Rakoja transatlantisten suhteiden erityisyydessä

Kirjoitin edellisessä plokistuksessani jo Donald Trump:n (s. 1946) Iranin politiikasta. Luettuani hänen asemaansa Euroopan suhteen käsitelleen artikkelin "Moskovski Komsomolets" -lehden sivuilta, päädyin kirjoittamaan hieman laajemmasta USAn ja läntisen Euroopan suhteiden muutosten näkökulmasta tämän pläjäyksen.

Donald Trump:n vaikutus Ukrainan kriisiin on romahtanut ja jatkaa laskuaan, tulkitsevat kansainväliset maailmanpolitiikan seuraajat.  Esitetään kysymyksiä hänen politiikkansa ja sen lähettiläinen, m.m. Steve Witkoff (s. 1957), Jared Kushner (s. 1981) j.n.e., toimien merkityksestä tapahtumien kehitykselle.  Samaan aikaan EU- ja NATO:n länsieurooppalaiset toimijat, jotka aiemmin Boris Bistorius (s. 1960) sijoitti n.s. lasten pöytään (saks: Katzentische)1), yrittävät luoda itselleen merkityksiä jatkamalla sodanlietsontaa.  Tässä "oman hännän  nostossa" ovat mukana myös täkäläiset presidentti Alexander Stubb (s. 1968), ulkoministeri Elina Valtonen (s. 1981), pääministeri Petteri Orpo (s. 1969) ja muut aina sotaministeri Antti Häkkästä (s. 1985) myöten ja tietenkin edellinen presidentti Sauli Niinistö (s. 1948) "eurooppalaisine NATOineen", se kuuluisa Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora.  Toki muutkin nykyisen hallituskoalition puolueet sekä osa oppositiosta on mukana mutta ei yhtä näkyvässä roolissa. 

Kremlissä taidetaan yhä arvostaa suhteita Washingtoniin vaikka niiden merkityksen nähnevätkin heikkenevän.  Siellä lienee myös kartoitettu erilaisia skenaarioita erilaisille kehityksille. Tämä on melko normaalia suhteiden dynamiikkaa kun välit aaltoilevat. Seuraava merkittävämpi käännös tapahtunee USA:n lokakuisten kongressin välivaalien jälkeen mutta sitten taas myöhemmin muuta.  Moskova näyttäisikin suhtautuvan pragmaattisesti suhteiden laineisiin valmistautuen erilaisiin vaihtoehtoihin.  Onhan etenkin Trump osoittanut käyttävänsä vanhaa taktiikkaa yrittämällä olla yllävä, nopea ja ennustamaton käänteissään 2).

USA-laisessa poliittisessa puheessa tunnetaan käsite “rampa ankka” (eng: “Lime Duck”) 3). Trump:ia voinee pitää sellaisena ennen lokakuuta ja vaaleja. Trump:lle nimitys osunee monessa mielessä: käyvät vaalikampanjaa ja GOP lie häviämässä vaalit, hän on saanut pahasti siipeensä m.m. Geofrey Epstein:n (1953-2019) jupakassa eikä sotatoimetkaan suju ja uusissa valtapyyteissä Grönlannissa, Venezuelassa, Kuubassa j.n.e. tulee “lunta tupaan ja jäitä porstuaan”. Hänen teflon-pintansa on alkanut rapistua ja alta paljastuu yhä enemmän vaarallinen tyranni joka ei välitä sen enempää käytöstavoista kuin kansainvälisestä oikeudesta, omasta kotomaisesta puhumattakaan. Moniaalla Trump nähdään olevan poliittisen uransa ehtoopuolella ja monet muut johtajat alkavat huomata mahdollisena hänen ohittamisensa kansainvälisessä päätöksenteossa, ainakin sopivalla taktiikalla. Tosin täällä "transatlantisen suhteen"4) päässä ei vielä näytetä nähtävän tilanteen kehitystä, tai ainakaan sanota sitä ääneen.  Sen on todistanut myös ulkoministerimme Valtonen viime touhuillaan m.m. elämöimällä EU:n ja Kiinan kauppasopimuksen kaatamisella.

Kiovan Bankovalla5) tilanne nähtänee vain suotuisan vaalituloksen odotteluna USAsta ja lokakuussa taas menisi lujaa. Esimerkiksi kenraaliluutnantti Kyrulo Budanov (s. 1986), Volodymyr Zelensky:n (s. 1978) kabinettipäällikkö, on julistanut että pitää kestää syyskuuhun eikä antaa periksi neuvotteluille eikä rauhanomaiselle ratkaisulle. Zelensky on itsekin julistanut että jatkavat taistelua. Demokraattisen puolueen mahdollisesti voittaessa kun on odotettavissa paluu entiseen jolloin Ukrainan sota olisi Washingtonille se tärkein, siis se johon panostavat enemmän kuin Iraniin tai muihin ja Trump jatkaisi ontumistaan vaalikautensa loppuun. Se tietää taas lisää varastettavaa sikäläisille oligargeille. Sen sijaan ylikansallisille yhtiöiden voitoille sotabusineksesta lie sama missä soditaan kunhan se tehdään tarpeeksi kaukana heidän omistajiensa lintukodoista.

Näin siis Ukrainan eliitti joka heijastelee läntisen Euroopan eliitin näkökantoja. Heillä on yhteiset intressit niin talouden kuin vallankin suhteen. Tavallisten ihmisten asema niin läntisessä Euroopassa kuin Ukrainassakin on toinen: me maksamme laskut ja pesemme ruumiit sekä kärsimme nahoissamme seuraukset.

Tämä lyhyen tähtäyksen laskelma perustuu osin laajempaan mentaaliseen muutokseen. Shokki lasten pöytään joutumisesta Trump:n politiittisten kiemuroiden takia ei voine kestää loputtomasti.  On syntynyt uusi oivallus uudesta polittisten tektonien konstellaatiosta: Rapakon takana olevaa "isoveljeä" ei voi enää pitää kiistattomana johtajana tai edes aina ystävänä saati suojelijana.   Läntisen Euroopan johtavan luokan on tehtävä se itse. Läntisellä Euroopalla on ilman USA:atakin todellisia resursseja vaikka silti riippuvuudesta eroon pääseminen vie vielä vuosia ellei kymmeniä. Mutta mentaalisella tasolla tämä vapautuminen on jo osittain tapahtunut.  Trumpin mokat ja virhearvioinnit Iranin kriisin aikana ovat dramaattisesti kiihdyttäneet tätä prosessia.   Emmanuel Macron:it (s. 1977), sir Keir Starmer:t (s. 1962), Friedrich Merz:t (s. 1955) et al ovat ymmärtäneet, ettei heidän ryhmäkuntansa ole niin voimaton kuin aiemmin moniaalla uskottiin.  Eihän läntinen Eurooppa ole mennyt kritiikittömästi USAn rinnalle Irania vastaan, Grönlannin annektoimista vastustetaan avoimesti ilman suurempia seurauksia.  Trumpin suostuttelun rinnalla he voivat jo pelata omia poliittisia pelejään kun aiemmin se oli täysin mahdotonta.  Lasten pöydästä voi nousta jo hieman meteliäkin eikä isoveljestä ole enää niin heitä hillitsemään.  Ei siis jatkossakaan enää ilman omaa tahtoa alistuta Washingtonin johdettavaksi vaikka sinne tulisikin mieluisampi hallinto.  Kaikesta rakoilusta ja läntisen Euroopan omavaltaisuudesta huolimatta länsi, siis n.s. "kollektiivinen länsi", ei lie hajoamassa valtablokkina vaan ollee jatkossa moniäänisempi eikä aina pakotettavissa yksimieliseen USAn politiikan tukemiseen.  Tuskin edes NATO hajoaa tai USA siitä irtautuu.  Silti tämä on askeleita, maailmantalouden muutosten rinnalla, monitahoiseen ja -napaiseen maailmaan ihan kuten Kiina, Venäjä, Brasilia ja muut BRICS-maat ja n.s. etelä ovat tahtoneet jo pitkään, eikä siinä maailmassa sääntöjä sanella vain Washingtonista.

Myös Bankovalla ymmärretään tämä muutos. Niinpä ei pidä vähätellä Viktor Orbàn:n (s. 1963) syrjäyttämisen merkitystä EU:n ja NATO:n valtasuhteiden kannalta kun Zelensky:n hallinto yhä enemmän nojaa Brysseliin. Orbàn oli piikkinä persuuksissa Brysselille kun hän haki Unkarin omaa etua energiavaatimuksillaan eikä suostunut kaatamaan rahaa ja aseita Ukrainaan. Tosin nyt lie uusi samanmoinen eli Rumen Radev (s. 1963) vallassa Bulgariassa ja unohtaa ei voi Slovakian Robert Fico:akaan (s. 1964).

Kun Kiovan eliitille on realistisessa näköpiirissä edessään sotilaallinen tappio ja sitä myötä myös poliittinen siirto syrjään, he yrittävät ylläpitää toivoa.  Se on aina helpompaa kun on joitakin konkreettisisia kiintopisteitä, kuten USA:n vaalit syksyllä. Ihmisiä on helpompi vakuuttaa että kunhan kestetään siihen ja siihen asti niin sitten voitetaan, vähän niinkuin taivasosuus uskonnollisissa uskomusmaailmoissa.  Sama pätee myös meikäläisen eliitin ja poliitikkojen suhtautumiseen: todellisuus alkaa valjeta mutta väärän hevosen veikkaamista ei olla valmiita tunnustamaan joten pidetään jo rispaantuvaa toiveikkuuden naamiota, jos vaikka ihmeitä tapahtuisi.  Oikea reaktio olisi joka tapauksessa panostaminen rauhanomainen ratkaisuun neuvotteluteitse mutta siihen ei näytä olevan tahtoa sen enempää Brysselissä kuin täkäläisellä värisuoralla Helsingissäkään.

Huom: Tämä kirjoitus pohjaa kevyesti Moskovski Komsomolets:ssa ("Московский Комсомолец" ) 23/4 -26 julkaistuun Mihail Rostovsky:n kirjoitukseen “”Продержаться до сентября”: стратегический замысел режима Зеленского прояснился во всей его полноте” (suom: "'Sinnitelkää syyskuuhun asti': Zelensky:n hallinnon strateginen suunnitelma on tullut kokonaisuudessaan selväksi”).  Olen kuitenkin laventanut sen näkökulmaa sekä lisännyt omia kannanottojani sekä editoinut sitä paremmin vastaamaan meikäläistä katsantoa.  Lisäsin myös viittauksia meidän politiikkaamme.

---

1) Lasten pöytä (saks: Katzentisch) on ilmaus jolla kuvataan sivuun joutumista kun joku tai jotkut siirretään syrjään tärkeämmistä yhteyksistä.  Nykyisessä eurooppalaisessa politiikassa ilmauksen toi esille Saksan puolustusministeri Boris Pistorius kun Donald Trump esikuntineen ohitti länsieurooppalaiset johtajat käsiteltäessä Ukrainan rauhanneuvotteluja keväällä -25 Munchen:ssä.

2) Ennalta arvaamattomuus poliittisena menetelmänä on vanha ja paljon käytetty keino hämätä vastustajia ja estää heitä valmistautumasta omiin poliittisiin toimiin. Jo muinainen kiinalainen kenraali Sunzi (544-496 e.a.a.) kirjoitti Sodankäynnin taito -teoksessaan (perint. kiina: 孫子兵法; Trans. "Sūnzǐ bīngfǎ") kuinka vastustajille ei pidä näyttää aikomuksiaan. Varsinaisesti tekniikka tuli tunnetuksi 1950-luvulla Israelin silloisen työväenpuolueen, sionistisen Mapai:n keinona. Myöhempiä näkyviä käyttäjiä ovat erityisesti olleet Richard Nixon Vietnamissa ja nyt se näyttäisi olevan Donald Trump:n varsinainen työkalu, toki n.s. "Mad Man" taktiikan rinnalla.

3) Rampa ankka (eng: "Lime Duck") kuvaa vaaleja odottelevan poliitikon asemaa tilanteessa jossa hänellä ei enää ole vaikutusvaltaa vaikka kautta onkin vielä jäljellä.  Ilmaus on erityisesti käytössä Pohjois-Amerikassa.

4) Transatlantinen suhde:ella kuvataan länsieurooppalaisten valtioiden ja USAn liittolaissuhteen erityisluonnetta.  Suhteen tämä ranta on kuitenkin oikeasti alistettu ja riippuvainen mutta se yritetään esittää liki tasavertaisena liittolaisuutena.

5) Bankova (ukr: "вулиця Банкова") on Kiovan katu jonka varrella sijaitsee monia Ukrainan valtionjohdon rakennuksia, m.m. presidentin hallinto ja lukuisia parlamentin toimitiloja.

Raameja vaihtoehtobudjetille

Näin kevättalven lähestyessä on ollut tapana alkaa puhua seuraavan vuoden budjetin raameista ja kehyksistä sekä linjoista.  Halajanpa minäkin laittaa lusikkani sitä soppaa hämmentämään näkemyksilläni miten tässä tilanteessa tulisi tarjota edellytyksiä budjetin raameen laajentamiselle ja linjauksille jotta niille saataisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia  talouspolitiikan hyödylliselle harjoittamiselle.

Suomen kansantalouden tilasta, välillä vahvaksi kehutusta ja välillä kuraksi haukutusta, velkoineen kaikkineen on väännetty jo vuosia.  Sen vahvuudella milloin perustellaan sotavarustelua ja Kiovan hallinnon tukemista sekä toisella kertaa valkaantumiseen vetoamalla on kieltäydytty pitämästä terveydenhoitoa, koulutusta, sosiaaliturvaa y.m. tarpeellista kunnossa.  Samalla on toitotettu "velkajarruksi" 1) kutsuttua teknistä ylärajaa valtionvelalle kuten myös sille saatua tukea oppositiosta (pl. Vasemmistoliitto).

Oma lukunsa on etenkin oikeistopoliitikkojen hataralla pohjalla oleva julistus sotateollisuuden autuaaksi tekevästä voimasta.  Erityisesti Kokoomuksen militantti talousliberaali siipi sitä hehkuttaa, mukanaan Petteri Orpo, Antti Häkkänen eikä Perussuomalaisetkaan hiljaa ole.

Yleinen viitekehys valtiontaloutta koskettelevalle keskustelulle on hiipunut kasvu sitten 2008 talouskriisin.  Sen jälkeistä aikaa on kuvattu harhaanjohtavasti kasvuttomaksi vaikka kyse on pikemmin hitaasta kasvusta jolla on jääty jälkeen EU-laisten y.m. verrokkimaiden nousukausista, puhumattakaan Kiinasta, Intiasta ja Venäjästä joita on yritetty hillitä erilaisia USAn hybridisodan talousoffensiiveillä 2) tulleista sanktioiden kautta piratismiin (mm laivakaappaukset), terrorismiin (mm Nord Stream -putkien räjäytykset) ja vihollisiksi koettujen murhiin (m.m. Ajatollah Ali Hosseini Khamenei (1939-2026)).  Kokokuva on kuitenkin monivivahteinen kun tarkastellaan talouden erityispiirteitä, kuten esimerkiksi työllisyyttä.

Pitkään EU:n, ml Suomi ennenkuin Jyrki Kataisen hallitus alkoi "hoitaa" taloutta 2008 kriisin jälkeen, melkoisen hyvä talouskehitys perustui keskisen Euroopan, etenkin Saksan vahvaan ja kasvavaan talouteen.  EU:n kehityksen USA tuhosi ajamalla pakotteillaan ja kiristyksellään lopettamaan halvan kaasun luotettavan tuonnin Venäjältä ja vaihtamaan se epävarmoihin ja kalliimpiin lähteisiin muualla mutta erityisesti USAlaiseen särötettyyn (tark. hydraulinen murtaminen; engl. "fracking" tai "hydraulic fracturing") LNG:hen. Puhumattakaan viennin tyrehdyttämisestä.  Seuraukset ovat historiaa.

Mitä siis olisi tehtävä?  Miten saada talous raiteelleen ja hyödyttävään tavallisia ihmisiä? Ihan nyt ad hoc ilman pitkällä tähtäyksellä rakenteita ja talouden syvällisiä prosesseja kumoatta, eli jättämällä kapitalismi särkemättä tässä katsannossa.

I - Yhteiskunnan pääsuunta olisi käännettävä pois läntisen valtapiirin (lue: USAn etupiiri) valtaapitävien etujen ajamisesta ja siihen liittyvästä sodanlietsonnasta kohti rauhan töitä.

Mitä se on?  Se on että irrottaudutaan NATOsta ja siihen liittyvistä muista sidonnaisuuksista, m.m. isäntämaa-MOU, DCA-sopimus j.n.e. ja rajoitetaan oma asevarustelu oman itsepuolustuksen rajoittamiin mittasuhteisiin.  Leikkauskohteita voisivat olla esimerkiksi hävittäjäkoneet, laivaston fregatit ja sotaliittoon kuulumisen maksut sekä rahan jakaminen sotien osapuolille.  Näin vapautuvat varat ohjattaisi yhteiskunnan välttämättömyyksien kuten terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja koulutuksen tarpeisiin.  Onnistuminen varmistettaisi muuttamalla ulkopolitiikka nykyisestä sotaliittoumapolitiikasta rauhantahtoiseksi ja -hakuiseksi pysyttelyksi uskottavasti suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella sekä tarjoamalla rauhanvälityksen palveluja YK:n kautta niitä tarvitseville, puolueettomasti ja neutraalisti, siis rauhanhakuisena "rauhanvälitykyksen suurvaltana" 3).

II - Valtiontalouden kuluista on riisuttava turhia menoja ja lisätään verotuksen kattavuutta.

Mitä se on? Se on että veromenoja vähennetään ja verotuloja kasvatetaan.  Kohteita voivat olla esimerkiksi 
- listaamattomien yhtiöiden omistajien ylimääräisiin verohelpotuksiin uppoavat verotulojen vähennykset
- yritysten tukiaisia voitaisi vähentää rajulla kädellä, ohjaten huomattavasti nykyistä vähemmän vain todella tähdellisiin painopistealueisiin kuten esimerkiksi ympäristön kannalta hyödyllisiin investointeihin.
- Vähennetään asevarustelu oman itsepuolustuksen tarpeisiin (ks. I)
- järkiperäistetään infrastruktuurirakentamista luopumalla esimerkiksi n.s. Tunninjuna- ja Itärata-hankeista.  Edellytetään hankkeilta parempaa kustannus/hyöty-suhdetta tarkastellen hankkeen laajaa yhteiskunnallista merkitystä pitkällä tähtäyksellä suhteessa sen investointi- ja käyttökuluihin.
- parannetaan verotuksen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta niin että ne maksavat jotka kykenevät ja ne maksavat enemmän jotka enempään kykenevät.  Tämä tarkoittaa toimivaa progressiota ja veropohjan laajentamista niin että kaikki tulot on samalla viivalla, palkkatuloista pääoma-, maataloustulojen kautta pääomatuloihin ja myyntivoittoihin. Unohtamatta tietenkään verovalvontaa ja harmaan sekä mustan talouden kitkemistä sekä verovälttelyn estämistä ja verosuunnittelun rajoittamista "porsaanreikiä" sulkemalla.

III - Tuetaan sopimusyhteiskuntaa.

Mitä se on?  Se on tukea AY-liikkeen taistelulle parempien työehtojen puolesta kaikille suomalaisilla työpaikoilla työtä tekeville ja työnantajien työsuhteenehdoilla keinottelun estämistä.  Se parantaa ihmisten mahdollisuutta tulla toimeen joka tarkoittaa taloutta piristäviä kulutusmahdollisuuksia ilman sosiaalisia tulonsiirtoja niille joilla lisäansiot menevät täysimääräisesti kulutukseen (=pienipalkkaiset mutta ei isotuloiset).  Se johtaa veromenojen tarpeen pienenemiseen sosiaaliturvan ja tulonsiirtojen osalta ja lisää liikevaihtoa kotimarkkinoiden yrityksille joka lisää työtä ja toimeentuloa.

IV - Monipuolistetaan tuotantorakennetta.

Mitä se on?  Se on nykyisen yksipuolisen ja paljolti bulkkituotantoon keskittyneen tuotannon laajentamista hakemalla joustavampaa reagointikykyä ja muutoksiin jotka nostavat tuotteiden  jalostusastetta sekä tuottamalla teollisiin tuotteisiin liittyviä palveluja.  Nyt monet yritykset haluavat keskittyä ydinliiketoimintaansa karsimalla erilaisia tuotantosuuntia.  Käytännössä se tarkoittaa "kaikkien munien pistämistä samaan koriin" ja kriisialttiuden omaehtoista kasvattamista.

Meidän taloutemme ei voi olla keskittinyt "tikkusopan" eli selluloosan keittämiseen ja siitä paperin puristamiseen.  Suurten yritysten joilla on leveämmät hartiat, tulisi olla etunenässä kehittämässä tuoterepertuaariaan niin että syntyy n.s. resilienssiä yksittäisten tuotelinjojen markkinahäiriöitä vastaan.  Samalla rönsyistä kasvaa uusia "syömähampaita" markkinoille.  Ei toki koskaan kaikista mutta joistakin ja vetävät kunnes hiipuvat.  Yritysten tulisi siis panostaa omaan tuotekehitykseensä, siihen R&D:en mutta omalla rahallaan eikä yhteiskunnan.

V - Lyhennetään työaikaa.

Mitä se on?  Se on ihmisten työrasituksen keventämistä, työterveyden parantamista sekä vapaan ajan lisäämistä.  Silloin ihmisten terveys kohenee vähentäen sairauskuluja.  Työ tehostuu ja työpaikkoja syntyy parantamaan taloutta.  Ihan jo vapaa-ajan lisääntyminen lisää mahdollisuuksia kulutuksen lisäämiseen kun on enemmän vapaata aikaa.  Olen käsitellyt työajan lyhentämistä erillisessä kirjoituksessa kesällä -25.

VI - Panostetaan koulutukseen ja tieteen tekemiseen.

Mitä se on?  Se on yhteiskunnan tieteellisen pohjan vahvistamista siten että panostetaan sekä laajaan perustutkimukseen ja sitä soveltavaan niin, että tieteen tulokset on kaikkien hyödynnettävissä ilman liikesalaisuuksia.  Poliitikot omine ja taustaryhmiensä etupyyteine pysykööt erossa tieteilyn sisältöihin liittyvästä päätöksenteosta keskittyen resurssien varaamiseen tieteen vapaudelle.  Tieteen sisäiset kontrollimekanismit huolehtivat tuloshakuisuudesta.  Yritykset tehkööt vapaan tieteen vapaiden tulosten pohjalta omaa tuotekehitystään omalla rahallaan.

Koulutuksen panostaminen tarkoittaa laajaa ja kattavaa perusopetusta varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja ammattikouluihin.  Opetuksen on perustuttava parhaaseen tieteelliseen tietoon niin opetussisältöjen kuin menetelmienkin osalta, ilman paranormaalien henkien uskomusmaailmoja.  Opetuksen on oltava laaja-alaista filosofiasta ja kultuurista luonnontieteisiin ja teknologiaan, opettaen ihmisiä kriittiseen ajatteluun.  Paikallaan lienee myös luoda eroa toisaalta tieteellisen työn tekemiseen ja toisaalta korkeampia teoreettisia valmiuksia vaativiin töihin kouluttamisen välille eli eriyttää nykyisestä yliopistokoulutuksesta enemmän koulutusta ammattikorkeakouluille (tämä vaatii tietysti myös virkavaatimusten kehittämistä).  Erityistä panostusta nykytilanteessa tarvitaan ammatilliseen opetukseen jotta se pysyy teknologisen kehityksen mukana ja myös niin että työn teknisen suorittamisen ja sen teorian lisäksi opetetaan myös tietoja ja taitoja selvitä työelämässä ja elämässä yleensäkin.  Monipuolisesti työnsä ja järjestäytyneessä sopimusyhteiskunnassa elämisen osaavat ihmiset on voimavara vaikka jotkut porvarit näkevätkin heidät uhkana omalle asemalleen.

Kaikilla opetuksen tasoilla tulisi panostaa myös oppimisen opettamiseen sillä kukaan ei opi vain opettamalla vaan tarvitaan myös opettelemista.

VII - Avataan taas monipuoliset kauppayhteydet.

Mitä se on?  Se on että irrottaudutaan USAn hybridisodan offensiiveistä ja palata tekemään kannattavaa kauppaa niin lähelle kuin kauas ilman suurvaltapolitiikan kiemuroihin liittyviä poliittisia kommervenkkejä.  Meidän tulisi taas avata kauppasuhteet Venäjälle ja melko likellä olevalle Valko-Venäjälle.  Samoin meidän tulisi panostaa Kiinan talouteen sillä se on maailman suurin ja yksi nopeimmin kehittyviä talouksia.  Unohtaa ei sovi tietenkään Intiaakaan eikä muuta läntisen valtapiirin ulkopuolista maailmaa.  Sehän on 80% globaaleista markkinoista.

Paljon muutakin olisi tehtävissä mutta listasin tuohon omasta katsannostani tärkeimpinä pitämiäni.  Ne ovat vain tekemistä vaille valmiita eli: "saa suorittaa" ja sen jälkeen olisi laajemmat raamit tehdä niitä budjettejakin.  En kuitenkaan usko että nykyinen Purran-Orpon hallitus elinkeinoelämän EK:n antamine hallitusohjelmineen (n.s. "hyvä hallitusohjelma") pystyy saati haluaa parantaa meidän taloutemme raameja.  Heillä on omat tavoitteensa.

Ps: Tämän kirjoitukseksen otsikko saattaa ennustella että jossakin vaiheessa tällä palstalla tarjoilen ehkä myös jonkin sortin vaihtoehtobudjetin.  Sen sitten aika näyttää syntyykö moinen tekele ja jos niin millainen. 

---

1) Velkajarru:ksi nimitetään valtiontalouden alijäämän teknistä rajoittamista niin että sen varjolla voidaan tulevaisuudessa leikata valtion menoista, myös ja etenkin tähdellistä menoista.  Tarkoituksena on luoda parlamentaarinen elin määrittelemään valtionvelan määrää kahdeksan vuoden tähtäyksellä kuitenkin rajoja myös vaalikauden puoliväleissä asetellen.  Käytännössä tähdätään <60 % velkasuhteeseen BKT:n nähden.  Yhtenä julkilausuttana tavoitteena on myös poliittisen keskustelun rajaaminen tavoitteiden asettamisesta teknisiin keinoihin.  Useissa maissa on erilaisia sovelluksia velan rajoittamiseksi.  Ensimmäisenä sellaisen otti käyttöön Sveitsi 2001 mutta kansainvälisesti ne on tuonut enemmän esiim m.m. USA jossa sellainen on sulkenut liittovallion hallinnon useita kertoja ja Saksa jossa hallitus joutui erilaisia kepulikonsteja käyttäen siirtämään sotavarustelumenot sen ulkopuolelle.  Suomessakin on tulossa samansuuntainen klausuuli.

2) USAn hybridisodan offensiivit tarkoittaa USAn maailmanlaajuisia vastustajiaan vastaan käymien taisteluiden monia muotoja.  USA:lla on käynnissä monien n.s. "kuumien sotiensa" lisäksi erilaisia propaganda-, kauppa- y.m. sotia m.m. Venäjää, Kiinaa, Intiaa j.n.e. sekä n.s. "globaalia etelää" eli Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan n.s. kehittyviä maita vastaan.  Sitä "kansallisten etujen vaalimista kaikin käytettävissä olevin keinoin" (USA:n johdon pitkäaikainen muotoilu ulkopolitiikkansa suurelle linjalle) voi kokonaisuutena nimittää hybridisodaksi (hybridi = risteymä, sekamuoto, sekasikiö).  Tässä viitataan e.m. sotimisen muodoista taloussodan toimiin joissa aseina on tullit, sanktiot ja saarrot sekä äärimmillään laivojen kaappaukset, m.m. Karibianmerellä ja Tyynellä vatlamerellä.

3) Rauhanvälityksen suurvalta on m.m. Sauli Niinistön käyttämä ilmaus Suomesta tarjoamassa välityspalveluita maailman kriiseihin.  Sen mahdollisuudet on kuitenkin tuhottu menemällä mukaan sotaliittoon ja sitoutumalla läntisen valtapiirin eturintamaksi.

Nykyaikamme paradokseja

 Kontribuutio sarjaan nykyajan paradokseja, ties kuinka mones osa:

Kaikenlaiset "asiantuntijat" ja nojatuolikenraalit esittävät kuinka Venäjän aseteollisuuden kasvattaminen on merkki epäterveestä sotavarustelusta ja talouden vääristymisestä, epätoivosta ja romahduksesta.  Samaan aikaan meille tarjotaan aseteollisuutta ratkaisuksi taloudelliseen lamaantumiseemme lännen hybridisodan sanktiopolitiikan kurimuksissa.  Tosiassa oikeasti kaikki sodat on vääristyneitä ja vääryyksiä kun ongelmat pitäisi jo nykyisin pystyä ratkaisemaan rauhanomaisesti neuvottelemalla.  Silti en malta olla puuttumatta tämänkin paradoksin ristiriitaisuuksiin.

Tähän nyt esiinnostamaani paradoksiin liittyy myös median kielipeli: Venäjällä on asetehtaita, sotatalous, sotilasteollisuus, sotabudjetti mutta meillä puolustusalan yrityksiä, puolustusteollisuus ja mitäniitäonkaan itselle ja kavereille koetuille eufemismeja mutta viholliseksi asetetulle vain negatiivisia konnotaatioita.

Venäjällä on asetuotannossa kuten muuallakin taloudessa avattu tuotantoon liittyviä maahantuonnin pullonkauloja lisäämällä kotimaisten komponenttien tuotantoa.  Samalla ovat lisänneet aseiden ja ammusten tuotantoa kun Ukrainassa niitä kuluu.  Myös kokemukset Ukrainasta on tuoneet kokemusta olemassaolevista ja siten edistäneet tuotekehitystä entistä tappavammaksi.  Se on kasvattanut taloutta ja etenkin myös Rostec-konsernia *) johon kuuluvat liki kaikki merkittävät alan tehtaat, kehitysyhtiöt ja myyntikonttorit siellä.

Meillä täällä sen sijaan on kaikki toisin.  Me muka luomme työtä ja toimeentuloa lisäämällä aseiden, ammusten ja muiden puolustusvarusteiden tuotantoa ja kehitystä. Mikään ei jutustelussa viittaa hyökkäämiseen eikä tappamiseen.  Olemme turvassa ja voimme hyvin kun on enemmän pyssyjä mutta samalla arkkivihollinen uhkaa rajan takaa entistä kovemmin ja lietsoo meitä hankkimaan lisää aseita jotta olisimme valmiita turvassamme.

Yksi erottava asia toki on toisin: Täällä lännessä aseita y.m. sotatauhkaa tekee pääasiassa yksityiset yritykset ja voitot kerää yksityiset omistajat veronmaksajien rahoista.  Venäjällä omistaja on valtio joten voitotkin menevät valtion budjettiin.  Meillä sotavarustelun menot lisää verojen ja velan tarvetta kun siellä sotamenot on tuloa valtiolle.

Kuka näistä ristiriitaisuuksista lopulta hyötyykään?  Sotavarusteluyhtiöiden omistajat eli n.s. sotateollisen kompleksin omistajat, sen mikä ei valu konsulttipalkkioina ja voiteluna kierrettä ylläpitäville korruptoituneille poliitikoille ja lobbareille.  Esimerkiksi ukrainalaiset oligarkit, m.l. Volodymyr Zelensky ovat lihottaneet ennennäkemättömällä tavalla omaisuuksiaan.

Eikä unohtaa pidä että kun tehtaat syytävät uusia aseita ja ammuksia niin kaikki ei mahdu varastoihin vaan vanhemmasta päästä on sotakentillä särettävä ja tuhottava jotta tehtaiden omistajat saavat voittonsa jatkossakin.  Ukrainaankin on lännestä lähetetty ensisijassa tällä vanhentuneita aseita ja myös Venäjö on tyhjentänyt vanhoja varastojaan uuden tieltä.  Se tarkoittaa aina vain uusia sotia ja tappamista.  Niin myös todennäköisesti sen jälkeen kun viimeinenkin ukrainalainen on uhrattu, tulee seuraavien vuoro.  Me lienemme sopivasti hollilla täällä eteentyönnetyssä NATO:n rintamassa.

Toisaalta voihan olla kyse vain ihan tavanomaisesta kaksinaismoralismista jossa itselle ja omalle puolelle on eri säännöt kuin muille, sillee "rules based" kuten tavataan sanoa.  Ihan kuin suoraan Robert Cooper:n lanseeraaman "uuden liberaalin imperialismin" ideologiasta joka sallii n.s. läntiselle arvoyhteisölle imperialismin, väkivallan ja rikokset mutta ei sen vastustajille.**) Meidän tavallisten ihmisten tulisi molemmissa tapauksissa nähdä kuinka meitä huijataan ja ryöstetään sekä toimia sen mukaan.  Sodat lopetetaan vain lopettamalla sodituttamisesta hyötyminen!

---

*) Rostec-konserni (Государственная корпорация "Ростех", tranl: 'Gosudarstvennaja Korporatsija "Rostekh"') on venäläinen teollisuusryhmittymä johon Venäjän valtio on koonnut aseteollisuuden yrityksensä ja tuotantolaitoksensa, n. 800 teollisuuslaitosta ja n. 200 tutkimuskeskusta kaikkiaan.

**) Robert Cooper (s. 1947) toimi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavana pääjohtajana, aikaisemmin m.m. Tony Blair:n avustajana.  Suora lainaus hänen esseestään vuodelta 2002: "The challenge to the postmodern world is to get used to the idea of double standards. Among ourselves, we operate on the basis of laws and open cooperative security. But when dealing with more old-fashioned kinds of states outside the postmodern continent of Europe, we need to revert to the rougher methods of an earlier era - force, pre-emptive attack, deception, whatever is necessary to deal with those who still live in the nineteenth century world of every state for itself." (lähde: Robert Cooper: The Post Modern State (essee); The Observer (paperiversio); 7.4.2002, netissä: The Guardian; Robert Cooper: The new liberal imperialism,; ipse dies).

Maailmanpolitiikan arkipäivää

Päädyinpä hieman keräämään yhteenvetoa maailmanpolitiikan arkipäivästä nykykatsannossa. Horisontiksi asetin vuoden 2025 heinäkuun lopun keskellä mätäkuuta ja kohteena valikoitsemani merkittävät tapahtumat maailmalla ja osittain täälläkin, aloittaen näkyvimmästä eli Ukrainasta.

Ukrainassa on parhaillaan menossa edelleen jatkuva Venäjän hivuttava eteneminen samaan aikaan kun USA yrittää siirtyä uusiin seikkailuihin silti kasvonsa säilyttäen.  Se ei halunne uutta Vietnamia tai Afganistania joista lähtivät n.s. "häntä koipien välissä" vaikka nykyään priorisoikin Kiinan ja Iranin tärkeimmiksi vastustajikseen.  Siis Donald Trump:n hallinto pyrkii ikäänkuin neuvotteluratkaisuun jossa USA voi vetäytyä "kasvonsa säilytäen" ja Trump saattaa luoda rauhantekijän mainetta itselleen, haaveillessaan Nobel:n rauhanpalkinnosta.

Volodymyr Zelensky:n hallinto ei enää ole USA:n nöyrä vasalli vaan EU:n ja NATO:n länsieurooppalaisten eliittien, Suomi mukana, yllyttämänä pyrkii jatkamaan sotaa jonka näyttää silti olevan väistämättömästi häviämässä.  Sodan joka on ollut USAn etupiirin laajentamista  ja vuolasta kassavirtaa sotateolliselle kompleksille oligarkkien sivuvirtoineen samalla kun Vladimir Putin:n hallinto on pyrkinyt pysäyttämään lännen etenemistä.  Kiovan johtajat näyttävät hirttäneen itsensä niin sodankäyntiin että menettäisivät hillotolppansa jos ja kun se tulee loppumaan.

Lähi-Idässä jatkuu Israelin Eretz Israel -projekti *).  Se on elimellinen osa USA:n hajota ja hallitse -politiikkaa (divide et impera) Levantissa jossa se haluaa halllita öljyn tuotantoa ja sen kuljetusta sekä myös muita tavaravirtoja Suez:n kautta.  Israel tekee USAn "likaista työtä" pommittamalla vieraita maita ilman n.s. kansainvälisen yhteisön (lue: Lännen ylivaltapyrkimykset USAn johdolla) tuomiota. Sellainen olisi tullut välittömästi jos asialla olisi joku muu kuin oma liittolainen ja haluttu kumppani.  Nyt jotkut polititikot, m.l. suomalainen eliitti, laitetaan hieman heristämään sormea ja sanomaan että "hyi, ei noin saa tehdä" mutta asekauppa ja rahavirrat jatkuu kuten ennenkin, myös Suomesta.  Samalla palestiinalaisten tappaminen ja sorto jatkuu entosellään.  Nyt jo avoimesti puhuvat palestiinalaisten pakkosiirroista Donald Trump:n maalaillessa kiinteistöbusineksiään Gaza:an.

Kiina jatkaa nousuaan taloudellisena ja sotilaallisena mahtina mutta tekee sen sotimatta.  Kiinan kommunistisen puoleen nykyinen puoluejohtaja Xi Jinping asettuu hienosti vanhaan kiinalaiseen perinteeseen jossa linjat on pitkiä ja historiallisia.  Kun Mao Zedong:n aika osoitti ettei kapitalismin yli voi loikata niin nyt he käyvät kapitalismia "pikakelauksella" ja "sosialismi kiinalaisin ominaispiirtein" on jossakin tämän vuosisadan puolenvälin jälkeisessä ajassa. Heidän historiansa ei siis kulje kvartaaleittain vaikka kapitalismia elävätkin.

Kiina ei sotkeudu kauppa- ja projektikumppaniensa sisäisiin asioihin lännen tapaan joten se on yhä halutumpi kumppani esim afrikkalaisille maille jotka ovat maailman ihan viimeisiä vielä loppuun saakka kapitalisoimattomia alueita.  Jotkut niistä vielä melkein feodaalisia klaanihallintoja läntisten siirtomaaisäntien kouluttamine sotilaseliitteineen.  Samaan aikaan Kiina osoittaa kasvavalla armeijallaan Taiwanin **) kuuluvan "yhden Kiinan politiikan" mukaisesti Kiinaan yhtenä sen maakuntana ollen vain (pitkän) ajan kysymys koska se konkretisoituu.

Kiinan ohella BRICS jatkaa merkityksensä kasvattamista vaikka on poliittisesti hyvinkin erilaisten maiden varsin löyhä taloudellinen yhteenliittymä. Se on kasvanut Kiinan, Venäjän, Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan muodostamasta liitosta kymmenen maan kokonaisuudeksi (Argentiina luopui Javier Milei:n valtaannousun jälkeen jäsenyydestä).  Lisäksi on 13 kumppanimaan verkosto.  Merkittävä uusi avaus on myös BRICS:n oma kehityspankki eli New Development Bank.  BRICS:llä on myös muita kehityshankkeita vaikkei se näyttäisi pyrkivänkään EU:n kaltaiseksi valtioliitoksi saati yhteisvaluutta-alueeksi.  Joka tapauksesta se on kasvanut merkittäväksi taloudelliseksi vaikuttajaksi: Se on jo suurempi taloudellinen tekijä kuin G7 (liki kaikilla muilla mittareilla paitsi sotilasmenoilla mitattuna) ja sitä se on etenkin keskisessä Euraasiassa. Sen ehkä merkittävimpiä vaikutuksia on sen pyrkimys käydä kansainvälistä kauppaa useilla eri valuutoilla USAn Dollarin asemesta ja se on myrkkyä USAn äärimmäisen velkaantuneelle kansantaloudelle.  BRICS jatkanee kasvuaan sekä jäsenmäärältään että talouksiensa koolla tullen yhä merkittävämmäksi taloudelliseksi ja poliittiseksi toimijaksi. 

Arktisella alueella myös meno jatkuu. USA Donald Trump:n johdolla havittelee Grönlantia sen kaivannaisten ja strategisen sijainnin takia osaksi USA:sta.  Sama juonne lienee muiden seassa myös puheissa Kanadasta USA:n 51. osavaltiona. Olisihan USA:lla ihan eri painoarvo kiistassa Pohjoisen Jäämeren mineraalivaroista m.m. Lomonosovin harjanteella ja muuallakin jos Washingtonilla olisi koko Pohjois-Amerikan pohjoinen rannikko.  Samaan aikaan Venäjä vahvistaa armeijansa oloa omalla rannikollaan ja varmentaa Koillisväylää sekä arkista merenpohjaa itselleen.  USA havittelee oikeata jäänmurtajalaivastoa alueelle ja siihen haluaa itsensä sitoa myös suomalainen eliitti halullaan myydä jäänmurtajataosaamista. Sitä toki on ja sille pitäisi saada laajemmat markkinat mutta USA:n jäänmurtajat ovat osa sen laivastoa eikä sille laivoja toimittavat ole itsenäisiä.  Riskit on siis niin valtavat ettei nykyinen eliittimme taida sitä ymmärtää, tai ainakaan haluta ymmärtää.

USA rakentaa myös Tyynellä valtamerellä sotaliittoaan.  Se muodostaa Australian kanssa AUKUS-liittokuntaa jossa myös UK on omalla vähenevällä painoarvollaan (UK ei enää ole imperiumi vaikkei Lontoossa sitä välttämättä ollakaan sisäistetty, vielä) mukana.  Se on johtanut m.m. Australian uhmaamaan ydinsulkusopimuksen (1968) henkeä ydinkäyttöisillä mutta (vielä) ydinaseettomilla sukellusveneillään.

Samalla m.m. Australia yrittää painostaa Tyynenmeren valtioita jotka yrittävät pitää yllä suhteita myös Kiinaan.  Sen on saanut kokea m.m. Nauru johon Australialla on poliittinen ja taloudellinen alistamissuhde.  Oma juonensa on myös Filipiinien kohtalo vanhoine USA-laisine painolasteineen ***) 

Samaan aikaan Kiina kokee itselleen hyödylliseksi uittaa laivastoaan yhä kauempana omilta rannoiltaan ja Etelä-Kiinan meren riutoilta joita se yrittää omia kiistellen niistä naapureidensa kanssa.  Vastakkainasettelu siis sielläkin kehittyy.

***

Edellä esittelin muutamia maailmanpolitiikan kipupisteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on toki muuallakin.  Ne kuitenkin riittäkööt, tällä kertaa, esimerkeiksi laajemmasta kuviosta historian kehityksen tässä vaiheessa.  Koko II Maailmansodan jälkeisen ajan sodan "länsiliittoutuneet" USAn johdolla ovat hallinneet maailmanpolitiikka, mitä nyt NL yritti lyödä kapuloita rattaisiin, joskus paremmalla, yleensä huonommalla menestyksellä.  Se vaihe päättyi NL:n romahduttamiseen jolloin Francis Fukuyama:n silloisten puheiden mukaan historia pysähtyi ja luultiin siirrytyn ikuiseen USA-johtoiseen kapitalismiin ****).  Nyt, vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumista *****) lähtien tuota kehitystä on Venäjä pysäyttänyt. Toisaalta Venäjä on alkanut laittaa tosissaan hanttiin vaikka lännellä on vankka suunnitelma ja toisaalta Kiina on noussut maailman suurimmaksi taloudeksi ja kiihdyttää etumatkaansa.  Yhdessä muun BRICS:n kanssa ne muuttavat maailmaa yksinapaisesta lännen hallinnasta moninapaiseksi- ja tahoiseksi sekä valuuttaiseksi verkostoksi.

Taustalla näyttäisi vaikuttavan brittimaantietelijä Halford Mckinder:n (1861-1947) kehittämä "Heartland Theory" ******) (suom. "sydänmaateoria").  Sen mukaan se joka hallitsee maailman "vipu-/napa/sydän-aluetta", hallitsee maailmaa. Tuon keskuksen hän sijoitti Keski-Aasian pohjoispuolelle ja Uralista itään.  Ja sinne tuntuu edelleenkin maailman valloilla olevan hinku.  Venäjä ja Kiina hallitsevat sitä (pivot area) nyt liittolaisina ja yhdessä keskiaasian tasavaltojen (Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan) kanssa.  Länsi (crescent), nykyisin Läntisenä arvoyhteisönä tunnettu, yrittää sitä saada käsiinsä kun samaan aikaan "itä" yrittää purkaa sitä uhmaavaa liittokuntaa. 

Kuva: Halford Mckinder:n käsitys napa- ja kehäalueista (1904)

Tokikaan Mckinder ei voinut nähdä kaikkia myöhemmin vaikuttavia seikkoja kun oli viktoriaanisen ajan tieteilijä.  Silti tuo asetelma on hyvinkin ajankohtainen sillä myös myöhemmät hillipohjaisten polttoaineiden tuotannon ja logistiikan sekä valuuttadominanssien vaikutusalueet noudattelevat mielenkiintoisella tavalla hänen hahmotelmiaan.  Suurin muutos lie vain n.s. anglo-saksisen maailman navan siirtyminen Lontoosta Washingtoniin.  Muutos jota ei viktoriaanisessa imperiumissa elänyt olisi voinut kuvitellakaan.

Suomi on Mckinder:n laskelmissa kehää ja siihen meidän eliittimme on meitä hirttämässä. Perinteisesti jo rautakaudelta lähtien olemme olleet idän ja lännen rajalla.  Välillä meitä on yritetty liittää milloin kumpaankin osapuoleen ja lähihistoriamme aikana entistä vahvemmin kehän sotaisiin liittokuntiin, aikaisemmin keisarilliseen Saksaan, Natsi-Saksan "Neuropa:an" (t.m.n. Neuordnung) ja nyt Euroopan unioniin (EU) ja NATO:on.  Tässäkin navan siirros Berliinistä Washingtoniin on enemmän sivuseikka ja riippuvuuden hakeminen ydintä.

Emme siis elä mitään poikkeuksellisia aikoja, vaikka aikalaisista onkin yleensä mukava niin ajatella omasta ajastaan, vaan elämme osaamme suuremmassa ja pidemmässä jatkumossa.  Se ei ole silti determinismiä vaan vain todennäköisiä valintoja mahdollisuuksien rajoissa. Siis vaihtoehtoja on.

Miten siis me ihmiset oppisimme lukemaan maailman tapahtumia ja tekemään objektiivisia johtopäätöksiä joita toimeenpannessamme lopetamme nämä vastakkainasettelut ja opimme elämään rauhassa keskenämme?  Kanssalaisina maailmankylässä.  Meitä suomalaisia koskettaa erityisesti hirtetäänkö meidän jonkin osapuolen imperialistisiin valloitus- ja ylivaltasuunnitelmiin vaan osaammeko navigoida niiden välistä?

---

*) Eretz Israel (suom: Israelin maa) on sionistien Maailman sionistijärjestön (hebr: הַהִסְתַּדְּרוּת הַצִּיּוֹנִית הָעוֹלָמִית; transl: HaHistadrut HaTzionit Ha'Olamit) perustavassa kokouksessaan Genevessä 1896 Theodor Herzl:n (1860-1904) johdolla aloittama projekti jossa on tarkoitus valloittaa n.s. Eretz Israel:n alue eli Suur-Israel rotu- ja uskontopuhtaaksi sionistiseksi valtioksi. Alueen on tarkoitus ulottua "joelta joelle ja mereltä autiomaahan" eli Niililtä Eufratille ja Välimerestä Syyrian autiomaahan ellei peräti Persianlahden pohjukkaan.

**) Taiwan on saari Kiinan kaakkoisrannikon edustalla. Vanhin nimitys lie "Liuqiu" (流求) n. vuodelta 638. Myöhemmin portigalilaiset siirtomaaisännät nimesivät saaren "Ilha Formosa:ksi" (suom. "Kaunis saari") 1500 luvulla. Seuraavalla vuosisadalla kiinalaiset nimesivät sen "Taiwan:ksi" paikallisen Taivoan-kansan mukaan. "Kiinan tasavalta" (ROC) siitä tuli Tšiang Kai-šek:n saman nimisen hallinnon vetäydyttyä sisällissodan tappion myötä saarelle. Hänen hallintonsa seuraajat hallitsevat saarta edelleenkin USA:n avustuksella.

***) Filippiinit oli käytännössä pitkään USA:n siirtomaa. Se oli Espanjan siirtomaa Fernão de Magalhães:n (1480-1521) saapumisesta 1521 USAn-Espanjan sotaan 1898 saakka. Per viam: Magalhães tapettiin Filippiineillä hänen sotkeennuttuaan paikallisten kuningaskuntien erimielisyyksiin.  USAn voiton  jälkeen filippiiniläiset soti USAa vastaan aina vuoteen 1913 mutta saaret oli sen miehittämiä kunnes se sai II Maailmansodan jälkeen nimellisen itsenäisyyden. Alistussuhde ei silti päättänyt ja jatkuu jollakin tasolla edelleenkin. Se näkyy m.m. Filippiinien hallinnon ulkopolitiikassa jossa USA ei anna se normalisoida suhteitaan Kiinaan.

****) USA-lainen valtiotieteilijä ja poliittinen taloustieteilijä Francis Fukuyama ennusti NL:n romahduttamisen yhteydessä esseessään "End of History?" historian loppua ja kapitalismin ikuista voittoa jota hän nimitti eufemismeilla "liberalismi" ja "vapaa markkinatalous". Hän on myöhemmin pyörtänyt kirjoittamansa. Toisaalta "historian loppu" on vanhempi konsepti. Jo Thomas More (1478-1535) Friedrich Hegel (1770-1831) ,Vladimir Solovjov (1853-1900) kirjoittivat siitä.

*****) Vuonna 2008 Sakartvelon hallinto Mikheil Saakašvili:n johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa tulitaukosopimuksen nojalla olleiden rauhanturvaajien kimppuun. Venäjän armeija saapui lopettamaan Sakartvelon armeijan hyökkäyksen ja ajoi sen pois. Tapaus kiihdytti Etelä-Ossetian ja Ahasian itsenäisyyspyrkimyksiä ja lähensi niiden hallintoja entisestään Venäjään.

******) Halford Mackinder: "The Geographical Pivot of History" (essee); The Geographical Journal, Vol. 23, No.4, (huhtikuu 1904). Alk. luento Royal Geographical Society:ssä. Per viam: Samaa kuviota "anglosaksinen länsi c. Euraasia" käytti George Orwell (1903-1950, oik. Eric Blair) romaanissaan "Nineteen Eighty-Four" kuvaamaan Oceanian ulkopolitiikkaa.

Vasemmiston rauhanvoimat eksyksissä

 Viime aikoina olemme saaneet nähdä kummia. Jo vuosien ajan läntisen maailman vasemmisto on siirtynyt tukemaan sotimista ja jättänyt suosiolla sodan vastustamisen äärimmäiselle oikeistolle, myös meillä. Se on valtava paradoksi ja vaatii melkoisia älyllisiä rekkiliikkeitä ja häränpyllyjen heittämistä jotta sellaiseen taipuu.

Ensinnä vasemmisto, jopa sosialidemokraateista vasemmalla olevat, ovat lähteneet liki kritiikittä tukemaan USA:n imperialismia joka aiemmin oli heille mitä herättävin punainen vaate. Kaikkihan muistamme Vietnamin-sodan vastustamisen ja kuinka etenkin USA:ssa rauhaa ajavat, vasemmisto etunenässä pakotti establismentin ja sotateollisuuden lopettamaaan sotiminensa.  Sen jälkeenkin on vasemmisto yleensä vastustanut sotia, ainakin monia niistä. Nyttemmin enää vain Palestiinan tilanne aiheuttaa rauhantahtoisia väristyksiä vasemmassa valtavirrassa.

Sen sijaan monet vasemmistot ovat tukemassa USAn etupiirin laajentamista m.m. Ukrainassa. Siellähän kaikesta propagandasta huolimatta kyse on että Läntinen Arvoyhteisö*) levittää USAn johtaman lännen, venäläisten nimittämänä "kollektiivinen länsi", valtapiiriä kohti Venäjän ydinalueita vastoin 1990-luvun alussa läntisten johtajien antamia "not an inch eastwards" -lupauksia. Niiden mukaan edes Saksojen yhdistymisessä itäisistä DDR:n perintömaista ei pitänyt tulla NATOa. Nyt ovat Suomen itärajalla ja Dneprillä ja Baltiassa sekä havittelevat Keski-Aasiaa.  Jotkut puolalaiset katselisivat jo mielellään mökinpaikkoja Smolenskista asti kuten Väinö Linna "Tuntematon sotilas" -kirjassaan ennustavasti kirjoitti. Tästä tulee mieleen brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinder:n n.s. "Heartland Theory"**) maailmanpolitiikan mannerlaatoista.

Toisaalta äärimmäinen oikeisto esiintyy lännen sotia vastaan. He, Ranskan Kansallinen rintama (Rassemblement National), Saksan Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland), Italian veljet (Fratelli d’Italia) jakeitäheitäonkaan tekevät sen taktisista syistä. He haluavat osoittaa olevansa establismentiä vastaan kun systeemi on systeemisine vasemmistoineen on lähtenyt sotatielle. Toisenlaisissa oloissa he olisivat ensimmäisinä kalisuttamassa aseita.  Tätä asennetta voisi verrata ranskalaisten 50-luvun populistiseen poujadismiin***), eikä se ole vierasta täkäläisillekään oikeistopopulisteille.  Oikeasti he vain ohjaamavat ihmisten tyytymättömyyttä kulloinkin mihinkään vaikuttamattomaan populsitiseen älämölöön kun tarkoituksensa on pitää ihmisten mielenkiinto poissa sellaisesta joka oikeasti muuttaisi maailmaa.

Suomen vastaava oikeisto Perussuomalaiset tekevät sen toisin: he ovat innolla mukana sotarintamassa ja saaneet jopa ison osan vasemmistosta tukemaan sotapolitiikkaa kuten Vasemmistoliiton tukemaan hävittäjäkauppoja USAn kanssa, kasvattamaan asevarustelumäärärahoja ja syytämään rahaa ja muuta tukea Ukrainan banderistoille****). Viimeisimpänä muttei varmaan viimeisenä puolueen Eu:n parlamenttiin siirtyvä puheenjohtaja Li Andersson halusi siivota parlamentin vasemmistoryhmän "putinisteista" joina hän pitää sotaa ja tappamista vastustavia, ihan kuten oikeistossa vaaditaan Neuvostoliiton jälkeistä lustraatiota eli puhdistusta.  Siivottaviin kuulemma kuuluu m.m. irlantilaiset Clare Daly ja Mick Wallace, suorasanaisia rauhanpuolustajia, edistyksen ja tasa-arvon edistäjiä.  Rauhan puolelle ja sotaa vastaan on jäänyt Suomessa vain marginaalinen SKP ja muutamat lähinnä anarkistiset kuppikunnat.  Ainoa linkki poliittista merkitystä omaavasta vasemmistosta on säilyttänyt yhteytensä rauhaan vain Palestiinan kohdalla - toki hyvä, että edes siellä mutta asenne on kovin vääristynyt ja kaksinaismoralistinen.  Puolueessa jopa syrjitään niitä jotka uskaltavat vastustaa NATO:a ja asevarustelua, kuten esimerkiksi Johannes Yrttiahoa.

En halua silti vielä menettää toivorikkauttani ja haluan uskoa puoluevasemmistoista vielä löytyvän oikeaa rauhantahtoa mutta he ovat vain tehneet onnettomia taktisia valintoja halutessaan profiloitua eroon kapitalistisesta Venäjästä ja siihen edes jollakin tavalla myötämielellä suhtautuvista.  Silloin hyökkäävät myös asialliseen ja objektiiviseen suhtautumiseen pyrkivien kimppuun ja joutuvat asettumaan sotaa riekkuvien rinnalle.  Venäjähän pyörittää äärikapiatalismia pikakelauksella Neuvostoliiton romahduttamisen jälkeen.  Sen presidentti Vladimir Putin on myös tiukka "kapitalistisen tien kulkija" kuten Kiinassa aikoinaan aatteelliset hortoilijat määriteltiin kunnes huomasivat että kapitalismi on elettävä välistä ennen sosialismia. Venäjällä Putin ja kumppaninsa tuskin edes näkevät kiinalaisten tavoin prospekteja sosialismista, tai jos näkevätkin, eivät niitä halua käyttää.  Hänen politiikkojaan kannattaakin vastustaa mutta toivoisin se tehtävän tosiasioihin perustuen ja analyyttisesti sekä silti säilyttäen konkreettisen rauhanhakuisuuden.

Toivon siis järjen voittavan tältäkin osin eurooppalaisessa vasemmistossa ja heidän palaavan rauhantahtoiseen ja hakuiseen politiikkaansa eli perinteisiin vasemmistolaisiin arvoihin: 

"viha vaino pois, rauha parempi ois" 

kuten Hiski Salomaakin (1891-1957), t.m.n. Hiskias Mättö, aikoinaan lauloi.  Silloin myös vastustamme äärioikeistoa

"puhtain asein, puhtaan asian puolesta"

---

*) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

**) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli The Royal Geographical Society:ssä pitämässään luennossa "The Geographical Pivot of History” (1904) n.s. "Heartland Theory:n".  Luento julkaisitiin myöhemmin seuran lehdessä esseenä.  Sen mukaan Euraasia on maailman keskus ja sen n.s. pivot- eli napa-alue Keski-Aasian alue Kaspian merestä koilliseen pitkälle Siperiaan. Euraasia sen ympärillä on keskeinen alue ja sen ulkopuolella ulompi "cresent" eli sirppi johon m.m. anglosaksinen maailma kuuluu.  Maailmanpolitiikan kiemurat selittyvät noiden kahden välisellä kamppailuna navan hallinnasta.
M.m. Eric Blair (1903-1950), t.m.n. George Orwell käytti asetelmaa teoksessaan "Nineteen Eighty-Four" kuvatessaan Oceanian, Euraasian ja Kaukoidän suhteita.

**) Boujadismi tarkoittaa ranskalaista oikeistopopulistista "Union de Défense des Commerçants et Artisans" (UDCA) liikettä jonka perusti Pierre Boujade (1920-2003) vuonna 1953. Se aloitti verojen vastustamisella mutta laajensi kaikenlaiseen oikeistolaiseen liikehdintään järjestäytyneitä yhteiskunnallisia instituutioita vastaan kerätäkseen kannatusta niiltä jotka kokivat keskiluokkaisen sosioekonomisen asemansa olevan vaarassa.  Erityisesti he vastustivat ammattiyhdistysliikettä.  Meidän perussuomalaisemme vertautuvat boujadisteihin eikä moinen ajattelu ole kadonnut Ranskastakaan.

****) Banderistat ovat ukrainalaisia äärioikeistolaisia ja natseja jotka pitävät idolinaan II Maailmansodan aikaista natsikollabotööriä Stepan Banderaa (1909-1959).  Hän on myös virallisen Kiovan hallinnon sankari.

Rajaselkkaus ratelien tapaan

 Viimeaikoina on julkisuudessa pidetty älämölöä Venäjän vastaisen rajan raja-asemille tulleista hieman tavanomaista useammista turvapaikanhakijoista. Tulijat ovat pääasiassa Lähi-idästä ja muista lännen masinoimista kriisipesäkkeistä joissa länsi harjoittaa uuskolonialistista "divide et impera" ja "imperare per chao"-politiikkaansa. Asiaa ovat pitäneet esillä lähinnä keltaiset bulevardilehdet ja Petteri Orpon hallituskoaliition oikeistolaisimmat piirit, lähinnä Perussuomalaiset.

Kaaosta ja turvapaikanhakijoiden tulvaa rajalla

Tilanne on esitetty muka Venäjän hallinnon hybridioperaationa (jota tosin kukaan ei oikeastaan osaa määritellä).  Lisäksi on spekuloitu kuinka joukossa saattaa olla "vihreitä miehiä" soluttautumassa sekä ties mitä rikollisia.  Heistä on rakennettu kuplaa kansalliselle turvallisuudelle aiheutetusta uhasta tietoisena Kremlin hallinnon politiikkana ja erityisenä Vladimir Putin:n kieroutena. Oikeasti sellaiset rikolliset saadaan kiinni asiallisessa turvapaikkahakemusten käsittelyprosessissa ja poimittua saamaan ansaitsemansa seuraamukset teoistaan.  Mitään konkreettisia todisteita ei kuitenkaan ole pystytty esittämään Venäjän viranomaisten olevan asialla.  Kyse lienee turvapaikanhakijoiden itsensä keskuudessa kiertävien huhujen ja tarinoiden vaikutuksesta sekä myös turvapaikanhakijoiden kuljettamisella businessta tekevien markkinointikikoista.

Oikeasti turvapaikan hakemisen oikeus on yksi ihmisoikeuksista ja sen estäminen on laitonta ja kansainvälisten sopimusten vastaista. Niin, vaikka monet, esimerkiksi Baltianmaat ja Puola Venäjän ja Valko-Venäjän vastaisilla rajoillaan sekä Kreikka ja Italia Välimerellä sekä UK Englannin kanaalissa ovatkin niin menetelleet.

Nyt Orpon hallitus ja eritoten sen Perussuomalaiset ministerit, etunenässä valtiovarainministeri Riikka Purra, sisäministeri Mari Rantanen ja oikeusministeri Leena Meri ovat touhunneet luoden mielikuvaa suuresta ongelmasta ja erityisestä uhkasta. Mukaan on persuuntunut myös oikeistolaisimpia kokoomuslaisia.  On leikitty Venäjän vastaisen rajan raja-asemien sulkemisella vaihe vaiheelta. Nyt enää on yksi, Raja-Joosepin asema auki, sekin kai rajoitetusti. Luultavasti sulkevat pian senkin.

- Ulkoisilla uhkilla peitetään sisäpolitiikan ongelmia -

Oikean meihin kohdustuvan uhkan asemesta lienee kyse hallituksen ja erityisesti sen perussuomalaisten jäsenten kampanjasta peitellä politiikkaansa, n.s. "hyvää hallitusohjelmaa" ja sen herättämää vastustusta m.m. AY-liikkeessä. Lisäksi juuri ennen tätä oli liikkeellä paljonkin juttua perussuomalaisten kytköksistä terrorismisuunnitelmia tehneisiin ja sellaisiin valmistautuneisiin äärioikeistolaisiin.  Sellaisessa tilanteessa on perinteisesti haettu ja rakennettu ulkoisia uhkia peittämään kotoisia ongelmia.  Sehän on ihan kansainvälisesti tunnistettu ja käytetty metodi.

On myös spekuloitu Perussuomalaisten jo pitemmän aikaa esillä pitämillä tavoitteillaan maahanmuuton rajoittamisesta ja turvapaikanhakemisen minimoimisesta.  Siihenkin tämä episodi sopisi.

Toisaalta jupakka liittyy myös saumattomasti asemaamme osana USAn etupiiriä, NATOssa, EU:ssa ja muutenkin, ja sen hybrisotaan Venäjää vastaan. Ihan kuten Halford MacKinder kuvasi esseessään "The Geographical Pivot of History" esittelemässään "Heartland Theory":ssä (The Royal Geographical Society; 1904). Siitä voidaan suoraan johtaa samat asiat Venäjän hajottamisesta jotka m.m. Zbigniew Brzezinski on dokumentoinut teokseensa "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997). Meidät on viety osaksi USAn etupiiriä vahtimaan noita imperatiiveja ja USAn kansallisia etuja eikä meillä oikeasti ole omaa valtaa omiin tekemisiimme. Meidän on ulvottava muiden susien joukossa osana "läntistä arvoyhteisöä" jota m.m. Martti Ahtisaari lanseerasi. Silloin meillä ei ole tilaa huolehtia naapurisuhteistamme omia etujamme edistääksemme.  Sehän edellyttäisi asiallisia ja tolkullisesti hoidettuja yhteyksiä jolloin rajoja pikemmin madallettaisi kuin rakennettaisi aitoja, ihan ETYK:n kolmannen korin hengessä ja kirjaimessa.

Johan nyt on markkinat

Jo pitemmän aikaa on puhuttu kaikennäköistä sähkömarkkinoista. Se on osa päällä olevaa energiakriisiä. Erilaiset tahot ovat tarjonneet erilaisia ratkaisuja, markkinavoimista yhteiskunnan poliittiseen säätelyyn.  Nyt viimeisin tarjottu ratkaisu on ollut hintakatot ja Sanna Marin:n hallituksen lista: kertakorvaus, laskujen jaksotus ja ns Windfall-vero sekä hintakaton selvittäminen.  Tarinaa vatvottaessa kannattaisi kuitenkin muistaa muutama asia.

Reagoinnissa hintojen nousuun on kovinta ääntä saaneet aikaan oikeistopopulistien yritykset lyödä poliittista mynttiä tilanteella, ihan maahanmuuttajien ja bensanhinnan tapaan: ohi ja yli eikä vahingossakaan asiaa. Unohtamatta tietenkään populistien kestovastustajaa n.s. Vihreää siirtymää. Toisille se on pahin syyllinen ja toisille Venäjä.  Jälkimmäiseen takertuvat n.s. Läntisen arvoyhteisön narratiiviin kiinnittyneet.

Nykyinen energiakriisi alkoi kahdesta tekijästä: 1) USA:n käynyt taloussotaansa jo vuosikausia ja yksi osa sen offensiivejä on ollut torpedoita Venäjän energiakauppaa m.m. saadakseen omaa särötettyä LNG:tään eurooppalaisille, lähinnä EU, markkinoille. Siinä se on pitkälti onnistunut.  2) Merkittävä tekijä on myös ollut EU:n halu siirtyä pitkäaikaisista kaasun toimitussopimuksista ns SPOT-markkinoille käymään kauppaa "päivän hinnoilla" kun oltiin tilanteessa jossa markkinahinnat olivat pitkiä sopimuksia alhaisempia.  Yhä alempia hintoja odotellessa jättivät keväällä ja kesällä 2021 kaasusäiliönsä täyttämättä, Reaktio oli, tietenkin, että kysynnän kasvaessa hinnat nousivat ja varastot olivat edelleen vajaita. Syylliseksi osoitettiin Venäjä joka ei muka toimittanut kaasua vaikka sitä ei oltu edes tilattu.

Samaan syssyyn on osana laajempaa hybridisotaa yritetty sanktioida kaupankäyntiä Venäjän kanssa ja yritetty syyttää siitäkin Venäjää. Ihan jo haluttomuudesta toimittaa kun samalla länsi on estänyt maksujen päätymisen myyjälle.  Osana on vielä sabotaasi Nordstream-putkia vastaan sekä Saksan hallintoviranomaisissa kuin fyysisesti itse putkiakin vastaan.  Keinotekoisena keppihevosena käytetään Ukrainan sotaa jonka taustalla on lännen haluttomuus neuvotella OSCE:n tunnustamasta "jakamattomasta turvallisuudesta" ja into jatkaa USA:n etupiirin laajentamista kohti Venäjää.

Eikä vähiten tilanteeseen ole vaikuttanut kummalliset käsitykset meillä vallitsevasta talousjärjestelmästä.  Me elämme kapitalismissa, kapitalismiksi kuten Hannu Taanila on muotoillut.  Se tarkoittaa, että hinnat lähenevät aina markkinoilta saatavissa olevaa korkeinta mahdollista hintaa. Se on kaasulla läntisessä Keski-Euroopassa tuotettu sähkö ja sitä meidänkin hintamme seuraavat vaikkei täällä paljon kaasusta sähköä tehdäkään.  Siinä heiluu se kuuluisa Adam Smith:iläinen "markkinoiden näkymätön käsi".  Markkinoiden vapaus ei näytä enää kuitenkaan kelpaavan niiden autuutta saarnanneille kun kolisee omissa nilkoissakin.  SIlloin laskut pyritään "sosialisoimaan" kuten on tapana aatehistoriallisesti vääristellen käyttää sosialismia lyömäaseena.

Hintojen nousu aiheuttaa, tietenkin, kohtuuttomia vaikeuksia etenkin pienituloisille ja vähävaraisille.  Se ei tunnu kiinnostavan kun apua ollaan tarjoamassa pääasiassa isoja sähkölaskuja generoiville, niin sähkölämmittäjille kuin paljon muutenkin sähköä käyttäville.  Heikoimmassa asemassa olevat kaatuvat taas tässäkin ns. omavastuisiin vaikka varaa ei olisi senttiäkään mihinkään ylimääräiseen.  Unohdetaan jopa sähkönsäästöintoilussa, että juuri niiden nyt helpotettavien isompien sähkölaskujen maksajia pitäisi eniten kannustaa sähköä säästämään.

Oma lukunsa on kuinka erilaisilla poliittisilla keinoilla, sekä hallituksen toimilla että opposition ehdotuksilla pyritään tarttumaan vain oireisiin.  Unohdetaan, tarkoituksellako?, että iso osa sähköyhtiöistä on julkisen vallan omistuksessa. Moni on kokonaan kuntien omistama ja joissakin valtiokin mukana. jatkuvasta yhtiöittämisestä ja yksityistämisestä huolimatta silti ihan omistajaohjauksella voitaisi kohtuullistaa ylisuurien voittojen kahmimista. Mika Lintilän "verirahoiksi" Ukrainan sodan takia kutsumia voittoja.  Se alentaisi hintoja kaikkein tehokkaimmin. 

Helsinkiläinen Helen on päättänyt alentaa hintojaan, hyvä niin, mutta ei anna mahdollisuutta korkeampia hintoja maksamaan joutuvien äänestää sähkölaskuillaan kiskurihintoja vastaan ja hyötyä alennuksesta.  Tässä haiskahtaa kartelli-ajattelu joka ei helpota kuin pienen osan elämää.  Eikö tässäkään haluta antaa kilpailun edistää hintojen laskemista kuten talousjärjestelmämme kauneimmat mainoslauseet esittävät?

Kaikenkaikkiaan tämä, taas, antaa kummallisen kuvan meidän markkinataloudestamme, joka on eufemismi kapitalismille, ja sen puolesta elämöivien pikkupolitikoinnista.  Juurisyihin ei haluta pureutua mutta pelehditään oireissa, jopa hallitus populistiopposition tahdissa.  Lienee turha toivoa, että ensikevään eduskuntavaaleissa meno muuttuisi?

Viisumeista rauhaan

Yksi viimeaikojen kiihkein misorussistinen offensiivi on ollut yritykset kieltää venäläisiltä matkailijoilta pääsy EU:in kieltämällä heiltä turisti- ym. viisumit.  On pyöritelty erilaisia laillisia keinoja ja kovimmat vaatineet ehdotonta täyskieltoa heti tai ainakin jo eilen.

Yksi laillisuuskysymys on ollut Schengenin sopimuksen pykälät ja mitä siinä olevat turvallisuusriskit tarkoittavat. Toiset näkevät venäläiset turistit heti ja ainoastaan turvallisuusriskeinä ja jotkut toiset taas haluaisivat nähdä humanitaariset syyt päästää mieluisan opposition jäseniä turvaan.  On myös vertailtu CoViD19-pandemian vuoksi tehtyihin sulkuihin.

 
Ei ehkä kannattaisi suhtautua sopimuksiin ja lakeihin kuin rusinapullaan. CoViD19-toimien suhteen toimittiin sopimuksien puitteissa Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjeiden ja määräysten mukaan. Silloin oli ihan oikea vaara eikä se ole vieläkään ohi.

Turistit ovat turisteja eikä viisumit ole edes hidastetömssyjä oikeiden vakoilijoiden ja salaisten akenttien tiellä, siis jos sellaisessa maailmassa tykkää mieltään piehtaroittaa. He haluaisivat tuhlata rahojaan täällä ja muualla EU:ssa. Miksi emme antaisi heidän niin tehdä sillä ne kaikki on pois Venäjän federaation taloudesta ja myös sodankäynnistä, rahansiirtoa heiltä meille (oik. heikäläisiltä varakkailta meikäläisille yrityksille).

On myös keskusteltu m.m. pääministeri Sanna Marin:n käyttämästä sotatalous-termistä.  Me lienemme jonkinlaisessa sellaisessa, noin niinkuin laajassa katsannossa, koska olemme mukana "läntisen arvoyhteisön" taloussodassa ja sen sanktio-offensiiveissä. Lisäksi olemme sotkeutuneet auttamaan sodan yhtä osapuolta, Kiovan hallintoa myös aseellisesti vaikka meille on vakuutettu ettei meikäläisiä aseita saa päätyä konfliktialueille niiden osapuolten käsiin. Emmekä voi kiistää myöskään osuuttamme informaatiosodassa. Olemme siis mukana hybridisodassa ja sen mukaisessa taloudessa jossa sotapropagandalla yritetään vaimentaa kritiikkiä. Todelliset turvallisuusuhkat ovat toisaalla ja kohdistuvat ihan eri asioina meihin (vrt. ilmasto- ja muut ympäristökatastrofit sekä eriarvoistamisen sosiaaliset vaikutukset).

Kuitenkaan emme saisi unohtaa myöskään ETYK:n III koria joka puhui ja puhuu edelleenkin voimassa olevana sopimuksena vapaasta liikkumisesta, niin ihmisten kuin ajatustenkin. Sen on myös sanottu, jollei suorastaan aiheuttaneen niin, ainakin mahdollistaneen Neuvostoliiton romahtamisen/romahduttamisen. Nyt toimimme täysin päinvastoin ja rakennamme EU:sta Euroopan sisälle linnaketta jonne intra muro haluamme leiriytyä sotaleiriin hämärään. Valtaosa maailmasta on ekstra muro enkä yhtään ihmettelisi, että siellä pian ajatellaan ettei EU:ia ja sen jäseniä oikeasti tarvitse mihinkään.

Ja päälimmäisenä pitäisi päästä neuvottelemalla rauhaan jotta ukrainalaisten sotakärsimykset päättyisivät. Rauha olisi myös hyvä olla sellainen ettei toinen osapuoli pääsisi elvistelemään voitolla ja kuvittelisi voivansa jatkaa eikä toista osapuolta pitäisi saattaa asemaan jossa voidaan alkaa valmistella kostoa ja kärsimysten hyvittämistä uudella väkivallalla.

Amnestya päähän

 Amnesty International on julkaissut raportin "Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians" jossa se tuo esille kuinka Kiovan hallinnon armeija, AFU, on käyttänyt ihmiskilpiä ja siviili-infrastruktuureja sijoittaen asemiaan siviilien keskelle.  Raportti on heiltä ensimmäinen jossa edes kevyesti selvitellään Kiovan tekemisiä. Sen rinnalla lienee yli 40 raporttia joissa käsitellään Venäjän sotarikoksia. Siitä huolimatta "läntisessä arvoyhteisössä" on alkanut siekailematon ajojahti Amnesty:ä vastaan. Toisaalta toimittajat ja toisaalta monet julkisuuden henkilöt kertovat kuinka nyt loppuu Amnesty:n tukeminen ja on kuulemma irvokasta syyttää Ukrainaa mistään kun Venäjä ...

Oman likasankollisensa on saanut Amnesty Finland:n hallituksen jäsen, kosmologi Syksy Räsänen joka on uskaltanut puolustaa raporttia ja jopa vertailla puhetta Israelin tekemisistä palestiinalaisia vastaan Ukrainan tapahtumien kuvauksiin.

Ei ole paljoa auttanut Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johansson:n järkipuhe siitä mitä Amnesty on tehnyt ja miten se raporttinsa kokoaa.  Esimerkiksi se ettei paikallinen osasto ole mukana raporttien teossa koska eivät välttämättä ole objektiivisia ja saattaisivat joutua vaaraan jos olisivat.  Ukrainan osasto onkin tämän osoittanut syyttämällä kansainvälistä Amnesty:a siitä ettei siltä kysytty kun he olisivat pesseet Ukrainaa putipuhtaaksi. 

Näyttää, että täällä läntisessä arvoyhteisössä pitää olla falangit ammuttuna viivasuoriksi eikä ruodusta saa poiketa.  Sellaiseen syyllistyvien kohtalo on kolkko: heidän peikotetaan "putinisteiksi" ja se on pahinta mitä ihnehmolle voi nykymenossa täällä tapahtua.

Meille on Kiovan hallinto enkelöity niin puhtoiseksi ettei sitä puolustava, Volodymyr Zelensky:stä Azov:n pataljoonalaisiin etnonationalistisiin natseihin voi syyllistyä mihinkään väärään.  Heiltä siedetään niin rahojen siirtämiset veroparatiiseihin kuin II Maailmansodan aikaisten natsikollabotöörien ihannointi, puhumattakaan jo kahdeksan vuotta jatkuneesta sodasta Donbass:ssa.  Pienenkin epäilyksen varjon mahdollisuudenkin esittäminen on harhaoppia eikä sitä jätetä rankaisematta.  Sen sijaan toinen osapuoli on niin demonisoitu ettei heidän kaikinpuolisen pahuutensa pienintäkään epäilemistä sallita.  Moraaliasetelma on kuin hollywoodilaisessa ö-luokan banaanissa jossa hyvät lehmipojat listii pahoja punanaamoja.

Erityinen rikos tuntuu olevan jos yrittää hakea vertailtavuutta jossa yritettäisi suhteuttaa tapahtumia, tekoja ja tekemättä jättämisiä toisiinsa.  Sellainen tuntuu olevan kaikkein eniten kielletty.  Ilmeisesti se pahiten vaarantaa ennakkoluuloihin perustuvan maailmankuvan?  Sehän saattaa saada ihmisen ajattelemaan ja sen jälkeen ei mikään pyhäksi julistettu enää välttämättä olekaan pyhää.  Sen jälkeenhän saattaisi inehmo vaikka ajatella, että siinä missä Ukrainassa soditetaan proxy-sotaa USA:n etupiirin laajentamiseksi, myös meidän liittämisemme NATO:n rintamaan on sitä samaa.

Loppuun en malta olla lainaamatta joitakin säkeitä Otto Mannisen runosta "Pyhä sota".  Se tuntuu osuvan aina kun sotiin liittyvät kaksinaismoralismit ja tekopyhyydet ovat esillä:

...

Näet sota ei vaadi vain ruutia, terästä,
vaan ennen kaikkea henkeä erästä.

Niin, oikea henki! Sill' itsesi sonnusta,
kun on pyhä sota nyt kodista, konnusta.

Nykyaikainen sota on inhimillistä,
kuten sivistyskansa on kaukana villistä.

Kera kristityn kun soti valkoinen kristitty,
ain' onkin päät muotojen mukaan listitty.

Vain murhattu miehet, ei solvattu nunnia,
pyhä ollut on ain' alakuntoisten kunnia.

Pyhät niin hyvin peuhaajat penikkatautiset
kuin kuhnurit, tuhnurit maailmankautiset.

Mut entä kun vastass' on pimeä pakana?
Niin, ei nisun nimeä ansaitse akana!

Siin' ei sovi ennakkoluulojen liilija:
me armotta ammumme dum-dum-kuulia. 

(Kokoelmasta "Virrantyven"; 1925; W.S.O.Y.) 

Kari Enqvist ja tunnistamaton fasismi

 Olen monasti ollut Kari Enqvist:n kanssa samaa mieltä kun olen lukenut hänen kirjoituksiaan m.m. YLE/Uutisten kolumnipalstalta. Nyt kuitenkin hänen pläjäyksensä otsikolla "Armottoman hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa on parasta sanoa f-sana ääneen" sai minut provosoitumaan kiistakirjoittamaan.

Kirjoituksessaan Enqvist äityy analysoimaan Venäjää fasistiseksi ja vertaa sitä "il duce" Benito Mussolinin johtamaan Italiaan.  Minusta tällä kertaa Enqvist ei osu eikä upota.

Ensinnäkin Enqvist käyttää haperoa määritelmää fasismista. Hän "unohtaa" sen olevan yksi tapa äärimmäisen kapitalismin oloissa käyttää valtiota pitämään kansalaiset kurissa ja nöyrinä kapitaalien työvoimana (italialaisessa fasismissa korporativismiksi naamioituna, jota ei pidä sotkea syndikalismiin).  Venäjällä kapitalismi on vielä niin tuore yhteiskuntamuoto, että se pysyy pystyssä ilman väkivaltaista fasistista (tai natsi-) hallintoa.

Toisaalta Enqvist yhdistää Vladimir Putinin ja Mussolinin taustat.  Olihan Mussolini jonkin aikaa sosialistien leirissä mutta sieltä hän erkani hyvin nopeasti suur-italialaisine ja autoritaarisine haaveiluineen. Putin sen sijaan kasvoi Neuvostoliitossa joka ei ollut sosialistinen eikä hän koskaan liene ollut erityisen poliittisesti aktiivinen ennen NL:n hajottamisen jälkeistä nousuaan Boris Jeltsinin avulla Venäjän federaation johtoon.  Sinne hän päätyi pikemminkin pragmaattisena teknoraattina kuin poliittisina visionäärinä.

Enqvist tarinoi kuinka Putinin Venäjällä oppositio on tuhottu.  Niinhän ei ole vaan jopa maan toiseksi suurin poliittinen voima, Venäjän federaation kommunistinen puolue, on nimen omaan oppositiossa häneen ja hänen hallintoonsa nähden.  Sen sijaan n.s. "yhden prosentin oppositiota" on jonkin verran hillitty johtuen sen suorista kytköksistä vihamielisiksi katsottuihin länsitahoihin.

Sananvapauden kanssa on samanmoisesti.  Venäjän tiedonlevitteistä löytyy monenlaisia ääniä mutta valtaosalle niistä on yhteisenä piirteenä etteivät ne juurikaan levitä lännen valtablokin "ilosanomaa".  Toisaalta whataboutistisesti voisi katsella myös kuinka Venäjän hallintoon hiemankaan positiivisemmin suhtautuviin aviiseihin suhtaudutaan täällä "vapaassa" lännessä.

 Enqvist mainitsee myös sodat Putinin hallinnon välttämättömyyksiksi, "unohtaen" Venäjän päävastustajan USAn sotineen vielä enemmän kuin Venäjän.  Mihinköhän he ovat sotiaan tarvinneet? Toisaalta Enqvistiltä jää tarkentamatta, että Tshetsheniassa Venäjän federaatio kukisti kapinaa omalla alueellaan, Sakartvelossa sen hallinto Mikhail Saakasvilin johdolla hyökkäsi Etelä-Ossetiassa olleiden venäläisten et al rauhanturvaajien kimppuun.  Ukrainassa taas tilanne on hieman monimutkaisempi kuin vain Putinin tarve sotia.  Venäjän johtohan yritti pitkään erilaisia neuvotteluja onnistumatta USA:n ja muun lännen kanssa. Kyseessähän on jo Neuvostoliiton hajottamisesta jatkunut "not an inch eastwards" politiikan jatkumo eli USA:n harjoittama etupiirinsä laajentaminen.  Ukraina käy siinä proxysotaa USA:n auksiliaarijoukkoina.

Enqvistin käsitys fasismista on käsittääkseni rajoittunut.  Hän tekee siitä "vain" demokratian ja sananvapauden halveksuntaa sekä voimapolitiikan ihannointia, unohtamatta lännen demonisointia.  Ensinmainitut eivät ole järin kovassa kurssissa muuallakaan samaten kuin voimapolitiikkaa arvostetaan myös läntisessä plokissa.  Eikä Putinin tarvitse länttä demonisoida, se osataan tehdä täällä itsekin toimimalla juuri päinvastoin kuin juhlapuheissa julistetaan.  Sananvapauden osalta voisi seurata vaikka esimerkiksi Julian Assange:n kohtaloa ja demokratian osalta sitä millaiseksi hulinaksi presidentin saaminen USA:han on tehty.  Samoihan jo muuan Samuel Clemens (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, että "If voting made any difference they wouldn't let us do it."  Eikä hän todellakaan uhraa sivulaisettakaan fasismin oleellisimmalle puolelle eli taloudelle.

Kaiken kaikkiaan Enqvistin kirjoituksesta jää käteen täkäläiseen eli läntiseen "uuteen nornaaliin" oleellisesti kuuluva mustavalkoinen asetelma jossa osapuolet joko demonisoidaan tai enkelöidään yhteiskunnassa vallitsevan hegemonian puitteissa ja ohjaamana.  Tosin meno ei ole kovin uutta vaan kovinkin porvarilliskonservatiivista jatkumoa kuorrutettuna siistillä määrällä sekulaaria arvoliberalismia. Silti se edustaa tutuksi ja turvalliseksi koetun "status quo":n ja "modus vivendi":n jatkamista jotta kapitaalien omistajien ei tarvitsisi nukkua huonosti.  Mieleni tekisi vielä jatkaa tästä esimerkiksi Anna Kontulan viitoittamalla pikkuporvarillisuutta analysoivalla tiellä mutta jätänpä sen toiselle ajalle ja johonkin tulevaan kirjoitelmaani. Ei Enqvist sentään niin pahasti huitaissut ohi ja yleensä osuu paremmin.