Sotasyyllisyys, vastuu ja kunnia

Viime aikoina on taas pyörähtänyt uusi kierros ikiaiheesta eli sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä.   Tällä kertaa kierroksen käynnistäjänä oli Jukka Tarkan uusi kirja ("Hirmuinen asia. Sotasyyllisyys ja historian taito ").  En ole kirjaa lukenut enkä ole varma luenkokaan.  Sen sijaan mieleeni juohtui kommentoida asiaa joidenkin lehtikirjoitusten perusteella.  Hirmuinenhan tuo syyllisyydestä vastuuseen joutuminen on vain syyllisten kanssa samanmielisille ja kanssarikollisille.

Minusta näyttää, että monilta asiaan kantaa ottaneilta näyttää unohtuneen mistä syyllisyydestä noissa oikeudenkäynneissä oikein oli kyse.  Oikeuttahan tuolloin käytiin nimen omaan syyllisyydestä Jatkosotaan.  Minusta silloin olisi asiaa lähdettävä tarkastelemaan siinä valossa, että Suomen valtiojohto piti Talvisodan jälkeen solmittua rauhaa välirauhana jo ennen sen rauhan solmimista.  Valtioneuvoston kokousten pöytäkirjoja lukeneet ovat löytäneet merkintöjä joden mukaan Ryti puhui menetettyjen alueiden takaisinvaltauksesta varustautumiseen käytettävän välirauhan jälkeen perusteluna rauhan hyväksymiselle.  Samaan yhteyteen on liitettävä saksalaisten lupaukset avusta.  Käytännössä siis Suomen johtavat tahot olivat päättäneet rauhansopimuksen rikkomisesta ja siten sodan aloittamisesta jo ennen rauhasta sopimista.  Miten tämä mahtuu kuvaan rehellisistä ja sanansa pitävistä suomalaisista?  Jos tuossa ei olleet liikkeellä sotasyylliset niin ketkä?  Ja miten mahtaa olla sen paljon puhutun kunnian kanssa kun noin sopimuksiin suhtaudutaan?

Oma kysymyksensä on sitten oliko syytettyjen joukko kattava ja edustava oikeasti syyllisiä ajatellen?  Minusta ei; saaliista puuttui tärkeitä tahoja ja nuottaan oli pujahtanut pari pienempää kalaa.  Paukkujen uhraaminen Reinikkaan ja Kukkoseen vaikuttaa lähinnä Maalaisliiton eli nykyisen Kepun  jäsentenväliseltä.  Sen sijaan ulkopuolelle jätettiin niin Mannerheim kuin metsäteollisuuden johto.  Tässä ilmeisesti vaikutti niin suomalainen sisäpolitiikka kuin Stalinin hallinnon ulkopoliittiset tarkoituksenmukaisuuskysymykset enemmän kuin kaikkien todellisten syyllisten saaminen vastaamaan teoistaan.

Mannerheim olisi ehdottomasti kuulunut syytettyjen penkille.  Tosin häntä vastaan olisi voinut nostaa syytteitä muillakin perusteilla.  Olihan hän lähipiireineen täysin vastoin voimassa olleita perustuslakeja tehnyt Saksan kanssa sopimuksen saksalaisten joukkojen kauttakulusta ja sen varjolla Suomeen.tulosta.  Mannerheim oli tietoisesti ja salaa tehnyt sopimuksen ulkovallan kanssa vaikka hänellä ei ollut siihen minkäänlaisia valtuuksia, ne kuuluivat presidentille ja eduskunnalle.  Toisaalta välirauhan aikana Mannerheim piti armeijan ylipäällikkyyttä vaikka hän olisi pitänyt luovuttaa se rauhan tultua takaisin presidentille.   Molemmat olivat minusta sotasyyllisyyttä osoittavia tekoja.  Sattuneesta syystä Mannerheimin "terveydenhoitoa" ulkomailla onkin pidetty maanpakona, sellaista on ilmeisesti upseerikunnia .

Oma lukunsa olisivat olleet metsäteollisuuden napamiehet, Walldenin johdolla.  Hehän havittelivat ja olivat havitelleet koko itsenäisyyden ajan Karjalan metsävaroja.  Siellä oli "retkeilty" useaan otteeseen sekä ennen voimassa olleita rauhansopimuksia että niiden jälkeen "heimotyötä" tekemässä.  Tuo politiikka näkyi myös siinä miten he osallistuivat hallituksiin ja niitä ohjailivat.  Ainakin hestä siis Rudolf Wallden olisi kuulunut syytettyjen joukkoon.  Hänhän osallistui myös Mannerheimin kanssa salaliittoon joka johti sopimukseen saksalaisjoukoista.

Kovin on siis valikoivaa ja kaksinaismoralistista tämä suomalainen muisti, niin myös Jukka Tarkan kuin Paasikivenkin, kun on kyse omista tekemisistä ja omasta sopimusten noudattamisesta.  Ei noiden sotasyyllisten kunnia mennyt oikeudenkäynnissä koska sitä ei enää ollut.  Se oli mennyt jo aiemmin sotasyylliseksi ryhtyessä.