eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste propaganda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste propaganda. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Länsiväylälle mahtumatonta Ukrainan lähihistoriaa

KSML-konsernin lehdykkä Länsiväylä julkaisi jutun otsikolla "Pommisuojassa laulullaan maailmaa koskettanut Amelia, 7, tulee Espooseen ja Helsinkiin – esiintyy rauhanmarssilla".  Arvostelin sen tapaa käyttää lapsia propagandan teossa ja "rauhanmarssi"-termin väärinkäyttämistä. Se kommentti kelpasi. Sain siihen vastauksen nimimerkki Gittarius:lta jossa pidettiin ymmärrettävänä Ukrainan puolelle asettumista kun Venäjä. STT:n palkkasensoreille ei kuitenkaan kelvannut vastaukseni jossa pyrin avaamaan Ukrainan sodan historiaa tiivistetyssä muodossa.  Julkaisematta jättämisen, johon lehdellä tietysti on oikeutensa, syyt jäivät minulle käsittämättömiksi eikä lehtitaloilla y.m. ole tapana yrittääkään tehdä perusteluitaan tunnetuiksi.  Tavanomaiseen tapaani julkaisen julkaisematta jääneen vastaukseni tässä kun Twitter:n tila ei riitä (lisäten vain joitakin hotspot:ja). 

"
Kannattaisi, edes näin Mihail Gorbatšov:n juuri kuoltua, muistaa koko historiallista jatkumoa. Ukrainan sota on osa tapahtumaketjua joka alkoi Neuvostoliiton hajottamisesta, lupauksista "not an inch eastwards", NATOn laajentamisten ja Zakartvelon sodan, värivallankumousten kautta Maidanille ja Viktor Janukovitš:n syrjäyttämiseen vuonna 2014.

Ukrainan nykyinen sota syttyi kun Kiovan hallinto lähetti armeijan tukahduttamaan kaappausta vastustaneita mielenosoituksia. Nehän eivät olleet läntisessä propagandassa samalla tavalla hyväksyttäviä kuin aiemmat somasti Euro-Maidan:ksi kutsutut Kiovassa. Samaan aikaan krimiläiset halusivat, taas, irrottautua Ukrainasta takaisin osaksi Venäjää ja lähikimmokkeenaan sama kaappaus Kiovassa.

Venäläiset osoittivat tukeaan donbassilaisille ja heidän perustettuaan tasavaltansa, myös niille. Venäjän federaatio ei kuitenkaan ollut osallisena itse sisällissodassa kuten m.m. Minskin sopimuksissa osapuolet todetaan: toisaalla Kiovan Hallinto ja toisaalla Luganskin ja Donetskin tasavallat. Niiden olisi pitänyt sopimuksessa sovitusti rauhoittaa tilanne mutta se ei sopinut Kiovalle. Sen lisäksi Venäjä hyväksyi krimiläisten aluehallinnon pyynnön päästä osaksi Venäjän federaatiota. Syynä oli mitä todennnäköisemmin vain ja ainoastaan Mustan meren laivastonsa pääsataman Sevastopol:n asema ja tilanne. Muille vastaaville alueillehan vastaavaa lupaa ei ole herunut.

Ukrainan sotaan osapuoleksi Venäjä liittyi vasta tämän vuoden helmikuun lopulla ja teki siinä väärin myös minun mielestäni. Mutta kun puolia valitaan, historiattomuus ei ole kummoinenkaan tekosyy. Toki ymmärrettävää on mennä jomman kumman osapuolen propagandan mukana tunteella mutta silloin irtoaa helposti reaalimaailmasta. Tässä Ukrainan tilanteessa se on USA:n etupiirin eli NATOn laajentamisen ja sen vastustamisen lähihistorian lyhyt oppimäärä.
"

Summa summarum: Tähänastiseksi tulemaksi minulle jää, ettei KSML:n Länsiväylälle mahdu kuin yksi totuus historian kulusta ja se on Läntisen arvoyhteisön narratiivi.  Se meidän tulisi ottaa vastaan annettuna.  Näin toimii maailman vapain lehdistö joka harjoittaa "vastuullista journalismia" moniarvoisesti.

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Amnestya päähän

 Amnesty International on julkaissut raportin "Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians" jossa se tuo esille kuinka Kiovan hallinnon armeija, AFU, on käyttänyt ihmiskilpiä ja siviili-infrastruktuureja sijoittaen asemiaan siviilien keskelle.  Raportti on heiltä ensimmäinen jossa edes kevyesti selvitellään Kiovan tekemisiä. Sen rinnalla lienee yli 40 raporttia joissa käsitellään Venäjän sotarikoksia. Siitä huolimatta "läntisessä arvoyhteisössä" on alkanut siekailematon ajojahti Amnesty:ä vastaan. Toisaalta toimittajat ja toisaalta monet julkisuuden henkilöt kertovat kuinka nyt loppuu Amnesty:n tukeminen ja on kuulemma irvokasta syyttää Ukrainaa mistään kun Venäjä ...

Oman likasankollisensa on saanut Amnesty Finland:n hallituksen jäsen, kosmologi Syksy Räsänen joka on uskaltanut puolustaa raporttia ja jopa vertailla puhetta Israelin tekemisistä palestiinalaisia vastaan Ukrainan tapahtumien kuvauksiin.

Ei ole paljoa auttanut Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johansson:n järkipuhe siitä mitä Amnesty on tehnyt ja miten se raporttinsa kokoaa.  Esimerkiksi se ettei paikallinen osasto ole mukana raporttien teossa koska eivät välttämättä ole objektiivisia ja saattaisivat joutua vaaraan jos olisivat.  Ukrainan osasto onkin tämän osoittanut syyttämällä kansainvälistä Amnesty:a siitä ettei siltä kysytty kun he olisivat pesseet Ukrainaa putipuhtaaksi. 

Näyttää, että täällä läntisessä arvoyhteisössä pitää olla falangit ammuttuna viivasuoriksi eikä ruodusta saa poiketa.  Sellaiseen syyllistyvien kohtalo on kolkko: heidän peikotetaan "putinisteiksi" ja se on pahinta mitä ihnehmolle voi nykymenossa täällä tapahtua.

Meille on Kiovan hallinto enkelöity niin puhtoiseksi ettei sitä puolustava, Volodymyr Zelensky:stä Azov:n pataljoonalaisiin etnonationalistisiin natseihin voi syyllistyä mihinkään väärään.  Heiltä siedetään niin rahojen siirtämiset veroparatiiseihin kuin II Maailmansodan aikaisten natsikollabotöörien ihannointi, puhumattakaan jo kahdeksan vuotta jatkuneesta sodasta Donbass:ssa.  Pienenkin epäilyksen varjon mahdollisuudenkin esittäminen on harhaoppia eikä sitä jätetä rankaisematta.  Sen sijaan toinen osapuoli on niin demonisoitu ettei heidän kaikinpuolisen pahuutensa pienintäkään epäilemistä sallita.  Moraaliasetelma on kuin hollywoodilaisessa ö-luokan banaanissa jossa hyvät lehmipojat listii pahoja punanaamoja.

Erityinen rikos tuntuu olevan jos yrittää hakea vertailtavuutta jossa yritettäisi suhteuttaa tapahtumia, tekoja ja tekemättä jättämisiä toisiinsa.  Sellainen tuntuu olevan kaikkein eniten kielletty.  Ilmeisesti se pahiten vaarantaa ennakkoluuloihin perustuvan maailmankuvan?  Sehän saattaa saada ihmisen ajattelemaan ja sen jälkeen ei mikään pyhäksi julistettu enää välttämättä olekaan pyhää.  Sen jälkeenhän saattaisi inehmo vaikka ajatella, että siinä missä Ukrainassa soditetaan proxy-sotaa USA:n etupiirin laajentamiseksi, myös meidän liittämisemme NATO:n rintamaan on sitä samaa.


Loppuun en malta olla lainaamatta joitakin säkeitä Otto Mannisen runosta "Pyhä sota".  Se tuntuu osuvan aina kun sotiin liittyvät kaksinaismoralismit ja tekopyhyydet ovat esillä:

...

Näet sota ei vaadi vain ruutia, terästä,
vaan ennen kaikkea henkeä erästä.

Niin, oikea henki! Sill' itsesi sonnusta,
kun on pyhä sota nyt kodista, konnusta.

Nykyaikainen sota on inhimillistä,
kuten sivistyskansa on kaukana villistä.

Kera kristityn kun soti valkoinen kristitty,
ain' onkin päät muotojen mukaan listitty.

Vain murhattu miehet, ei solvattu nunnia,
pyhä ollut on ain' alakuntoisten kunnia.

Pyhät niin hyvin peuhaajat penikkatautiset
kuin kuhnurit, tuhnurit maailmankautiset.

Mut entä kun vastass' on pimeä pakana?
Niin, ei nisun nimeä ansaitse akana!

Siin' ei sovi ennakkoluulojen liilija:
me armotta ammumme dum-dum-kuulia. 

(Kokoelmasta "Virrantyven"; 1925; W.S.O.Y.) 


keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Uiguurit YLEn kynsissä

 YLE/Uutiset on julkaisut sivuillaan jutun Kiinan Xinjiang:n uiguurien kohtelusta. Joku on jossakin saanut käsiinsä muka vuodettuja Xinjiang:n poliisin tiedostoja jotka paljastavat "kaiken" Kiinan hallinnon raakuuksista, paitsi seuraavalla kerralla lisää.  Jutussa ei uhrata juuri ajatustakaan sille, että lähteet olisi tarkastettu tai tuotaisi toisenlaisia näkökulmia.  Vain kevyt maininta kuvien metatietoihin mutta kai YLE:lläkin tiedetään ne helposti manipuloitaviksi?  Kudelmaa nimitetään ylväällä nimellä "tutkivaksi journalismiksi".  Se oli sisällöltään niin propagandistinen ja tarkoitushakuinen, että provosoidun kirjoittamaan kommentin.  Se ei, tietenkään(?), ylittänyt YLE:n sensuurin julkaisukynnystä. Niinpä jälleen julkaisen kommenttini täällä laajennettuna mutta samassa rekisterissä kuin YLE:llekin yrittämäni. 

YLEn jutun klikkiotsikko lupaa ennennäkemättömiä kuvia uiguurien sorrosta.  Kuitenkin valtaosa on kuvia viranomaisten harjoituksista.  Samanlaisisia kuin jotkut, m.l. suomalaisten valmiusjoukkojen, harjoituksista julkaissut: pidätetään ympäröimällä ja estämällä väkivaltainen vastustaminen ja niskurointi sekä pako. Myös YLE on sellaisilla elvistellyt m.m. suomalaisten kriisinhallintajoukkojen valmiuksia mainostaessaan.


Muutenkaan en nähnyt jutussa mitään sellaista mikä olisi jotenkin erityisesti Kiina-spesifistä. Vastaavanlaista vartiointiväkivaltaa harjoitetaan m.m. USA-laisissa vankiloissa. Samaten ihmisten seurantaa harjoitetaan kaikkialla. Myös meillä täällä poliisilla on esim. ATARI-rekisterit ammatti- ja taparikolliselle. Niissä on myös tietoja oikeiden rikollisten lähipiireistä koska harva rikollinen toimii nykyään yksin ja verkottuminen ajan henki.


Kiinalaisilla on myös vakava islamistiterroristiongelma Xinjiang:ssa. Etenkin tällä hetkellä heidän on oltava varovaisia koska Afganistanin Taleban-järjestöllä on enemmän tilaa temmeltää USA:n ja NATO:n tökerön ja epäonnistuneen sodan jälkeen.


Ylen juttu on siis otsikoinniltaan klikkihuoraamista ja sisällöltään pikemminkin läntisen propagandan toistoa jota YLE on jakanut jo aiemminkin.  Yhtään kritiistä suhtautumista lähteisiin ei ollut vaan kaikki "tietovuodosta saatu" oli otettu kritiikittä vastaan.  Asialla ovat olleet muutenkin kovin tutut tekijät: BBC, Der Spiegel, USA TODAY, NHK, Politiken, Le Monde, Mainichi Shimbun, L'Espresso, El País, Dagens Nyheter, Aftenposten ja Bayerischer Rundfunk.  myös "tutkivien" toimittajien "sylttytehdas" ICIJ. Tuttu jengi siis kasassa taas.


Parempaa journalismia odotellessa.

torstai 17. helmikuuta 2022

Ukrainan toinen näytös

 Nyt USA:ssa julistettu "doomsday" on ohitse.  Sikäläisten ja täällä kovasti toistettujen uutisjuttujen mukaan Venäjän piti hyökätä joko 15. tai 16. tätä helmikuuta Ukrainaan ja valloittaa se kahdessa päivässä, kuulemma klo 3 aamuyöllä.  Mitään sellaista ei ole tapahtunut eikä liene ollut koskaan tapahtumassakaan.  Nyt lieneekin alkamassa show:n toinen näytös.  Vaikka tosin vanha kansa tiesikin "ry**än 'kohta' olevan viisi vuotta" niin silti.  Olenee siis aika hieman arvioida mitä tapahtuu kun "sutta on huudettu" kyllästymiseen asti ja uskottavuus läntiseltä sodanlietsonnalta rapisee.

Siinä epäilen pääosassa olevan hyötymistarkoituksellisen kunnian keräämisen siitä kuinka Vladimir Putin saatiin perääntymään ja kuka saa kunniaa.  Saako sen
a) Joseph "Joe" Biden joka tarvitsee tuleviin välivaaleihin vahvan johtajan mainetta, sellaisen joka pistää putinit paikalleen ja sitten tuo "rauhan meidän ajallemme" (siis ainakin seuraaviin vaaleihin asti) vai
b) Boris "BoJo" Johnson jonka pitäisi kiemurrella irti bilesopastaan, "partygate" niinkuin sielläpäin sanotaan.  Eikä suosiomittauksien lukemissa ole muutenkaan hurraamista.  Hänkin näyttää tarvitsevan maailman pelastajan mainetta tai 
c) Emmanuel "Manu" Macron edessään presidentinvaalit joissa pitäisi pärjätä toisaalta kaikenmaailman äärioikeistokoheltajia ja toisaalta tolkullisempia vastaan.  Vaikka hän on tällä hetkellä johdossa homma on kaikkea muuta kuin varmaa.
d) Olaf "Scholzomat" Schulz:llakin olisi ravisteltavana Angela Merkel:n varjo yltään ja alettava  näyttää oikealta valtiomieheltä.  Siinä suhteessa rauha olisi mainiota rekvisiittaa.
Pienemmät yrittäjät lienevät statisteja kuten borrellit, niinistöt sun muut.


Toisaalta on toki pidettävä USA:n aseteollisen konglomeraatin (MIC) edut kunnossa.  He yhdessä finanssibusineksen suurten toimijoiden kanssa pyörittävät USA:n n.s. "Deep State:n" avulla sikäläistä sisä- ja ulkopolitiikkaa.  Siten missään tilanteessa sen etuja ei vaaranneta USA-laisella politiikalla vaan pikemmin pidetään yllä aseiden kysyntää nostamalla konflikeja joita lietsotaan proxyjen avulla ja mahdollisia sotia pyritään käymään erilaisten auksiliaarijoukkojen avulla itse likaamatta käsiä ja vaarantamatta omaa mainetta kotoisilla tappioilla.  Sitä sanotaan "kansallisten etujen ajamiseksi" joka USA:lla konkretisoituu sikäläsiten suuryritysten globaaliin voitontavoitteluun.

Viimeksi mainitussa suhteessa läpeensä korruptoitunut ja oligargien rahastama Ukraina on ollut hedelmällinen paikka.  Sen vuosia jatkunut kriisi on saanut markkinat pyörimään ja toisiaan ovat tappaneet ukrainalaiset. Tosin mielenkiintoista olisi selvittää millä ja kenen rahoilla Ukrainaa oikeasti aseistetaan.  Omaa rahaahan heillä ei juurikaan ole ja talous kuihtuu kokoajan lisää. Samaan aikaan USA:n presidentinhallinnon "turvallisuus"poliittinen (sic!) neuvonantaja Jacob "Jake" Sullivan on pyytänyt sikäläiseltä kongressilta miljardin dollarin (1 000 000 000$) lainavakuutta Ukrainalle uusiin asehankintoihin. Samalla asialla näyttäisivät olevan myös Kanada ja EU.  Onpa jopa pääministerimme, monasti ihan tolkullinen Sanna Marinkin lupaillut rahallista apua.  Maksajiksi ollaan siis työntämässä veronmaksajia ympäri koko n.s. "läntisen arvoyhteisön". 

Ukrainaan on toki työnnetty pääasiassa varastoista vanhemessa olevia aseita jotta saadaan tilaa uusille ja entistä kalliimmille.   Ja kun tilaa syntyy voivat muutkin lisätä varusteluaan, m.m. USA itse.  ja yleinen kriisiytymisen tunnelma saa monet muutkin ostoksille, m.l. Suomen.  Jännitteiden luominen on siis melkeimpä yhtä hyvää businessta kuin itse sota.


Venäjän kannalta taas pikemminkin on nähtävissä yritys pysäyttää Neuvostoliiton hajottamisesta alkanut läntisen blokin (lue: USA:n etupiirin) laajeneminen yhä lähemmäksi sen ydinalueita.  Kehitys alkoi Saksojen yhdistymisestä ja DDR:n siirtymisestä osaksi NATOa.  Silloin läntiset johtajat lupasivat monilla suilla, m.m. USA:n ulkomisteri James Baker, UK:n pääministeri Margaret Thatcher, Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher et al,  ettei NATO laajene "tuumaakaan idemmäksi".  Nyt ollaan tilanteessa jossa presidentti Vladimir Putin joutui toteamaan etttei heillä ole enää mitään mihin peräytyä.  He siis kokevat olevansa "selkä seinää vasten" ja silloin on puolustauduttava. 


Oma lukunsa ja julkisuudessa näkyvä lienee kuitenkin tuo mainepisteiden keruukilpailu.  Onhan joku jossakin jo alkanut jakaa Nobel:n rauhanpalkintojakin näiden vekkuleiden kesken.  Hyvin kuka tahansa heistä sopiikin samaan sarjaan Henry Kissinger:n, Menahem Begin:n, Martti Ahtisaaren, Barack Obama:n  ja Abiy Ahmed Ali:n muodostaman jonon jatkoksi, ihan vain muutamia exempli gratia mainitakseni.


Todennäköistä siis, että tunnelmat eivät juurikaan lienny mutta välitön sodan uhka ("highly likely" britannialaisittain ja 'imminent' USA:n retoriikassa) väistyy. Siten säilytetään asekysyntä korkealla, ihan riippumatta mitä Venäjä tai sen liittolaiset tekevät.  Venäläisethän näyttäisivät olevan siirtämässä harjoituksensa tällä kertaa harjoitelleet takaisin kotikasarmeihinsa mutta USA:ssa jatketaan propagandaa.  Samalla näyttäisi myös täkäläinen MSM ja kärkipoliitikot, m.m. ulkoministeri Pekka Haavisto jatkavan samalla linjalla.


P.s: Miten ja milloin mahtaa alkaa kolmas näytös?  Sittenkö kun ukrainalaisten talous on lopullisemmin romahtanut, infrastruktuuri särkynyt ja oligargit kaikonneet rahoineen? Milloin on anagnorisis ja mihin suuntaan draaman kaari silloin kääntyy, paremmaksi tavallisille ukrainalaisille vaiko huonompaan?


***

Lisäys 24/2 -22 klo 9.30

Nyt näyttäivät Venäjän federaation joukot aloittaneen operaationsa, kuten he sanovat "erityisen sotilasoperaation" Ukrainan "denatsifioimiseksi" ja "demilitarisoinniksi".  Sinällään ihan tarpeellinen operaatio mutta ei kovin kaunis näin toteutettuna.  Aika tullee paljastamaan mikä on totuus tähän johtaneesta kehityksestä ja mitä oikeasti tapahtuu.  Nythän olemme kahden eri osapuolen propagandan varassa.


keskiviikko 12. tammikuuta 2022

YLE varjelee yksisilmäisyyttään läntisenä propagandatuuttina - vastuullisesti

 Jälleen uusi osa sarjaani jossa YLE sensuroi sen viestin vastaisia kommentteja harvoin sallimissaan keskusteluissa:

YLE/Uutiset julkaisi nettisivuillaan jutun "Tällaista etupiirijakoa Venäjä yrittää ensi viikon neuvotteluissa – tutkija: Venäjä toistaa Suomen suhteen samoja virheitä kuin Neuvostoliitto".  Se oli äärimmäisen yksipuolista läntisen, USA:n johtaman blokin propagandaa. YLE salli poikkeuksellisesti keskustelun jutun yhteydessä ja minäkin provosoiduin kirjoittamaan mutta jälleen törmäsin YLEn herkkähipiäisyyteen.  Kirjoitin näin sanoen:

"Jälleen kerran "asiantuntijoiden" mielestä Venäjä uhkailee ja toimii agressiivisesti ja länsi vain varoo ja puolustaa. Kuitenkin nimenomaan länsi ja NATO ovat laajentuneet itäänpäin vastakkaisista lupauksista huolimatta.

Ainoa muutos näyttäisi olevan ettei Venäjä enää purematta niele kaikkea mitä sen eteen lykätään. Aikoinaan oli lännelle ja suomalaisille poliitikoille yllätys kun Venäjä ei nöyrästi väistynyt Saakašvilin johtaman Sakartvelon hyökätessä aseleposopimuksen mukaisten rauhanturvaajien kimppuun. Samaten jokainen uusi tilanne jossa Venäjä ei anna taas periksi on arvaamatonta käytöstä.

Tässäkin kannattaisi huomata, ainakin jos on Venäjän ehdotuksiin tutustunut ajatuksen kanssa, ettei Venäjä ole hakemassa etupiirejä vaan yrittämässä estää ettei USAn etupiiri tule entistä lähemmäksi.

"Meidän nilkkienkin" kannattaisi miettiä toisenkin kerran ennenkuin ryntäävät USAn ja NATOn perässä. Saattaa jäädä mökinpaikat Smolensissa lunastamatta."

Kyseisessä kommentissa en edes suoraan arvostele YLEn täydellistä yksipuolisuutta ja läntistä tarkoitushakuisuutta vaan vain lisään puuttuvia näkökulmia. Samalla yritän tuoda lähihistoriallista jatkumoa alati jatkuvan kylmän sodan koukeroihin (s.o: kylmä sota ei loppunut sukupolvi sitten vaan kääntyi asemasodasta yhden osapuolen etenemiseksi joka nyt näyttää "yskivän").

Muotoilunikaan eivät ole erityisen kärjekkäitä.  Ei edes "meidän nilkit" sillä se kohdistuu nimeltä erottelemattomiin poliitikkoihin joilta vaaditaan yleensäkin ja oikein oikeuden päätöksellä paksumpaa nahkaa.  Viimeksi KO edellyttää jopa paikallispoliitikon kestävän nimittelyn natsiksi kun vapautti, ihan asiallisin perustein, toimittaja Johanna Vehkoon Junes Lokan kunnianloukkausjutussa.  Lisäksi muotoilu on Väinö Linnan mestarillisesta sotaromaanista "Tuntematon sotilas" samoin kuin Smolenskin "mökinpaikat" jonka kaupungin läheltä otettuja satelliittikuvia on käytetty, YLEssäkin, todisteina Venäjää vastaan viimeisimmässä älämölössä.  Tosin Smolensk on Venäjän aluetta ja satojen kilometrien päässä Ukrainasta, lähempänä Valko-venäjän rajaa, mutta mikä tahansa näyttää kelpaavan kun tarkoitus on "oikea".

Toisaalla samassa ketjussa kommentoin toisen kirjoittajan kommenttia näin sanoen: 

"@Abc79 - "Natossa on koko eurooppa joka ei hyökkäile toiseen maahan kuten venäjä." --- Eurooppa ulottuu Atlantilta Uralille ja Pohjoiselta jäämereltä Väli- ja Mustalle merelle. Siinä joukossa on monenlaista hyökkäilijää ja hyökkäilemätöntä. Esimerkiksi NATO on hyökkäillyt moneenkin paikkaan, esim. Syyria, Libya, Afganistan, ent. Jugoslavia j.n.e., mutta eipä tule mieleen mihin Venäjä olisi vähään aikaan hyökännyt. (Huom: Krim ei kelpaa esimerkiksi sillä sinne VF ei hyökännyt vaan se itse erosi ja pyysi saada liittyä Venäjään, Syyriassa se ja CSTO Kasakstanissa on laillisten hallitusten kutsusta j.n.e.)"

Tässäkään en yritä osoitella YLEn toimituspolitiikkaa vaan oion kommentoijan, tuon mystisen nimimerkin virheellistä ja propagandistista väitettä.  Sekään ei kelvannut YLElle.  Onhan NATO ollut huomattavasti hyökkäävämpi osapuoli kuin mikään muu koko Telluksella, siis tietenkin sen johtavan valtion USAn rinnalla.

Tämänkertainen ei siis ole suoraan ja pelkästään YLEn herkkähipiäisyyttä oman takapuolensa varjelemiseksi kritiikiltä kuten niiiin monet aiemmat kerrat joista olen tällä palstalla avautunut.  Nyt YLE suoraan muotoilee kommenttipalstaa juttunsa muotoiseksi eli yksipuoliseksi n.s. "läntisen arvoyhteisön" hyökkäilyksi päin "inhaa itää".

Joitakin kriittishenkisiä kommentteja toki on päässyt läpi, jopa minunkin, ja p.o. ketjussa.  Yleissävyksi kuitenkin jää, että ne ovat kovin kevyttä verrattuan YLEn omaa sanomaa viestiviin ja suistuttaviin verrattuna.  Siis vain silmänlumeeksi ja hämäykseksi läpipäästettyjä tai ehkä jopa toimituksen itse kirjoittamia.  Tälläinen julkaisupolitiikka ei juurikaan tue YLEn itsensä mainostamaa vastuullisuutta journalismin teossa.

Vaikka kuinka pidän edelleenkin YLEä parhaana tiedonlevittäjä mitä meille MSM:na tarjoillaan niin se itse tekee arvostamisensa erittäin vaikeaksi ja lisää vettä n.s. "vaihtoehtomedian" ja oikeistopopulistien myllyihin.  Tuo "parhaus" on siis äärimmäisen suhteellista ja johtuu vain muiden kehnoudesta eikä niinkään YLEn hyvyydestä.  

Erityisen onnetonta on, että monella alalla ja sektorilla YLE on edelleenkin ihan huippulaadukas mutta kaksinaismoralistinen yksisilmäisyys ja tarkoitushakuisuus maailmanpoliitiikan arkipäivässä heittää pitkän varjon myös sen paremmin, avoimemmin ja monipuolisemmin käsitellyt aiheiston ylle.   Tällä menolla pitänee alkaa epäillä jopa RSOn ohjelmisto- ja esiintyjävalintoja sillä onko mahdollista pitää vuosikausien propagandistista julistustamista vain politiikan ajankohtaisissa ja taustoittavissa jutuissa eikä se pääsisi saastuttamaan koko taloa?

Parempaa journalismia odotellessa.

P.s: Tässäkään jutussa en maininnut julkisuuden liepeillä pyörivistä jutuista koskien YLEn joidenkin toimittajien ja johtajien yhteyksiä läntisiin tiedustelu- ja propagandalaitoksiin enkä Mediapoolia.


sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Länsimaisen oikeudenkäytön riemuvoitto ja vastuullinen tiedonvälitys

 YLE/Uutisten sivuilla on BBC:n tarinaan perustuva juttu "Asiantuntijoista koostuva tuomioistuin päätti: Kiina on syyllistynyt uiguurien kansanmurhaan".  Toimittaja Elsa Osipovan nimissä oleva kirjoitus antaa mielenkiintoisen ja vekkulin kuvan länsimaisesta tavasta käsitellä  oikeutta, ainakin n.s. valtatiedonlevitteissä.  Jossakin toisella puolella maailmaa joku "sir" päättää perustaa "asiantijoiden" paneelin jakamaan tuomioita ja se esitellään oikeudenkäyntinä.  

Erääksi länsimaisen oikeusnormiston keskeisimmistä periaatteista on laskettu syytetyn mahdollisuus puolustautua reilusti.  Mitenköhän se mahtoi nyt tässä tribunaalissa toteutua?  Ainakaan sekä YLE että BBC jättää sen kertomatta.  Kummankin jutun mukaanhan kuultiin vain syyttävän osapuolen todistajia ja järjestäjien sekä tukijoiden, m.m. ulkomailla asuvien uiguurien edustajat kuten esimerkiks
i "World Uyghur Congress" (WUC), mukaan onnistuttiin "hyvin".

Samaten myös oikeutta pitäisi käydä pääsääntöisesti rikoksen tapahtumapaikan oikeusistuimissa.  Tai ainakin aloittaa sieltä. Niin esimerkiksi edellyttää Euroopan ihmisoikeustuomioistuin yleismaailmallisen oikeusfilosofian hengessä.

Oma juonteensa on kuinka YLEnkin jutussa kerrotaan halu ja aikomus luoda todisteita.  Eikö oikeuden pitäisi tutkia syyttäjän ja puolustuksen esittämiä todisteita eikä luoda niitä itse?

BBC:n jutusta voi sentään aavistella kuinka Sir Geoffrey Nice:n alulle panema tribunaali, YLEn "oikeusistuimeksi" kutsuma, haluaa saada UK:n hallituksen kovemmin tuomitsemaan Kiinan hallinto.  Kyse on siis puhtaasti UK:n sisäpolitiikasta.  Se jäi YLEltä mainitsematta vaikka saa jopa BBC:ltä huomiota. 

Jopa Sir Geoffrey itsekin joutui tunnustamaan ettei ole todisteita sen enempää joukko- kuin kansanmurhasta mutta kun Kiina on tuomittava niin se on tuomittava.  Todisteista viis ja sitten väännellään käsitteet sopiviksi niin niitä voidaan alkaa luoda kuten tämän "oikeuden" tehtäväksi oli kai asetettukin..

Toisaalta mielenkiintoinen seikka on myös BBC:n ja YLEn juttujen erilaiset asenteet vaikka molemmat ovat jotakuinkin samalla asialla.  BBC kertoo monipuolisemmin tribunaalista ja sen aikomuksista.  YLElle tuntuu riittävän Kiinan hallinnon syyttäminen.

Kaikenkaikkiaan jutuista, kummastakin, saa käsityksen kuinka toisaalta tehdään maailmanpolittista propagandaa sekä toisaalta yritetään vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja ne yritetään naamioida oikeuden valekaapuun, sillee vastuullisesti.  Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun n.s. "läntisen arvoyhteisön" vastuullinen ja vapaa tiedonlevitteistö noin toimii, edes Kiinaa koskien. Kovinkin kuvaavaa ja paljastavaa se kuitenkin on, etenkin näinä USAn ja sen liittolaisten, m.l. m.m. UK ja Suomi, Kiinaa vastaan käymän hybridisodan aikoina.

P.s: Sana "tribunaali" tarkoittaa vain kuvaannollisessa mielessä oikeusistuinta, ainakin kielitoimiston mukaan.  Tässä brittien käyttämässä tarkoituksessa se on nimen omaan merkityksessä joka erottaa tuon kuulemistilaisuuksiin kokoontuneen joukon oikeista tuomioistuimista joilla on oikeaa tuomiovaltaa.

tiistai 5. lokakuuta 2021

YLEtöntä YLEn antia

Taisin löytää taas YLE:n kansalaisille antaman sananvapauden rajan? YLE/uutiset-sivusto julkaisi Venäjän kirjeenvaihtajansa, Erkka Mikkosen blokikirjoituksen otsikolla "Puolustusministeri Šoigu takasi Venäjän vilpillisten vaalien tuloksen ja nyt hän jatkaa Venäjän varustautumista pian alkavaan suursotaan".  YLE salli poikkeuksellisesti keskustelun aiheesta.  Yritin kommentoida sitä ja eräitä sen yhteydessä julkaistuja lukijoiden kommentteja.  

Vastauskommenttini muille STT:n palkkasensorit nostivat ylitse kynnyksen mutta suoraan Mikkosen kirjoitukseen tarkoittamani ei yltänyt julkaistavaksi saakka.  Kritisoin siinä hieman tiukkaan sävyyn YLEn ja Mikkosen misorussistista linjaa ja osoitin muutamia kohtia Mikkosen kirjoituksessa jotka tuon linjan tuovat esiin.  Kommenttini sisältö: 

"Erkka Mikkonen tuntuu elävän jossakin kummallisessa rinnakkaistodellisuudessa josta hänen kirjoituksiaan putkahtelee tänne meidän todellisuuteemme, ihan fysiikanlakien vastaisesti.

Hän käyttää faktaa kovin valikoivasti ja värittäen päästäkseen julistamaan misorussistista ohjelmaansa.

Hän esimerkiksi nostaa Sergei Shoigu:n jonkinlaisen arkkikonnan asemaan. Oikeasti Shoigu on kuitenkin ollut venäläisten keskuudessa äärimmäisen suosittu poliitikko siitä lähtien kun alkoi kerätä onnistumisia hätätilaministeriössä 1990-luvun alusta. Hänen suosionsa, joka lasketaan joskus jopa suuremmaksi kuin Vladimir Putinin, on syy hänen asettamiselleen vaaleissa ehdokkaaksi ja listan kärkeen. Samasta syystä myös toinen Sergei, eli ulkoministeri Lavrov oli listoilla.

On vain luonnollista puolustusministerin kannustaa puolustusalan ihmisiä käyttämään äänioikeuttaan. Mitähän muuta Shoigun olisi Mikkosen mielestä pitänyt sanoa?

Venäjän johdon uhkakuvat ovat ihan realistisia. Onhan esimerkiksi USA:n poliittinen ja sotilaallinen johto rakentanut systemaattisesti Venäjän uhkaa, tällä kertaa ihan siitä asti kun Jeltsin-projekti meni n.s. "reisille". Ilmeisesti he kuitenkin ovat asialla ilman ikiaikaista halua peitellä sisäisiä ongelmia. Niitähän USAssa, tuossa maidon ja hunajan maassa ei tietenkään ole vaan kaikki on Putinin lietsomaa pahaa puhetta.

Mikkonen siis jatkaa pitkää linjaansa. Tälläkään kertaa ei mitään uutta vaikka kierrokset tuntuvat lisääntyvän.

P.s: Sen verran Mikkonen olisi voinut harrastaa journalistiikkaa, että olisi taustoittanut käyttämänsä asiantuntijan. Pavel Felgenhauer on biologi joka on heittäytynyt sota-asiain asiantuntijaksi. Nän on kunnostautunut m.m. syyttämällä Venäjää hätiköidystä hyökkäyksestä hyvinvarusteltua Sakartveloa vastaan ja ennusti sen jäävän sinne kuin Afganistaniin konsanaan. Kun sota oli ohi muutamassa päivässä ja Mikheil Saakašvilin johtama Sakartvelon armeija polvillaan, hän muutti lauluaan siten, että kyseessä olikin pitkään suunniteltu ja valmisteltu valloitusoperaatio. Valloitus ei kuitenkaan ole vieläkään tapahtunut vaan edeltävä status quo palautettu. Lisäksi hän on Jamestown Foundationin palkkalistoilla. Se taas on aikoinaan neuvostoloikkareiden käsittelyä varten perustettu n.s. "think-tank", "ajatteluallas" johon on tarkoitus pikemminkin ajattelu upottaa kuin sitä edistää. Nyttemmin se on keskittynyt Venäjän vastaiseen propagandaan.

Yritin lähettää kommenttini varmuuden vuoksi toiseen kertaan seuraavana päivänä josko syynä olisikin ollut tekninen häiriö mutta tällä kertaa se auttanut (joskus on).

Teen siis jälleen tutut johtopäätökset YLEn sananvapauslinjasta.  He ovat äärimmäisen herkkähipiäisiä oman itselleen valitsemansa, tai yhteiskuntamme taloudellisen ja poliittisen eliitin, Mediapoolin t.m.s. heille valitseman linjan suhteen.  Heidän asemaansaja toimiaan ei heidän itse hallinnoimissaan tuuteissa kansalaiset saa kriittisesti kyseenalaistaa vaikka YLEn pitäisi olla meidän kaikkien yhteisesti omistama  y l e i s radio, sillee vastuullisesti ja avoimesti.

Sinällään heidän viestinsä sisältöön kriittisesti suhtautuvia kommentteja jonkin verran julkaistaan mutta niissäkin on n.s. sordiino päällä.  Sen sijaan heidän linjaansa tukevaa "hapokastakin" jööttiä näytetään laskettavan läpi.  Jos sitä sensuroidaan mitähän on jäänyt haaviin?

Kaiken kaikkiaan me kansalaiset ansaitsisimme monipuolisemman annin tarjoava julkisen palvelun kanavaistoa.  YLEllä olisi muuten ammattitaitoisine henkilöstöineen ja osaavine organisaatioinen sekä varusteineen mahdollisuudet toimia ennennäkemättömän laadukkaasti. Se on kuitenkin parasta mitä meillä tähän asti on ollut.   Nyt se näyttäytyy entistä enemmän laskeutuvan yhden suunnan propagandatuutiksi, valitettavasti.  Ja jälkiä syntyy sensuurilla peiteltäväksi.

Parempaa journalismia odotellessa.

lauantai 25. syyskuuta 2021

Venäjän vaalit ja vapaa lehdistö

 Nyt kun pöly alkaa laskeutua Venäjän federaation tämänvuotisten parlamentti- et al vaalien ylle lienee paikallaan minunkin niistä jotain yhteenvetoa kirjoittaa.  Vaaleissa äänestettiin uudet jäsenet Duumaan sekä moniin paikallisiin parlamentteihin ja lisäksi valittiin kuvernöörejä.  Ne menivät tavallaan ja tulokset olivat odotettuja. "Единая Россия" (transl. Jedinaja Rossija) voitti niinkuin saattoi odottaakin ja reilusti saavuttaen n.s. perustuslaillisen enemmistön oli riittävän määräenemmistön perustuslain muuttamiseen. Kommunistit eli "Коммунистическая партия Российской Федерации" (КПРФ) (transl. "Kommunistitšeskaja partija Rossijskoi Federatsii" eli "Venäjän federaation kommunistinen puolue" tuli toiseksi hieman yllättävänkin hyvällä tuloksella. Lännen tukema n.s "yhden prosentin oppositio" jäi pääsääntöisesti alle sen ainoankin.  Eli kaikenkaikkiaan viralliset tulokset TASS:n sivuilta jakavat 450 paikkaa seuraavasti:
- Yhtenäinen Venäjä 324 paikkaa,
- VF:n kommunistinen puolue 57, 
- Oikeudenmukainen Venäjä 27, 
- Liberaalidemokraatit 21,
- Uusi kansa 13 (oikeammin varmaan kuitenkin
"Новые люди" kääntyisi "Uudet ihmiset")- Kotimaa 1,
- Kansalaisfoorumi 1,
- Kasvun puolue 1 ja
- riippumattomia 5.
Samalla äänestysprosentti nousi edellisistä vaaleista 3,8 prosenttiyksiköllä yltäen nyt 51,7 prosenttiin. Tuloksessa sinällään ei siis liene mitään erikoista ja siten sellaisenaan se ei olisi ylittänyt kommentointikynnystäni.

Sen sijaan läntisen, n.s. vapaan lehdistön uutisointi provosoi minut plokistamaan.  Siinäkään tosin ei ole mitään uutta, siis uutisoinnissa eikä sen provosoivassa vaikutuksessa.  Kaikessa ennalta-arvattavuudessaan ja klisheisyydessään sekä tekopyhässä kaksinaismoralismissaan se on kuitenkin jotain pöyristyttävää jaksaen hämmästyttää ja kummastuttaa minua yhä uudelleen.

Läntiset tiedonvälineet leimasivat vaalit jo ennakolta, ennenkuin vaalikampanjointi edes alkoi saati yhtään ääntä oli annettu, epärehellisiksi ja manipuloiduiksi.  Ehkä sen takia OSCE:n ODIHR ei lähettänyt vaalitarkkailijoita sillä jos ne eivät olisi toistaneet lehdistön narratiiveja, heidät olisi julistettu korruptoituneiksi.  Nyt he keksivät syyksi vetäytymiseensä Venäjän CoViD-rajoitukset, ne kuulemma estivät "asiallisen" tarkkailun. 

Vaalikampanjoinnin aikana loanheitto kiihtyi ja saavutti huippunsa ilman pienintäkään huolta uskottavuudesta.  Esiteltiin m.m. videota kuinka jollakin äänestyspaikalla verhon takaa tulee käsi ja sujauttaa muutaman äänestyslipun uurnaan valvontakameran edessä.  En huomannut yhdenkään "tutkivan journalistin" epäilevän josko kukaan olisi niin hölmö, että yrittäisi vaikuttaa noin äänestyksen tulokseen: muka muutama ääni valvontakameran alla ja sillä Putinin puolue tulee voittamaan. Jos vaalitulosta manipuloitiin, se on tehty ihan toisin. Videovalvonta Venäjän vaaleissahan on ollut normaali käytäntö jo vuosikausia.  En olisi hämmästynyt jos muutaman vuoden kuluttua tapaus paljastuisi jonkun "aktivistin" provokaatioksi. 

Vaaleista on myös kerrottu muka riippumattoman venäläisen Golos-järjestön raporttien pohjalta.  Järjestö on luokiteltu Venäjällä n.s. ulkomaalaiseksi agentiksi, siis järjestöksi joka toimii ulkomaalaisen rahoituksen turvin.  Sellainenhan ei voi olla riippumaton, ei siis Golos:kaan. Se lienee itsekin tunnustanut saaneensa rahaa ja muuta tukea ulkomailta eikä voisi oman ilmoituksensa mukaan toimia ilman sitä. Se siis on riippuvainen eikä riippumaton. Per viam: "Ulkomaisten agenttien" konsepti on kopioitu miltei sanasta sanaan Venäjälle vapauden kehdosta ja demokratian airueesta, USA:sta (FARA eli "The Foreign Agents Registration Act", alkup. vuodelta 1938).

Myös Google ja Apple sekä muut n.s. "Big Tech" -yhtiöt ovat sekaantuneet vaaleihin.  Se ei sen sijaan ole ylittänyt uutiskynnystä läntisissä tiedonlevitteissä.  Niiden toiminnan kaltainen puuhastelu likipitäen kaikkien muiden kuin niiden tekemänä olisi kaikkialla muualla tuomittu puuttumiseksi vaaleihin. Nyt se niiden tekemänä Venäjällä on, tietenkin, demokratian edistämistä kun asialla ovat n.s. "läntisen arvoyhteisön" lemmikit.

Oma lukunsa on tietenkin YLE:n uutisten misorussismi ja heidän Erkka Mikkosensa "kirjeenvaihtajana".  Hänen juttunsa ovat ihan omaa, erityistä luokkaansa. Yksi esimerkki hänen "vaihtamistaan kirjeistä": "Venäjällä äänestäjää on vastassa turvallisuusjoukot, ja niiden valta vahvistuu myös äänestämisen jälkeen".  Tämä muistuttaa Joseph Goebbels:n (1897-1945) tekniikkaa jossa otetaan siemen totuutta mutta keitetään se monessa liemessä ja kiedotaan valheisiin jotta saadaan haluttu propagandapläjäys.


Kuitenkin pääsääntöisesti Venäjän vaaleissa tärkein epäoikeudenmukaisuus ja tasapuolisuutta rikkova käytäntö on, että joillakin tahoilla on enemmän ja näkyvämpiä resursseja käytettävissään ja siten rajoitetaan vaalien oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä. Siinä suhteessa meno ei juurikaan poikkea muista kapitalistisista maista.  Esimerkiksi tässä suhteessa Suomessakin on ODIHR:n raportoimia korjauksia tekemättä.  Vapauden airueen USA:n vaaleissa käytettävissä olevan rahan määrää käytetään jopa kannatuksen mittarina: mitä enemmän rahaa sitä suositumpi.  Kuitenkin tekopyhästi ja kaksinaismoralistisesti tiedonvälittimet puuttuvat vain jos siten päästään syyttämään itselle epämiellyttäviä tahoja mutta jos lempparit menestyvät niin "demokratia kukoistaa". "O'tempora, o'mores" sanoisivat muinaiset latinalaiset Marcus Tullius Cicero:n (106-43 e.a.a.) perässä jos tämän menon näkisivät.


Tätä ei pidä lukea niin, ettenkö pitäisi erilaisia vaalivilppejä mahdollisina ja joissakin tapauksissa myös ihan todennäköisinä mutta nyt vaaleista uutisoiminen täällä n.s. läntisessä arvoyhteisössä (m.m. Martti Ahtisaaren lanseeraama termi) on saanut sellaiset kaksinaismoralismin suhteettomat ja sisäisesti ristiriitaiset mittasuhteet että provosoidun niistä avautumaan.

Monessa suhteessa vaalit ja niiden uutisointi siis menivä
t kuten saattoi olettaakin: "Nichts neues aus Westen" kuten aikoinaan Saksassa sanottiin kun ruumistuotanto rintamalla meni "business as usual".  Niin tässäkin tapauksessa "sama kaiku on askelten" läntisessä tiedonlevityksessä huolimatta kaikista vastuullisuuskampanjoista ja muiden syyttämisestä disinformaation levittäjiksi.  

Parempaa zurnalismia odotellessa.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

Kalikka kalahti ja taisi osua YLE:en

 YLE/Uutiset ovat julkaisseet sivuillaan jutun pääministeri Sanna Marin:n aamiaiskohusta otsikolla "Näitä pykäliä verottaja nyt katsoo arvioidessaan Kesärannan kuluja – professorin mukaan Marinin ateriakohu voi puhdistaa ilmaa".  Jutussa kuvaillaan tapauksen liepeitä monelta kantilta jokseen asiallisesti vaikka useammaltakin olisi voinut asiaa tarkastella.  YLE salli myös poikkeuksellisesti keskustelemisen aiheesta sosiaalisen median tapaan.  Eräs kommentoija kehotti miettimään miksi juuri nyt puututtiin eikä muulloin.  Tartuin kysymykseen ja yritin muotoilla siitä jatkokommenttia seuraavasti:

@Tätimies - Tuo onkin "mielenkiintoinen" kysymys, tuo Miksi? Noheva ja ammatistaan ylpeä toimittaja katselisi nyt tarkasti ympärilleen mitä muuta ollaan samaan aikaan puuhaamassa kaikessa hiljaisuudessa ja tämän jupakan luoman savuverhon antamassa piilossa? Voisiko jossakin olla menossa jatkoNATOtus, PESCO:n laajentaminen tai muu sodanlietsonta, joku Eteläranta-10:n työmarkkinavedätys vai joku muu jonka näpsäkästi porvarilehdet peittää hyökkäämällä tälläisellä marginaalisella asialla oikeistopiireille epämieluisan pääministerin kimppuun. Mutta onko MSM-toimittajista hoitamaan tehtäväänsä vallan vahtikoirina? Vai "caveant civis" eli "kansalaiset valvokoot" konsa konsuleihin kannata luottaa ja tuskin zurnalistitkaan hommaansa hoitaa.

Kommenttini ei kuitenkaan ylittänyt julkaisukynnystä vaan jäi sensuurin kynsiin.  Lähetin sen varmuuden vuoksi uudelleen jos vaikka olisi karahtanut tekniseen erheeseen mutta ei, ei herunut palstamillimetrejä.

Toisaalta toinen kommenttini sai armon sensorien silmissä ja julkaisiin.  Siinä käsittelin aamiaisasiaa lähtökohtana päiväraha- ja kulukorvauskäytännöt aloittaen omakohtaisista aamiaisten nautinnoista ja päätyen veroilmoittamisen velvollisuuksiin sekä Marinin vastuisiin verrattuna hänen palkanmaksajansa vastaaviin sivullisilmoittajana.   

Ilmeisesti siis mahdollisesti osuin YLEä n.s. "arkaan paikkaan" toimittajaviittauksilla eivätkä he halua heitä muistutettavan tiedonlevitteistön tehtävästä vallan vahtikoirana ja neljäntenä valtiomahtina.  Enhän toki useammallakaan lukemisella löydä kommentistani mitään mikä olisi YLEn kommentointisääntöjen vastaista.

Olen noin yleisesti pitänyt YLEä laadukkaana tiedonlevittäjänä vaikka olenkin arvostellut sitä muutamista kovinkin yksisilmäisistä jutuista koskien aiheita joissa YLE näyttää valinneen puolensa hyvinkin tarkasti eikä salli lipsumista annetusta linjasta.  Tälläiseksi on osoittautunut esimerkiksi kaikki Venäjään ja nyttemmin myös Kiinaan liittyvä.  Valittu linja sopii yllättävän napakasti yhteen n.s. "läntisen arvoyhteisön"  yleisen Washingtonista sanellun propagandalinjan kanssa eikä se liene sattumaa.  Siitäkin huolimatta YLE kuitenkin edustaa mielestäni laadukkainta tiedonvälitystä mitä meille Suomesta tarjoiltaan.  Se tosin kertoo vähintäänkin yhtä paljon muista tarjokkaista kuin YLEstä. 

Siksi onkin sääli, että YLE pilaa mainettaan tälläisellä pikkusieluisella prinsessaisen hipiänsä varjelulla.  Enhän edes maininnut YLEä nimeltä, enkä Mediapoolia tai vastuullisuuskampanjaa.  Samalla se tulee sahanneeksi oksaansa joka toistaiseksi on pitänyt sen kilpailijoitaan ja etenkin n.s. "vaihtoehtomediaa" ylenpänä.  Kuinka kauan oksa mahtaa vielä kestää?

Joka tapauksessa kansalaisten kannattaa olla n.s. tarkkana eli "caveant cives" ja tarkkailla mitä tämän(-kin) jupakan varjossa ajetaan.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Yksisilmäinen YLE

Yleisradio julkaissut uutissivuillaan Venäjän kirjeenvaihtajansa Erkka Mikkosen kirjoitukseen otsikolla "Venäjän terveydenhuolto on kaatumaisillaan: pulaa suojavarusteista, lääkäreitä irtisanoutunut joukoittain".  Kirjoitus on normaalia YLE:n ja myös Mikkosen linjaa jossa Venäjässä nähdään vain ja ainoastaan kaikki paha eikä mitään normaaliin havainnointiin  liittyviä muita sävyjä ollenkaan.   Venäjä on eräänlainen "punctum caecum" eli sokea piste YLE:n silmissä joita yleensäkin on vain yksi ja senkin näkökenttä kavennettu.  Siitä osataan ennnustaa vain Venäjän väistämätöntä ja hetkellä millä hyvänsä tulevaa romahdusta.

Koska YLE oli poikkeuksellisesti avannut tähän juttuunsa myös kommentointimahdollisuuden, intouduin kommentoimaan sitä seuraavasti kirjoittaen:
"Toimittaja Mikkonen on tapansa mukaan nostattanut pintaan misorussistien märkien unien mustimmat pohjamujut. Venäjän romahdusta ja katoamista on manattu vuosisatoja monet ovat käyneet yrittämässäkin, aina kultaisesta Ordasta, ruotsalaisista ja puolalaisista ranskalaisia ja saksalaisia myöten kera monien muiden. Ja ovathan suomalaisetkin häärineet mukana joissakin yrityksissä.
Nytkin näytetään sotkevan toiveajattelua mukaan "uutisointiin" ja etenkin sen kommentointiin. Jutut lienevät kuitenkin yhtä ennenaikaisia kuin tarinat Samuel Clemens:n (1835-1910) t.m.n. Mark Twain, itse oikomat tarinat hänen kuolemastaan. Mutta sikäli totta, että joskus jonakin omana aikanaan kaikki, myös Venäjä tulee katoamaan mutta koska ja mistä syystä? Siitä meillä, eikä toimittelijallakaan, oikeasti ole hajuakaan
."

Kirjoitus ei kuitenkaan läpäissyt toimituksen ennakkosensuuria.  Varmuuden vuoksi eliminoin teknisten häiriöiden mahdollisuutta toistamalla lähetyksen kaksi kertaa ensimmäisen 15/5 a.p. tehdyn yrityksen jälkeen sekä 15/5 i.p. että 16/5 a.p.  Samalla ajanjaksolla samaan juttuun yksi kommenttini vastauksena toisen kommentoijan kommettiin Venäjän valtion taloustilanteesta meni läpi ensiyrittämällä ja toinenkin saman täydennyksenä toisella.  

Tämän ja aikaisempien vastaavien kokemusten perusteella on pakko päätyä tulkitsemaan, että YLE ei suvaitse oman valitsemansa yksisilmäisen linjan kritiikkiä.  YLE:hän näyttää paikkansa valinneen maailmanlaajuisessa hegemoniakamppailussa (vrt. Antonio Gramsci:n hegemoniateoria).   Meille tarjotaan sieltä yksipuolista ja tarkoitushakuista läntistä propagandaa Mediapoolin ja NATO:n hybridisotakeskusten ohjauksessa.

Ottaen huomioon, että YLE on rahoitettu meiltä kaikilta perittävillä verorahoilla ja, että sen tulisi lakinsakin mukaan olla julkisen palvelun toimija sekä, että se itse on julistautunut  n.s. vastuulliseksi medioksi, olisi toivottavaa, että se olisi jutuissaan objektiivinen ja neutraali sekä sallisi erimieltä olevien kansalaisten, m.l. rahoittajansa, saada äänensä myös kuuluviin.  Eihän YLEä ole mitenkään nostettu erehtymättömäksi ja arvostelun yläpuolelle, lausumaan totuuksia kuten ennen muinoin paavi "ex cathedra".

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Monensorttista liberalismia

Kiinnitinpä huomiotani Venäjän presidentin V.Putin:n avautumiseen Financial Times -lehden haastattelussa liberalismista ja kuinka Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja D.Tusk on hänelle kiukkuisasti vastannut.  Olen kyseisten juttujen osalta vahvasti netissä olevien vapaasti luettavien juttujen varassa, YLE, The Guardian, New York Times etc, kun FT:n juttu on maksumuurin takana enkä ole vielä katsonut tarpeelliseksi heille heidän jutuistaan maksaa.

Niiden perusteella voisi päätellä, että kyseiset puhuvat päät puhuvat toistensa ohi.  Toinen puhuu liberaalista ideasta, kansalaisten äänestyskäyttäytymisestä, kuinka jälkimmäinen on ajanut ohi ensinmainitusta j.n.e. Toinen demokratiasta, henkilöpalvonnasta j.n.e.  Ilman, että olen molempien sanomisia alkukielisinä tarkistanut, vapaan ja vastuullisen tiedonvälittäjien tulkinnan mukaan he näyttäisivät puhuvan ihan eri asioista puhuessaan liberalismista. 

N.s. vapaa ja vastuullinen lehdistö näyttää esittävän Putin:n viestin kovinkin vastemielisessä valossa ja Tusk:n puolustavan hyvää.  En ota tässä yhteydessä sen enempää kantaa kuinka osuvia kumpikaan ovat olleet.  

Liberalismin monet kasvot

Liberalismi sanakirjamerkityksessään tarkoittaa (Kielitoimiston sanakirja) "yksilön vapauksien ja vapaan kilpailun merkitystä korostavia pol. ja tal. suuntauksia".  Kyseisessä määritelmässä täsmennetään esimerkeillä poliittisen ja taloudellisen l:ien eroa.  Lisäksi voidaan puhua ainakin n.s. arvoliberalismista. Oma osansa on anglosaksinen, etenkin USA-lainen tapa nimittää vasemmistolaista politiikkaa liberaaliksi tarkoituksena haukkua sitä. Kaikkia niitä voidaan analysoida vielä tarkemmin erilaisiksi suuntauksiksi.  Kukaan ei noudata eikä aja niitä kaikkia vaan on muodostanut itselleen oman käsityksensä siitä mitä liberalismi tarkoittaa ja ei tarkoita.

Lisäksi vielä, koska liberalismilla on niin hyvä kaiku etenkin sivistyneessä Euroopassa, sitä käytetään eufemismina peittelemään omia karkeampia ja vähemmän vapaamielisiä aikomuksia.

Niinpä Putin:n kärkevästi kuvailema n.s. "läntinen liberalismi" onkin johdettu ajamaan kovinkin kapeaa vapauksien sektoria.  Sellaista jossa kavennetaan m.m. sananvapautta ja kompromentoidaan erimieltä olevia sekä pyritään rajoittamaan heidän vapauksiaan muka vapauksien suojelun varjolla.  Tähän mahtuu niin vasemmalta tuleva globalismin kritiikki kuin äärioikeistolainen nationalismi.  Samalla kun geo- ja talouspoliittisilta vastustajilta vaaditaan jonkin tarkemmin määrittelemättömän liberalismiksi kutsutun utopian toteuttamista jotta heidän kanssaan voisi sovussa elää.  Karkeimmillaan se näyttäytyy vapauden vientinä pommikoneilla ja muilla sota-aseilla.  Tusk näytti suuntautuvan vastakritiikissään kovinkin propagandistisesti "läntisen" liberalismin hyökkäävään puolustuslinjaan.

Ehdotus m.m. YLE:lle

Liberalismin kovinkin laaja ja monimuotoinen kenttä kaipaisikin perinpohjaista tarkastelua jossa kirkastettaisi erilaiset liberalismin osa-alueet selkeiksi termeiksi.  Samalla pitäisi harjata niistä pompöösi tarkoitushakuinen propagandakäyttö.  Silloin pystyisimme sivistyneempinä m.m. "lukemaan" kovinkin konservatiivisen ja oikeistolaisen Putin:n sekä myös oikeistolaisen ja vain puolalaisella mittapuulla ei-konservatiivisen Tusk:n liberalismia koskevia avautumisia ymmärtäen mitä kukin sanomisillaan ajaa takaa.  Kysehän on perimmiltään kahden vastakkaisen poliittisen leirin johtohahmojen nokittelusta jossa haetaan maksimaalista vaikuttavuutta omalle propagandistiselle sanomalle. 

Päädyinkin YLE:n Putin:n haastattelua ja Tusk:n vastausta koskevat jutut luettuani ehdottamaan niihin lähettämässäni palautteessa YLE:lle, että laatisivat nettiin sivuston ja tekisivät ohjelmia joissa kävisivät läpi ja ruotisivat liberalismin olemusta monesta suunnasta ja sen erilaiset suuntaukset ja näkökulmat esitellen.  Sekä myös pureutuen sen nimissä harjoitettuun propagandaan.  Samalla he voisivat jopa järjestää "Liberalismi-illan" jossa erilaisia näkökulmia edustavat asiantuntijat, filosofit, sosiologit, valtiotieteilijät, tiedotustieteilijät, poliitikot j.n.e. keskustelisivat aiheesta.  Toivottavasti julkisen palvelun tiedonlevite näkee palvelu- ja sivistystehtävänsä myös tuolla tavoin ihmisten tietoa ja osaamista lisäävässä merkityksessä.

P.s. Ehdotukseeni saavat toki myös muut vapaasti tarttua.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Journalismin lopun ajat (-ko?)

Bonnier on jakanut journalistipalkintonsa.  Jessikka Aron saama Vuoden juttu -palkinto saa huolestumaan tiedonvälityksen tasosta.   Meillä pitäisi kuitenkin olla oikeus laadukkaaseen tiedonvälitykseen.

Ruotsalaisen Bonnierin perheyhtiön perustaman "Suuri journalistipalkinnon" tittelit on taas Suomen osalta jaettu.  Muuten pippalot eivät juurikaan saisi kuin kulmakarvoja hieman värähtämään mutta tällä kertaa YLEn toimittavan peikonmetsästäjän palkitseminen provosoi plokittamaan.  Aron palkinnon perustelut kun ovat niin huolestuttavat suhteessa hänen juttusarjansa sisältöön.

Aron palinnon perusteluissa tökkii lähinnä kaksi asiaa.  Ensinnäkin niissä väitetään Aron jutun käsitelleen monipuolisesti Venäjän yrityksistä vaikuttaa meikäläiseen yleiseen mielipiteeseen.  Väärin.  Hänen juttusarjansa oli erityisen ja silmiinpistävän yksipuolinen.  Sen mukaan kaikki läntisen valtavirtatiedonvälityksen sanomasta poikkeava olisi venäläistä trollaamista ja.  Samaten erimielisyys Aron ja hänen hengenheimolaistensa ja taustajoukkojensa kanssa erimieltä oleminen on myös tuomittu juttusarjassa trollaamiseksi sekä hänen henkilökohtaiseksi painostamisekseen, riippumatta ilmaisun asiallisuudesta.  Pelkkä mahdollisten läntisten tiedustelupalvelukytkösten aavistelu on kuulemma uhkailemista ja pahoittanut hänen mielensä.

Aro ei myöskään mitenkään suhteuttanut tutkimaansa ilmiötä muuhun menoon eli muiden tahojen harjoittamaan vaikuttamiseen.  Jos joku olisi vain ja ainoastaan hänen juttunsa varassa, syntyisi käsitys, että kukaan muu kuin pahat venäläiset eivät yritä vaikutta meihin.  Tuollainen yksisilmäinen ja tarkoitushakuiselta näyttävä lähestymistapa ei ole journalistiikkaa vaan propagandaa.  Missään nimessä se ei ole monipuolista kohteen tarkastelua.

Toiseksi perusteluissa kehutaan kuinka ulkomaalaiset tiedotusvälineet ovat kiinnostuneet Arosta tämän juttusarjan takia.  Onko siis palkittavan journalistiikan tarkoitus toimittajan henkilökohtainen ylistäminen ja glorifioiminen? Narsismin ylistys? Eikö journalismin pitäisikään määritelmänsä mukaisesti (wikipedia) olla toimintaa, jonka tehtävänä on kerätä, varmentaa ja eritellä tietoa ja esittää se joukkoviestimien avulla esimerkiksi uutisten muodossa. 

Oma lukunsa Aron toimissa on hänen yrityksensä alkaa luoda laitonta henkilörekisteriä trolleina pitämistään henkilöistä.  Hän yritti saada lukijansa, kuulijansa ja katsojansa keräämään hänelle tuota rekisteriä.  Julkisuus onneksi pysäytti  hänen ja YLEn yrityksen alkuunsa vaikka sitäkin yritettiin saada leimatuksi trollien harjoittamaksi vaiennuskampanjaksi.

Jos tälläiset palkitaan huippujournalismina niin miten n.s. laatutiedonlevitteet katsovat voivansa kohdata n.s. vaihtoehtokanavat? Nuoe MV-lehdet, Über-uutiset ja mitä niitä onkaan?  He eivät ilmeisesti näe muuta keinoa kuin lähteä haukkumisen ja parjaamisen tielle kuten taannoisessa julistuksessa joukko päätoimittajia teki.  Journalismin sisällön laadulla kun he eivät pärjää.  Olemmeko siis menettäneet laatulehdistön ? Ja kuinka lopullisesti?

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Yksisilmäinen YLE

YLEn toimittaja on rakentanut uutisjutun Kiinan uudesta väestörekisteristä ja henkilökortista.  Toimittaja näki sen kansalaisten valvontana mutta ei nähnyt länsimaisten vastaavia järjestelyjä vastaavassa valossa.  Toimittaja olisi voinut tuoda esille Kiinan olevan länttä tässä suhteessa vuosikymmeniä jäljessä.  Ilmeisesti YLE käsittää julkisen palvelun tehtävänsä niin, että sen on suollettava liittolaistemme propagandaa.

Törmäsin eräitä evoluutioteoria c. kreationismi -keskusteluja seuraillessani M.J. Tuomisen Luontotodistaaluojastaan-blokiin.  Sieltä hän YLEn uutisen perusteella salaliittoteoreili uudesta maailmanjärjestyksestä ja maailmanhallituksesta.  Se oli niin sitä itseään ettei siitä sen enempää mutta tuo blokiin linkitetty YLEn uutinen otsikolla "Sähköinen valvontaverkko tihenee Kiinassa" provosoi minut jälleen tarttumaan julkisen palvelun ja uutistenvälityksen julkeaan maailmaan.

Uutisen pääasiallinen kimmoke lienee ollut Kiinan pyrkimus uudistaa henkilökorttinsa nykyaikaiseksi sirukortiksi.  Samanlaiseksi kuin suomalainen vastikkeensakin.  Sen ympärille toimittaja Kari Ahlberg oli rakentanut aimo pläjäyksen kaadettavaksi kiinalaisten niskaan.  Ilmeisesti hänen yrityksensä oli ikäänkuin rakentaa yksittäisten yksityiskohtien ympärille suurempaa journalistista kokonaisuutta, tehdä ikäänkuin tutkijaa journalismia. Lopputuloksena oli propagandapannukakku.

Kaikki aina liikenteenvalvonnasta henkilökortin kautta rangaistusten elektroniseen valvontaan oli suurta hallituksen salaliittoa kansalaisiaan vastaan.  Tietäähän ne kiinalaiset.  

Journalisti Ahlbergille esimerkki sähköisestä valvonnasta oli myös sähköinen väestörekisteri.  Hän ei taida tietääkään, että me suomalaiset, hän mukaan luettuna, ollaan oltu sähköisessä väestörekisterissä jo vuosikymmeniä.

Kuitenkin kaikki tuo teknologia ja menettelyt ovat jo meiltä täältä vapaasta lännestä tuttua.  Oli valvontakameroita ja kasvojen tunnistusta j.n.e.  Olipa pahuuden lähteeksi saatu valvontakameroiden kiinalainen valmistajakin jonka tuotteista varmaankin suurin osa meni läntisille markkinoille.  

Kun lännessä tehdään vastaavaa niin se on ihmisten turvallisuudesta huolehtimista mutta kun kiinalaiset, niin systeemi valvoo.   Ja kun USA haluaa meidän luovuttavan itselleen meidän valvontatietojamme niin me ymmärrämme sen terrorismin vastaiseksi ja turvallisuutta edistäväksi toimeksi.  Itse asiassa USAn n.s. Patriot Act on paljon rankempi ja julkeampi valvontasysteemi kuin kiinalaisten konsanaan.  Toimittja jätti kokonaan ja ilmeisen tarkoituksella suhteuttamatta uutisoimiaan asioita menoon muualla maailmassa josta kiina on vuosikymmeniä jäljessä.

Ilmeisesti YLEssä, julkisen palvelun tehtävästä riippumatta, on tarkoituksena julistaa kaikenlaisia spekulaatioita ja propagandaa meidän hallintomme läntisten sitoumuskumppanien mielestä ideologisesti ja poliittisesti vastenmielisistä kilpailijoista, kuten Kiinasta. Se on sitä liittoutumattomuuttamme.  Vai onko YLEssä julkinen palvelu tulkittu nimen omaan poliittisen eliittimme tekemien sitoumusten noudattaminen ja niiden olukopuolella olevien mollaaminen.  Toivottavasti YLEssa ammatillinen kunnianhimo joskus pääsisi voitolle ja asioita tarkasteltaisi hieman laajemmassa katsannossa ilman tarkoitushakuisuutta.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Ahmadinejad ja herkät hipiät

Palestiinan jäsenyyskysymyksen nostaminen pöydälle ei ole toistaiseksi ollut ainoa "mielenkiintoinen" asia YK:n 66. yleiskokouksessa.  Jälleen kerran n.s. länsimaisen arvoyhteisön johtaja USA marssi ulos ja marssitutti perässään muitakin kun Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad piti omaa puheenvuoroaan. 

Ilmeisesti lansimaista sananvapautta ja läntisiä arvoja ylväästi ajava USA ja sen ulkopoliittinen johto ei kuitenkaan siedä itseensä kohdistuvaa arvostelua vaan herkkähipiäisesti poistuu kuuntelemasta. Onnettominta tapauksessa on, että piskuisen Suomen edustajakin seurasi samaa hanhenmarssia muiden EU-maiden edustajien kanssa.

Suomen edustajan teko herättää muutamia kysymyksiä:  Kuka teki päätöksen ulosmarssista?  Helsingin Sanomien uutisen mukaan "YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikkö" Katri Viinikka on kertonut  paikalla olleen "ulkoasiainsihteerin".  YLEn uutinen tietää kertoa, että ulkomisnisteriömme oli ohjeistanut sihteerin seuraamaan EU:n vatluuskuntia kuin "hai laivaa".  Tarkemmin ei kuitenkaan kerrota kuka päätöksen oli tehnyt.  Vastuu siis asettuu joko presidentti Haloselle tai ulkoministeri Tuomiojalle.  Jatkokysymys kuuluu kuinka paljon heillä on ollut oikeaa omavaltaista harkintamahdollisuutta EU:n oloissa?  Vai ovatko hekin samanlaisia?

Miksi vieraan meihin ystävällisissä ja diplomaattisissa suhteissa olevan valtion presidentin puhuessa paikalla on vain joku sihteeri eikä enemmän presidentin tasoisia ihmisiä, kuten presidentti itse tai ulko- tai joku muu -ministeri tai edes joku korkean tason virkamies?  Heitähän on ollut ainakin presidentin esittelyssä tehdyn päätöksen mukaan paikalle lähetettynä varsin suuri joukko. 

Ja ennen kaikkea: mihin ulkopoliittiseen linjaukseen tälläinen tahditon ja lapsellinen käytös perustuu?  Kuka, missä ja milloin on päättänyt ryhtyä näin nirppanokkaiseksi ja prinsessamaisen herkkähipiäiseksi? Kuka, missä, miten ja millä valtuuksilla on asettanut sallitun rajat Mahmoud Ahmadinejadille YK:n yleiskokouksia varten?  Koskevatko samat rajat myös muita puhujia?

Mahmoud Ahmadinejadin puhe sisälsi monia mielenkiintoisia ja ajankohtaisia asioita vaikka toki myös yliampuvia propagandapläjäyksiä. Jos siitä riisuu uskonnollisen hömpän, jäljelle jää ihan kelvollista puhetta YK:n yleiskokoukseen.   Luin tuon linkitetyn transkription enkä löytänyt siitä syytösten mukaista antiseministimiä enkä holocaustin kieltämistä.  Sen sijaan siellä esitetään puolueetonta tutkimusta 11.9 2001 tapahtuneesta World Trade Center -tornien (WTC) tuhoutumisesta sekä vastustetaan ydinaseita, vieraiden maiden miehityksiä, sionismia j.n.e.. Syytökset WTC-torneistakin olivat pikemminkin syytöksiä tapahtumien hätiköidystä hyväksikäytöstä perustelemaan Afganistanin sotaa eikä niinkään salaliittoteoretisointia.  Erityisesti Ahmedanijadin syytösten kohteena oli miehitys- ja siirtomaapolitiikka läntisten kapitalistien keinona hallita maailmaa, sen ihmisiä ja luonnonvaroja.

Onko niin, että suomalaiset ja muutkin läntiset tiedotusvälineet mielummin vaikenevat puheen oikeasta sisällöstä ja ajavat mielummin USAn propagandatuuttien sanomaa?  Onhan toki Ahmadinejadin puhekin, tietysti, heidän propagandaansa mutta eikö heillä ole siihen, siis propagandaan, ihan samanlaista oikeutta kuin muillakin?

Ahmadinejadin puhe antaa varsin kolkon ja raa'an kuvan USAn ja läntisten kapitalististinen maiden politiikasta ja sen taustalla olevista n.s. länsimaisista arvoista.  Siinä ilmeisesti syy herkkähipiäisyyteen.  Ahmadinejad piteli peiliä jonka kuvaa USAn poliittinen eliitti ja sen perässä juoksevat m.l. piskuinen Suomi, eivät kestä katsella. heidät ja siinä mukana meidät näytettiin housut kintuissa.  Silloin ylivertaisen mediavoiman omaavat länsimaat, tietenkin, vääristävät viestin ja tuovat tilalle omansa jolla perustella entisen kaltaisen politiikan jatkuminen.  Tärkeintä heille on, että me tavalliset taatiaiset länsimaissa emme näkisi mitä meno oikeasti on.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Viroa Kirjan ja ruusun päivänä

Satuin kulkemaan eilen Kirjan ja ruusun päivänä töiden jälkeen Helsingin keskustassa Narinkkatorin läpi.  Siellä oli lavalla haastateltavana Imbi Paju.  Kuulin osan tuosta haastattelusta enkä voinut kuin ihmetellä sitä yksisilmäisyyttä ja kuulijoiden arvostelukyvyn aliarvioimista jota lavalta tuli.

Siinä osassa jonka kuulin, väitettiin II Maailmansotaa edeltävässä poliittisessa pelissä vain Hitlerin ja Stalin pelanneen.  Muita osallistujia ei edes mainittu nimeltä vaan vain heidät ja heidän pelinsä yli pienten kansojen päiden.  Ilmeisesti Pajun historiakäsitykseen ei mahdu länsiliittoutuneiden tekemiset ollenkaan.  Ja myöskin Martti Turtolan tutkimukset Viron omasta politiikasta lienevät hänelle tuntemattomia.

Varsinaisen rimanalituksen hän teki verratessaan Konstantin Pätsin ja Johan Laidonerin kohtaloja kuvitteelliseen Tarja Halosen kohteluun.  Hänelle ei ilmeisesti tullut mieleen, että tuolloin elettiin sen ajan olosuhteissa.  Jos hän olisi halunnut hakea uudempia kohtaloita niin hän olisi voinut vaikka verrata tilannetta Irakiin tai Panamaan tai Jugoslavian hajottamiseen.

Ja miehityshorinakin tuli, tietenkin.  Historianlähteenäkin mainittu Paju ei kuitenkaan tunnu tietävän mitä sana miehitys tarkoittaa ja miten se eroaa valtion tai  alueen liittämisestä toiseen valtioon.  Mainio toinen esimerkki propagandarusinoiden keräämisestä historian pullasta on hieman vastaavanlainen juttu parin viikon takaisessa sunnuntai-hesarissa.  Siinä iskettiin tarinaa Estonia-teatterin johtajasta, Eri Klasista.  Hän kertoi kuinka heiltä vaadittiin neuvosto-Virossa myös NL-laista ohjelmistoa.  Klasin mielestä heiltä oli nerokas oivallus, että hehän ovat itsekin neuvostoliittolaisia ja heidän oma tekemänsä musiikki siis neuvotomusiikkia.  Tämä kelpasi Moskovalle kuulemma hyvin.  Mutta heti vieressä kerrottiin miehityksestä: NL siis miehitti NL:a.  O, sancta simplicitas sanoisivat muinaiset latinalaiset tuollaisesta.