Historian iterointia

Usein sanotaan historian toistavan itseään, ensin varsinaisena tapahtumana, sitten tragediana ja lopuksi farssina. Tuleeepa silloin mieleeni parikin rauhan jaksoa Suomen historiassa, erilaisia ja siten odottavat toista iteraatiokierrostaan. 1800-luvulla elimme historiamme toistaiseksi pisintä rauhanjaksoa, mitä nyt välillä saatiin aihetta Oolannin sotalauluun. Seuraava rauhanjakso koettiin 20- ja 30-luvuilla. Molemmat jaksot pystyimme lopettamaan sotkemalla itsemme sotiin.

1800-luvun rauhaa alettiin tärvellä keinottelemalla Saksan keisarikunnan kanssa. Poliittiinen oikeistomme alkoi haikailla saksalaisia tänne miehittäjiksi. Lopulta onnistuttiin sotkemaan itsemme sisällissotaan ja sen aikana miehitetyksi.

20- ja 30-luvuilla oikeistomme touhotti Suur-Suomea ja heimosoti. Taas suhmurointikumppanina oli Natsi-Saksa. Ja lopputulokseksi saatiin meidän sotkemisemme II Maailmansotaan ja taas saksalainen armeija tänne.

Mikä oikeistoja aina riivaa kun rauha ei kelpaa ja pitää päästä sotimaan? Nytkin nimen omaan oikeisto haikailee sotilasliittojen perään ja on sotkenut meidät mukaan jo Afganistanin sotaan. Lisäksi on oikeistolaisia pikkuryhmiä, Pro Karelioita ja tykistökiltoja joille rajat ei riitä ja etsitään kaikki mahdolliset keinot kiusantekoon naapureille.

Molemmat kehityskulut johtivat sotiin ja olivat siten jo tragedioita. Sotia ei muuksi saakaan. Toivottavasti tätä nykyistä rauhanjaksoa, joka lienee toistaiseksi historiamme toiseksi pisin, ei pilata samanlaisella kehityksellä. Toivottavasti Pro Karelioiden ja muiden revanssististen rajaspekulanttien sekä NATO-kiimakkojen tohotus kääntyy mahdollisimman pian farssiksi ja päättyy hersyvään röhönauruun ennenkuin pahempaa ehtii tapahtua ja pääsemme rikkomaan kaikki ennätykset tällä nykyisella rauhanjaksollamme.

Juha Molarin tapaus ja uskonnollinen tuomioistuin

Pro Karelian pääsihteeri Veikko Saksi on tehnyt kantelun Espoon hiippakunnan tuomiokapitulille kun on kokenut tulleensa loukatuksi Juha Molarin blokikirjoittelussa. Kummankin osapuolen kielenkäyttöä on ruodittu niin monella eri keskustelupalstalla ja blokissa, että en tässä viitsi siihen enää tarttua. Sen sijaan en malta olla kirjoittamatta asiaan liittyvistä eräistä muista omituisuuksista.

Saksi on kokenut loukkaantuneensa Molarin virkatehtävien ulkopuolisista kirjoituksista eikä virkatehtävien hoidon takia. Siitä huolimatta Saksi on valittanut nimen omaan Molarin työnantajalle. Tuolla työnantajalla eli ev.lut. kirkolla on erityinen uskonnollinen tuomioistuin, tuomiokapituli. Se on nykyaikana omituinen kummajainen menneisyydestä, ajalta jolloin meillä täällä oli vielä uskontopakko. Se on työnantajan oma tuomioistuin jossa tutkijana, syyttäjä ja tuomarina toimii sama taho. Se on omituinen ja vääristynyt mekanismi työsuhdeasioiden hoitoon muutenkin mutta erityisesti vielä viranhoidon ulkopuolisissa asioissa erityisen kummallinen. Samanlainen jäänne on vain armeijalla.

Normaali menettely työsuhdeasioissa on sopia niistä työntekijän ja esimiehen kesken. Jos sopua ei synny, on käytettävissä luottamusmiesmenettely. Jos sekään ei toimi niin normaali menettely on ulkopuolinen ja riippumaton oikeuslaitos. No, työtuomioistuimessa on siinäkin tietyt ongelmansa mutta ne johtuvat vinosta lainsäädännöstä. Mutta työntekijöiden kiistat sivullisten kanssa käsitellään normaali elämässä heidän itsensä kesken ja jos ei suju niin asia hoidetaan oikeuslaitoksen suojissa mutta työnantajat eivät ole asianosaisia. Mutta kirkontyöntekijän osalta asiat käsitellään työnantajan omassa tuomioistuimessa joka ei ole ulkopuolinen eikä riippumaton ja ilmeisesti siksi otollinen ja mieluisa koston väline.

Koskahan pääsisimme kirkon ja armeijankin osalta normaaliin asioiden tilaan. Siis sellaiseen, että ei sallita omia omia sisäisiä tuomioistuimia vaan riidat ja muut selkkaukset hoidetaan tarvittaessa ulkopuolisissa ja riippumattomissa tuomiolaitoksissa.