Jääkiekkoväkivalla ei saa ansaita rahaa

Poliisi ei haluaisi puuttua jääkiekkoväkivaltaan vaan toivoo lajin sisäistä ratkaisua.  On siis puututtava liiketoimintaan.  Väkivallalla ei saa ansaita rahaa. 

YLE:n verkkouutisten mukaan Poliisi ei kaipaa poliisia kaukaloon.  Jääkiekkokaukaloissa kuitenkin rehottaa melkoinen väkivalta, sellainen joka ei ole sallittua missään muualla yhteiskunnassa.  Samalla jääkiekkoa markkinoidaan toisaalta rehtinä kamppailu-urheiluna oluen särpimeksi penkkiurheilijoille ja toisaalta nuorisolle tervehenkisenä sielun ja ruumiin kasvattajana.  Mens sana in corpore sano niinkuin muinaiset latinalaiset asian ilmaisivat.

YLEn jutussa käytetään sanaleikkejä kanadalaistyylisistä kiekkoilijoiden poliisirooleista poliisien omaan jääkiekkoharrastukseen mutta samalla viitataan kaukaloväkivaltaan.  Siinä toivotaan, että rajat väkivallalle tulisivat lajin sisältä mutta ei pelaajien välisenä kurinpitona.  Toivomus on kaunis mutta lienee katteetonta optimismia.

Poliisikiekkoilijoiden toive edellyttäisi varmaan, ainakin aluksi, tuomareille konkreettisempia keinoja puuttua esimerkiksi tappeluihin.  Pitäisikö heillä siis olla pamput, pippurisumutteet ja etälamauttimet sekä halua ja kykyä niitä tarvittaessa käyttää?

Huippujääkiekko on liiketoimintaa ja raakaa sellaista.  Äärimmilleen vietynä sen kehitys on varmaan kuin muinaisessa elokuvassa Roller Ball -pelistä jonka loppuottelussa voittaja on viimeisenä henkiinjäänyt.  

Lajin sisältä ratkaisu voi tulla vain jos busineksen ansaintamallia muutetaan niin, että väkivalta ei tuo omistajille rahaa.  Väkivallan kustannukset tulee siis kohdentaa omistajiin eikä työtään tekeviin pelaajiin.  Silloin esimerkiksi kaikki väkivallan uhrien hoitokulut tulee periä vahingonkorvauksina ne aiheuttaneen seuran omistajilta täysimääräisenä. Ja toistuvasti väkivaltaan syyllistyneiltä seuroilta pitää ensin viedä oluenmyyntioikeus ja sitten peluuttaa seuraa ilman yleisöä ja TV-julkisuutta. Silloin seuraamukset kohdistuvat niihin jotka tällä hetkellä väkivallasta hyötyvät.

Kaukalonahistelusta brändiä Espoolle

Espoon kaupungin tiedotuslehdykäisen viimeisin numero esittelee ja suitsuttaa uutta kaupunginjohtajaa, Jukka Mäkelää/kok.  Mielikuvamarkkinoinnin mielikuvia on lähdetty hakemaan jääkiekosta, tuosta wannabee-alfa-urosten leikistä jossa polvihousuiset aikuiset miehet luistelee ja sohii toisiaan pitkillä kepeillä.

Mäkelästä yritetään antaa kuvaa joukkuepelaajana lajissa, jossa onnistuminen koetaan kun päästään vielä rahakkaampaan sopimukseen ja korkein onnistuminen on päästä rapakon taakse sohimaan.  Lajissa, jossa ristiriitatilanteet ratkotaan "respektiä" hakien tappelemalla maksavan yleisön edessä.

Minkä kuvan tämä antaa halusta kehittää Espoon arkea?  Keneltä Mäkelä on lähdössä hakemaan "respektiä" ja  haastamaan kaukalotappeluun?  Onko itseasiassa esimerkiksi metron historia juuri tuota; 60-luvulta asti espoolaisten "tiimi" on pyrkinyt tappelemaan eikä yhteistyöstä ole tietoakaan ja seurauksena eteläisen Espoon parhaita alueita halkoo valtava Länsiväyläksi kutsuttu arpi.

Kaikenkaikkiaan koko Espoo on joukko gryndereiden pystyttämiä nukkumalähiöitä.  Ja koska espoolaisilla porvareilla ei ole ollut halua järjestää kunnon joukkoliikennettä, noiden lähiöiden välit on täytetty omakotitalojen ghettoilla ilman minkäänlaista järjelliseen yhdyskuntasuunnitteluun perustuvaa liikennejärjestelmää.

Espoossa on nyt viisi nimettyä n.s. aluekeskusta joiden ympärille piirretyissä suurpiireissä on jokaisessa oikean kaupungin verran asukkaita.  Olisiko siis paikallaan pilkkoa Espoo viiteen kuntaan?  Tulisiko homman järkeä jos samalla myös Vantaa pilkottaisi esimerkiksi kahteen tai kolmeen osaan ja Helsinki kolmesta viiteen palaan ja niille muodostettaisi seutu- tai maakuntahallinto väliportaaksi?  Paikalliset asiat hoidettaisi oikeasti paikallisesti ja koko pääkaupunkiseudun suunnittelu tuossa väliportaassa.  Sitten sen jälkeen on ihan sama haetaanko sille brändäystä metropolipolitiikasta puhumalla vai hoidettaisiko vain maanläheisesti maakuntasarjan asioita. 

Joka tapauksessa Espoota johtavien herrojen ja rouvien nykyisen kaltaisesta ja jo vuosikymmeniä jatkuneesta itsekkäästä ja kilpailuhenkisestä omaan napaan tuijottamisesta olisi päästä eroon.  Siinä vain sohitaan naapureita ja luodaan nurkkapatrioottista sisäänpäinlämpiävää meollaanparempiakuinnuomuut -henkeä.  Ihmisten hyvä elämä ei ole jääkiekkokaukalossa nahistelua.

Reilu meininki - turpaan ja onnea

En monastikaan lue lehtien urheilu-uutisia, en varsinkaan jääkiekkoa koskevia.  Nyt kuitenkin silmäni sattuivat Ilta-Sanomien juttuun joka oli otsikoitu raflaavasti "Kosto oli suloinen".  Sama tilanne oli myös toisen bulevardilehden urheiluliitteessä sivunkokoisena juttuna.  Myös kyseiset joukkueet näyttävät huomioineen asian Oulussa ja Tampereella, tosin hieman eri tyyliin.

Taustalla lienee juttu jossa Tampereen Ilveksen pelaaja Masi Marjamäki oli taklannut Oulun Kärpät -joukkueen pelaajan, Kamil Krepsin, tajuttomaksi.  Nyt taklattu kosti - tai haki "kunniansa takaisin" kuten toinen osapuoli "isoa respektiä" jakaen on kuulemma kertonut.

Minua tässä asiassa häiritsee lähinnä kolme asiaa: miksi urheilijat eivät pysty ratkaisemaan keskinäisiä erimielisyyksiään kuin tappelemalla, miksi urheilutoimittajat ihannoivat tappelua reiluna tapana selvittää erimielisyyksiä ja miksi jääkiekkokaukalossa ei ole voimassa samat säännöt kuin yhteiskunnassa sen ulkopuolella?

Tässä kyseisessä tapauksessa taustalla ollut taklaus oli ilmeisesti perimmäinen syy. Jos loukkaantumiseen johtanut teko oli jääkiekkosääntöjen vastainen eikä tuomarit siihen tuolloin eikä kurinpitäjät jälkikäteenkään puuttuneet niin eikö nuoret urheilusankarit olisi voineet puhumalla selvittää mahdollisia erimielisyyksiään?   Mitä sellaista asiaan liittyy joka vaati selvittämään sen tappelemalla julkisesti ja maksullisessa yleisötapahtumassa?  Urheilusankareiden maineko ja arvo pelaajamarkkinoilla?  Rakensivatko he sillä omia brändejään - ja sovitusti?  Vai ovatko urheilijat taantuneet evoluutiossaan kykenemättömiksi ihmismäiseen kommunikointiin riehuessaan polvihousuissa pitkien keppien kanssa toistensa kimpussa?

Ilta-Sanomien toimittaja Jarmo Korhonen hehkutti vastenmielisesti isolla tappelukuvalla varustetussa jutussaan tapausta erityisesti perusteltuna ja rehtinä ongelmanratkaisutapana.  Mitä rehtiä tappelemisessa on? Se on vastenmielistä ja kuvottavaa.

Sinällään Korhonen lienee päässyt lähelle perimmäistä tässä jutussa kun viittaa paikallisen sanomalehden, Kalevan juttuun jossa ottelua mainostettiin mahdollisella yhteenotolla.

Kaiken kaikkiaan Korhosen juttu on kuitenkin onnetonta tappelukulttuurin ylistystä ja hehkutusta väkivallalle erimielisyyksien ratkaisukeinona.  Ari Stenius Iltalehdessä ei ihan yllä samaan mutta hänenkin juttunsa oli höystetty Marjamäen ruhjotuilla kasvoilla.  Olisin odottanut parempaa sentään kirjoitus- ja lukutaitoisilta ihmisiltä.

Jääkiekko näyttää kehittyvän aina vain raaempaan suuntaan.  Kautta aikain on puhuttu Pohjois-Amerikan raha-sarjojen järjestetyistä show-nyrkkeily- ja painiotteluista sekä n.s. poliiseiksi nimitetyistä huliganeista.  Tuon menon ihannoinnissa näytetään täällä mentävän perässä samaan.  Siitä on seurannut, että kaukaloissa ei ole enää yhteiskunnan säätämä rikoslaki voimassa.  Täysin pahoinpitelyjen tunnusmerkit omaavista teoista ei enää vastata lain edessä vaan haetaan "respektiä" tappelemalla verenhimoisen yleisön edessä.

Joukkueiden takana olevat yhtiöt ja rahoittajat tarvitsevat maksavia katsojia ja heidän ja heille mainoksiaan esittävien yhtiöiden houkuttelemiseksi tarvitaan näyttäviä spektaakkeleita.  Pelkkä kiekon sohiminen ei riitä vaan tarvitaan tappeluita ja punaista verta valkoisella jäällä.  Tulee elävästi mieleen 70-luvun elokuva Rollerball (ohjaus Norman Jewison, pääosassa James Caan) ja kuulapallon kehittäminen äärimmäiseen loppuotteluun.  Sama näyttävyyden ja mielenkiinnon kohteiden inflaatio näyttää olevan vallalla myös nykyajan sirkushuveissa.

Aivan oma lukunsa on, kuinka jääkiekkoa esitetään nuorille esimerkillisenä urheiluna ja ammattina.   Edustavatko nämä marjamäet ja krepsit oivallisia esikuvia?  Heistäkö roolimalleja kasvaville nuorille joiden pitäisi ottaa tulevaisuudessa vastuu yhteiskunnastamme?