Suomalaisen korruption olemuksesta

Viime aikoina on ollut puheenpärinää Kokoomuksen korruptiosotkujen ympärillä.  Ensin nousi otsikoihin Garden Helsinki -hankkeen saama 35 miljoonan avustus ohi kaikkien hakuprosessien ja ilman dokumentointia avustusperusteista ja päätösprosessista.  Seuraavaksi nousi esiin Suomen urheiluliiton (SUL) 10 miljoonan avustus vuoden 2030 yleisurheilun EM-kisoja varten.  Taustalla on "tunnin junat" sun muut.  Näiden tapausten nousu huomioarvossaan sai minutkin hieman pohtimaan tarkemmin suomalaista korruptiota laajempana ilmiönä.

Korruptio-sana tulee latinan sanasta "corrumpere" eli "turmella".  Se on määritelmällisesti vaikutusvallan väärinkäyttöä edun tavoittelemiseksi, joko itselle, kavereille tai lahjoman antajalle.  Se voi olla lainvastaista tai muuten epäeettistä toimintaa. Siihen voi syyllistyä niin yksityishenkilöt, virkamiehet, poliitikot kuin elinkeinoelämän palveluksessa toimivat.

Lahjontaa ja korruptiota tarkkaileva Transparency International (TI) jakaa korruption edelleen kahteen ryhmään:
a)”toimivallan mukainen” (according to rule) ja 

b)”toimivallan vastainen” (against the rule) korruptio.

Toimivallan mukaisella korruptiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa lahjuksen saaja hoitaa hänelle kuuluvaa työtehtävää ja ottaa lahjuksen vastaan esimerkiksi tarkoituksena hänen sen saatuaan järjestää asian käsittelyn helpommaksi tai nopeammaksi tai molemmiksi. Toimivallan vastaisella korruptiolla taas tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö lahjusta vastaan harjoittaa sellaista toimintaa mihin hänellä ei ole toimivaltuuksia, rikkoo virkavelvollisuuksiaan esimerkiksi sallimalla sellaista mitä ei saisi sallia.

Toisaalta on erotettava korruptio ja lahjonta.  Korruptio on käsitteenä laajempi, koostuen monenlaisisista väärinkäytöksistä ja lahjonta vain sen yksi muoto.  Lahjottaessa ostetaan palveluja, päätöksiä j.n.e. mutta korruptioksi voidaan katsoa myös monenlaiset avittamiset, esimerkiksi erilaiset hyväveli/-siskoverkostot joissa ei välttämättä osteta rahaa vastaan sopivia päätöksiä vaan kaverit toimivat vastavuoroisesti toistensa hyödyksi.  Samaan sarjaan voi liittää myös n.s. "ärilöinnin"1) eli toimimisen omien ideologisten päämäärien hyväksi puolueellisesti ja muita sorsien sekä vastoin yhteisön yhteistä etua.

Suomesta taatusti löytyy kaikenlaisia erilaisia korruption muotoja.  Esimerkiksi Garden Helsingissä näytetään suoraan toimitun puolueen suurrahoittajien hyväksi.  Hankehan on taloudellisesti kuralla ja jos se kaatuisi, Kokoomuksen suurrahoittaja SRV-yhtymän Ilpo Kokkila (s. 1947) menettäisi sijoituksiaan.  Puolueen ja sen poliitikkojen tukemisella on siis hintansa.  Ja hyvä velikin löytyy: Entinen ministeri, Helsingin pormestari ja presidenttityrkky Kokoomuksen Jan Vapaavuori (s. 1965) on ollut hankkeen puhemiehenä hallituksen suuntaan ja muutenkin.

Muita muotoja on esimerkiksi n.s. "kynnysrahat" eli tiettyjen esimerkiksi rakennushankkeiden edistäminen tukemalla sopivia poliittisia tahoja.  Tästä lie historiassa kuuluisin n.s. "Noppa-juttu".  tamperelaiset pankit olivat rahoittaneet asuntorakentamista ja vaikeuksissaan voitelivat m.m. keskustapuolueen kynnyksiä jotta hankkeet edistyisivät.  Hommassa ryvettyi myös SDP-läinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola (1933-2023) tutkimuksia sähläsi SMP-läinen rikoskomisario Sulo Aittoniemi (1936-2016), myöhemmin kansanedustaja.  Aittoniemen osalta on syytä epäillä hänen toimineen tutkinnanjohtajana poliittisin aikomuksin osana Veikko Vennamon (1913-1997) "rötösherrajahtia" 2).

Kuuluisa on myös Keskustapuolueen (aik. Maalaisliitto) ex-puheenjohtajan ja kestovaikuttajan Johannes Virolaisen (1914-2000) Salora-televisio jonka hän tunnisti vastaanottaneensa mutta ei katsoneensa sitä vaan kantaneensa sen vintille.  Samassa sopassa ui myös moni muu ajan poliitikko ja vaikuttaja, Kalevi Sorsaa (1930-2004) ja Bror Wahlroosia (1928-2007) myöten.  Se liittyi Salora Oy:n televisiotehtaan ja Valco-kuvaputkitehtaan suhmurointeihin 70-luvulla jonka seurauksena firma kaatui pankkien syliin ja fuusioitiin Nokiaan.

Oman huvituksensa tarjosi myös SKDL:n (nyk Vasemmistoliiton edeltäjä) Pekka Saarnio (1945-2020) Helsingin apulaiskaupunginjohtajana.  Hän tunnusti ottaneensa vastaan lahjuksen n.s. Naurissaaren jutussa jossa lahjoja halusi edistää erästä kaavaa p.o. saaressa.  Hän kertoi olleensa "äimän käkenä" saadessaan kirjekuoren täynnä rahaa eikä osanneensa heti toimia.  Kun jälkikäteen tunnusti, hän sai lisänimen "Reilu-Pekka". Silti klassista ja puhdasta korruptiota lahjuksen muodossa.

Erityinen piirre on vallan kammareissa hiippailevien vielä kiinni jäämättömien hiljaisuus.  Normaalia poliittista käytöstä olisi kiivas irtisanoituminen moisista piireistä.  Kokoomuksen hallituskumppanit eivät kuitenkaan ole lähteneet niin tekemään.  Kyse voisi olla tietysti hallituskoalition kollegiaalinen "kaveria ei jätetä tai ei ainakaan puukoteta selkään" asenne.  Tällä elämänkokemuksella en kuitenkaan usko moiseen solidaarisuuteen.  Esimerkiksi Perussuomalaiset yleensä, ainakin vaalien lähestyessä pyrkivät oppositioksi hallituksen sisällä.  Nyt Riikka Purra (s. 1977) ja muut kellokkaat on hipi hiljaa, tai ainakin melkein.  Hän ei kiellä PS:n saaneen osansa mutta ei halua avata tarkemmin.  Hän on vain viitannut säästöihin ja talouden edistämiseen joiden luulisi olevan erityistä mannaa heidän äänestäjäkunnalleen.  Ilmeisesti "sulle-mulle korituksesta" onkin tulossa sopivia namuja myös heille eikä ruokkivaa kättä kannata purra.  Tai sitten liika ärhäkkyys kostautuisi uusina heitäkin koskevina paljastuksina.  Samaten Svenska folkspartiet ei ole nostanut ääntä, edes samaa vertaa kuin Wille Rydman:n (s. 1986) touhuista STEA-tukien ja sosiaalialan tutkimusrahoituksen leikkauksista.  Jotku hämärä kytkös siis heitäkin hillinnee.  Yleistähän on että meidän kaltaisessamme yhteiskunnassa keskustelunaiheita hallitsee valtaapitävä eliitti n.s. yhteiskunnallisen hegemonian 3) avulla.  Julkiseen keskusteluun tulevat korruptiotapauksetkin on sen piirissä ja niitä hallitaan sen keinoin.  Silloin jokainen poliitikko on eliitin kollegiaalista konsensusta uhatessaan vaarassa tulla häpäistyksi ja telotuksi mediassa.

Kansainvälisissä vertailuissa, m.m. Transparency International:n indeksoinnissa, Suomi todetaan usein vähiten korruptoituneiden joukkoon.  Se johtunee juurikin meidän korruptiomme erityispiirteistä.  Vaikka k.o. vertailujen tulokset kertovatkin enemmän korruption mittaamisen vaikeudesta sillä se on kaikkialla enemmän tai vähemmän piilotettua eikä havaittavissa näkyvänä.  Ei myöskään voi unohtaa kyseiset vertailut tehtävän länsimaissa, n.s. ensimmäisessä maailmassa 4), joten parhaimmistoon osuvat juuri siihen kuuluvat maat.

Perimmäinen ja laajin korruption muoto meillä täällä Suomessa on hyvien kaverien muodostamat verkostot joissa kaveri auttaa kaveria niin myötä ja vastamäissä.  Toki auttaminen on yleisempää myötäisissä kuin vastaisissa, sillä aina on myös kavereita jotka pyrkivät hyötymään selkään puukottamisesta tai haluavat verkottua vain voittajien kanssa.  Menestyksen imunhan toivotaan vievän mukanaan.  Silloin sovitaan pienissä puolue-, sauna-, golf- y.m. piireissä vaivihkaa ja huomaamattomasti.  Hyvässä verkostossa pienikin vihje riittää sillä vastavuoroisuus toimii eikä julkisuutta tarvitse häiritä tai jättää dokumentteja.  Niin kuvittelivat ilmeisesti kokkilat, vapaavuoret, orpot ja purrat hoitavansa puutarhaa Garden Helsinki:ssäkin.  Mutta ilmeisesti vielä isompi raha lie päättänyt ettei nykyiseen "Ratelikoalitioon"5) kannata ensi kevään vaaleissa enää satsata vaan kannattaa siivota nurkkiaan ja suhmurointi päästettiin julkisuuteen.

Mitä me tavikset voimme tehdä?

Vähintä mitä voimme tehdä on vaatia täyttä läpinäkyvyyttä ja demokratian toteuttamista hallintoon ja etenkin rahankäyttöön niin kunnallisella kuin valtiollisellakin tasolla.  Helppoa se ei tule olemaan mutta ensikeväänä on vaalit joista aloittaa.  Älkäämme olko enää vaalikarjaa ajettavissa porkkanapuheilla ja leikkauskepeillä ennalta asetettuihin aitauksiin vaan ajatellaan itse, vaaditaan selvyyttä ja rikotaan raja-aidat.  Mehän maksamme laskut ja lopulta pesemme ruumiit.

"Älä pelkää kysyä, toveri

Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää

Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä

Tarkista lasku

Sinun täytyy se maksaa

Laske sormesi joka erälle ja kysy

"Miksi tämä on näin?"

Sinun täytyy astua johtoon"

(Bertold Brecht (1898-1956).n runon "Lob des Lernens" loppua; suom. Hannu-Pekka Lappalainen (s. 1950): "Oppimisen ylistys")

.

---

1) Ärilöidä tulee 70-luvun Espoon liikennepolitiikasta ja tarkoittaa poliittista toimimista oman organisaation etujen vastaisesti tavoitellen jotain muuta.  Tuolloin Espooseenkin kaavailtiin rakennettavaksi liikennelaitos.  Kokoomus suostui pitkin hampain hankkeeseen kun sai oman miehensä, Sakari Ärilän (1939-2006) kaupungille laitoksen siemeneksi ostetun Espoon auto -yhtiön toimitusjohtajaksi.  Hän jäi miltei heti kiinni lähetettyään kokoomuslaisille järjestöille kirjeitä joissa kielsi johtamansa yrityksen palvelujen ostamisen koska "meillä on yhteinen tavoite osoittaa ettei julkiset palvelut toimi".

2) Rötösherra oli Veikko Vennamon 1970-luvulla käyttämä iskusana jolla hän kuvaili vastustajikseen näkemiä poliitikkoja joiden hän syytti syyllistyneen korruptioon ja muihin väärinkäytöksiiin.  Se liittyi muihin vastaaviin käsitteisiin kuin "pelinpolitiikka", "kyllä kansa tietää", "unohdettu kansa" j.n.e. joita hän ja vaimonsa Sirkka Vennamo (1913-2005) kehittelivät SMP:n politiikan tueksi.

3) Yhteiskunnallinen hegemonia tässä tarkoittaa kussakin yhteiskunnassa vallitsevaa kulttuurista hegemoniaa Antonio Gramsci:n (1891-1937) hegemoniateoriassaan tarkoittamassa mielessä.  Siinä valtaapitävä yhteiskuntaluokka hallitsee yhteiskuntaa hallitsemalla kulttuurisia ja yhteiskunnallisia käsityksiä, selityksiä, arvoja ja normeja sekä tiedonvälitystä.  Vaihtoehtoisilla sanomilla on äärimmäisen vaikeaa päästä esiin ja yleiseen keskusteluun.

4) "Ensimmäinen maailma" tarkoittaa läntisiä kapitalistisia mailta erotuksena "toisesta maailmasta" jolla tarkoitettiin aiempaa n.s. sosialistista Neuvostoliiton johtamaa blokkia ja "kolmannesta maailmasta" eli kehittymättömistä tai alikehittyneista maista.  NL:n johtamaa maailmaa ei enää ole mutta länsi ja alikehittyneet (nyk. "kehittyvät maat") ovat paikallaan. Per viam: uudeksi toiseksi maailmaksi voi sukeutua Venäjän, Kiinan ja muiden n.s. BRICS-maiden joukko kehittyneitä ja edelleenkehittyvä maita.

5) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on on Afrikassa ja Länsi- ja Etelä-Aasiassa tavattava näätäeläin. Riikka Purra on tunnustanut ihanne- eli n.s. totemieläimekseen. Sehän ei välitä kimppuunsa käyvistä saalistajista tai puolustautujistä.  Mesimäyrä tunnetaan meemiksi muodostuneesta vuonna 2011 nettiin ladatusta YouTube-videosta ”The Crazy Nastyass Honey Badger”, jossa mesimäyrä touhuaa pienistä välittämättä ja juontajaääni toteaa ihastuneena "Honey Badger Don't Give a Shit" (Mesimäyrä ei välitä pa**aakaan). Eläimen sinnikkyys on liitetty eräisiin poliitikkoihin, jotka ovat ottaneet siitä oppia. Steve Bannon:n (s. 1953) Breitbart-uutissivusto käytti meemin lausahdusta mottonaan ja Bannon näki myös Donald Trump:ssa (s. 1946) mesimäyrän ennen heidän riitautumistaan.  Purrakin lie omaksunut sen noista kansainvälisistä Alt-Right -ympyröistä.

Lautakasan ääreltä vastuuseen, asia unohtaen

Ex-sitäsuntätä Matti Vanhanen on saanut ensimmäisen oikeudellisesti pitävän välituloksen vaalirahoitus- ja muista kähmintäjutuistaan kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka on antanut päätöksensä. Sen mukaan Vanhanen on ollut jäävi päättämään kuinka Raha-automaattiyhdistyksen rahoja on jaettu Nuorisosäätiölle kun hän itse nautti sen rahoitusta.

Huvittavaa asiassa on kuinka Vanhasta seuraava keskustajohto yrittää käyttäytyä kuin Vanhasella ei olisi mitään tekemistä Kepun kanssa, ei ainakaan enää eikä taatusti toista kertaa.  Nykyinen pääministeri Mari Kiviniemikin unohtaa minkä puolueen ministeriryhmän kokouksissa hän istui Vanhasen johdettavana.  Silloin Vanhanen kelpasi hänelle kepuidoliksi mutta nyt on toinen ääni kellossa vaikka omat vaalirahoitukset on vielä kokonaan selvittämättä.

Oma juttunsa on, tietenkin, koko tapahtumaketjun henkilöityminen Vanhaseen.  Hänestä tehdään yksin syyllistä maan ja etenkin KEPUn tapaan.  Samalla hävitetään ja hämärretään koko jutun ydin: nuorisosäätiön yhdessä rakennusliikkeiden kanssa harjoittama peli asumiskustannusten korottamiseksi taivaisiin ja rahan vetäminen siitä välistä rakennusliikkeiden voittoihin ja KEPU-eliitille.  Tämähän oli jo viime syksyn kuuluisan Silminnäkijä-ohjelman perimmäinen aihe mutta se haudattiin silloin Vanhasen lautakasan alle ja nyt aihe näytetään haudattavan Vanhasen poliittisen ruumiin alle.  Eli kun koirat haukkuu karavaania niin sieltä heitetään joku vanha raato koirien revittäväksi ja matka saa jatkua entisin kujein ja entiseen suuntaan. 

Mielenkiintoinen sivujuonne on, antoiko oikeuskansleri tahallaan Vanhaselle aikaa luopua asemistaan pääministerinä, puoluejohtajana ja kansanedustajana ennenkuin julkisti päätöksensä.  Istuva pääministeri poliisitutkinnassa virkatoimistaan olisi ollutkin metka juttu.  Virasta luopuvaa poliittista johtajaa tavataan sanoa rammaksi ankaksi ennen vaaleja, siis silloin kun valta alkaa kirvota käsistä.  Miksiköhän olisi pitänyt sanoa poliisitutkinnan kohteena olevaa mutta vielä asemassaan roikkuvaa pääministeriä? Jonkun sortin mätänevä poliittinen raatohan hän olisi ollut. 

Sinällään on ymmärrettävää, että vaaleihin valmistautuvat poliitikot ottavat etäisyyttä Vanhasen kaltaiseen kävelevään onnettomuuteen, kukin kykyjensä mukaan.  Sen sijaan toivoisi äänestäjille pituutta poliittiseen muistiin.  Samoin kuin kykyä huomata ketkä ihan oikeasti hakevat muutosta nykymenoon ja vallan rakenteisiin sekä kykyä arvioida tavoitellun muutoksen suuntaa tavallisten ihmisten kannalta.

Poliittinen tekele

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomissa oli juttu jossa Seppo Kääriäinen puolustelee uudistetut KEPU-johdon ryvettymättömyyttä ja uutta avaavaa.  Se provosoi minua hieman ruotimaan uuden pääministerin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.


Mari Kiviniemi oli vielä ennen viime vaaleja melko näkymätön ja tuntematon pohjalaiskansanedustaja.  Sitten hän onnistui polkaisemaan hetkessä miltei valtakunnan suurimman vaalipudjetin jota hän nyt ei suostu avaamaan äänestäjille.  Miten tässä ilmenee Kääriäisen lupaa uudenlainen KEPU?  min usta tämä Kiviniemen meno ei poikkea mitenkään entisestä KEPUsta, päinvastoin.

Oma lukunsa on, keitä ne pääministerin tekijät ovat?  Keiden luomus tämä Kiviniemi on?  Keitä Kiviniemi piilottelee kun hän ei suostu kertomaan rahoittajiaan jotka ovat ostaneet pilvin pimein kalliita seminaarilippuja ja seinät täyteen tauluja.

Meidän poliittisen korruptiomme yksi puoli ja pitkä perinne on, että ei niinkään osteta yksittäisiä poliittisia tekoja lahjomalla jo valittuja vaan valitutetaan omat maksamalla vaalitukea.  Tälläinen poliittinen tekele taitaa olla pääministerimmekin.

Politiikkaa garderoopista

Viime aikoina on kirjoiteltu kovasti garderooppipoliitikko Marja Tiuran kohtalosta ja edesottamuksista. Jo aiemmin hänen sotkunsa ovat olleet esillä tiedotusvälineissä, nuo pesukoneet, sohvat ja Thaimaanmatkansa sekä vaalirahoituskuvionsa. Nyt on esillä hänen tyrkyttäytymisensä ministeriksi ja siihen liittyvät loikkauskoukerot. En näillä tiedoilla halua ottaa kantaa onko hän itse tyrkyttäytynyt vai onko häntä houkuteltu. Siihen "todisteitaan" ja kantojaan esitelleet KEPUn likaisten temppujen osaston puoluesihteeri Jarmo Korhonen, Nova Groupin "liikemies" Arto Merisalo ja Tiura itse ovat aivan liian epäluotettavia lähteitä. Jotakin voisi toki tietenkin päätellä Tiuran puolueen, Kokoomuksen ylenpalttisesta tuesta hänelle mutta olkoon.

Sen sijaan en malta olla takertumatta Apu-lehdessä 31/3 -10 julkaistuun Tiura-juttuun. Siinä toimittaja Leila Itkonen kiillottaa Tiuran julkisuuskuvaa pahimpaan naistenlehtipolitikoinnin tyyliin. Siinä Tiurasta tehdään miehisen ajojahdin viatonta uhria. Uhria jonka ainut virhe on liiallinen luottavaisuus ja sinisilmäisyys. Tavalliseen tapaan vedetään lapset ja perhe luomaan kuvaa hyväntahtoisesta ja eloisasta, vain parasta tarkoittavasta pienen lapsen äidistä ja vaimosta josta ovat poissa kaikki politiikkaan kuuluva pyrkyryys ja ahneus merkittäviä asemia kuten ministeriyttä kohtaan.

Tiurasta luodaan kuvaa lähes messiaanisena marttyyrina mutta nöyränä ihmisenä. Ammattivalokuvaajan taiten ottamissa ja taiten jälkikäteen editoiduissa kuvissa Tiura luo katseensa ylös ties mihin, puettuna viattoman valkeisiin.

Lehden samaisen numeron toisessa jutussa Tiura on "Ihmisten edessä" ja kuuntelee kuten korva-puolueen poliitikon kuuluukin. Ei vain sanallakaan politiikan sisältöä.

Härskeintä jutussa on, että Tiura sotkee kohteluunsa sukupuolten välisen eriarvoisuuden. Hän on mukamas miehisen ajojahdin uhri. Minusta hän tekee siinä ennenkaikkea hallaa sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta tekeville sotkeissaan omien sotkujensa selvittämisen mukamas tasa-arvokysymykseksi.

Usein sanotaan, että kansalla on sellaiset johtajat jotka kansa ansaitsee. Ja itsehän 17 000 pirkanmaalista ovat Tiuran Eduskuntaan valinneet. Toivottavasti nuo pirkanmaalaiset ajattelevat seuraavissa vaaleissa hieman tarkemmin äänestävätkö harjoitettavan politiikan vai vaatekaapin sisällön perusteella.

Hutkivat zurnalistit hakoteillä

Viime aikojen kohu Matti Vanhasen ympärillä osoittaa kuinka suomalainen tutkiva journalismi on hakoteillä. YLEn silminnäkijä-ohjelma kertoi Nuorisosäätiön kiinteistöbusineksesta. Sen yhtenä sivujuonteena oli tuolloisen kansanedustaja ja säätiön puheenjohtaja Vanhasen talonrakennus. Se on nyt nostettu tiedotusvälineissä koko jutun keskiöön. Paljon tärkeämpi ohjelman sanoma on mennyt aivan ohi journalistien mielenkiinnon.

Tärkein sanoma ohjelmassa käsittääkseni oli KEPUa lähellä olevan Nuorisosäätiön tapa harjoittaa liiketoimintaa kiinteistöillä ja sen vaikutukset asumisen hintaan. Siinä olisikin todella tärkeä aihe tutkivalle journalismille. Esimerkiksi miten toimii tonttimaan arvon "jalostaminen" ja kuka saa hyödyn kun asukkaat maksavat sen vuokrissaan. Samaten pitäisi selvittää miten kallis rakentaminen ilman kilpailua maksatetaan yhteiskunnalla ja sitten vielä vuokralaisilla. Myös hankintalain vastaisuudet ovat jääneet selvittämättä. Näissä säätiön, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) sekä kuntien suhteissa riittäisi selvitettää. Mutta suomalaiset pääosin porvarilliset tieodtusvälineet selvittelevät mitä on tuppeen sahaaminen ja kuka käyttää mitenkin puutavaran käsittelyyn liittyviä ammattitermejä.

Oma lukunsa on tietenkin myös muut asiat jotka ovat jääneet miltei käsittelemättä. Samaan aikaan on työn alla ensivuoden budjetti, työttömyys kasvaa edelleenkin, eduskunnassa on keskusteltu niin vanhusten huollosta kuin päätetty antaa verovapaus peltokaupoista tuleville voitoille. Nämä eivät ylitä uutiskynnystä kun pengotaan Vanhasen lautakauppoja.

Sinällään tietysti on tärkeää, että pääministerin mahdolliset korruptioepäilyt selvitetään. Ongelma onkin penkomisen saamat mittasuhteet suhteessa muihin asioihin, etenkin siihen miksi on korruptoitu jos on korruptoitu ja kuka on loppupeleissä kerännyt hyödyn yhteiskunnan eli veronmaksajien rahojen käytöstä. Tässä suhteessa meillä on tietenkin jo entisiä esimerkkejäkin kuinka varsinaiset rakenteelliset ongelmat jäävät tuppilankkujen ja tekstiviestikohujen alle.

Oma lukunsa on tietenkin kuinka Vanhanen pitää kiinni asemastaan eikä mikään tunnu vielä tarttuvan harmaaseen hartapankkirakentaja-imagoon. Antti Kaikkonen ja Jukka Vihriälä sentään jo erosivat mutta Vanhanen vaan jatkaa. Kummallista on myös KEPUn kannatuksen kehitys. Se nousee vaikka Nuorisosäätiössä on kyse laajasta KEPUlaisten poliitikkojen kähminnästä. Onko syynä iltäpäivälehtien hutkivien zurnalistien henkilöivä tapa lähestyä vain pintaoireita. Se saadaan helposti näyttämään ajojahdilta ja sympatiapisteitä alkaa ropista.

Mitenköhän saisimme sellaisen tiedotusvälineistön joka osaisi ja haluaisi pureutua rakenteellisiin ongelmiin eikä räpistelisi pintakuohuissa.

Epäilyttävä Häkämies

Valtio-omistajan omistajaohjauksesta vastaava ministeri Häkämies ei näe mitään epäilyttävää kun valtionyhtiöt jakavat tukea poliittisille puolueille. Mikähän mahtaa olla Häkämiehen mielestä epäilyttävää? Nyt viimeisimmäksi kiinni jäänyt Patria on myös epäilyksenalaisena viranomaisten lahjomisesta eri puolilla Eurooppaa. Sekään ei ilmeisesti ole Häkämiehestä epäilyttävää. Tuskin myöskään ydinvoimayhtiöiden jakama tuki epäilyttää Häkämiestä.

Valtion omistajaohjauksesta kertovalla sivustolla sanotaan muunmuassa "Näissä yhtiöissä valtion omistajapoliittiset tavoitteet perustuvat mahdollisimman hyvään yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kokonaistulokseen, jota arvioidaan ensisijaisesti sen perusteella, miten ja minkälaisilla kustannuksilla yhtiö täyttää yhteiskunnallisen palvelutehtävänsä.". Tämä tarkoittanee kokoomuslaisen ministerin mielestä Kokoomuksen tukemista.

Ilmeisestikin kaikki suuret puolueet ovat samassa vyyhdissä mutta Kokoomus kasan päälimmäisenä suurimpine tukineen. Muut sitten omine osuuksineen alempana. Meillä kun näyttää olevan puoluerekisteriin merkittyjen puolueiden lisäksi pankkipuolue, ydinvoimapuolue, keskusliikkeiden puolue j.n.e. Enää ei puutu kuin tavallisten ihmisten puolue.

Minua tässä poliittisen rahanjaossa epäilyttää kaikki mutta ei enää hätkähdytä mikään --- jollei sitten Björn Wahlroos sattuisi antamaan kymmenien tuhansien vaaliavustusta SKP:lle tai KTP:lle.

"O'tempora, o'mores" sanoisivat jo aikoinaan kaiken nähneet ja kokeneet muinaiset latinalaiset jos tämän näkisivät.

Korruptiosta ja suomalaisesta korruptiosta

Viime aikoina on ollut paljon keskustelua ja ääntä korruptiosta ja vaali- sekä puoluerahoituksesta. Yhteistä sille on taas kerran ollut analyysittömyys ja sivuseikoista puhuminen.

Kukaan hutkiva zurnalisti tai poliitikko tai muu yhteiskunnallinen toimihenkilö ei ole yrittänyt purkaa auki miten Suomessa vaikutetaan poliittiseen päätöksentekoon ja toimintaprosesseihin. On toki tunnustettu, että Suomen pienissä piireissä kaikki tuntevat toisensa ja on hyväkin, että tunnetaan. Seuraavaksi väitetään, että kukaan ei tuntemisen, kestityksen tai vaalirahoituksen jälkeen ole tullut vaatimaan joitakin tietynlaisia päätöksiä. Sen syvemmälle ei kuitenkaan ole haluttu mennä eikä tuoda julki yhteiskunnallisen vaikuttamisen mekanismeja. Oivia esimerkkitapauksia analysoitavaksi olisi kuitenkin tarjolla vaikka kuinka paljon, aina kauppaketjujen ostoshelvettien kaavoituksesta erilaisiin turvallisuus- ja suojamääräyksiin saakka.

Korruptio voidaan jakaa oikeastaan karkeasti kahteen ryhmään: toisaalta suora päätösten ostaminen ja toisaalta valmiiksi sopivien ihmisten auttaminen päätöksentekoon. Ensimmäisessä, karkeammassa ja yksioikoisessa korruptiossa on kyse selkeästä ja rangaistavaksikin määrätystä toiminnasta jota voisi kutsua suoraksi korruptioksi. Tästä tuntuu löytyvän esimerkkejä etenkin armeijoiden ja asetehtaiden liepeiltä.

Jälkimmäisessä on kyse epäsuorasta toiminnasta. Siinä valitaan jo valmiiksi sopivia mielipiteitä ja maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä joille annetaan tukea vaaleissa. Tämä, epäsuora korruptio on jopa laillista toimintaa. Tosin siinä unohdetaan, että näin asetetaan demokratian perusperiaatteiden vastaisesti toisten mielipiteet ja ajamat asiat vaaleissa parempaan asemaan kuin toisten jolloin kaikilla ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Tätä on muun muassa Ilkka Kanervan hurskastelu, etttä ei kukaan ole tullut vaatimaan mitään kun hän on osannut olla mieliksi rahoittajilleen muutenkin.

Oma lukunsa on sitten "vastuunkantajat" jotka tuntevat opportunistiset velvollisuutensa tukiryhmiään kohtaan. He, jotka tekevät älyllisiä ja moraalisia rekkiliikeitä saadakseen kantojensa vaihtelut kuulostamaan järjelliseltä ja johdonmukaiselta.

Jotkut jo tähän asti julkistavat tukirahansa kuten esimerkiksi eräät vasemmistolaiset ryhmät julkistavat tukijoidensa ja lahjoittajiensa nimiä lehdissään. Sen sijaan minua ihmetyttää yritysten omistajat ja johdot jotka kyllä mainostavat kun antavat rahaa luonnonsuojelulle tai urheilulle mutta piilottelevat jakamiaan poliittisia tukia. Ja samoin minua ihmetyttää saajat, kuten Katainen, jotka vielä puolustelevat tätä.

Minusta pitäisi pyrkiä täyteen avoimmuuteen rahoituksessa jolloin kaikki poliittinen rahoitus tulisi kulkea julkisten kirjanpitojen kautta. Niissä tulisi näkyä jokainen tulo- ja menoerä summineen ja osapuolineensekä osapuolten taustajoukkoineen henkilönimiin asti. Ulkopuolelle jättäisin vain yksittäisten ihmisten lipaskeräyksissä antamat kolikot; setelirahat kirjaisin. Lisäksi pitäisi pystyä turvaamaan myös niiden mielipidetahojen vaikutusmahdollisuudet joilla ei ole takanaan rahakkaita tukijoita.