Sopimus miehityksestä

Nyt puolustusministeri Antti Häkkänen, seurassaan ulkoministeri Elina Valtonen, on käynyt allekirjoittamassa DCA-sopimuksen ("Defence Cooperation Agreement") USA:ssa sikäläisen ulkoministerin, Antony Blinken:n luona.

Sopimus on loogista jatkoa jo pitkään jatkumoon jolla meitä on ujutettu USAn etupiiriin, tukemaan omalta osaltamme sen geostrategisia imperatiiveja kuten Zbignew Brzezinski ne "The Grand Chessboard":ssaan esitteli.  Aikaisempia askeleita ovat olleet m.m. Rauhankumppanuus eli "Partnership in Peace" NATO:n kanssa, IsäntämaaMoU ja paljon muuta sekä NATO-jäsenyys.  Nyt DCA mahdollistaa maamme miehityksen USA:n tukikohdilla joita luvattiin sopimuksessa jo 15.

Jo aiemmin USA:n joukot ovat käyneet täällä harjoittelemassa. Ne ovat liki katkeamaton sarja erilaisia pyssyleikkejä erilaisilla USA:n liittokunnan kokoonpanoilla. Kaikista eivät ole edes "muistaneet" kertoa ulkopoliittisille johdollemme. Nyt meno vain yltynee kun USA:n armeijalle sallitaan sen omat muilta suljetut varuskunta-alueensa omine oikeuksineen ja lupineen, lainsäädäntöä myöten ja ilman, että heidän täytyisi edes maksaa vuokraa, veroja, tulleja t.m.s.  Sopimuksella annetaan miehityshallinnolle melkoisia oikeuksia mutta ei juurikaan velvollisuuksia, ei juuri edes velvollisuutta noudattaa Suomen lakeja.

*

Sopimus on loogista jatkoa jo pitkään jatkumoon jolla meitä on ujutettu USAn etupiiriin

 

*

Jos aiemmin valkoisten keisarillisen Saksan kanssa tekemä sopimus avusta Sisällissodassa vuonna -18 on vertautunut "kauttakulkusopimus 1.0:ksi" vaikka oli sisällöltään luovutti Suomen Saksan protektoraatiksi. Varsinainen kauttakulkusopimus eli "Kauttakulkusopimus 2.0" oli käytännössä miehityssopimus jolla Natsi-Saksan joukot tuotiin Suomeen muka "lomalaisina" vuonna -41 huokkäämään Neuvostoliittoon. Isäntämaa MoU:ta vuodelta -14 on sanottu "kauttakulkusopimus 3.0:ksi" ja se sisältikin eniten vain tilapäiseen oleskeluun liittyviä asioita. Nyt kun olemme jo NATOssa, meille tuodaan varsinainen miehityssopimus jossa ei enää leikitä eufemismeilla.

Pahinta sopimuksessa kuitenkin on kuinka se sitoo meidät entistä tiukemmin USA:n sotiin joita se on ollut innokas käymään koko olemassaolonsa ajan eikä loppua näy.  Meillä ei ole sanansijaa mihin sotiin täällä oleilevat joukot osallistuvat ja tekevät operaatioitaan.  Se altistaa meidät niiden kohtaamille vastatoimille ja olemme silloin maaleja ja joudumme USAn sotien osapuoleksi.  Eikä meiltä edes tarvitse kysyä.

Meidän eliittimme, ne "meidän nilkeiksi" Väinö Linnan alikersantti Yrjö Lahtisen suulla nimeämät, on siis tehnyt meille varsin raa'an ja katalan tempun.  Meitähän on jo vuosikymmeniä manipuloitu eli NATOtettu, välillä avoimemmin ja välillä peitellymmin. Nyt heidän ei tarvitse edes yrittää peitellä mitään kun maailmanpolitiikan mannerlaatat on väännetty suotuisaan konstellaatioon m.m. Ukrainassa.  Siellähän USA on ajanut samaa asiaa mutta hieman erilaisella proseduurilla kun piti vanha hallitus kaataa Euro-Maidan:n värivallankumouksella.  Täällä eliitti oli valmiiksi suotuisa.  Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö on ollut yksi tärkeimpiä toimijoita vaikka pitkään yrittikin julkisuudessa piilotella muka yleisen mielipiteen takana puhuen m.m. kansanäänestyksestä kunnes konjunktuurit olivat sopivat paljastaa korttinsa.  Samalla asialla toki oli jo aiemmin m.m. Martti Ahtisaarikin.

Ikuisena optimistina haluaisin vielä kuiten uskoa meillä olevan vielä aikaa irrottautua tästä kuoleman spiraalista ja irrottautua USA:n etupiiristä uskottavasti puolueetomaksi ja suurvaltaristiriitojen ulkopuolelle.

Si vis pacem para pacem,

aut certe evita bellum!        

NATO, NATO, NATO - tuo huuto on Suomessa suuri

Tänään 12/5 julkaistiin Tasavallan presidentin ja pääministerin allkekirjoittama julkilausuma presidentinkanslian nettisivuilla. Siitä he, valtiojohdon korkeimmat edustajat Sauli Niinistö jaSanna Marin, julistivat yhteistä tahtoaan NATO-täysjäsenyyteen nykyisen "liitännäisyyden" asemesta.

Tämä yksi askel on, tietenkin, vain yksi eikä mitenkään ratkaiseva jo pitkään jatkuneessa NATOtusprosessissa jossa USA:n etupiiriä laajennetaan kohti Venäjän rajoja, samaa jota juurta myös Ukrainan tilanne on.  Edellämainitusta kaksikostakin ensin mainittu on jo vuosikymmeniä ajanut sitä, milloin avoimemmin puolueensa Kansallisen kokoomuksen mukana  ja milloin peitellymmin ikäänkuin demokraattia esittäen. Suunta on ollut kuitenkin kokoajan selvä. Jälkimmäinen oli vielä muutama kuukausia sitten mieltä ettei hänen tällä pääministerikaudellaan. Lienee saanut sellaista "rakentavaa palautetta" ettei ole enää sen jälkeen potkinut aisojaan. 

Kaikenkaikkiaan prosessi on edennyt kuin juna suorilla kiskoilla. Tiellä ei ole suvaittu kiviä eikä männynkäpyjä vaan ne on peikotettu välittömästi "Putinin trolleiksi".  Jotkut kiimaisimmat ovat toki tuskastelleet ajoittain hitautta mutta nyt saatiin USA:n masinoimasta Ukrainan kriisin uudesta vaiheesta riittävästi vettä propagandamyllyyn. Jopa valtaosa nihkeistä ja nahkeista on saatu sen päälle rakennetulla propagandakampanjoinnilla myötämielisiksi.  Mahtavalla valtatiedonlevitteiden vyörytyksellä on saatu tosiasiat peitettyä ja näköalat sopiviksi.  Tämä vaihe tekee Antonio Gramsci:n käsityksen porvarillisesta hegemoniasta entistä ajankohtaisemmaksi: esimerkki kuinka kulttuurinen ja yhteiskunnallinen hegemonia on väline kun ajataan haluttuja päämääriä.  Tässä on käytetty porvarillisen hegemonian koko voimaa YLE/Uutisista äärimmäisen keskittyneeseen lehdistöön ja Ulkopoliittisien instituutin kaltaisiin mukatutkimuslaitoksiin. Etenkin on ullut huomattavaa kuinka yhteiskunnallisesti omistetun UPIn johtaja Mika Aaltola on kunnostautunut jokapaikan "puhuvana päänä" propagandaa levittämässä; jopa niin, että kiihkomielisimmät ovat leipomassa hänestä seuraavaa presidenttiä NATOttaja-Niinistön jälkeen. Ainakin hän on jo mielipidetiedusteluissa kymmenen kärjessä -listalla.

Nyt olemme prosessin vaiheessa jossa jäsenhakemuksen lähettämistä voitanee pitää lähestulkoon varamana. Se lähtenee ensiviikon maanantaina yhtä jalkaa toisen uhrin, Ruotsin kanssa.

Meidän rauhaa rakastavien ja tahtovien ei kuitenkaan kannattaisi vielä vielä luovuttaa sillä lopullinen niitti eli jäsensopimuksen ratifioinnit 30 nykyisten jäsenmaiden parlamenteissa ja Suomen  eduskunnassa ovat vielä kaukana edessäpäin. Aikaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan siis vielä on. Eikä sekään ole vielä vääjäämätön loppu vaan sen jälkeenkin voidaan vielä lähteä ajamaan eroa siitä vaikka vaikeaa onkin. Olisimme siinä todennäköisesti edelläkävijoitä.

#EiNATOlle, #RauhaaRajalle, #EiSotaa

Rauhanturvaamisen suurvallasta NATO-pukariksi?

Jo kahdeksan vuotta jatkuneen Ukrainan sodan uuden vaiheen, Venäjän hyökkäyksen takia näyttää NATOttajat löytäneen Suomessakin uuden vaihteen ja saavan jopa tuloksia aikaan, jos mielipidemittauksiin on uskominen.  Samaan aikaan eri tiedotusvälineet ja puolueetkin "ampuvat falangejaan suoriksi", jopa Vasemmistoliitto ja sen Kansan uutiset joihin muuten olen viime aikoina suhtautunut suopeasti.  Yleisenä tapana on on peikottaa NATOa vastustavat "Putinin trolleiksi" eikä sikis pitäisi käydä keskustelua eikä kuunnella eriäviä mielipiteitä vaan vain mennä sotaliittoon.

Kaikenlainen yksipuolinen ja kaksinaismoralistinen älämölö on saanut vallan.  Aseeksi fanaattisessa misorussismin puuskassa käyvät niin kissat kuin suomalaisten yritysten työpaikat unohtamatta alkoholia. Alko tosin unohtaa moraalipuuskutuksessaan myyvänsä m.m. Israelin laittomasti miehittämillä Golanin kukkuloilla valmistettua viintä.  Sen sijaan kukaan ei juurikaan tue Valko-Venäjällä liki Puolan rajaa käynnissä olevia neuvotteluja.  Kuinka onkaan sotakiimassa unohdettu halut rauhanturvaamisen ja -välittämisen suurvallaksi?

Samalla tilanteesta Ukrainassa ja sen ympärillä uutisoidaan valtatiedonlevitteissä äärimmäisen yksipuolisesti ja vain läntisestä näkökulmasta.  Se tarkoittaa m.m. uutisvirtaa käytännössä vain Kiovan Ukrainasta ja yksipuolista läntistä spekulointia sen pohjalta.  Toisen sotivan osapuolen ilmoitukset ovat väitteitä ja "disinformaatiota" kun toiset kertovat faktaa jota toistetaan likipitäen kyselemättä.  Vaikka toki kaikki tietävät sodan ensimmäisen uhrin olevan aina totuus.

Nykyistä tilannetta Ukrainassa voisi tarkastella myös USAn ja sen NATO-liitolaisten kyynisenä auksiliaarisotana Venäjää vastaan.  Siinä USA-laiset finanssikapitalistit ovat laitattaneet Washingtonin sodituttamaan ukrainalaisia Venäjää vastaan kuten muinaiset roomalaiset aikoinaan omia aksiliaarilegiooniaan.  Tarkoituksena on, että asemarkkinat vetäisivät ja etupiiri laajenee mutta omat varpaat säilyisivät kuivina. Ja käyhän markkinat.  Suomikin on jo päättämässä vähien rahojen tuhlaamisesta pyssyihin, armeijalla on niinsanotusti "piikki auki", eikä kukaan itke "kestävyysvajeesta" tai tulevien polvien kontolle laitettavista veloista, kuten muuten esim. sosiaaliturvan, terveydenhoidot, koulutuksen t.m.s. kanssa aina huudetaan.

Samalla lietsotaan käsittämätöntä hysteriaa Suomen asemasta NATOttamisen tukemiseksi.  valtatiedonlevitteissä juoksutetaan kaikenlaisia "asiantuntijoita" m.m. Ulkopoliittisesta instituutista (UPI) ja muualta mistä vain sopivia NATOttajia löytyy.   Venäjä on kuulemma hetimiten hyökkäämässä jollei mennä mukaan kriisihakuiseen sotaliittoon.  Oikeasti kuitenkin perusasetelmassa mikään ei ole muuttunut: Edelleenkin meillä on yli 1300 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa ja jos päästämme NATOn sinne, olemme pikemmin kuin huomaammekaan osallisena NATOn ja Venäjän välisessä vastakkainasettelussa. Siis entistä enemmän, syvemmällä ja tiukemmin kuin olemme jo nyt erilaisin "rauhankumppanuuksin(sic!), isäntämaapöytäkirjoin, kahdenvälisin sopimuksin (m.m. esim. USA, UK)  etc.  Tämän tilanteen luulisi pikeminkin hillitsevän NATO-haluja kuin kiihdyttävän niitä - jos siis rationaalisesti ajateltaisi.  Onhan nykyisessä Ukrainan kriisissäkin kyse pitkästä jatkumosta NATOn itälaajenemista, aina Neuvostoliiton hajottamisesta lähtien. "Not an inch to the east" kuten korkea-arvoiset läntiset poliittiset johtajat peliliikkeenään lupasivat DDR:a Liittotasavaltaan liitettäessä.

Kehitystä pitäisi siis viedä aivan päinvastaiseen suuntaan: erottaa meidät kaikista siteistä sotaliittoihin ja hakea statusta aidosti ja uskottavasti puolueettomana maana joka tarjoaa rauhanhakuisesti välitys- ja turvaamispalveluja *) muiden kriiseihin.

Motto: "Si vis pacem para pacem, aut certe evita bellum!"

---

*) "Rauhanturvaaminen" tarkoittaa oikeasti, että turvaajat menevät molempien aiemmin sotineiden osapuolten väliin molempien suostumuksella niiden lopetettua taistelut, esim. aseleposopimuksella.  Se perustuu aina riitapukareiden molemminpuoliseen sopimiseen turvaajien kanssa.  Ei siis niinkuin aikoinaan Koreassa, ent.Jugoslaviassa (esim. UNPROFOR ja UNCRO j.n.e.) tai Afganistanissa (UNAMA) vaan kuten esim. Kyproksessa (UNFICYP), Siinailla (UNEF II) ja Libanonissa (UNIFIL).  Toki rauhanturvaamisoperaatiot, vaikka ovatkin pääasiassa toteutettu YK:n toimesta käsin, eivät ole pelkästään sen yksityisomaisuutta vaan muutkin voivat keskenään niistä sopia (esim. Moldova, Pridnestrovia ja Venäjä tai Sakartvelo, Etelä-Ossetia ja Venäjä).

#EiNATOlle , #Rauha

Sotilaallinen liikkuvuus ja pysyvä rakenteellinen sotayhteistyö

Huomasin ohimennen UK-laisesta Morning Star -lehdestä uutisen kuinka USA, Kanada ja Norja on hyväksytty EU:n sotilaallisen liikkuvuuden ("Military Mobility") ohjelmaan.  Uteliaisuuteni heräsi mistä onkaan oikein kyse.  Taustalta löytyi NATOa, Lissabonin sopimusta, PESCO:a ja ties mitä. Osa tuttuja ja osa ihan outoja juttuja valtajulkisuudesta.

NATO ja Lissabon olivat tuttuja mutta mitä ovatkaan PESCO ja Military Mobility?  Eikun ottamaan selvää!

PESCO on lyhennys sanoista "Permanent Structured Cooperation" ja on EU:n kehikko sotilaallisen yhteistyön tiivistämiselle ja armeijoiden yhteensovittamiselle, yhteentoimivuudelle kuten hienosti sanotaan. Suomeksi siitä on käytetty nimeä "pysyvä rakenteellinen yhteistyö" (PRY). Se rakentaa EU:lle yhteistä armeijaa ja varmistaa sen osaksi USA:n johtamaa NATOa.  Mukana on 25 EU:n 27 jäsenvaltiosta.  Poissa taitavat olla vain Malta ja Tanska mutta ei tietenkään piskuinen ja luotettavuuttaan todistava Suomi.  Se korostaa erityisenä luonteenaan olevan laillisesti sitovat velvoitteet erotuksena muista lievemmistä yhteistyömuodoista. Samalla korostetaan NATOn asemaa.

"Military Mobility" (MM) on yksi PESCO:n projekteista.  Sen puitteissa kehitetään sotajoukkojen esteetöntä ja pidäkkeetöntä liikkumista koko EU:n alueella.  Aiemmin vain EU-laisille joukoille mutta nyt vapaasti liikkuteltaviksi laajennetaan myös muiden NATO-maiden armeijoita.  Jonkinlainen EU:n laajuinen "isäntämaa-MOU".

Tätä kaikkea on pusattu EU:n salaperäisissä kabineteissa ilman suurempaa julkisuutta.  Etenkin Suomessa "laillisia sitoumuksia" on edistetty kovin sammutetuin lyhdyin.  Eduskunnan asiakirjoista ne eivät näytä löytyvän kuin tiedonantoluonteisista yhteenvedoista ja toimintakertomuksista.  Liittymispäätösten varsinaista käsittelyä enkä päätöstä, esim. hallituksen esitys, laki liittymisestä t.m.s., en löytänyt sen enempää eduskunnan kuin Finlex:nkään asiakirjoista. Ilmeisesti liittyminen on hoidettu kuten "kauttakulkusopimus 3.0:ankin" (t.m.n. "isäntämaasopimus") jolloin Sauli Niinistön valvovien silmäin alla puolustusvoimain silloinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg allekirjoitti sopimuksen ilman eduskunnan käsittelyä ja tekele vain putkahti säädöskokoelmaan, pelkästään englanninkielisenä.

Valtajulkisuudelle PESCO ja sen projektit ovat sivulauseiden asioita ja sitäkin avoimemmin vain kun sen EU-laista aseteollisuutta kannustava puoli mainitaan esteenä syvemmälle sitoutumiselle USA:n juoniin. Muuten se jätetään merkittävyyteensä nähden kovin vähälle huomiolle. Tämäkään Morning Star:n paljastama laajennus näyttäisi menneen ihan ohi. Paljastaisihan laajempi asian avaaminen NATOttamisen ja muun läntisiin sotaliittoumiin sitouttamisen syvyyden ja monimuotoisuuden.  Herää epäilys, että valmistellaan askel askeleelta tilannetta jossa sitoumukset katsotaan niin laajoiksi ja syviksi ettei täysjäsenyyttä enää kannata piilotella ja sen saavat toteutetuksi pelkkänä ilmoitusasiana.

Olemmeko tässä nyt lisäksi liki niitä sitoumuksia jotka estävät hallitusta edes CoViD-pandemian kynsissä lipeämästä m.m. äärimmäisen kalliista hävittäjä- ja laivastohankkeista?  Kuin myös vakavasti keskustelemasta Afganistanin hyökkäys- ja miehityssotaan mukaanmenosta, sotaleikeistä NATOn kanssa, USA:n armeijasta harjoittelemassa Suomessa ja "näyttämässä lippuaan" itärajallamme j.n.e.?  Siis paljon pidemmällä kuin aikoinaan kun  paljastukset Paavo Lipposen intrigeistä Washintonissa säästivät meidät raa'alta hyökkäyssodalta Irak:in (n.s. Iran-gate)?  Onnistuisiko nykyään vastaava irrottautuminen sotaliittoumista?

Milloin:

a) suomalainen valtatiedonlevitteistö nostaa tälläisiä asioita ihan julkiseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun läpi ja puhki niitä analysoiden ja

b) päätökset tälläisistä asioista tehdään demokraattisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi piilottamatta niitä marginaaleihin ja alaviitteisiin?

Siis niin, että kansalaisilla on aito mahdollisuus arvioida mihin meitä ollaan sitouttamassa ja mitä seurauksia siitä on.  Eikä meitä vain laiteta tapahtuneiden asioiden eteen kantamaan niiden seurauksista vastuu, vaan pääsemme ihan itse demokraattisesti päättämään kohtalostamme?

Niinistön uudenvuodenpuhe

Presidentti Niinistö on pitänyt ensimmäisen uudenvuodenpuheensa.  Puhe oli parhaimmiltakin osiltaan heikko ja pahimmillaan jopa loukkaava.
 
Tasavallan uudenvuodenperinteiden mukaisesti Sauli Niinistö piti ensimmäisen uudenvuodenpuheensa presidenttinä.  Puhe oli osittain mitään sanomaton ja osittain jopa tökerö.

Niinistö puhui täyttä puppua ikäkehityksestä ja sen seurauksista.  Suomalaisten vanhenemisen valtavirta on kääntymässä.  Suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä ja eläköityvät ikäluokat pienenevät.  Samaan aikaan yhä useampi suurten ikäluokkien ihmisistä alkaa kuolla joten aika hoitaa tämänkin ongelman.  Mutta hänellä lienee taustanaan työnantajapiirien poliittiset vaatimukset eläkeiän nostamisesta.

Niinistön tulkinta EU-vuosistamme oli normaalia EU-hörhön propagandaa menestyksestä.  Se ei kestä alkeellisintakaan kriittistä tarkastelua kun juuri mitkään annetut lupaukset eivät ole pitäneet.

Samaten Niinistö nimitteli meitä yleensä ihan katteettomasti leperrellen oikeudentuntoisiksi.  Monet tavalliset kansalaiset sellaisia varmaankin ovat mutta hänen omat ahneet taustajoukkonsa Eteläranta 10:ssä naureskelivat huvittuneina.  Hehän itse ovat osoittaneet niin monasti oikeudettoman ahneutensa ja syyttäneet tavallisia ihmisiä huijareiksi ja laiskureiksi.

Samaan nimittelyyn ja loukkaavaan syyttelyyn syyllistyi myös Niinistö letkauksellaan oleskeluyhteiskunnasta.  Se oli katkeraa heikompiosaisten ja ja syrjäytettyjen solvaamista jollei hän tarkoittanut businessmies- ja naiskumppaneitaan.  Jos hänen tarkoituksensa oli osoittaa nuo sanat liike-elämän huipulle niin silloin hän sijoitti ne väärään puheeseen ja väärälle yleisölle.

Niinistö myös julisti tänäkin vuonna jatkettavan NATOttamista ja militarisoitumista.   Ilmeisesti tietäen, että kansalaisilta ei tule tukea niin hän kaipasikin vahvaa johtujuutta.

Viimeisenä niittinä oli vielä lälly ameriikkalaistyylinen uskonnollinen Jahven siunauksen toivotus.  Se oli täysin tarpeetonta uskonnon ja politiikan sotkemista pitkälti sekularisoituneessa maassa.  Toivottavasti seuraavat viisi vuotta kuluvat nopeasti ja saadan uudet puheenkirjoittajat ja uusi sen lukija.

Niinistön linja

Sauli Niinistö vähättelee edelleen NATO-operaatioihin osallistumista.  Suomen turvallisuuspolittinen peruslinja kuulemma sisältää sellaisen.  Kuka ja missä sellaisen linjan on hyväksynyt?

Sauli Niinistön mukaan "Suomen ja Ruotsin osallistuminen Nato-johtoiseen operaatioon ei merkitsisi mitään muutosta turvallisuuspolitiikan peruslinjaan!"  (lainaus YLEn uutisesta).

Niinistö ilmeisesti tarkoittaa, että  joku jossakin hyväksynyt Suomen turvallisuuspolittiseksi peruslinjaksi NATOn kanssa sotimisen ja mukaan menon NATOn sotilaallisiin operaatioihin. Minun käsittääkseni on hyväksytty pieniä yksittäisiä toimia joiden on selitetty olevan ihan muuta kuin NATOon sitoutumista.  Nyt sitten yht'äkkiä meillä onkin NATOttunut linja.   Kuka ja missä tälläisen linjan on hyväksynyt?

Valta osa suomalaisista kuitenkin taitaisi haluta rauhanomaisemman ja -tahtoisemman linjan.

NATOttamista Islannin taivaalla

Suomen osallistumisesta NATO-Islannin ilmavalvontaan näytetään jo päätetyn.  Prosessi on ollut kummallinen ja ihmisiä harhaanjohtava.  Lopputuloksen seurauksia ei olla ajateltu.  Miten saisimme demokratian toteutumaan?

Viimepäivien uutiskuohun ylimpänä keikkuu juttu NATO-kiimaisen eliittimme, höystettynä ulkoministeri Erkki Tuomiojalla, lupautumisesta lähettämään sotakoneita Islantiin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Carl Haglund esittävät ikään sovittuna asiana, että Suomi osallistuu NATO-maa Islannin ilmavalvontaan yhdessä NATO-maa Norjan ja NATOn ulkojäsenen Ruotsin kanssa lähettämällä muutaman sotakoneen, Hornetin, Islannin ympäristön valvontaan. Valvonta tarkoittanee Islannin ilmatilan valvontaa loukkauksilta ja lähiympäristön ilma- ja meriliikenteen seurantaa ja alusten tunnistamista NATOn ilma- ja merivalvonnan tapeisiin. Islannilla itsellään ei periaatteessa ole armeijaa eikä sillä ilmavoimia. Asiaa ajavat tuntuvat kovin hädissään peittelevän päätöstä harjoitukseksi ja pohjoismaiseksi yhteistyöksi.

Joutumisemme tähän jamaan on kummallinen mutta kuvaava kehityskulku. Ensin meille vakuutetaan, että emme ole lähestymässä NATOa vaan teemme vain tiivistyvää yhteistyötä. Sen jälkeen jokainen yksittäinen tiivistymisetoimi esitetään kulloinkin ihan joksikin muuksi, esimerkiksi tässä tapauksessa pohjoismaiseksi yhteistyöksi. Sillä ilmeisesti koetaan olevan niin hyvä kaiku kansalaisten silmissä ja korvissa, että sillä voi peitellä ihan mitä tahansa.

Seuraavaksi peiteltiin päätöksen sotilaallinen luonne vain harjoitteluksi ja viattomaksi lentelyksi ilman aseita tai ainakaan "kovia" ammuksia. Ei kuulemma ole sovittu mistään voimankäytöstä tyyliin "ei me mutta ne muut".

Ja varmemmaksi lopuksi selitetään, että yksityiskohdista ei vielä ole edes päätetty vaan vasta nyt aletaan NATOn kanssa sopia mitä meidän pitää tehdä.  Kuinka Niinistöt, Kataiset ja muut voivat vakuuttaa, että ihan normaalia eikä vaaraa?

Oma lukunsa on, miten hallitus ja presidentti ovat miettineen mitä sitten tapahtuu jos valvontalennolla oikeasti löytyy jotain valvottavaa? Tapahtuu joku kriisin puhkeaminen esimerkiksi ehkä mahdollisesti venäläisten kanssa? Mitä silloin tapahtuu omilla raukoilla rajoillamme ja vain sen takia, että ollaan sekoiltu NATOn kanssa? Välittääkö kukaan siitä, että kiltit suomalaiset ovat ilmoittaneet olevansa käyttämättä n.s. "voimaa" mutta muut ovat sitä käyttäneet? Uskooko kukaan?


NATOttajien selittelyihin liittyy monenmoista surkuhupaisaa n.s. ulostuloa.  Esimerkiksi kaikkien NATO-kiimakkojen äiti, sosia(a)lidemokraattinen EU-edustaja Liisa Jaakonsaari on julistanut viikonlopun paperisen Ilta-Sanomien mukaan yhtä aikaa, että Suomea ei liitetä tiiviimmin NATOon ja, että tiivis yhteistyö NATOn kanssa on selvää pässinlihaa ja virallinen linjamme.  Kumpaakohan Jaakonsaari ristiriitaisessa mielessään takoittaa?

Samaisessa jutussa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan, Perri Salolaisen/Kok suulla kerrotaan, että puolustusvoimissa on ollut jo vuosikausia pyrkimyksenä NATO-yhteensopivuus.  Salolainen ilmeisesti tahallaan unohtaa, että puolustusvoimilla ei saa olla mitään omia pyrkimyksiä vaan niiden takana pitää olla aina poliittisen tason päätökset.  Tässä tapauksessa sellaista ei ainakan demokraattisesti ole tehty.

Salolainen kummeksuu myös, että SDP on alkanut keskustella asiasta vasta sen jälkeen kun muut eli NATO-mielinen Kokoomuseliitti höystettynä ulkoministerillä on asiasta jo päättänyt.   Toivoa sopii, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Bäckmanin toive laajasta käsittelystä Eduskunnassa toteutuu.

Oma lukunsa on opposition toiminta.  Keskusta toimii kuten oppositiossa toimitaan eli vastustaa aikaisempia tekemisiään.  Edellisessä hallituksessa he olivat miltei yhtä kiihkeitä NATOttajia kuin Kokoomus tai heitä ennen ja nykyisin Demarit.   Kepulipotrukkien Seppo Kääriäisen ja Risto Volasen vuodatukset eivät siksi olekaan uskottavia.  PerSuista taas ei tiedä.  heidän "hörhöosastonsa" Tossavaiset ja kumppanit puhuvat lämpimikseen ihan mitä tahansa mutta Timo Soini tällä hetkellä on kuin se kuuluisa ku..pissa sukassa koska hän on aikaisemmin suhtautunut myötämielisesti NATOon.

Vasemmistoliitto ja Paavo Arhinmäki kaipaavat lisäselvityksiä ja jättivat "varauman".  Epäilen heidän asettavan priorisoinnissa kuitenkin lopulta hallituspaikkansa etusijalle ja lipeävän NATOttajien kelkkaan jollakin tekosyyllä.  Ruotsalaiset Haglundin johdolla ovat innolla mukana NATOttamassa ja kristilliset, oliko heillä joku kanta johonkin jossa ei voi lyödä Raamatulla päähän.   Ainoa ryhmä Eduskunnassa jonka kanta lienee selkeästi sama kuin suomalaisten valtaenemmistöllä, lienee Vasenryhmä eli Vassuleista erotetut Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrttiaho.  Heidän merkityksensä niin Eduskunnassa kuin valtajulkisuudessakin on marginaalinen.

 Julkiset valtatiedonvälitteet näyttävät valinneen selvästi jo puolensa.  Ne ovat NATOttajien eli rahan puolella.  Vain vaihtoehtoiset, ilman suurta julkisuusarvoa olevat ovat erimieltä.  Niiden viesti ei tavoita n.s. suurta yleisöä kun tiedonvälityksen valtavirran täyttää porvarilliset  tiedonlevitteet.  Siitä huolimatta valtaosa ihmisistä vastustaa Islannin kaltaisia operaatioita.  Mitenköhän tuo kanta saataisi vaikuttamaan demokraattisesti päättäjien päätöksiin ennenkuin on liian myöhäistä?
  

Kokkareiden kahdet valot

Presidentin ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan lausunnot NATO-asemastamme ovat ristiriitaisia. Kumpaan voimme luottaa?  Miten ihmisten NATO-vastaisuus saataisi näkymään myös ulkopolitiikan käytännön johtamisessa?

Ennenmuinoin kuvattiin harhauttavaa erilaisin mielipitein esiintymistä kaksilla valoilla ajamiseksi.  Sanonta kuvaa hyvin Kokoomuksen nykyistä NATO-poliittista linjaa.  Presidentti Sauli Niinistö/Kok julisti liittyen taannoiseen kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin puheeseen ja sen jälkeiseen Venäjän matkaansa presidentti Vladimir Vladimirovits Putinin luokse, että Venäjä tekee Suomea läheisempää yhteistyötä NATOn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen/Kok julistaa meidän olevan niin lähellä NATOa kuin vain ilman täysjäsenyyttä päästään. Kumpaa meidän on uskominen vai onko Venäjä jo ehtinyt sinne mihin suomalaiset NATOttajat niin kovasti ovat vuosikausia pyrkineet?

Voiko ulkopolitiikkamme olla noin ristiriitaista pelkästään pääministeripuolueen sisällä?  Voisiko pääministeri ja puoluejohtaja Jyrki Katainen itse kertoa mitä he oikein tarkoittavat?  Mistä löytyisi ne tutkivat journalistit jotka jättäisivät PerSuleiden hölmöilyjen kaivelun hetkeksi ja pistäisivät KOKkareet lujille ulkopolitiikastaan.

Muut horisevat jäsenyysoptioista ja antavat KOKkareiden viedä.  Edes ulkoministeri  Erkki Tuomioja/SDP ei rauhanmerkki rinnassaan saa poikkipuolista sanaa NATOttajien väliin.  Missä ovat VASsuleiden rauhantahtoiset kannanotot, puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikin ylittää uutiskynnyksen vain väistäessään jonkun korkeakultuurin pönötystilaisuuden.   Niinistön, Salolaisen ja Alexander Stubbin annetaan hallita keskustelua.  Tosin siitäkin huolimatta valtaosa suomalaisista edelleenkin vastustaa NATO-jäsenyyttä.  Näkyisipä se myös vaaliuurnilla, vaikkapa seuraavissa kunnallisvaaleissa. Vaikka ne eivät olekaan valtakunnan politiikkaa hoitavien valitsemista varten niin kuitenkin niiden tuloksista nähdään suuntaa kunnanvaltuustoja laajemmin.

Ystävyyttä aseilla

Syyrian ystäviksi itseään nimittävät ulkopuoliset maat aseistavat kapinallisia.  Kapinallisten hajanaisuus on "ystäville" ongelma.  Suomalaiset tahot toivovat niille yhtenäisyyttä jotta voitaisi mennä ilman huonoa omaatuntoa mukaan sisällissotaan.  Missä on puuttumattomuus toisten sisäisiin asioihin ja puolueeton rauhantahto?

N.s. Syyrian ystävät -ryhmä on koolla Pariisissa.  Kyseessä on USAn johtama ryhmä länsi- ja arabimaita jotka tähtäävät vallanvaihtoon Syyriassa.  Siellä on vallassa presidentti Bashar Al-Assadin johtama sikäläinen Ba'ath-puolue.    USAn hallinnon johdolla nämä n.s. ystävät yrittävät syöstä vallasta nykyisen hallinnon ja pystyttää itselleen mieluisamman tilalle.  Tarkoitus näyttäisi olevan jatkaa samaa mikä Libyassa näytti onnistuneen.

Nämä "ystävät"  katsovat parhaaksi hankkia jopa palkkasotilaita ystävyytensä takeeksi.  Uutiset tietävät kertoa, että ase- ja poliittisen avun lisäksi he ovat kasoneet parhaaksi lujittaa ystävyyttään maksamalla kapinoitsijoille palkkaa.

USAn aseapu on jo niin julkista, että brittiläiset konservatiivilehdetkään eivät sitä peittele, ei edes The Daily Telegraph Isossa Birtanniassa uutisoidessaan kapinallisten yhteyksistä ja Venäjän vastustustuksesta eikä USA-lainen The New Yor Times.  

Samaan aikaan ulkomisteri Hillary Clinton toimii USA:n hallinnon propagandistina julistamassa kuinka on niin väärin aseistaa toista osapuolta kun Venäjä yritti palauttaa aikanaan Neuvostoliiton toimittamia vanhoja helikoptereita huollon jälkeen takaisin Syyriaan.   Samalla kolme vanhaa helikopteria kasvoivat 33 uudeksi helikopteriksi Clintonin suussa.

Nyt MTV3:n uutisissa esitetyn Helena Petäistön raportin mukaan erilaisten kapinallisryhmien pitäisi yhdistyä jotta tavalliset syyrialaiset uskaltaisivat lähteä mukaan kapinaan.  Raportista on luettavissa, että tavalliset syyrialaiset eivät ole mukana kapinoimassa vaan nuo kapinallisjärjestöt: Syyrian kansallinen neuvosto (SNC), Vapaan Syyrian armeija (FSA), Syyrian muslimiveljeskunta j.n.e.  Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja on toivonut tiukempaa yhteistyötä kapinallistahojen välillä jotta ne saisivat uskottavuutta jonka jälkeen Suomikin voisi hänen mukaansa varauksetta heitä tukea.  Missä ovat ne ajat jolloin Suomessa oltiin niin tiukkoja muiden sisäisiin asioihin puuttumisesta?

Me olemme tottuneet pitämään Erkki Tuomiojaa rauhan ystävänä ja hän rauhanmerkkiä takkinsa rintapielessä.  Voisimme ilmeisesti yhdessä Tuomiojan kanssa luopua molemmista väärän kuvan antavista tavoista.

Onko tämäkin osa sitä politiikkaa jolla m.m. presidentti Sauli Niinistö julisti mentävän niin lähelle NATOa kuin päästään ilman jäsenyyttä tällä hallitus- ja presidenttikaudella.   Mitä sitoumuksia Suomen johto on USAlle antanut vai onko kyse siitä, että n.s. isot poikamme ja tyttömme tekevät mitä tahansa päästäkseen keekoilemaan valkoisen talon portaille vielä isompien tyttöjen ja poikien kanssa?  Ilmeisesti suuret aseostot sekä ilmavoimille että maavoimille eivät riitä vaan niitä pitää päästä myös liittolaisen rinalle käyttämäänkin.

Jos ystävät ovat tuollaisia niin mihin vihollisia tarvitaan?  Tuollaisia ystäviä ei haluaisi oikeasti pahimmalle inhokilleenkaan.

Meitä NATOtetaan, taas

Ilta-Sanomat on teettänyt haastattelututkimuksen NATO-mielipiteiden muutoksista kenraali Makarovin puheen jälkeen.  Muutokset ovat vähäisiä huolimatta tiedotusvälineiden yrityksistä vääristellä puhetta ja sen tarkoituksia.  Ihmisten pitäisi tutustua suoraan lähteisiin eikä luottaa tiedotusvälineisiin.

Sanoma-konsernin Ilta-Sanomat uutisoi tekemäänsä haastattelututkimusta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoisen puheen vaikutuksiin ihmisten NATO-kantoihin.  Tutkimuksesta on isompi juttu paperisessa viikonlopun lehdessä.  

Tutkimuksen mukaan pieni joukko on muuttanut mieltään NATO-myönteisemmäksi ja osa myös toiseen suuntaan.  Valtaosan mielipiteisiin puhe ei vaikuttanut mitenkään.  Kuulun itse valtaosaan sillä kantani on jo aiemmin ollut Suomen NATO-jäsenyyttä vastaan.  

Kuinkahan iso osa kantaansa NATO-myönteisemmiksi muuttaneista on ihan oikeasti lukenut tai kuullut puhetta?  Epäilen, että valtaosa on NATOttavien valtatiedottusvälineiden, m.l. Ilta-Sanomat itse, uutisoinnin varassa.  Se on ollut varsin yksipuolista ja Makarovin varsinaisen viestin hämärryttävää ja suorastaan vääristelevää.  Sen sijalle on nostettu itse puheen sisällöstä välittämätön itsepäisyyden osoittaminen.  Presidentti Sauli Niinistöstä/Kok  on suorastaan tehty sankaria kun hän mukamas läksytti kenraalia.  Itse asiassa hän yritti johtaa kenraalia harhaan väittämällä, että hallitusohjelman korulauseet mukamas olisivat Suomen ulkopoliittisen johdon linja.

Tutkimuksen sisällöstä käy kuitenkin ilmi, että ylivoimainen valta-osa suomalaisista edelleenkin ja vankasti vastustaa NATOa, toisinkuin valtaeliitti.  Ja pitemmällä ajanjaksolla vastustus on vain kasvanut. 

Varsin omituinen ovat varsinkin ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin/Kok käsitys.  Hänen mukaansa olemme päässeet irti kylmän sodan aikaisesta NATO-Venäjä -vastakkainasettelusta kun Makarov rintamalinjan toiselta puolelta nimen omaan todisti, että tuo vastakkainasettelu heidän välillään on olemassa.  Sitä paitsi mistä Stubb on saanut valtuudet puhua NATOn tai Venäjän nimissä kun emme ole kummankaan jäsen?  Samoin pääministeri ja puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok on kummallisilla jäljillä väittäessään e.m. haastattelututkimuksen tuloksista ihmisten "olevan kysymysmerkkeinä".  Oikeasti lähes puolet suomalaista k.o. haastattelun mukaan vastustaa NATOa ihan ilman kysymysmerkkejä.

Toivottavasti ihmiset katsovat noiden kataisten, stubbien korulauseiden läpi ja näkevät millä asialla he oikeasti ovat.  Sen jälkeen voisimme toivoa, että vaalituloksetkin alkaisivat heijastella oikeasti ihmisten käsityksiä.  Sitä ennen ihmisten pitäisi alkaa harjoittaa kriittistä medialukutaitoaan ja pyrkiä tietojen oikeille lähteille.  Hyvä alku olisi tuo Makarovin puhe alkuperäisessä asussaan ilman NATOttajien "tulkintoja".

Tiedonlevitteet piilottelevat NATOttajien paljastumista

Uutisointi kenraali Nikolai Makarovin puheesta on ollut tarkoitushakuista ja NATOttamista peittelevää.  NATOttajista, Niinistö etunenässä, on tehty sankareita.  Tiedonvälitys kaipaa luopumista kaksinaismoralismista.

En malta olla vieläkin puuttumatta kenraali Nikolai Jegorovits Makarovin taannoiseen puheeseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin.  Puhehan sinällään oli asiallinen ja harkitusti muotoiltu siältäen selkokielisiä analyysejä suomalaisesta ulko- ja puolustuspolitiikasta suhteessa NATOon.  Nyt tekee mieleni puuttua tiedotusvälineiden suhtautumiseen.   Toivoinhan niiltä tutkivan journalismin otetta Makarovin puheessaan esiin nostamiin kysymyksiin.

Lehdiston ja sähköisten tiedotusvälineiden ote ja asenne on ollut voittopuolisesti Makarovia ja hänen näkökulmiaan vähättelevä jollei jopa Makarovia ja Venäjän ulko- ja puolustuspolitiikkaa demonisoiva.  Samalla toimittajat ovat yrittäneet luoda mielikuvia suomettumisesta ja viitanneet jopa Jatkosodan jälkeisen Moskovan välirauhan aikaiseen valvontakomissioon.  Sen sijaan analyysiä siitä miten paljon Makarovin puheessa oikeasti oli perää ja mikä esille nostettujen teemojen merkitys on, ei ole näkynyt.  Ikäänkuin toimittajat eivät olisi puheen sisältöön tutustuneetkaan.

Mainio esimerkki oli tiedonlevityksestään palkitun toimittaja Arja Paanasen juttu 9/6 -12 paperisessa Ilta-Sanomissa otsikolla "Niinistö ei nöyristellyt".  Siinä Paananen on onnistunut keräämään yhteen juttuun miltei kaikki Makarov-kirjoittelun iljettävimmät puolet: NATOttajien sankaroimisen, Makarovin puheiden muodottomiksi vääntelyn ja ohi aiheen kirjoittamisen.  Tapana kun näyttää olevan nähdä NATO ja NATOttajat sankareina ja uhreina kun taas heidän kanssaan erimieltä olevat ovat silkkaa pahuuttaan väärässä käyttäen holtittomasti liioittelevia kielikuvia.

Jutussa kuvataan Niinistö jämeränä suomalaisena sankarina joka ei ry**ää kavahda kun toimittajille oli järjestetty spektaakkeli Niinistön keskustelun avauksesta.  Sen jälkeen Paananen kertoi venäläisten sortuvan puolitotuuksiin ja jatkaa itse täydellä valheella: Makarov olisi puheessaan muka virheellisesti väittänyt suomalaisten harjoittavan sotilaallista yhteistyötä Georgian (oik. Sakartvelo) kanssa.  Oikeasti Suomi tuolloisen ulkomisteri Alexander Stubbin/Kok johdolla tuomitsi Venäjän Sakartvelon aloittamasta agressiosta ja osallistui ETYJ:n (OSCE) tuolloisena puheenjohtajamaana toimiin Venäjää vastaan.  Samaan aikaan Suomi on Sakartvelon kanssa yhdessä USAn apurina Afganistanin miehityssodassa.  Lopuksi Paananen jäi odottamaan Venäjän presidentiltä Vladimir Vladimirovits Putinilta pahoittelua tapahtuneesta.  

Yleisenä viestinä tuntuu olevan, niin Niinistöllä kuin e.m. keltaisella bulevardilehdelläkin, että mitään uhkaa Venäjää vastaan ei ole eikä varsinkaan kun Suomi tekee yhteistyötä sen kanssa.  Varmimmaksi vakuudeksi Ilta-Sanomissa on pari sivua Paanasen jutun jälkeen heidän lauantaisen PS-osionsa pääjuttuna "Miksi Venäjä varustautuu".  Sen kuvituksena on Miltei koko aukeaman kokoisena kaksi karttaa jotka on kuvitetty toisiaan vastassa olevin asein ja armeijoin.   Laajemmassa koko Euroopan kattavassa on toisella puolella punaisella Venäjä ja toisella puolella NATO Suomi mukanaan.   Aseet ja armeijat on laitettu vastakkain osoittamaan toinen toisiaan.  Toisessa, pienemmässä esitellään Suomea ja Venäjän raja-alueita.  Siinä jopa Pohjoisella jäämerellä oleva pohjoinen laivasto olisi Suomea vastaan.

Toisena yleisenä viestinä tuntuu olevan, että me Suomessa teemme omat ratkaisumme emmekä anna muiden niihin puuttua.  Tässä valossa Makarovin puhe on nähty puuttumisena.  Mutta NATO-laisilta politiikoilta USAn varapresidentistä NATO-norjalaisiin "rauhan"tutkijoihin ovat vain "asiantuntijoita" jota eivät meidän asioihimme puutu eikä meitä neuvo? Kas kun pääministeri ja NATO-myönteisimmän puolueen  puheenjohtaja Jyrki Katainen/Kok ei sanonut varapresidentti Joseph "Joe" Bidenille, että Suomi päättää ihan itse asioistaan?  Kukaan ei ole sanonut Ruotsin ulkopoliittisen instituutin (Utrikespolitiska institutet) johtajalle, Atlantin neuvoston (Atlantic Council) strategiselle neuvonantajalle, Viron armeijan puolustuskorkeakoulun (BALTDEFCOL) vierailevalle luennoitsijalle j.n.e. Tomas Riesille, että älä puutu meidän asioihimme.

Koskahan pääsemme siihen, että meidän alati valppailla toimittajillamme on saman normit ja standardit joka suuntaan eikä omat tai työnantajan mieltymykset ratkaise mitä sääntöjä johtopäätösten teossa käytetään.    En toki tarkoita, etteikö toimittajilla ja lehtien omistajatahoilla saisi olla mielipiteitä käsiteltävistä asioista ja ne näkyä myös avoimesti tuotoksissa.  Toki niin mutta olisi toivottavaa, että vältettäisi kaksinaismoralismia ja arvioitaisi asioita samoin säännöin joka suuntaan.

Niinistö paljaana

Niinistö peittelee Suomen poliittisen johdon käytännön NATOon vieviä toimia syyttelemällä toisenlaisen tiedon esittäjiä. Olemmeko jo vaarallisen pitkällä kun ulkomaalaiset vieraat eivät halua piilottaa viestiään diplomatiaan? Tiedotusvälineet eivät pyri selvittämään tapahtumien kulkuja eikä taustoja vaan osallistuvat peittelyyn.  Tutkivalle journalismille olisi kuitenkin tilaus selvittää.
  
Presidentti  Sauli Niinistö/Kok  on avautunut tavattuaan Venäjän armeijan komentajan kenraali  Nikolai Jegorovits Makarovin.  Hänen mukaansa Makarovin arviot perustuvat väärään analyysiin. Niinistön mukaan Makarovin olisi pitänyt lukea ulko- ja puolustuspoliittinen Suomen linja hallitusohjelmasta, selonteosta tai Niinistön omista haastatteluista. Nuo kaikki julistavat samaa liturgiaa sotilaallisesti liitoutumattomasta Suomesta ja yhteistyöstä NATOn kanssa sekä pyrkimuksestä kaikkeen hyvään ja kauniiseen.


Makarov lienee, ainakin luettelemistaan esimerkeistä päätellen, kuitenkin ilmaissut Venäjän sotilasjohdon huolen tekojen ja sanojen ristiriidasta.  Toisaalta julistetaan yhdeksää hyvää ja kahdeksaa kaunista mutta käytännön toimet harjoituksineen, Afganistanin sotineen ja sotkeutumisine Islannin ilmatilaan, puhuvat ihan toista.  Niillä meitä käytännössä NATOtetaan koko ajan pikku hiljaa lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes jäsenyys vain todetaan läpihuutojuttuna.  Silloin meitä vaalikarjaa taas valistetaan, että nämä jututhan päätettiin jo aikaisemmin.


Uutena esimerkkinä olemme saaneet uutisista lukea kuinka Vihreiden barettien nimellä kulkevat USAn armeijan erikoisjoukot ovat harjoittelemassa täällä.  Täysin normaalia eikä ole muutos Suomen linjaan j.n.e. menee virallinen "totuus" tässäkin asiassa.  Mutta oikeasti taas pieni askel johon puuttuminen sivuutetaan mukamas pirujen maalaamisena seinälle ja turhien peikkojen näkemisenä ja muulla vähättelyllä.


Niinistö ei siis ole ymmärtänyt tai ilmeisesti pikemminkin ei halua kertoa ymmärtäneensä mistä tässä on kyse.  Toki on ymmärrettävää, että Niinistön kaltainen NATOttaja ei halua tunnustaa mitä on tekemässä ja mihin meitä suomalaisia viemessä.  Silloinhan omia aikomuksia pitää peitellä haukkumalla toisenlaista tietoa tuovia väärässäolijoiksi. Makarov tuli luennollaan siis paljastaneeksi Niinistön ikäänkuin housut kintuissa ja nyt Niinistö yrittää hädissään syytellä paljastajaa väärintulkitsijaksi ja siten väärien tietojen levittäjäksi.  Kuitenkin Niinistö on yksi niistä jotka jotka ovat tässä jääneet kiinni.  Hän on niitä joiden toimet on taas kerran paljastettu mutta tällä kertaa ulkomaiselta arvovaltaiselta taholta ilman turhia diplomaattisia koristeluja.  Yleensä ulkomaalaiset korkeat vieraat koristelevat viestinsä diplomaattisen kielenkäytön koukeroihin.  Onko meidän oltava huolestuneita siitä, että Makarov ei niin tehnyt?  Onko tilanne jo niin paha?  Onko ulko- ja puolustuspoliittinen johtomme meille vaarallisissa käsissä?   Voimmeko vielä korjata tilanteemme? 


Tiedotusvälineiden rooli


Toivottavasti edes meidän alati valppaat tiedotusvälineemme analysoivat Niinistön ja muiden  NATOttajien puheet niin puhki, että taka-ajatukset ja perimmäiset tarkoitusperät tulevat esiin.  Tutkiville journalisteille olisikin tässä, taas, mitä oivallisin tilaisuus profiloitua todellisiksi vallan vahtikoiriksi.  Pelkään vain, että he ovat pelkkiä sylihauveleita jotka korvan takaa rapsuttamalla saa hyristämään tyytyväisyyttä omistajilleen.  Ja jos joku sattumoisin poikkeaa opetetusta niin hän saa kulkea sellaisen agilityradan, että taas osaa kiltin hauvan temput.  


Esimerkiksi  YLEn Jarno Virtanen voi odottaa jotakin erityiskiitosta tiedonvälityksen nopeudesta kun hän kiirehti jutullaan armeijan sotaharjoituksista kumoamaan Makarovin viestiä.  Hän kuitenkin "unohti" jutustaan kvalitatiivisen puolen kirjatessaan karttaansa vain kvantitatiiveja ja niitäkin vain yhdeltä armeijan puolustushaaralta.  Olisi myös mielenkiintoista tietää millaista lähdekritiikkiä hän harjoitti vai onko Armeijan tiedotuksen viesti mennyt sellaisenaan läpi uutiskanavaan.   Toki onhan tietysti syytä jo lähtökohtaisesti lukea ja kuunnella kriittisesti YLEä valtiojohdon tekemisiä käsiteltäessä.  Olemmehan kaukana n.s. informatiivisen yleisradiotoiminnan ajoista.


----
Lisäys 7/6 -12 klo 15.15


Näyttääpä siltä, että NATOttajat ovat tehneet kovin omavaltaisia ja tarkoitushaluisia tulkintoja varsin asiallisesta ja tasapainoisesti harkitusta Makarovin puheesta.  Kiitokset YLElle, että julkaisi koko puheen tekstin suomennettuna uutissivuillaan.  Sen luettuani käsitykseni Niinistön, Wallinin ja Tuomiojan sekä muiden tulkinnoista on entistä ällistyneempi ja pettyneempi.  En olisi uskonut, että NATOttajamme ovat noin tuskaisia vääntäessään suojaustaan peittämään tekosiaan sillä niin viileän asiallinen tuo puhe on.  Erityisen pettynyt olen Tuomiojaan jonka olen kuvitellut olevan sentään vielä jotenkin asiallisella kannalla.

NATOttamisesta uskottavaan turvallisuuteen

Venäjän asevoimien komentaja varoittaa Suomen NATO-jäsenyydestä.  Varoitus kannattaa otta vakavasti ja arvioida NATOttamisen seurauksia sen kannalta.  Turvallisuuden tärkein tekijä on puheiden uskottavuus.


Venäläiskenraali ja sikäläisten asevoimien päällikkö Nikolai Jegorovits Makarov on käynyt Suomessa pitämässä esitelmän Helsingin yliopistolla.  Siinä hän  on kertonut miltä Suomen ja NATOn suhteet vaikuttavat Venäjältä katseltuna.


On tietenkin totta, minkä Makarovkin huomautti, että Suomi tekee itse omat ratkaisunsa suhteistaan NATOon.  Olisi kuitenkin hyvä ennen päätöksiä arvioida miltä asia näyttää eri suunnista ulkopuolelta katsottuna.  Se mikä saattaisi näyttää kivalta Kokoomuksen tai RKP:n puoluetoimistosta katsottuna, ei välttämättä ole sitä muualta katseltuna.


Emme voi emmekä saa jättää huomioimatta sitä, miltä tekemisemme ja tekemättä jättämisemme näyttävät ulkoa päin.  On hyvin tärkeää, että tekemisistämme ulospäin näkyvä kuva vastaa sitä mitä tehdään ja mitä tavoitellaan.  Jos siis aidosti tavoittelemme omaa turvallisuuttamme, olisi suunnaton ja vaarallinen virhe tehdä jotain jonka joku muu kokee uhkaksi. 


Venäjällä näytetään nähtävän, että NATO on sille vastakkainen voimatekijä.  Niin siitä huolimatta, että osapuolten välillä on yhteyksiä ja yhteistoimintaakin, jota diplomaattisesti puhuttaessa tulee tietenkin hyvän reettorin kehaista.  Vastakkaisuudesta johtuen Suomen lähestyminen tuota tunnistettua vastustajaa on, tietenkin, uhkatekijä.  1300 kilometriä yhteistä rajaa vastustajan kanssa on aina sotavoimille ja niiden johtajille uhka jos sitä vertaa vastaavaan rajaan neutraalin tai jopa ystävällismielisen kumppanin kanssa.  Tälläinen suhtautuminen ja siihen varautuminen pitää pitää kirkkaana mielessä kun päätöksiä liittoutumisesta tehdään.


Puolustusministeri Stefan Wallin/RKP on kommentoinut juttua vain sanan- ja mielipiteenvapauden merkeissä.  Ilmeisesti hän ei katso tarvitsevansa kommentoida sisältöjä kun asia ei suoraan kosketa ruotsalaisten oikeuksia Suomessa.  Puolustusministerin pesti taitaa edelleenkin olla Suomen hallituksessa vihoviimeinen jakojäännös.   


Ulkoministeri Erkki Tuomioja/SDP taas spekuloi Makarovin puhuneen omissa nimissään eikä Venäjän korkeimman johdon.  Hänkin, vaikka on kertaluokkaa vakavammin otettava poliitikko kuin Wallin,  siis ohittaa asian ytimen eli tarpeen arvioida miltä meidän politiikkamme näyttäytyy muualta katsottuna.  Toisaalta Tuomiojan käsitys, että Suomen ja NATOn yhteistyö ei ole uhka kenellekään, on yksisilmäisyydessään ja naiviudessaan pöyristyttävä, ellei bulevardilehtien muoti-ilmaisua käyttäen tyrmistyttävä. Eikö Tuomioja oikeasti näe, että liittymällä toisen kokemaan ja nimeltä mainitsemaan uhkaan, on osa tuota uhkaa?  En haluaisi uskoa, että Tuomioja on oikeasti noin ymmärtämätön vaan hän yrittää peitellä NATOttamisen kannalta kiusallista paljastumista.   


Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö ja presidentti Sauli Niinistö/Kok taas varoittaa olemaan hermostumatta.  Sinällään Niinistö sentään tunnistaa, että Makarov puhuu nimen omaan Venäjän armeijan huolenaiheista.  Niinistö sanoi myös, että Makarovin puheet anatavat syyn harkita puolustusratkaisujamme.  Toivottavasti Niinistö ei harkinnassaan päädy puolueensa perinneratkaisuihin eli "rautaa rajalle".


Toivon, että tämä tuulahdus Venäjän armeijan johdosta saa päättävät tahomme oikeasti miettimään miltä ulkopoliittiset toimen näyttävät muualtapäin katsottuna.  Muuten pahimmassa tapauksessa törmätään epäuskottavuuden kauheisiin seurauksiin ihan samalla tavalla kuin 1930-luvun lopulla kun teot ja puheet eivät vastanneet toisiaan.  Tälläiset asiat ja näköalat kannatta pitää kirkkaasti mielessä kun esimerkiksi mietitään miten vastataan Islannin ilmavalvontaan osallistumiseen.  Miten Venäjä esimerkiksi suhtautuisi Suomen alueeseen jos se katsoo Islannin ilmatilan valvonnan estävän sen kansainvälisin sopimuksin taattua vapaata liikkumista Atlantilla.  Toivottavasti Makarov siis avasi NATOttajien silmiä edes vähän näkemään mitkä heidän toimiensa seuraukset voivat olla.

NATOttajat vauhdissa - "zum Bunde"

 Suomen ulkopoliittinen johto on sitomassa Suomea jälleen tiukemmin NATOon.  Suomea kaavaillaan liitettäväksi Islannin ilmapuolustukseen.  Ollaanko meille hankkimassa uusia sotasyyllisiä?

 

Viime aikoina on keskustelu kovasti suomalaisen valtiojohdon halusta saada suomalaiset hävittäjät Islannin taivaalle.  Presidentti Sauli Niinistö, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusministeri Stefan Wallin olivat juuri Chicagossa, USAssa NATO-kokouksessa jonka yhteydessä tämäkin asia tuli esille.  Se ei tosin liene ollut k.o. kokouksen asialistalla mutta Islannin pyyntö tuli sopivaan aikaan yhdistää nämä kaksi NATOtusta.

Suomenmaa-lehden mukaan Niinistö rajaisi suomalaisten osuuden venäläisten koneiden tunnistamiseen.  Vihollinenkin on NATO-maa Islannille jo siis tiedossa.

Mitäköhän Niinistö ja koneiden lentelyä johtavat tekisivät kun oikeasti tunnistettavaa alkaisi Islannin ilmatilaan tulla ja tositarkoituksella?  Muistaisivatko operatiivisessa vastuussa olevat NATO-komentajat Niinistön toiveen?  Välittäisivätkö viholliskoneiden lentäjät, tulevat ne mistä ilmansuunnasta tahansa, Niinistön toiveista ja erottelisivat vastapuolta?  Entä miten vihollinen suhtautuisi Suomen maaperään jos sillä olisi vastassaan suomalaisia lentokoneita Islannissa?  Oltaisiko sielläkin "erillissodassa" vai "im bunde"?

Toisaalta Niinistöltä ja kumppaneilta näyttää unohtuvan aikaisemmat lupaukset kovin herkästi.  Aikoinaan kun Hornetteja hankittiin, pyhästi eduskuntaa myöten luvattiin, että ne eivät ole tarkoitettu operaatioihin ulkomailla vaan kotimaan puolustukseen.  Samoin aikoinaan Thorvald Stoltenbergin raportin ilmestyttyä 2009 Eduskunnan puolustusvaliokunta linjasi, että Suomi ei voi osallistua tuollaiseen.  Nyt kehitys on siitäkin Niinistön mukaan kehittynyt vaikka linjaukset eivät kuulemma ole muuttuneet.

Miksiköhän linjaukset muuttuvat aina silloin kun siitä ei kansalaisille kerrota ja sitten kun toiminta muuttuu, linjaukset ei muutu.  Oikeasti meitä näytetään askel askeleelta hivutettavan kohti sotilaallista liittoutumista joka väistämättä johtaa myös sotimiseen eli NATOtetaan.  Mutta eihän sotimisessakaan linjaus muutu kun mehän olemme jo sotimassa Afganistanissa.  Mistä syystä yleensä näissä sotimis- ja liittoutumisasioissa puolustuspuheet osoittautuvat aina aikaamyöten perättömiksi ja pahimmat ennakoinnit liiankin optimistisiksi.  Ja ulkoministeri Tuomiojakin komppaa NATOttajia toteamalla Chicagon kokouksen edistävän Suomen mukanaoloa NATOssa.

Oikeasti meidän tavallisten suomalaisten taatiaisten kannalta aito ja tunnustettu puolueettomuus olisi ainoa keino pyrkiä pysyttelemään seuraavien sotilaallisten kriisien ulkopuolella.  Se vaatisi täydellistä irroittautumista nykyisestä NATO-kumppanuudesta ja poistuminen kaikista sellaisista operaatioista joissa ei olla puhtaasti ja ahtaassa merkityksessä rauhaa turvaamassa. 

Ovatko Niinistö, Tuomioja ja Wallin seuraavat sotasyyllisemme?  Heilleköedellisten rehabilitointiyrityksillä ollaan tekemässä tilaa?  Pitäisikö meidän varautua lainsäädännöllä jo nyt jotta heitä ei pestäisi puhtaaksi juristerisella kikkailulla kuten heidän edeltäjiään II Maailmansodan ajalta. 

--- Si vis pacem, para pacem ---

P.s. Oma mielenkiintoinen piirteensä on, että Suomen Chicago-delegaation kaksi ensinmainittua jäsentä kyllä omilla sivuillaan jotenkin kirjoittavat ja ottavat kansaa tärkeään NATO-asiaan mutta puolustusministeri ei mitenkään vaikka sota-asioiden kuuluisi erityisesti kuuluvan hänen toimialaansa.

Niinistö(ä) natottaa

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö on avautunut YLEn Ykkösaamu-haastatteluohjelmassa NATO-suhteestaan.  Sen hän on tehnyt tavanomaiseen perimmäisiään salailevaan tyyliinsä.

Ensiksi Niinistö mukamas ihmettelee NATOlla pelottelua.  Tuskinpa hän sitä oikeasti ihmettelee sillä hänkin varmaan tajuaa, että sodan uhkasta ei voi kertoa sodan uhkan seurauksista eli sodasta kertomatta.  Ja se on kertomista pelottavasta sodasta.  Mutat niinistön mielestä sodan uhkasta ei saisi kertoa vaikka sellainen NATOn kautta todella uhkaa.

Niinistö väittää NATOn tulevan vastaan kun "eurooppalaisen yhteistyön tie on kuljettu loppuun".  Mitä hän oikeastaan tuolla atrkoittaa?  Minun käsittääkseni sitä, että olisi mukamas jotenkin väistämätöntä, että menisimme entistä tiiviimmin mukaan USAn ja sen liittolaisten sotaseikkailuihin mukaan ja sitten jossakin vaiheessa emme pääsisi niihin syvemmälle kuin menemällä jäseneksi NATOon.  Mistä tälläinen luonnonlaki on saanut alkunsa?  Se ei voi olla peräisin kuin NATO-kiimakkojen omista mielikuvista ja etupyyteistä.  

Oikeasti meidän turvallisuutemme taataan parhaiten pysyttelemällä suurvaltaristiriitojen ulkopuolella kuten aikoinaan asia kirkkaasti YYA-sopimuksen johdannossa todettiin.  Käytännössä se tarkoittaa uskottavaa liittoutumattomuutta joka suuntaan ja aktiivista mutta neutraalia rauhanvälittäjän roolia maailmalla.  Silloin luontevia toimintaympäristöjä ovat YK ja sen alajärjestöt sekä taloudessa EU-ympyröitä laajempi, myös alikehittyneiden maiden edut huomioiva yhteistyö.

P.s. Natottaa-sana on mielenkiintoisella tavalla kaksimerkityksinen.  Toisaalta sillä voi tarkoittaa NATOn tyrkyttämistä ja meidän sitomista entistä tiiviimmin siihen.  Toisaalta sen voisi tulkita myös henkilökohtaisiksi kiintymyksen tunteiksi NATOa kohtaan.  Eli otsikon voi tulkita kahdella tavalla: Toisaalta Niinistö natottaa meitä eli ajaa meitä sotaliittoon sen kanssa ja toisaalta itseään Niinistöä natottaa kun kun NATO vetää häntä puoleensa kuin ryyppy janoista. Eli Niinistön ja NATOn suhde on veto- ja työntövoimainen molempiinsuuntainen.  Kumpa hän vain jättäisi sen henkilökohtaiseksi ongelmakseen eikä tyrkyttäisi sitä meille muille. 

Ceterum censeo: Presidentinvaaleissa on oltava mahdollisuus äänestää kaikka ehdokkaita vastaan. 
Tiedossa olevien presidenttiehdokkaiden joukko näyttää sellaiselta, että tarvitsen jo ensimmäiselle kierrokselle mahdollisuuden äänestää kaikkia vastaan.  Muuten on pakko piirtää kirkkkovene. 

Viron eliitti opetusretkellä

Tämän aamuinen paperinen Helsingin Sanomat tietää kertoa kuinka CIA:n ex-propaganda-agentti ja nykyinen Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kerallaan apurinsa päätoimittaja ja VT Iivi Anna Masso ovat käyneet Suomessa kertomassa miten Virosta ja virolaisesta hallitsevasta eliitistä pitää ja miten ei saa kertoa.

Täällä on kuulemma, m.l. Helsingin Sanomat, harjoitettu kerrassaan luvatonta sananvapautta kun on rohjettu arvostella virolaisten touhuja. 

Virossa hallitsevan eliitin meno on äitynyt sellaiseksi, että jopa ideologisesti ja NATOllisesti samoin ajatteleva Aatos Erkko näyttää haluavan tehdä pesäeroa hiuksenhienolla kritiikillä lehdissään.  Oikeastihan Viron johtavat tahot, m.m. Res Publica- ja Isänmaa -puolueiden liitto ja sosiaalidemokraatteja*) edustava Ilves sekä muut, ajavat maailmankatsomuksellisesti ja käytännön politiikassa ihan samoja asioita kuin liberaalina itseään pitävä Erkko.  Molemmat tahot kannattavat talousliberaalia kapitalismia ja erityisesti NATOn ylivaltaa.  Viron eliitti on vienyt Viron kaikkiin mahdollisiin NATOn sotiin ja Erkko lehtineen on tämän maan kovimpien NATOttajien kärkijoukoissa.  Se onkin ilmeisesti kaikkein tiukin yhteinen side heidän välillään.

Helsingin Sanomien Viro-arvostelua koskeva juttu näyttää olevan vain paperilehdessä.  Netissä oleva on toisenlainen ja siellä vain kevyesti viitataan paperisen juttuun.  Sordino on siis päällä vielä Erkollakin aateveljiä arvostellessaan.

Erityisen tökeröksi Ilveksen ja Masson opetusretken tekee, että Viron eliitti on niin kärkkäästi kehumassa omaa Viron "vapautustaan", arvostelemassa heille epämieluisia tahoja ja mukana riekkumassa muualla USAn pikku apurina.  Heille siis sopii sananvapaus heidän itsensä kaltaisille mutta heidän arvostelemisensa onkin heille jo ihan eri juttu.  Natsit saavat riekkua Sinimäellä mutta jos joku täällä uskaltaa kirjoittaa jotakin edes hieman poikkipuolista esimerkiksi virolaisista rikollisista, niin sananvapaus saa jäädä unholaan.  Joku saattaisi kutsua tuollaista kaksinaismoralismiksi mutta heille se on vain heidän käsityksensä vapaudesta: vapautta heille mutta ei erimeiltä oleville.

Olisikohan paikallaan alkaa nähdä virolainen todellisuus ja politiikka aidosti eikä vain russofobismin tai peräti misorussismin vääristämänä. 

*) Viron sosiaalidemokraatteja ei pidä sotkea muihin sosialidemokraatteihin.  Se on vielä suomalaista SDP:täkin oikeistolaisempi, joidenkin mielestä keskusta-oikeistolainen puolue.  Huomaa myös a-kirjainten määrä eli viroksi sosiaalidemokratia ei ole virolaisille sosialidemokratiaa kuten muille.

Valtatiedotusvälineiden NATO-kanta

Jälleen kerran suomalainen valtalehdistö ja muut tiedotusvälineet jättävät huomiotta tutkimuksen joka ei pönkitä heidän sotaisia kantojaan. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) uusi tutkimusraportti antaa kuvan, että suomalaisten NATO-vastaisuus ja liittoutumattomuuden kannatus on kasvanut. Taloustutkimus Oy teki haastattelut 25.9. – 20.10.2009.

Tutkimuksen mukaan Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus koetaan enemmän turvallisuutta lisäävänä (38 %) kuin sitä vähentävänä (21 %) tekijänä. Kansalaisista 61 prosenttia (58 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana (tutkimuksen tekijät otsikoivat tämän ennallaanpysymisenä). Kansalaisista 62 prosenttia (60 % v. 2008) on sitä mieltä, että Suomen ei tulisi pyrkiä Naton jäseneksi.

Tuollainenhan ei kertakaikkiaan sovi suomalaiselle valtajulkisuudelle. Heidän missionaan on Suomen sitominen erilaisiin sotaliittoutumiin eri puolilla maailmaa. Osana tätä on liittouttaminen NATOon, natottaminen, mutta muutkin liittokunnat tuntuvan kiinnostavan kunhan liittoutumisen alistussuhde ja suunta on "oikea". Siinä ei silloin entisille pääministereille tai ulkoasianvalikunnan puheenjohtajille, nykyisille ulkoministereille saati Nobelin rauhanpalkinnon saajille ahtisaarista jaakonsaarien kautta stubbeihin Suomen turvallisuus eikä solmitut sopimukset paljon paina.

Luulisi tutkivia journalisteja kiinnostavan miten tuollaiset kytkökset ovat syntyneet - mutta ei - he työntävät tuota kehitystä tukevaa propagandaa.

Aikanaan toissa eduskuntavaalien alla hutkivia zurnalisteja kiinnosti Jäätteenmäen ja Mannisen faksit mutta ei Lipposen tekemiset Washingtonissa. Kosovossa ei kiinnosta rikotut rauhansopimukset, Afganistanissa ei nyt kiinnosta vallassa pönkitettävän nukkehallinnon kytkökset hämärä busineksiin CIA:sta huumekauppaan. Eikä heitä kiinnosta ihmisten mielipiteet kun ne entisestäänkin kääntyvät tälläistä mennoa vastaan.

Ilmeisesti valtaeliitti luottaa propagandan voimaan. Kun riittävän kauan jankutetaan samaa, omaa viestiä ihmisten mielipiteistä ja tosiasioista riippumatta niin ihmisten mielet kääntyvät ja sitten niitä taas kelpaa esitellä.