Leivoksia Wahlroosille

Pankkiiri ja vakuutusyhtiön johtaja Björn Wahlroos on avautunut Helsingin Sanomissa.  Päälimmäisiksi asioiksi jälkeisessä keskustelussa on nostettu kaksi asiaa:  suhtautumiset väistyvään presidenttiin, Tarja Haloseen ja syrjäytymiseen.


Presidentin osalta Wahroosilla on ilmeisiä vaikeuksia ymmärtää, että presidentti valitaan presidentin vaaleilla ja se on eri asia kuin eduskunta ja sen vaalit.  Käsittämätätöntä kauppatieteiden tohtorin koulutuksen saaneelle ja niinkin paljon itseään lukemalla sivistäneelle ihmisille.  Wahlroosilta on jäänyt huomaamatta tai hän tieten tahtoen jättää välittämättä, että Halonen on valittu demokraattisesti presidentiksi ja äänestäjien enemmistö on sallinut hänelle erilaiset mielipiteet kuin valitsemalleen eduskunnalle, kaksi kertaa.


Presidentin puheista Wahlroos tarttuu erityisesti viimeisimmän uudenvuodenpuheen syrjäytymiskohtaan.  Siinä Halonen otti esille korrelaation terveyserojen kasvun ja tuloerojen kasvun välillä.  Hän esitti sen esimerkkinä kuinka "Taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa elämän kaikille alueille". Tämä oli liikaa miljonääri Wahlroosille joka nimen omaan ajaa tuloerojen kasvua ja esittää sitä yhteiskuntaan hyvää tuovana voimana.


Wahlroosilla on jo 1960-luvulta lähtien ollut tapana olla n.s. besser-wisser ja mielipidepäällepäsmäri.  Jo silloin kun hän oli radikaalivasemmistolainen, n.s. SKP:n vähemmistöläinen, hän on tiennyt muita paremmin miten muiden tulee ajatella.  Sama ainainen oikeassa olemisen asenne on jatkunut myös kääntymyksen jälkeen ja taloudellisen aseman vahvistuminen on vain lisännyt arroganttiutta.  Mutta onhan aina tiedetty, että käännynnäiset ovat paavillisempia kuin paavi itse ja kun käännynnnäisellä on ollut jo ennen kääntymistään iso ego niin mihin mittoihin se kääntämällä onkaan kasvanut.


Wahlroos on sikäli oikeassa, että korrelaatio ei sinällään tarkoita syy-seuraus -yhteyttä. Hän esittää selitykseksi, ilman todisteita, että tietyt ihmiset eivät vain hoida terveyttään. Selitys haiskahtaa Ranskan kuningatar Marie-Antoinetten (Maria Antonia Josepha Johanna von Habsburg-Lothringen, 1755 – 1793) suuhun laitetulta "jos heillä ei ole leipää, syökööt leivoksia" -lausahdukselta*). Wahlroos nimittäin "unohtaa", että kyse on myös kyvystä eikä vain halusta. Lisäksi olisi hyvä huomata, että kyvyt ja käsitykset kyvyistä ohjaavat myös haluja.


Oikeasti pitäisi lähteä etsimään syy-seuraus -suhteen suuntaa: Onko huono terveys syy huono-osaisuuteen, s.o. sairauden vuoksi ei pysty huolehtimaan elintasostaan. Vai onko huono terveys huonon elintason syytä, s.o. köyhyyden takia ei ole mahdollisuuksia keinoihin pitää yllä terveyttään. Jos tässä tutkimisessa sitten paljastuu niin epätodennäköinen, että syy-yhteyttä ei ole kumpaankaan suuntaan, sitten on lähdettävä etsimään muita syitä.

Oma käsitykseni tuosta suhteesta perustuu yleiseen elämänkokemukseen.  Sen mukaan yhteys on molempiin suuntiin.  Ihminen joka elää sellaisessa sosiaalisessa asemassa, että huoli jokapäiväisestä toimeentulosta ja katosta pään päällä on päälimmäisenä, ei jaksa olla kiinnostunut asioista jotka eivät tuo ruokaa pöytään nyt.  Jokapäiväiset arjen huolet vievät mahdollisuuden ajatella pitemmällä tähtäyksellä terveyden hoitamista.  Ja kun terveys alkaa pettää, alkaa pettää myös kyky edistää omaa elämisentasoaan.  Kun tähän kierteeseen painetaan ihmisiä kiristämällä työsuhteiden ehtoja, polkemalla palkkoja ja ahneen hinnoittelun avulla hinaamalla terveelliset tuotteet tavoittamattomiin niin on puhuttava syrjäytymisen asemesta syrjäyttämisestä.  Ja tässä syrjäyttämisessä Björn Wahlroos on itse aktiivinen toimija omilla busineksillaan.  Hän siis välttelee ja peittelee omaa vastuutaan noilla puheillaan. 

---

*) Oik. repliikki on Jean-Jasques Rousseaun (1712 - 1778) teoksesta Tunnustuksia.

Tiede lääkkeistä, sairauksista ja hoidosta

Olen ihmetellyt ihmisten terveyden ja sairauksien ympärillä pyöriteltäviä termejä.  Terveyttä, sairauksia ja niiden hoitoa tutkivaa tieteenhaaraa kutsutaan lääketieteeksi.  Lääkkeet ovat kuitenkin vain yksi osa ihmisen terveyttä, terveenä pysymistä ja uudelleen terveeksi tulemista.  Ne eivät ole koko totuus edes lääketieteen suppeamman merkityksen puitteissa. 

Lääketiedetermillä on vanha etymologiansa lääkitsemisessä ja Veijo Meren mukaan muinais-Intian loitsimisessa.  Siis taustaltaan sana tarkoittaa parantamista.  Mutta nykyisessä muodossaan ja nykykielessä merkitys tuo mieleen lähinnä medikalisoitumisen eli sen, että kaikki vaivat, niin oikeat kuin kuvitellutkin, parannetaan lääkkeillä lääkitsemällä.  Vai pitäisikö puhua konkreettisen medikalisoimisesta.  Hyvin harvat asiathan yhteiskunnassa tapahtuvat ilman, että jollakin on joku tarkoitus muuttaa asioita.  Passiivissa puhumisella vain yritetään häivyttää vastuuta.

Perusteltuja vaihtoehtoja voisi olla monia:

Terveystieteen alana voisi olla kaikki mikä liittyy terveyden vaalimiseen.  

Hoitotieteen voisi käsittää kokonaisvaltaiseksi sairaan hoitamiseen liittyvänä kokonaisuutena.

Parannustiede olisi varmaan hieman kapeampialainen kuin hoitotiede; kaikkeahan ei voida parantaa mutta potilasta voidaan hoitaa kunnes...

Sairaustieteenä voisi pitää kaikkea tutkimusta joka koskee terveydestä poikkeavia olotiloja.

Lääkitsemistiede voisi tarkoittaa kaikkien parantamiseen tähtäävien toimien, mukaanlukien lääkkeiden, tutkimista.

Hyvästä olosta ei sen sijaan kannattane johtaa sanaa sillä lääkelaitoksemme, vielä kun se helsinkiläisenä on pystyvä hoitamaan asioitaan, on määritellyt hyvän olon mielenterveydelliseksi häiriöksi ja siis sitä potevan lääkitsemistä tarvitsevaksi. *)

Kannattaisiko nykyaikana, kun muillekin asioille kehitetään uusia sanoja, myös lääkitsemistä ja ihmisen terveenä pitämistä tutkivaa tiedettä alkaa kutsua jollakin kokonaisvaltaisemminasiaa  kuvaavalla sanalla.  

*) Marihuanaa kipulääkkeenä käsittelevässä YLEn MOT-ohjelmassa esitetty kannanotto marihuanaa vastaan.  Sen sijaan opiaatit ovat kuulemma suositeltavampia koska seurauksena on paha olo.