Vilhelm Junnilaa suurempi natsiongelma

 Viime aikoina on kotomaamme politiikan kärkiaiheita ollut Perussuomalaisten keskuudestaan  elinkeinoministeriksi nostaman Vilhelm Junnilan natsimielisyys ja hänen sille eduskunnalta saamansa luottamus.  Se on jopa yltänyt yli uutiskynnyksen ulkomaita myöten.  Jupakkaan liittyy monia huolestuttavia piirteitä ja juonteita joten en voi jättäytyä puuttumasta itsekin Junnilan toilailuihin.

Kuva Kansan uutisten jutusta "SUOMEN HALLITUKSELLA ON ÄÄRIOIKEISTO-ONGELMA, JA SE ON MYÖS SUOMALAISTEN TOIMITTAJIEN ONGELMA" kuvatekstillä "Perussuomalaisten kansanedustaja, nykyinen elinkeinoministeri Vilhelm Junnila puhui äärioikeiston järjestämässä tapahtumassa Turussa vuonna 2019. Kuva: Lehtikuva/Roni Lehti"

On ollut jo pitkään yleisesti tiedossa mihin suuntaan Junnila on kallellaan.  Hän on esitellyt natsiromantiikkaa ihailemalla hakaristikoristeita, vääntänyt vitsejä kaasuttamisesta ja ehdokasnumeronsa kytköksistä Hitleriin (88 -> HH -> "Heil Hitler") sekä pystytellyt "Ku Klux Klan" -lumiukkoja. Nämä yksittäisinä tekoina voisi hyvällä tahdolla mennä vielä "huonon huumorin" piikkiin mutta toistettuna kertovat linjasta, asenteesta ja ajattelutavasta.  Sen lisäksi Junnilan monet avautumisen, m.m. esiintyminen juhlapuhujana ns Kukkavirta-mielensoituksessa (huom: tilaisuutta mainostettiin muistotilaisuutena mutta valitettavan väkivallanteon muistelu oli vain tekosyy saada natseille näkyvyyttä), kertovat isommasta ongelmasta. Junnilaa on syytä pitää jos ei ihan täysverisenä natsina niin natsien sympatisoijana ja pikku apurina, aitona äärioikeistolaisena.

Oma lukunsa on nykyinen Petteri Orpon hallitus jossa Perussuomalaiset aitona äärioikeistolaisena puolueena on mukana.  Koaliitio on omalaatuisensa. Sinällään Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien päätyminen samaan joukkoon ei ole kummallista.  Nehän ovat askel askeleelta lähestyneet toisiaan vaikka vielä muutama vuosi sitten Orpo julisti että heidän arvopohjansa on täysin yhteensopimaton perussuomalaisten kanssa niin enää ei ole ongelmaa.  Kristillisillä ei samaa ongelmaa liene koskaan ollutkaan.

Svenska folkpartiet:n kanssa on tilanne näyttää kimurantimmalta.  Hehän ovat halunneet profiloitua vapaamielisinä, demokraattisina ja ihmisoikeuksia ajavina mutta nyt menivät mukaan Rateli-hallitukseen*).  Nyt he kuitenkin paljastivat hallitushingullaan todellisen luonteensa.

Hallituskoaliitio on puhdas Eteläranta10:n hallitusnyrkki**) pönkittämässä kapitalismia.  Sitä ei näköjään, ainakaan vielä tässä vaiheessa, saa hajottaa joten eduskunta pistettiin varmistettamaan, että Junnila saa luottamuksensa eikä hallitusta hajoteta.  Niin eduskunnasta ja hallituksesta tehtiin natsien takaajia ja turvasatama.

Sinällään tämä koko kehitys on, ilmeisesti sekä tarkoituksella että tarkoittamatta natsismin normalisointia - ja siten Junnilaa isompi ongelma. Tarkoituksellista koska omistajat katsovat tarvitsevansa natsismia silloin kun pehmeämmät keinot ei enää toimi ja ajat lienevät kapitalismin kriisien takia heille kovenemassa. Tarkoittamatta sitä normalisoidaan kun puolueiden valtapoliittisissa kuvioissa tarvitaan tukea myös oikealta reunalta niin silloin ei ad hoc -tilanteissa niin katsota syvempiä olemuksia ihmisoikeuksille aiheutettuja riskejä. Niinpä meno joka muutama vuosi sitten oli arvopohjaltaan ihan mahdotonta, on nyt "business as usual".

Kysymykseksi jää miten kauan Eteläranta10 katsoo, että on tarpeellista roikottaa natseja mukana vai katsovatko heitä tarvittavan lisää ja kovempia otteita yhteiskunnan pitämiseksi heidän hanskassaan.  Asian ratkaissee tässä vaiheessa, siis lyhyellä tähtäyksellä kauppakumppanien suhtautuminen ministeri Junnilaan, onhan hän elinkeinoministeri.  Alkavatko esimerkiksi saksalaiset ja israelilaiset karsastaa natsin kanssa neuvottelemista?  Se saattaisi saada elinkeinoelämän siistimään nyrkkiään, ei muu.  Toisaalta kyse on miten he turvaavat kapitaalien omistajien vanhat nautinnat kriisiytyvän kapitalismin oloissa ja silloin on pakko ennustaa, että valitulla tiellä tulevat jatkamaan ja otteet kovenevat ihmisten kurissapitämisessä.

Tekeepä vielä mieleni lisätä tähän loppuun pappi Martin Niemöllerin (1892-1984) vanha runo:

Als die Nazis die Kommunisten holten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Kommunist.

Als sie die Sozialdemokraten einsperrten, habe ich geschwiegen;

ich war ja kein Sozialdemokrat.

Als sie die Gewerkschafter holten, habe ich geschwiegen; 

ich war ja kein Gewerkschafter.

Als sie mich holten, gab es keinen mehr, der protestieren konnte

---

*) Rateli-hallitus tulee Riikka Purran julistamasta Perussuomalaisten ikoni-eläimestä, mesimäyrästä (Mellivora capensis) joka tunnetaan myös nimellä rateli.

**) Oikeistolaiseen retoriikkaan kuuluu usein "nyrkki" kuvaamaan jotakin erityistä ryhmää joka pystytetään hoitamaan jotain erityistä tehtävää. Sauli Niinistö oli perustamassa "koronanyrkkiä" j.n.e.

Kaksinaismoralismin aallonharjalla

 Viime aikoina Perussuomalaiset ovat oikein joukolla uhriutuneet kun pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin määritteli eräässä vaalitentissä Perussuomalaiset rasistisiksi ja myös perusteli kantansa.  Perussuomalaiset syyttävät ettei Marin suhtaudu kunnioittavasti heihin.

Samaan aikaan Perussuomalaiset tekopyhästi valittavat, että SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat ilmoittaneet etukäteen etteivät he lähde kevään vaalien jälkeen samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa koska arvot jne. Jopa Svenska folkpartiet on ilmoittanut ettei se todennäköisesti suostu. Jälleen PS uhriutui eikä muista kuinka he itse ovat aiemmin ilmoittaneet etteivät mahdu milloin minkäkin puolueen kanssa hallitukseen.  Olisi kovinkin mielenkiintoista kuulla miten he selittäisivät kannattajilleen esimerkiksi vahvan kaksikielisyyden edistämisen tai vapaamman maahanmuuton mahdollistamisen hallituksen toimin jos sinne pääsisivät.  Oikeastihan on kyse vain vaalikarjan kuluttajansuojasta ja tuoteturvallisuudesta kun rajataan keiden kanssa ollaan valmiit vaalien jälkeen yhteistyöhän. 

Kaksinaismoralismi on ollut liki aina Perussuomalaisten toinen luonto.  Heillä on eri säännöt itselle ja muille.   Ja samalla he ovat aina valmiita uhriutumaan jos jäävät kiinni ns "housut kintuissa", on sitten kyse rasismista, rikollisuudesta, sukupuolisesta ahdistelusta, känniörvellyksestä tai törkeyksien latelemisesta erimieltä olevista.  Yleensäkin heille tuntuu olevan erityisen vaikeaa sietää erilaisuutta, onhan ksenofobia heidän politiikkansa ydin muutenkin.  Siitä kumpuaa heidän vakioratkaisunsa kaikkiin ongelmiksi kokemiinsa: "matut raus".

Huolestuttavinta on niin suuren osan suomalaista siitä huolimatta ilmoittautuvan mielipidemittauksissa heitä äänestämään,  Olemmeko me ihan oikeasti poliittisesti niin tyhmä kansa ettei suuri joukko, liki viidesosa, ihmisistä näe heidän lävitseen vaikka he eivät edes vaivaudu kovinkaan hyvin törkeyksiään peittelemään?  Toki kaksinaismoralismi ja tekopyhyys on johonkin mittaan ja määrään mukana kaikkien puolueiden politiikassa mutta Perussuomalaiset ovat vieneet sen populismissaan ylimmäisiin sfääreihin johon muut, ainakaan toistaiseksi, eivät ole yltäneet.

Haluaisin uskoa sen johtuvat muiden isojen puolueiden haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä harjoittaa parempaa politiikkaa jolloin Perussuomalaiset ovat vain "varaventtiili" jonka kautta tyytymättömyyttä ja pahaa oloa päästellään ulos.  Silloin muut voisivat politiikkaansa ihmisystävällisemmäksi ja ihmiset paremmin huomioonottavaksi muuttamalla hoitaa persuongelman.  Erityisesti tämä koskee vasemmistoa sillä heillä uskoisin olevan aitoakin halua toimia ihmisten hyväksi.  Sen sijaan oikeistolle ja talouseliitille PS on näpsäkkä keino ohjata oikeutettua tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan populistiseen älämölöön Eteläranta10:n *) "valitusosastona".

Parempaa ja persuttomampaa tulevaisuutta odotellessa.

___

*) Eteläranta10 on Elinkeinoelämän keskusliiton "lempi"nimi joka tulee sen pääkonttorin osoitteesta Helsingissä.

Systeeminen oppositio Suomessa - Osa II

 Tämän duodraaman ensimmäisessä osassa alustin tilannekuvaa ja kuvailin Kansallinen Kokoomus r.p:tta.  Tässä jälkimmäisessä puoliskossa kuvailen Perussuomalaiset r.p:tta ja teen yhteenvetoa niiden keskinäisistä veto- ja työntövoimista.  Molemmat  Kansan uutisissa julkaistun Dmitry Gurbanov:n niiden suhdetta kuvailevan jutun innoittamana.

Perussuomalaiset sijoittuvat Suomen parlamentaarisen puoluekentän äärimmäiselle oikealle reunalle, oikealla puolellaan vain ehkä Ano Turtiaisen yhdenhengen tilapäinen ryhmä.  Eduskunnassa se vastikikään siirrettiin ison salin istumäjärjestyksessä omalle paikalleen (ja siltä osin vain Turtiainen vielä istuskelee turhan keskellä).

Kuten Kokoomus, sekään ei ole ideologisesti yhtenäinen eikä syntynyt yhden aatesuunnan edustajaksi ja ajajaksi.  Se edustaa historiallisesti Ernesti Hentusesta (1885-1951) ja hänen Radikaalisesta kansanpuolueestaan syntynyttä jatkumoa.   Seuraava polvi oli Veikko (1913-1997) ja Sirkka (1913–2005) Vennamon perustama pientalonpoikainen liike jonka he synnyttivät kun Urho Kekkonen ja K-linja veivät heiltä Maalaisliiton johtopaikat ja vaikutusvallan.  Pientalonpojista kehkeytyi Suomen maaseudun puolue (SMP) jonka konkurssipesän raunioille Timo Soini perusti samanhenkisen populistisen puolueen, Perussuomalaiset (Sannfinländarna) ohjaamaan ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön.   Kaikki nuo ovat olleet ja ovat eräänlaisia vallanvalitusosastoja, omistajien asettama systeeminen oppositio joka ei yritäkään muuttaa mitään.

Perussuomalaiset, leikkisästi "persut" tai "persulit", eivät ole siis varsinaisessa aatteellisessa mielessä poliittinen puolue.  Sen jäsenistö on kovinkin ryhmittynyt fraktioiksi hyvinkin erilaisin taustoin ja ajatussuunnin.  Sieltä voi tunnistaa ainakin a) vanhan SMP:n perinnepiirin, ainakin vielä.  Joukon vanhoja ja jokunen nuorikin jotka ovat mukana vanhoin "rosvot kiinni" ja "kyllä kansa tietää" -ajatuksin (vanhoja ilmeisesti Sirkka Vennamon keksimiä iskusanoja).  Sitten on b) Homma-forumilta tulleet (mutta ei välttämättä sieltä poislähteneet) Jussi Halla-ahoa mestarinaan seuraavat etnonationalististit.  Jälkimmäinen ryhmä näyttäisi nykyisin jakautuneen kahtia kun Halla-aho yrittää "harjata" johtamaansa fraktiota sisäsiistiksi vallankamareihin.  Voidaan siis puhua nykyisistä halla-aholaisista jonkinlaisena hallituskipeiden b1-fraktiona ja vanhalle änkyrälinjalle jääneistä b2:na.  Porukkana joka pyörii sanoissa äärioikeistolaisissa piireissä ja ampumaharjoituksissa kuin Suomen Sisu, Soldiers of Odin, kielletty mutta uudelleen muotoutunut Pohjoismainen vastarintaliike, ja muut enemmän tai vähemmän hajanaisesti verkottuneet äärioikeistolaiset porukat.

Halla-ahon harjaus näyttää vain olevan yhtaikaa kovinkin valikoivaa ja samalla satunnaista sekä tehotontakin.  Tarja Kiemunki ja Ano Turtiainen on toki harjattu mutta montaa muuta ei, esimerkiksi Mauri Peltokangas, Sebastian Tynkkynen ja monet muut, myös eduskunnan ulkopuolella kunnallisella tasolla, ovat saaneet jatkaa.  Eikä harjan alle osuminen ole estänyt sinne joutuneita toimimasta samoissa ympyröissä perussuomalaisten kanssa muissa äärioikeistolaisissa järjestöissä ja tapahtumissa.  

Perussuomalaisten poliittinen linjanmääritys perustuu enemmän epämiellyttäviksi koettujen asioiden vastustamiseen kuin omien aatteellisten visioiden mukaisen maailman tavoitteluun.  Sellaisen yrittäminen jää jonkilaiseksi nostalgiseksi haikailuksi vanhoihin hyviin aikoihin jolloin kaikki oli paremmin.  Muuttuneessa ja kokoajan muuttuvassa maailmassa sellainen koetaan turvalliseksi vaikka perustuukin paljolti romanttiseen ja nostalgiseen kuvitteluun patriarkaalisesta patruunamaailmasta *).  Sellaisesta menneestä Atlantiksesta **) tunnistetaan ettei siellä ollut maahanmuuttajia, kulttuurimarksisteja ja naiset tiesivät paikkansa.  Kun siitä ammennetaan poliittisia tavotteita päädytään xenofobiseen "rajat kiinni ja matut raus" chauvinismiin.  Sillä kuvitellaan päästävän takaisin kuviteltuun ikionnelaan jossa läski oli valkoista, miehet miehiä ja naiset näytti naisilta sekä köyhät tiesivät paikkansa sillee nöyrästi, kaikki valkoisia heteroja. Niin, eikä ilmasto muuttunut vaan kesäisin oli sopivan lämmintä heilutella varpaita Terijoen rantavesissä ja talvisin hyvät hiihtokelit mennä murtsikkaa.

Tuo vieraan ja oudon pelko yhdistää kaikkia erilaisia puolueen fraktioita, etenkin sen jälkeen kun Timo Soini vei ison osan omista kannattajistaan Siniseen tulevaisuuteen vuonna 2017 Halla-ahon noustua puheenjohtajaksi ja hänen kannattajiensa vyörytettyä puoluejohdon hommaforumilais-sisulaisilla.  Tuolla liikkeellä Soini, sen lisäksi että jatkoi omaa ja kannattajiensa n.s. "hillotolppaa", hän tuli pelastaneeksi puolueen kannatuksen viedessään epäsuositun hallituskytköksen pois häiritsemästä populistista älämölöä.  Nykyiset perussuomalaiset eivät vain tajua häntä siitä kiittää.

Tuo kaipuu menneeseen sisältää talouskonservatismin, haikailun patruunakapitalismiin joka on myös osa kaivattua mutta menetettyä kuvitteellista menneisyyttä.  Käytännön talouspolitiikassa kaikki heidän fraktionsa ovat jokseenkin yksimielisesti tukeneet porvarillista Eteläranta-10:n talousliberaalia politiikkaa vaikka mainospuheissa puhutaankin toista.  Tässäkään suhteessa eri fraktioiden välillä ei ole eroja kuin puheenparressa.

Arvojensa puolesta perussuomalaisten eri ryhmittymät ovat jokseenkin konservatiivisia.  Hyvin lähellä periporvarillista ja etenkin vanhakokoomuslaisten parissa vahvaa "koti, uskonto ja isänmaa" -ajattelua.   He arvostavat patriarkaalista menoa jossa miehet tekevät mitä miehen täytyy, naiset tietävät paikkansa eikä muita ole et punctum.

Edellä olen kuvannut ettei eri fraktioiden välillä juurikaan keskeisissä kysymyksissä ole eroja.  Missä niitä sitten on? Vastaus: keinoissa ja menetelmissä eli siinä missä toinen reuna perustaa perinteiseen, jo Vennamoiden lietsomaan herravihaan, toinen reuna on löytänyt etnonationalistis-chauvinistisen äärioikeistolaisen viitekehyksen itselleen.  Molemmat ammentavat modernin ja elitistisyyden kritiikistä mutta siinä missä toiset puristavat kätensä nyrkkiin ja kiroilevat herranketkuja, toiset leikkivät natsisymboleilla.  Molemmat pelkäävät ja inhoavat erilaisuutta ja postmodernia ja ennenkaikkea muutosta.

Tämän hetkinen yhteinen oppositioasetelma (joka viimeisimpien hallituspiirien uutisten mukaan tullee jatkumaan) lienee satunnaista, samoin kuin edellisen vaalikauden hallitusyhteistyökin.  Yhteistyötä tietenkin edesauttaa yhteinen oppositioasema mutta myös Kokoomuksen konservatiivisten ryhmittymien ja perussuomalaisten yhteiset vanhakantaiset ajatukset.  Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset arvokonservatiivit löytävät helposti yhteistä linjaa tasa-arvoisen avioliiton, LGBT++oikeuksien ja sekularismin vastaisuudesta.  Kokoomuksessa on kuitenkin arvoliberaalinsa mutta Perussuomalaisilla ei (ellei muutamaa avoimesti homoseksuaalia kellokasta lasketa eikä ehkä kannata sillä lienevät pittoreskeja mainostäkyjä)?  Samalla heille systeemissä annettu tehtävä on erilainen: Kokoomukselle se on olla vallan hallintotoimija, sisäsiisti poliittisen elämän ammattilainen kun taas Perussuomalaisille se on olla räyhäkkä räksyttäjä mutta pureksimatta vallan nilkkoja.

Talousajattelussa perussuomalaisten patruunakapitalismin haikailu saattaa aiheuttaa Kokoomuksen talouskonservatiivien joukossa myötämielistä hyrinää.  Se ei kuitenkaan välttämättä ole riittävän libertaaria nuorkokoomuslaisille.   Sen sijaan perussuomalaisten "työväenpuolue ilman sosialismia" -kohellus ja etenkin sen käytännön sovellukset sopivat vallan mainiosti yhteen Eteläranta-10:n työnantajakapitalistien ajaman saneluvallan kanssa.  Perussuomalaiset ja kokoomuslaiset ovatkin löytäneet varsin yksimielisesti yhteisen sävelen siinä suhteessa.  Niin edellisellä vaalikaudella ensin hallituksessa ja sen jälkeen oppositiosta, tällä vaalikaudella yhdessä.

Summa summarum:  K.o. puolueet ovat ovat varsin erilaisia joukkoja joille toki löytyy yksittäisiä yhteisiä nimittäjiä, sellaisia jotka saattavat riittää moniin tuleviin yhteisiin manöövereihin.  Ehkä jopa hallitusyhteistyöhön jollakin tasolla joidenkin aivan eritavalla kuin edelliset menevien vaalien jälkeen.  Todennäköistä silloin kuitenkin on, että perussuomalaiset tulevat hajoamaan taas kuten tekivät vuonna 2017 (ja SMP vuonna 1972 SKYP:eineen).  Ehkä Kokoomuskin sillä sikäläisiä voi houkutella Harry Harkimon omituinen ensin ei-ollenkaan-puolue mutta sitten kuitenkin-puolue Liike Nyt  jolla ei ole räyhä-ääliöoikeiston rasitteita ympärillään vaan puhdasta talousliberalismia maustettuna arvoliberalismilla.

Joka tapauksessa molemmat puolueet ovat systeemin, ei kuitenkaan parlamentaarisen ja demokraattisen systeemin vaan talouseliitin eli kapitaalien omistajien systeemin osia.  Siis systeemisiä ja tällähetkellä oppositiota molemmat.  Joka tuo mieleeni vielä yhden näkökulman.  Kokoomus on ollut aiemmin Yhtenäinen Venäjä -puolueen (ven. Единая Россия, transl. "Jedinaja Rossija")  sisar- tai veljespuolue, siis ennen Venäjän presidentin ja puolueen perustuttajan Vladimir Putinin täydellistä ja loppuunsaakka vietyä demonisoimista.  Se nähdään Venäjällä mielellään sikäläisen valtasysteemin puolueena.  Samalla siellä on esimerkiksi Vladimir Žirinovski:n perustama populistinen Liberaalidemokraattinen puolue  (ven. Либерально-демократическая партия России, transl "Liberalno-demokratitšeskaja partija Rossii").  Se toimii systeemisen opposition tavoin eli räksyttää milloin mistäkin mutta kun valta tarvitsee apua, se on välittämästi sitä antamassa.  Ihan samoin toimii meikäläinen perussuomalaiset: räksyttää mutta samalla pitää huolta, että Ali Qasim ***) saa ohjastettua karavaanin sinne mihin sen omistajat sen haluavat.  Tehtävät ovat yhtenevät ja niin myös monet toimet perimmiltään samanalaisia systeemin kannalta joten symbioosikin samanlainen.

---

*) Patruuna, teollisuuspatruuna (alkup. lat. pater, isä): teollisuuslaitoksen perustaja ja isäntä joka yrityksensä omistajajohtajuuden lisäksi oli myös paikkakunnan merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.  Pienemmillä paikkakunnilla käytännön omistaja ja johtaja.  Heistä joihinkin liitetään legendarisoituja kertomuksia isällisestä ihmisten huolenpidosta mutta valtaosa heistä oli raakoja kapitalisteja jotka pyrkivät työläisten sosiaaliseen kontrolliin ja hallitsemiseen. 

**) Atlantis tässä enemmänkin yleisessä merkityksessä: mystinen menneen kadotetun onnen tyyssija jonka todellisuudesta ei välttämättä ole mitään takeita eikä todisteita mutta siihen halutaan uskoa koska se kuulostaa ja tuntuu hyvältä ja turvalliselta nykyiseen epävarmuuteen verrattuna.

***) Ali Qasim eli Ali Vanha oli Tuhannen ja yhdenyön tarinoiden Ali Baban eli Ali Isän kasvatti-isä ja 40 rosvon johtaja. 

Systeeminen oppositio Suomessa - osa I

 Luin Kansan uutisista Dmitry Gurbanovin sunnuntaivierasjutun otsikolla "Kokoomuksen sisäinen taistelu ei johdu arvoista vaan perussuomalaisista".  Siinä oli paljon ihan mielestäni oikeansuuntaista analyysiä mutta osittain myös nuoren ihmisen lyhytjänteisyyttä.  Mieleni siis äityi pohtimaan asiaa laajemmin, pitemmältä ja myös hieman syvemmälle.

Kansallinen Kokoomus kuten Perussuomalainen puolue kuuluvat suomalaisessa yhteiskunnassa poliittisen oikeiston oikealle reunalle. Perussuomalaiset äärioikeistoyhteyksiensä takia hieman oikeammalle, ihan kuten eduskunnassa heidät onkin ison salin istumäjärjestyksessä sijoitettu (ainoastaan Ano Turtiainen on hassusti sijoitettu hassusti eikä ihan äärimmäiseen oikeaan reunaan).  Molemmat puolueet kuuluvat selkeästi Eteläranta-10:n joukkoihin.  Ensimmainittu on sen puoluepoliittinen vaaliorganisaatio ohjaamassa porvariston luokkatietoista kannatusta sopiville ehdokkaille ja jälkimmäinen sen valitusosasto ohjaamassa ihmisten tyytymättömyyttä mihinkään vaikuttamattomaan älämölöön, Molemmat satttumalta tämän vaalikauden oppositiossa yhtä aikaa.

Edellä kerrotusta asemasta johtuen he ovat talouseliitin systeemisiä työkaluja vallankäyttöön ja sen hallitsemiseen sekä epämiellyttävien pitämiseen poissa vallasta siltä osin kun sitä tarvitaan n.s. edustuksellisen demokratian puitteissa.  Valtaosinhan valtaa meidän oloissamme käytetään taloudellisen vallan keinoin eli kapitaalien voimin.

Asetelma ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen sillä molemmat joukkiot ovat itsessään heterogeenisiä sekä historiallisista että päivänpoliittisista (lue: opportunistisista) syistä.  Molempien porukoiden fraktiojakoa voi tarkastalla monesta suunnasta ja monella tarkoituksella.  Pyrin tässä muodostamaan hybridin eri tavoista ihan vain tiivistääkseni ja selkiyttääkseni vaikka ryhmittelyt mennevätkin hieman päällekkäin ja limittäin.

Kokoomuksessa voisi nähdä perinteisesti kolme ryhmää: a) talouskonservatiiviset arvokonservatiivit eli kypäräpääpappien patruunalinja, b) arvoliberaalit talousliberaalit eli libertaari laissez-faire -oikeisto ja c) luokkakantainen toimihenkilöstö eli perinteinen valkoulusköyhälistö joka ei tunnista eikä tunnusta itseään työläisiksi.  Jätin tarkoituksella luokittelusta Gurbanovin mainitsemat "sinivihreät" koska pidän heitä marginaalisena viherpesuryhmänä jonka antama imagoväri on toki puolueen johdolle tärkeä mutta sen ei anneta haitata puolueen menoa.  Sirpa Pietikäinen saa kerätä kannattajien äänet puolueelle mutta ei heillä oikeasti vaikutusvaltaa ole ja ryhmäkin on pieni.

Talouskonservatiivinen fraktio Kokoomuksessa on tokikin vahva.  Se majailee Eteläranta-10:n kabineteissa ja jakaa siellä vuorineuvosten äänellä käskyjä.  Sieltä kuuluu isännän ääni jota lidennetaan hieman adenaureilaisella kontrolloidun kapitalismin (das Kontrollierte Kapitalismus) sordiinolla mutta vain sen verran kuin on tarpeen pahemman yhteiskunnallisen rutinan hillitsemiseksi.  Siinähän hieman hillitään kapitalismin pahimpia ylilyöntejä ja samalla tarjotaan hieman sosiaaliturvaa hyvinvointivaltioksi kutsuttuna. Suomessa sitä ovat edustaneet lähinnä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa esiinnousseet n.s. Kokoomuksen "remonttimiehet".   NL:n romahduttamisen jälkeen tarvetta hillitsemiselle ja siistimiselle ei kuitenkaan enää juurikaan nähdä ja menoa yritetään palauttaa sotaa edeltävään vapaampaan kapitalismiin.  Vanhoista "remonttimiehistä" ei liene jäljellä kuin Ilkka Kanerva ja hänkin vain nimenä sillä politiikan sisältö on muuttunut siinä missä elkeetkin.  Nykyisin ryhmittymä ajaa raakaa talouseliitin kapitalismia ja tiukkaa sitoutumista läntisiin voimarakennelmiin jossa he ilmeisesti katsovat etujensa tulevan parhaiten hoidetuiksi.

Talousliberaalifraktio edustaa puhdasta libertarismia jossa ei edes yritetä leikkiä sosiaalia tai humaania.  Mielessä siintää utooppinen "yövartijavaltio" jossa toki on väkivaltakoneistot pitämässä työläiset kurissa mutta muuten vallitsee kapitaalien vapaus.  He ovat arvoiltaan julkisuudessa kovinkin vapaamielisiä esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen suuntaan, mikä sinällään on hyvä ja johon ed. ryhmä ei lipeä, mutta jo parin konjakin jälkeen lauletaan täydestä sydämestä "silimien välliin ryssää ...".  Ryhmä on etenkin voimissaan nuoremman polven kokoomuslaisten ja heidän nuorisojärjestönsä parissa.  Sieltä heistä valtakunnan politiikkaan on noussut Wille Rydmanin ja Elina Lepomäen kaltaisia kykyjä.

Toimihenkilöfraktio koostuu lähinnä kannattajista joita ennen sanottiin valkokaulusköyhälistöksi.  Ennen muinoin he tekivät työtä toimihenkilöinä ja virkamiehinä (-ja naisina) joiden kädet eivät juuri likaantuneet ruumiillisessa työssä joten he halusivat tuntea itseään rasvanahkaduunareita paremmiksi, toimihenkilöiksi.  Samaan joukkoon kuuluu myös suuri osa keskiluokasta, siis sen alempi puoli.  Ne jotka ahertavat toimistoissa ja virastoissa pienellä palkalla mutta siistististi sisätöissä.  he haluavat identifioitua ja samaistua n.s. "parempaan" väkeen eroon työväenluokasta. He ovat juuri niitä "Sari Sairaanhoitajia" et al jotka äänestävät Kokoomusta koska toimihenkilöiden täytyy (olen ihan oikeasti kuullut useammankin toimihenkilön suusta tuon). 

Per viam: En kirjoittanut tarkoituksella Kokoomuksen nykyisestä puheenjohtajasta Petteri Orvosta mitään sillä tulkitsen hänen olevan n.s. "menneen talven lumia" ja odottavan sivuraiteella vaihtoa.  

Mutta ennen kaikkea on huomattava, ettei Kokoomus ole puolue ideologisessa mielessä vaan Eteläranta-10:n hallinnollinen jatke ja vaaliorganisaatio jonka avulla koordinoidaan ja tuetaan muuten eK:lle sopivien ehdokkaiden kampanjointia ja valintaa.  Tässä työssä vuorineuvokset ja heidän renkinsä katspovat tarvitsevansa erilaisia raiteita ajavia rattaita joista jonkun voi katsoa aina vetävän jos muilla tökkii. 

Seuraavassa II osassa sitten Perussuomalaiset sekä heidän ja Kokoomuksen yhteiset ja erilaiset.

Niinistö puhaltaa populistista syyllistämiskuplaa

Sauli Niinistö on ehdottanut palkkionsa pienentämistä.  Populististiset kansanedustajat seuraavat.  Kyse lienee tulevan TES-kierroksen valmistelusta ja ammattijärjestöjen syyllistämisestä ahneiksi.

Presidentti Niinistön populistisen esimerkin innoittamana muutkin ovat äityneet kehottamaan muita palkkojensa alentamiseen.  Jotkut jopa omiensakin.  Liikkeellä on siis oikein populistinen epidemia.

Kansanedustajista palkkojensa alentamisen kannattajiksi on ilmoittautuneet etenkin sellaiset joilla edustajan palkka, hyväkin, on vain osa tulosta.  Joukossa on isojen tilojen isäntiä, liikemiesten puolisoita j.n.e.  Sellaisilla tuntuu olevan varaa syyllistää niitä joille tulojen alentaminen ihan oikeasti huonontaa toimeentuloa. 

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sen sijaan näyttää näkevän kolleegojaan, jopa puoluetoveriaan, puhemies Eero Heinäluomaa tarkemmin, ainakin sanomalehti Länsi-Savon mukaan.

En jaksa uskoa, että niinistöt et al olisivat tuloeroja kaventamassa.   Liikkeellä ollaankin ilmeisesti tulevan TES-kierroksen pohjustamisen takia.  Tarkoitus lienee syyllistää jäsentensä toimentulon puolesta taistelevat ammattijärjestöt jo etukäteen ja siten tukea Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tavoitteita valtiovallan ylimmiltä portailta.  

Toivottavasti tämä populistinen kupla puhkaistaan mahdollisimman pian.

Etelärannassa tuulee

EK on aloittanut kovan kampanjan kohti ensikevään TES-kierrosta.  Ay-liike ei näytä haluavan vastata.  Jäsenten olisi otettava edunvalvonta omiin käsiin.
 
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja muut työnantajia edustavat piirit ovat viime aikoina aktivoituneet pitämään älämölöä monista työläisten elinolojen huononnuksista.  Kyytiä ovat saaneet niin eläkeikä, sairastaminen, koulutus kuin palkkakehityskin.  

Toki aiemminkin samat piirit ovat olleet samalla asialla ja ihan samoin puhein.  Nyt näyttäisi olevan oikein kampanja käynnissä.  Samaan aikaan EK on organisoitumassa uudelleen.  Toimitusjohtaja ja puheenjohtaja on vaihdettu: Mikko Pukkinen vaihdettiin Jyri Häkämieheen "luottamuspulan" takia ja Ole Johansson Ilpo Kokkilaan.  Sen jälkeen on alkanut luuta lakaista toimistossa kun parivaljakko ajaa EK:ta uusiin, puheiden perusteella entistä jyrkempiin asemiin.


Erityisen kummallista ja kaksinaismoralististista ovat puheet työurien pidentämisestä.  Yleensä nykyaikana pidetään hyvin vanhakantaisena puheita työn määrästä.  Modernia olisi puhua siitä tehdäänkö oikeita asioita ja tuotetaanko tehokkaasti tavoiteltuja tuloksia.  Siihen nähden työnantajapiirien, niin järjestö- kuin puoluetasollakin, puheet työajan lisäämisestä ovat vanhanaikaisia.

Erityisen kaksinaismoralistisia nuo puheet ovat EK:n johdolta kun heidän jäsenensä ovat ikärasisteja pitäen yli viisikymppisiä työntekijöitä lähinnä ongelmajätteenä.  Samaan aikaan kukaan provarillista politikoista ja työnantajajohtajista ei kerro miten pidempään töitä tekemään pakotettavat saisivat työpaikkoja järjestöjensä jäseniltä.

Samaan aikaan jo aikaisemmat kiristykset ovat jo nyt nostamassa reaalista eläkeikää yhä korkeammaksi.

Koulutuksen osalta työmarkkinajohtajat, entiset ja uudet, silmänkään värähtämättä ja ihan pokeri-ilmeellä kieltäytyvät jo sopimistaan koulutuspäivistä.  He katsovan sopimusrikkomuksen olevan vain ilmoitusasia.  Samaan aikaan he vaativat tiukkaa työrauhan valvontaa ja heidän siitä tulkitsemiensa rikkomusten entistä julmempaa rankaisemista.  

Samat tahot esittävät kampanjassaan palkkojen alentamista.  He eivät kuitenkaan näytä ajattelevan mihin palkollisten palkat menevät: heidän omien jäsentensä liiketoimintaan tulovirtana.  Sitä tuloa varten vain pitäisi tuottaa tavaroita ja palveluja ja sekös tuntuu nykykapitalistista finanssikapitalismin oloissa vastenmieliseltä.  Rahaa kun voi tehdä ostamalla ja myymällä höttörahaa.  Työläiset ovat siinä tarpeettomia.

Tämä EK:n kampanja liittynee ensi kevään TES-kierrokseen ja sen lähtötason asettamiseen työnantajien kannalta jo riittävän alas.  Kun tarjoaa työjanpidennyksiä erimuodoissaan, erilaisia palkan alennuksia ja muita kiristyksiä niin nollalinjakin saadaan näyttämään työntekijäjärjestöille voitolta.

Ay-liikkeen huippujohto näyttää jo asettuneen samaan asentoon.  SAK:n sosialidemokraattinen puheenjohtaja Lauri Lyly vielä jaksaa laiskasti ampuilla alas suurimpia mutta muuten on hiljaista.  Akavan kokoomuslainen puheenjohtaja Sture Fjäder on täysin käsittämättömällä tavalla jopa mennyt mukaan työnantajien kilpalaulantaan. 

Ay-liikkeen tulisi muistaa, että keskustelun avaaja päättää keskustelun asialistan, sen mistä keskustellaan ja millä tasolla.  Jos Ay-liikkeen huippujohto oikeasti on jäsentensä asialla niin heidän tulisi kiireesti avata keskustelua siitä miten jäsenistön asemaa ja työsuhteiden ehtoja oikeasti parannetaan eikä tyytyä vain peesailemaan työnantajajohtajia.  Vain omilla kunnianhimoisilla tavoitteilla voidaan saavuttaa oikeita tuloksia, muu on vain vastapuolen tavoitteiden torjumista.

Olen pitkän aikaa kuitenkin jo epäillyt, että ay-liikkeen huippujohtajilla ei olekaan oikeasti tarkoitus ajaa jäsentensä etuja vaan he kokevat olevansa työnantajajohtajien kanssa samalla asialla ja siitä kärsii nimenomaan ay-liikkeen jäsenistö.  Jäsenten olisikin mitä kiireimmin otettava järjestöt takaisin omiin käsiin.  Vain siten EK:n ja työnantajien voimistunut ahneus saadaan käännettyä työläisten hyväksi.

Työmarkkinamenoa

Elinkeinoelämän johto haluaa avata raami-TES:in.  Onko tarkoituksena työmarkkinaprotokollan noudattaminen, saada lyhyen tähtäyksen voittoja Euro-kriisin varjolla vai pidemmälle meneviä tavoitteita?  Onko tarkoitus purkaa "sopimusyhteiskunta"?  Ovatko he laskeneet tavoitteidensa koko hinnan vai onko kyseessä lyhytnäköinen kvartaaliahneus?

Viime aikoina Elinkeinoelämän keskusliitto on alkanut taas joka kertaisen neuvottelukierrosta edeltävän itkunsa.  Nyt on kyseessä pidemmän n.s. Raamisopimuksen ja sen perusteella tehtyjen työehtosopimusten loppupuolen palkankorotuksista sopiminen ja EK:lla mielessä koko sopimuksen avaaminen.  Leppeimillään tyytyvät maksimaalisten joustomahdollisuuksien käyttöön ja tömäköimmillään vaaditaan raamienkin avaamista.  Äänessä on pääasiassa n.s. pään(sä) avaajana teknologiateollisuus.

Noin yleensä heidän puheenvuoronsa eivät poikkea mitenkään jo aiemmin aina erilaisten neuvottelujen alla tekemistään esiintymisistä.  Aina, on taloustilanne mikä tahansa, älämölö on samanlaista.  Niinpä näillä puheilla ei tälläkään kertaa ole mitään uskottavuutta sillä ne vuodesta toiseen toistettuna ovat inflatoituneet aivan turhanpäiväisiksi jorinoiksi jotka.  Ne kuulunevat normaaliin työmarkkinaliturgiaan joita ilman neuvottelunäytelmä ei olisi tuttu ja turvallinen.

Monet a-järjestöt ja -liitot sekä muu työväenliike ovat jo ehtineet kuitata EK:n ja Teknologiateollisuuden repliikit sinne mihin ne kuuluvat: niin STTK, Pro kuin Akavakin.  Sen sijaan SAK:n pehmeys pistää epäilyttämään.  Sieltä jotkut liittojohtajat, kuten esimerkiksi Metalliliiton Riku Aalto, ovat sanansa sanoneet mutta keskusjärjestön johto puheenjohtaja Lauri Lylyä myöten on epäilyttävän hiljaa.

Mikä sitten EK:lla on mielessä normaalin työmarkkinaprotokollan täyttämisen lisäksi?  Onko tarkoituksena vain asettaa neuvotteluluille työntekijäpuolen kannalta mahdollisimman huono lähtökohta.  Siis sellainen jossa jo sovitun saavuttaminen voidaan esittää voittona.

Vai onko tarkoitus ihan oikeasti saavuttaa huononnuksia Euro-kriisin varjolla.  Sinällään kun yritysten talouksissa ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta mene juurikaan huonommin kuin jo raamineuvotteluja käydessä oli manattu.

Aikoinaan nykyisen kaltainen työehtosopimusmenettely (TES) aloitettiin Talvisodan melskeiden keskellä n.s. "Tammikuun kihlauksella".  Silloin piti saada työläiset mahdollisimman suurella innolla puolustamaan kapitalistien lompakkoja ase kädessä.  Myönnytyksenä suostuttiin sopimaan työehdoista.  Seurauksena oli n.s. "sopimusyhteiskunta".  Nyt ilmeisesti työnantajat tuntevat asemansa niin turvatuiksi, että aiemmista sopimisista pitää päästä eroon.

Ymmärtääköhän EK:n johto oikeasti millaisia elementtejä he yhteiskunnassamme liikuttelevat kun voitonsuhdeluvun alenemistendenssiä eli sijoitetun pääoman tuoton suhteellista alenemista vastaan kapitalismin jatkuvan kriisin oloissa taistelevat?  Mikä on myös heille koituva hinta siitä, että yhteiskunta ei enää toimikaan sopimusyhteiskunnan ehdoin.  Laskevatko he asemansa vahvempien väkivaltakoneistojensa varaan.  Ottavatko he silloin huomioon, että sekin maksaa vaikka siitäkin tekisi businesta.   vai onko kyseessä vain kvartaaliahneus ilman sen pidemmälle ulottuvaa miettimistä?

Korkmanin rakenteellinen juustohöylä

Korkeassa 64 vuoden iässä eläkkeelle ETLAn ja EVAn toimitusjohtajan tehtävästä juuri kuunvaihteessa jäävä Sixten Korkman on avautunut YLEn Ykkösaamu -ohjelmassa eilen lauantaina taloudenpidosta.  Kyse lienee eläköitymishaastattelusta.

Minulle jäi epäselväksi mitä Korkman oikeasti haluaakaan.  Toisaalta hän selitteli rakenteellisten muutosten tarpeita nykyisissä talous- ja finanssikriiseissä ja tuskaili niiden poliittista vaikeutta.  Sitten hän kuitenkin tarjosi n.s. juustohäylää säästöjen tekoon.  Miten hän aikoo oikoa rakenteita hviemällä tasaisesti rahaa kaikista kuluista?  Ilmeisesti hänen tarkoituksensakaan ei ole muuta kuin ajaa nythetikaikkimulle -tekniikalla isäntiensä etua vielä eläkkeelle jäädessäänkin.

Toisaalta hän jatkoi myös työnantajien kestoaiheesta eli eläkeikien nostosta.  Hänen mukaansa eläkeiän nosto lisää työllisyyttä.  Tarjonta muka lisää kysyntää.  Tässä hän puhui aivan päinvastoin kuin hänen ideologisten taustaoppiensa mukaan tapahtuu sillä kansantaloustieteen mukaanhan asiakkaiden rationaalinen käytös luo kysyntää ja siihen vastataan tarjonnalla.  Oikeasti hänellä lienee tausta-ajatauksenaan työvoiman hinnan laskeminen lisäämällä työmarkkinoita väkisin manipuloimalla suhteellista liikaväestöä ja siten työvoiman tarjontaa. 

Mistä löytyisi näille Korkmaneille vastaajat jotka ylittäisivät valtatiedonvälityksen uutiskynnykset.  Ammattiyhdistysliikekin on saatu samaan aikaan tuskailemaan Hilkka Ahteen työpaikkakiusaamis- ja erottamishässäkän kanssa.  Tiedonlevitteet selvittävät hyvin tarkkaan ja värikkäin sanakääntein Ahteen ja hänen puolustajiensa tuohtumusta mutta eivät vaivaudu edes selvittämään onko Ahde irtisanottu vai onko hänen työsuhteensa purettu vai vasta erottamisprosessi pantu liikkeelle.  Älämölö AKT:n ja Timo Rädyn ympärillä, tietenkin, saa porvarilliset tiedotusvälineet hekumoimaan ja samalla Korkmanin ja hänen kaltaistensa möläytykset jäävät elämään "totuuksina".   Sen sijaan AKT:n ja Rädyn kanta esimerkiksi eläkekysymyksiin ei näytä tiedotusvälineitä kiinnostavan vaikka siinä olisi vuoropuhelua ja kommenttia Korkmanillekin.

Eläkkeelle

Uusimpien uutisten mukaan, m.m. YLE ja Helsingin Sanomat, SAK on lipeämässä aiemmasta kannastaan puolustaa suomalaisten työeläkeikää.  Puheenjohtaja Lauri Lyly/SDP  haluaa muka vain "aukaista neuvottelujen solmuja".  Onneksi puhemies Eero Heinäluoma/SDP sentään vielä lupaa pitävänsä kiinni aiemmista lupauksista, ainakin tämän vaalikauden.  Toivottavasti hänen sanansa vielä painaa SDP:n päätöksenteossa.

Tosiasiassa koko ajan tosiasiallinen eläkkeellä jäämisen ikä nousee.  Tämän on huomannut myös SAK ja tiedosttaa siitä sivuillaan.  Vain Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ei sitä halua huomata ja kärttää vanhuuseläkkeen lakisääteisen ikärajan nostamista.  Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä (oikeammin 25-vuotiaan eläkkeellesiirtymisiän odote) oli vuonna 2009 59,4 vuotta. Seuraavana vuonna se oli 60,4 vuotta ja viime vuonna 60,5 vuotta. Näin ollen eläkkeellesiirtymisiän odote on kehittynyt odotettua paremmin.  Siitä huolimatta lakisääteisiä rajoja halutaan nostaa.

Nykyinen eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen on saatu aikaiseksi varhais-, työttömyys- ja työkyvyttömyyseläkkeiden sääntöjen kiristyksillä.  Kun samaan aikaan työnantajat harjoittavat entisenkaltaista ikärasismia, ihmiset joutuvat eläkkeen asemesta työttömyyskortistoon.  

Jos työnantajilla ja porvaripoliitikoilla olisi aito huoli työurista niin he pyrkisivät pidentämään työsuhteita.  Se tarkoittaisi työolosuhteiden parantamista niin, että ihmiset säilyttäisivät työkykynsä mahdollisimman pitkään.  Samoin se tarkottaisi työnantajien asenteiden muuttamista siten, että ikääntyvistä työntekijöistä pidettäisi kiinni eikä pyrittäisi pääsemään eroon.  Se taas tarkoittaisi ikärasismista luopumista ja työelämän olosuhteiden tekemistä houkuttelevammiksi.  Nykyiset säännöksethän tarjoavat mahdollisuuden olla töissä 68 ikäiseksi jos molemmat osapuolet eli sekä työnantaja ja -tekijä niin haluavat.  Vaikutetaan siis ensin niihin haluihin.

Työrauhaa alennuksessa

SAK:n ekonomistit suurissa viisauksissaan ovat laskeneet uuden työnantajien EK:n ja palkansaajakeskusjärjestöjen, SAK:n, STTK:n ja Akavan, raamisopimuksen nostavan palkansaajien ostovoimaa.  Mainos löytyy SAK:n sivuilta jossa Joonas Rahkola nimisen ekonomistin suulla sopimusta kehutaan. Asiaa uutisoi m.m. Kansan Uutiset nettijutussaan  Toki tietysti on luonnollista, että SAK:n väki kehuu solmimaansa sopimusta mutta luulisi tutkijoilla olevan jonkin verran rehellisyyttä ja ammattiylpeyttä.

Ensinnäkin sopimus ei ole raamisopimus palkoista vaan henkilöstökuluista, ainakin työnantajien tulkinnan mukaan, vaikka sitä ei sopimustekstissä suoraan sanotakaan.  Jos siis ensimmäiseksi 13 kuukaudeksi 2,4 % ja se tulkitaan palkkakustannusten nousuksi niin palkoille jää 1,42 % ja lopulle 12 kuukaudelle luvatusta 1,9 %:sta jää 1,27 %.

Samaan aikaan vuositason inflaatioksi kuluvalle vuodelle on arvioitu 3,1 % ja vuodelle 2012 on arvioitu 2,7 %.  Luvut ovat n.s. tilastolukuja eikä tavallisten ihmisten kauppojen kassoilla ja vuokraisäntien edessä kokemia todellisia hintojen nousuja.

Aiemmin sovitut palkankorotukset tälle vuodelle lienevät n. 2 %:n luokkaa parhaimmillaankin.


150 €:n kertakorvaus keskipalkan tasolla (3032 €) on n. 0,4 %.  Valtaosa saa toki paljon vähemmän kun näitä sopimuksia tarjoilevienkin palkat on keskiarvossa mukana. 

Noita lukuja kun ynnäilee niin pääsee tulemaan, että ostovoiman alenemisperimää jää päättyvistä sopimuksista vähintäänkin n. 1 %:n verran.  Ehdotetut sopimukset alentavat tulkintatavasta riippuen ostovoimaa lisää ensimmäisenä vuonna 1,3 – 0,1 % joka taas on uutta alenemisperimää seuraaville vuosille.  Todellisuudessa yksittäisten liittojen sopimat TESit sitten jäävät noidenkin alle joten mistä SAK:n ekonomistit siis repivät tuon ostovoiman kasvun?

SAK:n ekonomistit näyttävät laskevan koko ehdotetun sopimuskauden korotukset yhteen ja vertaavat sitä harhautuksessaan yhden vuoden ennustettuun inflaatioon.  He eivät malta kertoa, että sopimuskauden koko pituus on yli kaksi vuotta eikä, että vain ensimmäisen korotuksen ajankohta on sopimuksessa mainittu, jälkimmäistä ei.  He näyttävät myös olettavan, että palkansaajat saavat palkkoihinsa kaiken mitä tuossa kattoraamissa luvataan.  Ja siitäkin huolimatta heidän laskelmansa heittää.

Oma lukunsa on sitten nuo paljon mainostetut laadulliset parannukset tekstikysymyksissä.  Niitä ekonomistit hehkuttavat mutta ne ohitetaan kuitenkin itse sopimustekstissä sanoilla ”edistetään”, ”selvitetään”, ”uudistetaan” ja ”yksinkertaistetaan”.  Sopimuksessa ei sanota mihin suuntaan ja kenen eduksi.  Samalla esimerkiksi perhevapaissa otetaan hallitusohjelman ehdotus sellaisenaan mukamas sopimuksen tuomana laadullisena parannuksena.

Erityisen käsittämätöntä on SAK:n ekonomistien puheet n.s. palkkaperinnöstä.  Sehän on käsite jolla työnantajat yrittävät myydä saman korotuksen kahteen kertaan, ensin varsinaisessa sopimuksessa ja sen jälkeen samoilla rahoilla toiseen kertaan seuraavassa sopimuksessa.  Nyt näköjään SAK:nkin väki on lähtenyt tuohon työnantajien härskiin vedätykseen mukaan.

Heikki Harma (alias Hector) kirjoitti 1970-luvulla Työttömän arkiviisuun viimeisiksi säkeiksi:

”No tulkeepas meille, me leivomme teille

leivän joka ei ole mittää.

Toivoa vain soppii, että köyhä oppii,

että armonpalat ei ole mittään.”. 

Toivottavasti me tavalliset palkansaajataatiaiset vihdoinkin opimme, emmekä alistu näihin armopaloihin joita meillä vääryydellä ja viekkaudella kaupataan. Työrauha on kapitalistille oikeasti kalliimpi ja työväenliikkeen tehtävä, mukaanlukien SAK, on hankkia siitä jäsenilleen käypä hinta.

Työurien uudistaja

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtaja Sakari Tamminen on avautunut työläisten lomista, ovat kuulemma liian pitkiä.

Aiemmin työnanajien yritys eläkeiän nostamisesta epäonnistui ammattiliittojen vastustuksen ansiosta.  Sen jälkeen näyttää tulilinjalle nostetun lomat.  Työuria pitäisi nyt pidentää lomista nipistämällä. 

Tähän asti he ovat olleet eläkkäiden ja opiskeluaikojen sekä työkyvyttömyyksien kimpussa.  Tamminen taisi mainita myös päivittäisen työajan.  Sillä tavalla kuulemma saadaan lisää panosta talouteen ja enemmän tulosta.

Jostakin kumman syystä työttömien potentiaalinen työpanos ei kiinnosta, ei myöskään työelämän kehittäminen niin, että ihmiset haluaisivat olla enemmän töissä.  Nämä molemmat keinot ovat kuitenkin ihan täysin EK:n jäsenistön käsissä.  Heidän olisikin suunnattoman helppo tarttua niihin kun ei tarvitsisi neuvotella hankalien ja aina kaikkea vastustavien ammattijärjestöjen kanssa.  Riittäisi kun Tamminen laittaisi kirjeen jäsenistölle, että palkatkaa työttömät töihin ja parantakaa työoloja.  Sen jälkeen jäsenistön ei tarvitsisi kuin totella.

SAK:n Lauri Lyly oikaisikin ihan aiheellisesti Tammista ja kehotti pikemminkin puuttumaan työttömyyteen ja työelämän muihin ongelmiin. 

Meidän ongelmamme ei suinkaan ole liian lyhyet työurat ja -aika vaan pikemminkin työn kasaantuminen liian harvoille.  Ja monet joutuvat vieläpä tekemään Tammisen joukoille ilmaista työtä varsinaisen palkalla maksetun työn lisäksi.  harvojen tekemän työn määrän lisäämisen asemesta pitäisikin työtä jakaa useammille lyhentämällä työpäiviä ja -viikkoja sekä pidentämällä lomia ja laskemalla ihmiset aiemmin esimerkiksi osa-aikaeläkkeelle.

Eläkeputket tyhjiksi

Työnantajien EK on taas aktivoitunut ajamaan työttömien n.s. "eläkeputken" poistamista eläkeiän nostamiseksi. He ovat taas syyllistämässä itse pois potkimiaan ihmisiä tulevaisuuden talouden romuttamisesta. Vaikka he kuinka saisivat "putken" poistettua, ei synny yhtään uutta työpaikkaa. On ainoastaan kurjistettu ihmisten elämää ja rokotettu kysyntää jotta taloudessa menisi entistä huonommin.

Ihan oikeasti, jos työnantajat haluaisivat, he saisivat putken tyhjäksi kertaheitolla. Heidän täytyy vain lopettaa ihmisten irtisanominen sinne putkeen. Asia on todella niin yksinkertainen.

Samaten työnantajat vaikeroivat työkyvyttömyyseläkeläisten määrää. Nuokin eläkeläiset ovat menettäneet pääsääntöisesti työkykynsä samojen työnantajien palveluksessa. Työnantajien tarvitsee siis vain kohentaa niin henkinen kuin fyysinenkin työturvallisuus työpaikoillaan tasolle jolla ihmiset eivät menetä työkykyään.

Kyse on siis puhtaasti työnantajien omassa vaikutuspiirissä ja -vallassa olevista heidän omista päätöksistään. Ei muuta kuin tekemään niitä. Fagernäs voi aloittaa vaikkapa ohjeistamalla omaa jäsenkuntaansa.

Eläkkeelle

Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs on avautunut tällä viikolla jälleen ihmisten vanhuuseläkeiästä. vasta viime talvena Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen yrittivät "Kuusamon lumien" kautta samaa mutta tulivat AY-liikkeen voimalla tyrmätyiksi. Nyt on Fagernäs samalla asialla.

Aikoinaan kun nykyinen 65 normaali eläkeikä asetettiin oli tarkoituksena, ettei tavalliset työntekijät normaalisti elä niin vanhoiksi. Vanhuuseläke piti olla harvojen hyväosaisten huvia ja rahvaan piti kaatua niin sanotusti saappaat jalassa. Nyt raskas ruumiillinen työ on vähentynyt, ravinto- ja terveystilanne parantunut siten, että vanhuuseläke on ihan tavallistenkin ihmisten tavoitettavissa. Se ei ollut alkuperäinen tavoite ja nyt herrat ovat palauttamassa tilannetta alkuperäiseen asentoonsa.

Fagernäs vetoaa johonkin kuvitteelliseen pohjoismaiseen malliin. Kuitenkaan mitään yleistä ja yhteistä pohjoismaista eläkemallia ei kuitenkaan ole olemassa. Ruotsissa toki eläkeikä on korkeampi, sekä vanhuuseläkkeelle että keskimääräinen eläköitymisikä. Siellä on kuitenkin myös tehty toimenpiteitä työhyvinvoinnin edistämiseksi ihan eri tavalla kuin täällä Fagernäsin johtaman järjestön jäsenten keskuudessa. Heillä on esimerkiksi työntekijän tilanteen mukaan oustavia työaikoja, työttömyys ei ole samaa luokkaa kuin täällä j.n.e.

Mitä Fagernäs kuvittelee tekevänsä esimerkiksi työttömille jotka ei ikänsä vuoksi kelpaa hänen jäsenistölleen. Heitä ilmeisesti pitää syyllistää työttömyyskortistissa eikä saa päästää eläkkeelle vaikka kaikki tietävät, että suomalaiset työnantajat eivät heitä ikinä työllistä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Sata-komitean vetäjä Markki Lehto kirjoittaakin paljon asiallisemmin eläköitymisiän noston tarpeesta, keinoista ja mahdollisuuksista. Fagernäsin, Kataisen ja Vanhasen pitäisikin lukea se kirjoitus ajatuksella ja kokonaan.

Todellisia ongelmia eläkeasioissa on, että niin monet joutuvat ennen aikojaan työkyvyttömyyseläkkeelle ja työttömyyden kautta työttömyyseläkkeelle. Jos Fagernäs ja kumppanit olisivat oikeasti huolissaan ihmisten hyvinvoinnista, he yrittäisivät parantaa työelämän laatua niin, että ihmiset säilyisivät terveinä ja työssä. Fagernäs voisikin vaikka lähettää jäsenkirjeen johtamansa järjestön jäsenille. Siinä hän voisi opastaa heitä pidättäytymään vanhempien ihmisten irtisanomisista ja parantamaan työolosuhteita. Silloin todellinen eläkkeellejäämisikä lähtisi kohisten nousuun.

EK:n uusin möläytys on osa laajempaa suuntausta

YLEn uutiset kertovat Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johtajan Lasse Laatusen uusimmasta möläytyksestä.  Ei kuulemma pidä lähteä kehittämään sosiaaliturvaa kun ei tiedetä mitä tulevaisuudessa tapahtuu.  

Eipä EK ole ollut huolissaan tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta kun se on halunnut pitkiä työehtosopimuksia hillitsemään palkkakehitystä.  Jos Laatunen ja hänen kollegansa EK:ssa olisivat yhtään loogisia ajattelussaan niin he olisivat hyvin huolissaan pitkistä sopimuksista.

Toisaalta ainakin ennen on pyritty suunnittelemaan tulevaisuuden toimia jotta ennustettavuutta olisi.    Mutta EK:n johdolla ilmeisesti alkuihmisetkään eivät olisi laskeutuneet alas puista koska eivät olisi voineet ennustaa mitä maassa tapahtuu.  

Oma juonteensa jutussa on, että Laatusen lausuntoa on uutisoitu niinkuin asia ratkaistaisi EK:ssa.  Ikään kuin poliitikot olisivat alisteisia EK:lle ja Laatuselle.  Kuitenkin meillä kai on vielä demokrtatia voimissaan vai johdetaanko porvarihallitusta ja porvarienemmistöistä eduskuntaa Eteläranta 10:stä? 

Olisikohan EK vain hyödyntämässä EUn vaaleissakin entisestään kiihtynyttä oikeistolaitumista ja siten  ajamassa alas sosiaaliturvaa.  Tämä kehityshän on ollut näkyvissä jo vuosikausia.  Erityistä vauhtia se sai NL:n romahduksesta kun porvariston pidikkeenä ollut bolshevisminpelko katosi.  Koskahan ihmiset oikein näkevät ja tajuavat mihin Kokoomus- ja Kepujohtoinen politiikka vie ja, että PerSuihin kanavoitunut tyytymättömyys ei muuta mitään.  Tyytymättömyys pitää kanavoida sellaisille jotka ihan oikeasti haluavat lähteä muuttamaan rakenteita ja tehdä sen perusteista lähtien.

Sekoilu jatkuu

Vasta kun työnantajat, Nokia etunenässä, saivat urkintalakinsa eli Lex Nokian, alkaa heidän vähäisenkin valvontansa murentaminen.  Eikä laki ole edes vielä voimassa.  Minua ihmetyttää tässä viimeisimmässä kohussa kaikkein eniten kaksi asiaa. Ensinnäkin miten on mahdollista, että Liikenne- ja viestintäministeriö on niin täysin EK:n talutushihnassa? En ole paljon laskenutkaan ministeri Lindenin varaan mutta voisi olettaa ministeriön virkamiehistön edes alkeellisella tavalla yrittävän vahtia miten asioita hoidetaan.  Tässä suhteessa pitäisi ilmeisesti eduskunnan valvontamahdollisuuksia lisästä.  Jos liikennevaliokunnalla olisi kunnollinen asema suhteessa ministeriöön niin ainakin voisi kuvitella, että asiat olisivat julkisia ja sitä kautta kohdistuisi painetta ministeriin ja virkamiehiin.

Toiseksi minua hämmästyttää EK:n arroganssi.  He ajoivat kiivaasti jäsenyrityksilleen valvontaoikeuksia mutta nyt he katsovat olevansa niin kaiken yläpuolella, ettei heitä saa valvoa.  He jopa perustelevat, että tietosuojavaltuutetun valvontakäyntimahdollisuus olisi vahvempi oikeus kuin poliisin valtuudet.  Kas, kun he eivät älähtäneet kun heidän jäsenilleen vaaadittiin, he itse mukana, ja he saivat työnantajille poliisia suuremmat valtuudet.  Miksi se ei ollut hirveää ja tavatonta?  

Mitä meidän yhteiskunnassamme on tapahtunut kun tälläinen ylimielisyys ja kaksinaismoralismi voi olla vallalla eikä kukaan edes ihmettele sitä?  Meillä alkaa työnantajilla olla sellaisia oikeuksia, valtuuksia ja mahdollisuuksia, että 30-luvun lapualaiset työnantajat olisivat kateellisia jos tietäisivät.