Sanna Marin:n hallituksen päättöarvio

Lienee aika minunkin kirjoittaa sananen tai pari viimevaalikauden eli sosialidemokraatti Sanna Marin:n hallituksen aikaansaannoksista ja saamattomuksista sekä hyvässä että pahassa.  Ovathan niin monet muutkin aiheesta avautuneet.  Etenkin kun viime vaalikauteen mahtuu paljon kaikenlaista, monia käänteitä ja vaarallisia tilanteita.

Hallituksen lähtökohta ei ollut helppo. Olihan alla siihen osallistujilla sekä tappiota ja menestyksiä vaaleissa. Erityisesti keskustapuolue oli ensin  ryvettynyt Juha Sipilän hallituksessa manaten itselleen vaalitappion ja nyt tuli mukaan täydentämään koalition eduskuntaenemmistön.  Siitä tulikin hallituksen "outolintu" omine näytönpaikkoineen ja rasitteineen.  Vaalikauden aluksi muodostettu Antti Rinteen hallitus kaadettiinkin Keskustan sooloiluun, ilmeisesti sen "sipiläläisten" kostonhimoon Rinteen ay-taustan takia. Tekosyynä Postille annettu omistajaohjaus.

Rinteen jälkeen hallituksen uudelleen vanhalta pohjalta muodostanut Sanna Marin onnistuikin pitämään hallituksensa kasassa vaalikauden loppuun (ja on tätä kirjoitetttaessa toimitusministeriö). Huolimatta kaikenlaisista kampitusyrityksistä sekä hallituksen sisältä Keskustan toimesta että ulkopuolelta opposition Kokoomuksesta ja Perussuomalaisista. Ulkopuolinen loiskiehunta sai jopa äärimmäisen roiseja ja käsittämättömiä piirteitä ihan silkasta valehtelusta äärimmäisen tolkuttomiin vääristelyihin. Toisessa päässä kummalliset "jauhojengi"-kampanjat ja toisessa päässä hengennostatus päämisterin turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta. Se oli Marin:n ehdottamana hirvityksen kauhistus mutta nyt vaalien jälkeen kelpaa siitä suurimman älämölön pitäneelle Kokoomuksellekin.  Sekä kaikkea muuta milloin ikimuistoista pääminnisterin aamupalatarpeista Kesärannassa ja milloin minkäkin tilaisuuden vaatetuksesta.

Ulkomailla sen sijaan Marin:n kuva on vain kirkastunut. Ensin hän oli tuore nuori nainen pääministerinä.  Koristus ties minkä kiiltävälle paperille painetun gazetan sivuilla, esim Vogue:n.  Hän sai myös hehkutusta selväsanaisuudestaan ja sanavalmiudestaan.  Kohinan kiihtyessä 2014 aloitetutn Ukrainan sodan ympärillä Venäjän hyökkäyksen (24/2 -22)  jälkeen ja kun Suomi käännettiin NATO-suuntaan pitkälti Marin keulakuvana niin huomioarvo nousi kohisten.  Etenkin tiukat kannanotot Kiovan hallinnon puolesta olivat mannaa läntiselle lehdistölle ja muille tiedotusvälineille.  Hän meni jopa niin pitkälle, että esiintyi Volodymyr Zelensky:n kanssa uusnatsin hautajaisissa.  Mutta huomio kadonnee yhtä nopeasti kuin se tulikin kun uusia kiinnostuksenkohteita nostetaan.  Nuoret naispääministerit kuten Marin ja Uuden Seelannin Jacinda Ardern ovat pian peittyneet uudempien uutisvirtojen alle. Mikään ei ole niin vanha jutun aihe kuin entinen pääministeri, moderni nuori nainenkaan.

Meidän yhteiskuntamme todellisuuteen jäävät saavutukset ovat toinen tarina. Ensinnäkin sisäpolitiikassa näkyvät monet hyvät saavutukset kuten koulutukseen panostaminen, m.m. oppivelvollisuuden jatkaminen ja monet muutkin.  Samaten sosiaali- ja terveystoimessa on tehty monia erillisiä parannuksia sekä purettu edellisen vaalikauden leikkauksia.  Myös n.s. SOTE-uudistus on saatu eteenpäin niin, että "Hyvinvointialueet" (mikä sanahirviö!) ovat aloittaneet vuoden alusta. Antti Rinteen ennen vuoden 2019 vaaleja lupaama "vappusatanenkin" eli pienimpien eläkkeiden korotus on saatu maksuun.  Samoin edellisen hallituksen "aktiivimalli" tuli kuopattua ja kehiteltyä hieman parempaa tilalle.

Tekemättä hallitukselta sen sijaan jäi m.m. "kikyttelyn" purkaminen eli edelleenkin jäi voimaan työnantajamaksujen siirto työntekijöiden kontolle eli palkkojen leikkaus.  Samaten hallitus ei onnistunut ohjelmastaan huolimatta poistamaan listaamattomien yhtiöiden rikkaimmille omistajille aiemmin räätälöityä osinkoveron kevennystä.  Tähän epäonnistumiseen syypää oli vain ja ainoastaan Keskusta.

Hallituksen kaudelle osui maailmanlaajuinen CoViD19-pandemia jonka hoito oli pitkälle sen ohjauksessa. Se sujui päällisin puolin melko kelvollisesti. Oli monia onnistumisia, joitakin lipsumisia mutta ei varsinaisia epäonnistumisia. Vaikka hallitus olikin monesta suunnasta kovien paineiden  alla.  Etenkin liike-elämä mutta myös jotkut kulttuuuritahot pitivät meteliä muka liian kireistä rajoituksista juuri heidän busineksilleen. Siltä osin hallitus joutuikin joiltakin osin lipsumaan ja siten purkamaan rajoituksia liian aikaisin. 

Selviä epäonnistumisia ja virheitä oli sisäpolitiikan alalla n.s. pakkolaki jolla rajoitetaan hoitajien lakko-oikeutta. Temppu on suorastaan käsittämätön hallitukselle jonka pääpuolue sanoo olevansa vasemmistolainen työväenpuolue, SDP, ja mukana oli vielä sen aavistuksen vasemmistolainen kilpailija, Vasemmistoliitto.

Taloudessa kehitys on ollut pääsääntöisesti kelvollista. Meistä riippumattomien maailmantilanteen eli USAn hybridisodan ja pandemian takia aika on ollut turbulenttia mutta siitä huolimatta työllisyys on kehittynyt suotuisasti ja velkaantuminen pelottelua pienempää.  Ja vaalien jälkeinen pelottelujen, jota m.m. poliittinen Valtiovarainministeriö on harjoittanut, takaisinveto on jo alkanut. Velkaantuminenhan kuulemma jatkuu hallituksenvaihdoksesta huolimatta.

Ulkopolitiikan saralla meno olikin sitten kylmäävää. Kun Ukrainan vuodesta 2014 käyty sisällissota laajeni Venäjän hyökättyä Kiovan hallinnon alueille 24/2 -22 alkaen, Suomen NATO-suuntautunut eliitti näki tilaisuutensa tulleen ja konjunktuurit sopiviksi.  Silloin unohdettiin aiemmat puheet demokratiasta ja kansanäänestyksistä ja Suomi vietiin tiukasti NATOon. Päällepäsmäreitä olivat juurikin Sanna Marin, ulkoministeri Pekka Haavisto/vihr ja puolustusministeri Antti Kaikkonen/keskusta. Taustalla hääri ja lankoja piteli vanha NATOttaja presidentti Sauli Niinistö ja ilmeisesti lauma kenraaleja.  Suunta oli mieluinen myös talouselämän eliitille.  Samalla hallitus kaksinkertaisti asevarustelumäärärahat miltei huomaamatta, jo aimmin päättämänsä hävittäjäkaupan lisäksi.  Prosessiin liittyi vielä suostuminen Recep Tajjip Erdoǧan:n ihmisoikeuskiristyksiin, sananvapauden rajoituksineen.  Professori Teivo Teivainen lanseerasi tilanteeseen sopivan käsitteen "turvallisuuspoliittinen demokratiajousto".  Ulkopoliittisen instituutin NATOttava johtaja Mika Aaltola kutsui uutta tapaa "toisenlaiseksi eettiseksi lähetystavaksi".

Oma lukunsa ulkopolitiikassa, toki liittyen NATOttamiseen, on myös ollut täysin suhteeton ja maailmanpolitiikan todellisuudesta piittaamaton meno jossa on täysin peesattu USA:n "geostrategisia imperatiiveja" (m.m. Zbigniew Brzezinki:n "The Grand Chessboard" -teoksessaan lanseeraama termi USAn maailmanlaajuisille intresseille).  Se on tärkoittanut käytännössä monenmoista. Esimerkiksi joutumista kummalliseen seuraan monissa YK:n äänestyksissä, mm ydinasekiellosta sekä m.m. asekauppoja Saudi Arabian totalistisen ja Israelin apartheid hallintojen kanssa.

Näköalat Marin:n hallituksen jälkeen ovat kaksinaiset: Sisäpolitiikassa on seuraajille paljon hyvää pohjaa.  Talouskaan, velkoineenkin, ei ole niin huonossa jamassa kuin oppositio on manannut.  Työllisyyskehityskin hyvässä jamassa. Sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa meidän on viety vaarallisille vesille.  Joutunemme NATO:n täysjäseninä mukaan muiden kriiseihin ja sotiin ympäri maailmaa, tahdoimmepa tai emme.  samalla olemme entistä pahemmin antautuneet läntiselle USAn johtamalla kaksinaismoralismille jossa ihmisoikeuksia jaetaan poliittisen tarkoituksenmukaisuuden perusteella.

Tunnelmat ovat siis Sanna Marin:n hallituksen jäljiltä kovinkin monijakoiset ja sekavat, labiilitkin sillä paljon riippuu miltä kantilta milläkin kertaa katsoo ja mitä painottaa.  Paljon saivat aikaan hyviä asioita, paljon jäi tekemättä ja paljon meni pieleen. Jos edellisen vaalikauden hallitus edeltäjineen olivat surkeita samoin kuin nyt näköpiirissä oleva seuraaja niin tulos lienee välttävä miinus ulkopolitiikka.

Kylmää tuulta Atlantilta

Viime aikoina on saatu esiin myös Suomea koskevia Wikileaks-vuotoja.  Niistä on erityisesti noussut pintaan suomalaisten korkeiden poliitikkojen ja virkamiesten keskustelut USAn suurlähetystössä ja sen työntekijöiden kanssa. 

 

Diplomaattinen keskustelu sinällään lienee normaalia kanssakäymistä, paitsi tietysti muinaisen NL:n ja DDR:n aikana heidän kanssaan se oli nöyristelevää rähmälläänoloa.  Toisin on nykyään kun atlantisteja ollaan.

Aikaisemmin termillä "atlantisti" on pyritty kuvaamaan ihmisiä jotka pyrkivät vahvistamaan poliittista sitoutumista yli Atlantin USAn tavoitteiden tukemiseen.  Nyttemmin se on saanut laajempaa, nöyrää USAn edessä rähmälläänoloa kuvailevaa merkitystä.  Ei enää riitä, että seminaarissa hyvin istuva puku päällä selittää yhteistä arvopohjaa, demokratiaa ja mannaa satavan jos ollaan Atlantin yli hyvää pataa.  Nyt pitää juoksuttaa joka tiedonmurunen Kaivopuistoon ja käydä selittämässä huolimattomien muotoilujen perimmäiset hyvää USAlle tarkoittavat perimmäiset merkitykset.   Muuten ei pääse neljäs heinäkuuta syömään kuumia koiria lähetystön takapihalle.  Asialla on jopa oma seuransa: Suomen Atlantti-seura tämänhetkisenä puheenjohtajanaan NATO-kiimakko Liisa Jaakonsaari.

Erityisesti atlantisti Paavo Lipposen touhuilu sisältää omituisia piirteitä.  Hän vääntelehtii itse asiaa vältellen väittäessään ettei käynyt tuolloin tuona päivänä 17.12 silloista vuotta lähetystössä kun vuodetussa raportissa puhutaan vain keskustelusta mutta ei sen fyysisestä suorituksesta: nenäkkäin vain sähköisesti.  

Tuo vetkoilu vielä menisi jollei hän samaan hengenvetoon olisi syyttänyt Anneli Jäätteenmäkeä n.s. Irakgatessa pahimman laatuisesta valehtelusta kun tuolloinen vaalihaastaja syytti häntä hänen mielestään vihjailevasti lupautumisesta USAn liittoutumaan laittomassa Irakin sodassa.  Lipposella on siis kaksinaismoralistinen suhtautuminen vihjailevaan valehteluun.  Se mikä on hänelle itselleen sallittua on erimieltä olevilta kiellettyä.

Oma lukunsa Lipposen touhuissa on hänen atlantistinen nöyristelynsä USAn liekanarussa.  Kun hän vaalikamppailun tuoksinassa puhui NATOsta siten, että joku nopea tulkitsija saattoi nähdä ja kuulla piikin siihen suuntaan, hänet kutsuttiin välittömästi selittämään tekosiaan USAn länestystöön.  Siellä hän lehtijutun mukaan hieman ylpeästi selittikin puolustaneensa USAn asemaa NATOn johtajana kokoomuslaisten eurooppalaista NATOa vastaan.  Selityksiin oltiin kuulemma tyytyväisiä.  Lipponen ei jostakin kumman syystä näe tätä käytöstään mitenkään ongelmallisena itsenäisen maan pääministerille ja silloin suurimman puolueen puheenjohtajalle.

Toinen sosialidemokraattisankari samalla astialla on Martti Ahtisaari.  Tuo rauhanvälittäjänä esitelty USAn rakkikoira maailmalla.  Kaikissa toimissaan n.s. välittäjänä hän on toiminut nimen omaan USAn etujen ajajana ja siitä arvostuksensa Wikileaks-raporttien mukaan sieltäpäin saanut.  Nobelin rauhanpalkinnon saajana hän siis asettuu mainiosti samaan sarjaan kuin sotarikolliset Menahem Begin ja Henry Kissinger sekä Barack Obama.

Oma lukunsa sitten kokoomuslaisten, Alexander Stubbin, Ilkka Kanervan ja Jyrki Kataisen into todistaa USAn lähetystölle kuinka innolla ja varmana onnistumisestaan ovat viemässä meitä NATOon vastoin enemmistön tahtoa.  Nämä NATOttajat esittävät epädemokraattisen projektinsa vahvana johtajuutena.   Jos joku muu ajaisi jotakin heille epämiellyttävää samalla innolla vastoin ihmisten tahtoa, se olisikin totalitarismia ja ylimielisyyttä. 

SDP:llä ja kokoomuksella onkin paljon tekemistä itsenäisen ulkopoliittisen uskottavuuden saavuttamisessa tämän Lipposen, Ahtisaaren, Stubbin ja Kataisen atlantisuuden jälkeen. Niin, tietenkin edellyttäen, että he edes sellaista haluavat.  Ja kaikkein pahiten haksahtavat, ne jotka kuvittelevat esimerkiksi jonkin Timo Soinin PerSuineen olevan jotenkin eri linjoilla kuin emopuolueensa Kokoomus.  Samaten Kepu, tuo mustanpörssinkauppiaiden ja iltalypsäjien keskusliitto, lyöttäytyy kenen tahansa sellaisen kelkkaan joka takaa heidän taustavoimiensa eli isojen isäntien edut.  Eipä jää seuraavien eduskuntavaalien uurnilla paljon valinnanvaraa tavalliselle äänestäjälle; sellaiselle joka haluaisi, että meidän suomalaisten etuja ja turvallisuutta ajettaisi.

Mari sekaisin

Pääministeri Mari Kiviniemi on jälleen sekoillut pahemman kerran ja tällä kertaa viime aikojen kirkko vastaan homot -keskustelussa.  Ensin hän avautui, että politiikkaa ja uskontoa ei pitäisi sotkea keskenään.  Sitten hän itse on mukana seurakuntavaalikampanjassa.  

Kiviniemen epäpoliittinen suhtautuminen kirkkoon olisi älyllisesti rehellistä jollei hän olisi myös puolustamassa kirkon yhteiskunnallisia tehtäviä.  Hänhän edustaa niitä porvarillisia tahoja joiden mielestä kirkolla pitää olla verotusoikeus, vihkimisoikeus ja sen tulee hoitaa väestörekisteriin liittyviä tehtäviä sekä hautaustointa, muunmoassa.  Tuollaisten tehtävien hoitaminen on mitä suuremmassa määrin yhteiskunnallista toimintaa ja politiikka on yhteiskunnallisten asioiden hoitamista.  Kirkko on siis poliittinen laitos.  Epäpoliittinen se olisi jos sen harjoittama toiminta olisi yksityisen ja henkilökohtaisen uskonnonharjoittamisen hoitamista.

Toisaalta Kiviniemellä menee sekaisin hänen oma poliittinen asemansa pääministerinä ja seurakuntalaisena.  Hänhän osallistuu kotiseurakunnassaan Helsingin Töölössä seurakunnan vaalien mainoskampanjaan.  Siinä hän nimen omaan itse sotkee pääministerin asemansa uskontoon ja uskonnon harjoittajien organisaation hallintoon.

Ilmeisesti Kiviniemi edustaa sitä vanhaa uskomusta, että porvarillinen samanmielisyys ei ole politiikkaa vaan vain erimielisyys heidän kanssaan on sitä.

Mistäköhän johtuu, että nousee KEPUssa kuka tahansa johtoon niin touhu menee sekoiluksi.  Kolme heikäläistä pääministeriä perä perää on sotkeutunut milloin mihinkin, Anneli Jäätteenmäellä oli mitä mainioin paikka lytätä Lipponen ja muut  oikeistodemarit heidän Irak-sekoiluillaan mutta hän sotki pelinsä.  Matti Vanhanen sotkeutui vaalirahoituskiemuroihinsa ja nyt Kiviniemellä on itsellään selvittämättömät omat rahoituskuvionsa ja nyt nämä uskontohourailut.  Toivottavasti äänestäjät vetävät johtopäätöksensä ensi kevään eduskuntavaaleissa mutta eivät hourahda PerSujen katteettomään älämölöön.

Lautakasan ääreltä vastuuseen, asia unohtaen

Ex-sitäsuntätä Matti Vanhanen on saanut ensimmäisen oikeudellisesti pitävän välituloksen vaalirahoitus- ja muista kähmintäjutuistaan kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka on antanut päätöksensä. Sen mukaan Vanhanen on ollut jäävi päättämään kuinka Raha-automaattiyhdistyksen rahoja on jaettu Nuorisosäätiölle kun hän itse nautti sen rahoitusta.

Huvittavaa asiassa on kuinka Vanhasta seuraava keskustajohto yrittää käyttäytyä kuin Vanhasella ei olisi mitään tekemistä Kepun kanssa, ei ainakaan enää eikä taatusti toista kertaa.  Nykyinen pääministeri Mari Kiviniemikin unohtaa minkä puolueen ministeriryhmän kokouksissa hän istui Vanhasen johdettavana.  Silloin Vanhanen kelpasi hänelle kepuidoliksi mutta nyt on toinen ääni kellossa vaikka omat vaalirahoitukset on vielä kokonaan selvittämättä.

Oma juttunsa on, tietenkin, koko tapahtumaketjun henkilöityminen Vanhaseen.  Hänestä tehdään yksin syyllistä maan ja etenkin KEPUn tapaan.  Samalla hävitetään ja hämärretään koko jutun ydin: nuorisosäätiön yhdessä rakennusliikkeiden kanssa harjoittama peli asumiskustannusten korottamiseksi taivaisiin ja rahan vetäminen siitä välistä rakennusliikkeiden voittoihin ja KEPU-eliitille.  Tämähän oli jo viime syksyn kuuluisan Silminnäkijä-ohjelman perimmäinen aihe mutta se haudattiin silloin Vanhasen lautakasan alle ja nyt aihe näytetään haudattavan Vanhasen poliittisen ruumiin alle.  Eli kun koirat haukkuu karavaania niin sieltä heitetään joku vanha raato koirien revittäväksi ja matka saa jatkua entisin kujein ja entiseen suuntaan. 

Mielenkiintoinen sivujuonne on, antoiko oikeuskansleri tahallaan Vanhaselle aikaa luopua asemistaan pääministerinä, puoluejohtajana ja kansanedustajana ennenkuin julkisti päätöksensä.  Istuva pääministeri poliisitutkinnassa virkatoimistaan olisi ollutkin metka juttu.  Virasta luopuvaa poliittista johtajaa tavataan sanoa rammaksi ankaksi ennen vaaleja, siis silloin kun valta alkaa kirvota käsistä.  Miksiköhän olisi pitänyt sanoa poliisitutkinnan kohteena olevaa mutta vielä asemassaan roikkuvaa pääministeriä? Jonkun sortin mätänevä poliittinen raatohan hän olisi ollut. 

Sinällään on ymmärrettävää, että vaaleihin valmistautuvat poliitikot ottavat etäisyyttä Vanhasen kaltaiseen kävelevään onnettomuuteen, kukin kykyjensä mukaan.  Sen sijaan toivoisi äänestäjille pituutta poliittiseen muistiin.  Samoin kuin kykyä huomata ketkä ihan oikeasti hakevat muutosta nykymenoon ja vallan rakenteisiin sekä kykyä arvioida tavoitellun muutoksen suuntaa tavallisten ihmisten kannalta.

Poliittinen tekele

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomissa oli juttu jossa Seppo Kääriäinen puolustelee uudistetut KEPU-johdon ryvettymättömyyttä ja uutta avaavaa.  Se provosoi minua hieman ruotimaan uuden pääministerin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.


Mari Kiviniemi oli vielä ennen viime vaaleja melko näkymätön ja tuntematon pohjalaiskansanedustaja.  Sitten hän onnistui polkaisemaan hetkessä miltei valtakunnan suurimman vaalipudjetin jota hän nyt ei suostu avaamaan äänestäjille.  Miten tässä ilmenee Kääriäisen lupaa uudenlainen KEPU?  min usta tämä Kiviniemen meno ei poikkea mitenkään entisestä KEPUsta, päinvastoin.

Oma lukunsa on, keitä ne pääministerin tekijät ovat?  Keiden luomus tämä Kiviniemi on?  Keitä Kiviniemi piilottelee kun hän ei suostu kertomaan rahoittajiaan jotka ovat ostaneet pilvin pimein kalliita seminaarilippuja ja seinät täyteen tauluja.

Meidän poliittisen korruptiomme yksi puoli ja pitkä perinne on, että ei niinkään osteta yksittäisiä poliittisia tekoja lahjomalla jo valittuja vaan valitutetaan omat maksamalla vaalitukea.  Tälläinen poliittinen tekele taitaa olla pääministerimmekin.

EVIRAn tehtävä

Suomen elintarviketurvallisuusviraston (EVIRA) tehtävä on valvoa suomalaisen elintarviketeollisuuden ja .kaupan tuotteiden ja toiminnan turvallisuutta.  Itse he ilmaisevat sen omilla sivuillaan seuraavasti: "Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toiminnan päämääränä on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia, huolehtia kasvin- ja eläintuotannon edellytyksistä sekä kasvinterveydestä.". 


Nyt kuitenkin ilmeisesti Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitos (Rosselkhoznadzor) on yllättänyt EVIRAn n.s. "housut kintuissa".  EVIRA ei ole liene hoitanut valvontavelvollisuuttaan vaan on luottanut yritysten "omavalvontaan".  Kolkuttava omatunto on saanut sitten laitoksen johtajan Jaana Husu-Kallion epätoivoisiin ja paljastaviin lausuntoihin joissa hän katsoo EVIRAn tehtäväksi pestä tarkastuksissa kiinni jääneiden laitosten maine puhtaaksi.  Oikeasti EVIRAn tehtävä kun olisi ollut valvoa.  Voiko tarkastajan ja tarkastettavan roolit mennä sekaisin?  Onko siis EVIRA ja varsinkaan sen johto tehtäviensä tasalla? Vai oliko lehtilausunnossa kyse toimittajan tahallisesta tai tahattomasta väärinkirjauksesta?  Jokatapauksessa suomalainen elintarvikevalvonta on saanut luottamuksen kilpeensä kolhun joka ei oikea ihan hetkessä.


Jopa Sirkka-Liisa Anttila on bulevardilehtien mukaan jo mieltä, että tarkastuksissa kiinni jääneiden elintarviketehtaiden pitäisi laittaa nurkkansa kuntoon (paperinen Iltalehti; 16/7 -10).


Koskahan toimittajat niin sähköisissä kuin paperisissa tiedotusvälineissä alkaisi tutkia elintarvikealan kytköksiä?  Tutkittavaa piisaisi niin valvontaviranomaisten ja tehtaiden suhteissa kuin poliitikkojen ja teollisuuden suhteissa.  Koko omavalvontasysteemi pitäisi perata juuriaan myöten.  Koko ala kun on niin kietoutunut yhteen KEPU/MTK:n sisälle.  Olisiko tässä syytä myös pöyhäistä suuria kaupan keskusliikkeitä m.l. osuuskauppa?

Anttila valvoo

YLE ja muutkin tiedotusvälineet ovat kertoneet venäläisten viranomaisten kieltäneen elintarvikkeiden tuonnin joiltakin suomalaisilta yrityksiltä.  Ja jopa alkaa normaali älämölö politikoinnista ja painostuksesta.  


Kun ottaa huomioon kuinka aiemmin on toimittu niin ei voi kuin epäillä suomalaisia tuottajia ja Sirkka-Liisa Anttilaa heidän valvojanaan.  Onhan aiemminkin Venäjää syytetty samasta kun ovat uskaltaneet vaatia, että laskut olisi maksettava (Ukrainan ja Valko-Venäjän kaasulaskut) ja ettei kelvotonta ruokaa saa myydä (bulgarilaisen kelvottoman lihan dumppaaminen Puolan kautta).  Jostakin kumman syystä meillä ei voi uutisoida venäläisestä elintarvike- tai muustakaan valvonnasta kuin vain politikointina ja muiden painostamisena.  Lisäksi tämä meidän ylimmäinen valvojamme, Sirkka-Liisa Anttila on jäänyt niin monesti kiinni kaikenlaisista suhmuroinneista: ALV-alennukset, juustot, kalakukot jne. Summa summarum: epäilen, että venäläisten epäilyissä on perää eikä suomalainen elintarviketeollisuus ole niin puhdasta kuin sen väitetään olevan.


Suomalaisia elintarvikevalvojia, Eviraa ja kmppaneita tuntuu kaiken kaikkiaan kiinnostavan enemmän pienten sortaminen isojen toimijoiden suojelemiseksi.  Ahdistellaan pieniä leipomoja ja jäätelökioskeja mutta isoja ketjuuntuneita suojellaan.  Ne saavat itse valvoa itseään ja sitten kun jäädään kiinni, tiedotusvälineet rientävät avuliaasti syyttämään venäläisiä.


Kannattaisikohan hutkivien zurnalistien seuraaksi kohdistaa tutkimuksensa elintarviketeollisuuden, heidän valvojiensa ja alasta vastuullisten poliitikkojen kytköksiin.  Kuka maksaa kenekin vaalikampanjat ja lomamatkat.  Oma perkaamisen paikkansa olisi myös maa- ja metsätalouteen pesiytynyt KEPU-mafia.

Tinkimisnäytelmä

Hallitus on käsittelemässä uusia lupia uusille ydinvoimaloille. Ydinvoimalobbarit ovat taitavasti saaneet käännettyä keskustelun ydinvoiman tarpeellisuudesta ja sen riskeistä sekä taloudellisuudesta lupien määrään. Ei puhuta pitääkö ydinvoimaloita rakentaa vai ei vaan siitä, kuinka monta niitä rakennetaan.

Jyrki Katainen aiemmin aloitti homman lupaamalla luvan kaikille hakijoille. Sen jälkeen aiemmin ydinvoimaan hieman nihkeämmin julkisuudessa suhtautuneet kepulaiset ja vihreät ovat päässeet osoittamaan kriittisyyttään lupaamalla VAIN yhtä voimalaa. Muutenhan heidän olisi pitänyt pitää kiinni ihan oikeasta ydinvoiman vastaisesta mielipiteestä ja vastustaa ensimmäistäkin. Nyt Anni Sinnemäki, Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen voivat profiloitua ydinvoimakriittisinä vaikka antavatkin ydinvoimauskovaisille heidän alun perinkin haluaman yhden luvan kun keksivät haluta kolmea. Saamme siis seurata irvokasta tinkimisnäytelmää jossa tinkimään joutuvaa näyttelevät saavat mitä haluavat ja pitkin hampain suostuvaiset esittävät kriittisiä vaikka antavat kaiken mitä alun perin haluttiin.

Energiateollisuuden kova ydin siis saa mitä halusikin ja vielä valittaa päälle. Voimme siis odottaa kuinka ydinlobbarit ovat yhdestä luvasta mieltä, että oikeansuuntainen vaikka riittämätön mutta tälläkin toimeen tullaan. Ehkä, ja seuraavia huonoja uutisia voidaan sitten perustella kun ei saatu niitä lupia silloin kun haettiin.

Samoin vihreät voivat osoittaa kuinka he hallituksessa pystyivät vaikuttamaan kriittisyydellään kun saivat puristettua uusien voimaloiden määrän yhteen; onhan yksi aina parempi kuin kolme. Kyllä sillä voi edelleenkin paistatella hallituksessa.

Kokoomus taas saa ihan mitä suurteollisuudelle halusikin ja vielä osoitella muita sanojensa syömisestä ja takin kääntämisestä.

Häviäjiä sitten ovatkin tavalliset ihmiset jotka saamme vähemmän työpaikkoja, enemmän ydinuhkia ja ongelmia. Olisi toivottavaa, että ainakin ay-liike ajattelisi hieman tarkemmin ja pidemmälle. Ydinvoima ei ole työläisten kannalta hyvä ratkaisu vaan aiheuttaa lisää kustannuksia veroina ja sähkön hintana sekä turmelee ympäristöä niin täällä Suomessa kuin siellä mistä uraani haetaan eikä tuo työpaikkoja kuin rakennusajaksi. Tosin TVO lienee luoneen Eurajoelle pysyviäkin työpaikkoja sillä siellä Arevan laitos ei tunnu valmistuvan ikinä. Mutta oikeasti ison rakennusurakan jälkeen ydinvoimalan työllisyysvaikutus on minimaalinen verrattuna uusiutuviin energialähteisiin perustuva hajautettu malli.

Politiikkaa garderoopista

Viime aikoina on kirjoiteltu kovasti garderooppipoliitikko Marja Tiuran kohtalosta ja edesottamuksista. Jo aiemmin hänen sotkunsa ovat olleet esillä tiedotusvälineissä, nuo pesukoneet, sohvat ja Thaimaanmatkansa sekä vaalirahoituskuvionsa. Nyt on esillä hänen tyrkyttäytymisensä ministeriksi ja siihen liittyvät loikkauskoukerot. En näillä tiedoilla halua ottaa kantaa onko hän itse tyrkyttäytynyt vai onko häntä houkuteltu. Siihen "todisteitaan" ja kantojaan esitelleet KEPUn likaisten temppujen osaston puoluesihteeri Jarmo Korhonen, Nova Groupin "liikemies" Arto Merisalo ja Tiura itse ovat aivan liian epäluotettavia lähteitä. Jotakin voisi toki tietenkin päätellä Tiuran puolueen, Kokoomuksen ylenpalttisesta tuesta hänelle mutta olkoon.

Sen sijaan en malta olla takertumatta Apu-lehdessä 31/3 -10 julkaistuun Tiura-juttuun. Siinä toimittaja Leila Itkonen kiillottaa Tiuran julkisuuskuvaa pahimpaan naistenlehtipolitikoinnin tyyliin. Siinä Tiurasta tehdään miehisen ajojahdin viatonta uhria. Uhria jonka ainut virhe on liiallinen luottavaisuus ja sinisilmäisyys. Tavalliseen tapaan vedetään lapset ja perhe luomaan kuvaa hyväntahtoisesta ja eloisasta, vain parasta tarkoittavasta pienen lapsen äidistä ja vaimosta josta ovat poissa kaikki politiikkaan kuuluva pyrkyryys ja ahneus merkittäviä asemia kuten ministeriyttä kohtaan.

Tiurasta luodaan kuvaa lähes messiaanisena marttyyrina mutta nöyränä ihmisenä. Ammattivalokuvaajan taiten ottamissa ja taiten jälkikäteen editoiduissa kuvissa Tiura luo katseensa ylös ties mihin, puettuna viattoman valkeisiin.

Lehden samaisen numeron toisessa jutussa Tiura on "Ihmisten edessä" ja kuuntelee kuten korva-puolueen poliitikon kuuluukin. Ei vain sanallakaan politiikan sisältöä.

Härskeintä jutussa on, että Tiura sotkee kohteluunsa sukupuolten välisen eriarvoisuuden. Hän on mukamas miehisen ajojahdin uhri. Minusta hän tekee siinä ennenkaikkea hallaa sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta tekeville sotkeissaan omien sotkujensa selvittämisen mukamas tasa-arvokysymykseksi.

Usein sanotaan, että kansalla on sellaiset johtajat jotka kansa ansaitsee. Ja itsehän 17 000 pirkanmaalista ovat Tiuran Eduskuntaan valinneet. Toivottavasti nuo pirkanmaalaiset ajattelevat seuraavissa vaaleissa hieman tarkemmin äänestävätkö harjoitettavan politiikan vai vaatekaapin sisällön perusteella.

Hutkivat zurnalistit hakoteillä

Viime aikojen kohu Matti Vanhasen ympärillä osoittaa kuinka suomalainen tutkiva journalismi on hakoteillä. YLEn silminnäkijä-ohjelma kertoi Nuorisosäätiön kiinteistöbusineksesta. Sen yhtenä sivujuonteena oli tuolloisen kansanedustaja ja säätiön puheenjohtaja Vanhasen talonrakennus. Se on nyt nostettu tiedotusvälineissä koko jutun keskiöön. Paljon tärkeämpi ohjelman sanoma on mennyt aivan ohi journalistien mielenkiinnon.

Tärkein sanoma ohjelmassa käsittääkseni oli KEPUa lähellä olevan Nuorisosäätiön tapa harjoittaa liiketoimintaa kiinteistöillä ja sen vaikutukset asumisen hintaan. Siinä olisikin todella tärkeä aihe tutkivalle journalismille. Esimerkiksi miten toimii tonttimaan arvon "jalostaminen" ja kuka saa hyödyn kun asukkaat maksavat sen vuokrissaan. Samaten pitäisi selvittää miten kallis rakentaminen ilman kilpailua maksatetaan yhteiskunnalla ja sitten vielä vuokralaisilla. Myös hankintalain vastaisuudet ovat jääneet selvittämättä. Näissä säätiön, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) sekä kuntien suhteissa riittäisi selvitettää. Mutta suomalaiset pääosin porvarilliset tieodtusvälineet selvittelevät mitä on tuppeen sahaaminen ja kuka käyttää mitenkin puutavaran käsittelyyn liittyviä ammattitermejä.

Oma lukunsa on tietenkin myös muut asiat jotka ovat jääneet miltei käsittelemättä. Samaan aikaan on työn alla ensivuoden budjetti, työttömyys kasvaa edelleenkin, eduskunnassa on keskusteltu niin vanhusten huollosta kuin päätetty antaa verovapaus peltokaupoista tuleville voitoille. Nämä eivät ylitä uutiskynnystä kun pengotaan Vanhasen lautakauppoja.

Sinällään tietysti on tärkeää, että pääministerin mahdolliset korruptioepäilyt selvitetään. Ongelma onkin penkomisen saamat mittasuhteet suhteessa muihin asioihin, etenkin siihen miksi on korruptoitu jos on korruptoitu ja kuka on loppupeleissä kerännyt hyödyn yhteiskunnan eli veronmaksajien rahojen käytöstä. Tässä suhteessa meillä on tietenkin jo entisiä esimerkkejäkin kuinka varsinaiset rakenteelliset ongelmat jäävät tuppilankkujen ja tekstiviestikohujen alle.

Oma lukunsa on tietenkin kuinka Vanhanen pitää kiinni asemastaan eikä mikään tunnu vielä tarttuvan harmaaseen hartapankkirakentaja-imagoon. Antti Kaikkonen ja Jukka Vihriälä sentään jo erosivat mutta Vanhanen vaan jatkaa. Kummallista on myös KEPUn kannatuksen kehitys. Se nousee vaikka Nuorisosäätiössä on kyse laajasta KEPUlaisten poliitikkojen kähminnästä. Onko syynä iltäpäivälehtien hutkivien zurnalistien henkilöivä tapa lähestyä vain pintaoireita. Se saadaan helposti näyttämään ajojahdilta ja sympatiapisteitä alkaa ropista.

Mitenköhän saisimme sellaisen tiedotusvälineistön joka osaisi ja haluaisi pureutua rakenteellisiin ongelmiin eikä räpistelisi pintakuohuissa.

Destia

Ministeri Häkämies vaatii tiedotusvälineissä olevien juttujen mukaan valtion omistaman tienrakennusyhtiön, Destian yksityistämistä. Hänen mukaansa, esimerkiksi Kauppalehden 4/6 -09 mukaan, liikenneinfrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon ei liity mitään sellaista intressiä, että valtion pitäisi olla mukana. Minusta käsitys on kummallinen ja osoittaa täydellistä tietämätttömyyttä liikenneinfrastruktuurin merkityksestä yhteiskunnassa.

Häkämies myös perustelee kantaansa Destian tarpeella saada kumppani joka vastaisi Destian kehittämisestä. Eikö Häkämies valtionyrityksistä vastaavanana mininsterinä halua, osaa tai muutoin kykene kantamaan vastuutaan? Olisiko silloin parempi vaihtaa hänen tilalleen henkilö, joka osaa ja haluaa sekä kykenee?

Tienrakennusalan muut toimijat perustelevat Destian yksityistämistä väitteillä Destian toimien vaikutuksesta markkinoihin. Destia kun kuulemma alihinnoittelee. Minusta tuollainen hinnoittelu on luontevaa ja oikein. Sehän osoittaa, että toimija joka ei ole kapitalistien omistama ja siten on ulkopuolella kapitalistien voitontavoittelun, voi tuottaa halvemmalla ja laatua. Minusta olisi kummallista jos Destian hintataso olisi sama kuin yksityisessä omistuksessa olevien. Niidenhän tulee normaalien rakentamiskustannusten ja yrityksen kehittämisen lisäksi tuottaa voittoa omistajalleen. Yhteiskunnan omistamalla ei tälläistä velvoitetta ole. Nykyinen tilanne on siis veronmaksajille edullinen kun on toimija joka rakentaa ja pitää kunnossa kohtuuhintaan.

Lisäksi Häkämies ja muu kokomuusvetoinen hallitus aikoo myydä Destiaa laman aikana ja siten alihintaan. Tämähän sinällään ei ole mitään uutta vaan tähän astikin porvarihalitus on luopunut valtion omistuksista pilkkahintaan. Kepulainen liikenneministeri Vehviläinenkin vain asettelee aste-eron kaltaisia prosenttilukuja rajaksi valtion omistusosuudelle.

Nyt, kun Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) järjesti 11/9 -09 työnseisauksen vastustaakseen Häkämiehen holtitonta ja ideologista yksityistämisintoa niin työnantajapuoli käyttää armeijaa rikkureina. Asiasta kertoi jopa yleensä kovasti työnantajien puolta pitävä Helsingin Sanomat. Meno työmarkkinoilla alkaa muistuttaa pimeimpiä aikoja 20- ja 30-luvulla.

Minusta me nimen omaan tarvitsemme Destian kaltaisia laitoksia yhteiskunnan omistuksessa. Meillä veronmaksajilla ei ole varaa pumpata myös verojen kautta rahaa yksityisten kapitalistien pohjattomiin säkkeihin.

Ruuanarvon lisäämisen verottamisesta

Keskustapuolue ajoi hallitusohjelmaan ruuan arvonlisäveron (ALV) verokannan alentamisen. Nyt kovasti keskustellaan sen kohtalosta. Kokoomus ja Demarit vastustavat ja kepu puolustaa. Argumentistö on sitä tavanomaista: ei auta pienituloisia eikä elvytä vastaan auttaa nimenomaan pienituloisia ja lisää kysyntää.

Jos katsotaan kuka maksaa ruuassaan paljon sellaista arvonlisäveroa jota nyt on tarkoitus alentaa niin joukko kai koostuu kaupasta jalostettua ruokaa ostavia. Hinnassa on sitä enemmän alv:a mitä enemmän alkuperäisten raaka-aineiden arvoa on jalostamalla nostettu. Itse perustuotantohan on pääsääntöisesti alv:tonta. Siis puolivalmisteiden ja valmisruokien hinnat sisältävät eniten nyt alennettavaa arvonlisäveroa kaupasta ostettuna. Sen sijaan ravintolasta ostettuna vero ei alene vaikka toisaalta ravintola saa raaka-aineitaan ja puolivalmisteita alennetulla verokannalla.

Jos katsotaan perheiden rahankäyttöä niin ruoka on asumisen ja liikenteen jälkeen suurin kulutuksen kohde (lähde: tilastokeskun hyvinvointitilastot). Pienituloisilla ruokamenojen osuus korostuu siten, että ne ovat selvästi suurin menoerä asumisen jälkeen. Voidaan hyvinkin tehdä olettamus, että jos pienituloisella jää veroalennuksen jälkeen enemmän rahaa käyttöönsä, hän käyttää sen edelleen ruokaan. Hän ostaa joko enemmän tai parempaa ruokaa. Joku saattaa katsoa myös olevan varaa syödä ravintolassa kalliimman alv:n ruokaa.

Edellisten perusteella voidaan siis tehdä johtopäätökset, että jos ruuan alv:a alennetaan:

- ihmiset ostavat elintarviketeollisuuden käsittelemää ruokaa enemmän koska heillä on enemmän rahaa ja sellaisen ruuan hinta alenee eniten. Seurauksena on kulutuksen lisäys ja kysyntää elintarviketeollisuudelle.

- alv:n tuotto ei juurikaan alene koska iso osa ihmisistä käyttää alentuneen veron kautta lisääntyneet tulot edelleenkin kulutukseensa.

- jos ihmiset nostavat ruokansa laatutasoa, saattaa hyvinvointi lisääntyä ja jopa ruokavalio terveellistyä.

Entä onko alv:n alentamisesta mitään haittaa? Ruuan kulutus lisääntyy ja jos se lisä ei kohdistu terveelliseen ruokaan, saattaa alennuksella olla terveydellisiä haittoja. Tämä on kuitenkin melko spekulatiivista. Pikemminkin ruuan määrää nostanee sellaiset, esimerkiksi eläkeläiset, jotka eivät nyt syö tarpeeksi. Lisäksi elintason noustessa ja hintojen salliessa ihmisillä on taipumusta alkaa katsoa ruokaansa myös ravitsemukselliselta kannalta.

Suurin ongelma, eräille on tietenkin, että elintarviketeollisuuden pitää nostaa volyymeitaan, investoida ja rekrytoida. Nytkin korkeiden hintojen aikana ihmiset kantavat rahansa kauppoihin ja ostavat ruokaa. Isoin osa hinnasta menee kauppiaille, tukkuportaalle ja teollisuudelle. Jos veronalennus menee suoraan ja kokonaisuudessaan hintoihin, heidän katteensa ei juurikaan nouse elleivät he kykene repimään lisää markkinaosuuksia kilpailemalla ostajien kasvavasta stovoimasta. Vaihtoehtona olisi säilyttää nykytilanne ja ottaa samat rahat pienemmillä voluumeilla ja kalliimmilla hinnoilla nykyveroilla.

Erityinen kummallisuus on joidenkin halu verottaa kaksi kertaa samoja tuloja samoilta ihmisiltä mutta alentaa tuloverotusta samoilta ihmisiltä. Onko heillä tahallinen tarkoitus antaa ihmisille valheellinen mielikuva suuremmista tuloista jotka sitten otetaan pois kun rahoja käytetään. Samat tahot pitävät vielä perintö- ja lahjaverotusta turhana ja tarpeettomana, milteipä rikollisena kaksinkertaisena verotuksena vaikka siinä verotuksen kohteena ovat eri ihmiset ja eri tulonsaamiset.

Ruuan alv:n, kuten muidenkin välillisten verojen alentamisessa on tietenkin ongelmana, että kun ne peritään yksityisten yritysten kautta, yrittäjät vetävät välistä. Näinhän kävi kun partureiden alv:a alennettiin. Yleensäkin yrittäjillä tuntuu olevan tässä suhteessa kummallinen käsitys omista ja muisten rahoista. Tässä kilpailuviranomaisten ja a.o. ministeriöiden tulisi seurata hintojen kehitystä laajasti ja pitkältä ajalta sekä julkistaa tulokset laajasti niin, että ihmiset voivat reagoida ja äänestää jaloillaan. Tässäkään suhteessa aikaisemmat kokemukset a.o. viranomaisten tahdosta ja kyvystä eivät ole lupaavia. Esimerkiksi Sirkka-Liisa Anttila pimittää edelleenkin Maa- ja metsätalousministeriössä tehtyjä selvityksiä. Miksiköhän tutkivat journalistit eivät tutki mahdollisia tähän liittyviä kytköksiä keskusliikkeisiin ja elintarviketeollisuuteen?

Kaiken kaikkiaan olen poikkeuksellisesti kepulaisten kanssa kerrankin samaa mieltä: ruuan alv:n alentaminen on hyvä, perusteltu ja toivottava toimenpide huolimatta sen vaikutusten realisoitumiseen kohdistuvista epäilyksistä. Samaa sarjaa tulisi jatkaa koko alv:n osalta. Sen lisäksi ja mahdollisten mutta epätodennäköisen verokertymän alenemisen korvaamiseksi veropohjaa tulisi laajentaa ja tasoa yhtenäistää tuloverotuksen puolella. Muistelen Kokoomuksella olleen joitakin vuosia sitten tavoiteena saada kaikki tulot samalle viivalle. Nyt heillä on VM:ssä erinomainen tilaisuus saattaa esimerkiksi pääoma- ja maataloustulojen verotus palkkaverotuksen kanssa samalle viivalle ja tasolle. Samoin tasa-arvoisuutta ja -vertaisuutta verotukseen toisi varallisuusverotuksen palautus.

O tempora, o mores

YLE kertoo verkkouutisissaan kuinka kuntaministeri Kiviniemen mukaan kuntien saamia yhdistymisavustuksia  voi vapaasti jakaa puolueille. (YLEn uutinen tämän linkin takana).  Noin on jo menetelty ainakin Salossa (uutinen YLEssä tämän linkin takana).  Turun hallinto-oikeus on kuitenkin ollut Kiviniemen kanssa erimieltä.

Salossa kunnallispolitrukkien mielestä veronmaksajien rahojen antaminen kolmelle suurimmalle puolueelle eli SDP:lle, Kokoomukselle ja Kepulle,  on demokratian tukemista ja lisäämistä.  Noinkohan vain rahan jakaminen vain osalle kunnallisia poliittisia toimijoita edistää demokratiaa?  Eiköhän pikemminkin demokratia vain kapene kun rahan jakajat jakavat sitä vain itselleen.  

Valtaapitävien kanssa eri mieltä oleminen ei näköjään ole sitten demokratiaa ollenkaan - vallanpitäjien mielestä.