Ääliöoikeiston nousu - toivottavasti pian myös tuho

Pidä ympäristösi siistinä

 Viime aikoina on  nähty monissa läntisissä maissa äärioikeiston (oik. ääliö-) nousuja. Meillä Perussuomalaiset "jytkytteli" jo aiemmin ja kääntyneet jo(?) lasku-uralle. Muualla nousuja putkahtelee vieläkin: trumpismi (MAGA-ismi?) USA:ssa, Italiassa tällä hetkellä Giorgia Meloni:n "Italian veljet" (Fratelli d'Italia), Marine le Pen:n "Kansallinen kokoomus" (Rassemblement national, RN) Ranskassa y.m. sekä viimeisimpänä "Vaihtoehto Saksalle" (Alternative für Deutschland, AfD) Saksassa.  Selitykseksi on tarjoiltu maahanmuuttoja ja sen nimiin manattuja eräitä väkivaltaisia oireita kuitenkaan analysoimatta syitä yhtään sen tarkemmin kuin mitä oikea äärilaita itse julistaa.

Minusta äärioikeiston nousun takana on suurempia ja perustavaalaatuisempia yhteiskunnallisia syitä.  Maahanmuuton kritiikki on vain ilmentymä keinoista luoda vastakkainasettelua "me, samanlaiset c. muut, erilaiset".  Se on keino osoittaa syntipukkeja mutta ei näytä juurisyytä.  Se löytyy pikemmin kapitalistisiin tuotantosuhteisiin liittyvien nautintaoikeuksien puolustamisesta.

Nationalismi ja siihen liittyvä erottelu meihin c. muihin on ollut oleellista koko kapitalistisen ajan (joiltakin osin jo aiemminkin) kun kansalliset kapitalistit ovat vaalineet tuotannollisessa kapitalismissa*) toisaalta valtaansa työvoimaan ja toisaalta markkinoihin.  Siihen kansallisvaltio romanttis-nationalistisine**) ihanteineen on ollut oiva keino.  Nyt kun olemme siirtymässä finanssikapitalismin*) oloihin, teollinen tuotanto ei olekaan enää keskeistä kapitaalien kasvattamisen keinona vaan finanssispekulaatiot.  Silloin kansallinen työvoima ja markkinat menettävät merkitystään siirtyen globaaliksi haettaessa ns. "suotuisan kustannustason" tuotantoa.  Samalla yhä isompi joukko voidaan syrjäyttää yhteiskunnasta koska eivät ole hyödyllisiä kapitaalien omistajille.

Syrjäytetyt on uhka vallalle
-
siksi äärioikeisto

Omistajat kuitenkin tunnistavat tuon syrjäytettyjen poliittisen merkityksen jos saavat olla vapaina: he ja heidän tukijansa ovat uhka valitseville nautintaoikeuksille.  Siinä hallinnassa omistajilla on useita keinoja:
- "Panem et circences" eli roomalaisten "leipää ja sirkushuveja" lähestymistapa. Nykyisessä sovellutuksessa leivän asemesta panostetaan sirkushuveihin eli viihdehömppään. Visailukisailut ja huippu-urheiluspektaakkelit nostetaan tärkeämmiksi kuin yhteiskunnalliset asiat "porvarillisen hegemonian" ***) keinoin. Tuloksena kiinnostumattomuus yhteiskunnallisista kysymyksistä.
- Yhteiskunnallisen keskustelun ohjaaminen sivuraiteille populistien avulla (vrt Antonio Gramscin Hegemoniateoria).  He keskittyvät oireisiin ja ja syntipukkien osoittamiseen.  Silloin vanhan sanonnan mukaan "porvari saa nukkua yönsä rauhassa" kun huonompiosaiset ovat toistensa kimpussa.
- Suoraa väkivaltaa käytetään jos pehmeämmät julkisuudenhallinnan keinot ei enää pelitä.  Poliisi puuttuu yhä brutaalimmin erimielisyyden osoituksiin jotta aktiivit mukiloidaan ja muut ymmärtävät varoa.  Samalla poliittinen valta kiristää kansalaisten ja etenkin työläisten vaikuttamismahdollisuuksia m.m. AY-liikkeen kautta.
- Fasismi väkivaltaisena äärimmäisenä(?) kapitalismin muotona jossa yhteiskunnan syrjäytetyistä nostetaan erilaisia joukkioita ja militioita osoittamaan sopivia vastustajia tyytymättömille. Silloin hyökätään sellaisten heikompien kimppuun jotka on helppo osoittaa: aik. juutalaiset, nyt maahanmuuttajat j.n.e.  Vähäväkiset on silloin toistensa kimpussa eikä kapitaalien omistajien.  Vastustajiksi aina valikoidaan sellaisia jotka on helppo erottaa toisenlaisiksi, eriväriset, eri kieltä puhuvat, erilaisia tapoja omaavat j.n.e.

Samaan aikaan kapitalismi alkaa kuluttaa resurssejaan loppuun.  Ne eivät toki ole vieläkään lähimainkaan kaikki kulutetut ja Afrikka vielä suurelta osin kapitalisoimatta.  Kehittyneissä maissa silti n.s. "voiton suhdeluku" eli porvarillisen taloustieteen sanoin "sijoitetun pääoman suhteellinen tuotto" laskee eli tarvitaan isompia pääomakasautumia jopa entisten voittojen saavuttamiseen kun niiden pitäisi kasvaa.  Siihen tarvitaan finanssispekulaatioita yhä enenevillä määrillä n.s. "höttöntöttörahaa"****) ja väkivaltaa pitämään spekulaatiomarkkinat kasassa ja riittävän häiriöttöminä sekä veronmaksajat maksamassa jos ja kun häiriöitä silti ilmenee (n.s. pankkisektorin pelastamiset).  Kehitys johtaa väistämättä siihen että toisaalta kapitaalien omistajat joutuvat kisaamaan kapenevista keskinäisistä nautintaoikeuksistaan ja toisaalta varmistamaan asemiaan myös niitä muita ihmisiä vastaan jotka vaativat oikeudenmukaisuuttaan.

Ääri- eli ääliöoikeisto tarjoaa siinä mainion välineen ohjata populismillaan ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä pois ratkaisevasti vaikuttavasta, toisaalle alämölöön toisia vähäväkisiä kohtaan ja jopa taisteluttamaan heitä keskenään jotta kapitaalien omistajat voivat olla heidän suhteensa rauhassa.  Lisäksi äärioikeiston väkivaltahakuisuutta käytetään hyväksi pitämään väkivallalla erimieltä olevia kurissa.  Valtiokoneiston ja äärioikeiston väkivaltaorgaanit ovatkin toimineet jopa yhdessä vasemmistoa ja antifasisteja vastaan vaikka ajoittain julkisuudessa pidetään mielikuvaa poliisin tarkkailevan ko joukkioita.  Tässä suhteessa otollisia rekrytoitavia ovat omasta sosio-ekonomisesta asemastaan huolissaan olevat (vrt. sosiologiset tutkimukset n.s. "jytkyistä" *****)).

Aikoinaan fascistit ja natsit nousivat liki sata vuotta sitten juuri näillä teemoilla.  Samaten meidän n.s. protestiliikkeet aina Ernesti Hentusen Radikaalista kansanpuolueesta ja sen Totuuden torvesta vennamolaisten kautta Perussuomalaisiin.  Näin äärioikeiston populistisen liikehdinnän taustalla onkin aina perimmäiset juurisyyt kapitalismin kehityksessä omalla elinkaarellaan. 

Niinpä hallitsevan luokan eli kapitaalien omistajien kriittinen mielenkiinto, m.m. "yhteiskuntarauhasta", ei kohdistu sitä oikeammalla olevien muodostamaan uhkaan kuin juhlapuheissa.  Käytännön toimissa he tekevät yhteistyötä.  Suomessa Perussuomalaiset ovat hallituksessa muiden porvareiden kanssa, Ruotsissa Sverige demokraterna (sic!) on porvarihallituksen "harmaa eminenssi", Saksassa juuri vaalit voittanut CDU/CSU puhuu vakavasti yhteistyöstä AfD:n kanssa j.n.e.  Toki lisäksi on sekalainen joukko erilaisia muita äärioikeiston fraktioita, Sinimustaa liikettä, Pohjoismaisia vastarintaliikkeitä, Action club:eja, heavy-musiikki bändejä y.m. mutta niitä ei, ainakaan vielä, ole ole nostettu sillä ilmeisesti valtaa pitävät kapitaalien omistajat eivät vielä näe niille akuuttia tarvetta. Silti kaikki porvariston eri fraktio, n.s. "maltillisetkin", ovat samalla asialla, eri ryhmittymille on vain omat roolitukset.  Niinpä porvarillinen valtio ei estä fasismin nousua vaan jopa tukee sitä - onhan heillä yhteiset perimmäiset tavoitteet.

Äärioikeiston torjuminen on työväenliikkeen tehtävä

Mitä on siis tehtävä? - Äärioikeiston torjuminen jää työväenliikkeen tehtäväksi.  Vain vahva joukkovoima voi meidät pelastaa.  Siihen tarvitaan kaikkia joukkoja: poliittista vasemmistoa, ammattiyhdistysliikettä, nuorisojärjestöjä, yksittäisiä kansalaisia j.n.e. mutta ennenkaikkea juurisyihin tunkevaa poliittista analyysiä ympäröivän yhteiskuntamme rakenteista ja prosesseista.

---

*) "Tuotannollinen kapitalismi" on kapitalismin alkuvaihe jossa industrialismilla oli määräävä asema. Teollistuneessa kansantaloudessa kapitaaleja kasattiin Karl Marx:n kaavan R->T->R' eli pääomalla pyöritetään tuotantoa ja se tuottaa enemmän pääomaa. Erotuksena myöhemmästä "finanssikapitalismista" jossa pääomia kasataan ostamalla ja myymällä rahaa itseään: R->R'

**) Romantiikka on tässä kulttuurisessa ja älyllisessä mielessä, ei intiiminä rakkauselämän muotona, eli valistuksen vastakohdaksi kehitettynä ihannekuvien poliittisena rakenteluna.  Se syntyi taiteellisena ja kulttuurisena suuntauksena mutta vaikutti ja vaikuttaa edelleen myös politiikassa kansallisuutta korostaen vaikka taiteessa sen syrjäytti realismi jo 1800-luvun lopulla.

***) "Porvarillinen hegemonia on italialaisen Antonio Gramsci:n kehittämä käsite n.s. hegemoniateoriassaan. Vallitseva luokka (nyk porvaristo) hallitsee keskustelua ja puheenaiheita yhteiskunnassa: sitä mistä keskustellaan, miten keskustellaan ja mitä johtopäätöksiä sallitaan.

****) "Höttöntöttöraha" on toimittaja Esko Seppäsen kehittämä termi erilaisissa finanssioperaatioissa pyörivästä rahasta jolla ei ole vastinetta reaalitaloudessa.  Uskottavien laskelmien mukaan finanssimarkkinoilla on rahaa enemmän kuin koko maailman BKT:ssä.

*****) "Jytky" Timo Soinin lanseeraama termi Perussuomalaisten ensimmäisen suuren eduskuntavaalivoiton jälkeen.  Sitä tutkineet sosiologit ovat päätyneen lopputulemaan ettei se eikä myöhemmätkään jytkyt pohjanneet jo syrjäytyneisiin vaan niihin keskiluokkahakuisiin jotka pelkäävät oman saavutetun sosioekonomisen asemansa puolesta. 

Fas(c)ismin olemus

 Fasismi-sana on laajalle levinnyt ja monessa käytössä moneen merkitykseen. En malta olla takertumatta sananselitykseen tästäkin tärkeästä termistä.  Fasismi tai alunperin fascismi on tärkeä aihe sillä sitä käytetään moniailla tavoilla: sinä itsenään tiettynä poliittisena aatteena suppeammassa ja laajemmassa merkityksessä kuin myös iskusanana monelaisia asioita vastustettaessa, ihan äärioikeistolaisuudesta moniin epämiellyttäviksi koettujen arkipäivänkin asioidenkin vastustamiseen *). Ja paljon kaikkea siltä väliltä.  Siispä aloitetaan alusta:

Charles Chaplin:n elokuvasta "Diktaattori"
(1940, The Great Dictator):
diktaattorit Adenoid Hynkel ja Benzino Napaloni 

Mistä kaikki alkoi

Fasismin alkuna jotkut pitävät Ranskan suuren vallankumouksen jakobiineja. Jotkut myöhempiä ranskalaisia porvarillisia materialisteja ja rationalisteja joista kehittyi sosiaali-darwinisteja kun eivät erottaneet biologista evoluutiota yhteiskunnallisesta.  Hegel on myös mainittu, kuten myös Dostojevski, Nietzsche ja moni muu.  Ovatpa jotkut hakeneet juuria aina antiikin Kreikkaa ja spartalaista menoa myöten.  Ilmeisenä tarkoituksena on ollut saada aatteelle suurta perintöä kannettavaksi vaikkei sillä ihan välttämättä sellaista ole.

Oma ajatukseni lähtee lähempää Benito Mussolinin oppi-isästä, italialaisesta Vilfredo Pareto:sta (1848-1923).  Häneltä Mussolini omaksui ajatuksensa jotka hän liitti Niezsche:n yli-ihmisoppeihin.  Kun Mussoli sitten tuli omituisuuksiensa ja vallanhalunsa takia erotetuksi Italian sosialistisesta puolueesta hän perusti yhdessä fasismin filosofiksi nimetyn Giovanni Gentile:n (1875-1944) kanssa puolueensa Fasci d'Azione Rivoluzionaria (1914‍–‍1919)
ja muodosti sen pienistä ryhmistä joita nimitti vitsaskimpuiksi eli fascio:iksi joista nimi fascismo.  Myöhemmin muuttivat puoleen nimelle Fasci Italiani di Combattimento (1919-1921) ja sittemmin ensin Fasci Nationale:ksi (1921-1943)  ja lopuksi Partito Fascista Repubblicano:ksi (1943-1944).

Samaan aikaan toki oli myös m.m. Saksassa samansuuntaista poliittista liikehdintää jossa puhuttiin "vuoden 1914 ajatuksista" (I MS:n syttyminen) vastakohtana Ranskan Suuren vallankumouksen innoittamien "vuoden 1789 ajatusten" vastakohtana: ei henkilökohtaisille vapauksille, demokratialle, tasa-arvolle j.n.e.  Mutta vaikutussuunta oli pikemmin Italiasta muualle Benito Mussolinin noustua valtaan siellä.

Saksalainen natsismi nousi enemmän omista lähtökohdistaan.  Adolf Hitler:n (1889-1945) kuppikunta, vielä kaapattuaan Saksalaisen työväenpuolueen (DAP, Deutsche Arbeiterpartei ->(1920) NSDAP, Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei), olisi jäänyt omituiseksi historian sivujuonteeksi ja kuihtunut müncheniläisen beerstube:n yhteen looshiin jollei saksalaiset kapitalistit ja pankkiirit olisi nähneet sen mahdollisuuksia ja alkaneet kehittää siitä itselleen voimakasta nyrkkiä jonka avulla korvata I MS:n jälkeisessä Weimarin tasavallassa hajaantunutta valtaansa.  He eivät turhaan panostaneet saksalaista erityisyyttä korostaneeseen marginaalipoliitikkoon. Lyhyellä tähtäyksellä mutta pitemmällä kauhein seurauksin mutta se oli kapitaalien omistajille luontainen valinta siinä tiinä tilanteessa.

Sitten on vielä sitkeähenkisin: espanjalainen francolaisuus. Ihan omalaisensa joukkio Francisco Franco:n () johtamana joka ei olisi päässyt valtaan ilman Hitlerin apua mutta joka onnistui sinnittelemään II MS:n jälkimainingit eikä se ole vieläkään kuollut Espanjan "estado profundo":sta. 

Oma lukunsa on sodan jälkeinen uusnatsismi?  Se on pitkälti vanhan lämmittelyä ja muistoissa larppaamista.  Vasta ihan viime aikoina on näkynyt erilaisina Alt-Right -liikehdintöinä **) silläkin olla kysyntää kapitaalien nautintaoikeuksien turvaajana. Niinpä erilaisia äärioikeistolaisia liikkeitä on normalisoitu valtavirtaan (toki julkisuudessa se kieltäen).  Esimerkkeinä sisäsiistien porvaripuolueiden alkaessa kaveerata äärioikeistolaisten kanssa käykööt suomalaisen Kokoomuksen yhteiselo Perussuomalaisten kanssa ja vaikka saksalaisten kristillisdemokraattien viimeaikainen haikeilu yhteistyöhön Alternative für Deutschland (AfD):n kanssa sekä USA:n Republican Party:n (GOP) "trumpilaistaminen". 

Mitä kaikki on?

Miten määritellä fasismi, tai fascismi kuten se alkuperätietoisesti pitäisi kirjoittaa erotukseksi muista käytänteistä?

Fasismia on määritelty montaa kautta.  Yksi tapa on ollut tehdä se negaatioiden kautta: anti-liberalismi, anti-kommunismi ja anti-konservatismi. Se kuitenkin jo teknisesti ontuu sillä negaatio on aina huono määrittäjä.  Filosofistisestihan jos jonkin katsotaan olevan A niin kaikki ei-A ei ole B:ä. Se kääntäen: jos kiellämme jostakin A:sta jotakin, esimerkiksi X:n, Y:n ja Z:n niin emme ole vielä määritelleet mitään itse A:n omista ominaisuuksista vaan vain luetelleet attribuutteja joita A:ssa ei ole emmekä me vooi niitä kaikkia luetella saadaksemme kattavan määritelmän. 

Toinen tapa on määritellä se tyylin ja estetiikan kautta. Silloin määrittäviksi tekijöiksi nostetaan joukkojen näyttävä mobilisointi ja ryhmähenki, maskuliinisuus ja positiivinen suhtautuminen väkivaltaan sekä karismaattinen kansallinen auktoriteetti suurena johtaja.  Se ei kuitenkaan esitä kuin ilmiasua eikä mitään sisällöstä eikä tavoitteista.

Paras tapa on päämäärien kautta. Mutta mitkä ovatkaan fasismin päämäärät? Onko kaikilla fasistisilla suuntauksilla kokonaisuudessaan aina ja kaikkialla samat päämäärät? Voimmeko löytää niistä suurimman yhteisen nimittäjän joka löytyy kaikilta ja sitten jotain omaa lisäksi? Vai joudummeko tyytymään pienimpään yhteiseen? Joukkoon tekijöitä joika vähintään kaikilla on jotta voi hyvällä omalla tunnolla käyttää fasismin nimeä a.o. kokonaisuudesta?

Fasistisia liikeitä valtaan nostaneista rahoittajista, industrialisteista ja pankkiireista, voi päätellä tavoitteena olevan kapitaalien vallan tukeminen. Ei niiden vastustaminen kuten monet, etenkin fasistit itse haluavat esittää.  Kapitalistit pelkäävät valtansa ja nautintaoikeuksiensa menettämistä ja haluavat totaalisen hallinnon pitämään niitä yllä ja vastustajat kurissa.  Samalla tuottaa kuuliaista ja nöyrää työvoimaa sekä kulutusta.  Kun he katsovat pehmeämpien keinojen kuten porvarillisen demokratian riittävän, he käyttävät sitä. Mutta kun se ei enää näyttäisi heidän kannaltaan tuottavan sopivia tuloksia, he siirtyvät kovempien keinojen, m.m. fasismin käyttöön.  Tästä voi päätellä, että fasismi on nimen omaan kypsän kapitalismin piirre.  Nuorempi ja tuoreempi kapitalismi kestää ja kehittyy pehmeämmillä mutta kapitalismin kypsyessä ne menettävät tehoaan kun ongelmat kärjistyvät ja vanhat keinot inflatoituvat.  Silloin ottavat kalupakistaan järeämpää - fasismin.

Miten siis kirjoittaisin fasismin määritelmän:

Fasismi (käsite) on
oikeistolaista väkivaltaista, autoritaarista ja totaalista
hallintoa
kapitalismin tuotanto- ja nautintasuhteiden ylläpitämiseksi.

Näen siis fasismimin enemmän hallintomallina kuin ideologiana.  Se ei siltikään estä etteikö sen ympärille ja perusteluksi olisi tuotettu paljonkin ideologista tekstiä jo pitkään.  Näitä tekstejä kehiteltiin jo ennen ennen varsinaisten fasististen liikkeiden synnyttämistä fasistien niistä ammentaa.

Oleellisia ja keskeisiä piirteitä (attribuutteja) siinä ovat m.m.

- autoritaarisuus ja hierarkisuus, yleensä yhden karismaattiseksi koetun johtajuuden alaisuudessa

- omien ja vihollisten erottaminen, usein etnisin, uskonnollisten tai muiden helposti erotettavien piirteiden kautta

- militarisoitu ja mobilisoitu yhteiskuntakäsitys.

Edellä luetellut lienevät n.s. pienin yhteinen nimittäjä.Joukkoa voi laajentaa esim.

Kun tarkastellaan fasismin olemusta - määritellään sitä - on sen ominaisluonne pidettävä erillään siinä käytetyistä keinoista. Niinpä seuraavaksi:

Miten fasismi toimii

 Erilaisilla fasistisilla suuntauksilla on sekä yhteisiä että omalaatuisiaan keinoja toteuttaa sisintä olemustaan ja tavoitella annettua päämäärää.  Kun tarkastellaan kuinka fasistiset hallinnot ovat toimineet ja toimivat sekä arvioidaan kuinka tullevat toimimaan, voidaan nähdä joukko keinoja:

- rakennetaan hierarkinen ja autoritaarinen militarisoitu hallintokoneisto jolle otetaan/annetaan valta 

- muutetaan hallinnon väkivaltakoneistot johdon käsissä oleviksi militioiksi

- supistetaan tiedonvälitys yhdeksi "kansalliseksi" mediaksi jossa erimielisyys ei pääse ääneen

- demonisoidaan vastustajat ja erimieltä olevat, eristetään heidät ja tarvittessa ... endlösung

- luodaan mystifioidusta ja legendarisoidusta muinaisesta sankaruudesta visio tulevasta utopiasta

- rakennetaan kohdatuista vastoinkäymisistä, todellisista ja paisutelluista kansallisia traumoja jotta voidaan uhriutua ja lähteä hakemaan oikeutetuksi esitettyä revanssia

- rakennetaan ihannekuvia oikeista meikäläisistä tunteisiin vetoavilla hyvekuvilla kuten maskuliininen sankar'soturi (mies) ja perheenäiti kasvattamassa uusia kansallisia sotureita (nainen)

- rakennetaan sopivista symboleista kansallinen ikonostaasi jossa on yhdistelmä luvattua utopiaa ja mystistä kuviteltua menneisyyttä

- Luodaan tunnetta "omat ensin" ja "yhteinen asia" -priorisoinnista tunteisiin vetoavalla retoriikalla

- korostetaan uhrivalmiutta ja iskostetaan se kansana pidettyyn osaan ihmisistä.

Erilaisten fasismin/natsismin tyylisuuntien parissa keinoja sovellettiin ja sovelletaan paikallisiin oloihin tarpeelliseksi katsotuin variaatioin.  Esimerkiksi aikoinaan Saksassa, Italiassa ja Espanjassa käytettiin samoja ulkoiselta olemuksiltaan toisistaan poikkeavia keinoja. Esimerkiksi saksalaiset ammensivat vanhasta germaanisesta mytologiasta kun taas italialaiset katsoivat muinaisgermaanien viholliseen eli antiikin Roomaan.

Fasismi ja korporativismi

Oleellisia fasismeihin liitettyjä tekijöitä on n.s. korporativismi.  Sen normimääritelmän mukaan siihen liittyy ammattiliittojen mukanaolo hallintokoneistossa. Erimallisten fasismien toteutuksissa AY-järjestöt eivät kuitenkaan olleet työläisten yhteenliittymiä omien etujensa ajamiseksi vaan kapitaalien omistajien perustuttamia orgaaneja pitämään työläisiä kurissa ***).

Fasismin oloissa työläisten asema on korostetusti alisteinen, kurilla ja väkivallalla ylläpidettyä nöyrää työvoimaa aina pakkotyöhön  (esim saksalainen "Reichsarbeitsdienst", RAD) ja orjuuteen (keskitysleiri- ja sotavankeja) asti. 

Fasismi c. fasisti

Joissakin tapauksissa on syytä erottaa aatteet ja niiden kannattajat toisistaan.  Perustilanne on, että aatteen kannattaja omaksuu aatteen ja kannattaa sekä edistää sitä.  Monen aatteen ja erityisesti fasismien tapauksessa kannattajia on useammanlaisia. Etenkin kun aate on rakennettu vain tukemaan tiettyyn tarkoitukseen luotua hallintomallia, kannattajissa on sekä tilanteen ymmärtäviä että hyväuskoisia.  Fasismin osalta se tarkoittaa että on joukko "ammattifasisteja" jotka tietävät ja ymmärtävät millä asialla ovat ja suorittavat rooliaan. Sitten on toisaalta ihmisiä jotka aidosti uskovat rakennettuun aatemaailmaan kaikkien mystisine kommervenkkeineen. Heitä voisi nimittää "fundamentalistifasisteiksi".  Lisäksi on aina joukko joita ei kiinnosta.

Erilaiset suhteet fasismiin siihen mukaan lähteneillä ei kuitenkaan pese puhtaaksi ketään fasismin nimissä tehtävistä rikoksista vaikka toki heidänkin osalta syyllisyys rikoksiin on henkilökohtainen. Aina voidaankin keskustella tietoisuuden määrästä silloin kun ollaan mukana ajankohtaisissa tapahtumissa.

Jos taas tarkastellaan nykypolven vastuuta menneisyyden rikoksiin, tulee tarkastella aatteen sisältöä itseään.  Tietenkään yksittäisten tekojen syyllisyys ei seuraa kolmanteen ja neljänteen polveen mutta nykyisten kannattajien kannattaisi miettiä mitä aattensa ydinopeissa sanotaan.  Fasismin ulemuksen on syvälle kirjoitettu rasismi, sorto ja väkivalta.

Fasismi leimakirveenä

Fasismi-sanan käyttö on levinnyt, etenkin II MS:n tappionsa jälkeen, merkitykseltään ja sisällöltään laajemmaksi ja samalla myös hämärtynyt ihmisten mielissä.  Ennen sotaa sillä oli vielä laajalti hyväksytty ja muutenkin siedetty glanginsa.  Monilla tahoilla porvarillisissa piireissä, etenkin työnantajien keskuudessa, siihen suhtauduttiin positiivisesti.  Sodan jälkeen ääni muuttui ja aiemmin myötämielisestikin suhtautuneet kielsivät käytännöt, aatteen ja nimenkin.  Sana jäi elämään vain pejoratiivina.  Sellaisilla on tapana inflatoitua ja niinpä meille on ilmestynyt "arkipäivän fasismia", "terveysfasismia" j.n.e.  Niissä mennään paikkapaikoin jo käsitteen rajojen yli ja tylsytetään sanan terävää kulmaa.  Toki analyyttisesti käyttäen niillä voidaan paljastaa yhteiskunnasta fasismin l u o n t o i s i a  piirteitä korjattaviksi mutta muuten ollaan n.s. "heikoilla jäillä".

Vasemmisto, lähinnä Neuvostoliiton käytänteiden pohjalta on aika-ajoin laajentanyt fasismi-sanan kattavuutta varsinaisesta fasismista laajemminkin oikeistoon, varsinaisen äärioikeiston ulkopuolelle.  Se on joissakin tapauksissa ollut myös paljastamassa pyrkimyksiä fasismin suuntaan mutta on myös sisältänyt halpoja ylilyöntejä joilla on myös vaarana inflatoida sanan särmää.  Varovainen siis pitäisi olla fasismin merkityksien kanssa, ihan kuin myös muidenkin sanojen suhteen.

Summa summarum

Fasismi sivujuonteineen, ml natsismi, on laaja ja monitahoinen kokonaisuus.  SIllä on ytimensä ja juurensa sekä erittäin monimuotoinen jälkikasvu.  Siitä on moneksi ja moneen muotoon.  Samaten sen tunnistamisesta ja vastustamisesta on moneksi.  Meidän tulisi pitäytyä sanan varsinaisissa merkityksissä: a) historian saksalainen natsismi, italialainen et al fasismi ja b) nykyajan uudet varsinaisen fasismin määritelmän mukaiset muodot.  Meidän tulisi varoa laventamasta sanan merkitystä liian laajalle.  Silti tarvitsemme jatkuvaa keskustelua ja analyysiä mikä kulloinkin missä määrin täyttää fasismin tunnusmerkit jotta sen alut  tunnistaisimme, osaisimme niitä varoa ja tukahduttaa ennenkuin on liian myöhäistä.

***

Ps: En lähtenyt käymään tarkemmin läpi kuin oleellisimpia ja kuvaavimpia fasismin ilmentymiä. Niinpä jätin tämän tarkastelun ulkopuolelle m.m. Kokkashugi:n (國家主義) Japanissa, Engelbert Dollfuß:n "Ständestaat":n Itävallassa, Getúlio Vargas:n "integralismo":n Brasiliassa, Chiang Kai-Shek:n "Kuomingtang":n Kiinassa, Ante Pavelić:n "Ustaš":n Kroatiassa, Philippe Petáin:n Vichy:n hallituksen ranskassa, Ioannis Metaxas:n "Elokuun 4. päivän hallituksen" Kreikassa, Miklós Horthy:n Unkarissa, Vidgung Quisling:n "Nasjonal Samling":n ****), António Salazar:n "Estano Novo":n Portugalissa ja Ion Antonescu:n "Rautakaarti":n Romaniassa sekä lukuisat muissa maissa toimineet vähemmän valtaan päässeet suuntaukset kuten meikäläiset lapualaiset, IKL-läiset, AKS-läiset j.n.e.

P.p.s: Kun määrittelen fasismin hallintomalliksi jolle on rakennettu ideologinen kaapu, olisi jatkopohdittava milloin fasismi oikeastaan syntyikään: a) kun jotkut filosofisesti suuntautuneet eksentirikot alkoivat haaveilla yli-ihmisopeista, b) kun yksittäiset poliittisesti mahdollisuuksiinsa turhautuneet alkoivat rakennella niistä itselleen ryhmäkuntia vai c) kun rahoittajat keksivät heidän käyttöarvonsa vai d) joskus toiste.

---

*) Anti-fasismi olkoon toisen sagan aihe. Provosoitunen kirjoittamaan siitä joskus toiste toisen kirjoituksen.

**) Alt-Right (lyhenne sanoista Alternative Right) tarkoittaa USA-laisperäistä äärioikeistolaista liikehdintää jossa päälimmäisinä on nationalismi ja valkoinen ylivalta.  Ilmiö katsotaan syntyneeksi 2000-luvun alussa mutta taustalla on vanhempia valkoisen nationalismin liikehdintöjä kuten "paleokonservatismi", "pimeä valaistuminen" (Dark Enlightment), "uusi oikeisto" (New Right, alkunperin ranskalainen Nouvelle droit) j.n.e.

***) AY-liikettä on käytetty myös muualla työläisten kurissapitämiseen. Esimerkkejä ovat m.m. Stalinin ajan liitot Neuvostoliitossa, USA:ssa liitot mafian y.m. järjestäytyneen rikollisuuden käsissä, täkäläiset n.s. "keltaiset" eli työnantajien perustamat liitot j.n.e.

****) Huom: Norjalaisen "Nasjonal Samling":n suomalainen nimikaima on "kansallinen Kokoomus".  Toivottavasti nykyään jo yhtäläisyyden rajoittuvat vain nimiin. Aikoinaan 1930- ja 1940-luvuilla ei niinkään vaan yhtäläisyyksiä oli huomattavassa määrin.

Tarkoitussuunnattuja arvojoustoja

Olen viimeaikoina törmännyt muutamaan Eric Blair:n (1903-1950), t.m.n. George Orwell:n uuskieltä ja kaksoisajattelua muistuttavaan ilmaukseen jotka muodostavat kokonaisuuden jota tekee mieleni ruotia tarkemmin.  Ne kuvastavat hyvinkin nykymenoa ja kuinka meitä kieltä manipuloimalla ohjataan kohti uusia sotia.

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen lanseerasi NATO-jäsenyyden hakuprosessin aikana käsiteen "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto".  Sillä hän kuvasi kaikkia niitä koukeroita joita ulko- ja sisäpolitiikissa tehtiin jotta Turkilta ja sen presidentiltä Recep Tayyip Erdoğan:lta saatiin puuttuva hyväksyntä Suomen jäsenyydelle. Silloin poliittinen johtomme tuli suostuneeksi kaikenlaiseen jota on vaikea saada mahdutettua demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Presidentinvaalikampanjassaan Alexander Stubb otti ottanut keppihekosekseen ja iskusanakseen "arvopohjaisen realismin" jolla hän perustelee yksipuolista ja -silmäistä asettumista USA:n johtamaan "läntisen arvoyhteisön"*) rintamaan sen hybridisodassa Kiinaa, Venäjää, Irania ja kaikkia niitä muita vastaan jotka uskaltautuvat haastamaan sen hegemoniaa maailmassa, on kyse taloudesta tai sotilaallisesta voimasta.  Hän on jatkanut sen käyttöä myös tultuaan valituksi presidentiksi.

Heikki Koskinen X:ssä (ent. Twitter) arvosteli Stubb:n käsikassaraa ja liitti siihen oman ilmauksensa "intressipohjainen totuus". Se kuvaa minusta osuvasti ja napakasti kuinka meidän nykymenossamme fakta väännetään tarkoituksenmukaisiin solmuihin aina kulloisenkin tarpeen mukaan.  Tekeepä mieleni vääntää sitä keekoillen eteenpäin muotoon "tarkoitussuunnattu todellisuuskäsitys".  Onhan toiminta tarkoituksellista ja aktiivissa tapahtuvaa.  Asioita vääntää ja kääntää lihaa ja verta olevat ihmiset aktiivisesti ja tietoisesti. Lisäksi suomenkieli soljuu siinä kauniisti.

Kyseiset ilmaisut, kaikessa sisäisessä epäeheydessään kuvaavat hyvin nykyistä rajua ajan rientoa **) jossa kuva todellisuudesta vääristetään vastuullisessa mediassa vastaamaan tarkoitushakuista poliittista ohjelmaa jota perustellaan valituilla ja omaan blokkiin liitetyillä arvoilla joita ei kuitenkaan noudateta vaan niistä "joustetaan" tarpeen mukaan ja joskus ilmankin.  Tärkeintä eliitillehän on ylläpitää kapitaalien omistajien nautintaoikeuksia.  Se näkyy meille finanssikapitalististen, banksterien ja sotateollisen kompleksin omistajien etujen ajamisena. Establishmentissa häärivät poliitikot ja talouselämän ammattijohtajat saavat myös palkkansa mutta n.s. "tricle down" -efekti***) ei silti toimi sen pidemälle.

Nautintaoikeuksien ylläpitäminen näyttää vaativan yhä rajumpia toimia.  Ainahan sodat on käyty eliittien hyväksi. Carl von Clausewitz:kin (1780-1831) totesi kirjassaan "sodasta" ****) sodan olevan "politiikan jatkamista toisin keinoin".  Toisaalta voidaan todeta M.A. Nummisen tavoin George Orwell:n romaaniin "Nineteen Eighty-Four" maksiimin "sota on rauhaa" kääntyvän muotoon "sota on rahaa". Silloin pääsemme sotimisen ytimiin: sota taloudellisten etujen ahnehtimista, siis voiton tavoittelua äärimmäisin keinoin.  Olemme siis fascismin ja natsismin äärellä.

Sota on taloudellisen voiton tavoittelua äärimmäisin keinoin

Sota on myös tehokas keino voiton suhdeluvun eli sijoitetun pääoman tuottoprosentin laskutendenssiä vastaan.  Etenkin jos sodan voi soditututtaa muilla, esimerkiksi laittaa joku vasallihallinto sodittamaan kansalaisiaan puolestaan (vert. Ukrainan sota).  Hintoja voi nostaa keinotekoisten pulien avulla, inhokkeja voi sulkea pois markkinoilta ja aseet käyvät kaupaksi. Se siis on hallitsevan luokan väline ajaa omia etujaan muiden, tavallisten ihmisten kustannuksella.

Meidän pitäisikin pystyä näkemään läpi eliittien sotahakuisista pyrkimyksistä ja vihdoin päästä siihen mitä saksalainen työväenjohtaja August Bebel (1840-1913) kuvitteli ennen Ensimmäisen maailmansodan alkua: "työväenluokka on niin kehittynyt ja sivistynyt ettei se enää suostu sotimaan toisen maan työväenluokkaa vastaan".  Bebel ehti kuolla muutamaa kuukautta ennenkuin hänen ajatuksensa romuttui. Ehkä me jo nyt vihdoin voisimme sen saavuttaa? Siis ennenkuin joudumme III maailmansotaan. Mutta silloin meidän pitää pystyä väistämään eliittien demokratiajoustot, arvopohjajulistukset ja todellisuuden vääristämiset.

---

*) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

**) "Raju ajan riento" on kevyt viittaus kahteen toimittaja, puoluesihteeri, YLE:n toimitusjohtaja y.m. Erkki Raatikaisen (1930-2011) kahden kirjan nimeen: "Raju on ajan riento" ja "rajumpi on ajan riento" joissa hän käsitteleli Neuvostoliittoa.  En ole lukenut kumpaakaan mutta niiden nimet ovat viehättäneet.

***) "Tricle down" -efektillä tarkoiteaan propagandistista käsitystä siitä kuinka menestyvien rikkaiden yltäkylläisistä pöydistä varisisi jotain myös tavallisille ihmisille aina köyhimpiä myöden. Ilmiö on yhteiskunta- ja taloustieteissä kumottu monta kertaa. Etenkin kapitalismin lopun aikoina rikkaat pyrkivät viemään köyhiltä "viimeisetkin tuhkat hellojen pesistä".  Suomeksi on yritetty lanseerata termiä "valumaefekti".

****) Carl von Clausewitz (postyymisti): "Vom Kriege"; 1832. Suom. "Sodankäynnistä"; 2005. 

Toimittajien itsekriittinen ääni

Toimittaja ja teatteriohjaaja Susanna Kuparinen on kirjoittanut Journalisti-lehteen itsekriittisen artikkelin "Vaikeudet persujen kanssa voivat parantaa journalismia". Jutussa Kuparinen tulee tunnustaneeksi, ilmeisesti ihan tarkoituksella, että Media:lta jäi työt tekemättä ennen vaaleja ja pitkälti aiemminkin.  Perussuomalaisten viestejä ei haastettu tarkentavilla lisäkysymyksillä, ei pengottu yhteyksiä eikä tekojen ja puheiden ristiriitoja.  Ei siis tehty journalismin perustyötä.  Hyssyteltiin heidän rasismiaan ja natsikytköksiään ja laskettiin heidän hymistelynsä sellaisenaan läpi. Ihan samoin kuin yleensäkin establishmentin suhteen keskitetyssä valtavirtamediassa.

Kuparinen on pitkälti oikeassa. Perussuomalaiset päästetiin vähällä eikä vallanvahtikoirat neljäntenä valtiomahtina toimineet. Perussuomalaisia suorastaan tunkivat establishmenttiin ikäänkuin he olisivat samanlainen puolue kuin muutkin. No, nykyinen "ratelihallitus" *) on osooittanut kuinka koaliition muidenkin puolueiden, Kokoomuksen, Sfp:n ja Kristillisdemokraattien pintakiilto on ohutta kun pitää tiukassa paikassa puolustaa kapitaalien omistajien perinteisiä nautintaoikeuksia. Silti Perussuomalaiset ovat erityinen äärioikeistolainen puolue natsismi- ja fasismikytköksineen sekä avoimine rasismeineen.

Kuparinen esittää syyksi juurikin tuon harhautumisen pitämään Perussuomalaisia samanlaisena sisäsiistinä puolueena kuin muitakin. Itse en laskisi tuon viattoman sinisilmäisyyden (myös perussuomalaista kuvastoa) varaan vaan näkisin Perussuomalaisten hyysäämisen pikemmin tarkoituksellisena ja ohjelmallisena menetelmänä jolla ihmisten oikeutettua tyytymättömyyttä ohjattiin vallan valitusosastolle, mihinkään vaikuttamattomaan populististiseen älämölöön jottei se kohdistyisi kapitalististisen yhteiskunnan rakenteisiin ja prosesseihin. Porvarit nukkuivat paremmin kun piskien räksyttäessä Ali Qadim **) sai ohjastaa karavaaninsa minne sen omistajat sen haluavat.

Nyt kun projekti on edennyt vaiheeseen jossa Perussuomalaisille on oikeasti annettava niitä asemia joihin heidän mediakampanjan tuloksena saama kannatus edellyttää, ollaan mediassa uuden edessä: Perussuomalaisiin on oikeasti ruvettava suhtautumaan kuin muihinkin. Uskotttavuuden säilyttämisen vuoksi on myös heidän kuprujaan selviteltävä eli kuvaannollisesti Ali joutuu heittämään myös "persuraatoja piskien revittäväksi" jotta karavaanin kulku ei häiriinny.

Toki Kuparisen toiveeseen korjausliikkeistä mediassa pitää suhtautua toiveikkaasti ja positiivisella mielellä. Silti en olisi vanhan sanonnan mukaisesti pidättämässä hengitystäni niitä odotellessa.  Edelleenkin valtavirtamedia (MSM) on vallanvahtikoirana vahtimassa, että valta saa nukkua yönsä hyvin.  Se ei todellakaan ole haastamassa vallan haltijoita vaan pönkittämässä heitä vaikka aika-ajoin siivoaakin vallan nurkkia suosionsa menettäneistä ja tarpeettomaksi käyneistä. Modus vivendi kuten Otto Manninen runonsa kirjoitti.

-----

*) Rateli on mesimäyrän (Mellivora capensis) toinen nimitys. Puheenjohtaja Riikka Purra on kuvaillut sitä ikäänkuin ikonieläintä sillä se ei kuulemma välitä pa**aakaan kivusta eikä vastustuksesta.

**) Ali Qadim eli Ali Vanha on Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Neljänkymmenen rosvon johtaja ja sankarin Ali Baba:n kasvatti-isä.

Vilhelm Junnilaa suurempi natsiongelma

 Viime aikoina on kotomaamme politiikan kärkiaiheita ollut Perussuomalaisten keskuudestaan  elinkeinoministeriksi nostaman Vilhelm Junnilan natsimielisyys ja hänen sille eduskunnalta saamansa luottamus.  Se on jopa yltänyt yli uutiskynnyksen ulkomaita myöten.  Jupakkaan liittyy monia huolestuttavia piirteitä ja juonteita joten en voi jättäytyä puuttumasta itsekin Junnilan toilailuihin.

Kuva Kansan uutisten jutusta "SUOMEN HALLITUKSELLA ON ÄÄRIOIKEISTO-ONGELMA, JA SE ON MYÖS SUOMALAISTEN TOIMITTAJIEN ONGELMA" kuvatekstillä "Perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen elinkeinoministeri Vilhelm Junnila puhui äärioikeiston järjestämässä tapahtumassa Turussa vuonna 2019. Kuva: Lehtikuva/Roni Lehti"

On ollut jo pitkään yleisesti tiedossa mihin suuntaan Junnila on kallellaan.  Hän on esitellyt natsiromantiikkaa ihailemalla hakaristikoristeita, vääntänyt vitsejä kaasuttamisesta ja ehdokasnumeronsa kytköksistä Hitleriin (88 -> HH -> "Heil Hitler") sekä pystytellyt "Ku Klux Klan" -lumiukkoja. Nämä yksittäisinä tekoina voisi hyvällä tahdolla mennä vielä "huonon huumorin" piikkiin mutta toistettuna kertovat linjasta, asenteesta ja ajattelutavasta.  Sen lisäksi Junnilan monet avautumisen, m.m. esiintyminen juhlapuhujana ns Kukkavirta-mielensoituksessa (huom: tilaisuutta mainostettiin muistotilaisuutena mutta valitettavan väkivallanteon muistelu oli vain tekosyy saada natseille näkyvyyttä), kertovat isommasta ongelmasta. Junnilaa on syytä pitää jos ei ihan täysverisenä natsina niin natsien sympatisoijana ja pikku apurina, aitona äärioikeistolaisena.

Oma lukunsa on nykyinen Petteri Orpon hallitus jossa Perussuomalaiset aitona äärioikeistolaisena puolueena on mukana.  Koaliitio on omalaatuisensa. Sinällään Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien päätyminen samaan joukkoon ei ole kummallista.  Nehän ovat askel askeleelta lähestyneet toisiaan vaikka vielä muutama vuosi sitten Orpo julisti että heidän arvopohjansa on täysin yhteensopimaton perussuomalaisten kanssa niin enää ei ole ongelmaa.  Kristillisillä ei samaa ongelmaa liene koskaan ollutkaan.

Svenska folkpartiet:n kanssa on tilanne näyttää kimurantimmalta.  Hehän ovat halunneet profiloitua vapaamielisinä, demokraattisina ja ihmisoikeuksia ajavina mutta nyt menivät mukaan Rateli-hallitukseen*).  Nyt he kuitenkin paljastivat hallitushingullaan todellisen luonteensa.

Hallituskoaliitio on puhdas Eteläranta10:n hallitusnyrkki**) pönkittämässä kapitalismia.  Sitä ei näköjään, ainakaan vielä tässä vaiheessa, saa hajottaa joten eduskunta pistettiin varmistettamaan, että Junnila saa luottamuksensa eikä hallitusta hajoteta.  Niin eduskunnasta ja hallituksesta tehtiin natsien takaajia ja turvasatama.

Sinällään tämä koko kehitys on, ilmeisesti sekä tarkoituksella että tarkoittamatta natsismin normalisointia - ja siten Junnilaa isompi ongelma. Tarkoituksellista koska omistajat katsovat tarvitsevansa natsismia silloin kun pehmeämmät keinot ei enää toimi ja ajat lienevät kapitalismin kriisien takia heille kovenemassa. Tarkoittamatta sitä normalisoidaan kun puolueiden valtapoliittisissa kuvioissa tarvitaan tukea myös oikealta reunalta niin silloin ei ad hoc -tilanteissa niin katsota syvempiä olemuksia ihmisoikeuksille aiheutettuja riskejä. Niinpä meno joka muutama vuosi sitten oli arvopohjaltaan ihan mahdotonta, on nyt "business as usual".

Kysymykseksi jää miten kauan Eteläranta10 katsoo, että on tarpeellista roikottaa natseja mukana vai katsovatko heitä tarvittavan lisää ja kovempia otteita yhteiskunnan pitämiseksi heidän hanskassaan.  Asian ratkaissee tässä vaiheessa, siis lyhyellä tähtäyksellä kauppakumppanien suhtautuminen ministeri Junnilaan, onhan hän elinkeinoministeri.  Alkavatko esimerkiksi saksalaiset ja israelilaiset karsastaa natsin kanssa neuvottelemista?  Se saattaisi saada elinkeinoelämän siistimään nyrkkiään, ei muu.  Toisaalta kyse on miten he turvaavat kapitaalien omistajien vanhat nautinnat kriisiytyvän kapitalismin oloissa ja silloin on pakko ennustaa, että valitulla tiellä tulevat jatkamaan ja otteet kovenevat ihmisten kurissapitämisessä.

Tekeepä vielä mieleni lisätä tähän loppuun pappi Martin Niemöllerin (1892-1984) vanha runo:

Als die Nazis die Kommunisten holten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Kommunist.

Als sie die Sozialdemokraten einsperrten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Sozialdemokrat.

Als sie die Gewerkschafter holten, habe ich geschwiegen; 

ich war ja kein Gewerkschafter.

Als sie mich holten, gab es keinen mehr, der protestieren konnte

---

*) Rateli-hallitus tulee Riikka Purran julistamasta Perussuomalaisten ikoni-eläimestä, mesimäyrästä (Mellivora capensis) joka tunnetaan myös nimellä rateli.

**) Oikeistolaiseen retoriikkaan kuuluu usein "nyrkki" kuvaamaan jotakin erityistä ryhmää joka pystytetään hoitamaan jotain erityistä tehtävää. Sauli Niinistö oli perustamassa "koronanyrkkiä" j.n.e.

Rajojensiirtelijät ja totalitarismin demonisoitu tabu

Rajojensiirtelijät, Prokareliat sun muut ovat olleet jonkin aikaa julkisuudessa hiljaa mutta nyt aktivoituneet. He eivät enää pidä älämölöään rajojen siirtelystä mutta muuten yrittävät tehdä kiusaa niin Venäjälle kuin sen maineelle Suomessa. Milloin on kyse uusnatsipropagandan levittämisestä niinkuin Sovjet Story -elokuvan levityksessä ja milloin Nord Stream -kaasuputken häiritsemisestä. Taustatukea heille tuntuu antavan vihreänliiton liepeillä pörräävä porukka Hautaloineen, Mällisineen höystettynä Sofi Oksasella ja Imbi Pajulla.

Yksisilmäisessä russofobiassaan he demonisoivat kaiken NL:on ja Venäjään liittyvän niin, että asiallisesti todellisiin epäkohtiin pureutuvalta kritiikiltäkin menee uskottavuus. Eikä heidän älämölöltään sellaiselle jää tilaakaan kun kaikki missä ei koko ajan hoeta, että Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha_Venäjä_on_paha leimataan ry***npe***en nuolemiseksi ja Stalinin ihannoimiseksi. Omana piirteenään asioiden hämärtämisessä toimii vielä kommunismin ja fasismin/natsismin niputtaminen samaan nippuun Euroopan neuvostossa.

Jotenkin on herännyt epäilys, että tämä demonisointi on tarkoituksellista, että sillä peitetään ja estetään asiallinen analyysi Venäjän/NL:n kehityksestä. Tarkoituksena on silloin estää ihmisiä tunnistamasta totalitarismin varsinaisia rakenteita ja ominaispiirteitä. Silloinhan ihmiset eivät tunnista niitä samanlaisia ominaisuuksia ja rakenteita omassa ympäristössämme ja niissä kansainvälisissä liitoutumissa joihin meidän halutaan ajaa. Kun Ahtisaaret ja kumppanit haluavat meitä mukaan yhteisiin arvoyhteisöihin läntisten demokratiakauppiaiden kanssa, on tarpeen estää ihmisiä näkemästä millaisia ne pohjimmaltaan ovat. Eikä ihmiset näe sellaista mitä eivät osaa tunnistaa eivätkä he osaa tunnistaa totalitarismin rakenteita ja ominaisuuksia kun se nimi on liitetty demonisoituun tabuun johon on kudottu yhteen nippuun Lenin, Stalin, NL, kommunismi, Hitler ja fasismi.

Nuo erilaiset oppirakennelmat ja niiden pohjalta rakennetuiksi väitetyt hallinnot on analysoitava sillä tavalla puhki, että näemme mikä on mitäkin ja mikä ei. Meidän on päästävä näkemään mikä on aatetta ja mikä on vallanhimoa, mikä on aatteen mukaista ja mikä ei, mikä aiheuttaa mitäkin. Vain sillä tavalla pystymme oppimaan historiasta ja käyttämään oppimaamme hyväksemme niin, että meitä ei enää jatkossa ainakaan yhtä helposti erilaisilla propagandakeitoksilla hämättäisi.