Oltaisipa saatu käännytyslaki käännytettyä

Nyt eduskunta on hyväksynyt käännytyslain (jur. "laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi") kiirelliseksi julistamisen ja heti perään koko lain, nipin napin saavutetulla 5/6 enemmistöllä (134 jaa c. 31 ei ja 1 poissa eikä yhtään tyhjää).

Turvapaikanhakijoiden aalto vyöryy kohti Suomea Vartiuksen raja-asemalla joulukuussa -23

(lähde: Kainuun Sanomat 14/12 -23,kuva: Jussi Pohjavirta)

Laki mahdollistaa turvapaikanhakijoiden käännyttämisen rajalla ilman asianmukaista hakemuksen käsittelyä. Ei ole ihme, että valtaosa oikeusoppineista asiantuntijoista, etenkin ihmisoikeuksiin perehtyneet, ovat sitä kovasanaisesti arvostelleet m.m. EU-oikeuden ja kansainvälisten sopimustemme vastaisena.

Lain kannattajat ovat perusteelleet sen tarvetta Venäjän muka käyttämällä n.s. "välineellistetyllä maahantulolla" jossa Venäjän viranomaiset muka tarkoituksella kuljettaisivat turvapaikanhakijoita massoina rajalle ja usuttaisivat Suomeen.  Moisesta ei kuitenkaan ole mitään näyttöä.  Ennen itärajan sulkemista hieman kasvanut turvapaikanhakijoiden määrä ei riitä "välineeksi" hybridisodassa. Ei vaikka nyt on maalailtu miljoonia tulijoita.  Rajavartiolaitoskin on mieltä, että asialla ovat erilliset ihmisalakuljettajien jengit osana laajaa kansainvälistä verkostoa. Pienet ryhmät jotka kykenevät järjestämään kerralla korkeintaan muutaman kymmenen tulijan joukon. Sitä paitsi eikö turvapaikanhakijat pidäkin pelastaa rikollisten ihmissalakuljettajien kynsistä?

Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus

Erityisesti on ristiriitaista ja epäjohdonmukaista selittää toisaalta kuinka Venäjä on raakalaismainen Putinin totalitarismi jossa kukaan ei ole turvassa mutta toisaalta väittää sen olevan turvallinen juuri näille turvapaikanhakijoille.  Unohtuu niin ulkoministeriön matkustustiedote jossa Venäjä määritellään turvattomaksi kuin Venäjän käymä sotakin Ukrainassa.  Kiovan hallinnon AFU:han on pommittanut useita sen alueita aina Moskovaa ja Pietaria myöten ja länsi (lue: USA, NATO ja EU) haluaa lisätä sen iskuja uusin tehokkaammin asein.

Myöskään lain valmistelu ei saa erityistä kiitosta.  Eduskunnan valiokunnat jyräsivät hallituspuolueiden enemmistöillä vaikka ylivertainen valtaosa asiantuntijoista pitä lakia jollei ihan mahdottomana niin ainakin äärimmäisen ogelmallisena sekä ristiriitaisena suhteessa muihin lakeihin, m.m perustuslakiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin.

Lain vastustajia he ovat nimitelleet putinisteiksi ja maanpettureiksi jotka vaarantavat koko kansamme turvallisuuden ja tulevaisuuden.  Perusargumentti on ollut, että jos lakia ei säädetä Vladimir Putin päättää raja-asioista meidän itärajallamme ja sitten sieltä alkaa tulla desantteja ja muita "vihreitä miehiä".  Meillä on kuitenkin asiansa osaava rajavartiosto sekä sillä ajantasalla olevat lait, asetukset ja rajamenettelyt jotka ovat toimineet vuosikymmeniä.

Lain vastustajien argumentit taas perustuvat kansainvälisiin sopimuksiimme, m.m. YK:n pakolaisten asemaa koskeva sopimus, sekä siihen kuinka ne määrittävät oikeuden hakea turvapaikkaa ihmisoikeudeksi. Se katsotaanko asiallisen hakemuksen käsittelyn jälkeen turvapaikka tarpeelliseksi onkin ihan toinen saaga.  Samaten on vedottu myös perustuslakimme määrittelyihin. Unohtaa ei pidä myöskään humaanisuutta ja ihmisyyttä. Ne edellyttävät meidän auttavan apua meiltä pyytämään tulevia.

Oma lukunsa on, miksi nykyinen Petteri Orpon(Kokoomus) ja Riikka Purran(Perussuomalaiset) hallitus on moista lakia lähtenyt ajamaan.  Itse näkisin taustalla olevan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallitukselle antaman poliittisen tehtävän, n.s. kurjistamispolitiikan, seurauksien peittelyn.  Ulkopoliittisen kriisin kehittelyhän on ikivanha ja paljon käytetty keino haudata omia kotoisia ongelmia muka isompien alle ja ohjata suuren yleisön huomio toisaalle. Siitä lienee nytkin kyse. Presidentti Urho Kekkonen tiettävästi tokaisi joskus aikoinaan, että jos jommankumman pitää olla rempallaan, ulko- tai sisäpolitiikan, niin olkoon se sitten sisäpolitiikka.  Tässä tapauksessa Orpon-Purran ratelihallitus*) on laittamassa ulkopolitiikkaa rempalleen kun sisäpolitiikka meni jo. Kun Kekkosella vain toinen niin näillä molemmat.

Oma juonteensa voi olla myös Suomen asema USA:n hybridisodassa Venäjää (ja myös Kiinaa) vastaan.  Suomi on viety sen eturintamaan eli NATOon ja olemme mukana liki kaikissa n.s. läntinen arvoyhteisön**) hybridioperaatioissa, kauppasaarroista ja sanktioista mitä ihmeellisempien asioiden boikotteihin. Sinne mahtunee tämäkin meitä haittava offensiivi.

Nyt laki on hyväksytty, valitettavasti, mutta taistelu ihmisyyden ja oikeusvaltion puolesta tulee jatkumaan.  Mielenkiintoisia tulevat olemaan tilanteet jos ja kun lakia aletaan käytännössä soveltaa ja turvaa hakevia käännyttää.  Miten suhtautua esimerkiksi jos Venäjä ei laske raja-alueelle kohti Suomen rajaa päästämiään mutta täkäläisten käännyttämiä enää takaisin. Juristerisesti he ovat vahvoilla sillä maastahan on aina päästettävä pois mutta maahan ei tarvitse ottaa jolleivät ano turvaa.  Kuka ottaa vastuun heidän kohtaloistaan?

On myös mahdollista haastaa Suomen valtio ainakin yksittäisistä käännytyksistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (ECHR) sekä EU:n tuomioistuimeen, jälkimmäiseen ehkä myös yleisemminkin koko laista. Niiden pitkäpiimäiset prosessit kestänevät kuitenkin vuosia ja todennäköistä on suorempi toiminta: mielenosoituksia ja ehkä myös pakolaisten kansalaistottelematonta auttamista.  Tulemme jatkossa elämään "mielenkiintoisia" aikoja - tämänkin - suhteen.  Joka tapauksessa lain vastustus ei tulle jäämään tähän.

---

*) Rateli eli mesimäyrä (Mellivora capensis) on Riikka Purran esiinostama afrikkalainen näätäeläin.  Purra valikoi sen totemieläimekseen koska se ei kuulemma välitä pa**aakaan.  Sen takia lempinimeksi nykyiselle hallitukselle.

**) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

Vasemmiston rauhanvoimat eksyksissä

 Viime aikoina olemme saaneet nähdä kummia. Jo vuosien ajan läntisen maailman vasemmisto on siirtynyt tukemaan sotimista ja jättänyt suosiolla sodan vastustamisen äärimmäiselle oikeistolle, myös meillä. Se on valtava paradoksi ja vaatii melkoisia älyllisiä rekkiliikkeitä ja häränpyllyjen heittämistä jotta sellaiseen taipuu.

Ensinnä vasemmisto, jopa sosialidemokraateista vasemmalla olevat, ovat lähteneet liki kritiikittä tukemaan USA:n imperialismia joka aiemmin oli heille mitä herättävin punainen vaate. Kaikkihan muistamme Vietnamin-sodan vastustamisen ja kuinka etenkin USA:ssa rauhaa ajavat, vasemmisto etunenässä pakotti establismentin ja sotateollisuuden lopettamaaan sotiminensa.  Sen jälkeenkin on vasemmisto yleensä vastustanut sotia, ainakin monia niistä. Nyttemmin enää vain Palestiinan tilanne aiheuttaa rauhantahtoisia väristyksiä vasemmassa valtavirrassa.

Sen sijaan monet vasemmistot ovat tukemassa USAn etupiirin laajentamista m.m. Ukrainassa. Siellähän kaikesta propagandasta huolimatta kyse on että Läntinen Arvoyhteisö*) levittää USAn johtaman lännen, venäläisten nimittämänä "kollektiivinen länsi", valtapiiriä kohti Venäjän ydinalueita vastoin 1990-luvun alussa läntisten johtajien antamia "not an inch eastwards" -lupauksia. Niiden mukaan edes Saksojen yhdistymisessä itäisistä DDR:n perintömaista ei pitänyt tulla NATOa. Nyt ovat Suomen itärajalla ja Dneprillä ja Baltiassa sekä havittelevat Keski-Aasiaa.  Jotkut puolalaiset katselisivat jo mielellään mökinpaikkoja Smolenskista asti kuten Väinö Linna "Tuntematon sotilas" -kirjassaan ennustavasti kirjoitti. Tästä tulee mieleen brittiläisen maantieteilijän Halford Mackinder:n n.s. "Heartland Theory"**) maailmanpolitiikan mannerlaatoista.

Toisaalta äärimmäinen oikeisto esiintyy lännen sotia vastaan. He, Ranskan Kansallinen rintama (Rassemblement National), Saksan Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland), Italian veljet (Fratelli d’Italia) jakeitäheitäonkaan tekevät sen taktisista syistä. He haluavat osoittaa olevansa establismentiä vastaan kun systeemi on systeemisine vasemmistoineen on lähtenyt sotatielle. Toisenlaisissa oloissa he olisivat ensimmäisinä kalisuttamassa aseita.  Tätä asennetta voisi verrata ranskalaisten 50-luvun populistiseen poujadismiin***), eikä se ole vierasta täkäläisillekään oikeistopopulisteille.  Oikeasti he vain ohjaamavat ihmisten tyytymättömyyttä kulloinkin mihinkään vaikuttamattomaan populsitiseen älämölöön kun tarkoituksensa on pitää ihmisten mielenkiinto poissa sellaisesta joka oikeasti muuttaisi maailmaa.

Suomen vastaava oikeisto Perussuomalaiset tekevät sen toisin: he ovat innolla mukana sotarintamassa ja saaneet jopa ison osan vasemmistosta tukemaan sotapolitiikkaa kuten Vasemmistoliiton tukemaan hävittäjäkauppoja USAn kanssa, kasvattamaan asevarustelumäärärahoja ja syytämään rahaa ja muuta tukea Ukrainan banderistoille****). Viimeisimpänä muttei varmaan viimeisenä puolueen Eu:n parlamenttiin siirtyvä puheenjohtaja Li Andersson halusi siivota parlamentin vasemmistoryhmän "putinisteista" joina hän pitää sotaa ja tappamista vastustavia, ihan kuten oikeistossa vaaditaan Neuvostoliiton jälkeistä lustraatiota eli puhdistusta.  Siivottaviin kuulemma kuuluu m.m. irlantilaiset Clare Daly ja Mick Wallace, suorasanaisia rauhanpuolustajia, edistyksen ja tasa-arvon edistäjiä.  Rauhan puolelle ja sotaa vastaan on jäänyt Suomessa vain marginaalinen SKP ja muutamat lähinnä anarkistiset kuppikunnat.  Ainoa linkki poliittista merkitystä omaavasta vasemmistosta on säilyttänyt yhteytensä rauhaan vain Palestiinan kohdalla - toki hyvä, että edes siellä mutta asenne on kovin vääristynyt ja kaksinaismoralistinen.  Puolueessa jopa syrjitään niitä jotka uskaltavat vastustaa NATO:a ja asevarustelua, kuten esimerkiksi Johannes Yrttiahoa.

En halua silti vielä menettää toivorikkauttani ja haluan uskoa puoluevasemmistoista vielä löytyvän oikeaa rauhantahtoa mutta he ovat vain tehneet onnettomia taktisia valintoja halutessaan profiloitua eroon kapitalistisesta Venäjästä ja siihen edes jollakin tavalla myötämielellä suhtautuvista.  Silloin hyökkäävät myös asialliseen ja objektiiviseen suhtautumiseen pyrkivien kimppuun ja joutuvat asettumaan sotaa riekkuvien rinnalle.  Venäjähän pyörittää äärikapiatalismia pikakelauksella Neuvostoliiton romahduttamisen jälkeen.  Sen presidentti Vladimir Putin on myös tiukka "kapitalistisen tien kulkija" kuten Kiinassa aikoinaan aatteelliset hortoilijat määriteltiin kunnes huomasivat että kapitalismi on elettävä välistä ennen sosialismia. Venäjällä Putin ja kumppaninsa tuskin edes näkevät kiinalaisten tavoin prospekteja sosialismista, tai jos näkevätkin, eivät niitä halua käyttää.  Hänen politiikkojaan kannattaakin vastustaa mutta toivoisin se tehtävän tosiasioihin perustuen ja analyyttisesti sekä silti säilyttäen konkreettisen rauhanhakuisuuden.

Toivon siis järjen voittavan tältäkin osin eurooppalaisessa vasemmistossa ja heidän palaavan rauhantahtoiseen ja hakuiseen politiikkaansa eli perinteisiin vasemmistolaisiin arvoihin: 

"viha vaino pois, rauha parempi ois" 

kuten Hiski Salomaakin (1891-1957), t.m.n. Hiskias Mättö, aikoinaan lauloi.  Silloin myös vastustamme äärioikeistoa

"puhtain asein, puhtaan asian puolesta"

---

*) "Läntinen arvoyhteisö" on käsite jolla tarkoitetaan kaikkia niitä läntisiä, USA:n johtamia liittoutumia, m.m. NATO, EU jotka liittävät propagandaansa n.s. "läntiset arvot". Suomessa termiä lanseerasi m.m. Martti Ahtisaari (1937-2023) joukkona johon Suomen tulisi kuulua jotta olisimme arvoinemme arvoisessamme seurassa.

**) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli The Royal Geographical Society:ssä pitämässään luennossa "The Geographical Pivot of History” (1904) n.s. "Heartland Theory:n".  Luento julkaisitiin myöhemmin seuran lehdessä esseenä.  Sen mukaan Euraasia on maailman keskus ja sen n.s. pivot- eli napa-alue Keski-Aasian alue Kaspian merestä koilliseen pitkälle Siperiaan. Euraasia sen ympärillä on keskeinen alue ja sen ulkopuolella ulompi "cresent" eli sirppi johon m.m. anglosaksinen maailma kuuluu.  Maailmanpolitiikan kiemurat selittyvät noiden kahden välisellä kamppailuna navan hallinnasta.
M.m. Eric Blair (1903-1950), t.m.n. George Orwell käytti asetelmaa teoksessaan "Nineteen Eighty-Four" kuvatessaan Oceanian, Euraasian ja Kaukoidän suhteita.

**) Boujadismi tarkoittaa ranskalaista oikeistopopulistista "Union de Défense des Commerçants et Artisans" (UDCA) liikettä jonka perusti Pierre Boujade (1920-2003) vuonna 1953. Se aloitti verojen vastustamisella mutta laajensi kaikenlaiseen oikeistolaiseen liikehdintään järjestäytyneitä yhteiskunnallisia instituutioita vastaan kerätäkseen kannatusta niiltä jotka kokivat keskiluokkaisen sosioekonomisen asemansa olevan vaarassa.  Erityisesti he vastustivat ammattiyhdistysliikettä.  Meidän perussuomalaisemme vertautuvat boujadisteihin eikä moinen ajattelu ole kadonnut Ranskastakaan.

****) Banderistat ovat ukrainalaisia äärioikeistolaisia ja natseja jotka pitävät idolinaan II Maailmansodan aikaista natsikollabotööriä Stepan Banderaa (1909-1959).  Hän on myös virallisen Kiovan hallinnon sankari.

Ne tekee sotaa

 
Meitä suomalaisia on pidetty erityisen rauhaa rakastavana kansana. Niinpä meitä ei aiemmmin uskallettu yrittää viedä suoraan ja väkisin NATO:n kaltaisiin sotaliittoihin viralliseksi osaksi USA:n etupiiriä. Meitä hivutettiin pikkuhiljaa ja lyhyin askelin tepsuttaen. Kunnes länsi sai maailmanpolitiikan mannerlaatat liikahtamaan Ukrainassa konkreettiseen sotaan ihan USA:n geostrategisten imperatiivien*) mukaisesti.  Siellähän Kiovan hallinto sodituttaa ukrainalaisia USA:n auksiliaareina USA:n etupiirin laajentamiseksi itään. Sen pelotevaikutuksella näytetään saadun suomalaisten n.s. "yleinen mielipide" suopeaksi NATO-jäsenyydelle, tai ainakin muodostettua siitä sellainen kuva. Sen jälkeen "unohtivat" puheet demokraattisesta kansanäänestyksestä jäsenyyden hakemisesta ja meidän vietiin kiireellä ja hätiköiden jäseneksi. Mitä nyt piti dynaamisesti "demokratiajoustaa" turvallisuuspolitiikan takia **) ihmisoikeuksista ja lipoa autoritaarista Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğan:ia jotta hakemus tuli ratifioitua myös heidän Suuressa kansalliskokouksessaan.  Silloin turvallisuuden takaajana esiteltiin ettei Venäjä, se "ikiainen perivihollinen" ikinä uskaltaisi hyökätä NATO-maan kimppuun eikä mikään tule muuttumaan saati tänne tuotaisi ydinaseita.

*

NATO-maahan ei ole hyökätty mutta Venäjä hyökkää NATO-Suomeen millä hetkellä hyvänsä - meille väitetään

*

Nyt kun on eletty muutama kuukausi NATO-jäsenyyden ihanuutta, on ihan toinen ääni kellokkaiden kelloissa.  Ensin ei, tietenkään, pelkkä jäsenyys kelvannut vaan on pitänyt tehdä erillinen DCA-miehityssopimus USA:n ja NATO:n joukkojen oleilusta täällä, kuten aikoinaan 40-luvun alussa natsisaksalaisista "lomailijoista".

Sen jälkeen ties kuinka moni suomieliitin jäsenistä on vuorollaan käynyt tuomassa oman lisänsä sotavalmisteluihin. Listaan tähän vain muutamia exempli gratia:

- Sanna Marin:n hallitus lisäsi armeijan määrärahoja liki kaksinkertaisiksi ja ammustuotantoa on lisätty.

- Kanta ydinaseisiin on muutettu niin, ettei niitä enää vastusteta vaan mennään NATO:n ehdoin. Jos haluavat tuoda niin tuokoon, ihan Isäntämaa-MoU:n ja DCA-sopimuksen mukaan. 

- Presidentti Sauli Niinistö on uhonnut, että voima on paras turva ja vaatinut sotakuntoisuuden parentamista. m.m. liikunnalla

- Puolustusministeri Antti Häkkänen suunnittelee reserviläisten yläikärajan nostamista, ikäänkuin "tykinruoka" olisi loppumassa.

- Häkkänen on myös vaatinut erityisen varusteluneuvoston perustamista.

- Sisäministeri Mari Rantanen ja valtiovarainministeri(?) Riikka Purra etunenässä on pitänyt älämölöä itärajalle tulleista turvapaikanhakijoista.

- Vouhkataan turvapaikanhakijoista ja kaksoiskansalaisista vakoilijoina ja tiesminä hybridivaikuttajina.

- j.n.e. j.n.e.

Toki asialla on myös mainittujen "sankareiden" mukana muita, perässäjuoksijoita ja muuten innolla mukaan lähtijöitä.  Erityisesti n.s. vastuullinen media, MSM eli "main Stream Media" kuten anglosaksit sanovat,  on innolla mukana tuomassa meille tätä sodanlietsonnan "ilosanomaa".  Tässä lienee myös löydettävissä n.s. Mediapoolin "pukinsorkka" sotkemassa omilla sotatavoitteillaan.

Nyt jopa halutaan peitellä rauhanmuistomerkkejä piilotella kun helsinkiläinen valtuutettu Otto Meri haluaa Maailmanrauha-patsaan Rautavaaralle aiottuun "hylättyjen patsaiden museoon". Rauha pois silmistä niin on myös poissa mielestä.

Kaikki tuo, ja paljon muuta, osoittaa kuinka meidän eliittimme varustuttaa Suomea sotaan osana USA:n etupiiriä. Siihen kuuluu meidän mieliemme manipuloiminen sotimista varten.  Se ei olisi mikä tahansa sota vaan käytännössä kolmas maailmansota ydinaseilla varustautuneiden liittokuntien välillä. Siinä sodassa ei olisi voittajia vaikka meille kuinka uhotaan kuinka ylivertainen NATO on Venäjään (ja Kiinaan) nähden, niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin.

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus

*

Meidän turvallisuutemme olisi kaikenlaisten sotaliittoutumien ulkopuolella pysytteleminen eli uskottava puolueettomuus kera riittävän itsepuolustuksen tekemään mahdollisten aikojien kustannus/hyötylaskelmat epäedullisiksi.  Se pitäisi meidän poissa muiden sodista ja omiahan meillä ei kai ole?

Si vis pacem para pacem

___

*) USA:n "geostrategiset imperatiivit" ovat m.m. Zbigniew Brzezinski:n teoksessaan "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997) esittelemä käsite kuvaamaan USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä.

**) "Turvallisuuspoliittinen demokratiajousto" on maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen lanseeraama käsite 

Sopimus miehityksestä

Nyt puolustusministeri Antti Häkkänen, seurassaan ulkoministeri Elina Valtonen, on käynyt allekirjoittamassa DCA-sopimuksen ("Defence Cooperation Agreement") USA:ssa sikäläisen ulkoministerin, Antony Blinken:n luona.

Sopimus on loogista jatkoa jo pitkään jatkumoon jolla meitä on ujutettu USAn etupiiriin, tukemaan omalta osaltamme sen geostrategisia imperatiiveja kuten Zbignew Brzezinski ne "The Grand Chessboard":ssaan esitteli.  Aikaisempia askeleita ovat olleet m.m. Rauhankumppanuus eli "Partnership in Peace" NATO:n kanssa, IsäntämaaMoU ja paljon muuta sekä NATO-jäsenyys.  Nyt DCA mahdollistaa maamme miehityksen USA:n tukikohdilla joita luvattiin sopimuksessa jo 15.

Jo aiemmin USA:n joukot ovat käyneet täällä harjoittelemassa. Ne ovat liki katkeamaton sarja erilaisia pyssyleikkejä erilaisilla USA:n liittokunnan kokoonpanoilla. Kaikista eivät ole edes "muistaneet" kertoa ulkopoliittisille johdollemme. Nyt meno vain yltynee kun USA:n armeijalle sallitaan sen omat muilta suljetut varuskunta-alueensa omine oikeuksineen ja lupineen, lainsäädäntöä myöten ja ilman, että heidän täytyisi edes maksaa vuokraa, veroja, tulleja t.m.s.  Sopimuksella annetaan miehityshallinnolle melkoisia oikeuksia mutta ei juurikaan velvollisuuksia, ei juuri edes velvollisuutta noudattaa Suomen lakeja.

*

Sopimus on loogista jatkoa jo pitkään jatkumoon jolla meitä on ujutettu USAn etupiiriin

 

*

Jos aiemmin valkoisten keisarillisen Saksan kanssa tekemä sopimus avusta Sisällissodassa vuonna -18 on vertautunut "kauttakulkusopimus 1.0:ksi" vaikka oli sisällöltään luovutti Suomen Saksan protektoraatiksi. Varsinainen kauttakulkusopimus eli "Kauttakulkusopimus 2.0" oli käytännössä miehityssopimus jolla Natsi-Saksan joukot tuotiin Suomeen muka "lomalaisina" vuonna -41 huokkäämään Neuvostoliittoon. Isäntämaa MoU:ta vuodelta -14 on sanottu "kauttakulkusopimus 3.0:ksi" ja se sisältikin eniten vain tilapäiseen oleskeluun liittyviä asioita. Nyt kun olemme jo NATOssa, meille tuodaan varsinainen miehityssopimus jossa ei enää leikitä eufemismeilla.

Pahinta sopimuksessa kuitenkin on kuinka se sitoo meidät entistä tiukemmin USA:n sotiin joita se on ollut innokas käymään koko olemassaolonsa ajan eikä loppua näy.  Meillä ei ole sanansijaa mihin sotiin täällä oleilevat joukot osallistuvat ja tekevät operaatioitaan.  Se altistaa meidät niiden kohtaamille vastatoimille ja olemme silloin maaleja ja joudumme USAn sotien osapuoleksi.  Eikä meiltä edes tarvitse kysyä.

Meidän eliittimme, ne "meidän nilkeiksi" Väinö Linnan alikersantti Yrjö Lahtisen suulla nimeämät, on siis tehnyt meille varsin raa'an ja katalan tempun.  Meitähän on jo vuosikymmeniä manipuloitu eli NATOtettu, välillä avoimemmin ja välillä peitellymmin. Nyt heidän ei tarvitse edes yrittää peitellä mitään kun maailmanpolitiikan mannerlaatat on väännetty suotuisaan konstellaatioon m.m. Ukrainassa.  Siellähän USA on ajanut samaa asiaa mutta hieman erilaisella proseduurilla kun piti vanha hallitus kaataa Euro-Maidan:n värivallankumouksella.  Täällä eliitti oli valmiiksi suotuisa.  Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö on ollut yksi tärkeimpiä toimijoita vaikka pitkään yrittikin julkisuudessa piilotella muka yleisen mielipiteen takana puhuen m.m. kansanäänestyksestä kunnes konjunktuurit olivat sopivat paljastaa korttinsa.  Samalla asialla toki oli jo aiemmin m.m. Martti Ahtisaarikin.

Ikuisena optimistina haluaisin vielä kuiten uskoa meillä olevan vielä aikaa irrottautua tästä kuoleman spiraalista ja irrottautua USA:n etupiiristä uskottavasti puolueetomaksi ja suurvaltaristiriitojen ulkopuolelle.

Si vis pacem para pacem,

aut certe evita bellum!        

OSCE kadottanut tarkoituksena?

Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Länsiväylä julkaisi haastattelun ETYJ:n yleiskokouksen, oikeammin parlamentaarisen kokouksen, puheenjohtajalta Pia Kaumalta. Se kirvoitti minut laatimaan kommentin.  Se ei kuitenkaan ylittänyt STT:n moderointipalvelun vahtimaa lehden julkaisukynnystä. Muotoilin siis kevyesti kommenttini tähän blokikirjoituksen muotoon:

Pia Kauma kehuu suomalaista välittäjyyttä ja diplomatiaa. Se on kuitenkin menneen maailman horinoita. Suomi on menettänyt mahdollisuutensa välittäjän asemaan yksipuolisella sitoutumisella länteen ja USA:n etupiiriin. Yhden suurvallan nöyrä liittolainen ei koskaan voi olla uskottava välittäjä suurvaltojen välisissä kiistoissa, ja niitähän ylivertainen valtaosa maailman kriiseistä on ja jos ei ole niin taustalla on kuitenkin niiden etupyyteet.

Kauma on kuitenkin oikeassa Ukrainan sodasta: siellä Venäjä sotii länttä, ei Ukrainan kansaa vastaan. Se yrittää pysäyttää USA:n etupiirin laajentamisyritystä, huolimatta laajentamista yrittävien aiempien johtajien lupauksista "not an inch eastwards".  Lupauksia tuli aikoinaan monesta syysta kuten USAN ulkoministeri James Baker:ltä, UK:n pääministeri Margaret Thatcher:ltä, Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher:ltä j.n.e.

Balkanin rikkiampumisesta Kauma voisi muistaa, että rikkiampujat olivat USA (Operation Noble Anvil) ja NATO (Operation Allied Force) sekä EU komppaamassa.  Kaikki tahoja joihin sitoutumista myös hän ja hänen puolueensa Kokoomus on meitä ajannut. Johtopäätökset? Oliko n.s. "parempaa rikkomista"?

Joka tapauksessa Kauma nyt ETYJ:n (OSCE) parlamentaarisen kokouksen puheenjohtajana voisi muistaa ETYK:n (CSCE) päätösasiakirjan "Kolmannen korin" sisältöä: kuinka maailmaa ja erityisesti Eurooppaa parannetaan lisäämällä yhteyksiä ja kansalaisten mahdollisuuksia yhteydenpitoon rajojen yli. Sen on kehuttu aikoinaan särkeneen Neuvostoliiton tai ainakin omalta osaltaan vahvasti sitä edesauttaneen. Siltä pohjalta voisi löytyä kestävämpi tapa lopettaa Ukrainan sotakin kuin tuollainen yksipuolinen sanelu. Kysehän on ETYJ:nkin tunnistamasta "jakamattomasta turvallisuudesta"*) jossa yhden turvallisuus ei voi mennä yli muiden turvallisuudesta ja turvallisuus on kokonaisuus. Siitä ei muutama vuosi sitten länsi halunnut Venäjän kanssa neuvotella mutta olisiko jo aika pyrkiä rauhanomaiseen ratkaisuun diplomatiaa käyttäen? Suomi välittäjänä eikä yksipuolisena osana toista osapuolta?

Si vic pacem para pacem! Aut certe evita bellum.

*) Linkin takana oleva pääsihteeri Marc Perrin de Brichambaut:n pitämä puhe “The Indivisibility of Euro-Atlantic Security” OSCE:n "18th Partnership for Peace Research" seminaarissa Wienin diplomaattiakatemiassa 4/2 -10 pitämä puhe on hieman ristiriitainen mutta selvittää toki "jakamaton turvallisuus" -periaatetta.

NATO-kiiman seuraava aste: ydinasekiima

 Vielä muutama kuukausi sitten NATOttajamme vakuuttivat meille ettei NATO-jäsenyys suinkaan tarkoita ydinaseita Suomemme maaperälle.  Nyt kun pöly alkaa laskeutua hakemuksen ylle onkin kellon ääni muuttunut. Nyt samaiset vouhakkeet ovat mieltä, että meidän pitää päästä täysillä mukaan sen ydinaseohjelmiin. Puhuvat sateenvarjosta kuin se olisi helpommin läpi menevä eufemismi.

Etenkin Kokoomuksessa huuto on nyt suuri. M.m. varapuheenjohtaja Antti Häkkänen on ollut innolla puhumassa kuinka ydinasepelote on oleellinen  osa NATO-jäsenyyttä. Heidän mukaansa meidän pitää kantaa oma vastuumme NATO:n yhteisestä asiasta.

Vasemmammalla ollaan oltu varovaisempia.  Rauhantahtoisuudesta NATOn ja asekauppojen verran lipsunut Vasemmistoliittokin, m.m. varapuheenjohtajansa Jussi Saramon sanoin kieltäytyy tiukasti ydinaseista, ainakin toistaiseksi.  Hän vetoaa m.m. Ydinenergialakiin (990/1987, 2. luku, 4§): "Ydinräjähteet; Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.".

Muut poliittiset puolueet ovat olleet hieman rajotetummin liikkeellä mutta läpi Eduskunnan lienee tulkittavissa ettei juuri kukaan välitä pistää hanttiin kun oikeasti heille sopii riekkua mukana kaikessa mahdollisessa. Etenkin jos pääsee isojen poikien ja tyttöjen kylkeen peesaamaan julkisuudessa. Jens Stoltenberg:llä on kavereita vaikka olisi millaiset riskit ilmassa, maassa ja vedessä.

Bulevardilehdet jo ilakoivat estoitta suomalaisten osallistumisella NATOn ydinaseharjoituksiin vakuuttaen ulkoministeri Pekka Haaviston ja puolustusministeri Antti Kaikkosen suilla ettei mitään pidäkkeitä enää ole. Uudet hankittavat F-35 hävittäjätkin pystyvät kuulemma ydinohjuksia kuljettamaan.

Myös Ydinsulkusopimus (11/1970) kieltää meiltä kategorisesti ydinaseet. Etenkin jälkimmäisestä tosin USA vähät välittää sillä se on sijoittanut omiaan useisiin ydinaseettomuuteen sitoutuneihin maihin.  Euroopassa USA on sijoittanut niitä ainakin Saksaan, Italiaan, Alankomaihin ja Belgiaan mutta se ei kerro millä aluksella tai lentokoneessa niitä on muualla mukana.

Tämä näyttäytyy, jälleen kerran, klassisena pienten askelten naruttamisena jossa jotkut lienevät mukana ihan jopa uskoen kulloisenkin vaiheen sen hetkiseen propagandaan muistamatta aikaisempia vedätyksiä. Mutta kellokkaat varmasti tietävät mitä ovat olleet tekemässä jo vuosikymmeniä: viemässä meitä lännen sotarintaman etulinjaan tykkien ruuaksi ja polkemaan miinoja, taistelemaan läntisen arvoyhteisön puolesta viimeiseen suomalaiseen.

Koska me heräämme? Koska me osaamme oikeasti katosa mihin meitä ollaan viemässä? Ja koska alamme pitää hanttiin?

Maksava asiakas ja vapaan lehdistön julkaisukynnys

Jälleen uusi osa pitkään sarjaan suomalaisen tiedonlevitteistön julkaisukynnykseen törmäämisiäni, sen KSML-yhtymä -osioon.  Mikkelissä ilmestyvä Länsi-Savo on julkaissut pääkirjoituksen otsikolla "Turkki on sanonut tänään yhtä ja huomenna toista, ja se on Naton kannalta ongelmallista" ja provosoiduin kommentoimaan sitä maksavana asiakkaana  seuraavasti sanoen:

"Jos Recep Tayyip Erdoğan muotoilee sanomisiaan tilanteen mukaan ei voi pitää Suomen valtiojohdonkaan, noiden Sauli Niinistön, Pekka Haaviston ja keitäheitäonkaan puheita aina johdonmukaisina, selkeinä ja vakaina.
On esimerkiksi jokseenkin harhaanjohtavaa erottaa yksi "lakoninen" kommentti Niinistön puheista kun hän on myös selittänyt ymmrtävänsä ja tukevansa Turkin "taistelua terrorismia vastaan" joka oikeasti tarkoittaa kurdien uhraamista NATO-projektille eli USA:n etupiirin itälaajentamiselle.
Kannattaa myös muistaa Jens Stoltenbergin sanat joiden mukaan Erdoganin ja Turkin vaatimukset ovat "legitiimejä".
Erityisen kiusallista luulisi olevan puheet ettei nyt Turkin kanssa sovitusta tarvitse pitää kiinni kun tulkitsee sopivasti. Meillehän on ollut kunnia asia ja ja kansallinen hyve pitää kiinni sopimuksista.
Näyttää, että ylenmääräinen NATO-juhlinta alkaa pikku hiljaa kääntyä kohmelon puolelle. Toivottavasti jyskytys tukanjuurissa ei aiheuta enempää hölmöilyjä."

Jostakin minulle käsittämättömästä syystä se ei kelvannut KSML:n STT:n moderointipalvelusta ostetulle sensuurille.  Sehän lupaa omin sanoinsa "STT:n tavoitteena on edistää asiakkaidensa ja näiden yleisöjen välistä vuorovaikutusta, joka vie keskustelua eteenpäin ja luo arvoa myös keskustelua vierestä seuraaville lukijoille". Niinpä he ovat päätyneet lisäämään vuorovaikutusta ja viemään keskustelua eteenpäin estämällä lehden nimettömän pääkirjoittajan kanssa erimieltä olemisen.

Tunnustan, että kielenkäyttöni tuossa kommentissa on kärkevähköä mutta henkilökohtaisella tasolla se ei kohdistu kuin kahteen huippupolitiiikkoon ja muuten yleisiin, poliittisiin ilmiöihin.  Kirjoitukseni rekisteri ja muotoilut ovat kovinkin laimeita verrattuna toisensuuntaisiin kommentteihin joita näytetään sallittavan ihan valtavirtana.

Tulin toki maininneeksi pääkirjoituksen harhaanjohtavuuden kun siinä nostetaan Niinistöltä esiin vain yksi sopivansuuntainen lausahdus joka ei sinällään tuo mitään lisäarvoa käsiteltävään keskusteluun mutta on k.o. poliitikon imagon rakentamista puffaamista.  Niinistö on ennenkin ollut KSML-läisten erityisessä suojeluksessa ja varjeluksessa.  Niinpä tulkitsenkin, että KSML:n linjaan puuttuminen ja Niinistön kritisointi lienevätkin sensuurin haaviin joutumiseni pää- ja juurisyy.  

Itse tulkitsisin, että vastuu kirjoituksesta kuitenkin tulee olla kirjoittajalla, myös kommenttipalstoilla ja etenkin kun kirjoittajan tunnistaminen perustuu maksulliseen asiakassuhteeseen. Kirjoittaja on siis tunnistettavissa yksikäsitteisesti ja saatettavissa vastuuseen. Siten julkaisija, toimitus päätoimittajineen vastuustaan huolimatta saa todellisen syyllisen vastaamaan jos kirjoituksessa olisikin jotain josta sananvapauden oloissa kuitenkin joku seuraamus tulee sisällön loukkaavuuden, uhkailun t.m.s. takia asettaa.  Silloin  julkaisijan vastuuseen vetoaminenkaan ei auta vetäydyttäessä sananvapauden velvoitteista täällä vapaassa lännessä.  Jokainen halukas lukija vetäkään yllä olevasta johtopäätöksensä tulinko syyllistyneeksi johonkin sellaiseen jonka ei pidä olla sallittua.

  

Lehtikonserni on, tai siis ne jotka pörssiyhtiössä omistajien valtaa käyttävät ovat linjansa valinneet eikä se näytä kestävän arvostelua joten sitä ei myöskään sallita, tai ainakin se näytetään tietyistä suunnista tiukasti rajattavan.  Meillä on ollut tapa elämöidä maailman vapaimmalla lehdistöllä, se myös lienee vapaa sensuroimaan erimieltä olevia vapaasti.

Parempaa journalismia odotellessa.

NATO, NATO, NATO - tuo huuto on Suomessa suuri

Tänään 12/5 julkaistiin Tasavallan presidentin ja pääministerin allkekirjoittama julkilausuma presidentinkanslian nettisivuilla. Siitä he, valtiojohdon korkeimmat edustajat Sauli Niinistö jaSanna Marin, julistivat yhteistä tahtoaan NATO-täysjäsenyyteen nykyisen "liitännäisyyden" asemesta.

Tämä yksi askel on, tietenkin, vain yksi eikä mitenkään ratkaiseva jo pitkään jatkuneessa NATOtusprosessissa jossa USA:n etupiiriä laajennetaan kohti Venäjän rajoja, samaa jota juurta myös Ukrainan tilanne on.  Edellämainitusta kaksikostakin ensin mainittu on jo vuosikymmeniä ajanut sitä, milloin avoimemmin puolueensa Kansallisen kokoomuksen mukana  ja milloin peitellymmin ikäänkuin demokraattia esittäen. Suunta on ollut kuitenkin kokoajan selvä. Jälkimmäinen oli vielä muutama kuukausia sitten mieltä ettei hänen tällä pääministerikaudellaan. Lienee saanut sellaista "rakentavaa palautetta" ettei ole enää sen jälkeen potkinut aisojaan. 

Kaikenkaikkiaan prosessi on edennyt kuin juna suorilla kiskoilla. Tiellä ei ole suvaittu kiviä eikä männynkäpyjä vaan ne on peikotettu välittömästi "Putinin trolleiksi".  Jotkut kiimaisimmat ovat toki tuskastelleet ajoittain hitautta mutta nyt saatiin USA:n masinoimasta Ukrainan kriisin uudesta vaiheesta riittävästi vettä propagandamyllyyn. Jopa valtaosa nihkeistä ja nahkeista on saatu sen päälle rakennetulla propagandakampanjoinnilla myötämielisiksi.  Mahtavalla valtatiedonlevitteiden vyörytyksellä on saatu tosiasiat peitettyä ja näköalat sopiviksi.  Tämä vaihe tekee Antonio Gramsci:n käsityksen porvarillisesta hegemoniasta entistä ajankohtaisemmaksi: esimerkki kuinka kulttuurinen ja yhteiskunnallinen hegemonia on väline kun ajataan haluttuja päämääriä.  Tässä on käytetty porvarillisen hegemonian koko voimaa YLE/Uutisista äärimmäisen keskittyneeseen lehdistöön ja Ulkopoliittisien instituutin kaltaisiin mukatutkimuslaitoksiin. Etenkin on ullut huomattavaa kuinka yhteiskunnallisesti omistetun UPIn johtaja Mika Aaltola on kunnostautunut jokapaikan "puhuvana päänä" propagandaa levittämässä; jopa niin, että kiihkomielisimmät ovat leipomassa hänestä seuraavaa presidenttiä NATOttaja-Niinistön jälkeen. Ainakin hän on jo mielipidetiedusteluissa kymmenen kärjessä -listalla.

Nyt olemme prosessin vaiheessa jossa jäsenhakemuksen lähettämistä voitanee pitää lähestulkoon varamana. Se lähtenee ensiviikon maanantaina yhtä jalkaa toisen uhrin, Ruotsin kanssa.

Meidän rauhaa rakastavien ja tahtovien ei kuitenkaan kannattaisi vielä vielä luovuttaa sillä lopullinen niitti eli jäsensopimuksen ratifioinnit 30 nykyisten jäsenmaiden parlamenteissa ja Suomen  eduskunnassa ovat vielä kaukana edessäpäin. Aikaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan siis vielä on. Eikä sekään ole vielä vääjäämätön loppu vaan sen jälkeenkin voidaan vielä lähteä ajamaan eroa siitä vaikka vaikeaa onkin. Olisimme siinä todennäköisesti edelläkävijoitä.

#EiNATOlle, #RauhaaRajalle, #EiSotaa

Rauhanturvaamisen suurvallasta NATO-pukariksi?

Jo kahdeksan vuotta jatkuneen Ukrainan sodan uuden vaiheen, Venäjän hyökkäyksen takia näyttää NATOttajat löytäneen Suomessakin uuden vaihteen ja saavan jopa tuloksia aikaan, jos mielipidemittauksiin on uskominen.  Samaan aikaan eri tiedotusvälineet ja puolueetkin "ampuvat falangejaan suoriksi", jopa Vasemmistoliitto ja sen Kansan uutiset joihin muuten olen viime aikoina suhtautunut suopeasti.  Yleisenä tapana on on peikottaa NATOa vastustavat "Putinin trolleiksi" eikä sikis pitäisi käydä keskustelua eikä kuunnella eriäviä mielipiteitä vaan vain mennä sotaliittoon.

Kaikenlainen yksipuolinen ja kaksinaismoralistinen älämölö on saanut vallan.  Aseeksi fanaattisessa misorussismin puuskassa käyvät niin kissat kuin suomalaisten yritysten työpaikat unohtamatta alkoholia. Alko tosin unohtaa moraalipuuskutuksessaan myyvänsä m.m. Israelin laittomasti miehittämillä Golanin kukkuloilla valmistettua viintä.  Sen sijaan kukaan ei juurikaan tue Valko-Venäjällä liki Puolan rajaa käynnissä olevia neuvotteluja.  Kuinka onkaan sotakiimassa unohdettu halut rauhanturvaamisen ja -välittämisen suurvallaksi?

Samalla tilanteesta Ukrainassa ja sen ympärillä uutisoidaan valtatiedonlevitteissä äärimmäisen yksipuolisesti ja vain läntisestä näkökulmasta.  Se tarkoittaa m.m. uutisvirtaa käytännössä vain Kiovan Ukrainasta ja yksipuolista läntistä spekulointia sen pohjalta.  Toisen sotivan osapuolen ilmoitukset ovat väitteitä ja "disinformaatiota" kun toiset kertovat faktaa jota toistetaan likipitäen kyselemättä.  Vaikka toki kaikki tietävät sodan ensimmäisen uhrin olevan aina totuus.

Nykyistä tilannetta Ukrainassa voisi tarkastella myös USAn ja sen NATO-liitolaisten kyynisenä auksiliaarisotana Venäjää vastaan.  Siinä USA-laiset finanssikapitalistit ovat laitattaneet Washingtonin sodituttamaan ukrainalaisia Venäjää vastaan kuten muinaiset roomalaiset aikoinaan omia aksiliaarilegiooniaan.  Tarkoituksena on, että asemarkkinat vetäisivät ja etupiiri laajenee mutta omat varpaat säilyisivät kuivina. Ja käyhän markkinat.  Suomikin on jo päättämässä vähien rahojen tuhlaamisesta pyssyihin, armeijalla on niinsanotusti "piikki auki", eikä kukaan itke "kestävyysvajeesta" tai tulevien polvien kontolle laitettavista veloista, kuten muuten esim. sosiaaliturvan, terveydenhoidot, koulutuksen t.m.s. kanssa aina huudetaan.

Samalla lietsotaan käsittämätöntä hysteriaa Suomen asemasta NATOttamisen tukemiseksi.  valtatiedonlevitteissä juoksutetaan kaikenlaisia "asiantuntijoita" m.m. Ulkopoliittisesta instituutista (UPI) ja muualta mistä vain sopivia NATOttajia löytyy.   Venäjä on kuulemma hetimiten hyökkäämässä jollei mennä mukaan kriisihakuiseen sotaliittoon.  Oikeasti kuitenkin perusasetelmassa mikään ei ole muuttunut: Edelleenkin meillä on yli 1300 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja jos päästämme NATOn sinne, olemme pikemmin kuin huomaammekaan osallisena NATOn ja Venäjän välisessä vastakkainasettelussa. Siis entistä enemmän, syvemmällä ja tiukemmin kuin olemme jo nyt erilaisin "rauhankumppanuuksin(sic!), isäntämaapöytäkirjoin, kahdenvälisin sopimuksin (m.m. esim. USA, UK)  etc.  Tämän tilanteen luulisi pikeminkin hillitsevän NATO-haluja kuin kiihdyttävän niitä - jos siis rationaalisesti ajateltaisi.  Onhan nykyisessä Ukrainan kriisissäkin kyse pitkästä jatkumosta NATOn itälaajenemista, aina Neuvostoliiton hajottamisesta lähtien. "Not an inch to the east" kuten korkea-arvoiset läntiset poliittiset johtajat peliliikkeenään lupasivat DDR:a Liittotasavaltaan liitettäessä.

Kehitystä pitäisi siis viedä aivan päinvastaiseen suuntaan: erottaa meidät kaikista siteistä sotaliittoihin ja hakea statusta aidosti ja uskottavasti puolueettomana maana joka tarjoaa rauhanhakuisesti välitys- ja turvaamispalveluja *) muiden kriiseihin.

Motto: "Si vis pacem para pacem, aut certe evita bellum!"

---

*) "Rauhanturvaaminen" tarkoittaa oikeasti, että turvaajat menevät molempien aiemmin sotineiden osapuolten väliin molempien suostumuksella niiden lopetettua taistelut, esim. aseleposopimuksella.  Se perustuu aina riitapukareiden molemminpuoliseen sopimiseen turvaajien kanssa.  Ei siis niinkuin aikoinaan Koreassa, ent.Jugoslaviassa (esim. UNPROFOR ja UNCRO j.n.e.) tai Afganistanissa (UNAMA) vaan kuten esim. Kyproksessa (UNFICYP), Siinailla (UNEF II) ja Libanonissa (UNIFIL).  Toki rauhanturvaamisoperaatiot, vaikka ovatkin pääasiassa toteutettu YK:n toimesta käsin, eivät ole pelkästään sen yksityisomaisuutta vaan muutkin voivat keskenään niistä sopia (esim. Moldova, Pridnestrovia ja Venäjä tai Sakartvelo, Etelä-Ossetia ja Venäjä).

#EiNATOlle , #Rauha

Ukrainan toinen näytös, versio 2.0

Kirjoitin jokunen päivä sitten kirjoituksen Ukrainan  tilanteesta otsikolla Ukrainan toinen näytös.  Kirjoitin sen silloin käsityksessä, että läntiset johtajat, nuo bidenit, johnsonit, macronit ja scholzit, olisivat rauhantahtoisia tai haluaisivat ainakin sellaisina esiintyä tulevissa kotoissa koitoksissaan.  Siis hakien rauhanomaista ratkaisua aloittamalla vakavan neuvottelemisen toisaalta Minskin sopimusten pohjalta ja toisaalta Venäjän turvatakuuvaatimuksista.  Näin ei ole käynyt ja minun on tunnustettava erehtyneeni ainakin tässä vaiheessa kun Venäjän hyökkäyksen kolmas päivä on koittanut.

Nyt tilanne näyttää olevan, että Venäjä "neutraloi Ukrainan sotilaallisen voiman" kuten Dimitri Peskov asian on ilmaissut.  Mitä sen jälkeen tapahtuu jätän spekuloimatta sillä aika näyttää.

Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää "pahan kierteeltä" jossa tilanne on eskaloitunut aina Neuvostoliiton romahduttamisesta lähtien, Ukrainan vuoden 2014 kaappauksen ja sisällissodan kautta tähän pisteeseen jossa Ukraina n.s. "Läntisen arvoyhteisön" *) yllytyksestä on romuttanut Minskissä neuvotellut rauhanpyrkimykset ja valmistautui Donbass:n tasavaltojen valtaukseen.  Olihan sillä uutisten mukaan 120 000 miestä raskaine aseineen n.s. Kontaktilinjalla.  Samaan aikaan kun sen ylin johto haaveili ydinaseista.  Siinä tilanteessa Kremlissä ei liene nähdyn muuta vaihtoehtoa kuin ratkaista ongelma vanhan sanonnan mukaan: "parempi kertainen rytinä kuin ainainen kitinä".  

Sota on aina väärin ja ihmishenkien uhraaminen kammottavaa.  Mutta tässä tilanteessa Venäjä ei aloittanut sitä vaan varsinainen kriisi alkoi 2014 ensin Maidanilla kun rauhanomaiset mielenosoitukset eivät pysyneet rauhanomaisina USAn korkeiden virkahenkilöiden jopa paikan päällä yllyttäessä tekivat vallankaappauksen ja sen jälkeen juntta lähetti sotilaat taltuttamaan mielenosoituksia Donbass:ssa.  Nyt kuitenkin Venäjä aloitti uuden vaiheen siirtymällä aselevon puitteissa harjoitetusta hajanaisesta laukausten, tykistö- ja ohjusiskujen vaihdosta Kiovan hallinnon armeijan ja Donbass:n tasavaltojen välillä täysimittaiseen sotaan.  Olisin halunnut uskoa heillä olevan vielä kärsivällisyyttä yrittää rauhanomaisempaa ratkaisua.  Edeltävässä vaiheessa uhrit olivat yksittäisiä mutta nyt käydään täyttä sotaa vaikka suoranaisilta asutuskeskusten ampumiselta on ainakin toistaiseksi käytettävissä olevin ja tarkistettavissa olevin tiedoin vältytty.

Toivoa vain soppii, että jossakin vaiheessa palataan taas neuvottelemaan pitävän aselevon puitteissa kestävää rauhaa.  Sitä ennen tosin taitaa molemmat osapuolet hakea toisenlaisia sotilaallisia asemia neuvotteluihn eikä se välttämättä näytä hyvältä ihmishenkien kannalta.

___

*) Aikoinaan m.m. rauhannobelisti Martti Ahtisaaren lanseeraus.

Kiertotietä Kalevi Suomelalle

Kansan uutiset julkaisi netisivuillaan Kalevi Suomelan kirjoituksen "Minkälainen optio Nato on Suomelle?".  Kirjoitin siihen pitkähkön kommentin joka ei jostakin kumman syystä pysynyt siellä.  Ensimmäinen versio meni perille ja näin sen siellä.  Mutta pikasilmäilyllä huomasin siinä niin paljon virheitä, että kopioin sen täydennettäväksi ja poistin KU:n sivulta.  Kun yritin tallettaa sitä uudelleen, olin ylittänyt 5000 merkin maksimipituuden.   Kun tiivistämisen jälkeen yritin uudelleen, tallennus ei onnistunut ja sain ilmoituksen "sisältö ei ole enää käytettävissä"?  En tiedä jäikö se sensuurin kynsiin vai kohtasinko vain KU:n käyttämän Facebook-laajennuksen piirteen jota ei ole erikseen tilattu, lue: virheen.  Tässä kuitenkin kirjoitukseni sellaisena kuin sen lopulta korjailujeni jälkeen aioin:

Olen Suomelan kanssa kovin samaa mieltä hänen juttunsa clou:sta. Itsekin kallistun hänen Suomelle tarjoaman ensimmäisen vaihtoehdon kannalle: uskottava puolueettomuus ja liittoutumattomuus on meille paras rauhan ja turvallisuuden tae.

Sen sijaan olen hänen perustelunsa joidenkin kohtien kanssa kovastikin erimieltä. Esimerkiksi:

- YYA ei mielestäni ollut minkäänlainen sotaliittosopimus, ei todellakaan tavanomainen eikä erityisenomainen. Se oli nimensä mukaisesti sopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä sekä avunannosta joissakin erikseen nimeltämainituista tilanteissa. Per viam: meillä on nytkin ystävyyssopimus Venäjän federaation kanssa joka kieltää molempia osapuolia liittoutumasta toiselle vihamielisen tahon kanssa.

- NL ei aikoinaan ollut eikä Venäjä nyt ole erityisen imperialistinen vaikka niiden politiikoista voi joitakin asioita niinkin tulkita. Sen sijaan imperialismia löytyy enemmän n.s. "läntisestä arvoyhteisöstä". M.m. näinäkin päivinä jatkuvasta siirtomaapolitiikasta (toisin keinoin kuin 1800-luvulla) ihan viime vuosikymmenten NATOn laajeneminen vastoin monia "ei tuumaakaan itään" -lupauksia on imperialistista etupiirien hakemista.

- En tunnista EU:ssa juuri minkäänlaisia pyrkimyksiä saada liitykkäistä "demokraattisia periaatteita ja instituutioita kunnioittavia oikeusvaltioita" muuten kuin joissakin juhlapuheissa. Itsessäänhän se on äärimmäisen epädemokraattinen mutta byrokraattinen. Suhtautuminen itsemääräämisoikeuteen ja subsidiariteettiperiaatteeseen on saanut kovinkin "mielenkiintoisia" piirteitä.

- Syytöksissä nyky-Ukrainan, siis Kiovan hallinnon alaisen, fasistisuudesta on kovastikin perää. Siitä todistavat m.m. Stepan Banderan et al palvonnat ja uusnatsistiset Azov:n et al pataljoonat osana Ukrainan armeijaa. (Ne piti Minskin sopimuksien mukaan lakkauttaa ja purkaa mutta Kiova liittikin ne armeijaansa). Siellä on myöskin siirrytty muistamasta II Maailmansodan liittoutuneiden voittoa natseista ja fascisteista natsikollabotöörien ylistämiseen. Unohtaa ei sovi myöskään kielilakeja ja hallinnolle epämiellyttävien tiedonlevitteiden kohtelua.

- En myöskään olisi mieltä, että Venäjällä olisi sen suurempia mentaalisia vaikeuksia suurvalta-aseman menettämisen suhteen kuin esim. Isolla Britanialla tai Ruotsilla. USA:kin oirehti jo merkittävästi vaikka erityisyyden menetysprosessi on vasta aluillaan. Pikemminkin näyttäisi, että kyseessä on venäläisen historian syklisyys. Jo vuosisatojen ajan he ovat liki säännöllisin väliajoin sotkeneet asiansa (n.s. "смутна" -tilanteet) mutta sen jälkeen nopeasti selvittäneet ne. Nyt 1990-luvulla heillä oli sellainen aika mutta asioita on saatu kuntoon ja se näkyy myös ulkopolitiikan harjoittamisessa.

- Kylmä sota ei käsittääkseni loppunut NL:n hajoamiseen vaan siirtyi eräänlaisesta asemasodasta toisen osapuolen etenemiseen (vastoin merkittävien poliittisten johtajien suullisia lupauksia). Vuoden 2008 Sakartvelon tapahtumien (=Mihael Saakasvilin johtama hyökkäys rauhanturvaajia vastaan) yhteydessä alkoi käänne ettei Venäjä enää vain anna periksi. Vladimir Putinin sanoin jos NATO on Ukrainan Venäjän vastaisella rajalla heillä ei ole enää mihin perääntyä, on siis pistettävä tosissaan hanttiin.

Nämä muutamat kohdat ihan vain esimerkinomaisia poimintoja. Sen sijaan ongelmanratkaisu rauhanomaisesti ja mielellään YK:n johdolla, avustuksella ja ohjauksessa tulisi olla sääntö jolla tälläisten ongelmien kimppuun käydään. Ensimmäinen askel tulisi olla, että Kiovan hallinto aloittaisi ihan oikeasti, Minskin sopimusten mukaisesti, neuvotella Donbass:n tasavaltojen kanssa. Nehän ovat Kiovan ohella Ukrainan kriisin ja sisällissodan osapuolet, ei Venäjä ja muut Normandian nelikön jäsenet saati USA tai EU. Niiden tulisi päästä sopuun. Mutta se onnistu ellei ensin tunnusteta kuinka Ukrainan kriisiyttämisen tämä vaihe 2014 alkoi: ensin USA:n masinoima coup d'état Kiovassa, sitten rauhanomaiset mielenosoitukset itäisessä Ukrainassa jonka jälkeen Kiovan uusi kaappaushallinto lähetti armeijan ampumaan mielenosoittajia ja homma kääntyi sisällissodaksi. Krimiläiset ehtivät vetää omat johtopäätöksensä ja kansanäänestyksen kautta erota koko roskasta kun, krimiläisille onneksi, Venäjällä oli myös turvallisuus- ja sotilaspoliittisia intressejä siellä eli he eivät halunneet Sevastopolin muuttumista USA:n tukikohdaksi.

Olen samaa mieltä, että puolueettomuuden tunnustaminen jollekin maalle on ulkopuoliselle hankalaa ja riskaabelia. Etenkin mahdollisten muutosten havainnointi, tunnistaminen ja argumentointi saattaa johtaa riskeihin. Niinpä puolueettomuus-status on aina "joka päivä ansaittava" uudelleen johdonmukaisilla puheilla ja teoilla sekä myös tekemättäjättämisillä. Kyseessä on prosessi joka perustuu uskottavuuteen ja luotettavuuteen emmekä sitä ole viime vuosina juurikaan osoittaneet.

Summa summarum: Olen Suomelan kanssa samaa mieltä, että uskottava liittoutumattomuus, puolueettomuus sekä rauhanhaluisuus ja -hakuisuus olisivat parhaat takeet turvallisuudellemme.

Minulla on ollut aikaisemminkin vaikeuksia kommentoida KU:n sivuilla nimenomaan Suomelan tekstejä hänen sikäläisellä "Kirjavia ajatuksia" plokipalstallaan. Siellä seurauksena on epäilys spämmäämisestä. Niistäkään en ole varma ovatko vaikeudet sisältölähtöisiä vai teknisiä.

Näinä hybridisotien aikakautena ei voi olla koskaan ihan varmaa mikä kommentointi- ja julkaisukanavan sulkeutuminen on informaatiosodan offensiivi ja mikä vain normaalien teknisten ominaisuuksien aiheuttamaa harmia.  En kuitenkaan haluaisi uskoa, ainakaan vielä, Kansan uutisten pyrkivän tietoisesti sensuroimaan kriittisiä viestejä, Facebook:sta en ole yhtä varma. 

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin Suomelan perusviestistä, liittoutumattomuuden ja puolueettomuuden tärkeyden korostamisesta, ihan samaa mieltä. 

Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?

NATO ampui alas Niinistön ehdotuksen

NATO ei suostu transpondereiden päällä pitämiseen.  Sen kielteinen kanta Niinistön ehdotukseet ei juurikaan ylitä uutiskynnystä.  

Presidentti Niinistö teki viime keväänä presidentti Putinille ehdotuksen, että kaikki sotilaskoneet Itämerellä pitäisivät n.s. transponderinsa päällä jotta koneet voitaisi tunnistaa helpommin.  Putin tarttui ehdotukseen ja jatkoi sen likipitäen lennosta NATOlle.  Olemme sen jälkeen odotelleet NATOn vastausta.  Nyt sellainen on saatu: ei käy NATOlle.

NATOn mielestä transponderit eivät enää olekaan "se juttu" vaan ihan liian mitätön ja merkityksetön.  He kyllä suosittelevat transpondereiden päällä pitämistä mutta jotkut liittolaiset joillakin lennoilla eivät niitä kuitenkaan käytä.

Toisaalta he ovat valmiita neuvottelemaan n.s. turvallisuutta lisäävistä toimista mutta kun venäläisille on julistettu, että heidän kanssaan ei tehdä yhteistyötä niin ei voida neuvotella.

Ja tälläiseen liittokuntaan meidän kuulemma pitäisi liittyä kun meillä on yhteiset arvot.

USA-laisen Wall Street Journalin uutinen asiasta: http://www.wsj.com/articles/nato-rejects-russian-air-safety-proposal-for-planes-in-baltic-region-1474391644
Venäläisen RT:n uutinen asiasta: https://www.rt.com/op-edge/360393-russia-improve-baltic-air-nato/

P.s. Kovin harvat läntiset n.s. vapaat tiedonlevitteet ovat tarttuneet tähän uutisaiheeseen eikä ilmeisesti yksikään suomalainen.  Ilmeisesti uutiskynnys on asetettu sellaisin kriteerein, että tällä tavalla mielenkiintoiset jutut karsiutuvat. 

Normaalia yhteistyötä - toinen osapuoli tiedoton

USA tulee harjoittelemaan Suomeen omalla kutsullaan.  Suomen ulkopoliittinen johto ei tiedä mitään.  Onko kyseessä vain tiedotusongelma vai pitäisikö meidän ihan itse päättää ketä tänne tulee?

Viime päivinä olemme saaneet kuulla ja lukea kuinka NATO-maa USA tuo Suomeen hävittäjäkoneita ja miehistönkuljetusvaunuja harjoittelemaan.  Asian päälimäiseksi on noussut pitäisikö tuollaisista kertoa demokraattisen päätöksenteon orgaaneille kuten hallitukselle ja eduskunnalle tai presidentille.  

Näyttää siltä, että USA on kutsunut ihan itse itsensä harjoittelemaan, rahaa kun kuulemma on.  Meidän n.s. "nilkkimme" ovat osin hiljaa kuin tunnettu erite sukassa tai selittelevät kuinka vain normaalisti harjoittelemme eikä tässä mitään normaalista poikkeaa kun ihan normaalisti harjoittelemme.  Erityisesti tässä selittelypuolessa on kunnostautunut kaikkien tekstiviestien aurajoki, aina valpas Ilkka Kanerva.  Hänen mielestään me viestimme puolustusvalmiuttamme kun Jenkit tulevat tänne.  Oikeasti, siis ihan aikuisten oikeasti mikä meidän puolustusvalmiutemme on kun suurvalta maapallon toiselta puolelta yllättää meidät ja päättäjämme tällä tavalla?

Eiköhän oikeasti maailmalle lähtenyt viesti menekin niin, että me olemme USAn takapihaa jossa he ajevat pörisevillä vehkeillään ihan miten haluavat.  Heidän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa milloin ja mihin tulevat jotta osataan pistää kahveet tulelle.

MUTTA niinhän me oikeastaan olemme n. 1 1/2 vuotta sitten heidän kanssaan sopineet.  Silloin puolustusvoimiemme silloinen komentaja allekirjoitti NATOn kanssa pöytäkirjan yhteisymmärryksestä (MOU joka perustuu NATO-doktriiniin).  Siinähän nämä sovittiin.  Nyt sitten on elettävä sen kanssa.

Ainoa huolenaihe näyttää olevan, kuten presidentti Niinistökin on jo aiemmin ilmaissut, huoli siitä, että tieto ei kulje oikealla tavalla.  Siis ulko- ja puolutuspoliittinen johtomme haluaisi tiedon sen verran etukäteen, että heitä eivät toimittajat yllättäisi housut kintuissa niinkuin nyt.  Olihan Soinin asema jo miltei säälittävä hänen selitellessään tapahtuneita.

Oikeasti meidän tulisi olla huolissamme, ihan itsenäisyytemme vuoksi ja suvereenina valtiona, missä näitä meitä koskevia päätöksiä tehdään, kuka niitä tekee ja miksi.  Ja eikö meille MOU-hässäkän yhteydessä erityisesti luvattu, että kaikki päätökset tehdään täällä Suomessa meidän valitsemiemme päättäjien toimesta käsin, siis sillee demokraattisesti.  Sehän kai on meidän arvoyhteisömme ylimpiä arvoja.  Emmehän me missään totalitarismissa elä, emmehän?

Yhteiset aseet ja yhteiset sodat

Ruotsalaiset ministerit ehdottavat yhteisiä aseita.  Suomalaiset vastaavat ministerit suhtautuvat vaarallisen positiivisesti.  Ehdotuksella on vaarallisia kytköksiä ja siihen ei tule suostua.
 
Jälleen on löydetty uusia keinoja militarisoida turvallisuutta.  Tällä kertaa aloitteen tekivät ruotsalaiset, ulkoministeri Carl Bild ja puolustusministeri Karin Enström.  Molemmat tulevat Suomen Kokoomuksen veljespuolueesta Moderaateista.  

Dagens Nyhetär -lehdessä julkaistun ehdotuksen mukaan Pohjois- ja Baltianmaiden tulisi yhdistää aseitaan niin, että ne olisivat yhteisessä omistuksessa ja yhteisessä käytössä.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä ehdotuksessa ei ole mitään uutta.  Se on merkillistä, sillä ruotsalaiset aikovat tehdä konkreettisen ehdotuksen vasta myöhemmin keväällä mutta Tuomiojalle kaikki on jo selvää.

Jopa Suomen puolustusministeri Carl Haglund on YLEn mukaan pohtinut asiaa Tuomiojaa pitemmälle kun hän on tunnnistanut ongelmat NATOon kuuluvien maiden kanssa.  Samaten hän on tunnistanut tarpeen valtiosopimuksille jos hommaan lähdtään.  Toki hänkin suhtautuu positiivisesti asiaan ja näkee mahdolliseksi lähteä vyöryttämään puolustusliittoa Ruotsin kanssa.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalainen Jussi Niinistö on varovaisempi ja huomannut mielenkiintoisen seikan.  Hänen mukaansa on syytä epäillä ehdotukseen liittyvän pyrkimys kaupata ruotsalaisten asetehtaiden tuotteita.  Se voi hyvinkin olla taustalla.  Ruotsihan on supistanut omaa armeijaansa eikä ruotsalaisaseet ole juurikaan käyneet kaupaksi ulkomailla.  Liittolaiset olisivat helpompia asiakkaita.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin jäänyt kokonaan miettimättä, ainakin toistaiseksi, miten aseiden käyttöä ohjattaisi.  Kuka päättäisi niiden käytöstä.  Nythän kaikki mukaan kaavaillut maat ovat mukana USAn miehitys- ja valloitussodassa Afganistanissa.  Osa maista on ollut innolla mukana muissakin sodissa, esimerkiksi Libyassa, Irakissa j.n.e. muualla päin maailmaa.  Miten yhteisiä aseita käytettäisi maailmalla ja mihin se sitoisi meidät mukaan?

Entä jos joku, esimerkiksi mukana oleva NATO-maa, joutuu konfliktiin.  Olemmeko me automaattisesti mukana jos meillä on yhteiset aseet ja meidän hallussamme olevia yhteisiä aseita tarvitaan NATOn rintamalla.  Olisiko NATOn vihollisella silloin intressi esimerkiksi ennalta ehkäisevästi tuhota noita aseita täällä?

Toisaalta mitä ehdotus tarkoittaisi kustannusten osalta?  Ruotsi on purkanut armeijaansa, muut eivät ja Suomi jopa vahvistanut.  Joutuisimmeko maksamaan muiden aseita?

Koko ehdotus on syytä vähin mutta kohteliain äänin haudata.  Siihen liittyy niin paljon epäilyttäviä ja vaarallisia elementtejä.

P.s. Samaisessa DN:n jutussa kerrottiin, että Islannin ilmavalvontaa suunnitellaan jo.  Se siis on ruotsalaisministerien mukaan jo ilmeisesti päätetty.