Mikkeliläistä uskonnonvapautta

Mikkeliläinen KSML-konserniin kuuluva Länsi-Savo ei katsonut tarpeelliseksi julkaista heille tarjoamaani mielipidekirjoitusta joka käsitteli Mikkelin kaupunginvaltuuston päätöstä olla hyväksymättä Vihreää liittoa edustavan Veli Liikasen ehdotusta uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen liittyvien kaupungin ohjeiden saattamista säännöllisesti oppilaiden vanhempien tietoon. Niinpä päädyin julkaisemaan samaisen kirjoitelmani täällä hieman täydennettynä ja paikka paikoin toisin muotoiltuna.

Mikkelin kaupunginvaltuusto on taannoisessa kokouksessaan 24/8 -20 käsitellyt Veli Liikasen et al vihreiden aloitetta uskonnonvapauden toteutumisen parantamisesta kaupungin kouluissa. Kaupunginvaltuusto päätti saattaa vain tiedokseen a.o. lautakunnan vastauksen jossa kuvaillaan asiaan liittyviä ohjeistuksia. Käsittelyn yhteydessä Liikanen ehdotti seuraavaa: "Valtuusto edellyttää, että vastauksessa mainitut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen uskonnollisiin tilaisuuksiin liittyvät ohjeistukset sekä elämänkatsomustiedon opetuksen järjestelyt tuodaan läpinäkyvästi esille huoltajille kunkin lukuvuoden alussa ja kaupungin sivuilla."

Minua ihmetyttää kuinka valtuuston enemmistö äänin 36 c. 14 ei hyväksynyt Liikasen ehdotusta. Mitä salattavaa nuo 36 kuntalaisten edustajaa näkivät mainituissa ohjeissa? Miksi niitä ei saa saattaa paremmin huoltajien tietoon?

Luulisi olevan, ainakin minun mielestäni, itsestään selvää kunnan mahdollisimman laajasti levittävän tietoa kunnan toimista kuntalaisille ja etenkin asianosaisille, tässä tapauksessa koulukkaiden huoltajille. Senhän tulisi olla suora velvollisuus kunnalle. Ja sanotaanhan tiedoksi merkityssä vastauksessakin suoraan: "Perusopetuslain mukaan opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa." Miten tuo yhteistyö toimii jos ohjeet salataan?  Onko tarkoituskin pimittää valinnanmahdollisuuksia vanhemmilta jotta sen jälkeen voidaan perustella yksipuolista yhden uksonnon indoktrinaatiota ihmisten muka haluttomuudella käyttää vaihtoehtoja?

No, toki en ihmettele patamustimpien porvareiden ja kristillisten enkä perussuomalaisten vastustavia kantoja (vain yksi kokoomuslainen ja yksi keskustalainen nuori nainen tajusi avoimmuuden merkityksen).  Sen sijaan joidenkin itseään vasemmistolaisina, ainakin puoluevalintansa osalta, pitävien kanta ihmetyttää.  Minusta aivan liian moni sosialidemokraatti lipesi avoimmuuden ja uskonnonvapauden edistämisen tieltä (vasemmistoliittolaisia ja muita vasemmistolaisiahan Mikkelin valtuustossa ei olekaan). 

P.s. Minua ihmetyttää myös jo se, ettei Länsi-Savo ei tehnyt itse juttua aiheesta sen lisäksi ettei se antanut julkisuutta asialle.  Olisihan heidän toimituksellaan ollut mahdollisuus myös korjata tekstiäni jos se ei tyylillisesti t.m.s. heidän vaativaa makuaan tyydyttänyt.

---

Lisäys ja korjaus 6/9 8.00:

Huomasin Länsi-Savon sivuille ilmestyneen juttuni.  Hämmästelyni ja kummasteluni lehden toimitusta kohtaan siis osoittautui aiheettomaksi.  Heillä vain taisi olla muita kiireitä ja minä liian hätäinen.  Kiitokset siis Länsi-Savolle.

Opetusministeriön kummallisuuksia

Nykyinen Sanna Marinin hallitus ja sen opetusministeri Li Andersson haluavat panostaa koulutukseen ja opetukseen, etenkin n.s. toiseen asteeseen.  Toista astetta ovat m.m. lukiot.  Niinpä onkin kummallista kun opetus- ja kulttuuriministeriö jatkaa Juha Sipilän hallituksen ja sen opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen politiikkaa yhdeltä osin sellaisenaan.

Mikkelin kaupunki järjestää neljänlaista lukio-opetusta, normaalina luokkaopetuksena, iltalinjoilla, netissä sekä sisäoppilaitoksessa.  Ainoa jonka oppilasmäärää rajoitetaan luvanvaraisena on sisäoppilaitosopetus.  Siihen Mikkelillä on lupa 50 oppilaalle Otavan opistossa.  Muilta kaupunki voi järjestää opetusta itse harkitsemassaan laajuudessa.  Sama opisto järjesti myös aiemmin nettilukiotoimintaa jolle ei ole rajoituksia oppilasmäärän suhteen mutta nyttemmin se on ministeriön vaatimuksesta eriytetty omalle Otavia-nimiselle liikelaitokselleen.  Valtio ministeriön kautta tukee valtionavuin kaikkia erilaisia opetusmuotoja.

Sanni Grahn-Laasosen johdolla ministeriö päätti toissa talvena alkaa tulkita omia sääntöjään uudella tavalla ja alkoi pitää taannehtivasti nettilukio-opetuksen sisäoppilaistokseksi ja siten tuon e.m. 50 oppilaan rajoituksen alaiseksi.  Sen perusteella he alkoivat periä takaisin kaupungilta yli 15 miljoonaa €:a valtioapuja.  Nyt ministeriö on uuden ministerin alaisuudessa halunnut jatkaa takaisinperintää (toki sitä "inhimillistäen" olemalla vaatimatta korkoa takaisinperittävälle summalle).   Kun ensimmäisen kerran kuulin tapauksesta, pidin juttua omituisena mutta huonona vitsinä.

Minusta takaisinperintä toki istui Sipilän raa'an hallituksen kaikesta, m.l. inhimillisestä ja sivistävästä leikkaavaan linjaan.  Mutta minusta se ei sovi eikä sen pitäisi sopia uuden ensin Rinteen ja nyt Marinin hallitukseen sivistyneempään ja inhimilliseen linjaan.  Onhan kaikki tuo koulutus johon avustus on saatu, oikeasti annettu ja ihmiset siihen tyytyväisiä.  Mitään ei ole käytetty, eikä edes väitetty käytetyn, mihinkään ohi opetuksen järjestämisen.  Kyse on vain ministeriön takautuvasta oman tulkintalinjan muutoksesta ja vieläpä niin kummallisesti, että sisäoppilaitos on muka Internet:ssä.

Jos nykyinen hallitus ja ministeriö on vähääkään puheidensa mittaisia, he lopettavat vähin äänin takaisinperinnän eivätkä jatka enää muutenkin supistusten puristuksessa olevan Mikkelin kaupungin ja sen koulutoimen kiusaamista.  Siihen alkaa olla viimeiset ajat mutta ei vielä liian myöhäistä sillä kaupunki on riitauttanut takaisinperinnän oikeuteen.  Takaisinperintä toteutuessaan olisi iso lovi talousvaikeuksissa ja kriisikuntastatuksen rajamailla kamppailevalle.  Johan jo nyt ministeriön vaatimukset ovat aiheuttaneet uutta turhaa byrokratiaa ja siten lisäkustannuksia kun opetus on Otavassa pitänyt eriyttää eri organisaatioihin.

P.s. Ministeriö on päässyt toimimaan tässä asiassa kummallisen hiljaisuuden vallitessa.  Edes oppositio ei ole, ilmeisesti "sattuneesta syystä", asialla älämölöstellyt.  Tapausta on pitänyt ajoittain esillä vain sikäläinen paikallisaviisi, KSML O.y.j -konserniin kuuluva Länsi-Savo muutamalla jutullaan: m.m. tuonnut asian alunperin julkisuuteen, oikeuteen menosta, vaikutuksista kunnan talouteen ja muutamalla muullakin.  Muita se ei juurikaan ole kiinnostanut.

Mikkelin perintö

Mikkelin kaupunki on luomassa kulttuuriperinnön vaalimisohjelmaa.  Luonnoksessa on paljon hyvää mutta korjattavaakin.  Erityisesti kaipaisi kulttuuriperinnön elävä ja toimivana pitämistä.

Olen lueskellut Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelman luonnosta (4/3 -13). Toivoisin sen aiheuttavan myös keskustelua kun en malta olla sitä itsekin hieman kommentoimatta. Sen teemat vaikuttavat ihan hyviltä lähestymistavoilta. Samaten sen toimenpideaihioissa on paljon hyvää.

Sen sijaan en pidä hyvänä II Maailmansodan nostamista esiin kulttuuriperintönä. Ensinnäkin sota on kaikkinensa kulttuuriperinnön hävittämistä. Ja toisaalta II Maailmansotaan liittynyt päämajan sijainti Mikkelissä ja ympäristössä on historiallisessa jatkumossa irrallinen ja hyvin lyhytaikainen, irrallinen ilmiö.  Sen palvonta on lähinnä poliittista ja ideologista.

Ohjelmassa jäävät vähälle huomiolle Mikkelin eräät erityispiirteet jotka ovat jopa ainutlaatuisia koko maan mitassa. Sellaisia ovat esimerkiksi Nuoriso-opiston Paukkulassa antama koulutus, vanha orkesteri, Työväennäyttämöpäivät ja musiikki- sekä balettijuhlat. Ne olisi hyvä sisällyttää osaksi elävää ja kehittyvää kulttuuriperintöä.

Toimenpide-ehdokkaissa on on monta hyvää asiaa. On ehkä lapsus, että kaupungin perustaja on tyystin unohdettu. Tapanahan kaupungeissa on yleensä jollakin tavalla muistaa perustamispäätöksen tekijää.

Kaikkien erillisten tekojen lisäksi parhainta kulttuuriperinnön vaalimista on toimiva ja kehittyvä yhteisö. Siis kaikki toimet jotka pitävät kaupungin elinvoimaisena eli kulttuurilaitokset ja perintökohteet elävinä ja toimivina.

Viialaisen allakka jätättää

Matti Viialainen esittää Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan yhdistämistä vanhakantaisella tavalla.  Yhteiset intressit on kuitenkin löydettävissä pohjoissavolaisten kanssa.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen esittää erityisen Saimaan maakunnan perustamista.  Hän perustaa ajatuksensa siihen kuinka Saimaa vesistönä yhdistää sen rannoilla asuvia.


Viialaisen skenaario on pitänyt paikkaansa joskus menneisyydessä jolloin maantiet ja rautatiet eivät muodostaneet liikkumisen perusverkostoa.  Silloin maitse liikkuminen oli sidottua keleihin ja jalkoihin, hevosen ja ihmisen.  Avoimet vedet taas takasivat reilun puolen vuoden ajan sujuvan liikennöinnin silloisella elämänrytmillä.  Viialaisen allakka jätättääkin sadalla vuodella.


Nykyisin toisaalta vaatimukset liikkumisen nopeudelle ja toisaalta tekniset mahdollisuudet puhuvat ihan toista.  Saimaa ei yhdistä mikkeliläisiä eikä savonlinnalaisia lappeenrantalaisiin vaan erottaa.  Jos Saimaan pohjoisrannalta halutaan olla yhteydessä nenät vastaikkain  etelärannalle, Saimaa on kierrettävä.  Sähköinen yhteydenpito tietoliikenneteknologian avulla on toki nopeampaa mutta silloin Mikkeli on yhtä kaukana niin Lappeenrannasta kuin Tasmaniasta.  Viialainen elää siis menneisyydessä.


Toki vesiliikenteellä Saimaallakin on oma roolinsa mutta se koskee vain hyvin raskasta liikennettä jossa kuljetetaan suuria määriä tavaroita kerralla, puuta, öljyä t.m.s. mutta ei ihmisiä, tietoa eikä pienempää kappaletavaraa.


Etelä-Karjala ja myös Kymenlaakso ovat suuntautuneet toimissaan jo ties kuinka kauan lounaaseen eli pääkaupunkiseudulle ja etelään eli Pietariin.  Heitä ei voisi Saimaan toisella puolella olevat vähempää kiinnostaa ja sen he ovat Viialaisellekin tehneet selväksi.  Miksi siis Viialainen hakkaa päätään seinään?


Etelä-Karjalan ja Kymen kanssa vähäväkisempi Etelä-Savo jää aina takamaaksi koska kiinnostuksen kohteet ovat noilla väkimäärältään suuremmilla toisaalla.  Sen sijaan jos maakuntien hallinnon yhdistyminen katsotaan välttämättömäksi niin pohjoisesta eli Pohjois-Savosta katsottuna Etelä-Savo olisi eturintamaa, juuri siinä suunnassa johon intressit suuntautuvat.  


Kuopiolaiset eivät pysty järjestämään liikenneyhteyksiään pääkaupunkiseudulle tai Pietariin kuin Etelä-Savon kautta.  Se tarkoittaa, että heidänkin etunsa on satsata infrastruktuuriin myös Etelä-Savossa.   Se ei toki ratkaise kehitystä Etelä-Savossa mutta heikäläisten kanssa on löydettävissä edes joitakin yhteisiä intressejä, toisin kuin eteläkarjalaisten ja kymenlaaksolaisten kanssa.


Maakuntahallinnossa ja talouselämässä sekä ihmisten olossa ja elossa on toki paljon muutakin kuin vain liikenteen järjestämistä. Muissa asioissa, on sitten kyse koulutuksesta, terveyden-  ja sairaanhoidosta, kulttuurista j.n.e. eteläsavolaisten on hoidettava asiansa ja edunvalvontansa edelleenkin ihan itse, ei niitä muut hoida.


Viialaisen kannattaisikin kääntää allakastaan esille ajantasalla oleva sivu ja katsoa miten maailma makaa nykyisessä ajanriennossa. Ja eteläsavolaisten kannattaisi miettiä onko Matti Viialainen sopiva henkilö ajamaan eteläsavolaisten etuja.

Varuskunnalle potkut ja potkua paikkakunnalle

Armeijan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä on nostettu taas esille varuskuntien lakkauttamiset.  Esimerkiksi Joensuussa on osoitettu mieltä aiheesta.  lakkauttamissuunnitelmiin suhtaudutaan toisaalta hyvin tunnepitoisesti pitämällä varuskuntia ja joukko-osastoja paikkakunnan symboleina.  Toisaalta yritetään pitää kiinni paikkakunnan suuresta työllistäjästä.  Yleensä varuskunnat tuovat suoria työpaikkoja ja välillisesti vielä enemmän. Niinpä varuskuntien lakkauttamiset aiheuttavatkin vipinää n.s. "poliittisessa kentässä" kun poliitikot näkevät äänien olevan liikkeellä.

Paikkakunnan kehityksestä suhteessa varuskuntaan näyttäisi olevan myös toisenlaista kokemusta.  Mikkelistä lopetettiin vuoden 2006 lopussa Savon prikaati.  Se vei kapiaisten työpaikkoja ja tilalle tuli armeijan johto- ja eskuntakeskittymä.  Siinä on vähemmän työpaikkoja ja iso osa niiden työntekijöistä pendelöivät Mikkeliin jopa pääkaupunkiseudulta.  Ainakaan johtavat "kissakaulat" eivät ole muuttaneet Mikkeliin.

Sotilastyöpaikkojen menetyksestä huolimatta tai jopa sen ansiosta Mikkelin pitkä paikallaan junnaava kehitys on nyt Savon prikaatin lopettamisen jälkeen lähtenyt vauhtiin.  Asukasluku kääntynyt nousuun, keskustaa n.s. "elävöitetty" ja saatu erilaisia palkintoja aiheesta.  Kaupungin keskustaan on investoitu yli sata miljoonaa Euroa.  Jos vaikka kaikki investoinnit, kuten esimerkiksi torin alle kaivettu parkkiluola, eivät tunnukaan kokonaisuuden kannalta järkeviltä, niin joka tapauksessa ne osoittavat jonkinlaista käännettä aikaisemmasta paikallaan junnaamisesta kehityksen ja muutoksen suuntaan.

Miten tämä muutos on saatu aikaiseksi?  Onko kyseessä luonnollinen kehitys joka olisi tapahtunut vaikka Savon prikaati olisi säilynyt vai olisiko sen lakkauttaminen sysäys alkaa ajatella toisin?  Mikä vaikutus oli sotilaiden poismuutolla työpaikkojensa perässä?  Aiheuttiko kapiaisten väheneminen kulttuurimuutoksen kaupungin asioiden hoitamisessa? Noihin kysymyksiin ei liene, vielä, vastausta mutta jonkun asiaa osaavan olisi varmaan hyvä sitä selvittää.

Omalta osaltani Mikkelistä kotoisin olevana ja näkövinkkelistäni täältä Otavan takaa näyttäisi, että ainakin touhottaminen Mannerheimin perässä olisi hieman laantunut ja olisi keskitytty enemmän muuhun.  Että kiinnostaisi tämänpäiväinen eikä menneet sodat.  Ehkäpä vielä joskus saamme jopa unohtaa vitsin Mikkelistä ainoana eurooppalaisena kaupunkina joka vielä käy II Maailmansotaa.

Oma näkemykseni ja hypoteesini on, että militarismin ja sotilaiden väheneminen paikkakunnalla antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen ja monipuoliseen kehitykseen.  Se avartaa vuorovaikuksen kulttuuria käskyttämisestä keskusteluun ja mielipiteiden monipuolisempaan käsittelyyn.  Niinpä Joensuussa, Keuruulla j.n.e. varuskunnan lakkauttaminen pitäisi nähdä pikemminkin mahdollisuutena.

Elämääkö juoksuhaudoissa

Mikkeliläinen Länsi-Savo tietää kertoa useammassa jutussaan kuinka Markus Selin kerjää rahaa elokuvayritykselleen rahaa myös Mikkelistä. Bulvaanikseen Selin on saanut potkujensa jälkeen Mikkeliin jämähtäneen virkaheittokenraalin ja valtuuston kokoomuslaisen puheenjohtajan, Olli Nepposen. Heidän mukaansa kaupungin veronmaksajien ja yritysten pitäisi maksaa jotta Selin suostuisi tuomaan kuvausryhmänsä muutamaksi viikoksi johonkin Mikkelin lähelle, esimerkiksi Karkialammille. Kaupungilta y.m. pitäisi löytyä 600000 €:a.

Mikä olisi kunnan ja sen asukkaiden sekä paikallisen elinkeinoelämän hyöty hankkeesta? Yleisesti sellaisena esitetään tunnettuutta. Mutta miten mikkeliläisten yritysten tuotteiden tunnettuus paranisi elokuvahankkeen ansiosta? Elokuvassa vilahtaisi muutama mikkeliläisille tuttu maisema ja kaupunki ehkä mainittaisi kilometrin mittaisissa lopputeksteissä hetkellä jolloin yleisö on jo poistunut paikoiltaan teatterista tai DVD jo otettu pois soittimesta. Kuvauspaikat unhottuvat jo ennenkuin filmi on ensi-illassa jos joku maailmalla edes kiinnittää sellaiseen huomiota. Kuinka monesta oikeasti maailman maineessa olevasta elokuvasta yleisesti tiedetään niiden kuvauspaikat? Suomessa tiedetään, että n.s. kylmän sodan aikana jokunen neuvostovastainen elokuva kuvattiin täällä mutta tuskin maailmalla kukaan sellaista muistaa. Samoin n.s. italowesterneistä tiedetään ne kuvatun italiassa vaikka oikeat paikat olivatkin kai Espanjassa. Ja joka tapauksessa mikä on ollut kuvauspaikkojen hyöty ellei kyseessä ole ollut järjestelmällinen ja suunnitelmallinen toiminta tehdä kuvauspaikkojen ja niiden fasiliteettien tarjoamisesta jatkuvaa liiketoimintaa.

Ostaisiko joku päämajakrääsää elokuvan ansiosta enemmän kuin nyt? Menisikö Mannerheimilla ratsastavat tuotteet, esimerkiksi Portin Mannerheim-pötkömakkara kaupaksi tai Savcor:n Mannerheimlinjan mukaan nimetty korroosion esto tai joku muu? Mannerheimin nimellä on jo tähänkin mennessä yritetty kaupata vaikka mitä mutta huonolla menestyksellä. Seurauksena on ollut vain naurunaiheeksi joutuminen. Täällä, Mikkelin torilta katsottuna Otavan takana Mikkelille nauretaan kun sitä pidetään Euroopan ainoana vielä II Maailmansotaa käyvänä kaupunkina.

Tässä lienee kyseessä Selinin et kumppanien epätoivoinen kerjuuyritys saada rahat filmilleen. Sijoituksena siis erityisen riskialtis vaikka sopimukseen kuuluisikin reilu provisio elokuvan mahdollisista tuotoista.

Rahastuksen perusteluiden kaupallista pohjaa sietää epäillä. Jos Selinin tuottama ja Renny Harlinin (oik. Lauri Harjola) ohjaama Mannerheim-elokuva oikeasti olisi sellainen kansainvälinen kiinnostuksen kohde kuin on annettu ymmärtää niin Selinillä ei pitäisi olla mitään tarvetta enää tässä vaiheessa kerjätä muutamaa sataa tuhatta. Hänen ovensa takana olisi ollut suorastaan tunkua jos hänellä olisi käsissään todellinen kansallinen tai jopa kansainvälinen hitti. Sen sijaan etukäteen mukaan lupautuneet tahot ovat livenneet hankkeen edetessä ja ilmeisesti perusteiden paljastuttua. Kansallinen mielenkiintokin rajoittuu niihin jotka vielä märehtivät II Maailmansodan juoksuhaudoissa ja rakentavat maailmankuvaansa valkoisista legendoista. Yritykset ratsastaa veteraaneilla ja sotainvaliideillakin ovat epäonnistuneet.

Toisaalta eihän Seliniä voine syyttää, että pyytää. Kaupungin herroja voisi sitten syyttää jos kaupunkilaisten vähiä veroeuroja syytäisivät. Samoin paikallisia yrittäjiä jos asiakkailtaan saamia varoja hassaisivat älyttömyyksiin.

Kaupunkinjohtaja Kimmo Mikander kai suhtautuu n.s. "avoimesti" asiaan. Olisi todella hyvä jos Mikander selvittäisi selvityksensä ja julkaisisi ne avoimesti; lähteet, analyysit, johtopäätökset kustannus/hyöty- ja riskianalyyseineen. Mainio kanava asian käsittelyyn voisi olla vaikki Minun Mikkelini -sivusto.

En kovinkaan ihmettele, että korva- ja kykypuoluelaiset, Nepposet ja kmpnit hurahtavat aina kun pyssyjä kalisutetaan mutta toivottavasti muilta mikkeliläisiltä päättäjiltä löytyy sen verran järkeä etteivät lähde tuollaiseen höyrypäisyyteen mukaan vaan lähtevät rakentamaan Mikkelin ja mikkeliläisten tulevaisuutta kestävämmältä ja paikalliselta mutta maailmalla oikeasti kiinnostavalta pohjalta. Sellaisiakin aihioita kaupungin strategioihin on kirjoitettu. Silloin ehkä kaupunki pääsisi sitä nyt raisttavasta sodissa rypijän maineesta.

-----

Korjaus: 18/4 -10 korjattu Harjolan etunimi Lauriksi