Etelärannassa tuulee

EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan. 

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

Työmarkkinamenoa

Elinkeinoelämän johto haluaa avata raami-TES:in.  Onko tarkoituksena työmarkkinaprotokollan noudattaminen, saada lyhyen tähtäyksen voittoja Euro-kriisin varjolla vai pidemmälle meneviä tavoitteita?  Onko tarkoitus purkaa "sopimusyhteiskunta"?  Ovatko he laskeneet tavoitteidensa koko hinnan vai onko kyseessä lyhytnäköinen kvartaaliahneus?

Viime aikoina Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut taas joka kertaisen neuvottelukierrosta edeltävän itkunsa.  Nyt on kyseessä pidemmän n.s. Raamisopimuksen ja sen perusteella tehtyjen työehtosopimusten loppupuolen palkankorotuksista sopiminen ja EK:lla mielessä koko sopimuksen avaaminen.  Leppeimillään tyytyvät maksimaalisten joustomahdollisuuksien käyttöön ja tömäköimmillään vaaditaan raamienkin avaamista.  Äänessä on pääasiassa n.s. pään(sä) avaajana teknologiateollisuus.

Noin yleensä heidän puheenvuoronsa eivät poikkea mitenkään jo aiemmin aina erilaisten neuvottelujen alla tekemistään esiintymisistä.  Aina, on taloustilanne mikä tahansa, älämölö on samanlaista.  Niinpä näillä puheilla ei tälläkään kertaa ole mitään uskottavuutta sillä ne vuodesta toiseen toistettuna ovat inflatoituneet aivan turhanpäiväisiksi jorinoiksi jotka.  Ne kuulunevat normaaliin työmarkkinaliturgiaan joita ilman neuvottelunäytelmä ei olisi tuttu ja turvallinen.

Monet a-järjestöt ja -liitot sekä muu työväenliike ovat jo ehtineet kuitata EK:n ja Teknologiateollisuuden repliikit sinne mihin ne kuuluvat: niin STTK, Pro kuin Akavakin.  Sen sijaan SAK:n pehmeys pistää epäilyttämään.  Sieltä jotkut liittojohtajat, kuten esimerkiksi Metalliliiton Riku Aalto, ovat sanansa sanoneet mutta keskusjärjestön johto puheenjohtaja Lauri Lylyä myöten on epäilyttävän hiljaa.

Mikä sitten EK:lla on mielessä normaalin työmarkkinaprotokollan täyttämisen lisäksi?  Onko tarkoituksena vain asettaa neuvotteluluille työntekijäpuolen kannalta mahdollisimman huono lähtökohta.  Siis sellainen jossa jo sovitun saavuttaminen voidaan esittää voittona.

Vai onko tarkoitus ihan oikeasti saavuttaa huononnuksia Euro-kriisin varjolla.  Sinällään kun yritysten talouksissa ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta mene juurikaan huonommin kuin jo raamineuvotteluja käydessä oli manattu.

Aikoinaan nykyisen kaltainen työehtosopimusmenettely (TES) aloitettiin Talvisodan melskeiden keskellä n.s. "Tammikuun kihlauksella".  Silloin piti saada työläiset mahdollisimman suurella innolla puolustamaan kapitalistien lompakkoja ase kädessä.  Myönnytyksenä suostuttiin sopimaan työehdoista.  Seurauksena oli n.s. "sopimusyhteiskunta".  Nyt ilmeisesti työnantajat tuntevat asemansa niin turvatuiksi, että aiemmista sopimisista pitää päästä eroon.

Ymmärtääköhän EK:n johto oikeasti millaisia elementtejä he yhteiskunnassamme liikuttelevat kun voitonsuhdeluvun alenemistendenssiä eli sijoitetun pääoman tuoton suhteellista alenemista vastaan kapitalismin jatkuvan kriisin oloissa taistelevat?  Mikä on myös heille koituva hinta siitä, että yhteiskunta ei enää toimikaan sopimusyhteiskunnan ehdoin.  Laskevatko he asemansa vahvempien väkivaltakoneistojensa varaan.  Ottavatko he silloin huomioon, että sekin maksaa vaikka siitäkin tekisi businesta.   vai onko kyseessä vain kvartaaliahneus ilman sen pidemmälle ulottuvaa miettimistä?

Korkmanin rakenteellinen juustohöylä

Korkeassa 64 vuoden iässä eläkkeelle ETLAn ja EVAn toimitusjohtajan tehtävästä juuri kuunvaihteessa jäävä Sixten Korkman on avautunut YLEn Ykkösaamu -ohjelmassa eilen lauantaina taloudenpidosta.  Kyse lienee eläköitymishaastattelusta.

Minulle jäi epäselväksi mitä Korkman oikeasti haluaakaan.  Toisaalta hän selitteli rakenteellisten muutosten tarpeita nykyisissä talous- ja finanssikriiseissä ja tuskaili niiden poliittista vaikeutta.  Sitten hän kuitenkin tarjosi n.s. juustohäylää säästöjen tekoon.  Miten hän aikoo oikoa rakenteita hviemällä tasaisesti rahaa kaikista kuluista?  Ilmeisesti hänen tarkoituksensakaan ei ole muuta kuin ajaa nythetikaikkimulle -tekniikalla isäntiensä etua vielä eläkkeelle jäädessäänkin.

Toisaalta hän jatkoi myös työnantajien kestoaiheesta eli eläkeikien nostosta.  Hänen mukaansa eläkeiän nosto lisää työllisyyttä.  Tarjonta muka lisää kysyntää.  Tässä hän puhui aivan päinvastoin kuin hänen ideologisten taustaoppiensa mukaan tapahtuu sillä kansantaloustieteen mukaanhan asiakkaiden rationaalinen käytös luo kysyntää ja siihen vastataan tarjonnalla.  Oikeasti hänellä lienee tausta-ajatauksenaan työvoiman hinnan laskeminen lisäämällä työmarkkinoita väkisin manipuloimalla suhteellista liikaväestöä ja siten työvoiman tarjontaa. 

Mistä löytyisi näille Korkmaneille vastaajat jotka ylittäisivät valtatiedonvälityksen uutiskynnykset.  Ammattiyhdistysliikekin on saatu samaan aikaan tuskailemaan Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamis- ja erottamishässäkän kanssa.  Tiedonlevitteet selvittävät hyvin tarkkaan ja värikkäin sanakääntein Ahteen ja hänen puolustajiensa tuohtumusta mutta eivät vaivaudu edes selvittämään onko Ahde irtisanottu vai onko hänen työsuhteensa purettu vai vasta erottamisprosessi pantu liikkeelle.  Älämölö AKT:n ja Timo Rädyn ympärillä, tietenkin, saa porvarilliset tiedotusvälineet hekumoimaan ja samalla Korkmanin ja hänen kaltaistensa möläytykset jäävät elämään "totuuksina".   Sen sijaan AKT:n ja Rädyn kanta esimerkiksi eläkekysymyksiin ei näytä tiedotusvälineitä kiinnostavan vaikka siinä olisi vuoropuhelua ja kommenttia Korkmanillekin.

Sovittumatonta sovittelua

Viime päivinä on tiedotusvälineissä paljon kirjoiteltu valtakunnan sovittelija Esa Lonkan haastattelusta jossa hän piti nykyistä TES-neuvottelutapaa lyhytjänteisenä ja osapuolia valmistautumattomina. Monet tiedotusvälineet ovat lähteneet toistamaan Lonkan liturgiaa.

Heiltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että monet sovittelijoiden käsiteltäviksi tulleista asioista ei ole vain yhden TES-kierroksen asioita vaan niillä on pitkä historia takanaan. Historiassa vaikuttaa usein vielä työnantajien yksipuolinen oikeus TES:ien tulkintaan. Samoja asioita on jo käsitelty aiemmissa neuvotteluissa ja useita jopa edellisten TESien aikana erilaisissa työryhmissä. Yleinen tapahan päästä neuvotteluissa eteenpäin, on haudata kiistat työryhmiin. Niin ei kuitenkaan voi asioita peitellä iän kaiken.

Esimerkkinä käytetään viime aikoina etenkin Finnairin matkustamohenkilökunnan tapausta. Siinäkinhän historia lähtee jo aiemmasta Finnairin henkilöstöpolitiikasta. Nyt alla oli Finnairin taannoinen tervehdyttämisohjelma ja työntekijöiden sitoutuminen siihen palkkojen alentamisineen. Ensin tämä unohtui työnantajalta, sitten Esa Lonkalta ja lopulta myös tiedotusvälineiden hutkivilta zurnalisteilta. He näkivät vain tämän akuutin tilanteen tässä ja nyt ilman historiaa. Voiko sellaiselta pohjalta syntyä vakavasti otettavaa neuvotteluasennetta?

Valtakunnansovittelijan tulisi olla puolueeton sovittelija jolla on pidempää näkemystä historiassa kumpaakin suuntaan, niin taakse- kuin eteenpäinkin. Miksi niin usen nämä sovittelijat ovat kuitenkin niin silmättömiä ja kädettömiä, että kulkevat avuttomina ja sokeina työnantajien talutusnuorassa. Toki uskon heillä itsellään henkilökohtaisesti olevan ainakin tietoja ja ehkä myös taitoja hoitaa asiaansa mutta se ei näy julkisuudessa eikä tuloksissa.

Lainsäädäntöämme tulisikin kehittää suuntaan jossa neuvotteluasemat olisivat tasavertaisemmat ja sovittelijat aidosti puolueettomia.

Uudenaikainen ja haitaton?

Yleinen tapa valtatiedotusvälineissä on lakkojen yhteydessä meuhkata lakon vanhentuneisuudesta ja haitasta sivullisille sekä yhteiskunnan toimintojen vaarantamisesta. Nyt meillä ilmeisesti on huomenna käsillä työnantajan julistama työsulku elintarviketeollisuudessa. Mutta, yllätysyllätys, se ei olekaan vanhanaikaista eikä häiritse sivullisia eikä vaaranna mitään. Hutkivat zurnalistit eivät myöskään asiantuntevasti spekuloi järjestöpolitiikalla. Ilmeisesti toisten keinot työehtosopimusneuvotteluissa ovat vanhentuneita, huonoja ja haitallisia ja toisten taas ei.

Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on itse omassa tiedotteessaan toimitusjohtajansa Heikki Juutisen suulla arvioinut, että viimeviikkoinen lakko "pitkittää häiriöitä elintarvikkeiden saannissa." ja "Lakot heikentävät jo ennestään alhaisen kannattavuuden elintarviketeollisuutta, kasvattavat elintarvikkeiden maahantuontia ja viime kädessä vaarantavat työpaikat Suomessa". Kummallisesti samanlaisen töiden keskeytymisen aiheuttavalla työsululla ei ole samaa vaikutusta. Se ei edes vaaranna meidän mainettamme.

Yleinen tapa lakkojen yhteydessä on nimitellä ay-johtajia lakkokenraaleiksi. Missään en ole vielä nähnyt toimitusjohtaja Heikki Juutista tai hallituksen puheenjohtaja Matti Karppista (Lännen tehtaat Oy) nimitettävän sulkukenraaleiksi. Ei myöskään ole ollut asiantuntevia luonneanalyysejä herrojen luonteenpiirteistä ja johtamistavoista.

Koskahan meidän itseään riippumattomiksi nimittävät tiedotusvälineet ihan oikeasti alkaisivat tiedottaa tasapuolisesti ja objektiivisesti?

Taas on aika ... ja pari sanaa Finnairista

Taas tuntuu olevan se aika ajankierrossa jossa työnantajat pohjustavat työehtosopimusneuvotteluja kauhukuvien maalailuilla. Se on toki niiden yleinen tapa ollut jo vuosikymmeniä mutta nyt on alla talouden lama jonka he näkevät suuremmoisena tilaisuutenaan puristaa itselleen halvat palkkasopimukset.

Työnantajat yrittävät hämätä nyt päällä olevalla tilanteella peittäen sen, että sopimuksia ensi syksynä tehdään nousukaudelle eikä tälle lama-ajalle. Jopa jotkut ay-johtajatkin tuntuvat sortuneen tähän halpaan tai sitten he tarkoituksella yrittävät ajaa työnantajien asiaa.

Laskisin samaan sarjaan osittain myös Finnairin eronneen toimitusjohtajan puheet Finnairin yritys- ja työehtosopimuskulttuurista. Eronnut toimitusjohtaja Jukka Hienonen paheksuu tarkkoja sopimuksia ja ja niihin sisältävien ehtojen kuten ulkomaiden majoitusolosuhteiden tarkistamista. Hänen mielestään se on omituista ja muualla tarpeetonta. Häneltä taitaa olla jäänyt arvioimatta olisiko mahdollisesti kyse luottamuspulasta. Työntekijät eivät ilmeisesti voi luottaa Finnairiin työnantajana vaan katsovat tarpeelliseksi edellyttää kaiken mahdollisen kirjatuksi mahdollisimman tarkkaan.

Samoin hän syyttää yrityskulttuuria ikäänkuin sekin olisi työntekijöiden vika. Tällä työkokemuksella olisin kuitenkin taipuvainen väittämään, että yrityskulttuuri syntyy johdon toimin. Heinosen olisi pitänyt pistää tuulemaan Finnairin yläkerrassa eikä syyttää ammattiyhdistysliikettä. Mutta nyt tässä tilanteessa tämäkin kelpaa omalta osaltaan yritykseen ay-liikkeen kompromentoimiseksi julkisuudessa ennen TES-kierrosta.

Tuleva syksy tulee olemaan työväen ja ay-liikkeelle näytön paikka. Annetaanko Etelärannan herrojen ja rouvien viedä ja itse vain vikistään vai halutaanko ihan oikeasti ajaa työläisten etuja. Tämä olisi mitä mainioin paikka kääntää vasemmiston kannatus politiikassa nousuun. Se tosin vaatii jämäkkää toimintaa ja selvänäköisyyttä valituilta työväenliikkeen johtajilta sekä jäsenistöltä aktiivista johtajien ajamista eteenpäin.