerkiksi sosiaalisen median keinoin, perustaa yhteisön jolle sen suuruuden mukaan annettaisi tietty osa valittavista paikoista.  He voisivat keskuudestaan valita haluamansa ehdokkaat haluamallaan tavalla.

Liikkuminen vaalipiiristä toiseen perustuisi kummassakin paikassa äänestäjän omaan ilmoitukseen.

Ceterum Censeo: Presidentinvaaleissa tarvitaan, etenkin toisella kierroksella, mahdollisuus äänestää vastaan.  Mieluusti äänestäisin näissä vaaleissa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkia vastaan mutta etenkin toisesta kierroksesta näyttää tulevan sellainen, että kukaan ei minulle kelpaa.

Demokratiaa kehtoonsa

Meidän EU-fanaatikkomme Jyrki Katainen, Olli Rehn ja kumppanit ovat suivaantuneet Kreikan pääministerille Georgios Papandreoulle kun tämä on uskaltanut turvautua demokratiaan. Samalla asialla häärivät myös muut EU-johtajat kuten Angela Merkel, Jean-Claude Juncker ja Nicolas Sarkozy sekä monet muut jotka kokevat jotakin EU-kuvioissa olevansa. Onhan vallan kamalaa, että länsimaisen demokratiamme kehdoksi mainitussa Kreikassa harjoitetaan demokratiaa.

Nämä eurooppalaiset porvaripoliitikot ovat ennenkuin kunnostautuneet samalla asialla. Jos jossakin on uskallettu järjestää kansanäänestyksiä jostakin EU:iin liittyvästä niin niitä on toistettu niinkauan kunnes on saatu ”oikea” tulos. Suomessakin on uhkailtu, että äänestyksiä toistetaan riittävän monta kertaa. Nyt ei ilmeisesti haluat ottaa edes sitä riskiä.

He ovat ilmeisesti vakuuttuneet, että heidän rakennelmansa ei kestä alkeellisintakaan demokratian testiä ja romahtaa heti jos kreikkalaiset tavalliset ihmiset saavat sanoa siitä sanansa.

Oikeastihan Papandreou halunnee hakea tukea epäsuositulle säästöohjelmalle. Jos hän ei pysty osoittamaan, että enemmistö kreikkalaisista sitä tukee, mielenosoitukset ja lakot jatkuvat ja romuttavat suunnitelman toteuttamisen kuitenkin. Ainoa mahdollisuus on osoittaa tuki kansanäänestyksellä sillä mielenosoituksilla se ei onnistu. Papandreullahan ei ole mahdollisuutta hävitä äänestystä. Jos hän häviää niin hänen hallituksensa on entinen ja hänen henkilökohtainen uransa myös ainakin joksikin aikaa. Odotettavissa onkin massiivinen pelottelukampanja jolla ihmiset yritetään saada säästöohjelman taakse.

EU-eliitti olisi ilmeisesti halunnut kuitenkin samaa kuin esimerkiksi globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa eli halla-aholaisesti panssarit kaduille. Papandreou ei kuitenkaan sitä, onneksi, näytä haluavan ja vaihtoi varmuuden vuoksi armeijan johtoakin. Toivottavasti uudet kenraalit johdossa eivät ole halla-aholaisia PerSuleita.

Toisaalta jos ohjelma häviää äänestyksen, Kreikan tie onkin toinen, ehkä kreikkalaisen mytologian Fenix-linnun tie ylös tuhkasta. Joka tapauksessa silloin EU-eliitin suuri haave kärsii pahan kolauksen ja toivottavasti myös muiden EU-maiden ihmiset näkevät, että muitakin mahdollisuuksia on kuin näiden merkeleiden, junckereiden ja kataisten sekä rehnien tarjoilema. Pankkien omistajat ja heidän palkkarenkinsä voidaan oikeasti laittaa vastuuseen j.n.e. Tai meidän laitetaan taas uudelleen maksamaan muiden kuprut ja eliitti senkun porskuttaa kohti uusia saalistuksia.  Onnea ja menestystä Georgios Papandeoulle valitsemallaan tiellä.

---
Lisäys 13/11 -11:
Ei sitten Papandreoun yritys demokraattisesta kansanäänestyksestä toteutunut.  Ei ollut EU-eliitillä kanttia kokeilla rakennelmansa kestävyyttä.