Kontribuutio sarjaan nykyajan paradokseja, ties kuinka mones osa:
Kaikenlaiset "asiantuntijat" ja nojatuolikenraalit esittävät kuinka Venäjän aseteollisuuden kasvattaminen on merkki epäterveestä sotavarustelusta ja talouden vääristymisestä, epätoivosta ja romahduksesta. Samaan aikaan meille tarjotaan aseteollisuutta ratkaisuksi taloudelliseen lamaantumiseemme lännen hybridisodan sanktiopolitiikan kurimuksissa. Tosiassa oikeasti kaikki sodat on vääristyneitä ja vääryyksiä kun ongelmat pitäisi jo nykyisin pystyä ratkaisemaan rauhanomaisesti neuvottelemalla. Silti en malta olla puuttumatta tämänkin paradoksin ristiriitaisuuksiin.
Tähän nyt esiinnostamaani paradoksiin liittyy myös median kielipeli: Venäjällä on asetehtaita, sotatalous, sotilasteollisuus, sotabudjetti mutta meillä puolustusalan yrityksiä, puolustusteollisuus ja mitäniitäonkaan itselle ja kavereille koetuille eufemismeja mutta viholliseksi asetetulle vain negatiivisia konnotaatioita.
Venäjällä on asetuotannossa kuten muuallakin taloudessa avattu tuotantoon liittyviä maahantuonnin pullonkauloja lisäämällä kotimaisten komponenttien tuotantoa. Samalla ovat lisänneet aseiden ja ammusten tuotantoa kun Ukrainassa niitä kuluu. Myös kokemukset Ukrainasta on tuoneet kokemusta olemassaolevista ja siten edistäneet tuotekehitystä entistä tappavammaksi. Se on kasvattanut taloutta ja etenkin myös Rostec-konsernia *) johon kuuluvat liki kaikki merkittävät alan tehtaat, kehitysyhtiöt ja myyntikonttorit siellä.
Meillä täällä sen sijaan on kaikki toisin. Me muka luomme työtä ja toimeentuloa lisäämällä aseiden, ammusten ja muiden puolustusvarusteiden tuotantoa ja kehitystä. Mikään ei jutustelussa viittaa hyökkäämiseen eikä tappamiseen. Olemme turvassa ja voimme hyvin kun on enemmän pyssyjä mutta samalla arkkivihollinen uhkaa rajan takaa entistä kovemmin ja lietsoo meitä hankkimaan lisää aseita jotta olisimme valmiita turvassamme.
Yksi erottava asia toki on toisin: Täällä lännessä aseita y.m. sotatauhkaa tekee pääasiassa yksityiset yritykset ja voitot kerää yksityiset omistajat veronmaksajien rahoista. Venäjällä omistaja on valtio joten voitotkin menevät valtion budjettiin. Meillä sotavarustelun menot lisää verojen ja velan tarvetta kun siellä sotamenot on tuloa valtiolle.
Kuka näistä ristiriitaisuuksista lopulta hyötyykään? Sotavarusteluyhtiöiden omistajat eli n.s. sotateollisen kompleksin omistajat, sen mikä ei valu konsulttipalkkioina ja voiteluna kierrettä ylläpitäville korruptoituneille poliitikoille ja lobbareille. Esimerkiksi ukrainalaiset oligarkit, m.l. Volodymyr Zelensky ovat lihottaneet ennennäkemättömällä tavalla omaisuuksiaan.
Eikä unohtaa pidä että kun tehtaat syytävät uusia aseita ja ammuksia niin kaikki ei mahdu varastoihin vaan vanhemmasta päästä on sotakentillä särettävä ja tuhottava jotta tehtaiden omistajat saavat voittonsa jatkossakin. Ukrainaankin on lännestä lähetetty ensisijassa tällä vanhentuneita aseita ja myös Venäjö on tyhjentänyt vanhoja varastojaan uuden tieltä. Se tarkoittaa aina vain uusia sotia ja tappamista. Niin myös todennäköisesti sen jälkeen kun viimeinenkin ukrainalainen on uhrattu, tulee seuraavien vuoro. Me lienemme sopivasti hollilla täällä eteentyönnetyssä NATO:n rintamassa.
Toisaalta voihan olla kyse vain ihan tavanomaisesta kaksinaismoralismista jossa itselle ja omalle puolelle on eri säännöt kuin muille, sillee "rules based" kuten tavataan sanoa. Ihan kuin suoraan Robert Cooper:n lanseeraaman "uuden liberaalin imperialismin" ideologiasta joka sallii n.s. läntiselle arvoyhteisölle
imperialismin, väkivallan ja rikokset mutta ei sen vastustajille.**) Meidän tavallisten ihmisten tulisi molemmissa tapauksissa nähdä kuinka meitä huijataan ja ryöstetään sekä toimia sen mukaan. Sodat lopetetaan vain lopettamalla sodituttamisesta hyötyminen!
---
*) Rostec-konserni (Государственная корпорация "Ростех", tranl: 'Gosudarstvennaja Korporatsija "Rostekh"') on venäläinen teollisuusryhmittymä johon Venäjän valtio on koonnut aseteollisuuden yrityksensä ja tuotantolaitoksensa, n. 800 teollisuuslaitosta ja n. 200 tutkimuskeskusta kaikkiaan.
**) Robert Cooper (s. 1947) toimi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavana pääjohtajana, aikaisemmin m.m. Tony Blair:n avustajana. Suora lainaus hänen esseestään vuodelta 2002: "The challenge to the postmodern world is to get used to the idea of double standards. Among ourselves, we operate on the basis of laws and open cooperative security. But when dealing with more old-fashioned kinds of states outside the postmodern continent of Europe, we need to revert to the rougher methods of an earlier era - force, pre-emptive attack, deception, whatever is necessary to deal with those who still live in the nineteenth century world of every state for itself." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer (paperiversio); 7.4.2002, netissä: The Guardian; Robert Cooper: The new liberal imperialism,; ipse dies).
Tekstit
