Mikkelin perintö

Mikkelin kaupunki on luomassa kulttuuriperinnön vaalimisohjelmaa.  Luonnoksessa on paljon hyvää mutta korjattavaakin.  Erityisesti kaipaisi kulttuuriperinnön elävä ja toimivana pitämistä.

Olen lueskellut Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelman luonnosta (4/3 -13). Toivoisin sen aiheuttavan myös keskustelua kun en malta olla sitä itsekin hieman kommentoimatta. Sen teemat vaikuttavat ihan hyviltä lähestymistavoilta. Samaten sen toimenpideaihioissa on paljon hyvää.

Sen sijaan en pidä hyvänä II Maailmansodan nostamista esiin kulttuuriperintönä. Ensinnäkin sota on kaikkinensa kulttuuriperinnön hävittämistä. Ja toisaalta II Maailmansotaan liittynyt päämajan sijainti Mikkelissä ja ympäristössä on historiallisessa jatkumossa irrallinen ja hyvin lyhytaikainen, irrallinen ilmiö.  Sen palvonta on lähinnä poliittista ja ideologista.

Ohjelmassa jäävät vähälle huomiolle Mikkelin eräät erityispiirteet jotka ovat jopa ainutlaatuisia koko maan mitassa. Sellaisia ovat esimerkiksi Nuoriso-opiston Paukkulassa antama koulutus, vanha orkesteri, Työväennäyttämöpäivät ja musiikki- sekä balettijuhlat. Ne olisi hyvä sisällyttää osaksi elävää ja kehittyvää kulttuuriperintöä.

Toimenpide-ehdokkaissa on on monta hyvää asiaa. On ehkä lapsus, että kaupungin perustaja on tyystin unohdettu. Tapanahan kaupungeissa on yleensä jollakin tavalla muistaa perustamispäätöksen tekijää.

Kaikkien erillisten tekojen lisäksi parhainta kulttuuriperinnön vaalimista on toimiva ja kehittyvä yhteisö. Siis kaikki toimet jotka pitävät kaupungin elinvoimaisena eli kulttuurilaitokset ja perintökohteet elävinä ja toimivina.

Helsingistä Guggenheimiin

Viime päivien kuumin puheenaihe on ollut Guggenheim-museon rakentaminen Helsinkiin.  meille ovat erilaiset taide- ja matkailubusineksen autuudenjulistavat taas todistaneet miten hieno ja ainutkertainen mahdollisuus meillä on ja jos siihen ei tartuta meitä uhkaa ties millaiset hirvittävyydet tai aineski ollaan tyhmiä.

Prosessista

Koko prosessissa minua vaivaa, että missään ei ole esitetty sitä tai niitä ongelmia tai tavoitteita joita tällä hankkeella on lähdetty ratkaisemaan.  Niistä vedettyjä vaatimuksia ratkaisulle ei ole esitetty.  Eikä missään ole näkynyt vertailtuja vaihtoehtoja Guggenheimin rinnalla.  Meille on vain esitetty Guggenheimin itsensä helsinkiläisten verorahoin tuottamaa markkinointimateriaalia.

Guggenheim-museota esitellään toisaalta matkailumahdollisuutena.  Se kuulemma tuo satoja tuhansia matkailijoita ihmettelemään museota.  Tässä vedetään esiin silloin yheensä espanjalaisen Bilbaon onnistunut matkailuprojekti.  Siinä tapauksessa Bilbaon kaikki tekeminen ja onnistuminen pistetään Guggenheimin piikkiin ja gloriaksi.  Sen sijaan esimerkiksi Berliinin ja Venetsian enemmän tai vähemmän flopanneet eivät Guggenheimin tyrkyttäjille kelpaa esimerkeiksi.

Toisaalta museota tarjotaan ratkaisuksi edistämään suomalaisen nykytaiteen vientiin.  Kansainväliset taiteen ystävät kiinnostuisivat suomalaisesta taiteesta kun kävisivät katsomassa kansainvälisiä näyttelyitä Katajanokan Guggenheimissä.  Silloin unohtuu, että toisaalla Helsingin Gukkenheimin pitäisi keskittyä kuulemma arkkitehtuuriin ja design:iin.

Helsingin taidemuseo

Oma lukunsa on Helsingin kaupungin tarjoutuminen luopumaan omasta taidemuseosta ja antamaan kaikki Solomon R. Guggenheimin  ja hänen veljentyttärenä Marguerite "Peggy" Guggenheimin jäämistöjen etuja vartioivan säätiön valtaan.  Siellä päätöksiä tekee hallitus jota säätiö itse täydentää tarpeidensa mukaan henkilöillä jotka lahjoittavat tarpeeksi rahaa.

Helsingin oman taidemuseon tuhoajana tässä vaikuttaa Guggenheimin jonkinlaisena asiamiehenä toimiva Janne Gallen-Kallela-Siren.  Hänen varsinainen tehtävänsä kai pitäisi olla nimen omaan Helsingin taidemuseon johtajuus ja siten sen kaikinpuolinen edistäminen.  Sen sijaan hänellä on Guggenheim-kytköksen lisäksi sivutoimi Ekoport Turku Oyn hallituksessa jota kautta löytyy mielenkiintoinen kytkös: sijoittaja ja taidekeräilijä Carl Gustav Ehnrooth joka sattumoisin on myös Guggenheim-säätiön hallituksessa.  Tutkivat journalistit voisivat tutkia tätäkin mielenkiintoista kytköstä tarkemmin. 

Keskustelu

Tässä Guggenheim-asiassa sen ajajat tuntuvat käyttävän samaa tekniikkaa kuin esimerkiksi NATO- ja EU-friikit.  vastustajat ovat kehityksen vastustajia, eivät ymmärrä kansainvälistä verkottumista, eivät näe liiketoiminnan mahdollisuuksia ja ovat muutenkin tyhmiä.  Sen sijaan mihinkään vastustajien kysymyksiin ei vastata.

Erityisesti Guggenheim-museon edistämisen tasoa kuvaa Harry "Hjallis" Harkimo viikonlopun Ilta-Sanomissa: hän ei voi ymmärtää miten ymmärtämättömiä vastustajat ovat.  Samaa sarjaa edustaa myös kokoomuspoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara jonka mukaan näin hienoa hanketta ei vastusta kuin joku vasemmistolainen, tietenkin. Harkimo myös koki tarpeelliseksi syyttää aikaisempaa kulttuurityötä siitä, että Guggenheimin kaltaista brändiä ei ole pystytty tänne tekemään ja siksi sellainen pitää ulkomailta kalliilla rahalla ostaa.  Hän vain unohti, että aiemmin tälläisiä rahoja ei ole löytynyt hyvillekään ideoille mutta nyt sellaisety pitäisi repiä.

Oma lukunsa on käyttää Carl Gustaf Ehrnroothia ikäänkuin puolueettomana asiantuntijana.  Hänhän on mitä suuremmassa määrin omalla asiallaan.

Sen sijaan Vasemmistoliiton kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki on esittänyt ihan oikeita käsityksiä.  Hän on muotoillut kysymyksiä: Tuoko tuollainen panostus jotakin lisäarvoa kulttuurille ja jos niin mitä?  Toisaalta, hän on tuonut Guggenheim-kiireeseen valtiontaloudellista realismia: tämän vuoden budjetti on kiinni ja kulttuuribudjetista on muutenkin leikattava, mitä leikattaisi lisää jotta Guggenheimille riittäisi rahaa?  Asko-Seljavaarat eivät vastaa mutta syyttävät ymmärtämättömästä vastustuksesta.

Aikataulu ja kustannnukset

Oma luokkaansa on hankkeen aikataulu.  Ensin säätiöllä oli kaksi vuotta aikaa tehdä selvitystään helsinkiläisten veronmaksajien rahoilla.  Nyt päätös pitäisi tehdä sen yksipuolisen ja asianosaisten itsensä tekemän markkinointimateriaalin perusteella reilussa kuukaudessa.  Päätöstä ollaan tekemässä markkinointimateriaalin esittämien, taatusti alakanttiin laskettujen, lukujen perusteella n. 150 MEUR:n rakennusinvestoinnista, n. 30 MEUR:n lisenssi- ym. kuluista 20 vuodeksi ja 13 MEUR:n käyttökuluista.  Vertailun vuoksi Helsingin taidemusen kulut taitavat olla n. 3,7 MEUR.   rakennuskustannuksia voinee verrata esimerkiksi musiikkitaloon: kokonaishinta oli budjetin mukaan 140 MEUR ja 160 MEUR toteutui jolloin Guggenheimin arvioitu neliöhinta olisi n. 2 1/2 kertainen.

Vaihtoehdot

Minusta olisi enemmän kuin kohtuullista, että meille suurelle yleisölle mutta etenkin Helsingin kaupungin päättäjille esitettäisi myös vaihtoehdot noiden ylväiden tavoitteiden saavuttamiselle.  Miten noita samoja asioita kulttuurin ja matkailun saralla voitaisi saavuttaa samanlaisilla panostuksilla.

Mitä esimerkiksi saataisi kulttuuriviennin ja -verkottumisen saralla jos kotimaisiin voimiin, kansainvälisiin näyttelyvaihtoihin j.n.e. sijoitettaisi uutta rahaa tuon lisenssimaksun verran eli 1,5 MEUR per vuosi.   Jos näihin vaivauduttaisi vastaamaan niin ehkä Arhinmäkikin saisi vastauksensa.

Kaiken kaikkiaan olisi toivottavaa, että tätä asiaa käsiteltäisi asiallisesti, siis siten, että tavoitteet ja vaatimukset sekä vaihtoehdot selvitettäisi ennen päätöksentekoa.  Päättäjillä Helsingin kaupunginvaltuustossa pitää olla kunnolliset kustannus/hyöty -analyysit käytettävissään eikä vain rahan pyytäjien markkinointiprosyyri.

Postintelligentsian ja soinilaisuuden liitto

Viime aikoina ovat postkultturelliset ja posthumanistiset voimat jälleen aktivoituneet hyökkäämään n.s. intelligentsian ja sivistyneistön kimppuun.  Saamme monesta tuutista kuulla ja lukea kuinka pilvilinnoissaan elävä elitistinen kulttuurisivistyneistö on kultturellisuudessaan ja humanismissaan etääntynyt "oikeasta kansasta" kun kaikki eivät niele maahanmuuttokritiikin varjolla esitettävää rasistista xenofobiaa tai kansalliskiihkoista taidesensuuria.

Yhteiskunnassamme olevan ja edelleen ajettavan porvarillisen eriarvoistamisen ja talousliberalismin seurauksena syntyvää vastustusmieltä ja muutoksenhalua yritetään kanavoida hallitsevan taloudellisen ja poliittisen eliitin kannalta vaarattomaan suuntaan.  Sellaiseksi he valitsevat yleensä joko ulkoisen vihollisen tai ääliöpopulistisen ja -nationalistisen hörhösakin.  Meillä aiemmin keinoja ovat olleet m.m Ernesti Hentunen ja Veikko Vennamo. Venäjällä vastaava on ollut m.m. Vladimir Zhirinovski ja muualla sun muut.  Sellaisina ovat noussut myös poliittiseen valtaan Adolf Hitler ja Benito Mussolini.  Yhteistä heille kaikille on ollut, että taloudellisen vallan haltijoiden ei ole tarvinnut olla huolissaan omasta asemastaan ja lisäksi on saatu yhteiskuntaan kuria ja järjestystä; eivät työläiset ole enää ajaneet etujaan lakkoilemalla eikä muutenkaan.  Nyt meillä on sitten nämä Perussuomalaiset ja Timo Soini.  Hän ja hänen kaltaisensa vertautuvat muinaisiin karavaaneihin ja niiden perässä räksyttäneisiin koiriin.  Karavaanit kulkivat koirista huolimatta ja jos sieltä heitettiin raato revittäväksi niin piskejä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa mihin Ali Baba karavaaniaan vei.

Varsinaisella ja oikealla eliitillämme onkin huoli, että kritiikki harjoitettavaa politiikkaa kohtaan suuntautuu nimenomaan soinilaisten kautta.  He eivät aseta yhteiskunnan todellisia vallanpitäjiä ahtaalle kunhan populistista revittävää riittää.  Ja aikanaan sitten kellokkaat voi palkita jollakin sopivalla viralla.  Tekn. yo Pekka Vennamo pistettiin johtamaan postia eikä siitä ole vieläkään toivuttu, ei perinteisessä postitoiminnassa eikä sähköisessä tietoliikenteessä.  Ja Etelä-Savo on vieläkin poroperinnetohtori J. Juhani Kortesalmen jäljiltä kehityksen vihoviimeinen hännänhuippu.

Soinilaisten tukeminen on monitahoinen projekti.  Näkyvintä on Timo Soinin fanitus ja tarjoilu suomalaisena perusmiehenä mutta sillee kivasti erikoisena roomalaiskatolisena ja englantilaista jalkapalloa seuraavana lähiömiehenä.  Näiden pikanttien mausteiden seurauksia politiikan sisältöön ei kuitenkaan saa analysoida.   Esimerkiksi roomalaiskatolinen käsitys abortista ja naisen oikeudesta ruumiiseensa on kielletty kysymys roomalaiskatoliselle Soinille.

Oma lukunsa on kuitenkin Soinin ja soinilaisuuden arvostelijoiden mustamaalaaminen.  Kun PerSut arvostelevat postmodernia taidetta, heiltä ei kysytä ymmärtävätkö he mitä postmoderni oikeasti tarkoittaa.  Sen sijaan kulttuurin kentän erilaisia suuntauksia ymmärtäviä ja sitä kautta PerSujen linjauksia arvostelevien kimppuun hyökätään.  He mukamas ovat elitistejä kun näkevät taiteen trendit oman aikansa tuotoksina eivätkä halua rajoittua vain n.s. kultakauden kansallisromanttiseen realismiin (jonka senkin tekijät olivat aikoinaan aikalaistensa "kansan makua" ymmärtävien mielestä silkkaa roskaa).

Jos ei lähde mukaan selittämään yhteiskuntamme ongelmia maahanmuuttajien syyksi eikä hyväksy maahanmuuttokritiikiksi naamioitua rasismia, on innostunut tosiasioiden kieltäjäksi.   Työnantajien keinottelu työsuhteen ehdoilla käyttämällä hämärästi tai puolihämärästi haalittua vuokratyövoimaa ulkomailtahan on työvoiman vapaata liikkuvuutta tai ainakin maahanmuuttajien omaa syytä. 

PerSujen ja Soinin retoriikan onttouden ja sen takaisten ajatusten ristiriitaisuuden vastustaminen halutaan esittää edistysmielisten uskonnollis-aatteellisena puhdasoppisuuden vaatimuksena.  Sen suvaitsevaisuusvaatimus ei kuulemma sisällä vapautta erimieltä olevalle realisteille.  On yhden totuuden hegemoniaa, henkistä ylimielisyyttä ja johdonmukaisuuden puutetta väittää huvittavan ristiriitaiseksi väitettä maahanmuuttajien syyllistymisestä yhtä aikaa sosiaaliturvalla laiskotteluun ja meidän työpaikkojemme viemiseen samalla kun ne peevelit vielä ehtivät viemään peräkammarinpojilta viimeisetkin naiset. 

Tuoreimmaksi tämän alan sankariksi on nostettu valtatiedonvälittäjien palstoilla päätoimittaja y.m. Timo Hännikäinen ja hänen esseekokoelmansa "Ihmisen viheliäisyydestä".  Sitä esitellään m.m. Savon Sanomissa.  Porvarillisissa tiedonvälitteissä hänet ja hänen kaltaisensa uuskonservatiiviset posthumanistit laitetaan kompromentoimaan muut nykypolitiikan vastustajat.  Heidän tehtävänsä on käyttää kaikkia mahdollisia väärän argumentoinnin kliseitä jotta nykymenolle vaarattomat PerSut pystyttäisi tarjoilemaan ainoana vaihtoehtona.  Samalla toivotaan oikeita rakenteellisia muutoksia tarjoavien jäävän marginaaliin tai ainakin vaikuttavan omituisilta, itseään muita parempina pitäviltä erikoisuuden tavoittelijoilta. 

Kaikessa epäpoliittiseksi julistautumisessaan nämä poliittisen ja taloudellisen eliitin juoksupojat siis ovat mitä poliittisempia hyötyeläimiä työnantajilleen.  He ovat osa maapallon laajuista talousliberaalia kampanjaa tavallisten ihmisten riistämisen nostamiseksi uudelle tasolle.   Näiden meidän paikallisten kykyjemme, Hännikäisen et al, aatemaailman takaa löytyvät kansainväliset uuskonservatiiviset linjat ja linjanvetäjät eli samat uuskonservatiiviset aatteet kuin porvarillisten poliittisten toimijoiden.  Meillä on siis yleisen (uus-)konservatiivisen maailmanlaajuisen trendin suomalainen sovellus.  Sen  poliittinen siipi on kokoomus-keskustalainen politiikka valitusosastonaan PerSut ja postintelligentit antamassa koko hoidolle teoreettisen kuorrutuksen.