Parempi ennen kuin liian myöhään

Äärioikeistolaiset terrorisoivat heitä koskettelevan kirjan esittelytilaisuutta Jyväskylässä.  Tapauksen jälkeen valtajulkisuudessa sotketaan uhrit ja syylliset sekä vähätellään äärioikeistosta aiheutuvaa uhkaa. Toivottavasti äärioikeiston uhkaan herätään ajoissa.

Äärioikeistolaiset ovat puukottaneet Jyväskylän kirjastossa kirjaesittelytilaisuuden järjsstysmiehiä.  Kirjastossa esiteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjaa kun äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliike (alias "patriootit" alias Kansallinen vastarinta) nimisen ryhmän aktivistit hyökkäsivät puukkojen kanssa.  Kirjan kirjoittajia ovat Li Andersson/Vas, Mikael Brunila ja Dan Koivulaakso/Vas.  Kirjoittajista Dan Koivulaakso on jo aiemminkin joitunut hyökkäyksen kohteeksi. Paikalla Jyväskylässä oli Andersson ja Brunila.

Tapauksen jälkipuintiin liittyy joitakin kummallisia, asenteellisia vääristymiä.  Toisaalta uhreista yritetään tehdä syyllisiä ja toisaalta tekoa yritetään vähätellä sillä, että vastakkain ovat mukamas ääriainekset.  Oma lukunsa ovat joidenkin käsitykset siitä, että äärivasemmistolaisuuden ja äärioikeistolaisuuden välille voisi piirtää yhtäläisyysmerkkejä.

Uhrien syyllistämiseen ovat syyllistyneet lähinnä perussuomalaiset jotka ilmeisesti tuntevat jonkinlaista lukkarinrakkautta noita joukkioita kohtaan.  PerSujen Juho Eerola oli näillä linjoilla kun hän jopa neuvoi äärioikeistolaisia esiintymään salonkikelpoisemmin jotta eivät jäisi kiinni.

Poliisin suhtautuminen on myös mielenkiintoisen paljastava.  Poliisiylijohtaja Mikko Paatero piti MTV3:n haastattelussa ääriryhmiä yleensä uhkana.  Hän siis samaistaa kaikki radikaalit erimieltä olevat samaan nippuun eli uhrit ja syylliset.  Poliisijohtaja jättää mainitsematta, että yleensä vasemmistolaisiksi laskettujen kanssa syntyneet kärhämät ovat pääosin syntyneet poliisien ylilyönneistä.  Toisaalta Sisäministeriön raportin mukaan Suomessa vasemmistolaiset ovat kuulemma tuhopolttaneet poliisiasemia. Missähän noita poliisiasedmien savuavia raunioita olisi nähtävillä? 

Turvallisuuden ylläpitäminen Suomessa kuuluu Sisäasiain ministeriön ja sen johtajan sisäministeri Päivi Räsäsen toimialaan.  Ministeri tuntuu olevan kiinnostuneempi estämään ihmisten omaa valtaa itseensä niin eutanasian kuin abortinkin suhteen sekä valvomaan venäläisten kuljeskelua Suomessa kuin ylläpitämään turvallisuutta.

Erityisen omituinen ja jopa huvittava on ulkomaankauppaministeri Alexander Stunbbin käsitykset.  Hän kun ei ole ymmärtävinään äärioikeiston ja -vasemmiston eroa, ainakaan Twitter-viestittelyjensä mukaan.  Olisi ehkä Stubbin oman imagon kannalta parempi, että hän ei paljastaisi suorastaan ääliömäistä tietömättömyyttään. Tosin Stubb ei ole ainoa jolta menee perusasiat sekaisin.  Joku bulevardilehden senttari pakinassaan sotki jopa Venäjän avoimen fascistiset kansalisbolshevikit  ja Saksan natsit eli kansallissosialistitkin vasemmistoon.

Yleiseksi loppupäätelmäksi ei voi tulla kuin, että valtaa pitävää eliittiä ja valtajulkisuutta eli porvarillinen hegemonian ylläpitäjiä ei voisi vähempää kiinnostaa mitä erilaiset uusnatsiryhmät tekevät ja miten käy heidän uhreillen.  Linjana on poliittisen väkivallan vähättely kun sitä Suomessa on historian saatossa pääasiassa harjoittanut oikeisto.  Ehkä heille käy kuten Saksan liberaaleille 30-luvulla: kun natsit veivät kommunistit, kukaan ei auttanut, kun natsit veivät sosiaalidemokraatit kukaan ei auttanut, nyt kun he vievät meitä ei ole ketään joka voisi auttaa.  kannattaisiko meidän avata silmämme ennen kuin on liian myöhäistä?

Tasapuoleton ulkopolitiikka

Nyt arabimaiden kumoukset ovat edenneet myös Libyaan.  Hyvä niin.  Tosin siellä esiintyvä väkivalta ei ole hyvä juttu.  Eikä niin hyvä juttu ole myöskään eräiden tahojen osoittama kaksinaismoralismi asian tiimoilta käsin.  EU:n ulkoministerien keskuudessa lienee useammanlaisia käsityksiä miten suhtautua tilanteen kehittymiseen siellä.  Aikaisemmat levottomuudet arabimaissa ovat tapahtuneet USAn ja muun n.s. läntisen maailman liittolaisissa.  Niissä tapauksissa on tyydytty toivomaan vakautta ja vanhan vallan mahdollisimman nopeaa kasvojen pesua.  


Nyt ollaan liikkeellä maassa joka ei ole ollut niin hyvää pataa lännen ja sieltä päin katsottuna myös pohjoisen kanssa.  Muammar Gaddafin johtama n.s. arabisosialismin muoto on tullut tiensä päähän, ilmeisesti ja toivottavasti.   Suhtautuminen siihen onkin sitten täysin erilaista kuin Hosni Mubarakin et al tyrannioihin ja niiden kumoamisyrityksiin sekä niiden yhteydessä tapahtuneisiin väkivallantekoihin.  


Myös piskuisen Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kokee tarpeelliseksi riekkua muiden joukossa.  Hän vaatii Gaddafille viisumikieltoa, mukamas tasapuolisuuden nimissä kun kerran kaimalleen Valko-Venäjän Aleksander  Lukasenkallekin sellainen asetettiin.   Stubbin tasapuolisuus on kovin valikoivaa laatua kun se ei näytä koskevan Hosni Mubarakia eikä muita arabityranneja.  Koko Saud-perhekin saa matkailla rahoineen miten haluavat.  Jos Stubb olisi vaatimuksissaan aidosti tasapuolinen, hän vaatisi viisumikieltoja niin Mubarakille, Saudeille,  Zine el-Abidine Ben Alille jamitäniitäonkaan pitkin Afrikan pohjoisosaa ja Arabian niemimaata.  


Tämä suhtautuminen Libyaan on tietenkin vain yksi oire meidän vääntyneestä ja kaksinaismoralistisesti kieroutuneesta ulkopolitiikastamme jota on harjoitettu jo vuosikymmeniä, ensin hienovaraisemmin ja peitellymmin mutta nyt kokoomuslaisten päästyä näkyvämpiin asemiin, yhä avoimemmin ja härskimmin.  Heidän huolenaan ovat atlanttiset suhteet ja pysyminen mukana niissä pöydissä ja liittokunnissa joissa pääsee sotimaan ympäri maailman. 


Koskahan pääsisi vallalle aidosti meidän ja muiden turvallisuudesta huolta kantava ulkopoliittinen linja?  

Sitoutunutta mielipiteenvälitystä

Viime aikoina tunisialaiset ovat käynnistäneet vallankumouksen maassaan.  Kansanjoukot ovat saaneet presidentti Zine el-Abidine Ben Alin pakenemaan Saudi-Arabiaan.  Paikalle on istahtanut entinen pääministeri jatkamaan mahdollisuuksien mukaan entistä menoa,  tai ainakin välttelemään suurempia muutoksia.  Siis johtoklikki on vain siivoutunut yhdellä.

Vähän aikaa sitten Valko-Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit.  Aleksander Lukasenka voitti niinkuin kaikki riippumattomat ja riippuvat mielipidetutkimuksen etukäteen ennustivat. 

Aina silloin tällöin kun globaalin kapitalismin johtajat kokoontuvat jossakin päin maailmaa sopimaan kuinka talouksia operoidaan.  

Mitä yhteistä noilla kolmella sinällään erilaisella tapahtumalla on keskenään?  Ainakin kaksi asiaa: ensinnäkin niihin on liittynyt väkivallaksi kääntyneitä tai käännettyjä mielenosoituksia ja toiseksi suomalaiset tiedotusvälineet puolensa valinneina ovat kertoneet niistä meille.  

Puolenvalinta näyttää olevan heille helppoa.  Katsotaan vain millä puolella ajetaan maailmanlaajuisen kapitalismin ja USAn etuja.  Kun  globalisaation vastaisissa mielenosoituksissa sattuu ja tapahtuu, syyllisiä ovat mielenosoittajat, nuo huligaanit, jotka eivät osaa käyttäytyä ja ajaa asiaansa rauhanomaisesti.  

Kun Valko-Venäjän vaalien häviäjät aloittavat mielenosoitukset joissa yritetään väkivaltaisesti hallituksen rakennuksiin ja poliisit sen estävät, Lukasenka terrorisoi toisinjattelijoita koska on väärentänyt vaalit.

Kun Tunisiassa vanhan korruptoituneen hallinnon jäljelle jääneet jäsenet Muhammad al-Ghannušin johdolla yrittävät pelastaa USAn liittolaishallinnosta sen minkä voivat, meillä toivotaan Hillary Clintonin perässä, että väliaikainen hallitus pystyy "vakauttamaan" tilanteen.  Huolena kun on, että muutkin USAn liittolaiset seuraavat perässä.

Mistä meille saataisi aidosti riippumattomat tiedonvälittäjät nykyisten mielipiteiden välittäjien tilalle?  Sellainen joka pyrkisi katsomaan poliittisen väkivallan alle ja näkemään kuka heiluttaa ketäkin.  Sellainen joka ei olisi riippuvainen samoista kapitaaleista kuin poliittisetkin toimijat.

P.s. Toisaalta eivät tiedonvälittäjämme ole ainoita jotka ovat samoin puolensa valinneet.  meidän ulkopoliittinen johtomme näyttää olevan samassa veneessä, vai pitäisikö sanoa suihkukoneessa.

Sofi Oksanen ja sananvapaus

Sofi Oksanen on avautunut kuulemma Tanskan televisiossa. Hän on kertonut joukon vanhoja kliseitä. Mutta kuten aiemminkin faktat puuttuvat joten tarina jää pelkäksi huonoksi fiktioksi.

Suomalaisten miesten väkivaltaisuus on perätön myytti. Me emme ole sen väkivaltaisempia kuin muidenkaan maiden miehet. Kansainvälisten tilastojen mukaan eurooppalaista keskitasoa. Samoin alkoholinkäyttökään ei ole aivan ehdotonta huippua vaikka olemmekin kiitettävästi lähestyneet aivan kärkeä.

Suomalaisten miesten tapana ei ole keskimäärin ilmaista tunteitaan väkivallalla niinkuin Sofi Oksanen ja muut äärifeministit väittävät. Ei myöskään suomalaiset naiset harjoita väkivaltaa erityisen paljon vaikka se onkin eräs yhteiskuntamme tabu.

Meillä näyttää yleisemminkin olevan kiellettyä puhua naisten harjoittamasta väkivallasta ja arvostella Sofi Oksasta. Näissä molemmissa menee, kuten niin usein muulloinkin, sekaisin mielipiteen vapauden rajoittaminen ja mielipiteiden sisällön kriittinen arviointi. Esimerkiksi kun yrittää arvioida Sofi Oksasen mielipiteitä kriittisesti, saa helposti leiman yrityksestä tukahduttaa keskustelua ja rajoittaa hänen sananvapauttaan. Sama koskee feninismiä, NATOa j.n.e. asiaa joista yhteiskuntamme mielipidejohtajilla on vahva, oma käsityksensä. Jos siis Okasanen olisi halunnut valita oikean ja todellisen ongelman niin hänen olisi kannattanut kertoa suomalaisesta keskustelukulttuurista johon ei haluttaisi mahtuvan kuin yksi totuus kerrallaan.

Uskontojen synty ja merkitys

Minua on pitkään pohdituttanut käsitykset uskontojen, noin yleisesti, synty ja merkitys ihmiskunnan kehitykseen.  Yritän tähän avata käsitystäni hieman jäsennellympänä kokonaisuutena.  Pohjana tähän kirjoitukseen minulla kirjoituspöydän laatikosta löytämäni muutaman vuoden takainen käsin kirjoitettu esiversio.

Lähtökohta

Esi-ihmiset elivät laumoina joissa johtajuus syntyi kuten laumaeläimillä yleensäkin.  Lauman vahvin uros johti kunnes joku nuorempi haastoi hänet tai sen menestyksellä.  Silloin ei tarvittu henkisiä kykyjä vaikka niistä saattoi olla hyötyäkin juonikkuutena taistelun tuoksinassa.

Kehitys

Ihmisten elämä kuitenkin monimutkaistui ajattelun ja kommunikaation kehittyessä.  Henkisiä kykyjä tarvittiin muuhunkin kuin vain taistelussa aavistamaan vastustajan yritykset ja keksimään itse parempia. Opittiin vähitellen siirtämään tietoa ja kokemuksia yksilöltä toiselle muutenkin kuin vain matkimalla toisen käytöstä: toinen pystyi opettamaan toista puhumalla ja selittämällä.

Tässä vaiheessa ei enää pelkkä voima ollutkaan ratkaisevaa johtajuutta ratkaistaessa.  Myös metsästyksen johtamistaidoilla oli merkitystä.  Samoin kyvyllä selittää ja ennustaa ympäröivän maailman ilmiöitä: ukkosta, sadetta, auringon ja kuun liikkeitä j.n.e.  Yhteiskunnan johtamisessa käytetty väkivalta siis muutti muotoaan tai oikeammin monipuolistui pelkästä fyysisestä myös henkiseen väkivaltaan.  Uusi "tietojohtaminen" haastoi "voimajohtamisen". 

Tuolloinen ihmisten maailmankuva oli animistinen.  Ympäristöään tarkkailevat ihmiset kuvittelivat kaikella heitä ympäröivillä, puilla ja kivilläkin, olevan jonkinlainen henki tai sielu tai tietoisuus mutta etenkin tahto,  kuten heillä itselläänkin.  Tämä liitettiin myös alusta lähtien vainajiin.  Tuo lienee jonkinlainen alitajuinen "cogito, ergo sum" ajatuksen alkeellinen siemen.  Ihminen ei vain tuolloin osannut nähdä omaa asemaansa erityisenä ja soi tajunnan myös muille.

Yksilöt jotka halusivat valtaa yli toisten, käyttivät animistista lähestymistapaa hyväkseen ja pyrkivät esittämään pystyvänsä ottamaan yhteyttä noihin sieluihin ja vaikuttamaan niihin.  He myös vahvistivat omaa sanomaansa kertomalla, että viesti, käsky tai kielto ei ole heidän itsensä keksimä vaan tuollaisen hengen antama.  Erittäinkin tehokasta lienee ollut puhua ukkosen nimissä.  Kun uskomusmaailma näin kehittyi yhä monimutkaisemmaksi, samalla kehittyi myös tämä hyväksikäyttö. 

Vaikutus on ollut myös toisensuuntaista.  Tarkoituksella on kehitetty uusia henkiä ja niille hierarkioita jotta tietäjillä näyttäisi olevan entistä enemmän muilta salattua tietoja ja kykyjä.  Vanhat temputhan kärsivät ajanmyötä inflaatiosta ja tarvitaan uutta ja näyttävämpää. vain heillä oli tietoa miten henkien, usein heidän itsensä luomien, kanssa tuli elää.  Vain heillä oli taito ja myös lupa kommunikoida niiden kanssa.  Muita uhkailtiin ja rangaistiin pyrittäessä estämään edes yrittämästä tietäjien konsteja.  Pelkkä voimaan perustunut johtaminen ei enää toiminut kun tietäjä näytti saavan tietoa tuonpuoleisesta, sekä ylisestä että alisesta maailmasta.  Hän näytti keskustelevan sujuvasti niin ukkosen hengen kuin vainajienkin henkien kanssa.  

Tietäjät pystyivät yhdistämään ihan oikeaa, konkreetistakin tietoa uskomusrakennelmiinsa.  He käyttivät sujuvasti tietoja vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihteluista, luonnon kiertokulusta ja -ilmiöistä apunaan rakentaessaan sääntömaailmaa valtansa tueksi.  Tässä he myös hyödynsivät sukupolvilta toisille perittyjä tietoaineistoja ja omia havaintojaan.  Tietäjät siis toisaalta loivat yhteisölleen hyödyllistä tietoa ja toimintaohjeita mutta omaa valtaansa pönkittääkseen he mystifoivat tietonsa ja etenkin sen lähteet.  Dostojevski kirjoitti Karamazovin veljeksissä Ivan Fjodorovitsin suuhun monologin jossa hän kertoo pakosta keksiä jumala ellei sellaista ole.  Perusteluksi hän esitti, että yhteiskunnan säännöt eivät tehoa ellei niillä ole ylimaallista lähdettä.

Suhde "voimajohtamiseen" oli kaksinainen.  Voimajohtamista voi katsoa edustaneen erilaiset kuninkaiden ja maallisten ylimysten valta.  Toisaalta kilpailtiin mutta toisaalta nähtiin yhteiset edut.  Se johti vähitellen kahden valtakeskuksen syntymiseen: kirkko ja uskonto toisaalla sekä kuningas ja armeija toisaalla.  Välillä ne ovat eläneet eri asteisissa symbiooseissa, välillä ne ovat olleet yksi ja sama ja välillä taas on otettu mittaa toisistaan.  Pitkällä tähtäyksellä ne ovat kuitenkin yhteiset etunsa ja ovat päätyneet yhteistyöhön ja työnjakoon.  Vallan työnjaossa uskontojen ja niitä ympäröivien kirkko-organisaatioiden vastuulle on tullut henkisellä väkivallalla ihmisten kurissapito.  Valtiovallalle taas on tullut fyysisellä väkivallalla hallitseminen.  

Eri uskonnoista

Eri uskonnon ovat oman aikakautensa ja kulttuurinsa tuotoksia.  Kaikki ne kuitenkin ovat omaksuneet piirteitä edeltäjistään ja ympäröivien muiden kulttuurien uskomusrakennelmista. Esimerkiksi kristinuskossa on paljon piirteitä aikaisemmista juutalaisuudesta ja siinä zarathustralaisuudesta.  Toisaalta taas niitä on tietoisesti kehitetty erottautumisen välineeksi.  Tässä suhteessa mainio esimerkki on juutalaisuus joka aikoinaan kehitettiin jotta yksi kansanryhmä olisi erottunut muista nykyisen Irakin alueella.  Siihen kuitenkin liitettiin yleisiä uskomuksia ja tarinoita muilta, aiemmilta uskonnoilta. Mutta jumalhenkien ominaisuuksia ja riittejä kehitettiin niin, että sekaantumisen vaaraa ei olisi syntynyt. Ja mahdollisesta sekaantumisesta rangaistiin ankarasti.  Nämä harhaoppisten kohtalot ovatkin useiden uskontojen tarinoiden keskeisintä ja opettavaisimmaksi tarkoitettua ydintä.  Ja juutalaisuuden pohjalta kehitettyyn kristillisyyteenkin roomalaiset lisäsivät kristinuskoon ominaisuuksia erottelukyvyn lisäämiseksi.  He tosin lisäsivät siihen myös ominaisuuksia jotka tekivät tuotteesta vetovoimaisemman uskontomarkkinoilla. 

Yleisesti voi todeta, että uskontojen erot ovat pienempiä kuin niiden väliset yhteiset perusasiat, kova ydin.  Uskonnot eroavat pantheonin väkiluvussa, riittien monimuotoisuudessa, legendojen henkilögallerioissa ja symboliikan käytössä eli ulkoisessa olemuksessa.  Mutta sama tietämisen ja vallan mystifiointi vain niihin vihityille on kaikkien kovaa ydintä.

Nykytilanne

Uskomussmaailman rakenteet ovat eriytyneet alkuperäisestä jokapäiväisten taitojen osaamisesta ja maailmanselityksestä abstraktiksi henkimaailmaksi.  Toisaalta tähän on johtanut sekulaarin luonnontieteiden kehitys  ja toisaalta uskomusmaailman kehittyminen yhä pidemmälle.  Mitä enemmän ihmiset näkevät uskomusten taakse, sitä monimutkaisemmiksi tai mystisemmiksi henget on mystifioitava.  Yhä maallistuvassa yhteiskunnassa ei konkreettiset uskonnolliset tarinat kelpaakaan koska ne ovat vastoin tiedettyjä luonnontieteellisiä faktoja.  Jänikset ei märehdi, käärmeet syö maan tomua eikä aurinko kierrä liitteää maata taivaan kantta pitkin.  Sen asemesta ihmisille kehitetään kaupallisin keinoin tarvetta mystiikkaan jolloin abstraktit opit riitteineen menevät kaupaksi.

Merkittävänä erona menneeseen, nykyaikana ei enää kaikkialla käytetä fyysistä väkivaltaa yhden ja valtaapitävien kannalta oikean uskonnon ylläpitämiseksi.  Sen sijaan tilalle on tullut uskontojen "myyminen" kun on huomattu, että erot uskontojen välillä ovat niin pienet.  Vain vallan haastaviin uskontoihin suhtaudutaan vihamielisesti.  Sellaisia ovat lähinnä kilpailevien valtakeskuksen henkiset hallintavälineet.  

Oma piirteensä maallistuneessa yhteiskunnassa on myös, että uskontojen johrtavat tahot joutuvat myös "markkinoimaan" itsensä ja uskontonsa myös valtaapitäville kun markkinoilla on myös muita hankiseen vallankäyttöön sopivia välineitä kuten kilpailevat uskonnot, viihde mukaan lukien kaupallistettu huippu-urheilu ja kaupallisesti hallittu tiedonvälitys sekä muu elämysteollisuus.

Tulevaisuuden arvauksia

Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa mutta arvata voinee ehkä kaksi linjaa: jatkuva sekularisoituminen ja tuotteistettu uusmystiikka.  Luonnontieteet kehittynevät tulevaisuudessakin ja tietämys niiden saavutuksista levinnee yhä laajemmalle.  Niin ainakin toivon.  Se syö uskontojen markkinaa sillä niiden maailmanselityssadut näyttävät jatkuvasti ontommilta ja ontommilta entistä paremman ja demokraattisemman tiedon valossa.

Toisaalta meille markkinoidaan henkistymistä ja oman sisimmän tutkiskelua jonkinlaisina mystisinä tripeinä.  Niillä markkinoilla ei paljon faktat paina ja henkinen mössö käy kaupaksi.  Markkinatoimijoiden määrä myös kasvanee.  Mukaan tulee kaikenlaisia uusia tuotteita ja myös vanhojen kasvoja ehostetaan.  Vanhat ketjutkin pysyttelevät mukana kisassa tuomalla uusia lisäpiirteitä  ja hämärtämällä vanhoja, jo hassuilta nykytietämyksen valossa näyttäviä.  Tämä omalta osaltaan myös pirstoo markkinoita koska fundamentalistit erottuvat joustavampien markkinaketterien joukosta.  Nykyisin ev.lut.ketjun uskontokaupasta saa niin patriarkaalista homofobiaa kuin letkeää kaikkipääseetaivaaseen kevytlevitettä.  Jatkossa kaikki keskittynevät enemmän ydinliiketoimintaansa ja -osaamiseensa  eli jonpikumpi linja ulkoistaa toisen.

Nykyinen pikku hiljaa tapahtuva maallistuminen siis jatkunee ainakin toistaiseksi.  Papit ja piispat saanevat jatkossakin pitää leipäpuunsa mutta pikku hiljaa kapenevilla ja monimuotoistuvilla markkinoilla. Ihmisten uskonnollinen käytöskin muuttunee.  Jatkossa yhä enemmän haetaan elämyksiä sen sijaan, että haettaisi maailmanselityksiä tai eettisiä saati käytännöllisiä  toimintaohjeita. 

Vapaaehtoista maanpuolustusta Tampereella

ProKarelia on järjestänyt Tampereella Soviet Story -elokuvan ohjelmallisen esitystilaisuuden Hitlerin syntymäpäivänä 20/4 . Tilaisuuden järjestelyihin osallistui myös paikallisia kenttätykistökiltoja eli Tampereen ja Tykistöprikaatin killat. En puutu nyt enempää tuon tilaisuuden sisältöön ja sen kirvoittamiin vastalauseisiin, esim. Johan Bäckmanin touhuihin. Niistä on kirjoitettu eri suuntiin jo paljonkin. Sen sijaan minun silmääni pisti tuo tykistökiltojen osuus.

Kiltojen yhtenä tehtävänä tilaisuudessa oli eräiden tiedotusvälineiden mukaan tilaisuuden turvallisuuden takaaminen. Onko vapaaehtoista maanpuolustustyötä ohjaavat viranomaiset tietoisia tälläisestä järjestysvallan kaappaamisesta?

Tähän asti n.s. vapaaehtoista maanpuolustustyötä tehneet tahot ovat yrittäneet edes julkisuudessa esiintyä puolueettomina, ikään kuin vain maanpuolustusasialla olevinaan. Nämä eripuolella maata toimivat tykistökillat kertovat itse olevansa samalla asialla sen lisäksi, että ne ovat aselajiharrastajien puuhastelupiirejä. Noissa piireissä pyörivien myötätunnon suuntahan on aina ollut tiedossa mutta he eivät ole tuoneet sitä esille noissa kiltapuuhasteluissaan. Samat henkilöt ovat sitten toimineet muualla avoimen poliittisesti, kansallisseuroissa j.n.e. Nyt nämä kaksi tykistökiltaa ovat luopuneet entisestä vähästäkin häveliäisyydestä ja astuneet ulos kaapeistaan.

ProKarelian rinnalle astuessaan he tekevät paljasta politiikkaa ja rinnastuvat Karjala takaisin -porukoiden revansisteihin.

Olisikohan puolustushallinnon ja vapaaehtoisesta maanpuolustustyötä ohjaavien tahojen syytä puuttua tuohon touhuun. Eli erottaa poliittinen toiminta erilleen maanpuolustustyöstä ihan oikeastikin. Muuten olemme menossa takaisin 30-luvun poliittisen väkivallan aikoihin. Sinällään minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset harrastavat poliittisia asioita mutta sen sotkeminen yhteiskunnan tukemaan aseiden kanssa pelaamiseen on vaarallinen leikki. Jos toiset sotkevat ne keskenään niin ei ole kaukaa haettu, että toisillekin osapuolille tulee aiheesta tai aiheetta mieleen hoitaa asioita samalla tavalla.