Kristillisiä rusinoita

YLEn MOT-ohjelma on paljastanut valtiokirkon parissa tapahtuvan sairaiden ihmisten hyväksikäytön.  Kirkon johto sanoutuu sen pahimmista oireista kaksinaismoralistisesti irti.  Koska tavalliset ihmiset älyävät kuinka heitä käytetään hyväksi ja äänestävät jaloillaan?
  
YLEn tutkivan journalismin ohjelma MOT paneutui viime maanantain ohhjelmassaan evankelis-luterilaisen valtiokirkkomme piirissä tapahtuvaan puoskarointiin viime maanantain "Riivaajat kirkossa" lähetyksessään.  Kyseessä on härski sairaiden ihmisten hyväksikäyttö uskonnollisen elämysbusineksen kynsissä.

Virallinen kirkon johto on sanoutumassa irti esmerkiksi ohjelmassa mainitun Pirkko Jalovaaran touhuista mutta piiloutuu yksittäisten seurakuntien selän taakse.  Toisaalta seurakuntien johdot yrittävät häveliäästi päästä eroon härskeimmistä tapauksista kuten Jalovaarasta. 

Erityisen vekkulia ja paljastavaa on kirkon johdon irtisanoutuminen yliluonnollisista pahoista hengistä.  Kirkon oppinsa perustana ja pyhänä kirjanaan pitämä Raamattuhan on yhtä henkimaailmaa.  Se on täynnä erilaisia henkiolentoja, niin hyviä kuin pahojakin.  Nyt kun evankelis-luterilainen kirkko jäi housut kintuissa kiinni pahoilla hengillä pelottelusta niin piispat ja papit sanoutuvat niistä irti, kuten esimerkiksi Helsingin piispa  Irja Askola teki YLEn haastattelussa.   He eivät kuitenkaan sanoudu samalla tavalla irti hyvistä henkiolennoista kuten enkeleistä. Terveydenhuollossa Askola näyttää luottavan maallisen mutta lastensuojelussa Evankelis-luterilainen kirkko näyttää nojaavan enkeleihin. Kivat jutut Raamatusta ja muista uskonnollisista saduista kelpaavat mutta heti jos tulee negatiivista viestiä niin luotetaankin maalliseen.

Toisaalta Askolan viranhoitokin on samanlaista rusinoiden keräämistä pullasta.  Hän on naispappi ja naispiispa.  Hänen kirkkonsa pyhät kirjoitukset kuitenkin, edelleen, käskevät naista vaikenemaan seurakunnassa.   Hänelle virka kuitenkin kelpaa kun maallinen moraali vaatii tasa-arvoa.

Mistä löytyisi kristityille älyllistä ja henkistä selkärankaa niin paljon, että ei sorruttaisi kaksinaismoralismiin heti kun jäsenmaksutulot ovat vaarassa.  Ja toisaalta, mistä' löytyisi ihmisille selvänäköisyyttä nähdä pappien, piispojen ja kaikenmaailman maallikkosaarnaajien sumutuksen läpi.

Ev.lut. sekoilu ja hajaannus

Viime viikon tiistaina YLEn TV2 piti homoiltaa.  Siellä kuulemma eräät fundamentalistikristityt päästivät vanhakantaiset ennakkoluulonsa valloilleen.  En tuolloin seurannut ohjelmaa mutta olen seuraillut sen jälkeistä keskustelua.  Suomen ev.lut.kirkko ja sen kellokkaat näyttäisivät taas asemoivan itsensä yhteiskunnallisen keskustelun ja kehityksen jälkijunaan tai peräti jättäytyvän laiturille halullaan ahdasmielisesti mestaroida ja hallita ihmisiä heidän seksuaalisuutensa kautta.  Ja se on aiheuttanut pienimuotoisen eroamisaallon jäsenistössä ja suurimuotoisen mylläkän uskontosidonnaisissa piireissä.  Vajaa 20 000 on eronnut vajaan viikon sisällä eroa kirkosta -sivuston kautta eli n. ½ prosenttia kirkon jäsenistöstä.

Ev.lut.kirkko pitäytyy ja kirkkolakikin määrää sen pitäytymään Raamattuun oppinsa perustana.  Siltä kantilta katsottuna kristityt uskovat eli Päivi Räsäset ja kumppanit ovat mielipiteineen loogisia.  Jos kuuluu ev.lut.kirkkoon ja uskoo sen opinkappaleisiin, on mielipiteiden mentäväkin noin.  Jos taas mielipiteet menee toisin eli kunnioittaa eritavalla seksuaalisesti suuntautuneiden ihmisoikeuksia niin miksi kuulua ev.lut.kirkkoon koska ei sitoudu sen opinkappaleisiin.

Arkkipiispa Kari Mäkisen johdolla monet papit ja piispat yrittävät hillitä kirkon jäsenistön eroamisvirtaa tyrkyttämällä mahdollisuutta vaikuttaa sisältä päin.  Mutta onko siellä todellisia vaikutusmahdollisuuksia tälläisiin asioihin?  Eikö Raamatun oppisisältö ole lyöty jo 1500 vuotta sitten lukkoon?  Ei kai kirkkoneuvostot ja –valtuustot päätä Raamatusta ja sen asemasta ev.lut.kirkossa?

Useat papit, piispat ja maallikot ovat yrittäneet todistaa kuinka kirkolla on ”monta ääntä” tässä(kin) asiassa.  Kuinka rehellistä sellainen on?  Voiko kirkolla oikeasti olla erilaisia ääniä pyhinä pitämistään kirjoituksista?  Miten paljon rehellisen uskonorganisaation sanomaan voi sisältyä varianssia?  Toisaalta selitetään, että Raamatun perimmäinen sanoma on rakkaus (agape).  Onko Raamatussa esitetty tuollainen priorisointi vai onko tuokin vain pappien ja piispojen aikaamme sovittama reaktiivinen tulkinta?  Kun Helvetin tuli ja tulikivi ei myy modernin yhteiskunnan elämysmarkkinoilla, koetellaan pehmeämmillä arvoilla.  Samaa pehmennystä on ev.lut.uskontoteoreetikkojen kehittelemä tulkinta homouteen: se on ihan luonnollinen juttu ja homot ja lesbot saavat olla mitä ovat kunhan eivät harjoita taipumuksiaan käytännössä.

Useissa tiedotusvälineissä on nostettu esiin m.m. näyttelijä Jani Toivolan kirkkosuhde.  Hän on avoimesti homoseksuaali ja ollut kirkon jäsen ja puolustanut ev.lut.kirkkoon kuulumistaan, kaikesta huolimatta.  Nyt hän tämän keskustelun innoittamana erosi julkisesti kirkostaan.  Minusta tuollainen roikkuminen uskonnollisessa organisaatiossa on älyllisesti ja uskonnollisesti epärehellistä molemmilta osapuolilta, niin kirkon kuin yksilönkin kannalta.  Kirkko antaa maksavan ja julkisuudessa suositun jäsenen ajatella oman oppinsa kannalta yksilöllisesti miten sattuu ja yksilö sietää organisaatiolta omien ihmisoikeuksiensa loukkauksia.  Kysyä saattaakin kuinka moni vielä kirkon jäsenenä oleva oikeasti tunnistaa ja tunnustaa ev.lut.kirkonsa (tai ort. tai kat. tai …) oppeja edes jotakuinkin ja kenen tunnustama usko on ihan jotakin muuta?

Uskontoasioista vastaava ministeri eli Stefan Wallinkin (SFP) on avannut sanaisan arkkunsa tämän asian tiimoilta käsin.  Hän syyttää fundamentalisti Päivi Räsästä (KD) joukkopaoksi nimittämästään eroamisaallosta.  Miksi?  Päivi Räsänenhän vain pitäytyy Raamatun sanomassa niin kuin kirkkolaki edellyttäisi kirkonkin pysyttelevän.  Olisiko itse asiassa Wallinin ja ministeriönsä tehtävä valvoa, että kirkko pitäytyy dogmeissaan ja siten hänen olisikin oltava Räsäsen kanssa samoilla linjoilla?  Vai onko Wallinin tehtävä yrittää edistää ev.lut.kirkon tulonmuodostusta ja ylläpitää sen maksukykyistä jäsenkantaa?

Kaiken kaikkiaan tämä homo- ja lesbokiista taas osoittaa kuinka kirkko kulkee yhteiskunnallisessa kehityksessä muun yhteiskunnan perässä ja pyrkii asettelemaan reaktionsa sen mukaan, että vaikutukset kirkon asemaan olisivat mahdollisimman vähäiset.  Sielläkin on nähty, että sekularismi etenee.  Me olemme päässeet noin sadassa vuodessa pakkokristillisyydestä joltiseenkiin maailmankatsomukselliseen vapauteen.  Jäljellä on toki vielä rippeitä valtionuskonnosta ja pakollisesta tietyn tai ainakin jonkun sallitun uskonnon harjoittamisesta.  Ev.lut.kirkko yrittää siis kynsin hampain pitää kiinni valtansa rippeistä ja hillitä marginalisoitumistaan.  Toivottavasti tämä aukaisee n.s. suuren yleisön silmiä entistä enemmän ja saa heidät ja meidät oikeasti ja konkreettisesti saattamaan kirkot, myös muut kuin ev.lut., siihen asemaan joka niille kuuluu eli menneisyyden kummajaiseksi.