Wikileaks-sekoilua II

Kirjoitin viime heinäkuussa edellisen kerran valtaapitävien sekoilusta liittyen Wikileaks-paljastuksiin otsikolla Wikileaks-sekoilua.  Silloin Wikileaks julkaisi edellisen kerran suuremman pläjäyksen paljastuksiaan.  Tuolloinkin itse sisältöä yritettiin ja onnistuttiin peittämään muihin, epäasiallisiin peittelyihin.  Jälleen sama meno näyttää olevan käynnissä. 

Kun aiheena pitäisi olla esimerkiksi USAn diplomaattien epäasiallinen käytös ja sen yhteydet sotimiseen eri puolilla maailmaa niin huomio yritetään kääntää muualle.  Kun paljastetaan USAn diplomaatteille annetut vakoilukäskyt, huomio käännetään siihen kuinka paljastukset vaarantavat USA-laisia ihmisiä, siis ihmisiä tappotyössään Afganistanissa.

Oma lukunsa on meidän ulkoministerimme Alexander Stubb.  Hän vakuuttaa kannattavansa avointa ulkopolitiikkaa.  Mutta kun avoimesti paljastetaan kuinka ulkopolitiikassa toimitaan, pitää hän avoimmuutta sopimattomana vaikka tosin sitä edelleenkin kannattaa.  Mitähän hän muuta kannattaa kuin entistä tiiviimpää yhteistyötä ja liitoutumista noiden nyt Wikileaksin housut kintuissa paljastamien kanssa.  Hänen mielestään ei tunnu olevan ollenkaan ongelma mitä noissa vuodoissa paljastuu itse ulkopolitiikan ja diplomatian sisällöistä.   Hänelle huoli on diplomaattien keskinäinen luottamus salailun tehokkuuteen.  Ilmeisesti Stubb ja kollegansa ovat niin erkaantuneita ihmisten todellisuudesta, että heidän keskinäiset suhteensa ovat tärkeämpiä kuin heidän politiikkansa seuraukset.

Samaan aikaan on paljastunut Barack Obaman hallinnon uhkaukset  Jean Assangea vastaan.  Alanpa pikku hiljaa kallistua epäilemään, että hänen syytöksissään CIA:ta kohtaan on perää ja ahdistelu- ja raiskaussyytökset olisivatkin ajojahtia epämiellyttävää avoimmuuden harrastajaa kohtaan.

Odotan mielenkiinnolla mitä Wikileaksin paljastuksista Suomen osalta paljastuu kunhan se selviää palvelunestohyökkäyksestään.  Listalla ovat kuulemma ainakin Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen Irak-kuviot sekä Martti Ahtisaari.  Lisäksi siellä taitaa olla juttua Suomen kytköksistä Afganistaniin.  Toivottavasti edes Wikileaksin kautta kansainvälinen korkea ulkopolitiikka avautuu meille avoimemmaksi.  Toivottavasti tämän jälkeen meillä on taas hitusen enemmän tietoa poliittisen eliitin, tälläkertaa ulkopoliittisen, tekemisistä.    Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Rahastuskierre

Meille vakuutetaan kuinka ehdottoman tärkeää on syytää rahaa ulkomaisille suurille pankeille milloin Kreikan , milloin Irlannin pelastamiseksi, muuten tulee maailmanloppu - tai ainakaan pankkien omistajat ei tykkää.  On saatu aikaiseksi rahastusautomaatti jolla kansainväliset pankit rahastavat EU-maiden veronmaksajien rahoja kansainvälisesti.

Useat maat ja niiden talous elämä on ottanut lainaa kansainvälisiltä pankkilaitoksilta.  Nyt niissä on ajauduttu tai ollaan ajautumassa erilaisilta näyttäviin kriiseihin.  Joissakin sanotaan valtion, toisissa pankkien olevan vaikeuksissa.  Ratkaisuna esitetään, että muut valtiot ottaisivat samoilta rahoittajapankeilta lisää velkaa jotta alkuperäiset velalliset voisivat maksaa velkansa.  Pankit siis tekevät tiliä kahteen kertaan samalla rahan tarpeella ja maksukyvyn takaavat veronmaksajat Euroopanlaajuisesti.

Voisiko pankeilla olla varmempaa ja riskittömämpää raha-automaattia?  Ei edes vakuuksia voida vaatia.  Luuleeko kukaan oikeasti, että pankit ja niiden omistajat jättäisivät tuollaisen rahalähteen käyttämättä? Totta kai ne kierrättävät automaattia ihan niin monta kierrosta kuin niiden annetaan.  Pitävätkö nämä Jyrki Kataiset ja Mari Kiviniemet sekä Sixten Korkmanit meitä aivan höperöinä?  Vai olemmeko me kun annamme heidän häärätä lompakoillamme?

Koreaa provokeerausta

Olemme viime päivinä saaneet seurata merkillistä mutta ei niin harvinaista näytelmää Koreoiden rajalla.  Tarjoilusta vastaa länsimaisen tiedonvälityksen "parhaat" voimat.  Meille kerrotaan kuinka Pohjois-Korea uhittelee, uhkaa ja provosoi.  Toisella puolella harjoitellaan, seurataan ja tiedotetaan.

Meillä on kaksi kertomusta: Eteläkorealais-yhdysvaltalainen versio menee niin, että he ihan Etelä-Korean turvaksi harjoittelevat kun totalitaarinen Pohjois-Korea provosoivasti ja uhkaavasti ampuu tykeillään mäskäksi ihmisten asumuksia.  Ja he haluavat ihan oman turvallisuutensa järjestää lisää harjoituksia ihan rajanpinnassa.  Siitä huolimatta pohjoiskorealaiset provosoivat suuntaamalla ohjuksia heitä vastaan.

Pohjoiskoralaisen version mukaan harjoituksissa olleet eteläkoralaiset ja yhdysvaltalaiset joukot tulittivat Pohjois-Korean puolelle ja he vastasivat tulitukseen ampumalla sotilastukikohtaan.  Siellä oli kuitenkin asumassa siviilejä ja he pahoittelevat "oheisvahinkoja".  He lupaavat vastata jatkossakin kaikkiin provokaatioihin.

Uskomatta ihan täysin kumpaankaan tarinaan, voisi esittää kysymyksiä:
- Miksi Etelä-Korean ja Yhdysvaltain pitää pitää harjoituksiaan aivan rajan pinnassa?  Eikö tilaa olisi muutaman kilometrin kauempana?
- Miksi sotilastukikohdassa aivan rajan pinnassa ja alueella jonka asema on kiistanalainen, asuu niin paljon siviilejä?
- Missä viipyvät välitysyritykset jotka yrittäisivät ottaa huomioon molempien osapuolien kantoja?

Myötämieltä Etelä-Korean ja sen takana Yhdysvaltain aikeille haetaan ja saadaan paljolti demonisoimalla Pohjois-Korean valtiota.  On totta, että sitä ei voi pitää demokratian kehtona vaan siellä vallitaan ja hallitaan muinaiseen korealaiseen klaanihallintoon ja mytologiaan perustuvalla tavalla.  Hallintomallin tukena on omintakeinen ja kotikutoinen Kim Il-Sung:n johdolla rakennettu Juche-aate.  Kuitenkin Pohjois-Koreasta annettavaan kuvaan liittyy paljolti ihmisten tietämättömyyteen perustuvaa pelottelua ja mustamaalausta.  Kun meillä ei ole mahdollisuutta saada parempaa tietoa niin mustamaaluksessa kerros kerrokselta paksummat jutut menee läpi.  tekniikan toimivuus on koeteltu jo aiemmin paljon läheisemmissäkin kohteissa ja sitä sovelletaan parhaillaan muuallakin.

Näyttäisi, että pohjoiskorealaiselle johdolle sopii sodanuhkan ylläpitäminen sillä se antaa mahdollisuuden perustella miltei kaikkia sisäpoliittisia toimia ulkomaisella uhalla.   Etele-Korean johtokin kaipaa ulkopolitiittisia "haasteita" peittämään sisäpolitiikan vaikeuksia kun talous yskähtelee.  USA taas näyttää tarvitsevan myös kriisejä vähän joka puolelle sillä se antaa perusteluja sotilaalliselle läsnäololle kun voi täydellisen mediahallinnan oloissa perustella demonisoimalla vastapuolen. 

Jos oikeasti oltaisi huolissaan pohjoiskorealaisista taviksista niin Pohjois-Korean hallintoa ei provosoitaisi näin kuin nyt tehdään.  Koko tämä näytelmähän antaa aseet käteen Pohjois-Korean hallitsevalle luokalle.  Sen ei tarvitse keksiä kuinka ulkomaat yrittävät sortaa ja valloittaa heidän maataan.  USA, Japani ja Etelä-Korea sekä me muut n.s länsimaiset arvot jakava arvoyhteisö teemme sen heidän puolestaan.

Koska me pystymme suhtautumaan objektiivisesti maailman kiistakysymyksiin emmekä ole valitsemassa puoltamme ennenkuin tiedämme mitä oikeasti tapahtuu?

NATOttajat lemmenlukossa

Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla.  Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka.  Tuolloin luvataan lopettaa miehitys.  Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet.  Sen sijaan meidän  Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin.  Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.

Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille.  Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan.  Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.

Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e.  Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta.  Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava.  Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan.  Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta.  Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.

Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan.  Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.

Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa.  Äänestämälläkö ensi vaaleissa?

Työurien uudistaja

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtaja Sakari Tamminen on avautunut työläisten lomista, ovat kuulemma liian pitkiä.

Aiemmin työnanajien yritys eläkeiän nostamisesta epäonnistui ammattiliittojen vastustuksen ansiosta.  Sen jälkeen näyttää tulilinjalle nostetun lomat.  Työuria pitäisi nyt pidentää lomista nipistämällä. 

Tähän asti he ovat olleet eläkkäiden ja opiskeluaikojen sekä työkyvyttömyyksien kimpussa.  Tamminen taisi mainita myös päivittäisen työajan.  Sillä tavalla kuulemma saadaan lisää panosta talouteen ja enemmän tulosta.

Jostakin kumman syystä työttömien potentiaalinen työpanos ei kiinnosta, ei myöskään työelämän kehittäminen niin, että ihmiset haluaisivat olla enemmän töissä.  Nämä molemmat keinot ovat kuitenkin ihan täysin EK:n jäsenistön käsissä.  Heidän olisikin suunnattoman helppo tarttua niihin kun ei tarvitsisi neuvotella hankalien ja aina kaikkea vastustavien ammattijärjestöjen kanssa.  Riittäisi kun Tamminen laittaisi kirjeen jäsenistölle, että palkatkaa työttömät töihin ja parantakaa työoloja.  Sen jälkeen jäsenistön ei tarvitsisi kuin totella.

SAK:n Lauri Lyly oikaisikin ihan aiheellisesti Tammista ja kehotti pikemminkin puuttumaan työttömyyteen ja työelämän muihin ongelmiin. 

Meidän ongelmamme ei suinkaan ole liian lyhyet työurat ja -aika vaan pikemminkin työn kasaantuminen liian harvoille.  Ja monet joutuvat vieläpä tekemään Tammisen joukoille ilmaista työtä varsinaisen palkalla maksetun työn lisäksi.  harvojen tekemän työn määrän lisäämisen asemesta pitäisikin työtä jakaa useammille lyhentämällä työpäiviä ja -viikkoja sekä pidentämällä lomia ja laskemalla ihmiset aiemmin esimerkiksi osa-aikaeläkkeelle.