Leivoksia Wahlroosille

Pankkiiri ja vakuutusyhtiön johtaja Björn Wahlroos on avautunut Helsingin Sanomissa.  Päälimmäisiksi asioiksi jälkeisessä keskustelussa on nostettu kaksi asiaa:  suhtautumiset väistyvään presidenttiin, Tarja Haloseen ja syrjäytymiseen.


Presidentin osalta Wahroosilla on ilmeisiä vaikeuksia ymmärtää, että presidentti valitaan presidentin vaaleilla ja se on eri asia kuin eduskunta ja sen vaalit.  Käsittämätätöntä kauppatieteiden tohtorin koulutuksen saaneelle ja niinkin paljon itseään lukemalla sivistäneelle ihmisille.  Wahlroosilta on jäänyt huomaamatta tai hän tieten tahtoen jättää välittämättä, että Halonen on valittu demokraattisesti presidentiksi ja äänestäjien enemmistö on sallinut hänelle erilaiset mielipiteet kuin valitsemalleen eduskunnalle, kaksi kertaa.


Presidentin puheista Wahlroos tarttuu erityisesti viimeisimmän uudenvuodenpuheen syrjäytymiskohtaan.  Siinä Halonen otti esille korrelaation terveyserojen kasvun ja tuloerojen kasvun välillä.  Hän esitti sen esimerkkinä kuinka "Taloudellinen eriarvoisuus hivuttaa vaikutuksensa elämän kaikille alueille". Tämä oli liikaa miljonääri Wahlroosille joka nimen omaan ajaa tuloerojen kasvua ja esittää sitä yhteiskuntaan hyvää tuovana voimana.


Wahlroosilla on jo 1960-luvulta lähtien ollut tapana olla n.s. besser-wisser ja mielipidepäällepäsmäri.  Jo silloin kun hän oli radikaalivasemmistolainen, n.s. SKP:n vähemmistöläinen, hän on tiennyt muita paremmin miten muiden tulee ajatella.  Sama ainainen oikeassa olemisen asenne on jatkunut myös kääntymyksen jälkeen ja taloudellisen aseman vahvistuminen on vain lisännyt arroganttiutta.  Mutta onhan aina tiedetty, että käännynnäiset ovat paavillisempia kuin paavi itse ja kun käännynnnäisellä on ollut jo ennen kääntymistään iso ego niin mihin mittoihin se kääntämällä onkaan kasvanut.


Wahlroos on sikäli oikeassa, että korrelaatio ei sinällään tarkoita syy-seuraus -yhteyttä. Hän esittää selitykseksi, ilman todisteita, että tietyt ihmiset eivät vain hoida terveyttään. Selitys haiskahtaa Ranskan kuningatar Marie-Antoinetten (Maria Antonia Josepha Johanna von Habsburg-Lothringen, 1755 – 1793) suuhun laitetulta "jos heillä ei ole leipää, syökööt leivoksia" -lausahdukselta*). Wahlroos nimittäin "unohtaa", että kyse on myös kyvystä eikä vain halusta. Lisäksi olisi hyvä huomata, että kyvyt ja käsitykset kyvyistä ohjaavat myös haluja.


Oikeasti pitäisi lähteä etsimään syy-seuraus -suhteen suuntaa: Onko huono terveys syy huono-osaisuuteen, s.o. sairauden vuoksi ei pysty huolehtimaan elintasostaan. Vai onko huono terveys huonon elintason syytä, s.o. köyhyyden takia ei ole mahdollisuuksia keinoihin pitää yllä terveyttään. Jos tässä tutkimisessa sitten paljastuu niin epätodennäköinen, että syy-yhteyttä ei ole kumpaankaan suuntaan, sitten on lähdettävä etsimään muita syitä.

Oma käsitykseni tuosta suhteesta perustuu yleiseen elämänkokemukseen.  Sen mukaan yhteys on molempiin suuntiin.  Ihminen joka elää sellaisessa sosiaalisessa asemassa, että huoli jokapäiväisestä toimeentulosta ja katosta pään päällä on päälimmäisenä, ei jaksa olla kiinnostunut asioista jotka eivät tuo ruokaa pöytään nyt.  Jokapäiväiset arjen huolet vievät mahdollisuuden ajatella pitemmällä tähtäyksellä terveyden hoitamista.  Ja kun terveys alkaa pettää, alkaa pettää myös kyky edistää omaa elämisentasoaan.  Kun tähän kierteeseen painetaan ihmisiä kiristämällä työsuhteiden ehtoja, polkemalla palkkoja ja ahneen hinnoittelun avulla hinaamalla terveelliset tuotteet tavoittamattomiin niin on puhuttava syrjäytymisen asemesta syrjäyttämisestä.  Ja tässä syrjäyttämisessä Björn Wahlroos on itse aktiivinen toimija omilla busineksillaan.  Hän siis välttelee ja peittelee omaa vastuutaan noilla puheillaan. 

---

*) Oik. repliikki on Jean-Jasques Rousseaun (1712 - 1778) teoksesta Tunnustuksia.

Palestiinalainen kissa pöydällä

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas jättenee huomenna perjantaina anomuksen palestiinalaisten täydestä jäsenyydestä Yhdistyneissä kansakunnissa (UN).  Tuskastuneena vuosikymmenten jaaritteluihin ja epäonnistuneisiin neuvotteluihin, palestiinalaishallinto (Palestinian Authority (PA)) on päättänyt nostaa kissan myös YK:n pöydälle.

II Maailmansodan jälkeen YK:n suunnitelmaan kuului molempien, sekä juutalaisen että arabivaltioiden perustaminen.  Suunnitelma ei kelvannut kummallekaan osapuolelle.  Juutalaiset hylkivät sitä koska eivät saaneet kaikkea eli ahnehtimaansa Suur-Israelia (Eretz Israel) ja palestiinalaisarabit hylkivät sitä koska se vei arabien asuttamia maita israelilaisille.  Jako ei siis vastannut väestösuhteita vaan tuki juutalaisten sionistisia valloitussuunnitelmia.  Juutalaiset perustivat oman valtionsa yksipuolisesti, vastoin YK:n suunnitelmaa ja sen jälkeen ovat pitäneet sota- ja poliisivoimallaan huolen, että alueen arabit eli palestiinalaiset eivät kykene samaan.  Suurena apuna tässä imperialismissa israelilaisilla on ollut USA ja siellä n.s. juutalainen lobby.  USAhan edelleenkin rahoittaa suuren osan Israelin budjetista ja siten sen väkivaltakoneistojen ylläpidosta.

Palestiinalaisten julkistettua aikeensa hakea YK:n täysjäsenyyttä USAn johto, presidentti Barack Obama etunenässä ovat yrittäneet estellä ja pelotella palestiinalaisia peräytymään aikomuksessaan.  Se paljastaa USAn politiikan kaksinaamaisuuden räikeimmillään.  Obama on selittänyt, että rauha Lähi-itään voidaan saada vain Israelin ja Palestiinan keskinäisillä neuvotteluilla.  Jos Obama olisi todella sitä mieltä, hän ei sekaantuisi asiaan rahoittamalla ja tukemalla toista osapuolta eikä estäisi toisen osapuolen normaaleja oikeuksia yrittää ajaa asiaansa YK:ssakin.  Oikeasti rauha saataisi hyvinkin helposti.  Se edellyttäisi vain, että USA vetäisi tukensa pois Israelilta ellei se suostu palestiinalaisvaltion rakentamiseen myös sille elinkelpoisin rajoin ja ehdoin.

Erityisen löperön vaikutelman antaa Suomen ulkopoliittinen johto.  Presidentti Tarja Halonen on puhunut ympäripyöreitä ja kauniita.  Samoin ulkomisteri Erkki Tuomioja on ollut harvinaisen hiljainen ja yrittää piiloutua EU:n selän taakse.  Mukamas yhteinen kanta pitää saada ja vasta jos sitä ei saada, voi Suomella olla omakin mielipide.  Ei sanaakan miten Suomi yrittäisi vaikuttaa EU:n kantaan.  Aikaisemmin heidän puheistaan on saanut käsityksen, että he eivät ainakaan periaatteessa olisi sionistien ja heidän nyötäjuoksijoidensa talutettavissa.  Tosin ilmeisesti homma on kuitenkin paremmin hanskassa kuin se olisi ollut edellisen hallituksen ulkoministerillä, NATO-kiimakko Alexander Stubbilla.  Ilmeisesti pissa on lurahtanut heidän sukkiinsa kun samaan aikaan on pitäisi ajaa Suomen jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostossa.  Silloin kun ei parane suututtaa ketään ja pitäisi olla kaikkien kanssa samaa mieltä.

Lopputuloksena on, että Suomi kiltisti tulee tukeneeksi USAn etupyyteitä tässäkin asiassa.  Eikä palestiinalaiset saa vieläkään ansaitsemaansa omaa valtiota ja rauhaa vaan sama sionistinen meno jatkuu.  Tosin Israel alkaa sisäisestikin jo rakoilla kun avarakatseisimmat ja kaukonäköisimmät juutalaiset alkavat huomata nykymenon mahdottomuuden pitkällä tähtäyksellä.  Israelin talous, edes USAn tuella ei näytä kestävän vuosikymmeniä jatkuvaa sotaleirin ylläpitoa.  Tähän asti taloudellisia vaikeuksia on yritetty ratkaista riistämällä maata miehitetyiltä alueilta mutta sekin alkaa loppua.  Edessä siis on joko todella suurenluokan katastrofi ja kallis ratkaisu sitä kautta tai maailmanluokan silmien aukaisu tosiasioille. Joka tapauksessa tästä tämän hetkisestä tilanteesta YK:ssa ja n.s. läntisen arvoyhteisön reaktioista pitäisi kaikkien nähdä miten tavallisia ihmisiä,  meitä ja palestiinalaisia viedään kuin litran mittaa pihalle lumiukon seuraksi.

NATOttajat lemmenlukossa

Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla.  Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka.  Tuolloin luvataan lopettaa miehitys.  Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet.  Sen sijaan meidän  Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin.  Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.

Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille.  Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan.  Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.

Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e.  Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta.  Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava.  Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan.  Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta.  Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.

Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan.  Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.

Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa.  Äänestämälläkö ensi vaaleissa?

Hyvän maun suojelua Lempäälässä

Lempäälässä järjestetään tänä kesänä surrealistisen taiteen näyttely jossa on ollut tarkoitus olla esillä Johannes Heinosen tauluja suomalaisesta politiikasta. Hieman rujo kuva politiikan ytimestä ei ole kuitenkaan kelvannut lempääläläisille kulttuuriväelle. He päättivät sensuroida koko joukon kuvia joissa mukamas rienattiin huippupoliitikoita. Minusta noissa kuvissa Heinonen otti vain kantaa kuvaan joka poliitikkojen toilailuista on julkisuudessa syntynyt.

Miten paljon esimerkiksi kuva Ilkka Kanervasta kantamassa ristiä pallit heiluen poikkeaa todellisùudesta? Hänhän ihan oikeassa elämässäkin osallistui ristisaattoon tekstarikohunsa jälkeen. Tai Sirkka-Liisa Anttilan puheet suomalaisen lihan laadukkuudesta? Onko niille muuta konkreettista todistuspohjaa kuin Anttila itse? Tai naiseuden käyttäminen Tarja Halosen imagon rakentamisessa? j.n.e.

Lempäälän sivistystoimen johtajan Nina Lehtisen mielestä sensurointiperusteena oli hyvän maun vastaisuus. Eikö surrealistisessa taiteessa ole juuri yhtenä osana haastaa poroporvarillinen "hyvä maku". Olisiko lempääläläisten pitänyt sittenkin keskittyä paikallisen kansanopiston vesivärimaalauspiirin kukkamaljakkoasetelmiin näyttelynsä teemaa valitessaan. Olisi pysytty hyvän maun rajoissa.

Olisi myös mielenkiintoista kuulla Nina Lehtisen ja kumppanien määritelmä hyvälle maulle.

Toisaalta minua ihmetyttää mikä on suojelijan rooli tälläisessä näyttelyssä. Kyseisen näyttelyn suojelijaksi oli valittu urheiluministeri Stefan Wallin. Eikö hänen olisi pitänyt suojella näyttelyä noilta kulttuurifasisteilta? Vai mikä hänen tehtävänsä oikein on? Mikä yleensä on suojelijan tehtävä? Ilmeisesti vain antaa prestiisiä tapahtumalle ja kerätä kylttyrelliä mainetta itselle. Mutta kun tarttis tehdä jotain niin vain harmitellaan, että voivoi.

Viroa Kirjan ja ruusun päivänä

Satuin kulkemaan eilen Kirjan ja ruusun päivänä töiden jälkeen Helsingin keskustassa Narinkkatorin läpi.  Siellä oli lavalla haastateltavana Imbi Paju.  Kuulin osan tuosta haastattelusta enkä voinut kuin ihmetellä sitä yksisilmäisyyttä ja kuulijoiden arvostelukyvyn aliarvioimista jota lavalta tuli.

Siinä osassa jonka kuulin, väitettiin II Maailmansotaa edeltävässä poliittisessa pelissä vain Hitlerin ja Stalin pelanneen.  Muita osallistujia ei edes mainittu nimeltä vaan vain heidät ja heidän pelinsä yli pienten kansojen päiden.  Ilmeisesti Pajun historiakäsitykseen ei mahdu länsiliittoutuneiden tekemiset ollenkaan.  Ja myöskin Martti Turtolan tutkimukset Viron omasta politiikasta lienevät hänelle tuntemattomia.

Varsinaisen rimanalituksen hän teki verratessaan Konstantin Pätsin ja Johan Laidonerin kohtaloja kuvitteelliseen Tarja Halosen kohteluun.  Hänelle ei ilmeisesti tullut mieleen, että tuolloin elettiin sen ajan olosuhteissa.  Jos hän olisi halunnut hakea uudempia kohtaloita niin hän olisi voinut vaikka verrata tilannetta Irakiin tai Panamaan tai Jugoslavian hajottamiseen.

Ja miehityshorinakin tuli, tietenkin.  Historianlähteenäkin mainittu Paju ei kuitenkaan tunnu tietävän mitä sana miehitys tarkoittaa ja miten se eroaa valtion tai  alueen liittämisestä toiseen valtioon.  Mainio toinen esimerkki propagandarusinoiden keräämisestä historian pullasta on hieman vastaavanlainen juttu parin viikon takaisessa sunnuntai-hesarissa.  Siinä iskettiin tarinaa Estonia-teatterin johtajasta, Eri Klasista.  Hän kertoi kuinka heiltä vaadittiin neuvosto-Virossa myös NL-laista ohjelmistoa.  Klasin mielestä heiltä oli nerokas oivallus, että hehän ovat itsekin neuvostoliittolaisia ja heidän oma tekemänsä musiikki siis neuvotomusiikkia.  Tämä kelpasi Moskovalle kuulemma hyvin.  Mutta heti vieressä kerrottiin miehityksestä: NL siis miehitti NL:a.  O, sancta simplicitas sanoisivat muinaiset latinalaiset tuollaisesta.