Persuttimaista silmäpeliä

Tässä taannoin joku missiturhake Sarah Dzafce väänteli kaverilleen silmiään kuvaillessaan käyntiään "kiinalaisenkaa syömäs".  Kaverinsa jakoi kuvan someen ja homma lähti lapasistaan, jos oli tarkoituskaan sitä niissä pitää.  Sinällään missikutaleiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät anna aihetta niin paljon että vaivautuisin niistä kirjoittamaan ihan blogillista mutta nyt kun tämä jupakka on, kiitos perussuomalaisten, saanut paljon julkisuutta niin en malta olla avautumatta tästäkin.

Perussuomalaisia ilmeilijöitä:Kaisa Garedew,
Juho Eerola, Sebastian Tynkkynen

Missikonsepti ja tohina sen ympärillä on turhaa ja tarpeetonta puuhastelua. Alun perin Suomessa siihen haksahdettiin kun meitä epäiltiin maailmalla mongoleiksi ja piti päästä propagoimaan rotupuhtauttamme valkoisina eurooppalaisina. Niinpä Ester Toivoset ja Armi Kuuselat etunenässä meitä irvisteltiin maailmankartalle, ihan siinä missä juostiin, hiihdettiin ja heitettiin keihästä tervehenkisinä rotupuhtoina. Sellaisenaan siis misseilyn pitäisi jo olla taakse jäänyttä elämää - ja muutenkin.

Nyt kuitenkin asian teki mielenkiintoiseksi ja nosti ärsytyskynnyksen yläpuolelle perussuomalaiset kun moni heidän ihan näkyvistäkin politiikoista tarttui omiin silmäkulmiinsa.  Ilman heidän huomiotaan juttu olisi varmaan unohtunut samantien.  Toimillaan he osoittivat ja paljastivat, taas, ylenmääräisen rasisminsa ja myös tietämättömyytensä misseyden todellisesta tarkoituksesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka toki istuuhan "kiinalaisten killisilmien" pilkkaaminen heidän asenteidensa olentoon ja tasoon.

Ainakin MEP Sebastian Tynkkynen ja kansanedustajat Juho Eerola ja Kaisa Garedew syyllistyivät asiattomaan elehtimiseen. Monet muutkin ovat osoittaneet tukeaan rasistiselle ilmeilylle ja jotkut jopa muistakin puolueista.

Oman mielenkiitoisen lisänsä hölmöilylle on antanut sen Aasiassa, etenkin Kiinassa ja Japanissa sekä Etelä-Koreassa, saama huomio.  Siellä merkittävät poliitikot ovat ottaneet kantaa ja paheksuneet perussuomalaisten käytöstä.  Aasialaisilla onkin syytä paheksunnalleen.  Heitä on taas pyritty loukkaamaan elkeillä joiden olisi jo nyt luullut jääneen historiaan sillä olemme niin täällä lännessä jo itseämme sivistäneet ja oppineet sisäsiistejä käytöstapoja.  Mutta aina näyttää joistakin loukoista ryämivän perussuomalaisia särkemään senkin illusion.

Ja onpa törmäily huomattu lännenpänäkin, aina Ranskaa, Ruotsia j.n.e. myöten. Jotkut reagoijat muistavat myös ettei tämä ole Perussuomalaisten ensimmäinen rasismikohu.  Heillähän on takanaan Wilhelm Junnilan pesukarhuilut, Mari Rantasen siniset silmät, Teemu Keskisarjan useat puheet ynnä muuta, ynnä muuta.  Toilailuja ei ole estänyt edes Petteri Orpon jo kesällä -23 mainostama "selkeä paperi" kaikenlaista rasismia vastaan ja sen pohjalta jaetut koulutukset.

Oma lukunsa on että tämä ei jää vaikuttamatta n.s. "Suomi-kuvaan" eli maineeseemme maailmalla.  Ainakin jonkin aikaa tämä tullee jollakin tasolla näkymään esimerkiksi heidän ulkomaankauppaa koskeviin päätöksiinsä sekä muihin yhteyksiinsä.  Siinä ei pääministeri Orponkaan tekopyhät anteeksianelut auta.  Toivoa vain sopii että jotkut uudet muita koskevat kohut pian peittävät vanhat hälyt ja tulee uutta murehdittavaa.

On myös esitetty huolta että tämä antaa aseita käteen hybridivaikuttajille Kiinassa ja Venäjällä.  Se huoli lie kummunnut yleisestä ja kaikkeen ulottuvasta halusta räimiä inhokkeja ja syyttää heitä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.  Silti he eivät ole tehneet mitään vaan syyllisiä ovat perussuomalaiset.  He heittivät pa**aa tuulettimeen ja se sataa meidän niskaamme ihan aiheesta sillä emmehän ole estäneet perussuomalaisten älytöntä älämölöä.  Toivoa vain sopii että meihin vaikutetaan kaikin tavoin jotta lopetamme moisen rasismin.

Per viam: Oma lukunsa on mitä kaikkea tämän nostetun älämölön varjossa ja suojassa onkaan tehty.  Silmien venyttelyn sivussa meni irtisanomissuojan heikennykset, suurpetojen metsästysrajoitusten purku y.m. hallituksen kurjistamispolitiikan juonet läpi miltei huomaamatta.  Liekö ollut ihan tarkoituskin junailla homma näin nostattamalla kohu SOMEssa jostakin sopivan toissijaisesta.  Nyt siis missin ilmeily tuli kuin vastapallo potkupalloilijalle tai illallinen Manulle.

Kaikenkaikkiaan on syytä muistaa ettei rasismi lopu ennenkuin kuin se lopetetaan. Eikä sitä tee muut, se on  meidän tolkullisten ja tavallisten ihmisten tehtävä sekin ihan itse.

Menetetty mahdollisuus ja Suomi-kuva

Suomi ei tullut valituksi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.  Selitykset vaihtelevat ja niitä käytetään erilaisten poliittisten asioiden edistämiseksi.  Ulkopolitiikkamme toimien tulisi paremmin noudattaa puheitamme ja niiden suuntautua maailmanlaajuisesti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen. Silloin voisi rakentua kuva Suomesta joka kannattaa valita edustamaan muuta maailmaa.

Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.  Kumpaakin selitystä on, tietenkin, käytetty poliittisena lyömäaseena sisäisessä kesksutelussa NATO-jäsenyyden puolesta ja rahan syytämiseksi kansainvälisille pankeille.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) valitsi männäviikolla uusia vaihtuvia jäseniä turvallisuusneuvostoonsa.  Tyrkyllä ollut Suomi ei tullut valituksi ja sekös on kirvoittanut keskustelun syistä.

Päälimmäisiksi syiksi on nostettu, että emme halua kantaa vastuutamme EU:ssa ja rahoittaa rajoituksetta kansainvälisiä pankkeja emmekä ole riittävästi NATOttaneet itseämme.  Kumpikin näyttää tarkemmassa tarkastelussa kummalliselta sillä valintaa eivät tehneet EU eikä NATO.

Suhtautumisellamme eteläisen Euroopan kriisimaihin saattaa todella ollakin vaikutusta yhdessä kehitysavun leikkaamisen kanssa.  Afrikassa ja Etelä-Ameriikassa se saatetaan todella nähdä tylynä suhteutumisena köyhyyteen. Eikä nekemys kaukana totuudesta olekaan.  Porvarillinen eliittimme todella tylyttää köyhiä ja köyhdytettyjä miltei aina kun se on mahdollista.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistaminen.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia.

Virallisen NATO-jäsenyyden puuttuminen vaikka eliittimme näkisi meidän olevan vieläkin innokkaammin mukana NATOn agressioissa antaa toki kuvan epärehellisyydestä ja halusta peitellä tekemisiämme.  Mutta tuskin avoin jäsenyys olisi saanut YK:n jäsenmaiden suuren enemmiston kallistumaan Suomen puoleen ja Luxenburghin ensimmäistä turvallisuusneuvostopaikkaa vastaan.

Enemmän varmaankin on ollut vaikutusta toisaalta kehitysavun ja sen kohdemaiden määrän supistamisella.  Samaten edustustojen sulkeminen on saattanut antaa kuvaa, että täällä ei pidetä yhteyksiä EU:n ulkopuolelle tärkeänä.  

Oma syynsä voi olla myös aidon ja oikean rauhanturvaamisen vaihtuminen osallisuuteen.  Oikeaa rauhanturvaamistahan on rauhaturvaajien sijoittaminen aiemmin taistelleiden osapuolten väliin molempien osapuolten luvalla ja luottamuksella.  Ennenhän meidän haluttiin nähdä rauhanturvaamisen suurvaltana.  Nyt me olemme mukana NATOn ja USA:n miehitysjoukoissa Afganistanissa.  Tuosta kehityksestä voi vetää vain yhden johtopäätöksen eikä se ole rauhantahtoisuus.

Mikään noista edellämainituista ei rakenna mairittelvaa Suomi-kuvaa vaan päinvastoin, kuvaa maasta joka haluaa kuristaa ja kurjistaa tavallisten ihmisten elämää ovat he sitten alikehittyneissä maissa tai eteläisessä Euroopassa,  Samalla nähdään kuinka Suomi haluaa olla mukana erilaisissa agressioissa USA:n rinnalla ja vahtimassa sen kansallisia etuja.

Oma lukunsa selittelyissä on kummallinen halu syytellä muita.  Ovat kuulemma luvanneet ja sitten eivät äänestäneetkään, ketkut.  Siinä lienee taas tuttua kohteliasuuksien ottamista tosissaan.  Ilmeisesti ulkopoliittinen eliittimme ja toimittajat ovat asuneet niin vähän aikaa kalustetuissa huoneissa, että eivät ymmärrä diplomaattisen kohteliaisuuden pitävän sisällään kaikenlaista n.s. "small talk":ia jolla ei tarkoiteta sen enempää.  Samalla tavallahan tehtiin taannoin Paavo Lipposesta EU:n presidenttiä ja sitä aiemmin Max Jakobsonista YK:n pääsihteeriä ja niin monesta muusta ties mitä.  Molemmissa mainituissa tapauksissa henkilö oli sopimaton ja epäpätevä mutta ulkomaalaiset vastasivat kohteliaasti kun heiltä kannanottoja tivattiin.

Jos jatkossa haluamme tuollaisien valintojen kohdistuvan meihin, meidän politiikkamme käytännön toimien tulisi paremmin vastata puheita ja niiden suuntautua pois agressioiden lietsomisesta kohti rauhantahtoa, kriisien sovittelua ja ihmisten hyvinvointia. Eli meidän tulisi olla aidosti paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolella väkivaltaa ja ahnetta riistoa vastaan. Ja tärkeimpänä kaikesta meillä tulisi olla oikea kuva itsestämme eikä kuvitella, että ulkomailta katsottuna meidät nähdään sellaisina kuin me itse itsemme päiväunissamme näemme.